Vegas Golden Knights (1.) – Dallas Stars (3.), Läntisen konferenssin finaalit

  • 35 261
  • 192

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Samaa meinasin tuosta ottelusarjaennakosta tulla jo eilen kirjoittamaan. Vegas oli yhden ottelun päässä putoamisesta Vancouverille. Sen jälkeen on aika erikoinen väite, että Dallasin ainoat mahdollisuudet Vegasia vastaan lepää jossain hämyisessä Joel Kivirannan nostattamassa hurmoksessa, kun heidän oma putoamisensa oli periaatteessa parin pompun päässä.

Muutenkaan en vaan voi ymmärtää tuota, että miksi näitä ottelusarjoja pitää ennustaa menemään jollakin tavalla? Vihkoon ne menevät kuitenkin lähes poikkeuksetta joka kerta. Nautitaan peleistä ja antaa niiden näyttää, että miten on.
Juuri näin. Joskus 80- luvulla vielä monesti sarjat olivat paremmin ennakoitavissa, kun ei ollut palkkakattoa ja joukkueiden rostereissa selkeämmät erot. Nyt on kuitenkin jo pitkään pelattu niin, että pudotuspeleissä oikeastaan kaikilla joukkueilla on oikea mahdollisuus mennä ihan päätyyn asti, tai ainakin yksittäisessä sarjassa voittaa kenet tahansa. Jo lähtökohdiltaan typerä väite, että konferenssifinaalissa toinen olisi jotenkin etukäteen jo ihan ylivertainen, kun molemmilla joukkueilla voitettuja sarjoja takana ja itseluottamus tapissa.

Saahan analyyseja toki tehdä, mutta ei pitäisi yrittää nähdä tilastoista niin paljoa, kuin toimittajilla usein tapana.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Benn - Faksa - Comeau tuli heti ottelun alusta ryminällä sisään ja antoi paineen ja muutaman hyvän taklauksen. Jos Bennin odottaa tekevän tuhoja piste per ottelu tahdilla, varmasti on pettymys, mutta kyllä kaveri painaa jäällä tällä hetkellä ihan toisella asenteella menemään. Tykkään.

Benniltä tosiaan sellainen 'statement' vaihto heti ottelun alkuun. Fyysinen, vahvasti kiekossa kiinni, hyvää pelinlukua ja siinä sitten sen myötä melkein heti pääsemässä myös vaarallisille maalintekopaikoille. Hienoa johtajuutta, etenkin kaksi ensimmäistä erää oli lähes sitä parhaiden vuosien Benniä siellä, erinomaista kahden suunnan pelaamista ja vaarallinen kiekon kanssa.

Niin ja kyllähän tuo Benn siellä käytännössä piste-per-peli tahdissakin vetelee. 49 playoff-ottelua 44 pistettä, ilman Round Robinia 46 ottelua ja 44 pistettä, tänä vuonna 14 varsinaista playoff-ottelua ja 14 pistettä. Erinomainen playoff-pelaaja.

Starsilta tosiaan aika dominoiva puolustustava esitys ottelussa, etenkin kahdessa ensimmäisessä erässä keskialue oli täydellisesti heidän hallussaan ja Vegas ei meinannut päästä hyökkäysalueelle ollenkaan. Toinen erä etenkin esimerkki siitä miten parhaassa tapauksessa tiiviillä keskialueen pelaamisella ottelu on täydellisesti toisen joukkueen hallinnassa. Hyvin oli Starsin nippu kasassa avausottelussa.
 

Pedretti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Kolmelta ylös peliä katsomaan ja pidin näkemästäni. Varsinkin kahdessa ensimmäisessä erässä Dallas teki Vegasista täysin aseettoman. Kolmas erä oli sitten enemmän johdon puolustamista. Kannatti siis herätä.

Mutta kyllä täytyy tuota tuomarilinjaa moittia. Pavelskin ja Paciorettyn jäähyt eivät todellakaan olleet playoff otteluiden henkisiä ja sitten taas jätetään viheltämättä Stephensonin polvitaklaus Hintziin. Kai Suikkasen sanoin ei tästä kumpikaan joukkue hyötynyt ja ei ollut muuten ensimmäinen playoff matsi mikä oltais vihelletty vihkoon tän syksyn peleissä. Dallas ei ole siis ainut jengi näissä pleijareissa mikä ois kärsinyt tästä linjasta. Ihan joka jengi on kärsinyt.

Harmittaa vaa noiden pelureitten puoleen, kun jengeillä alkaa olla kunto ja peli mintissä, niin sitten tuomarit vetää aivan vihkoon.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Mielestäni myös hyvä kiekkopeli tuo sarjan ensimmäinen, vaikka maaleilla ei juhlittukaan. Dallas pystyi pelaamaan Vegasia vastaan neljällä ketjulla keskialueen paremmin kiinni kuin Canucks edellisessä sarjassa (pääosin kahdella ketjulla) ja pakotti Vegasin iskemään pitkiä päätykiekkoja. Starsilla on riveissään myös hyviä fyysisiä pelaajia ja onhan tuo puolustuksen top4-ryhmä erittäin hyvä kokonaisuutena.

Omaan silmään Vegas vaikutti vähän hitaalta tuossa pelissä, mikä saattoi olla ihan pelkästään Dallasin vahvuuttakin. Tästä on tulossa luultavasti oikein hyvä sarja. Hieno asia myös se, että nyt ei ole back to back -pelejä tässä sarjassa.
 
Käykään piruuttaan kuuntelemassa Kaukosenlaidalla NHL-podcastin ennakko tästä ja tuosta toisesta finaalisarjasta. En kuluta suomalaisia NHL-podcasteja kovinkaan paljoa, mutta tuolta tulee eri tavalla näkemyksiä sarjoista kuin monelta muulta.

Hymähtelin itsekin noille jatkoajan ennakoille, kun raavitaan tilastot eteen ja pohditaan, kuinka Seguin ei tee riittävästi maaleja, niin Stars ei voi pärjätä.

Eka matsi oli odotetun tasainen. Ei mitään seksiwau-jääkiekon juhlaa kuten COL-DAL -sarjan G7, mutta pelitavallisen jääkiekon juhlaa kylläkin. Toki, Vegas oli aika hidas ja tämä johti siihen, ettei paikoille ollut paljoa asiaa. Syynä osittain toki vastustajan hyvyys ja iholla pelaaminen aina, kun mahdollista.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Dallasilta dominoiva esitys ensimmäisessä ottelussa. Sen tietää viimeistään siitä, kun vastustajan esitystä haukutaan surkeaksi, hitaaksi ja tehottomaksi. On kyllä NHL:n best kept secret, että Stars on NYI:n ohella liigan parhaiten puolustava joukkue.

Avsia vastaan Dallas ei päässyt pelaamaan haluamaansa puolustuspeliä, koska vastustajan parhaat pelaajat on niin ilmiömäisiä. Vegasilla ei tuollaista henk. koht. taitoa löydy, vaikka kovia jamppoja heilläkin. Varsinkin Theodore ja Stone on mahtavia pelaajia.

Minusta Stars on monessa suhteessa aliarvostettu joukkue. Valmentaja on nimetön, vaikka on iso ja pitkä ura takana. Parhaat/tärkeimmät pelaajat ovat eurooppalaisia, joten varsinkin Pohjois-Amerikassa saavat olla pimennossa (ainakin suhteellisesti), kaukainen sijainti isojen kiekkomedioiden ulkopuolella, mv-osastokin tuntuu ylisuorittavan odotuksiin nähden jne. Monta tuollaista hyvää under dog-palasta mikä antaa vähän medialta ja ulkopuolelta paineettomamman tilan, vaikka todellisuudessa taso on korkeampi, ja etenkin jos pelataan tälleen Dallasin sapluunan mukaan. Vegas saattaa olla kaikessa hyvyydessään juuri sopiva vastustaja Dallasille. Ei nyt mikään läpihuutojuttu, kuten ei mikään NHL:ssä nykyaikana, mutta Starsin porukassa on kivasti sellaista back to basics-meininkiä oikeilla rooleilla, mistä hyvät joukkueet on tehty. Mieluusti näkisi Starsin nostelevan kannua.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Lueskelin tossa The Athleticin veikkauksia ottelusarjan voittajasta ja kun juttuun oli haastateltu yhtä joukkueen johtohenkilöä, yhtä valmentajaa ja yhtä skouttia, niin oikeasti hämmensi se, että skoutti hämmästeli sitä, että Stars onnistui voittamaan Avalanchen. Mitähän hittoa toi kaveri tekee skouttina. Kyllä, Avsin ykkösketju on ja oli kovempi kuin Starsin vastaava, mutta muutamaa väläystä lukuunottamatta Avs oli yhden ketjun joukkue ja Stars taas neljän ketjun joukkue.

Scout’s outlook: “I thought Colorado was going to beat Dallas. I still think they should have. I still can’t figure out how they didn’t win it, to be honest. In the other series, you have to give Vancouver a lot of credit, they could have snuck out the series, but if you look at the numbers, it was tremendously lopsided. Vegas is firing and they have all the parts and goaltending. I thought (Dallas goalie) Anton Khudobin had a career year but I have him as a great backup goalie. I’m not sure a great backup goalie can deliver a Stanley Cup. I still can’t figure out how Colorado didn’t win that series. I’d have to go back and watch it 100 times for someone to explain to me how they lost that series.”

Miten tämä liittyy tähän ketjuun? No siten, että nyt lännen finaaleissa on mielestäni kaksi neljän ketjun tasaista joukkuetta vastakkain. Kirkkain kärki ei loista niin kirkkaana kuin se Avsilla loisti, mutta molempien joukkueiden kaikki ketjut pystyvät maalintekoon - vaikka se onkin viime aikoina GVK:lla pahasti yskinyt.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Dallas kurittaa taas analyysejä. Puolustuksen ei pitänyt nyt kestää tasalaatuista Vegasia vastaan kun maalipaikat vähenee. Mitä vielä, avausmaali heti ja sitten pidettiin vastustaja nollilla ja avauskiinnitys itselle.

No, totta kai tämä oli ensimmäinen peli vasta. Eiköhän tässä vielä vaikeuksiakin ole edessä. Sinänsä turha kitistä pelityylistä, tiiviiseen viisikkopeliin se Vegasin ja Islandersinkin peli perustuu, eikä niitä vastaan ole herkkua pelata tai pelejä aina kiva katsoa.
Sori nyt vaan mutta jos nyt noita Jatkoajan analyysejä meinaat niin ne ovat olleet minun mielestäni aivan puusilmäisiä paskoja ainakin Dallasin osalta. Starsin piti olla vain välietappi Avalanchelle matkalla kohti konferenssifinaaleja, ja nyt kun Stars yllättikin ennakkoarvijoijat niin Dallasin ainut mahdollisuus voittaa sarja Vegasia vastaan on ilmeisesti Jolle Kivirannan huippuvire. Anteeksi, menen oksentamaan.

Jamie Benn näytti taas viime yönä miksi on tämän joukkueen kapteeni. Tuo voittomaali oli käytännössä Jamien käsialaa, vaikka Klingberg olikin se joka kävi hakkaamassa riparin sisään. Bennin röyhkeys ajaa suoraviivaisesti kohti maalia oli kuitenkin se mistä tuo tilanne syntyi.
 
Viimeksi muokattu:

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Sori nyt vaan mutta jos nyt noita Jatkoajan analyysejä meinaat niin ne ovat olleet minun mielstäni aivan puusilmäisiä paskoja ainakin Dallasin osalta. Starsin piti olla vain välietappi Avalanchelle matkalla kohti konferenssifinaaleja, ja nyt kun Stars yllättikin ennakkoarvijoijat niin Dallasin ainut mahdollisuus voittaa sarja Vegasia vastaan on ilmeisesti Jolle Kivirannan huippuvire. Anteeksi, menen oksentamaan.

Jamie Benn näytti taas viime yönä miksi on tämän joukkueen kapteeni. Tuo voittomaali oli käytännössä Jamien käsialaa, vaikka Klingbergi olikin se joka kävi hakkaamassa riparin sisään. Bennin röyhkeys ajaa kohti maalia oli kuitenkin se mistä tuo tilanne syntyi.
Joo, siihenkin, mutta kyllä tuolla P-Amerikan puolella NHL Tonightissa puhuivat myös Dallasin puolustuksen ongelmista/kysymysmerkeistä Vegasia vastaan.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Miten tämä liittyy tähän ketjuun? No siten, että nyt lännen finaaleissa on mielestäni kaksi neljän ketjun tasaista joukkuetta vastakkain.
Mullekin tuo Avsin putoaminen olisi ollut yllätys, jos en olisi katsonut jokaikistä peliä. Avsilla sakkasi middle-6 aika pahasti. Sen piti olla joukkueen vahvuus, mutta katosi kuvioista Starsin puristuksessa. Toki voidaan jossitella maailman tappiin asti poissaoloista, mutta sen verran tähän ketjuun liittyen, tuo Avs ei olisi pärjännyt VGK:lle noilla esityksillä. Stars pystyy vastaamaan tarvittavalla tasolla VGK:n fyysiseen peliin ja vahvaan viisikkopuolustukseen, Avs ei olisi pystynyt. Suurinpiirtein kaikki muut joukkueet Avs olisi todennäköisesti selättänyt.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Joo, siihenkin, mutta kyllä tuolla P-Amerikan puolella NHL Tonightissa puhuivat myös Dallasin puolustuksen ongelmista/kysymysmerkeistä Vegasia vastaan.
Mitäköhän aktuaalista paskaa? Mahtoiko herroilta unohtua että Dallas oli runkosarjassa siellä kaikista vähiten maaleja päästäneiden joukkueiden joukossa? Colorado on sellainen "hyökkäys edellä" tyylinen jengi täynnä offensiivista voimaa ja itse asiassa yllätyin miten hyvin Dallas pystyi mukautumaan vastustajan pelityyliin ja käytännössä lopulta päihitti Coloradon heidän omalla vahvuusalueellaan, aina ylivoimatehoja myöten.

Myös Calgary menee osittain samaan kategoriaan eli joukkue elää ja kuolee Johnny Gaudreaun ketjun tehojen mukana. Uskon että Vegas saattaa olla Starsille jopa tähän saakka sopivin playoff-vastus sillä pelityyliltään Knights on tähänastisista selvästi defensiivisin ja siinä pelissä Dallas on itsekin omimmillaan. Paljon tulee ratkeamaan maalivahtitaisteluun, kun pelit tulevat olemaan isossa kuvassa todennäköisesti juuri tällaista vähämaalista "kiekkoshakkia" josta saimme viime yönä ensimmäiset maistiaiset.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Mitäköhän aktuaalista paskaa? Mahtoiko herroilta unohtua että Dallas oli runkosarjassa siellä kaikista vähiten maaleja päästäneiden joukkueiden joukossa? Colorado on sellainen "hyökkäys edellä" tyylinen jengi täynnä offensiivista voimaa ja itse asiassa yllätyin miten hyvin Dallas pystyi mukautumaan vastustajan pelityyliin ja käytännössä lopulta päihitti Coloradon heidän omalla vahvuusalueellaan, aina ylivoimatehoja myöten.
Kaikesta paistaa se, että herrat ovat katsoneet pelikoosteet ja lukeneet taulukot peleista -> paljon maaleja peleissä -> Starsilla on ongelmia puolustamisessa.

Muutenkin vähän harmittaa, että Avalanchen kohdalla puhutaan jatkuvasti loukkaantuneista pelaajista. Heitä oli paljon ja tärkeitä avainpelaajia oli poissa, mutta kaikki tuntuvat unohtavan sen, että myös Bishop oli poissa Starsin maalilta ja kävi vain game 5:n ensimmäisessä erässä hörppimässä selvästi puolikuntoisena ne kuuluisat neljä maalia. Perhana, Bish piti Starsia pystyssä syksyllä, kun muu jengi hiihteli varjojen mailla.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Joo, enkä mä itsekään Starsia niiin hyvin tunne. Mähän olen siis vain vankkureissa NYR-fanina, vaikka Dallasin pelejä on Miron takia tullut paljon katseltuakin, ja joukkueen käydessä tutuksi sitten muutenkin tunnelataus on kyllä kovempi kuin bandwagon-hommissa yleensä. Pelit jännittää ihan oikeasti.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Vegas näytti todella hitaalta ja väsyneeltä. Osittain se on varmasti Dallasin hyvyyttä, mutta väitän silti, että vielä enemmän Vegasin huonoutta. Veikkaan että ensi pelissä nähdään eri näköinen Vegas. Tai jos ei nähdä, niin sitten uskon, että Vegasin hyydyttäminen on pelkästään Dallasin hyvyyttä.

Odotan tältä otteluparilta enemmän kuin mitä eka peli tarjosi.
 

pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
Hienoja viestejä, palstahenkilöt. Tuskin kukaan teistä pitää mua minkäänlaisena NHL-tuntijana, mut sanompa silti oman käsitykseni. Niinkuin otteluseurantaankin kirjoitin, peli oli mielestäni tylsä. Ei mitään erikoista. Kaksi väkevästi puolustavaa joukkuetta vastakkain. Muutama hyvä tilanne per puoli, mut ei mitään enempää. Onko ny 0-0 pelaaminen joku uus juttu, mikä on niin vitun hienoa?
Ennenku alatte huutamaan, ni tottakai se on molempien joukkueiden strategia nollata vastustaja. Dallas ny vaan onnistu paremmin, ku sai yhden tehtyä. Eli pelasivat ns. täydellisen kiekkopelin. Ei tollasta siltikään mieluusti katso. Silmälle ja aivoille kivempaa oli Avs-sarja.
 

KooJii_#1

Jäsen
Suosikkijoukkue
★ HIFK ★ Detroit Red Wings ★ Dallas Stars ★
Onko ny 0-0 pelaaminen joku uus juttu, mikä on niin vitun hienoa?
Ennenku alatte huutamaan, ni tottakai se on molempien joukkueiden strategia nollata vastustaja. Dallas ny vaan onnistu paremmin, ku sai yhden tehtyä. Eli pelasivat ns. täydellisen kiekkopelin. Ei tollasta siltikään mieluusti katso. Silmälle ja aivoille kivempaa oli Avs-sarja.
Mielumminhan sitä maaleja kattelis, mutta Dallasin viime sarjassa niitä tuli vähä liiankii kanssa, varsinkii omaan päähän. Ite oon ainakii tyytyväinen, että pystytään nollaamaan Vegas tässä vaiheessa pudotuspelejä. Tuli se sitte viihdyttävällä pelillä tai ei. Pelillisesti näkisin, että se on ihan hyvä merkki jos pystytään tarvittaessa laittamaan oma pää tukkoon ja itte tekemään yks enemmän ku vastustaja. Ei tässä vaiheessa enää tyylipisteitä jaella.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Nämä ovat tietenkin makuasioita, toiset tykkää maaleista, toiset puolustavasta kiekosta. Minulle maalit ovat ne pelin suola, ja vaikka hyvää puolustussuoritusta arvostankin, niin en osaa siitä pitää läheskään niin paljon kuin kauniista maaliin johtavista hyökkäyskuvioista. Tuli selväksi, että Dallasin peli perustuu puolustamiseen, joten heiltä on odotettavissa tätä samaa jatkossakin sitten. Katsotaan, miten Vegas vastaa, vai vastaako mitenkään, ja miten Dallas puolestaan reagoi Vegasin vastaukseen.

Maalirikkaampaa ja tapahtumarikkaampaa ottelua odotellessa.

EDIT: Tietenkään en katsonut tuota idän peliä, jossa tuli maaleja kuin liukuhihnalta ja toinen toistaan hienompia hyökkäyskuvioita.
 
Viimeksi muokattu:

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
EDIT: Tietenkään en katsonut tuota idän peliä, jossa tuli maaleja kuin liukuhihnalta ja toinen toistaan hienompia hyökkäyskuvioita.
Minun mielestä tuo oli kaukana hyvästä playoff-pelistä, vaikka maaleja paljon tulikin. Paljon ennemmin katson näin puolueettomana katsojana tiukkaa yhden maalin peliä missä kummallakin on mahdollisuus voittaa kuin tuollaista ylikävelyä mikä ratkeaa jo ensimmäisen kympin aikana. Mutta nämä ovat tietysti makuasioita etkä ole varmasti yksin tuon maalien toivomisen kanssa.

Veikkaan, että tässä läntisen finaalisarjassa tullaan näkemään jatkossa enemmän maaleja ja itäisessä puolestaan ero kaventuu. Läntisen konferenssin puolella uskon hyvään finaalisarjaan, idästä en ole varma.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Minun mielestä tuo oli kaukana hyvästä playoff-pelistä, vaikka maaleja paljon tulikin. Paljon ennemmin katson näin puolueettomana katsojana tiukkaa yhden maalin peliä missä kummallakin on mahdollisuus voittaa kuin tuollaista ylikävelyä mikä ratkeaa jo ensimmäisen kympin aikana. Mutta nämä ovat tietysti makuasioita etkä ole varmasti yksin tuon maalien toivomisen kanssa.

Veikkaan, että tässä läntisen finaalisarjassa tullaan näkemään jatkossa enemmän maaleja ja itäisessä puolestaan ero kaventuu. Läntisen konferenssin puolella uskon hyvään finaalisarjaan, idästä en ole varma.
Joo, suuri maalimäärä ei aina korreloi pelin laadun kanssa. Pelin laatu onkin sitten häilyvämpi käsite ja usein jopa subjektiivinen asia. Mutta jos toinen joukkue on hyvä ja toinen huono, voiko lätkämatsi silti olla hyvä? Tuosta eilisestä pelistä mun on ihan turha taas antaa objektiivista kommenttia, koska katselin sitä sinivalko-vihreä-lasien läpi. Silti mulle jäi mielikuva, että molemmat joukkueet pelasivat tiivistä ja fyysistä neljän kentällisen peliä. Kyllä mulle ihan laadukas kuva jäi matsista, vaikka monet olivat sitä mieltä, että VGK oli normaalia tahmeampi liikkeessään. Paha sanoa, koska en ole juurikaan joukkuetta seurannut.
 

Haastattelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Winnipeg Jets
Kyllä tälleen neutraalina katsojana haluaisi enemmän maaleja ja muita sirkushuveja, mutta varmaan jos jompaakumpaa jengiä fanittaa niin osaa antaa enemmän arvostusta toimivalle viisikkopelille, trapille, puolustuspelille, blokeille jne.

Mun mielestä toi ensimmäinen peli meni ihan Dallasin käsikirjoituksen mukaan. Samanlaisella hurlumheikiekolla kuin Avsia vastaan tulisi noutaja. Vegasilla ei ole MacKinnonin tasoista syömähammasta, mutta siellä on 4 kentällistä tuloksentekoon pystyviä kavereita, toisin kuin Coloradolla ja jos maalintekokilpailuun lähdetään, Vegas jatkaa.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Silti mulle jäi mielikuva, että molemmat joukkueet pelasivat tiivistä ja fyysistä neljän kentällisen peliä. Kyllä mulle ihan laadukas kuva jäi matsista, vaikka monet olivat sitä mieltä, että VGK oli normaalia tahmeampi liikkeessään. Paha sanoa, koska en ole juurikaan joukkuetta seurannut.
Olen samaa mieltä tuosta, että Läntisen finaalin ensimmäinen peli oli oikein hyvä kiekkopeli vaikka vain yksi maali tehtiin. Tuosta Vegasista; katsoin joukkueelta runkosarjasta reilut 10 peliä kun samassa divarissa Vancouverin kanssa pelaa, playoffeissa tietysti kaikki Canucks-sarjan pelit, neljä Chicago-sarjan ottelua ja pari peliä round robinilla. Noihin verrattuina Vegas näytti normaalia hitaammalta. Kuitenkin ei olisi ensimmäinen kerta kuin vastustajan peli saa jonkun näyttämään minun mielestä hitaammalta tai muuten huonommalta kuin onkaan.

Vegasin yksi vahvuus joukkueena on mielestäni nopeissa pelin käännöksissä ja Dallasin puolustuksella näytti olevan ainakin tuon ensimmäisen pelin perusteella taito purkaa tuo. Dallasin top4 puolustuksessa on yksi NHL:n parhaista ryhmistä eikä syvyydessäkään ole mitään puoli vuotta kylmänä olleita uransa viimeisiä vetäviä jordiebenneja. Hyökkäyksen syvyys on myös hyvällä tasolla ja Dallas pystyi vastaamaan Vegasin keskialueen pelille, mikä Vegasilla on toiminut koko kauden näkemissäni peleissä erittäin hyvin.

Seuraava peli näyttää minusta sen, oliko tuo ensimmäisen pelin Vegasin normaalia hitaammalta näyttänyt pelaaminen vastustajasta johtuvaa. En usko tässä parissa kuitenkaan sellaiseen keskialueen dominointiin Vegasilta kuin edellisessä sarjassa nähtiin. Vancouverin hyökkäys oli syvyyden osalta huonoa ja puolustuksessa näkyi heti yhden top4-pakin poissaolo ja myöhemmin pelaaminen puolikuntoisena aika pahasti.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä tälleen neutraalina katsojana haluaisi enemmän maaleja ja muita sirkushuveja, mutta varmaan jos jompaakumpaa jengiä fanittaa niin osaa antaa enemmän arvostusta toimivalle viisikkopelille, trapille, puolustuspelille, blokeille jne.

Mun mielestä toi ensimmäinen peli meni ihan Dallasin käsikirjoituksen mukaan. Samanlaisella hurlumheikiekolla kuin Avsia vastaan tulisi noutaja. Vegasilla ei ole MacKinnonin tasoista syömähammasta, mutta siellä on 4 kentällistä tuloksentekoon pystyviä kavereita, toisin kuin Coloradolla ja jos maalintekokilpailuun lähdetään, Vegas jatkaa.
Tähän vielä se että Lehner ja Fleury vs Khudobin ja Oettinger. Mikäli Bishop olisi kunnossa niin sittenhän tuo asettelu ois tasapäisempi mutta siltikin vaaka kallistunee Vegasille. Avsia vastaan Bishopia kokeiltiin yhden pelin verran mutta 6-3 käkättimeen.
 

Pedretti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
2 ensinmäistä erää Dallas pelas tappioasemassakin 0-0 hokia. Ei paljon auttanut kolmannessa erässä 3-0 tilanteessa alkaa pelaamaan. Stars sai mitä ansaitsi, Vegas oli aktiivisempi ja huomattavasti parempi joukkue 2 ensimmäistä erää. Kolmannessa erässä suojasi johtoaan Dallasin näennäisen paineen alla.

Ainut posi Oettingerin debyytti ja Khudobinin huili kolmanteen erään. Nyt voi käydä kyy otassa nukkumaan.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Vegasin vuoro tehdä Starsista huono. Ei Dobby huono ollut, mutta oisko Bonesilla munaa pistää Oettinger avaukseen seuraavaan matsiin? Sillä vaan, että jos vaikka muistaisivat taas pelata viisikkoina eikä luottaa päällään seisovaan molariin.
 
Ikään kuin Dallas olisi lähtenyt toiseen peliin puolustamaan edellisen pelin 1-0 johtoaan. Saa nähdä miten sarja tästä aukeaa ja tullaanko tässäkin sarjassa näkemään runsasmaalisempia kamppailuita sekä molemmilta joukkueilta avoimempaa hyökkäyspelaamista. Nyt voi sanoa tämän sarjan olevan ansaitussa tilanteessa 1-1.

Villi veikkaus että seuraavassa ottelussa ei kummassakaan päässä kenttää pysy verkot pöllyämättä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös