Vedonlyönti

  • 3 952 935
  • 21 685

Yö-Orava

Jäsen
Sen verran pitää puolustaa Saulia, että ainut relevantti tieto puuttui vihjeistä. Miten aikaisemmin on tuollaisissa otteluissa pelattu? Onko sankarin annettu voittaa? Voisin kirjoitella enemmänkin, mutta en halua kääntää veistä haavassa.
Nimenomaan. Ei siis mitään tekemistä näiden Saulin vertaamien 14/15-pelien kanssa (vaikka toki aiemmissa kirjoituksissa puhui edes vertailukelpoisten pelien osalta päinvastaista).

Vouhotuksen vastaisellahan sitä sitten lopulta cashattiin. Tai olisi cashattu.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Ihan paskaa keskustelua, voita väliin ja kaikilla pitää olla kivaa!

Philip Rivers tekee tänään touchdownin ja sille saa 6.50 kertoimen. Ai miksikö tekee? Nokun Keenan Allen on kylmänä ja vastustajan puolustus kyllä pitää muut rissut aisoissa, mutta on niin repaleinen juoksun osalta että vanha herrä löytää jonkun hyvän reijän ja kipittää läpi vähintään kerran. Prosenttipeleillä sanoisin että yksi neljästä olisi oikeampi kerroin. Mun päässä.

Änäriin en meinannut vetää mitään, mutta huomasin että kaikkien aikojen paskin NHL-maalivahti Andreas "oho" Lindbäck on Arizonalla maalissa. Se on pelannut ultra-puolustavan Coyotesin maalilla ihan hyvin tällä kaudella, mutta tänään menee kaikki. En tiedä kuka tuolta Anaheimin puolustuksesta saa kiekon maalille asti, mutta joku pakki tekee maalin ja niille saa kivan kertoimen yleensä. PItää kattoo vielä.
 
Roark

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins
Mutta jos ajatellaan niin, että tämän pelin lähtökohtana oli pelaako Federer kuinka tosissaan (normaalitilanteessa virallisessa ottelussa prosentit oli jonkun heittämät suuruusluokkaa 90-10). Vaikea uskoa, että kukaan osaisi arvioida todennäköisyyttä sille pelaako Federer voittaakseen vai ei. Tietysti sitä voi mutuilla, että pelaa ehkä tai ehkä ei, jolloin Federerin voiton 90% jakautuisi tasan Jakelle ja Rogerille, jolloin päästäisiin lopulta siis lukemiin 45% Fededer - 55% Nieminen

Ehkä sitä voisi myös ajatella psykologisesti tavallisen ihmisen näkökulmasta. Hyvän ystävän jäähyväisottelu, voitanko itse vai annako kaverin voittaa. Sanoisin, että suurin osa ihmisistä antaisi kaverin voittaa kyseisessä tilanteessa. Federer ei kuitenkaan välttämättä mene ''normi-ihmisestä'' vaan kyseessä on kilpailuhenkinen urheilija. Ehkä pidin hieman outona, että Federer oli päättänyt voittaa pelin. Ei se mielestäni kuitenkaan mikään antikliimaksi illalle ollut todellakaan. Sosiaalisesti hyväksyttävää vai ei? Mielestäni siinä rajoilla :) Ehkä kaikista paras anti illasta oli se, että voittajalla ei ollut varmastikaan Jarkollekaan merkitystä, vaan lopussa isommat asiat nousivat esiin. Tennis on vain urheilua. Ja ei se urheilu koskaan niin vakavaa ole.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Ei se nyt ihan niin yksinkertaista ole, että Roger olisi voinut "päättää" ottelun lopputuloksesta. Porukka oli kuitenkin suurelta osin saapunut paikalle seuraamaan oletusarvoisesti huipputennistä. Kyllä yleisö havaitsee, jos pelaaja häviää tahallaan. Mielestäni olisi ollut noloa ja epäkunnioittavaa, jos Federer olisi lahjoittanut pisteitä Jarkolle.

Uskoisin, että aika moni oli saapunut paikalle katsomaan myös Federerin peliä, sillä aika harvinaista herkkua on nähdä kaikkien aikojen tennisstarba livenä. Onneksi maestro väläytteli taituruuttaan kuin vanhoina hyvinä aikoina. Pakko arvostaa näitä kahta atleettia erittäin korkealle.
 
Yö-Orava

Jäsen
Tilanne vertautuisi ehkä mielestäni kärjistetysti hieman siihen, että baarissa kaverukset juttelevat: - 20e vetoa, että saan tänään ton bruneten kämpille :) Ilman sisäpiiritietoa mahdotonta sanoa varmaksi mitä toisen päässä liikkuu.
Josta kolmas kaveri kaljapäissään menee ja lupaa reteästi lähemmäs sata euroa. Hieman tämän jälkeen alkaa tupakkapaikalla kuitenkin liikkua kovinkin vahvat huhut, joiden mukaan kaksikosta on edeltävänä päivänä tehty silminnäkijähavaintoja yhdessä. Lompakko kaivetaan esiin miehissä, ja kaverin on pakko tarkastuttaa vedon hintaa reilulla kädellä. Tällä ei ole vaikutusta juhlakansaan joka lyö yhä, sillä onhan heidät kuulemma nähty edeltävänä päivänä samassa Tarjoustalon jonossa.

Voi se olla blondikin.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ei se nyt ihan niin yksinkertaista ole, että Roger olisi voinut "päättää" ottelun lopputuloksesta. Porukka oli kuitenkin suurelta osin saapunut paikalle seuraamaan oletusarvoisesti huipputennistä. Kyllä yleisö havaitsee, jos pelaaja häviää tahallaan. Mielestäni olisi ollut noloa ja epäkunnioittavaa, jos Federer olisi lahjoittanut pisteitä Jarkolle.

Uskoisin, että aika moni oli saapunut paikalle katsomaan myös Federerin peliä, sillä aika harvinaista herkkua on nähdä kaikkien aikojen tennisstarba livenä. Onneksi maestro väläytteli taituruuttaan kuin vanhoina hyvinä aikoina. Pakko arvostaa näitä kahta atleettia erittäin korkealle.

Osin samaa, osin eri mieltä. Aivan täysiä en usko Federerin pelanneen, kaksi tiebreikkiä kuitenkin vaadittiin. Normaalitilanteessa luvut olisivat olleet Rogerille todella paljon selvemmät.

Tuosta pelistä vielä sen verran, että helposti pystyy huippupelaaja ottamaan pois 10% pelistään, ilman että tavallinen tallaaja tai harrastepelaaja juuri mitään huomaa: vähän vähemmän kierrettä syötöissä, lyöntejä vähän keskemmälle...
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Kuten aiemmin totesin, mielestäni kohteen ottaminen listoille oli hiukan arveluttavaa. Itse en ota vedonlyönnissä/arvioissa mitenkään huomioon tahallista häviämisen mahdollisuutta tai esim. joukkueurheilussa mahdollisesti tulevan vastustajan taktikointia häviämällä tahallaan. Lähden siitä liikkeelle, että aina lähdetään ottelua voittamaan. Tällöin eilen ylikerrointa löytyi Federerin puolelta.

Jos ottelun ympärillä liikkuu vahvoja huhuja jostain sopimisista tai muuten jotain jää tuossa kohtaa arveluttamaan, jätän kohteen pelaamatta.

Tässä kohtaa on kuitenkin todettava, etten panosta tennikseen olleenkaan. Joitain satunnaisia vetoja voi tulla lyötyä, mutta puhutaan 1-2 vedosta vuodessa ja sijoitan vedonlyöntiin kuitenkin päivittäin. Paljonko tällaisia show/näytösotteluita tenniksessä sitten pelataan ja saako niistä yleensä paiskoa vetoa? En ole seurannut tuollaista ollenkaan.
 
Jos ottelun ympärillä liikkuu vahvoja huhuja jostain sopimisista tai muuten jotain jää tuossa kohtaa arveluttamaan, jätän kohteen pelaamatta.

Mä muistan 1990-luvun lopulla pelanneeni Juvan voittoa Superpesiksen runkosarjan päätöskierroksilla, kun kerroin oli 3,30 ja Veikkaajassa sanottiin, että Juva voittaa ihan varmasti. Niin se sitten voittikin. Mä luulen, että Veikkaajan vihjeiden laatijalla oli jotain vihiä siitä, että toinen joukkue ei tule pelaamaan voitosta ihan sata lasissa.
 
Captain K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Joo en itsekään luonnollisesti tohon kohteeseen koskenut, koska muutenkin siinä vaiheessa kun aloin miettimään niin Jaken kertoimet olivat jo 2 tuntumassa. En yleensäkään veikkaa mitään näytöspelejä, juurikin niiden luonteen takia. Mutta päivänselvä asiahan se oli että tuo matsi pysyy tasaisena, moni jopa ennusti kolmea erää mutta nyt Rogeri vei sitten näin.

Ps. Aika hauska muuten kun yhdellä saitilla joku ranskis-janari vihjasi Jarkkoa tuolla Unibetin 1.65 kertoimella. Tuli vähän naurettua :D
 
Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Nieminen noilla kertoimilla oli niin sysipaska betsi, että nauran ainakin ihan suoraan ja häpeilemättä. Miksi luulette vedonvälittäjien pitäneen kohdetta auki? Ja muutama avasi jopa lisää sen jälkeen ku Nordicit jo sulki joksikin aikaa.

Voin vastata, että halusivat tuularien rahat. Ja niinhän siinä kävi tälläkin kertaa.

Oikeastaan ihme ettei Veikkaus rahastanut tällä.

Kuten aiemmin totesin, mielestäni kohteen ottaminen listoille oli hiukan arveluttavaa.
En nyt tiedä oliko siinä mitään arveluttavaa kuitenkaan. Kysyntää oli niin miksei tarjontaakin.

Joku ilkeä voisi kysyä, että oliko mitään sopuvoiton mahdollisuutta muuta kuin suomalaisten tuulipukujen mielikuvituksessa. Yllättyikö muuten joku, että kaikkien tuulipukujen esikuva Esko Seppänen oli myös tietysti Niemisen kelkassa 2.00 kertoimella.

Ei siis mitään tekemistä näiden Saulin vertaamien 14/15-pelien kanssa
Kuitenkin ainut jonkinlainen fakta tästä ottelusta oli, että tosissaan kilpaillessa Federer voittaisi Niemisen keskimäärin yli 90% todennäköisyydellä. Tähän päälle sitten subjektiiviset näkemykset höntsäilyn vaikutuksesta. Avauskertoimissa Nordicbet arvioi Federerin voitolle 71%, jossa oli siis arvioitu höntsäilylle ja kotiedulle noin 20% vähennys normaaliin. Suomalainen tuulipuku painoi lopulta Niemisen voittoa vielä 1.50 kertoimilla.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...moni jopa ennusti kolmea erää mutta nyt Rogeri vei sitten näin...

Mä taas olin tuosta saletti, ettei mene kolmeen erään (koska ensi viikon ATP-finaalit) ja veikkasin myös, että tiebreikit nähdään, kuten nähtiinkin.

Tosin veikkasin, että Nieminen olisi ne voittanut. Kyllä Federer Jakelle ainakin paikkaa voittaa tarjosi, muuten ei olisi tiebreikkejä nähty.

Olen edelleen aika varma, että Roger olisi antanut Niemisen voittaa, mutta ehkä Jakke on oikein erikseen käynyt sanomassa, että tietty taso pitää säilyttää ja että hän haluaa päättää uransa muuhun, kuin 100% höntsään.

ps. harmi, ettei ottelusta ole ilmeisesti laajaa tilastopakettia tarjolla (?) Olisi hauska nähdä Federerin ykkössyötön keskiarvo, syötönpalautusten "placement" jne. Valistunut arvaus, että aika paljon "heikommat" statsit, kuin vaikka viime viikon tosipeleissä.
 
Kaveri oli paikanpäällä, ja ei kuulemma ainakaan juurikaan nauttinut tuosta kaksarista sen luonteen takia kun oli kuulemma aikamoista "pelailua", en sitten tiedä 100% höntsästä.. Mutta kaverini onkin tenniskoutsi Tatsilla, eli ehkä olisi halunnut nähdä totisempaa vääntöä, kun kuulemma monessa kohtaa Federer antoi Jakelle vielä löysää, kun oli matsipalloja jne.. Ja kenttäkin oli kuulemma pirun nopea muovimatto, eli näitä vanhoja carpet-alustoja mitä ei enää Tourillakaan käytetä ja se söi kuulemma tuosta pelistä vähän mielenkiintoa.
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Eipä ollut eilen massia siellä missä olisi voinut tätä jäähyväispeliä veikata. Kurkkasin sen verran että overia olisin betsannut, koska olihan tuo nyt ihan saletti että pelissä lyödään yleisöä varten tie-break. Noh ei ollut valikoimassa ja sinällään melko sama koska hiluilla olisi menty.
Viikonloppuna tuli sen verran suolaa haavoihin että koitetaan nyt jotain ujoa..

Tänään jääkiekkoa, tarjolla "varmoja", saa taas nähdä miten käy?

Kokeilin Lukko & Skellefteå tuplaa, joku 2.40 taisi saada kerrointa.
Toinen tupla Kärpät & Davos-Liberec over 4.5, vähän isompi kerroin kuin ensimmäisessä.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Nieminen noilla kertoimilla oli niin sysipaska betsi, että nauran ainakin ihan suoraan ja häpeilemättä. Miksi luulette vedonvälittäjien pitäneen kohdetta auki? Ja muutama avasi jopa lisää sen jälkeen ku Nordicit jo sulki joksikin aikaa.

Voin vastata, että halusivat tuularien rahat. Ja niinhän siinä kävi tälläkin kertaa.
Ei vedonvälittäjillä ollut tästä matsista mitään varmaa tietoa, sen näki tavallaan kertoimien kehityksestäkin.

Oli selvää, tai jopa mainitsemasi fakta, että tämäntyyppisten matsien historian perusteella tuota matsia ei pelata tosissaan, joten vaikka pelaajien keskinäisellä otteluhistorialla ei ole merkitystä. Jos sillä olisi selkeä merkitys, niin ei kukaan "järkevä" olisi betsannut Niemistä. Nuo exhibition- ja hyväntekeväisyys-matsit ovat aina höntsäilymatseja joissa tasoerot tasoittuvat huomattavasti. Höntsäilyksi se meni tälläkin kertaa ja tasoerot tasoittuivat huomattavasti.

Eivät nuo Niemisen 3.20/2.60 niin huonoja betsejä olleet, että niille pitäisi "nauraa suoraan ja häpeilemättä", kun vertaa vaikka ottelun kulkuun tai tilastoihin. Minusta tuollainen käytös on lähinnä noloa.
Avauskertoimissa Nordicbet arvioi Federerin voitolle 71%, jossa oli siis arvioitu höntsäilylle ja kotiedulle noin 20% vähennys normaaliin. Suomalainen tuulipuku painoi lopulta Niemisen voittoa vielä 1.50 kertoimilla.
Kun aluksi painaa Niemiselle vaikka kertoimilla 2.60/3.20 ja sitten Federerille tunti-pari ennen matsia 2.75/2.85, niin ei ihan kohtalaisesta arbitraasista voidaan puhua. Toki "tuulipuku" kysyy; mikä ihmeen arpivaasi? ;)

Veikkaus olisi tehnyt tästä isot rahat nyt, kun Federer voitti. Mutta Veikkaus ei ilmeisesti uskaltanut laittaa kohdetta auki. Toisaalta ei yllätä ja eipä olisi ensimmäinen kerta.

Eikun mopo suosta ja eteenpäin, vai miten se Klamydia lauloi?
 
fourtyone

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Illan CHL-peleihin seuraavat betsit. Kärpät+Frölunda tupla tuo kertoimen 2,24. Kummatkin hävisivät avausosan vieraskentällä altavastaajilleen, joten tänään kotona on panosta ja kummatkin materiaalin puolesta selviä ennakkosuosikkeja. Vielä laitetaan toiseen lappuun samat Kärpät ja Frölunda mutta +1 maalia vierailijoille ja luotetaan että kotijoukkueet voittavat useammalla maalilla, kertoimeksi saadaan tähän 3,92.
 
Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Frölunda sai vielä viime viikolla kovan 1.60 kertoimen, mutta tullut tällä viikolla tasaisesti alas. TPS sai alkuviikosta 1.96 ja tuo kaksikko minulla on tuplana sekä sinkkuina kiinni. HV 71:stä pidän itse selvänä ennakkosuosikkina menemään jatkoon tuosta parista, jos joku peliyhtiö tuollaista tarjoaa.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
HV 71:stä pidän itse selvänä ennakkosuosikkina menemään jatkoon tuosta parista, jos joku peliyhtiö tuollaista tarjoaa.
HV-71:n jatkoonmenolle on saatavilla yli 3.00:n kertoimia, joten kannattaa ehdottomasti painaa isosti, jos luotat vain näkemykseesi.
 
RonSwanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
ManU, HIFK, Pittsburgh Steelers, Die Mannschaft
Tampa Bay Lightning vs. Buffalo Sabres, suora kotivoitto kertoimella 1,8. Tampa on voittanut jo tällä kaudella Buffalon KOLME kertaa, kaikki 60min pelin aikana. Viimeisin voitto on neljä päivää sitten. Eli voitaneen sanoa, että keskinäinen tasoero on havaittavissa, ja yleisesti NHL:ää seuraavat tietävät, että Tampa kuuluu liigan kärkijengeihin ja Buffalo ei. En jaksa uskoa, että neljän päivän aikana Tampa olisi heikentynyt niin merkittävästi, etteikö tänäänkin tulisi Buffalosta voitto.
 
Tämä lähti jo itselle lapulle aikaisemmin, ja ihmettelen jopa noinkin korkeaa kotivoiton kerrointa. Luultavasti jotain tekemistä sillä, että Buffalo ei ole ihan kaikkia matsejaan hävinnyt viime aikoina. Toki nyt kun vilkaisin livetuloksista Tampan kertoimet nousseet 1.60--> 1.80, mutta en ainakaan jaksanut tarkistaa onko siellä jotain muuta kokoonpanoissa jne..

Edit, Ok Bishop luukulla, ja pari kaveria puuttuu mutta ei ainakaan Stamkos, Filppula eikä TJ.
 
Numero66

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärpät
Niinhän siinä kävi, hyvä vaan veikkaukselle ja paskempi nakki niille firmoille keille suomalaiset pelas ykköset ja kakkoset. Tais vissiin kolmessa matsissa tulla tasatilanteessa maali tyhjiin, joten varsin hyvin meni veikkauksen kannalta.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Nordicbetiltä tarjolla hyvää markkinatoppia KalPalle. Kerroin 4,05 kun vertailun vuoksi esimerkiksi Bet365 tarjoaa vain 3,30 kerrointa, joka mielestäni on lähempänä totuutta. Tapparalla oli siis eilen peli Luulajassa, joka alkoi 20.00 eli sellaiset 20 tuntia aikaisemmin pojat ovat vielä pelanneet ja päälle matkustukset Ruotsista Suomeen yms, joten voi olla vähän väsynyttä kaveria kaukalossa. Itse otin varmuuden vuoksi x2 kertoimella 1,99. Toki Tapparan voitto tuli nyt jinxattua tänne kirjoittamalla ja kun KalPa tuntuu olevan tänään "koko suomen kohde" niin ainakin itse suhtaudun varauksella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös