Veikkausliiga 2018

  • 25 558
  • 161

Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
Kyllä yleisömäärillä mitattuna Suomen toiseksi suosituin palloilusarja nyt ansaitsee oman ketjunsa.

Vuosi 2017 päättyi kotimaisessa jalkapallossa Helsingissä pelattuun nousukarsintaotteluun. Tuolloin FC Honka pudotti HIFK:n sarjapykälää alemmas, mikä samalla tarkoitti Stadin Derbyjen ainakin hetkellistä päättymistä. Sen sijaan sarjassa pelataan muutaman vuoden tauon jälkeen Turun paikallisottelu, kun Ykkösen voittanut TPS korvasi viime kaudella jumboksi jääneen JJK:n.

Näin ennakkoon ajateltuna sarjan ylivoimainen ennakkosuosikki on jälleen kerran HJK, joka palasi viime kaudella parin vuoden tauon jälkeen mestariksi peräti 20 pisteen erolla. Suurimmat haastajat lienee kakkossijaa puolustava KuPS sekä vuoden 2015 mestaruuden jälkeen enemmän tai vähemmän alisuorittanut SJK.

Oletusarvoisesti kärkikolmikon jälkeen tuleekin sitten suhteellisen tasainen nippu, johon kuuluvat FC Inter, FC Lahti, IFK Mariehamn, Ilves ja VPS. Myös sarjanousija FC Hongalla on mahdollisuus yllättää eikä RoPS:ia voi myöskään täysin sivuuttaa, vaikka rovaniemeläisten yllä onkin vielä tällä hetkellä melko paljon kysymysmerkkejä.

Paperilla PS Kemi ja TPS ovat muita joukkueita askeleen perässä, mutta kuten jo pelattu kauden avauskierros jo osoitti, yllätyksiä tapahtuu aina. Ensimmäisellä kierroksella PS Kemi voitti muun muassa SJK:n Seinäjoella numeroih 1-0, RoPS kukisti kotikentällään IFK Mariehamnin 2-0 ja Honkakin nappasi Kuopiosta mukaansa pisteen.

Veikkausliigan televisiointioikeudet ovat ainakin seuraavan kolmen vuoden ajan Sanoma Media Finlandilla ja kauden jokainen ottelu on katsottavissa Ruutu+:n kautta.

Toivokaamme hyvää ja mielenkiintoista kotimaista jalkapalloilukautta.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Tuohon edellä kirjoitettuun en nyt muuta halua lisätä kuin sen etten usko SJK:n menestykseen pennin vertaa. Auge ei ole vain vakuuttanut koskaan ja olinkin yllättynyt kun Sarajärvi veti hihastaan noinkin kunnianhimottoman ratkaisun. Toisaalta viimeiset 1,5 vuotta olivat Raimolta sellaista sekoilua valmentajamarkkinoilla ettei kovin helppoa olisi ollut ketään nousevaa nimeä ollutkaan naarata.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Toivokaamme hyvää ja mielenkiintoista kotimaista jalkapalloilukautta.

Kiitos avauksesta, mutta sattuneesta syystä on vähän motivaatio-ongelmia tälle kaudelle pääsarjaan, mutta seuraillaan toki.

Klupilla 3317, jotenkin olisi ehkä odottanut enemmän vai eikö pöhinää nyt sitten olekaan.
 

DR_J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Huuhkajat, HJK
Klupilla 3317, jotenkin olisi ehkä odottanut enemmän vai eikö pöhinää nyt sitten olekaan.
Todella pieni määrä kun ottaa huomioon, että kauden avauspeli ja sää suosi. Ja olihan tuo matsikin ihan kelpo viihdettä, vaikka avausjaksolla kotijoukkueen kone hieman yskähtelikin. Hjk rummutti somessa myyneensä 5000 kausikorttia tälle kaudelle, mutta missä vitussa ihmiset sitten olivat? Klubin kyllä kannattaisi tarkistaa myös lippujen hintoja, halvimmat liput (pl. Klubipääty) ovat 20€, joka on mielestäni suht korkea hinta veikkausliigapelistä. 5€ hinnasta pois, niin uskoisin että klubi pääsisi helposti 5000 katsojan keskiarvoon tällä kaudella.
 

Keskiviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion KalPa
Egyptin maajoukkueen maalipyssyihin lukeutuva peluri Kuopioon lainapahvilla kesään asti. Tulee Suomeen ylläpitämään pelivirettä ajatellen kesän MM-kisoja.
 

Chespa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Jää-Ahmat & HPK
Egyptin maajoukkueen maalipyssyihin lukeutuva peluri Kuopioon lainapahvilla kesään asti. Tulee Suomeen ylläpitämään pelivirettä ajatellen kesän MM-kisoja.
Vaikuttaa hyvin kovalta hankinnalta Veikkausliigaan. En itse Veikkausliigaa ole koskaan juurikaan seurannut mutta tällä kaudella on ollut paljon positiivista pöhinää sarjan ympärillä. Itse ainakin mielelläni menisin katsomaan El Saidin peliä, jos eteen sattuu. Ropsin kausikorttitempaus oli myös mahtava markkinointitemppu ja tuo hyvää futisbuumia Rovaniemelle. Taiwon hankinta niinikään kova suoritus Ropsilta.

Junassa tuli sattumalta eräänä päivänä SJK:n pukumiehiä kaksi kappaletta sekä Hetemaj ja Kautonen samaan vaunuun, joten tuli sivukorvalla kuunneltua hieman aiheita, joista puhuivat. Ainakin sarjajärjestelmästä oltiin Palloliitossa puhuttu, Belgian malli ja playoffit yhtenä vaihtoehtona ollut ainakin esillä mutta tuskin tapahtuu. Soihduttelu oli ilmeisesti myös ollut esillä. Hetemaj puolusteli, sanoi tuovan hyvää tunnelmaa katsomoon ja kentälle. Myös HJK, Palloliitto ja lämmitetyt pallot naurattivat SJK:n herroja, kun Cupin finaalin kotijoukkueeksi "arvottiin" HJK.
 

Salama44

Jäsen
Mistähän tämä yleisömääriltään toiseksi suosituin sarja oikein tulee. Tänäänkin katsojia oli 500-900 per ottelu.

Hongan epäilyttävää 2200 tasalukua en usko. Ns. B-katsomossa näytti olevan n. 100 katsojaa. Päätykatsomoissa ei sitäkään. A-katsomosta ei näytetty kuvaakaan, mutta sinne ei mahdu 2000 vaikka jokainen paikka olisi täynnä. Jos olisi ollut, niin varmaan olisi näytetty.

Milloin tämä katsojalukujen vääristely oikein loppuu? En usko katsojalukuja ennen kuin jokaisen kertalipun ja kausikortin viivakoodi luetaan joka ottelun alussa portilla.
 

Outsider

Jäsen
Todella pieni määrä kun ottaa huomioon, että kauden avauspeli ja sää suosi. Ja olihan tuo matsikin ihan kelpo viihdettä, vaikka avausjaksolla kotijoukkueen kone hieman yskähtelikin. Hjk rummutti somessa myyneensä 5000 kausikorttia tälle kaudelle, mutta missä vitussa ihmiset sitten olivat? Klubin kyllä kannattaisi tarkistaa myös lippujen hintoja, halvimmat liput (pl. Klubipääty) ovat 20€, joka on mielestäni suht korkea hinta veikkausliigapelistä. 5€ hinnasta pois, niin uskoisin että klubi pääsisi helposti 5000 katsojan keskiarvoon tällä kaudella.

Ei kai Klubi ole missään rummuttanut, että kausareita olisi myyty 5000kpl. Muuten samaa mieltä kaikesta.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Mistähän tämä yleisömääriltään toiseksi suosituin sarja oikein tulee. Tänäänkin katsojia oli 500-900 per ottelu.

Hongan epäilyttävää 2200 tasalukua en usko. Ns. B-katsomossa näytti olevan n. 100 katsojaa. Päätykatsomoissa ei sitäkään. A-katsomosta ei näytetty kuvaakaan, mutta sinne ei mahdu 2000 vaikka jokainen paikka olisi täynnä. Jos olisi ollut, niin varmaan olisi näytetty.

Milloin tämä katsojalukujen vääristely oikein loppuu? En usko katsojalukuja ennen kuin jokaisen kertalipun ja kausikortin viivakoodi luetaan joka ottelun alussa portilla.

Varmaan sitten kun se esim SM-liigassa lopetetaan, ja siellähän ei lopeteta, sillä nuo ilmalla täytetyt katsojamäärät ovat tärkeitä aseita sponsorineuvotteluissa.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mistähän tämä yleisömääriltään toiseksi suosituin sarja oikein tulee. Tänäänkin katsojia oli 500-900 per ottelu.
Jotenkin uskallan veikata, että TPS ja Ilves olisivat keränneet hiukan paremmat luvut, jos olisivat pelanneet Valkeakosken ja Helsingin sijaan Turussa ja Tampereella. Mutta noin yleensä tässä maassa kakkossijaan ei katsojamäärissä ihmeitä vaadita. Vai onko jokin muu laji, joka kerää edes tällaisia lukuja?
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Mutta noin yleensä tässä maassa kakkossijaan ei katsojamäärissä ihmeitä vaadita. Vai onko jokin muu laji, joka kerää edes tällaisia lukuja?

Ei ole. Pre-1998 Superpesis melkein haastoi, muttei ole päässyt takaisin sopuskandaalin takaiseen nousuun. Mestis lienee se seuraava kontestantti, muttei ole edes lähellä.
 

Salama44

Jäsen
Voi hyvä tavaton sentään näitä Suomen jalkapallokenttiä. Turussa se jalkapallostadion on varmaan ainoa paikka jossa on vielä lunta ja jäätä.

Jalkakäytävät ovat olleet Etelä-Suomessa jo maaliskuun alkupuolelta asti sulat, mutta jalkapallokentille ei ole keksitty vielä auraa eikä pressuja jolla lumen sulamista voisi ensin edistää ja sen jälkeen suojata jäätymiseltä. Rauhassa vaan katsellaan kinosten sulamista. Rovaniemelläkin homma osataan paremmin.

Tampereen stadionilta oli naurettavia kuvia kun katsomo oli täysin sula ja kentällä jäätynyt järvi. Ei uskoisi että eletään kohta 2020 lukua.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Mistähän tämä yleisömääriltään toiseksi suosituin sarja oikein tulee. Tänäänkin katsojia oli 500-900 per ottelu.

Olisit nyt nähnyt edes pikkuisen vaivaa, luonut Futisfoorumille nimimerkin ja heittänyt sinne tämän provon.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Eilisen kierroksen neljästä pelistä kolme oli evakossa, niin oisko vähän vaikuttanut katsojamääriin.

RoPsilta hieno startti kauteen kahdella voitolla. Nihkeän harjoituskauden jälkeen odotin vähintään hankalaa starttia kauteen mutta yllättävän hyvältä Koskelan pelisapluuna on näyttänyt kauden alusta alkaen.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jalkakäytävät ovat olleet Etelä-Suomessa jo maaliskuun alkupuolelta asti sulat, mutta jalkapallokentille ei ole keksitty vielä auraa eikä pressuja jolla lumen sulamista voisi ensin edistää ja sen jälkeen suojata jäätymiseltä. Rauhassa vaan katsellaan kinosten sulamista. Rovaniemelläkin homma osataan paremmin.

Rovaniemellä on lämmitetty tekonurmi, nämä siirretyt pelit olivat luonnonnurmilla. Niuhot kaupungin miehet eivät päästä nurmikentille ennen kuin pinta saadaan kuivaksi ja nurmi vihertymään. Tampereella lisäksi vielä se, että Ratinassa pitäisi pelata maajoukkuepelejä eikä niitä ennen saa möyriä pintaa kynnöspelloksi. Toistaiseksi on päästy nurmelle Maarianhaminassa ja Espoossa, sielläkin vasta tänä viikonloppuna.

Tampereelle Tammelaankin on tulossa tekonurmi kunhan saavat valituskierrokset valitettua. Suomen olosuhteissa ei oikealle nurmelle pääsyä voi oikein taata vielä huhtikuun puolessa välissä, oli siellä minkälaiset lämpötohot tahansa. Sen verran huimia wattimääriä tuollainen jalkapallokentän kokoinen alue jäähdyttää. Jos kautta halutaan venyttää nykyisiin mittoihin, niin tekonurmi on tasan ainoa vaihtoehto.
 

scholl

Jäsen
Voi hyvä tavaton sentään näitä Suomen jalkapallokenttiä. Turussa se jalkapallostadion on varmaan ainoa paikka jossa on vielä lunta ja jäätä.

Tampereen stadionilta oli naurettavia kuvia kun katsomo oli täysin sula ja kentällä jäätynyt järvi. Ei uskoisi että eletään kohta 2020 lukua.

Veritaksella ja Ratinalla on kansainväliset määräykset täyttävä lämmitettävä luonnonnurmi. Se, että kentät eivät ole pelikelpoisia, mutta Valkeakoskella ja Espoossa on, johtuu kyllä taitamattomuudesta tai haluttomuudesta järjestää ottelua. Lumen voi aurata pois ja sen jälkeen pitää riittävän kauan sitä lämmitystä päällä, niin se nurtsi alkaa toimia. Nyt siellä on vain aloitettu hommat myöhemmin kuin vaikkapa Valkeakoskella ja esim. Ratinassa ei ole aloitettu ollenkaan, mutta se johtuu varmaankin siitä, että Ilveksen kotikenttä on Tammela ja kun siellä ei voi pelata, niin kysyivät varmaan vasta liian myöhään, voiko Ratinassa pelata. Tepsin tyypit sanoivat jossain lähetyksessä, että siellä olisi kyllä ollut joku Yläkenttä-niminen tekonurmikenttä, mutta se ei kelvannut liigalle. Wikipedian mukaan naisten liigaa siellä pelataan, mutta siellä ei ole kuin joku ankea 730 katsojan betonikatsomo.
 

scholl

Jäsen
Rovaniemellä on lämmitetty tekonurmi, nämä siirretyt pelit olivat luonnonnurmilla. Niuhot kaupungin miehet eivät päästä nurmikentille ennen kuin pinta saadaan kuivaksi ja nurmi vihertymään. Tampereella lisäksi vielä se, että Ratinassa pitäisi pelata maajoukkuepelejä eikä niitä ennen saa möyriä pintaa kynnöspelloksi. Toistaiseksi on päästy nurmelle Maarianhaminassa ja Espoossa, sielläkin vasta tänä viikonloppuna.

Valkeakoskella on päästy. Konsertithan ne Ratinan nurmen kerta toisensa jälkeen pilaavat. Ei siellä ole kuin kesäkuussa yksi maaottelu tulossa, mutta toki nurmen vaurioitumisesta aiheutuu kustannuksia, mitä ei haluta ottaa. Tässä tapauksessa se ei todennäköisesti ollut case, vaan koska Ratina on vain "varakenttä", niin ei sitä kentän sulattamista ole edes aloitettu.
 

scholl

Jäsen
Tehtaan kentällä on tekonurmi. Tämä oli aika ratkaisevassa osassa siinä, miksi se on TPS:n varakenttä.

Ai sitä en tiennytkään. Olen käynyt siellä muutama vuosi sitten Pirkan Hölkän yhteydessä ja siellä oli luonnonnurmi. Haka piti kunnia-asiana pelata nurtsilla, eikä muovilla. Ovat jopa kehuneet, että siellä olisi Suomen paras nurmi. No nykyisellään, kun Haka ei ole liigaseura, niin ei sitä pelaamista siellä näy edes televisiosta.
 

Outsider

Jäsen
Onko Ruutu+ ollut jääkiekon osaltakin samanlaista puuhastelua mitä näissä Veikkausliiga lähetyksissä? Ei näköjään peliä ilman ongelmia.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Onko Ruutu+ ollut jääkiekon osaltakin samanlaista puuhastelua mitä näissä Veikkausliiga lähetyksissä? Ei näköjään peliä ilman ongelmia.

Jääkiekossa toimii oikein hyvin ja vaikka sattuneesta syystä ei niin kiinnosta tämä Veikkausliigakausi samalla lailla, niin SJK-Klupi pelin lopussa ainakin oli pelkkää mustaa ruutua.

Samaan aikaan tarkistin toimivatko Areena ja Katsomo ja hyvin toimivat.
 

Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
SJK-Klubi-pelissä ensimmäisen puoliajan alkupuoliskolla sain Chromecastilla kerran "Virhetilanne, kokeile käynnistää toisto uudelleen"-ilmoituksen, mikä on Ruutua vaivannut aina ajoittain liigapelienkin aikana. Tammikuussa tuota tuli muistaakseni suht useinkin, mutta asiaa on saatu parannettua. Tuo onkin ainoa Veikkausliiga-lähetysten ongelma, jonka voin laittaa Ruudun piikkiin.

Sen sijaan Veikkausliigan ensimmäisten kierrosten aikana (useimmiten eri matseissa) koetut luokattoman äänet, äänen ja kuvan epäsynkka, väärässä ajassa oleva pelikello, kuvan pätkiminen tai pelin katkeaminen kokonaan on ollut ihan pelit Ruutuun tuottavan tahon ongelma. Ajoittainhan tuolta on puskenut ulos ihan tyylikästäkin jälkeä ja tämä SJK-HJK oli viimeisten minuuttien mustan hetken ulkopuolella melko pätevä lähetys, mutta ilmeisesti suurin ongelma on täksi kaudeksi ja aivan viime tingassa saatu uusi kalusto, jonka kanssa lähetysten tekijät joutuvat vielä maksamaan oppirahoja.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Onko Ruutu+ ollut jääkiekon osaltakin samanlaista puuhastelua mitä näissä Veikkausliiga lähetyksissä? Ei näköjään peliä ilman ongelmia.
En muista kuin ehkä alkukaudesta vaikeuksia hieman. Muuten toiminut moitteetta.

Ei Ruutu ainakaan lisää asiakaskantaa haali tällä menolla, kun on juuri nyt se ratkaiseva aika sitä tehdä Liigan ja UEL:n pudotessa pois valikoimasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös