Veikkausliigakausi 2020

  • 49 535
  • 360

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
En tiedä tuleeko AC Oulu jäädäkseen. Mutta sen voi sanoa, että Oulussa on tehty järkevää talous edellä työtä viimeiset 10v tähdäten tähän hetkeen eli liiganousuun. Juho Meriläinen on fiksun oloinen seurajohtaja, joka ei haihattele vaan paiskii töitä. Vaikka AC Oulu ei tulisi jäädäkseen, tekee se jatkossakin töitä, että jossain vaiheessa tulisi jäädäkseen. AC Oulu on Meriläisen johdolla etsinyt vaihtoehtoisia tapoja rahoittaa AC Oulun toimintaa. Hyvä esimerkki on viime keväältä, kun koko joukkue sitoitui työskentelemään talkoohengessä ja keräämään rahaa pehmittämään koronaiskua, kun pelejä ei ollut.

AC Oulu on ollut myös erittäin aktiivinen tässä kuussa nousevan jalkapallohallin suhteen, mikä parantaa huomattavasti täkäläisiä talviharjoittelu olosuhteita. Lisäksi Ouluun on näillä näkymin tulossa komea jalkapallostadion vuonna 2023. Ainakin se on tavoite ja sillä on jo voimakkaita tuulia purjeissaan.

Liigaan nousee taloudellisesti vakaa seura, joka ei ole hakemassa menestystä lyhytnäköisesti, vaan katseet ovat pitkäjänteisessä työnteossa. Joku päivä seura haluaa olla tietysti jatkuvasti mitalitaistossa ja euroopassa. Tämä talousalue antaa edellytykset sille.
 
Barney

Jäsen
Hienoa että Ykkösestä nousee Veikkausliigaan nyt sellainen organisaatio, jolla on oikeasti paukkuja olla myös ihan vakavastiotettava liigaseura. Onhan AC Oulu takavuosina ollut melkoinen puuhastelukerho, mutta nyt siellä on uuden pääomistajan johdolla laitettu hommia kuntoon. Uusi stadion on tulossa, junnuputkeen on käyty panostamaan ja omistajien puheiden mukaan tarkoituksena olisi tehdä "Kärpät" jalkapallon puolella, joten kunnianhimoa ei ainakaan puutu. Onhan se ollut vähän surullista, että Oulun kokoisessa kaupungissa ei ole ollut pääsarjatason jalkapallojoukkuetta kymmeneen vuoteen. Talousalue on kuitenkin sen verran iso, että järkevästi johdettuna seuran pitäisi helposti pysyä Veikkausliigassa.

RoPS pelasi niin surullisen heikon kauden, että heitä ei tule kyllä ikävä. Karsinnoissa olisi ihan kiva, jos KTP nousisi Veikkausliigaan, mutta en näe heilläkään oikein edellytyksiä säilyä pääsarjassa yhtä kautta pidempään. Ero Ykkösen ja Veikkausliigan välillä on kuitenkin melko iso, mistä viimeisimpänä esimerkkinä on toissakaudella Ykköstä dominoineen Hakan kausi Veikkausliigan puolella.

Mitään järisyttävän suuria yllätyksiä ei tämä mennyt kausi tarjonnut. HJK:n paluuta mestariksi veikkasin ennen kauden alkua ja alun vaikeuksien jälkeen se myös tapahtui. SJK ja HIFK olivat itselleni suurimpia pettymyksiä ja Hakaltakin odotin vähän parempaa kautta. Inter oli ehdottomasti positiivinen yllätys, sillä odotin heiltä selvästi huonompaa kautta. Interin joukkue heikentyi kuitenkin ihan merkittävästi edellisestä kaudesta. RoPS oli vähän surullinen näky tällä kaudella, mutta onneksi nuo TPS ja Haka kuitenkin piristyivät kauden edetessä, jotta sarjan piste-erot tasoittuivat.
 
Jeffrey

Jäsen
Oulu on kyllä tervetullut kaupunki Veikkausliigaan, vaikka Saarenheimon käsimaali edelleen vituttaakin.

Pohjanmaalle, vai pitäisikö sanoa Pohjanmaille voisi olla kehittymässä uusi futisklusteri jos isot futiskaupungit saataisiin jollain tapaa riittävällä tasolla toimimaan yhteen ja kilpailemaan keskenään. Olen täälläkin toivonut liigan joukkuemäärän kasvattamista, ja edelleen koen sen suomifutiksen kannalta tärkeäksi, että sarjaan saataisiin muutama selkeästi kasvattajajoukkueeksi profiloituva joukkue. Uskoakseni tällön myös talous olisi helpommin hallittavissa ja joukkueiden kiinnostus paikkakunnalla eittämättä nousisi. Ei tuo Ilveksen temppu helppo ole, mutta ei ole käytännössä mitään varsinaista syytä miksi ei myös muut seurat kykenisi tuottamaan joka vuosi uusia Veikkausliigatason pelaajia. Veikkausliigan taso on kuitenkin nuorille pelaajille ihan hyvä, eikä se taso nyt hirveästi myöskään laskisi vaikka sinne muutaman joukkueen lisää nostaisi.
 
Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Karsinoihin lähdettäessä nostetaan miten käynyt aikasemmin. 2015 tosiaan karsinnat tuli tauon jälkeen käyttöön.

2019: KPV-TPS (TPS)
2018: TPS-KPV (KPV)
2017: HIFK-Honka (Honka)
2016: Inter-TPS (Inter)
2015: KTP- PK-35 (PK-35)

Huomioitavaa on, että vain kerran Veikkausliigajengi on onnistunut säilyttämään paikkansa. Eli vaikeeta on tulossa nytkin TPS:lle. Tuttua hommaa TPS:lle kun nyt kolmas vuosi putkeen karsinoissa. 2017 tuli tauko kun nousivat suoraan, mutta myös 2016 olisivat karsinnoissa. Jos putoaisivat nyt niin eiköhän ensi vuonna taas. Tai jos säilyvät niin kyllä silloinkin.
 
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, ManU, BM, RM, PuhtiPois
KuPS otti (säälittävän) mitalin molempien sukupuolien sarjoissa. Se oli luvassa oleva maksimi, eikä korona kaatanut seuraa. Stadion tulee joskus? Tsemppiä Turkuun, kun kausi on kesken.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Karsinoihin lähdettäessä nostetaan miten käynyt aikasemmin. 2015 tosiaan karsinnat tuli tauon jälkeen käyttöön.

2019: KPV-TPS (TPS)
2018: TPS-KPV (KPV)
2017: HIFK-Honka (Honka)
2016: Inter-TPS (Inter)
2015: KTP- PK-35 (PK-35)

Huomioitavaa on, että vain kerran Veikkausliigajengi on onnistunut säilyttämään paikkansa. Eli vaikeeta on tulossa nytkin TPS:lle. Tuttua hommaa TPS:lle kun nyt kolmas vuosi putkeen karsinoissa. 2017 tuli tauko kun nousivat suoraan, mutta myös 2016 olisivat karsinnoissa. Jos putoaisivat nyt niin eiköhän ensi vuonna taas. Tai jos säilyvät niin kyllä silloinkin.
Alkaa olemaan tuttuja juttuja nämä loppukauden trillerit räntäsateessa. Tänä vuonna ei oikeastaan edes ole jännitystä ilmassa, niin luottavainen olen Tepsin tekemiseen ja Kotkan joka vuotiseen sulamiseen. Huomenna 0-1 Kotkasta ja kotona helppo 1/2-0 ja kiitokset Mika Ääritalolle matsin jälkeen.

Ensi vuonna säilyminen saattaa olla aavistuksen helpompaa, kun samoissa kahinoissa oletettavasti on Oulu, Maarianhamina, Haka, HIFK/KoooTeeeePeee.
 
Ensi vuonna säilyminen saattaa olla aavistuksen helpompaa, kun samoissa kahinoissa oletettavasti on Oulu, Maarianhamina, Haka, HIFK/KoooTeeeePeee.

Toisaalta ensi vuonna liigan puolella tuskin on RoPSin kaltaista huumoriporukkaa. Sehän Tepsin suoralta putoamiselta tänä vuonna pelasti.
 
Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Toisaalta ensi vuonna liigan puolella tuskin on RoPSin kaltaista huumoriporukkaa. Sehän Tepsin suoralta putoamiselta tänä vuonna pelasti.

HIFK:lla edessä kohtalon viikonloppu: 400 000 tilille tai divarikeikka – kolmesta vaihtoehdosta kaksi tietäisi katastrofia

Niin tällä hetkellä näyttää aika pahalta HIFK:n suhteen. Tällä hetkellä tilanne on se , että on mahdollista HIFK putoaa kokonaan pois. Jos HIFK jatkaa Veikkausliigassa niin voi olla RoPS:in kaltainen huumoriporukka.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS

Niin ei se taloustilanne nyt kyllä mikään hyvä ole monellakaan. Ensi kaudella voi olla monta RoPSin kaltaista "huumoriporukkaa"
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Toisaalta ensi vuonna liigan puolella tuskin on RoPSin kaltaista huumoriporukkaa. Sehän Tepsin suoralta putoamiselta tänä vuonna pelasti.
Ja toiselta kantilta ajateltuna, ilman yhtä Antti Munukan järkyttävän puusilmäistä vihellystä TPS ei pelaisi edes huomenna.

Kuten Lert yllä sanoi, ensi kaudella voi olla montakin huumoriporukkaa. Oulussa, Valkeakoskella, Lahdessa ja kivellä tuskin hirveästi on ylimääräistä rahaa satsata. TPS joutuu myös varmaan kiristämään vyötään, kun ei ole toimari talkootöissä ja kuittaamassa velkoja. Yritysmyynti sentään taisi onnistua tänä vuonna siedettävästi.
 
Katto

Jäsen
En usko olevan mahdollista, että yhdessä viikonlopussa HIFK kerää 400 000e. Taitaa käydä niin että jää lisenssi saamatta ja molemmat karsijat pääsevät Veikkausliigaan karsinnan tuloksesta riippumatta.

Rops teki muuten kaikkien aikojen ennätyksen paskimmalla pistekeskiarvolla pääsarjassa, joten termi "huumoriporukka" ei ollut ihan tuulesta temmattu.
 
Jeffrey

Jäsen
Hyvä ja odotettu päätös HIFK:n pienosakkailta. Käytännössä tuo kiinalaisen tahtoon suostuminen olisi tarkoittanut sitä, että HIFK:sta olisi tullut tanskalaisen divariporukan divariporukka. Kiekkokielellä farmin farmi. Olkoonkin, että Velje nyt tulevaksi kaudeksi ylös nousikin.

HIFK:n historia on ollut hankala, mistä kielii ylipäänsä bulvaanin mukaanotto omaan laivaansa. HIFK:sta jo aijemmin kommentoitiinkin, että silloin kun menee hyvin niin porukkaa on pyytämässä mukaan projektiin, mutta kun rahoittajia oikeasti tarvitaan niin ketään ei näy missään.

Kuitenkin mikäli pidempiaikaista menestystä halutaan hakea niin kyllä se vain niin on, että omilla voimilla eteenpäin on työnnettävä. Se on sitten valitettavaa jos omat voimat ei riitä, mutta harvemmin nämä bulvaanit ovat onnea tuoneet. Eri asia sitten, jos olisi jonkun Dortmundin affi, taikka omistajalla olisi oikeasti joku konkreettinen intressi kehittää seuraa ja sen ympäristöä.

Vaikka jullit sitä itseään onkin, niin silti täältä tuki sinne. Suomijalkapallo tarvitsee HIFK:ta, ja stadin derbyä.
 
Ja toiselta kantilta ajateltuna, ilman yhtä Antti Munukan järkyttävän puusilmäistä vihellystä TPS ei pelaisi edes huomenna.

Kyllä varmasti noinkin voi ajatella, mutta kovinkaan kestävällä pohjalla tuo ei minusta ole. Tuomarivirheitä tulee pitkän kauden aikana kaikille ja toisille ne maksaa enemmän ja toisille vähemmän.

Toivon ilman muuta TPS:n säilymistä pääsarjassa, sillä Turku futiskaupunkina tarvitsee kaksi seuraa ylimmälle tasolle. Mitenkään hyvät eivät Palloseuran näkymät ole, mutta sama juttu on tottakai aika monella muullakin pienen budjetin seuralla.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand

Tulee tulee, eniten ne harmittaa kun tulee pääkilpailijaa vastaan kotikentällä. TPS olisi muuten tuolla pistekeskiarvolla edes karsinut viimeisen viiden vuoden aikana ainoastaan 2016. Taitaa joka kausi olla ollut joku huumoriporukka mukana, vaikkei yhtä paskaa kuin tämän kauden Klubin farmijoukkue.
Mihin perustat TPS:n huonot näkymät? Taisi toimari juuri jossain sanoa että taloudellisesti ihan stabiili tilanne ja uusi urheilujohtaja palkattiin viime viikolla (toki ummehtunut sisäpiiriläinen). Toki Rähmösen, Ääritalon, Peräahon ja Lähteen lopettaminen huomenna on ikävää, mutta ainakin 3/4:lla ehkä on sen aikakin.

Mihin peliin tuolla Munukka-jutulla viitataan? @Knutsen @Mängimies
TPS-Haka matsia kesältä on pidetty pienoisena oikeusmurhana täällä meilläpäin.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
TPS-Haka matsia kesältä on pidetty pienoisena oikeusmurhana täällä meilläpäin.
Kieltämättä väärä ja kevyt tuomio, mutta olihan siinä myös Holmalla kädet väärässä paikassa.
 
Kieltämättä väärä ja kevyt tuomio, mutta olihan siinä myös Holmalla kädet väärässä paikassa.

Samaa mieltä. Holma rikkoi Markkasta ja siitä joku olisi voinut viheltää pilkun, toki varsin kevyen, mutta Koposen tekemää rikettä en kyllä nähnyt.

Itse rankkarissa Koponen varastikin melkoisesti ja oikeus tavallaan toteutui kun Markkanen iski paluupallon maaliin.

Video tilanteesta löytyy sitä kaipaaville täältä:Mielenkiintoinen pilkkutuomio Turussa - Koponen torjuu pilkun, mutta Markkanen hereillä paluupallossa!
 
Mihin perustat TPS:n huonot näkymät? Taisi toimari juuri jossain sanoa että taloudellisesti ihan stabiili tilanne ja uusi urheilujohtaja palkattiin viime viikolla (toki ummehtunut sisäpiiriläinen). Toki Rähmösen, Ääritalon, Peräahon ja Lähteen lopettaminen huomenna on ikävää, mutta ainakin 3/4:lla ehkä on sen aikakin.

Tarkoitin lähinnä sitä, että jos jatkossakin pelaavat pienellä budjetilla ja kaikki avainhankinnat epäonnistuvat kuten tähän asti, niin mestaruutena on säilyttää sarjapaikka. Sitähän tuo on viime vuodet ollut eikä minun muistikuvien mukaan uusia rahoittajia ole löytynyt. Stabiili tilanne varmasti sinänsä enkä nyt mitään koko seuran kaatumista ennakoi.
 
Pienellä budjetilla pelaa varmasti. Avainhankintojen epäonnistuminen on ollut tuttua viimeiseltä kahdelta vl-kaudelta. Strasser nyt oli täysi arpa ja epäkuntoinen jo valmiiksi, Lähteen psyyke tuli varmaan itse kullekin sitten vähän enemmän puuntakaa ja Diop oli aivan paska(ei kyllä ollut avainhankinta). Sentään Haarala tuotiin jostain divarista sisään kesken kauden ja onkin ollu yksi joukkueen parhaita. Viime kaudella sitten onnistui monikin hankinta, joten tähän asti on lievää kärjistämistä. Mutta eiköhän tuolla urheilujohtajan palkkaamisella juuri tätä koiteta paikata? Ettei päävalmentajan tarvitse itse myös rekrytoida pelaajia. Tinttillä ja avustajallaan taitaa aika hyvät suhteet olla saarille ja Laurikainen varmaan lähes parhaiten tässä valtiossa tuntee kotimaiset kentät, joten sikäli tämän osalta tulevaisuus näyttää huomattavasti entistä paremmalta.

Rahoittajia ei tosiaan ole, kun edellinen toimarikin lähti taas ansiotöihin. Lisäksi ottelutapahtumien tutot ovat melkolailla 0, kiitos Turun kaupungin. Eiköhän silti tulvaisuudessa ole mahdollista alaloppusarjan kärkipaikoista taistelu tasaisesti, kunhan nyt huomenna itärajan ahtaajat saadaan kaadettua.
 
Barney

Jäsen
KTP kävi hakemassa Turusta 1-1 tasapelin ja nousee vierasmaalisäännön turvin ensi kaudeksi Veikkausliigaan!
 
Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
KTP kävi hakemassa Turusta 1-1 tasapelin ja nousee vierasmaalisäännön turvin ensi kaudeksi Veikkausliigaan!

Ei tässä mitenkään yllättänyt voi olla. Historia näistä karsinnoista ollut karsijoiden puolella. Sitten kanssa TPS:n hissiliike jatkuu. Toivottavasti turussa lähtevät Johanssonin kanssa pitkäjäntäisesti rakentamaan ni mahdollisuus on vakinnuuttaa paikka Veikkausliigassa.

Onnea kuitenkin KTP:lle ja tervetuloa Veikkausliigaan!
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Onhan se ihan huikean hienoa urheiluromantiikkaa, että Ykkönen on sarjana niin kova, että karsinnoissa joukkue nousee vuodesta toiseen puhtaasti pelaamalla pääsarjaan - ilman sitä riskiä, että putoaja on konkurssissa saman tien jne. Olisi jotain opittavaa kiekonkin puolella...

Tervetuloa Veikkausliigaan KTP!
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Ja toiselta kantilta ajateltuna, ilman yhtä Antti Munukan järkyttävän puusilmäistä vihellystä TPS ei pelaisi edes huomenna.

Ketjussa jo tapausta avattiinkin ja eihän @Knutsen :kaan suoranaisesti tuomaria TPS:n karsinnasta (ja sittemmin putoamisesta) syytä. Mutta tämä on jotenkin niin koomista kuitenkin ja kertoo jotain tuomareihin ja peleihin asennoitumisesta yleisesti. Joukkuen pelaa 22 ottelua sarjassa ja karsintoihin joutumisen yhdeksi syyksi mainitaan yksi puusilmäinen vihellys.

Jumalauta, jengillä on yksittäisessä ottelussa x minuuttia aikaa ratkoa peli, kaudessa x kpl otteluita ja sitten mainitaan yksittäinen tuomarin tekemä ratkaisu. Ei hyvää päivää.

Käytin x:ää, koska tätä samaa ilmiötä on havaittavissa lajissa kuin lajissa. Eri lajeissa on eripituisia otteluita ja sarjoissa pelataan eri määrä pelejä.
 
MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24

Juu. Taisi Turun ensimmäisessä derbyssä jäädä yksi suhteellisen selkeä käsivirhe myös viheltämättä ja näin Interiltä pilkku saamatta. Koko kauden aikana Haka pelit eli pelit päävastustajaa vastaan puppeloitiin.
 
Pienellä budjetilla pelaa varmasti. Avainhankintojen epäonnistuminen on ollut tuttua viimeiseltä kahdelta vl-kaudelta. Strasser nyt oli täysi arpa ja epäkuntoinen jo valmiiksi, Lähteen psyyke tuli varmaan itse kullekin sitten vähän enemmän puuntakaa ja Diop oli aivan paska(ei kyllä ollut avainhankinta). Sentään Haarala tuotiin jostain divarista sisään kesken kauden ja onkin ollu yksi joukkueen parhaita. Viime kaudella sitten onnistui monikin hankinta, joten tähän asti on lievää kärjistämistä. Mutta eiköhän tuolla urheilujohtajan palkkaamisella juuri tätä koiteta paikata? Ettei päävalmentajan tarvitse itse myös rekrytoida pelaajia. Tinttillä ja avustajallaan taitaa aika hyvät suhteet olla saarille ja Laurikainen varmaan lähes parhaiten tässä valtiossa tuntee kotimaiset kentät, joten sikäli tämän osalta tulevaisuus näyttää huomattavasti entistä paremmalta.

Rahoittajia ei tosiaan ole, kun edellinen toimarikin lähti taas ansiotöihin. Lisäksi ottelutapahtumien tutot ovat melkolailla 0, kiitos Turun kaupungin. Eiköhän silti tulvaisuudessa ole mahdollista alaloppusarjan kärkipaikoista taistelu tasaisesti, kunhan nyt huomenna itärajan ahtaajat saadaan kaadettua.

Ja ensi kaudella aloitetaan taas tavallaan alusta. Ykkösen tasolla saadaan varmasti hyvä joukkue jalkeille ja ainoa tavoite on pikainen nousu takaisin liigaan. Siellä ollaan sitten taas häntäpään resursseilla ja tavoitellaan omaa mestaruutta (eli liigapaikan säilyttämistä). Rakenna siinä sitten jotakin kestävää. Ei tuo hissijoukkueen arki niin ruusuiselta kuulosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös