Veini Vehviläinen Kärppien maalinsuulla

  • 96 406
  • 435
Vielä muutama vuosi sitten Vehviläisen siirtyminen Kärppiin olisi varmasti aiheuttanut positiivista kuhinaa, mutta hankalien edellisten kausien myötä Vehviläisestä on muotoutunut useiden silmissä jo sellainen puolittain katsottu kortti.

Vehviläisen kollega Meeri Räisänen suolasi taannoin Vehviläisen karsealla tavalla maalivahdeille suunnatulla Facebook-sivulla väittäen ettei Vehviläisellä ole mahdollisuuksia nousta huipulle koska hänen henkinen kanttinsa ei siihen riitä. Jotain tämän suuntaista on nähtävissä myös hänen pelillisissä otteissaan, sillä homma tuntuu heikentyvän tärkeissä otteluissa.

Kuitenkin minulla on aika positiiviset odotukset ensi kaudesta Vehviläisen osalta, ja siihen on muutamakin syy: Ensinnäkin Vehviläinen ei ole Kärppien ykkösvahti, eli kaikki ei lähtökohtaisesti ole hänen harteillaan. Vehviläisen sijaan ykkösenä torjuu Liigan kärkivahti Rynnäs, joka on varmasti loistava pelikaveri Vehviläiselle. Myös valmennus puoltaa Vehviläisen mahdollisuuksia menestyä Oulussa, sillä Ari Hilli on valmentanut useita nuoria maalivahteja maailman huipulle asti. Lisäksi toiveissa on, että Manner omaksui Marjamäen filosofian nuorten ja puolivalmiiden pelaajien suhteen, jonka myötä Vehviläisen kanssa edettäisiin pelaajan kehityksen kannalta loogisesti esimerkiksi peluutusten ja myös virheiden suhteen.
 
WigWam

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Warkis, KalPa.
Vehviläisen kollega Meeri Räisänen suolasi taannoin Vehviläisen karsealla tavalla maalivahdeille suunnatulla Facebook-sivulla väittäen ettei Vehviläisellä ole mahdollisuuksia nousta huipulle koska hänen henkinen kanttinsa ei siihen riitä. Jotain tämän suuntaista on nähtävissä myös hänen pelillisissä otteissaan, sillä homma tuntuu heikentyvän tärkeissä otteluissa.
.

Tältähän se on pari viimeisintä vuotta näyttänyt. Sitä ennen muutama vuosi takaperin U18 kisoissa oli kylläkin tärkein yksittäinen syy siihen että suomi ylsi hopealle ja taisteli jopa kullasta vaikka olikin loppuottelussa täysi vastaantulija. Kysymys kuuluukin onko tuo Vehviläinen vielä kaibettavissa esille. Parin viimeisen vuoden jäljilrä varmaan olisi ammattitaitoiselle urheilupsykologille käyttöä.
 
Ainakin Pekka Rinne ja Niklas Bäckström jotka molemmat olivat Hillin valmennuksessa ennen siirtymistään hupiliiga NHL:ään.

Ah, tosiaan. Suomen ykkösveskari pääsi livahtamaan muistin kätköistä kun ei ihmeemmin pelannut Kärpissä. HIFK-kasvatti Bäckströmin muistin kuka tuli muistaakseni vähän "vanhemmalla" iällä Ruotsin kautta.
 
Ei ihmeemmin, paitsi neljä kautta joista kaksi päättyi mestaruuteen. Bäckströmillä oli kokonaiset 22 ottelua HIFK-paidassa ennen Kärppiin tuloa. Nämä siis Bäckströmillä. Rinne taas ei ole pelannut Kärppien jälkeen muualla kuin NHL:ssä, tuskin sekään pelkästään luonnollisen lahjakkuuden takia tapahtui.
 
Viimeksi muokattu:
Ei ihmeemmin, paitsi neljä kautta joista kaksi päättyi mestaruuteen. Bäckströmillä oli kokonaiset 22 ottelua HIFK-paidassa ennen Kärppiin tuloa.

No ei kyllä 27 matsia ole ihmeemmin neljään kauteen? Lähinnä muiden voittamat mestaruudetkaan ei ikävä kyllä pelimäärää lisää. Mutta ei toki sillä lasken enemmän Hillin ansioksi kuin HIFKin, Pitan, Hermeksen, FPS:n, Saipan ja AIK:n kautta Kärppiin löytyneen Bäckströmin.
 
isokasikaks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, Kärpät
Täytyy muistaa Vehviläisestä puhuttaessa hänen olevan vasta 20v. Aika poikanen on vielä millä tahansa mittarilla. Henkinen kehitys luultavasti tulee vielä paljon kehittymään. Yleinen oletus itselläni, että maalivahdit saavuttavat muutenkin parhaan tasonsa vasta myöhemmällä iällä. Toki poikkeuksiakin on, mutta harva veska on edes liigan tasolla ykkösveska parikymppisenä. Voin toki olla väärässäkin.
 
Vasta Kärpissä Bäckström sai lopullisen nykäyksen kohti huippuammattilaisuutta, eli juuri sama mikä saattaa tapahtua nyt Vehviläisen kohdalla. Omaksi kasvatiksi en häntä ole missään vaiheessa tituleerannut.
 
Täytyy muistaa Vehviläisestä puhuttaessa hänen olevan vasta 20v. Aika poikanen on vielä millä tahansa mittarilla. Henkinen kehitys luultavasti tulee vielä paljon kehittymään. Yleinen oletus itselläni, että maalivahdit saavuttavat muutenkin parhaan tasonsa vasta myöhemmällä iällä. Toki poikkeuksiakin on, mutta harva veska on edes liigan tasolla ykkösveska parikymppisenä. Voin toki olla väärässäkin.
Toki Kärpistä on aivan tuore esimerkki maalivahdista, jonka hermot eivät tuntuneet kestävän kärppäpestin alussa eikä myöskään sen päättyessä. Aittokallion ensimmäinen kausi oli ihan okei, mutta jälkimmäinen ihan käsittämätön taantuminen jonnekin junnuaikoihin hermokontrollin osalta.
 
isokasikaks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, Kärpät
Toki Kärpistä on aivan tuore esimerkki maalivahdista, jonka hermot eivät tuntuneet kestävän kärppäpestin alussa eikä myöskään sen päättyessä. Aittokallion ensimmäinen kausi oli ihan okei, mutta jälkimmäinen ihan käsittämätön taantuminen jonnekin junnuaikoihin hermokontrollin osalta.

Vieläkin ihmetyttää, kuinka pystyi chl:ssä olemaan niin jumalattoman hyvä ensimmäisellä kaudella. Liigassa taas näytöt luokkaa Hostikka. Aittokalliosta henkilökohtaisesti pidin, sillä pelityyli ja liikkuminen oli jotenkin miellyttävän näköistä. Olisi ollut potentiaalia parempaan, mutta täysin samaa mieltä kanssasi, että kaverista kokonaisuudessaan jäi aika vieno maku suuhun. Tai näin ainakin kirjoituksestasi tulkitsin.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Jes, nyt on siis kaksi veskaria joiden pää on paperia tiukassa paikassa. Noh, ehkä kiekkokontrolli on niin vahvaa että vastustaja ei pääse laukomaan Kärppiä kohtaan ollenkaan.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jes, nyt on siis kaksi veskaria joiden pää on paperia tiukassa paikassa. Noh, ehkä kiekkokontrolli on niin vahvaa että vastustaja ei pääse laukomaan Kärppiä kohtaan ollenkaan.
Äläs nyt. Saadaan kuitenkin monta kuukautta runkosarjaa nauttia hyvästä maalivahtipelistä, joitan hajaotteluita lukuunottamatta. Playoffsit (mahdolliset) ovatkin aivan eri asia.
 
Jaska T

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärppäinen-fanitus tauolla (poliittiset syyt)
Odotin Vehviläisen pelaavan pelin sieltä ja toisen täältä, mutta nyt menossa jo kolmas startti putkeen.

Meinaako punnertaa itsensä ykkösvahdiksi?
 
Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Odotin Vehviläisen pelaavan pelin sieltä ja toisen täältä, mutta nyt menossa jo kolmas startti putkeen.

Meinaako punnertaa itsensä ykkösvahdiksi?
Jotenkin on luottavaisempi olo ollut alkukauden aikana aina silloin, kun Veini on ollut maalissa. On kyllä ollut herra eleettömyys maalillaan.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Rynnäs ollut jotenkin hermostunut tms.
Rynnäs ei ole muistini mukaan koskaan pelannut parhaalla tasollaan, jossa pelipaikasta on ollut kilpailua. Sinänsä erikoinen sattuma sekin, että tämän kauden vahdeilla molemmilla on pään kestämisen kanssa ollut teorioiden mukaan hankaluuksia.

Vehviläinen on aloittanut yhtä vahvasti kuin virkaveljensäkin, joten Hillillä on varmasti hauskaa jokaisen ottelun alla.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei Veini ole yllättänyt mitenkään. On ollut aiemminkin jo Jypissä hyvä veskari perus runkosarjamatseissa. Veinin ongelma on tähän asti ollut se, että kasetti pettää kun tulee tiukka paikka. Niitä tiukkoja paikkoja ei ole vielä ollut, eikä tule ennen kevättä, joten voimme hyvillä mielin odotella Veiniltä hyvää peruspeliä jatkossakin. Toivotaan kuitenkin että Rynkky vetää sitten pleijarit (siis mikäli sinne asti päästään).
 
Yeap

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Urheilijan valmentamiseen kuuluu muutakin kuin se mitä tapahtuu jäällä, kuntosalilla ja hallin käytävillä. Yksi varmasti on nämä mentaalipuolen jutut ja siihen varmasti kaikilla liigaseuroilla on yhteistyötahot, jotka hoitaa nämä psykologiset valmennushommat. Eiköhän tätä puolta myös käytetä apuna, luulisin.
 
Vili Huli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylän Palloilijat
Veinin ongelma on tähän asti ollut se, että kasetti pettää kun tulee tiukka paikka.

Toivotaan kuitenkin että Rynkky vetää sitten pleijarit (siis mikäli sinne asti päästään).
Kevyt kliseeautomaatti. Susta saavan kuvan kannalta on vain valitettavaa, ettei kyse ole kategoriasta 'klisee syystä', vaan 'vedetään vähän mutkia suoriksi'.

Jos pysytään todellisissa tapahtumissa, Veinillä on sekä pettänyt että kestänyt kasetti kovissa paikoissa. Ensin mainittuun menevät kotidebyytti (HPK vei voiton Veinin pelin hajotessa päätöserässä syystä tai toisesta) ja alle 20-vuotiaiden kotikisat. Jälkimmäiseen lukeutuvat U18-kisat ja varsinainen liigadebyytti (VV nollasi Pelicansin vieraissa vielä eleettömämmin kuin on Kärpissä aloittanut). Ei onnistumisia – muttei myöskään selkeitä sulamisia vaikka ne sellaisiksi ollaankin lynkkausmielialassa luokiteltu – ovat liigapleijarit '16 (linkki viestiin, jossa käyn läpi aikaisemmat liigakaudet) ja toiset U20-kisat. Kohta kolmen vuoden takaisia pudotuspelejä Mestiksestä mä en nähnyt omin silmin, mutta torjuntaprosentti nousi runkosarjasta [91,7 -> 92,2] enkä muista kuulleeni silloin maalivahtipelin olleen huonoa, joten se kevät menee todennäköisesti kauttaaltaan näyttöihin kylmäpäisyydestä.

Jää nähtäväksi kuinka Kärpät tulee toimimaan keväällä, mutta mun korvaan ei kuulosta mestaritason organisaation toimintatyyliltä peluuttaa maalivahteja pelokkaasti paskat housuissa – en siis usko että Kärpät jättää antamatta pelejä pleijareissa Veinille vain koska se ripauksen enemmän riskiä sisältääkin. Sami Rajaniemellä meni teillä hyvin, vai muistanko väärin? Täällä ei suinkaan, vaan pää petti pahasti kauden kliimaksissa '14, eikä mies kestänyt painetta oikein vielä seuraavanakaan keväänä. Sitä kiistämättä etteikö Veinillä olisi keskimääräistä enemmän työtä henkisellä puolella, osoittaa typeryksen luonnetta langettaa tuomio pienen otoksen perusteella, etenkin kun puhutaan nuoresta jätkästä.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Veini on vetänyt loistavan alkukauden ja jättänyt Rynnäksen varjoonsa. Veini on ollut koko Liigan paras päästettyjen maalien keskiarvossa(1,33) sekä torjuntaprosenteissa(95,56%). Mahtavaa!

Edit. Toki Veini on myös voittanut varsinaisella peliajalla kaikki kolme pelaamaansa ottelua.
 
Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Seivi Vehviläisen otteista huokuu sellainen silmin nähtävä varmuus. Vaikka kiekkoja väliin satelee Kärppämaalille niin ei siinä kyllä pahemmin käy mielessä, että ne sisään upposivat. Tässä on aika selkeä muutos sitten Aittokallion.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös