Vegas Golden Knights 2018–2019

  • 112 428
  • 398
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights
Rapakon takaisella palstalla heiteltiin ilmoille että jos Gusev korvaisi Smithin ykkösketjussa. En ole Vegasin pelejä katsonut vähään aikaan, mutta tuntunut hieman hiljaiselta tuon ykkösvitjan peli. Mitä mieltä täällä ollaan tuosta ideasta?
Ykkösketjun tehtävä ei ole ainoastaan tehdä maaleja, vaan myös estää vastustajan vastaavaa viritelmää onnistumasta. Karlssonin vitja on pelannut nykymuodossaan jo kauan, eikä sitä ole hevillä rikottu. Ketju pelaa luotettavasti molempiin suuntiin, enkä tiedä onko Gusev miten hyvä pelaaja puolustussuuntaan. Mikäli häntä ykkösketjussa jossain vaiheessa kokeillaan, niin sitten mieluummin tosiaan Marchessaultin tilalle, koska Smith ja Karlsson voivat paikata vielä paremmin omaan päähän, mikäli Gusevin puolustuspelissä on puutteita uudessa ympäristössä.

Epäilen kyllä, että ensi alkuun, mikäli ylipäänsä kentällä nähdään, niin Gusev laitetaan kolmoseen Nosekin paikalle. Nosek sitten mielellään neloseen, jotta voidaan käyttää alivoimilla, joita on ollut viime peleissä paljon. Toisaalta Carrier ja Reaves ovat molemmat pelanneet energisesti ja fyysisesti ja sääli on kumpaakaan heistäkään tässä vaiheessa viltittää. Sikäli vähän kinkkinen tilanne ja saattaakin olla, että Gusev joutuu odottamaan loukkaantumisia ja/tai paria peräkkäistä tappiota ennen kuin pääsee pelaavaan kokoonpanoon.

Ensi yönä on tärkeä kotimatsi ja toivottavasti siitä väännetään voitto, niin olisi varsin lupaava tilanne ottelusarjassa.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
4/7 Vegas vs. San Jose

Avausmaali tuli toisella minuutilla, kun Stone riisti kiekon Karlssonilta puolustussiniviivalla Sharksin kulmarallin päätteeksi ja käynnisti 2v1/2v2-hyökkäyksen. Hän jätti kiekon siniviivan jälkeen Paciorettylle ja työnsi Dillonia, jotta Paciorettylle jäi tilaa laukoa kiekko tarkasti oikeaan alakulmaan jaloista. Vajaan kolmen minuutin kohdalla Hertl pyörähti esiin maalin takaa ja päätti suojauksen kääntörannariin slotista Fleuryn syliin. Kolmen minuutin kohdalla Tuch ja Nosek yhdessä kampittivat vauhdilla alueelle tulleen Nyquistin jäähynarvoisesti tämän leikattua keskelle. Alivoimalla Karlsson yritti harhauttaa alimpana pelaajana toista Karlssonia, joka nappasi kiekon Sharksin maalin edessä, mutta laukoi ranteella reippaasti ohi oikealta, joten vieraat pelastuivat. Couture sai kerran syötön takatolpalle, mutta ei osunut ilmassa kiekkoon. Alivoiman lopussa Stone oli katkon jälkeen nostamassa hyökkäystä oikeaa laitaa, kun Kane huitoi häneltä mailan käsistä joutuen istunnolle. Isäntien YV oli luokaton ja paras paikka tuli vieraille, kun Couture katkoi Stastnyn pudotuksen laidasta keskelle kohti Theodorea. Shea luisteli Couturen kiinni ja pakotti tämän syöttämään takaviistoon keskelle Hertlille, joka ei kuitenkaan saanut kunnon kutia aikaan Stastnyn poljettua alas takakarvaamaan ohuesti. Heti perään Vegas sai uuden ylivoiman, kun Braun kamppasi Reavesin nelosketjun hankittua hyökkäyspäästä ensimmäisessä vaihdossaan ylivoiman.

Toinenkaan ylivoima ei toiminut ollenkaan, vaan alueelle tuli tökki. Puolivälissä ylivoimaa sitten Eakin esti kiekotonta Sörenseniä juuri, kun kuvio oli rauhoittumassa. Sharksin seuraava ylivoima oli ponneton niin ikään, kun ainoa paikka oli Labancin laukaus oikeasta laidasta Stonen ja Hertlin mailoista Fleuryn syliin. Laukaukset olivat 6-9 13 minuutin pelin jälkeen.

14. minuutilla Donskoi leikkasi vasemmalta keskelle ja hankki ylivoiman, kun Theodore huitoi tassuille. Kolmosketjun päätylautakarvaus aiheutti tasapainon vuodon ja omiin syntyi 3v2-hyökkäys, vaikka Eakin toki oli lähellä riistoa ylhäällä. Ylivoimalla Kane laukoi vasemmalta pari kertaa takapatjaan, mutta Schmidt ja Smith mailapuolustivat takatolpalla loistavasti läpi illan toistaiseksi parhaan ylivoiman. Ylivoiman jälkeen Vegasin pelaaminen oli melko selviytymistä tasaviisikoin kuten suurimman osan aikaa erästä, koska Sharks paineisti rohkeasti ja alakerta pinchasi vastaan keskialueelta. Minuutti ennen loppua Pacioretty jätti kiekon Theodorelle keskialueella. Labanc takakarvasi niin pehmeästi, että Theodore pääsi kuljettamaan siniviivan yli, jatkoi liikettä röyhkeästi kohti maalia keskeltä Burns-Dillon parin välistä ja uitti kiekon rystyltä oikeaan alakulmaan. Vedot olivat erässä peräti 7-18 ja vain Fleuryn ansiosta Vegas johti suurimmalti osin otettuaan taas liikaa jäähyjä. Blokit olivat 13-2. Nelosketju sai tasaviisikoin aina paineen vastustajan päätyyn ja hiosti siellä puolustajia raastavalla päätypainimisella ollen kakkosen ohella paras ketju.

Dell aloitti toisen erän maalissa. Puolentoista minuutin kohdalla W. Karlsson sai Theodorelta avauksen vasempaan laitaan päästen puolittain läpi E. Karlssonin jäätyä telineisiin, mutta laukaus suojauksesta kilahti vain vasempaan tolppaan pitkähkön oman pään pyörityksen jälkeen. Ajassa 3:30 Sharks sai 2v1-tilanteen, kun Pavelski chippasi keskialueelta kiekon nopeasti takaisin pystyyn Millerin yrittäessä mennä vaihtoon. Merrill piti syötön kiinni ja Fleury pakotti M. Karlssonin laukomaan itse oikealta puolelta yli etukulman. Seuraavaksi Kane kiersi McNabbin vasemmalta ajaen maalille, mutta Fleury pysäytti sivuttaisliikkeessä rystyuiton ja heti perään Donskoi kiersi siniviivan kautta vasempaan laitaan laukoen rystyn suojauksesta ohi takakulman. Hetken päästä Eakin laukoi maalin oikealta kulmalta rintapanssariin saatuaan syötön laitureiltaan päädystä voitetun kamppailun jälkeen. Vedot olivat 3-3 mainoksille mentäessä seitsemännellä minuutilla, mutta tasaviisikoin Sharks vietti edelleen enemmän aikaa hyökkäysalueella kuin kotijoukkue, jolla oli hieman vaikeuksia saada stoppeja aikaan laitakamppailuissa ja siten luoda omaa hyökkäyspeliä.

Ajassa 11:30 Bellemare kolasi tylysti kiekkoa kuljettaneen E. Karlssonin keskialueella. Moneen minuuttiin ei oikeastaan tapahtunut mitään kummempaa kuin päätypainimista, kunnes sitten Dillon otti ennen toista mainoskatkoa jäähyn 12. minuutilla osuttuaan poikittaisella mailalla Milleriä naamaan yrittäessään ohittaa tämän luistelukilvassa.

Ylivoima toi tulosta, kun Theodore kuljetti lähes siniviivalle ja jakoi sitten viereen oikeaan laitaan Stonelle, joka näki takaviistossa painottomalla puolella Paciorettyn. Tämä laukoi ranteella niin painavasti, että Dell sylki kiekon vasemmalle b-pisteelle, josta Pacioretty siirsi oman reboundinsa puolityhjään maaliin Dellin jäätyä jäihin torjuntansa jälkeen. Nyquist oli lähellä kaventaa maalinjälkeisessä vaihdossa tanssiessaan 1v1-tilanteessa rystylle, mutta Fleury piti patjat yhdessä. Reilut kuusi minuuttia ennen loppua Carrier otti jäähyn kaadettuaan kulmassa pirteästi pelanneen Donskoin.

Ylivoimalla Couture kokeili kerran vasemmalta osua maskin takaa etuyläkulmaan, mutta kiekko karkasi takakulmasta ohi keskialueelle, kun Labanc ei saanut haltuunsa pomppivaa kiekkoa. Muutoin Vegas piti syöttölinjat hyvin tukossa aiempienkin alivoimien tapaan ja selvitti miesvajauden. Laukaukset olivat 6-8 ennen viimeistä reilua kahta ja puolta minuuttia. Minuutti ennen taukoa Labanc kilautti oikeaan tolppaan painottomalta puolelta Dillonin levityksestä Stastnyn oltua hieman perässä takakarvaamassa. Vastaiskussa Stone haki vasemmasta kulmasta seinäsyöttöä keskelle Stastnylle, mutta Meier katkoi syötön, joten tauolle mentiin 3-0 lukemissa. Toisen erän vedot olivat 7-8. San Jose oli pelin päällä avauskympin, mutta sen jälkeen Golden Knights petrasi viisikkopelaamistaan ja rankoi ylivoimalla. Kahden erän jälkeen vaaralliset maalipaikat olivat muuten 4-15, mutta maalit 3-0.

Päätöserän alussa minuutin kohdalla Karlsson oli lähellä lisätä johtoa maalin edestä, kun Marchessault ahdisti maalin takana Dillonin syöttövirheeseen ja kiekko pomppasi maalin eteen, mutta ruotsalainen ei osunut kunnolla pyörivään kiekkoon. Kolmen minuutin kohdalla San Josd sai jäähyn, kun kakkosketjun päätylautakarvauksen seurauksena Pavelski kolasi Stonen selästä laitaan. Pacioretty laukoi kertaalleen ranteella oikeasta siivestä ohi takakulman, mutta muuta mainittavaa kotijoukkue ei luonut. Karlssonin viisikolla oli jälkimmäisellä ylivoimaminuutilla vaikeuksia taas päästä edes hyökkäysalueelle. Viimeisillä sekunneilla sekin pääsi alueelle ja Smith syötti nopeasti päädystä maalin vasemmalle kulmalle, mutta Braun blokkasi Wiljamin väärän puolen one-timerin. Kuuden minuutin jälkeen kakkosketjun hyökkäykseenlähtö katkesi omalla alueella. Meier tavoitteli riiston jälkeen vasemmasta laidasta keskellä ollutta Donskoita, mutta tämä ei saanut haltuun syöttöä ja avopaikka kuihtui kokoon. Ajassa 6:37 Vegas meni 4-0 johtoon, kun Schmidt dumppasi kiekon punaviivalta päin Dellia. Tämä sylki pahoin eteensä ja Pacioretty kamppaili slotissa seisovin jaloin irtokiekosta, kunnes Tuch tuli kehiin tuoreilla jaloilla vaihdosta, nappasi irtokiekon, kiersi Burnsin ja Karlssonin sekä viimeisteli kiekon suorasta luistelusta ohi Dellin kauden ensimmäisellä pudotuspeliosumallaan. Vedot olivat 3-1, kunnes oli aika mennä mainoksille seitsemän minuutin jälkeen.

Yhdeksän minuutin jälkeen Kane otti keskialueella 2+2+10 minuutin jäähyt annettuaan poikkarin Stastnylle selästä ja lyöden sen jälkeen vielä turhautuneena Milleriä naamariin aitioiden edessä. Neljän minuutin ylivoimalla ei tapahtunut yhtään mitään, kunnes Vegas sai 1:25 kahden miehen ylivoimaa epäurheilijamaisuudesta, joka kaiketi liittyi huitomiseen W. Karlssonin käsille. Maalia haettiin viidellä hyökkääjällä, kun Tuch oli maskissa, Marchessault ja Karlsson syvyydessä sekä Stone ja Pacioretty viivassa. Paras paikka oli Stonen syöttö jäitä pitkin takatolpalle, mutta Tuchin maila nostettiin viime hetkellä. Kertaalleen Pacioretty latasi hattutemppua hakiessaan vastakiekkoon painavan one-timerin Dellin patjaan.

Päätösvitosen aluksi Goodrow joutui vuorostaan boksiin kammettuaan kiekottoman Reavesin jäihin kulmassa. Kolmosketju pelasi kokonaisuudessaan ylivoimaa yhdessä Theodoren ja Millerin kanssa, joten kakkosketjun avainpelaajia lepuutettiin jo ratkenneessa ottelussa. Silti Vegas iski 5-0:aan, kun Marchessault puttasi toisella YV-minuutilla oikealta tolpalta kiekon maaliin Schmidtin annettua loistavan poikittaissyötön Braunin läpi. Smith sai puolestaan kakkossyötön poikittaissyötöstään oikeasta laidasta vasemmalle Schmidtille. Lisää ylivoimaa seurasi reilut kolme minuuttia ennen loppua, kun Vegasin maalin takana tapahtuneesta monen miehen kamppailutilanteesta Labanc sai jäähyn. Golden Knights peluutti ylivoimaviisikkoa Merrill-Engelland-Carrier-Bellemare-Reaves. Sörensen pääsi alivoimalla puolittain läpi ja kilautti vasemmasta laidasta tolppaan tuhoten melkein Fleuryn nollapelin. Donskoi oli reboundissa oikealla tolpalla, mutta Merrill puolusti hänet irti kiekosta. Päätösminuutilla Theodore ja Schmidt kiekottelivat päädyssä kellon loppuun, joten Vegas voitti 5-0 Fleuryn pelattua uransa 15. nollapelin pudotuspeleissä.

Fleury oli kahdessa ensimmäisessä erässä ilmiömäinen ja takasi voiton. Hyökkääjistä kehut jälleen kakkosketjulle, sillä Pacioretty teki tehot 2+2 ja Stone 0+2. Nelosketju oli myös erinomainen saaden kerta toisensa jälkeen raastavan kulmarallin käyntiin. Reaves pääsi lisäksi hyvin paikoille laukoen neljästi oikeasta laidasta. Ykkös- ja kolmosketjuista Tuchille ja Marchessaultille arvokkaat onnistumiset, mutta silti varsinkin ykkösketjun suorahyökkäyksissä pisti silmään se, että hyökkäysten päättäminen oli hankalaa varsinkin Florida-kaksikolla, sillä muun muassa Marchessault suti pari kertaa ohi kiekosta, kun piti ampua jaloista kohti maalia. Karlsson puolestaan kilautti tolppaan ja ampui ohi avopaikasta alivoimalla. Puolustajista Theodore oli taas hyvä keräten tehot 1+1 huimalla maalillaan. Schmidt syötti pari maalia ja oli itse varmuus paineen alla laitojen lähellä hoitaen kiekot alueelta roiskimatta. McNabbin tehotilasto oli +2 Theodoren kanssa ja kolmosparikin jäi maalin verran plussalle. Miller oli melko aktiivinen kaksinkamppailija taklaten kuudesti ja pelaamisessa oli kivasti tunnetta.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Miten menee, kun Gusev kirjoitti yhden vuoden ELC sopparin, niin pelaileeko hän ensikaudella myös vai tarvitseeko uusi sopimus kirjoittaa?
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Miten menee, kun Gusev kirjoitti yhden vuoden ELC sopparin, niin pelaileeko hän ensikaudella myös vai tarvitseeko uusi sopimus kirjoittaa?
Aiheesta oli keskustelua maaliskuun alussa: https://keskustelu.jatkoaika.com/threads/vegas-golden-knights-2018–2019.68215/page-11#post-8050614

Uusi sopimus pitää sorvata, mutta Gusev on rajoitettu vapaa agentti ja siten Vegasin kontrollissa. Jos Gusev olisi tullut vasta ensi kaudeksi, hän olisi jo kesällä 2020 rajoittamaton vapaa agentti, mutta nyt on mahdollista kiinnittää tämän vuoden heinäkuussa Gusev kenties useammaksi vuodeksi, kun tuo tulokassopimus tehtiin jo täksi kevääksi. Gusevin kannalta etu on myös se, että nyt hän ei joudu pelaamaan ensi kautta tuolla tulokasopimuksen palkallaan, vaan siihen tulee korotusta, mutta vain McPhee ja Gusev tietätävät, että kuinka paljon. Kovin montaa miljoonaa ei olisi varaa maksaa, koska Karlssonillekin pitäisi tehdä sopimus ja lisäksi muutamalle syvyyspelaajalle, joten jotain treidejä joka tapauksessa nähdään kesällä, jotta Golden Knights mahtuu palkkakaton alle varsinkin, jos Gusevkin pelaa ensi kaudella joukkueessa.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
5/7 San Jose vs. Vegas

Fleury jatkoi maalissa ja kenttäpelaajisto oli sama kuin kolmessa aiemmassa voittoisassa ottelussa. Gusev, Carpenter, Pirri, Zykov ja Holden jatkoivat katsomossa.

Toisella minuutilla Hertl laukoi vasemmalta b-pisteeltä pelin ensimmäisen vedon, joka meni Theodoren jaloista oikeaan yläkulmaan suoran hyökkäyksen päätteeksi. W. Karlssonin takapaine oli tilanteessa hieman myöhässä E. Karlssonin nostettua kiekon jalalla punaviivalle ja jaettua sitten laitaan Hertlille. Ajassa 3:40 Nyquist sai vasemmasta laidasta syötön maalille, mutta ohjasi kiekon läheltä patjaan. Vajaan viiden minuutin kohdalla Pacioretty kokeili kahdesti vasemmalta siniviivan kulmasta yllättää Jonesin tuloksetta. Reilun minuutin päästä Couture ajoi 2v2-hyökkäyksessä oikeasta laidasta maalille Meierin jätöstä Schmidtin ohi puolittain, mutta Fleury piti etukulman kiinni. Ensimmäiselle mainoskatkolle mennessä Sharks oli pelin päällä jatkuvasti ja Vegasin pelaaminen oli lähinnä kiekkojen siirtämistä ulos alueelta. Kotijoukkue luisteli hanakammin ja voitti enemmän kamppailuja luoden siten edes puolittaisia paikkoja, kun vieraat eivät luoneet yhtään kunnon paikkaa alussa.

Kahdeksannella minuutilla kakkosketju sai ensi kertaa pidemmän kulmarallin aikaan ja sen lopuksi Theodore laukoi viivasta jäänuoliaisen, jonka Stone ohjasi maalin edestä Jonesin mailasta päätyverkkoon. 11 minuutin kohdalla San Jose meni 2-0 johtoon, kun ensin toisessa päässä Pacioretty laukoi puolittaisesta läpiajosta patjaan kaukaa vasemmalta. San Jose käänsi pelin pystyyn E. Karlssonin toimesta, joka avasi ristiin vasempaan laitaan Meierille. Tämä leikkasi sisään ja veivasi kirjaimellisesti Engellandin kumoon 1v1-tilanteessa ajaen maalille. Fleury pysäytti patjallaan kämmenkudin, mutta Couture ehti reboundiin ennen Schmidtia iskien karat sisään.

14. minuutilla nelosketju raastoi päädyssä ja lopulta loi kulmasta paikan maalin eteen, mutta Bellemare kaatuessaan laukoi rystyjäänuoliaisen vain Jonesin patjaan pihdeistä. Ajassa 15:20 Labanc menetti kiekon keskialueella Karlssonin avauksen jälkeen Eakinille, joka siirsi heti viereen ja Tuch pääsi spurttaamaan vapaasti oikeaa laitaa laukoen maskitta kilpeen ranteella luistelusta. Vajaat kaksi minuuttia ennen taukoa pitkä pelikatkoton jakso päättyi Sharksin jäähyyn, kun Kane taklasi voimalla Smithia päädyssä ja samalla nosti mailansa tämän naamariin.

Stastnyn viisikko sai heti kuvion kuosiin, mutta paras paikka oli vain Theodoren rannari yli maalin maskin läpi. Muutoin syöttöjen laatu jätti hieman toivottavaa. Karlssonin viisikko puolestaan iski kiekon maaliin puoli minuuttia ennen summeria, kun Miller sai pidettyä siniviivan kiinni Karlssonin pudotuksesta ja löi kiekon takaisin syvyyteen maalin taakse, jossa odotti Smith, joka käänsi kiekon rystyltä miinuskulmasta nopeasti maalin eteen ja Jones oli epäonninen, kun kiekko pomppasi hänen mailastaan Sharksin maaliin. Laukaukset erässä olivat yllättäen 6-12 ja blokit 7-2. Vegas toki paransi selvästi pelaamistaan toisella puolikkaalla ja varsinkin alaketjut saivat dumpattua kiekon päätyyn ehtien vielä itse pitämään paineen hyökkäysalueella. Erä oli siis melko kaksijakoinen Sharksin oltua kontrollissa 2-0 maaliinsa asti, jonka jälkeen vierasjoukkue oikeastaan vasta ilmaantui paikalle. Sharks piti hyvin Vegasin nopeat käännöt kurissa ja loi puolestaan omat paikkansa nopeista keskialueen ylityksistä.

Toisen erän toisella minuutilla Karlsson laukoi viivasta jäänuoliaisen ja Nyquist ohjasi slotista sen Theodoren luistimeen maalin kulmalla. Minuutin päästä Eakinin vitja jäi omiin pyörimään, mutta laukaukset viivasta paukkuivat päätypleksiin. Ajassa 3:50 puolestaan aloituksen jälkeen Hertl sai syötön maalin kulmalle Kanelta ja laukoi rystyltä patjaan läheltä Engellandin jäätyä toiseksi kamppailussa. Minuutin päästä Dillon toimitti puolestaan kiekon maalille ja ruuhkan keskeltä Sörensen oli lähellä iskeä kiekon tyhjiin Fleuryn pyörittyä jäässä, mutta ei osunut kiekkoon maalin vasemmalla kulmalla Stonen takakarvattua Selken arvoisesti. Kuuden minuutin jälkeen Fleury avasi oikeaan laitaan Nosekille, joka vapautti rystylätyllä Tuchin läpiajoon Sharksin vaihdon oltua kesken, mutta Jones pelasti isännät. Vastaiskusta Meier latasi ranteella keskeltä patjaan. Vedot olivat 3-3 mainoksille mentäessä.

Heti mainosten jälkeen McNabb otti jäähyn maalin takana kohdeltuaan kaltoin Couturea. Ylivoimalla Sharks ei luonut juuri mitään vaarallista, kun Karlssonin pari syvyyssyöttöäkään viivasta maalin kulmalle eivät tavoittaneet omien lapoja. Stone puolestaan blokkasi lopussa Burnsin vedon ja oli vastaiskusta löytää Eakinin keskeltä takaviistosta, mutta kääntö laidasta spurtin jälkeen meni hieman liian eteen. Ajassa 11:30 kolmosvitja pääsi ylivoimahyökkäykseen voitettuaan kamppailun keskialueella, mutta Eakin aikaili syöttönsä kanssa vasemmasta laidasta, joten Dillon sai katkottua syötön kohti Nosekia takatolpalle. Seuraavassa vaihdossa nelosvitja dumppasi kiekon päätyyn Bellemaren ja Reavesin toimesta, Carrier otti laatan haltuun maalin takana ja pyörähti vanhanaikaisella maalin eteen, mutta Jones piti patjat yhdessä. Laukaukset olivat 6-4 tässä vaiheessa erää.

12 minuutin jälkeen heti toisen mainostauon jälkeisessä vaihdossa San Jose meni 3-1 johtoon, kun Braun laukoi Ryanin viivalevityksestä ranteella maalille ja Goodrow ohjasi kiekon vasempaan yläkulmaan juuri Fleuryn edestä. Osa maalista menee silti Fleuryn piikkiin, joka aikaili kiekon kanssa maalin takana ja siten paine jäi Vegasin alueelle, kun kommunikointi kolmosparin kanssa ei toiminut ja Sharks sai pelattua kiekon syvyydestä viivaan ja sieltä sitten uudestaan maalille.

Reilut kuusi minuuttia ennen taukoa Pacioretty otti jäähyn kampattuaan Meierin laidan lähellä yrittäessään stoppia oman alueen puolustuspelissä. Ylivoimalla peli pyöri yli minuutin Couturen kautta vasemmalla. Kerran hän syötti hyvin neliön keskelle Hertlille, joka tykitti patjaan. Sen jälkeen Couture jakoi syvyyteen maalin kulmalle Pavelskille, joka pyörähti maalin eteen ja loi Fleuryn patjatorjuntaa seurasi melkoinen kaaos, jonka aikana koko AV-nelikko oli lähes polvi jäässä maalin edessä blokkaamassa, kun Labanc laukoi vastakiekkoon ja Couture pääsi vielä irtokiekkoon käsiksi vasemmalla kulmalla, mutta McNabb blokkasi vedon jään pinnassa maatessaankin. Ylivoiman päätyttyä ei nähty yhtään pelikatkoa kuin vasta neljä sekuntia ennen summeria. Neliminuuttisen tasaviisikoin pelatun pätkän aikana Theodore laukoi päätösminuutilla viivasta one-timerin takapatjaan, mutta Karlsson ei aivan saanut runnottua irtokiekkoa sisään. San Joselta en muista myöskään mitään sen ihmeellisempiä maalipaikkoja enää olleen. Vedot erässä olivat 14-6 osin ylivoimien takia, mutta tasaviisikoinkin Sharks oli varsinkin alussa taas vaarallinen. Vegasin kärkiketjut olivat edelleen pimennossa ja alaketjut loivat edes jotain säpinää. Tuchin tasoitusmaali läpiajosta olisi ollut iso asia, mutta Jones otti siinä tilanteessa voittavan torjunnan vastaantulollaan.

Päätöserä alkoi Paciorettyn laukauksella siniviivan tuntumasta Stonen pudotuksesta, mutta maalille ajanut Stastny ei saanut osumaa kiekkoon eikä Jones pudottanut reboundia. Minuutin päästä Sörensen puolestaan latoi ranteella oikealta ohi keskeltä suoran hyökkäyksen päätteeksi E. Karlssonin alustuksesta. Kolmen minuutin jälkeen Stone katkoi maalin takana E. Karlssonin siirron ja syötti heti maalin eteen Paciorettylle, mutta tämä ei saanut pyörivää kiekkoa sudittua ohi Jonesin avopaikasta, vaan tämä otti hyvän tuplatorjunnan eteentyöntämällä patjallaan. Vajaan viiden minuutin kohdalla Nosek jakoi vasemmasta laidasta viereen keskelle Eakinille, jonka laukaus kohti etuyläkulmaa blokattiin ja samoin Millerin lyöntilaukaus viivasta jatkotilanteessa. Sharksin toinen paikka erässä tuli kuuden minuutin kohdalla, kun ykköspari ei saanut pomppivaa kiekkoa ulos alueelta takaperin luistellessa ja Hertl riisti sen kiertäen maalin, mutta Fleury torjui vanhanaikaisen. Vedot olivat 2-3 mainoksille mentäessä Golden Knightsin aloitettua erän paljon paremmin kuin kaksi aiempaa.

Seitsemännellä minuutilla Dillonin purku lasin kautta jäi viivaan, McNabb levitti Smithille vasemmalle ja tämä laukoi ranteella maalille, jossa Karlsson oli ohjaamassa, mutta Jones sai suljettua kiekon silti syliinsä. Reilu minuutti myöhemmin Stone jakoi keskikaistalta vasempaan laitaan keskialueen ylityksen jälkeen, mutta Jones torjui helposti Paciorettyn maskittoman rannarin. Ennen erän puoliväliä vielä Carrier ajoi oikeasta laidasta maalille, mutta rystylaukaus oli ponneton. Vegas oli avauskympin hyvin pelin päällä vieden vedot 2-7, mutta intensiteetin lisäys tuntui tapahtuvan vain liian myöhään.

Päätöskympin alkuun Karlsson kampattiin hyökkäysalueella ja toinen Karlsson komennettiin jäähylle irtokiekkokamppailusta. Vegas sai siis ylivoiman. Tuch pääsi taas nokikkain Jonesin kanssa, kun Stastny syötti siniviivan kulmasta eteenpäin maalille alueelle tulossa, mutta Tuchin yritys längeistä ei uponnut. Tämän jälkeen vaadittiin Karlssonin viisikko maalintekoon taas. Miller levitti viivasta vasempaan laitaan Marchessaultille, joka leikkasi rohkeasti keskelle ja laukoi Dillonin jaloista kiekon Jonesin längistä sisään ruuhkan läpi. Maalinjälkeisessä vaihdossa ykkösketju oli tasoittaa, kun E. Karlsson pinchasi punaviivalle, mutta Marchessault sai vapautettua ketjutoverit 2v1-hyökkäykseen. Karlsson sai oikealta syötön Dillonin läpi vasemmalle takatolpalle, mutta Jones otti huiman patjatorjunnan sivuttaisliikkeessä. Seuraavaksi toisessa päässä Donskoi oli päästä nokikkain Fleuryn kanssa, mutta Thorntonin lätty oikeasta laidasta keskelle meni hieman liian eteen. Kuusi minuuttia ennen loppua Smith pääsi puolittain läpi vasemmalta, mutta Jones otti kilpitorjunnan etualakulmasta. Jatkotilanteessa kulmauksessa Couture loukkaantui saatuaan Marchessaultilta mailan kasvoihin ja seurauksena oli kahden minuutin jäähy, kun kellossa oli aikaa 5:30.

Ylivoimaa kesti 14 sekuntia, kunnes Thornton pelasi vasenmalta syvyyteen, Pavelski pyörähti maalin eteen ja Hertl iski irtokiekon keskeltä takakulmaan ohi Fleuryn McNabbin reagoitua liian hitaasti. Kaksi minuuttia myöhemmin Theodore menetti kiekon hyökkäyssiniviivalla kuskauksensa päätteeksi ja vastaiskusta Hertl leikkasi oikeasta laidasta keskelle ohi Merrillin sekä laukoi ylärimaan Fleuryn torjunnasta. Hetken päästä Smith kokeili maskitta ranteella oikeasta laidasta luistelusta, mutta laukoi suoraan logoon. Samalla Fleury otettiin maaliltaan 2:43 ennen loppua aikalisän jälkeen. Minuutin päästä Pavelski iski kiekon tyhjiin Kanen blokattua ensin W. Karlssonin one-timerin viivasta. Kuuden hyökkääjän sommitelma ei taaskaan tuonut tulosta ilman maalivahtia, joten tuolle voisi tehdä jotain jatkossa. Lopputulos oli siis 5-2 San Joselle. Laukaukset päätöserässä olivat 9-14 ja koko pelissä 29-32. Paikkoja oli tarpeeksi tasoittaa, mutta Jones oli muuri. Eikä vain yhdellä hyvällä erällä ansaitse voittaa.

Seuraavaksi onkin edessä sitten kaksi lepopäivää ennen kuin kiekko putoaa jäähän Las Vegasissa su-ma yönä. Nyt voisi olla hyvä hetki tuoda tuoretta jalkaa alaketjuihin eli Carpenter ja miksei myöskin Pirri tai Gusev sisään. Kyseessä on ensi kerta, kun Vegas saa koittaa sarjan katkaisua kotona, joten toivottavasti se näkyy pelaamisessa. Viime kaudella Vegas katkoi kaikki sarjat vieraissa silloin, kun oli paikka, mutta nyt tuo täydellinen saldo tahraantui.

Fleury hävisi maalivahtitaiston, joten tyytyväinen ei voi olla. Huippupelastukset jäivät vähiin. Hyökkääjistä kehut molemmat osumat tehneelle ykkösketjulle, joka sai kaivattuja onnistumisia ja vielä ylivoimalla. Tasaviisikoinkin oli paikkoja tasoittaa peli päätöserässä varsinkin Smithilla. Kakkosketju jäi pisteittä ensi kerran sarjassa. Ainoat paikat tulivat Paciorettylle, jolla oli ruuti märkää. Teholukema oli -2, mutta -1 ilman tyhjiin tehtyä osumaa. Alaketjut pelasivat ihan hyvin pari erää varsinkin. Tuch oli hyvä, mutta viimeistelyt uupuivat läpiajoista. Eakin ei laukonut kertaakaan ja Nosek vain kerran eli ketjun paikat kasaantuivat lähinnä Tuchille. Nelosketjusta Carrier oli näkyvin kiekollisena laukoen kahdesti ja taklaten viidesti sekä suojaten hyvin kiekkoa. Puolustajista ykkösparin ilta oli hankala ja varsinkin Engelland oli surkea. Mielestäni Schmidt hieman kärsi hänen epävarmuudestaan. Kakkospari sai eniten aikaan hyökkäyssuuntaan laukoen kahdesti kumpikin. McNabbin illan kohokohta oli silti Couturen nollaaminen alivoimablokilla. Theodore pääsi edelleen paineen alta ehkä parhaiten pois jalalla vieraiden alakerrasta. Kolmosparista Miller kirjasi syötöt molempiin ylivoimaosumiin. Merrill ei ollut puolestaan ihan parhaimmillaan kiekonliikuttajana ja 1v1-tilanteissa avojäällä tai laidassa. Jokaisen puolustajan teholukema oli muuten -1.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Karlssonin viisikko puolestaan iski kiekon maaliin puoli minuuttia ennen summeria, kun Miller sai pidettyä siniviivan kiinni Karlssonin pudotuksesta ja löi kiekon takaisin syvyyteen maalin taakse, jossa odotti Smith, joka käänsi kiekon rystyltä miinuskulmasta nopeasti maalin eteen ja Jones oli epäonninen, kun kiekko pomppasi hänen mailastaan Sharksin maaliin.
Nähdäkseni kiekko pomppasi oliko nyt Eki Karlssonin jalasta Jonesin suojusten kautta verkkoon.

Vieläkin kaipaan teksteihisi, niin ylivoimaisen hienoja ja täydellisiä kuin ne ovatkin, pientä pysähdystä maalien kohdalla. Ainakin tuo tummennus, ehkä jotain hehkutusta maalista vähän enemmän ja sitten uusi paragrafi alkamaan seuraavan tilanteen kera. Se toisi rutkasti selvyyttä. Ei haittaa, vaikka paragrafi jäisi vähän lyhyeksi, helpompilukuisia sellaiset.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Nähdäkseni kiekko pomppasi oliko nyt Eki Karlssonin jalasta Jonesin suojusten kautta verkkoon,
Niinpä olikin uusinnasta katsottuna.

Wolves aloitti AHL:n pudotuspelit 5-1 tappiolla. Glass sai syöttöpisteen McGinnin tekemään avausmaaliin, mutta sen jälkeen Griffins meni menojaan. Hague-Whitecloud pari kirjasi teholukeman -3, mutta ainakin viimeinen noista oli tyhjiin tehty osuma, kun Whitecloud ei saanut pidettyä viivaa kiinni Glassin pudotuksen jälkeen ja vastustaja karkasi maalintekoon. Wolvesin YV sakkasi ollen 0/4, kun Griffins teki ainoasta ylivoimastaan maalin päätylautareboundista. Laukaukset olivat tasaiset 30-31, mutta Säteri voitti maalivahtitaistossa ainakin avausottelussa Danskin. Jos olen oikein ymmärtänyt, pudotuspelit pelataan paras viidestä -menetelmällä, joten voi olla, että AHL:stä Golden Knights saa hyvinkin pian apuja ylös tarvittaessa, jos Wolvesin kausi päättyy pettymykseen jo avauskierroksella divisioonavoiton jälkeen. Carr muuten valittiin runkosarjan parhaaksi pelaajaksi.
 
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights
Seuraavasta pelistä olisi voitto napattava. Muuten menee turhan jännäksi. Positiivista on, että erikoistilanteissa on onnistuttu ja sitä vaaditaan myös jatkossa.

Seuraavaksi onkin edessä sitten kaksi lepopäivää ennen kuin kiekko putoaa jäähän Las Vegasissa su-ma yönä. Nyt voisi olla hyvä hetki tuoda tuoretta jalkaa alaketjuihin eli Carpenter ja miksei myöskin Pirri tai Gusev sisään. Kyseessä on ensi kerta, kun Vegas saa koittaa sarjan katkaisua kotona, joten toivottavasti se näkyy

Mielenkiintoista tosiaan tuleeko muutoksia seuraavaan peliin. Veikkaan ainakin yhtä. Otetaanko Gusev jo nyt kehiin vai olisiko Carpenterin aika päästä irti entistä seuraansa vastaan? Mikäli Nosek viltitetään, niin sitten Carpenter kentälle, sillä voi korvata Tomasia alivoimalla, vaikkei ihan yhtä hyvä siinä ole. Toinen mahdollisuus on huilauttaa Carrieria tai Reavesia. Veikkoset ovat painineet hyvin, mutta Carpy voisi tuoda lisää energiaa neloseen.

Keskeistä olisi saada lisää viimeistelyvoimaa kolmoseen ja Gusevin ohella tosiaan Pirri vaihtoehtona siihen. Kummallakin on potentiaalia ratkaisuihin. Holden saatetaan nähdä taas puolustuspäässä. Gallant ei yleensä suuria vaihdoksia tee, eikä niihin syytä nytkään ole, sillä tilanne on edelleen hyvä.

Toivotaan, että hiven pidempi pelitauko antaa uutta puhtia. Jos ja kun Vegas saa täyden latinkin ja vauhdin päälle kotikaukalossa ja Fleury onnistuu paremmin kuin edellisessä pelissä, niin vaikeaa tulee Sharkseilla olemaan maanantaiaamuna.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Wolves kaatoi Griffinsin 3-2 toisessa kohtaamisessa. Lagaca torjui 26 kertaa ja Säteri 24, joten maalivahdin vaihtaminen toi heti voiton. Maaleista vastasivat Hyka, Whitecloud ja Kolesar. Hykan osuma oli kaunis one-timer puolittaisessa 2v1-hyökkäyksessä toisen erän alkupuoliskolla. Griffins tasoitti niin ikään 2v1-hyökkäyksestä one-timerilla alle minuutti johto-osumasta. Whitecloud vei ylivoimalla Wolvesin uudestaan edelleen 32. minuutilla McKenzien ja Glassin syötöistä. McKenzie yksinkertaisesti syötti oikeasta siivestä viivaan ja Whitecloud pommitti lyöntilaukauksen ohi Säterin. Alle minuutti uudesta johto-osumasta Wolves iski kolmannen kerran, kun Tynan kaivoi hyökkäyspään aloituksen viivaan, Leslie laukoi maalille, Kolesar ohjasi patjaan ja siivosi oman reboundin vasempaan yläkulmaan. Viisi minuuttia ennen loppua päätöserässä Griffins kavensi, mutta ei noussut enää rinnalle, joten voitot ovat 1-1.

Hieman huolestuttavaa oli se, että ykköspari Hague-Whitecloud jäi taas maalin verran pakkaselle tehotilastossa otettuaan edellisessä pelissä jo -3 lukeman nimiinsä, mutta nyt toki Whitecloud paikkasi sitä ylivoimaosumallaan. Hän laukoi kaikkiaan neljästi, joka oli eniten yhdessä Hykan kanssa. Glass laukoi kerran, mutta saalisti tosiaan yhden syötön avauskohtaamisen tavoin.

Gusev oli harjoitellut ykkösketjussa ylimääräisenä, joten häntä tuskin nähdään ensi yönä pelaamassa, mutta Carpenteria toivoisin kokoonpanoon ehkä Nosekin paikalle. Fleury puolestaan oli tehnyt harjoituksissa jekun häntä aiemmin härnänneelle Marchessaultille sitomalla tämän mailat yhteen nippuun ja heittäen keskelle harjoitushallin kaukaloa. Sosiaalisessa mediassa tuolle tempaukselle hymähtelivät sadat, tuhannet ja mikseivät jopa kymmenet tuhannet ihmiset. Tunnelma on siis ainakin joukkueen sisällä hyvin vapautunut ennen pakkovoittoa.
 

Räpylätassu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Avalanche
Toivottavasti Gusev ymmärtää pakata laukkunsa ja signata johonkin toiseen NHL seuraan kesällä. Gallant ei tule antamaan reilua mahdollisuutta tällä eikä myöskään ensi kaudella. Nosekin 0+0 on mieluisempi.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Toivottavasti Gusev ymmärtää pakata laukkunsa ja signata johonkin toiseen NHL seuraan kesällä. Gallant ei tule antamaan reilua mahdollisuutta tällä eikä myöskään ensi kaudella. Nosekin 0+0 on mieluisempi.

Detroitiin, koska Yzerman on se joka hänessä ensimmäisenä näki pelaajapotentiaalin.
 

Räpylätassu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Avalanche
Detroitiin, koska Yzerman on se joka hänessä ensimmäisenä näki pelaajapotentiaalin.

En pitäisi huonona vaihtoehtona. Detroitin osakkeet näyttävät ylöspäin, muutaman vuoden päästä tulee paluu pudotuspeleihin.

Mielenkiintoista että Gallantin syy miksi Gusev ei pelaa on että ei halua sekoittaa joukkueen kemiaa tuomalla uuden pelaajan sisään loppukaudesta. Kuten Columbus teki tuomalla Texierin sisään... Ja Colorado Makarin... Kaikki meni ihan sekaisin molemmissa joukkueissa. Gallant taisi tehdä arvion Gusevista ongelmallisena pakansekoittajana kun luki kansalaisuuden passista.
 

Ralph

Jäsen
Toivottavasti Gusev ymmärtää pakata laukkunsa ja signata johonkin toiseen NHL seuraan kesällä.
Gusev on RFA kesällä. Täyttää 27 vuotta kahdeksas heinäkuuta eli reippaan viikon liian myöhäkseen ollakseen UFA tänä kesänä. Eiköhän tässä ole myös syy sille, miksi Golden Knights halusi Gusevin jo nyt eikä vasta kesällä, koska Gusev pysyy RFA:na heidän omistuksessaan vielä tämän kauden jälkeenkin.

Tietenkin Gusev voi ottaa vastaan offer-sheetit ja niin edelleen, mutta laukkujen pakkaaminen ja lähteminen toiseen NHL-joukkueeseen ei tapahdu tuosta vain.
 

Räpylätassu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Avalanche
Sign-and-trade kuvio voisi toimia.

En usko että Gusev tulee pelaamaan yhtään pudotuspeliä Vegasissa tänä keväänä, aivan sama miten pitkälle Vegas menee. Eiköhän Gusev sen jälkeen ilmoita kesällä että ei tule pelaamaan Vegasissa. Tai sitten pyytää treidiä kun on istunut myös ensi kauden ensimmäiset pelit poppareilla.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Itse uskon että Gusev on vain vaihtoehto mahdollisten loukkaantumisen varalle. Ja jos snitä ei tule, "vetää herneen nenään koska mahdollisuutta ei annettu".

JA sitten katsoo muita kuvioita.
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mitä noita offer sheet sääntöjä taas katsoin, niin Gusev irtoaisi lähes ilmaiseksi vaikka sinne Detroitiin. Esimerkiksi 2,03M-4,06M vuosiansioiden väliin osuvalla tarjouksella joutuu luopumaan yhdestä toisen kierroksen varauksesta.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
6/7 Golden Knights vs. Sharks

Fleury jatkoi maalissa ja kenttäpelaajisto oli edelleen sama. Holden, Pirri, Gusev, Carpenter ja Zykov jatkoivat viltissä.

50 sekunnin kohdalla Hertl jakoi vasemmasta laidasta keskelle Kanelle, joka latasi yli maalin. Puolen minuutin päästä Stonella oli avopaikka, mutta hän neppasi aloituksen jälkeen keskeltä rystyn maalin ohi vasemmalta E. Karlssonin puolittaisen blokin ohi. Viiden minuutin kohdalla Tuch spurttasi vapaasti vasenta laitaa laukoen pleksiin tutusti. Ottelun alussa isännillä oli hankaluuksia ylittää keskialue ja Sharks sai paljon katkoja sekä riistoja aikaan omalla puolustussiniviivallaan kääntäen pelin pystyyn nopeasti, mutta ei toki itsekään kovin hanakasti voittanut päätypelejä vastaavasti, sillä Vegasinkin pelaajat olivat ensimmäisinä päätykiekoissa vieraiden alakerran tapaan, joten asetelma oli melko kyttäilevä.

Kahdeksannella minuutilla Thornton jakoi päädystä b-pisteiden väliin ja vauhdilla paikalle tullut Donskoi ampui oikeaan tolppaan suoraan syötöstä. Ajassa 9:20 Theodore otti maalin takana kampitusjäähyn, kun hän menetti kiekon alimpana pelaajana Hertlille. Aikaa olisi ollut myös purkaa laidan kautta, mutta Theodore peruutteli maalin taakse ja sitten hukkasi siellä kiekon, joten jäähy oli täysin turha ja itse aiheutettu. Pelirohkeus kostautui. Alivoima sen sijaan toimi mallikkkaasti ja Sharks sai kuvion kuntoon vasta puolentoista minuutin hieromisen jälkeen. Burns laukoi lopussa pari matalaa lyöntilaukausta keskeltä siniviivaa tuloksetta. Kerran myös Thornton sai syötön neliön läpi Nyquistille oikeaan siipeen, mutta tämän laukaus epäonnistui ollen ropelikiekko.

14. minuutilla McNabb toimitti viivasta maalille ja Nosek nosti reboundin kämmeneltä ohi puolityhjän maalin kuten Stone erän alussa rystyltä maalin edestä. Minuutin päästä Stone syötti vasemmasta kulmasta poikittain takatolpalle Paciorettylle, mutta Pavelski pelasti maalin sitomalla mailaa tarpeeksi takaa päin. Minuutti myöhemmin Marchessault sutaisi pehmeästi maalin edestä Jonesin syliin päädystä tulleen syötön. Kaksi minuuttia ennen taukoa Smith laukoi one-timerin oikeasta laidasta päätylautaan ja Karlsson ei aivan ehtinyt maalin vasemmalle kulmalle reboundiin ennen Couturea, joka tökkäsi kiekon laitaan. Viisi sekuntia ennen erätaukoa San Jose meni 0-1 johtoon, kun Burns heitti norsukiekon keskialueelle, Engelland tuli vastaan ja potkaisi ohi Meierin pihdeistä, Couture nappasi kiekon ja laukoi sitten vasemmasta laidasta puolittain Schmidtin jaloista kiekon Fleuryn patjan yli. Maalivahdin maali, mutta ykkösparilta myös todella löperöä 1v1-puolustamista. Laukaukset erässä olivat 10-9 ja peli oli melko tasaista ja tarkkaa. Sharks ei päästänyt Golden Knightsia vaarallisille maalipaikoille, vaan pakotti ampumaan kaukaa pitäen keskustan tukossa. Nosekilla ja Stonella toki oli kohtalaiset paikat maalin edestä, mutta nuokin syntyivät hyökkäysalueen hyökkäyspelin tuotoksena sen sijaan, että Vegas olisi rintamana päättänyt hyökkäyksiä laatulaukauksiin.

Toista erää pelattiin puoli minuuttia, kunnes Fleury torjui kulmasta tulleen Couturen vedon eteensä ja Meier tinttasi vastakiekon päätypleksiin b-pisteiden välistä. Toisessa päässä Marchessault oli maalin edessä ohjaamassa kiekon niukasti ohi maalikehikon. Vajaan kolmen minuutin kohdalla Stone katkoi kädellään ilmasta purkukiekon ja laukoi tulisesti ranteella siniviivan tuntumasta vasemmalta ohi. Parin minuutin päästä Donskoi haki muutaman vuoden takaisen finaalin jatkoaikamaalin uusintaa, mutta Marchessault mailapuolusti hyvin, kun Donskoi oli virittämässä kääntölaukausta etukulmaan tultuaan esille maalin takaa. Sharks oli pirskatin tiivis edelleen eikä antanut ylivoimahyökkäyksiä, vaan tasapaino oli kunnossa ja Vegas joutui hakemaan maalipaikkoja vain kulmaralleista. Jäähykuri oli myös hyvä.

Seitsemän minuutin kohdalla kolmosketju alusti loistavasti paikan McNabbille painottomalle puolelle, mutta Jones potki vastaan ja torjui maskittoman rannarin. Parin minuutin päästä Thornton oli päästä laukomaan 2v1-hyökkäyksestä keskeltä, mutta Miller takakarvasi kiekon pois viime hetkellä. Ajassa 31:20 syntyi tasoitus, kun Marchessault ensin liikkui hyökkäysalueella sivuttain, malttoi ja laukoi sitten pienestä kulmasta vasemmasta laidasta Jonesia päin. Karlsson oli reboundissa, mutta senkin Jones torjui ja kiekko meni maalin taakse. Joonatan haki itse irtokiekon kulmasta Karlssonin avustuksella ja pelasi sen viivaan Theodorelle, joka ampui maalille ja kulmasta maalille liikkunut Marchessault nosti reboundin vasemmalta kulmalta yli Jonesin patjan E. Karlssonin toljottaessa vieressä. Samalla Marchessault osui kolmannessa ottelussa putkeen ja jatkoi pisteputkensa neljän pelin mittaiseksi.

Taklaukset olivat 40-12 33. minuutilla. Maalinjälkeisessä vaihdossa Stone ja Pacioretty alustivat Engellandille paikan viivaan, mutta rannari ruuhkan läpi päätyi Jonesin syliin. 13 minuutin jälkeen aloituksesta Reaves pelasi kiekon oikeasta kulmasta maalille ja Carrier oli survoa irtokiekon sisään E. Karlssonin toljottaessa vieressä. Jones sai patjan eteen ja kiekko meni niukasti ohi oikealta. Minuutin päästä Sharks loi pitkästä aikaa jotain, kun Kane kokeili vanhanaikaista vauhdilla. Hetkeä myöhemmin Meier nousi vasenta laitaa paukuttaen lämärin pleksiin ja jatkotilanteessa hän kampitti jäähynarvoisesti W. Karlssonin, joka oli käynnistämässä vastaiskua. Ylivoimalla Miller laukoi viivasta kahdesti blokkiin ja oikein mitään muuta Vegas ei luonut.

17. minuutilla kakkosketju hyökkäsi rintamana keskialueen yli, mutta Stastnyn rystykääntö oikeasta laidasta ei löytänyt omia. Minuutti ennen taukoa Smith punnersi keskialueelta vapaaksi vasemmassa laidassa ja loi 3v1-tilanteen. Vlasic kuitenkin katkoi upeasti syötön takatolpalle kohti Marchessaultia. Kiekon ajautuessa kulmaan Couture spurttasi sinne ja samalla hän sai Marchessaultin mailasta iskun naamaansa, joten Sharks sai ylivoiman. Varianssia pahimmillaan, kun laatupaikka muuttui alivoimaksi sekunneissa. Sharks ei kuitenkaan saanut erän lopussa enää kuviotaan kertaakaan kuntoon, joten tauolle mentiin 1-1 lukemissa. Laukaukset olivat 17-7 isännille eli Vegas paransi selvästi avauserästä. Osat hieman vaihtuivat noiden keskialueen riistojen suhteen eli nyt Sharks hukkasi kiekkoja siniviivojen välissä ja Golden Knights puolestaan ei melkeinpä ollenkaan, vaan sai käännettyä nopeasti pelin aina vieraiden päätyyn. Taklaukset olivat peräti 44-15 ja aloitukset 32-19 kahden erän jälkeen.

Päätöserän alussa 15 sekunnin kohdalla Nosek oli alivoimalla lähellä tehdä maalin, kun kiekko pomppasi hänelle yhtäkkiä Sharksin maalin eteen, mutta Jones teki itsensä isoksi ja torjui. Boksista päästyään Marchessault sai syötön siniviivalle ja laukoi oikeasta laidasta takapatjaan, mutta Karlsson ja Smith eivät ehtineet reboundiin. Jatkotilanteessa kuitenkin Karlsson piti vasemman laidan kiinni, Merrill pinchasi vastaan napaten irtokiekon ja levitti poikittain Smithille, joka pääsi lataamaan melko läheltä oikealta kaarelta one-timerin, mutta Jones otti voittavan torjunnan liukuessaan sivuttain torjuntaan. Ajassa 2:30 Bellemare kokeili puolestaan vanhanaikaista ja pääsi survomaan vielä oman reboundiin, mutta Jones piti patjan yhdessä. Erän alun jämäalivoimasta huolimatta laukaukset olivat 8-0 kolmen minuutin jälkeen. Kuuden minuutin kohdalla Vegas sai ylivoiman, kun M. Karlsson kolasi Fleuryn ajaessaan maalille. Nosek antoi hieman vauhtia, muttei liikaa ja tilanteesta tuomittiin jäähy.

Karlssonin viisikon rauhoitusyritykset olivat 0/2, mutta sitten Tuch pujotteli keskeltä läpi ajaen vauhdilla maalille, mutta viime hetkellä hänen kämmen pelattiin pois takakarvaamalla. Sen jälkeen kuvio kuitenkin saatiin kuntoon ja paras paikka tuli, kun Theodore laukoi viivasta maalille ja Tuch ohjasi kiekon patjaan. Stastny oli takatolpalla irtokiekossa, mutta reagoi hieman liian hitaasti eikä ehtinyt sutaista kiekkoa tyhjiin jäitä pitkin. Stone puolestaan jätti käyttämättä yhden maukkaan one-timerin, vaikka etukulma olisi ollut auki. Minusta hänen pitäisi vain useammin laukoa itsekin siivestä arvaamattomuuden takia.

Vajaan yhdeksän minuutin kohdalla Pavelski laukoi oikeasta laidasta patjaan ja Meier pääsi reboundiin, mutta käänsi sen W. Karlssonin blokkiin. Puolivälissä erää keskialueen kääntöä seurasi nopea puolittainen 2v1-hyökkäys, kun Stastny jakoi oikeaan laitaan Carrierille pitkän vaihdon päätteeksi, mutta tämä yritti vielä turhaan kääntää rystyltä maalin eteen laukauksen sijaan, kun Stastny piiputti jo pahoin. 12. minuutilla Kane laukoi oikeasta laidasta luistelusta yli maalin ja heti perään Meier sai kulmasta syötön slottiin vaihdosta tultuaan, mutta Theodore astui vastaan tekemään tärkeän blokin. Hetken päästä vielä nelosketju vuoti keskialueella aloituksen jälkeen päästäen omiin ylivoimahyökkäyksen. McNabb yritti heittäytyä ja katkoa syötön oikeasta laidasta keskelle siinä onnistumatta, joten M. Karlsson pääsi nokikkain Fleuryn kanssa Theodoren oltua hieman perässä, mutta Karlsson nosti pyörivän kiekon yli oikean yläkulman.

Laukaukset olivat 40-19 ennen päätösvitosta. 16. minuutilla Pacioretty laukoi oikeasta laidasta pienestä kulmasta Jonesin syliin. Tilannetta edelsi Couturen ketjun pitkä vaihto omissa, kun McNabb onnistuneesti piti pari kertaa viivan kiinni ahtaassakin tilassa pitkän kiekon jälkeen. Seuraava tilanne tuli Theodoren loistavasta pitkästä avauksesta Nosekille, joka pääsi lähes läpiajoon, mutta viime hetkellä Dillon heittäytyi kiekkoon takaa päin ja esti laukauksen ennen kuin hän ja Nosek liukuivat päin Jonesia ja maalirautoja. 17. minuutilla Marchessault punnersi väkisin E. Karlssonin ohi vasemmasta laidasta, mutta Jones torjui helposti rystylaukauksen pienestä kulmasta. Minuutti myöhemmin Tuch yritti väkisin puskea keskeltä läpi kärkimiinalla, mutta hänet puolustettiin kulmaan. Päätösminuutilla Labanc kokeili oikeasta laidasta paikoiltaan osua etuyläkulmaan tuloksetta, joten seurauksena oli sarjan ensimmäinen jatkoaika. Jokainen Vegas-peluri kirjasi laukauksen kohti maalia varsinaisella peliajalla, jolla vedot olivat lopulta 44-20. San Joselta nähtiin melkoinen määrä pitkiä kiekkoja kahdessa viimeisessä erässä sen pelaamisen muututtua enemmän selviytymiseksi ja siirtokiekkojen viljelyksi.

Pudotuspelien jatkoajoilla Vegasin saldo oli ennen jatkoerän alkua 2-1 ja San Josen 23-23 koko historia huomioiden. Ensimmäisellä minuutilla Kane laukoi luistelusta oikealta b-pisteeltä maskittoman rannelaukauksen yli maalin, hui. Minuutin päästä San Jose oli vielä lähempänä, kun Labanc leikkasi vasemmasta laidasta keskelle Eakinin ja Millerin välistä, mutta Fleuryn rintapanssari tuli terävän vedon eteen. Kolmannella minuutilla Karlsson heitti oikeasta laidasta kiekon maalille, mutta Smith ei saanut ohjattua laattaa sisään. Puolen minuutin päästä McNabb sai toisen hyvän paikan ottelussa, kun Stone siirsi kiekon oikealta b-pisteeltä keskelle, mutta rannari slotista tuhahti blokkiin edessä. Seitsemän minuutin jälkeen E. Karlsson luisteli keskialueen yli ja jakoi oikeasta laidasta poikittain M. Karlssonille, jolla oli puolityhjä maali, mutta one-timer epäonnistui totaalisesti Erikin pitkästä levityksestä. Parin minuutin päästä Thornton suojasi kiekkoa ja käänsi sen vasemmasta laidasta maalille, johon liikkui Labanc ja tämä ohjasi kiekon Fleuryn längistä sivurautaan. Puolivälissä erää Stastny piti itse siniviivan kiinni ja käytti kiekon sitten siniviivan kulmassa McNabbilla liikkuen itse syvyyteen vasempaan kulmaan ja saaden kiekon sinne. Pacioretty liikkui b-pisteiden väliin ja Stastny löysi hänet, mutta laukaus ahdistettuna jäi vähän ponnettomaksi ja meni päin Jonesia.

11. minuutilla Marchessault syötti päädystä Tuchille oikealle kaarelle, mutta tämän laukaus kohti vasenta alakulmaa jäi blokkiin. 14, minuutilla Pavelski syötti paikoiltaan poikittain oikeasta laidasta viivaan Karlssonille, joka latasi patjaan kaukaa maskitta ja Fleury torjui kiekon kulmaan. Minuutin päästä Hertl nousi esiin päädystä ja yritti nostaa läheltä ylös maalin oikealta kulmalta tuloksetta. Sharks pelasi kuitenkin pitkän kulmarallin, kunnes Theodore vapautti katkollaan hänet ja Engellandin vaihtoon vihdoin. Vajaan 17 minuutin kohdalla Sharks oli sitten lähempänä osumaa kuin kertaakaan aikaisemmin jatkoerässä, kun Couture laukoi vasemmalta maalille, Fleury torjui taas eteensä Meierin lapaan, mutta tämä laukoi päin Fleurya keskeltä. Kiekko valui kuitenkin paketin läpi, joten Miller ja Merrill yhdessä tuumin pelastivat maaliviivalta luistimet kiinni toisissaan maalin synnyn. Pavelskikaan ei enää saanut reboundia pussiin ruuhkan läpi. Heti perään toisessa päässä Marchessaultilla oli kaksi paikkaa samassa vaihdossa paketoida sarja, mutta rannelaukaukset keskeltä eivät ohittaneet Jonesia, vaan jälkimmäinen ainakin osui kilpeen ja meni siitä takaisin kulmaan. Jatkoerän lopussa McNabb tuhosi Donskoin pinchaamalla viivasta vastaan ja niittaamalla suomalaisen tylysti jään pintaan. Maaleja ei erässä nähty, joten seurauksena oli tuplajatkoaika toista kertaa Vegasin historiassa. Ensimmäisen ratkoi Erik Haula Kingsiä vastaan toisessa kohtaamisessa vuosi sitten. Laukaukset olivat 51-27, taklaukset 72-38 ja aloitukset 51-35 ennen toisen jatkoerän alkua. Ensimmäinen jatkoerä oli minusta hieman pelokkaampaa jääkiekkoa isänniltä kuin kaksi edellistä erää, joissa flow oli parempi ja Sharks aseettomampi hyökkäyssuuntaan.

Toista jatkoerää pelattiin 1:30, kunnes Stastny heitti kiekon vasemmasta laidasta maalille ja Pacioretty oli maalilla, mutta Jones ei pudottanut kiekkoa. Hetkeä myöhemmin Tuch haastoi vauhdilla Dillonin 1v1-tilanteessa, mutta ei päässyt ohi. Kolmannella minuutilla Donskoi lämäsi vasemmasta laidasta pienestä kulmasta päin Fleurya epätoivoisesti Sharksin vierailtua hetkellisesti isäntien alueella. Vajaan viiden minuutin tienoilla Tuch nousi vasenta laitaa ja jakoi keskelle Eakinille, mutta viime hetkellä hänen mailansa pelattiin irti kiekosta. Heti perään Carrier laukoi oikeasta laidasta kilpeen ja siitä kulmaan. Ajassa 5:30 vuorostaan Smith laukoi oikealta b-pisteeltä Jonesin syliin Marchessaultin alustettua paikan päädystä. Ajassa 6:20 Eakin laukoi siniviivan jälkeen puolustajan jaloista rintapanssariin. Puolen minuutin päästä Tuchilla oli kaksi paikkaa samassa vaihdossa, kun ensin hän punnersi esiin laidasta keskelle, mutta laukoi niukasti ohi oikean alakulman. Sen jälkeen Bellemare löysi päädystä Tuchin maalin edestä, mutta Braun häiritsi sen verran, että kunnollinen laukaus jäi piippuun. Vajaan yhdeksän minuutin kohdalla Burns tykitti täysin vapaasti siniviivalta Pavelskin jätöstä kiekon Fleuryn kilpiliimaan. Tuo oli sen Donskoin vedon jälkeen Sharksin ensimmäisen kunnollinen paikka toisessa jatkoerässä. Laukaukset olivat nimittäin 8-2 tämän jatkoerän alussa. Jones oli puolestaan kivunnut jo 58 torjuntaan, joka on San Josen seuraennätys.

11. minuutilla nähtiin kohtalokas hetki, kun ensin kulmassa McNabb koputteli pari kertaa Goodrowia mailaan ja tämä vastasi kovemmalla iskulla lyömällä McNabbilta kokonaan mailan käsistä saaden rangaistuksen. Alivoimalla sitten ajassa 91:17 Hertl iski voittomaalin karattuaan puolittaiseen läpiajoon ja viimeistellen sen vasemmalta b-pisteeltä matalalla laukauksella ohi Fleuryn aivan kuten Couture avauserässä. Theodore tyytyi puolustamaan katseella vierestä eikä ahdistanut Hertlia tarpeeksi laitaan tai työntänyt mailaa eteen. Joka tapauksessa maali meni silti Fleurynkin piikkiin. Vlasicilta lähti hyvä pystyavaus puolestaan sen jälkeen, kun Theodoren syöttöyritys viivasta kohti maalia jäi hänen lapaansa eikä Theodore sitten ehtinyt liikkua ajoissa varmistamaan, vaan Hertl spurttasi tekopaikkaan Stonen ja Theodoren välistä. Stonelle voi antaa myös hieman pyyhkeitä siitä, että hän lopetti tilanteen kesken jo ennen Theodorea, mutta ehkä hän katsoi, ettei kuitenkaan saa enää Hertlia kiinni, joten kaikki oli Theodoren varassa ja tämä ei pystynyt estämään laukausta eikä Fleury torjumaan vetoa, joten sarja on nyt tasan 3-3 ja ratkaiseva seitsemäs ottelu pelataan ti-ke yönä San Josessa. Sensaatiomaista päästä kokemaan jo organisaation toisella kaudella tuollainen historiallinen trillerimäinen herkkupala. Hertlista tuli maalinsa myötä ensimmäinen pelaaja, joka tekee voittomaalin alivoimalla useampaan jatkoerään venyneessä ottelussa. Voitto oli otettavissa, mutta Sharks puolusti pääosin keskustaa melko hyvin loppuun asti ja Jones sitten poimi laukaukset hieman heikommista sektoreista.

Vegas Golden Knights laukoi 59 kertaa kohti maalia. Se on uusi seuraennätys. Stone, Nosek, Engelland, Merrill ja Miller jäivät yhteen laukaukseen, mutta muut laukoivat vähintään kahdesti. Taklauksia kertyi 80, joka on ainakin seuraennätys, mutta ehkä myös koko sarjan, sillä Kings taklasi 64 kertaa kaudella 16-17 yhdessä pelissä, mutta tuo oli kaiketi vain runkosarjaa. Pelaajistosta sen verran, että Fleury hävisi maalivahtitaiston karusti eikä ollut voittava maalivahti, kun olisi pitänyt olla, sillä molemmat maalit menivät hänen piikkiinsä. Liekö se runkosarjan lopussa tullut vamma sitten syynä, koska sen jälkeen hän ei ole ollut oma itsensä kuin viidennessä kohtaamisessa. Hyökkääjistä nousivat esiin Marchessault kahdeksalla laukauksellaan ja maalillaan, Tuch seitsemällä vedollaan ja hurjalla draivilla sekä Smith kuudella tuhlatulla laukauksella, joista se päätöserän one-timer olisi pitänyt naulata. Karlsson pelasi myös loistavasti kummassakin päässä kenttää ja saikin siksi peliaikaa eniten yläkerrasta 30:25. Eakin oli taklauskuningas vähän yllättäen kymmenellä niitillä. Jokaiselle ketjulle kyllä siunaantui tosiaan paikkoja, mutta vain Marchessault onnistui.

Puolustajista Schmidt laukoi viidesti, Theodore neljästi ja McNabb kolmesti, mutta parhaat paikat tulivat viimeksi mainitulle. Lisäksi McNabb taklasi kahdeksan kertaa ja oli kyllä hyvin ytimessä sekä ehkä kokonaisuus huomioiden paras puolustaja. Theodorelle ja Schmidtille pitää antaa noottia hieman Sharksin maaleista, joissa he puolustivat lepsusti 1v1-tilanteissa. Engelland oli myös osasyyllinen avausosumaan. Näyttää kuitenkin siltä, että tämän kevään jälkeen Derykille ei valitettavasti pitäisi enää olla käyttöä, sillä sen verran epävarma hän nykyään on, vaikka tässä pelissä nyt suoriutuikin kohtalaisen hyvin kiekonliikuttamisessa, koska paine ei ollut niin kova, mutta seuraava ottelu pelottaa jo nyt. Miller-Merrill pari suoriutui kelvollisesti ja Miller taklasi peräti yhdeksän kertaa sekä liikkui kyllä ketterästi omalla alueella irtokiekkojen perään pelaten ne lasista ulos.

Ja vielä....

Twitteristä huomasin huhun, että Omskin Ilya Mikheyev olisi tulossa kuulemma Vegasiin KHL:stä. Kyseessä on vasemmalta ampuva oikea laituri, jonka mitat ovat 189/88. Ikää on 24 vuotta. Runkosarjassa hän teki tehot 23+22=45 62 ottelussa ja pudotuspeleissä 4+7=11 13 ottelussa. Hän vaikutti nopealla scouttauksella olemukseltaan melko raamikkaalta ja hieman jopa mikkorantasmaiselta yksilöltä. EHT:llä hän teki Suomea vastaan komean osuman takakarvaamalla kiekon hyökkäyssiniviivalla ja ajamalla sitten vasemmasta laidasta maalille maalintekoon eli mailapaine ainakin olisi mitä luultavimmin sillä tasolla, että sopeutuminen Vegasin kurinalaiseen ja sitoutuneisuutta vaativaan pelitapaan ei kaiketi tuottaisi ongelmia.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Mitä noita offer sheet sääntöjä taas katsoin, niin Gusev irtoaisi lähes ilmaiseksi vaikka sinne Detroitiin. Esimerkiksi 2,03M-4,06M vuosiansioiden väliin osuvalla tarjouksella joutuu luopumaan yhdestä toisen kierroksen varauksesta.

Niin, paitsi että Vegas luultavasti matchaisi tuollaisen sheetin. Ja sen jälkeen saisi joltain jengiltä halutessaan paremman korvauksen treidillä...
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Mielenkiintoista että Gallantin syy miksi Gusev ei pelaa on että ei halua sekoittaa joukkueen kemiaa tuomalla uuden pelaajan sisään loppukaudesta. Kuten Columbus teki tuomalla Texierin sisään... Ja Colorado Makarin... Kaikki meni ihan sekaisin molemmissa joukkueissa. Gallant taisi tehdä arvion Gusevista ongelmallisena pakansekoittajana kun luki kansalaisuuden passista.
En usko että Gusev tulee pelaamaan yhtään pudotuspeliä Vegasissa tänä keväänä, aivan sama miten pitkälle Vegas menee. Eiköhän Gusev sen jälkeen ilmoita kesällä että ei tule pelaamaan Vegasissa. Tai sitten pyytää treidiä kun on istunut myös ensi kauden ensimmäiset pelit poppareilla.
Minä uskon, että jos Vegas etenee toiselle kierrokselle, Gusev saa mahdollisuuden kaukalossa. Siihen, miksi Gusev ei ole pelannut San Jose -sarjassa, on paljon hyviä syitä enkä itsekään olisi häntä peluuttanut. Gusevin sopimushan julkaistiin kahdeksan päivää sitten ja joukkueen kanssa hän harjoitteli ensi kerran viikko sitten. Tosin tuolloin 15. päivä aamujäät olivat vapaaehtoiset, koska samana iltana oli pelipäivä. Vegas pelasi kotonaan tosiaan 15. päivä kolmannen ottelun ja voitti sen siirtyen sarjassa 2-1 johtoon. Toinen kotiottelu pelattiin kaksi päivää myöhemmin ja Gusev osallistui varsinaisiin ensimmäisiin kunnollisiin harjoituksiin vain yhtä päivää ennen ja kun siihen yhdistää mahdollisen aikaerosta toipumisen sekä ylipäätään kauden tärkeimmän ottelun, ei häntä ollut mitään syytä peluuttaa neljännessäkään ottelussa, jonka Vegas voitti 5-0.

Sarja eteni 3-1 tilanteessa San Joseen ja Vegas oli voittanut kolme putkeen, joten miksi voittavaa kokoonpanoa olisi pitänyt vaihtaa? Korkeintaan lepuuttamisen takia, mutta silloin Carpenter olisi ollut parempi vaihtoehto kaksinkamppailuihin, koska oli odotettavissa, että Sharks pelaa intensiivisesti kenties viimeisessä kotiottelussaan ja Gusevin kyky vastata siihen oli ja on arvoitus. Sarjan kuudenteen otteluun pätee melkeinpä sama kuin neljänteen eli kyseessä oli kauden tärkein ottelu ja silloin on helppo luottaa yksilöihin, joilta tietää, mitä saa. Siksi ymmärrän hyvin Gallantia. Tulevaan seitsemänteen otteluun pätee puolestaan edelleen sama eli Gallant tietää varmasti, mitä Nosek tai vaihtoehtoisesti Carpenter pystyvät tuomaan kaukaloon puolustussuuntaan ottelussa, jossa tullaan kamppailemaan hyvin paljon laitojen lähettyvillä.

Yksi iso ero Texierin tapaukseen on se, että ranskalainen ehti pelata kaksi peliä runkosarjassa ja siten Tortorella näki hänen kykynsä ennen tosipelejä. Makar puolestaan oli luonnollinen lisä Coloradon kokoonpanoon, kun toinen kiekollinen puolustaja Girard käsittääkseni loukkaantui. Uskon tosiaan Gusevin pääsevän pelaamaan seuraavassa sarjassa, jos Vegas Golden Knights nyt jotenkin onnistuisi altavastaajana raapimaan voittavan tuloksen San Josesta. Kevään edetessä kokoonpano tarvitsee tuoreita miehiä ja kun San Jose -sarjassa Gallant ei ole kierrättämistä harrastanut muutoin kuin vaihtamalla Holdenin Merrilliin avauspelin jälkeen, Coloradoa vastaan Vegasin olisi tuotava raikkautta hyökkääjistöön raastavan avauskierroksen sarjan jälkeen, jolloin Gusev on varmasti ensimmäisten joukossa tyrkyllä pelaavaan rosteriin Carpenterin kanssa. Pirrin ja Zykovin edellä Gusev on melko varmasti jo nyt Gallantinkin papereissa, mutta Carpenter on sitten se, kenen kanssa Gusev todennäköisesti kilpailee nyt 13. hyökkääjän paikasta ja jos Gallant haluaa puolustavamman vaihtoehdon, hän valitsee Carpenterin, mutta jos hyökkäävämmän, valinta kohdistuu melko varmasti Guseviin. Coloradoa vastaan Vegas saisi aloittaa sarjan kotona, joten silloin voisi olla hyvä hetki tuoda Gusev rosteriin. Mutta tämä on nyt asioiden edelle menemistä ja ensin pitäisi voittaa organisaation historian ensimmäinen seitsemäs ottelu pudotuspeleissä.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Alivoimalla sitten ajassa 91:17 Hertl iski voittomaalin karattuaan puolittaiseen läpiajoon ja viimeistellen sen vasemmalta b-pisteeltä matalalla laukauksella ohi Fleuryn aivan kuten Couture avauserässä. Theodore tyytyi puolustamaan katseella vierestä eikä ahdistanut Hertlia tarpeeksi laitaan tai työntänyt mailaa eteen. Joka tapauksessa maali meni silti Fleurynkin piikkiin.
Oman katselmukseni mukaan uusinnassa näytti kyllä siltä, että Hertl oli laukomassa ylös, mutta Theodore sai mailaansa painettua sen verran Hertlin mailan päälle, että laukaus suuntautuikin alas, ja koska Fleury oli jo varautunut korkeaan laukaukseen, tämä matalampi laukaus yllätti sitten hänet. Jos noin oli, niin paha mennä suoraan syyttämään Fleurya tuosta maalista. No, joka tapauksessa Hertl teki niin kuin lupasi, eli peli seiska San Josessa.
 

Räpylätassu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Avalanche
...mutta Carpenter on sitten se, kenen kanssa Gusev todennäköisesti kilpailee nyt 13. hyökkääjän paikasta ja jos Gallant haluaa puolustavamman vaihtoehdon, hän valitsee Carpenterin, mutta jos hyökkäävämmän, valinta kohdistuu melko varmasti Guseviin.

Joo... Tämä on ihan oikeasti sama asia että Columbus ottaisi Panarinin pois kokoonpanosta että voivat peluuttaa Markus Hännikäistä. Joo ja kyllä kyllä, Gusev ei ole pelannut NHL:ssä peliäkään. Tämä Gallantin ajatus että Nosek, Pirri, Carpenter etc. ovat parempia pelaajia kuin Gusev siitä syystä että he ovat pelanneet tällä kaudella NHL:ssä ja Gusev ei on vain aivan järkyttävän tyhmä. Nuo kolme kaveria pystyisivät tekemään Euroopan tasolla yhteensä puolet Gusevin pisteistä, en menisi edes takuuseen siitäkään.

Sanon ihan suoraan, Gusev on Artemi Panarinin tasoinen pelaaja. Gallant pitää kuitenkin enemmän fringe NHL kavereista joidenka pelitaidot eivät riittäisi tähtistatukseen edes Euroopassa.
 

ipaz

Jäsen
Sanon ihan suoraan, Gusev on Artemi Panarinin tasoinen pelaaja. Gallant pitää kuitenkin enemmän fringe NHL kavereista joidenka pelitaidot eivät riittäisi tähtistatukseen edes Euroopassa.

Gusev voi olla vaikka minkälainen taikuri, mutta ei ketään pelaajaa laiteta suoraan Euroopasta pelaamaan uran ensimmäistä NHL peliä pleijareiden 7. otteluun. Ei ketään. Jos Vegas tästä jatkoon painaa, niin varmasti on Gusev kokoonpanossa tokalla kierroksella.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Olin näkevinäni ekassa erässä jonkun hajavaihdon, jossa Reilly Smith puuttui ja Markku Kivi oli Marchessault-Karlsson parin -mukana.

Ei nyt kerro mitään, mutta jospa:

Marchessault - Karlsson - Stone
Pacioretty- Stastny - Gusev
Smith - Eaking - Tuch

Leventäisihän tuo mukavasti Top9 -hökkäystä.

Toki pitää nyt mennä tästä jatkoon ja sitten katsotaan. Jos. Ehkä.
 

Räpylätassu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Avalanche
Gusev voi olla vaikka minkälainen taikuri, mutta ei ketään pelaajaa laiteta suoraan Euroopasta pelaamaan uran ensimmäistä NHL peliä pleijareiden 7. otteluun. Ei ketään. Jos Vegas tästä jatkoon painaa, niin varmasti on Gusev kokoonpanossa tokalla kierroksella.

Mites 4., 5. tai 6. otteluun?

Jos Vegas menee jatkoon tästä, Gallantin syy olla peluttamatta Gusevia seuraavan sarjan kahdessa ensimmäisessä ottelussa on että hän ei muuta kokonpanoa joka voitti Sharksin. Jos Nosek ottaa yhdenkin pisteen näissä kahdessa pelissä niin Gusev ei pelaa kolmannessakaan ottelussa. Ja sitten neljänteen otteluun löydetään kyllä joku syy miksi ei tule pelaamaan. Mahdolliset viides, kuudes ja seitsemäs ottelu ovat niin tärkeitä että Gusevia ei voida peluuttaa.
 

ipaz

Jäsen
Mites 4., 5. tai 6. otteluun?

Jos Vegas menee jatkoon tästä, Gallantin syy olla peluttamatta Gusevia seuraavan sarjan kahdessa ensimmäisessä ottelussa on että hän ei muuta kokonpanoa joka voitti Sharksin. Jos Nosek ottaa yhdenkin pisteen näissä kahdessa pelissä niin Gusev ei pelaa kolmannessakaan ottelussa. Ja sitten neljänteen otteluun löydetään kyllä joku syy miksi ei tule pelaamaan. Mahdolliset viides, kuudes ja seitsemäs ottelu ovat niin tärkeitä että Gusevia ei voida peluuttaa.

Ei sillä ole mitään väliä pelaako Gusev vai ei, jos Vegas voittaa. Nikita Gusev ei ole milloinkaan urallaan pelannut p-amerikkalaista kiekkoa, joten kyllä siellä varmasti katsotaan aika huolella milloin mies päästetään irti. Ei tiedä vaikka menisi ensi kauteen.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös