Vedonlyönti

  • 3 958 089
  • 21 685

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Onko jollain koripalloasiantuntijalla heittää arviota illan peliin? Lähtoasetelmat tänään aamulla olivat sellaiset, että Belgian kerroin pyöri n. 1,60 molemmin puolin. Veikkauksen 1,75 oli silloin todella selvä markkinatoppi. Suomelle sai pääosin 2,30 -tason kertoimia ja taisipa toppina olla 2,40.

Nyt Belgian kerroin lähtenyt todella vahvaan nousuun ja Suomi tullut alaspäin selvästi. Jopa tuota Veikkauksen ex-toppia 1,75 on nostettu 1,85:een, mikä vaikuttaa oudolta sillä tuskin yleiseen markkinaan verrattuna Veikkauksen Suomen surkea kerroin on niin paljon rahaa kerännyt, että se vaikuttaisi asiaan.

Tilastojen puolesta ottelun markkinat alkuvaiheessa vaikuttivat kummallisilta, mutta voisiko joku koripalloihminen selventää mitä täällä tapahtuu?

Itse olen päivitellyt samaa. En sitten tiedä, että onko mahdollinen salmonella/paskatauti juoru sitten noin vahvasti vaikuttanut? Vaikuttaisi siltä, että Suomi saa nyt kuitenkin asiallisen kokoonpanon liikkeelle ja tilastot tosiaan puhuvat omaa kieltään. Jos joku tuon 2,40 on kotiuttanut, niin voi onnitella itseään hyvästä vedosta. Oikeastaan vaikka menisi vituiksi, niin silti.

Aion tuota Villarealin vierasvoittoa kokeilla. Kerroin ei häävi ole Veikalla, mutta Keltaisilla on niin kova ryhmä tälle tasolle, että pitäisi kyllä hoitaa.

Tanska - Tsekki peliin kokeilen ristiä. Tip-Exin ukko tätä suositteli, joten kokeillaan.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Saisiko tästä ystävällisesti lisätietoja, kenestä on kyse ja mistä löytyy?

Betting Previews

Linkki Tip-ex.comiin

Tuolta löytyy ihan asiallinen vinkkisaitti. Tuolta olen saanut kyllä hyviä tipsejä poimittua.

Joo-o, Suomi sitten nousi upeasti jo kuuden pisteen johtoon ja onnistui sitten vittu häviämään kolmella. Voi vitun runkut, sinne meni rontti 300 euroa.... Perkele, että nyt vituttaa!!!
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Hoho. Viimeistä kahta korismatsia on neyiddä pidetty rahantekokoneina. Epic fail ja tasonnäyttö mainostajilta
 
Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Hoho. Viimeistä kahta korismatsia on neyiddä pidetty rahantekokoneina. Epic fail ja tasonnäyttö mainostajilta

Onneksi otin opiksi tuosta Puola -matsista, enkä lähtenyt enää tähän toiseen peliin tuhlaamaan rahojani. Susijengi, AUUUU!!! (c) Valavuori
 
Viimeksi muokattu:

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Jep. Koripallot on sitten vittu ikuisiksi ajoiksi bännätty tältä osastolta. Kynpin jäin sitten lopulta voitolle, kun noitten vitun korikoirien kanssa oltas taas otettu voitoista vuokranmaksu. Vittu sentään, sano.

Mitään pelattavia kun ei ole niin sitten hävitään näihin väkisinvedettyihin. Koskahan sitä ihmislapsi oppis?
 
Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
F1 - Italian GP

Nordicbetillä on Hamiltonin voiton puolesta 1.75 kerroin. (eilen taisi olla vielä 1.8) Pidän kyllä Hamiltonin voittoa aika varmana, kun ottaa huomioon eilisen vauhdin. Tai sitten jos ei Hamilton voita, niin sitten Button, mutta McLarenin voitolle on ymmärrettävästi vain 1.18.
Ehkä jätän silti ihan suosiolla pelaamatta tuon, koska F1:set ovat kuitenkin niin pienestä kiinni loppujen lopuksi. Onko teillä mitään pelattavia kohteita formuloihin, tai mihinkään muuhunkaan tänään?
 
Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Ei näytä formuloista ylikertoimia löytyvän, mutta yllätyin, että Massan sijoittumiselle Alonson edelle saa isomman kertoimen (1.95) kuin sille, että Alonso päihittäisi Massan (1.75). Massa siis lähtee ruudusta kolme ja Alonso ruudusta kymmenen, joten tuo saattaisi olla kokeilemisen arvoinen. Lisäksi mikäli Räikkönen jatkaa viime kisoista tuttuja nousujaan on hänen neljän joukkoon sijoittumiselle annettu kerroin 3.30 pelattava. Aika-ajot jätti tosin paljon kysymysmerkkejä Lotuksen vauhdista jote minä jätän kuitenkin formulat todennäköisesti rauhaan, vaikka McLarenin voitto erittäin todennäköiseltä näyttääkin. Nuo Kummelin esille tuomat kertoimet eivät tosiaan hirveän houkuttelevia kuitenkaan ole.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Nordicbetillä on Hamiltonin voiton puolesta 1.75 kerroin. (eilen taisi olla vielä 1.8) Pidän kyllä Hamiltonin voittoa aika varmana, kun ottaa huomioon eilisen vauhdin. Tai sitten jos ei Hamilton voita, niin sitten Button, mutta McLarenin voitolle on ymmärrettävästi vain 1.18.
Ehkä jätän silti ihan suosiolla pelaamatta tuon, koska F1:set ovat kuitenkin niin pienestä kiinni loppujen lopuksi. Onko teillä mitään pelattavia kohteita formuloihin, tai mihinkään muuhunkaan tänään?

Vitutus on kyllä vielä melkoinen susihomojen perseilyn takia, eikä pitäisi enää koskaan pelata suomalaisten puolesta missään lajissa. Silti tuo Räikkösen 2,45 Alonsoa vastaan kiihoittaa hieman. Mitenkä on, F1 nerot? Onko Räkällä realistisia saumoja pitää Allu takanaan?
 
Rakettipulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei näytä formuloista ylikertoimia löytyvän, mutta yllätyin, että Massan sijoittumiselle Alonson edelle saa isomman kertoimen (1.95) kuin sille, että Alonso päihittäisi Massan (1.75). Massa siis lähtee ruudusta kolme ja Alonso ruudusta kymmenen, joten tuo saattaisi olla kokeilemisen arvoinen. Lisäksi mikäli Räikkönen jatkaa viime kisoista tuttuja nousujaan on hänen neljän joukkoon sijoittumiselle annettu kerroin 3.30 pelattava. Aika-ajot jätti tosin paljon kysymysmerkkejä Lotuksen vauhdista jote minä jätän kuitenkin formulat todennäköisesti rauhaan, vaikka McLarenin voitto erittäin todennäköiseltä näyttääkin. Nuo Kummelin esille tuomat kertoimet eivät tosiaan hirveän houkuttelevia kuitenkaan ole.

Aina ois hyvä kertoa, että millä sivulla kertoimet ovat :)
 
Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Päätin kuitenkin äärimmäisen tylsän sunnuntai-aamupäivän kunniaksi lyödä pienen vedon luomaan lisäjännitystä 1,5 tunnin päästä alkavaan Italian GP:hen.

Eli head-to-head kohteita viisi kappaletta samalle lapulle:

Koodi:
Senna vs. D´Ambrosio - 1 @ 1.65
Alonso vs. Massa - 2 @ 1.95
Kovalainen vs. Petrov - 1 @ 1.65
Button vs. Räikkönen - 1 @ 1.30
Hamilton vs. Any other driver - 1 @ 1.75
Yhteensä 12.08 x 2€ = 24,16€

Eli tuollainen pienen riskin veto tuli laitettua, joka tosiaan on vain lähinnä sen takia tehty että saataisiin vähän ylimääräisiä sydämen tykytyksiä tähän päivään.
 
Number 11

Jäsen
Muutamia aika hyviä pelikohteita näyttäisi olevan NordicBetillä SM-liigan kausivedoissa.

Enemmän pisteitä runkosarjassa:

Stephen Dixon 1,55 - Radek Smolenak 2,30
Eric Perrin 1,47 - Ville Nieminen 2,50
Ville Vahalahti 1,45 - Kimmo Koskenkorva 2,55

Siitä voi jokainen päätellä kumpi vaikuttaa hyvältä kertoimelta. Aika outoa valita tuollaisiin vetoihin pelaaja, jolla ei edes ole koko kauden kestävää sopimusta.
 
Clocks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lupaan etten ota tavaksi, mutta tämä herkkupala pitää jakaa kanssanne. Aikaisemmin tänään:

KTP - LPS 2
VIFK - Närpes Kraft 2

Kerroin 20,70.
Panos 100 €.

Tulokset:

KTP - LPS 1-2
VIFK - Närpes Kraft 1-1

VIFK tasoittaa ajassa 90+2.
 
Näkemys

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Betssonilla on nyt kyllä melkoinen tarjous tälle illalle. AK Bars Kazan - Vityaz Chekhov ja siihen vierasjoukkue alle 2,5 maalia ja kerroin tälle 3.35.
 
Viuhula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Torstaina käyntiin pyörähtävä SM-liiga tuo onneksi taas paljon pelattavaa. Piti jo tänään ottaa varaslähtö. Näkemättä kokoonpanoja uskalsin laittaa Ilves-Tappara 2 (1.80). Olkoonkin ensimmäinen liigaottelu, mutta kyllä tuossa on vain yksi voittajasuosikki ja kun kerroin porkkanahousuilla on tuota luokkaa, pitää mielestäni siihen tarttua. On Tapparan nippu mielestäni muutaman kertaluokan Ilvestä edellä.

Muita mahdollisia pelikohteita voisivat olla Jokerit (2.50) ja JYP (3.25). Jokerit vei molemmat kohtaamiset naapuria vastaan hiljattain European trophyssä, joskin ensimmäinen oli tiukka, mutta toinen ainakin numeroiden valossa varsin selvää kauraa. Siksi itseäni tuo kerroin ainakin kutkuttaa. JYP ja KalPa hakivat molemmat toisiltaan 2-5 vierasvoitot, joten aika ympäripyöreää oli. Taitavat veikkauksen kerroinasettajat saattavat taas koijata meikäläistä, mutta JYPin tasoiselle joukkueelle tuollainen kerroin kiihottaa joka tapauksessa.
 
-pasi-

Se seikka miksi JYP:iä ehkä kannattaisi lyödä voisi olla se että yleensä niiralan montussa kalpa ei ole voittajana lähtenyt kun nää joukkueet sielä kohdannut. Olisiko ihan pari kertaa koko historiansa aikana? ei ole faktoja lyödä pöytään, mutta todella harvinaista herkkua, varsinkin wallinheimon aikaan.. mutta muuten kyllä joukkueen peli on ollut melkoista umpisolmua, että tiedä sitten onko niin kannattava veto, tosin kauden ekoissa matseissa voi tapahtua mitä tahansa eikä kalpan pelitkin kai putkeen mennyt..
 
TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Se seikka miksi JYP:iä ehkä kannattaisi lyödä voisi olla se että yleensä niiralan montussa kalpa ei ole voittajana lähtenyt kun nää joukkueet sielä kohdannut. Olisiko ihan pari kertaa koko historiansa aikana?

Viime kaudella KalPa kuitenkin voitti molemmat Kuopion kohtaamiset ja keskinäisistä peleistä pisteet menivät muutenkin 12-3 KalPalle. Virran ja Dufvan kausien tilastoja en jaksa kaivella (JYP varmasti niskan päällä), mutta tuskin lienee syytäkään, kun molemmilla ovat valmennuksen lisäksi myös rosterit menneet sittemmin kunnolla remonttiin.

Vaikeahan näitä alkukierrosten pelejä on perinteisesti ollut veikata ja hankalia ne ovat varmasti myös kerrointen asettajille. Siispä altavastaajia lapuille ennen kuin voimasuhteet alkavat kunnolla hahmottua.
 
#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuo Jokereiden 2.50 kerroin on kyllä järisyttävän kova.

HIFK ei voi voittaa tuota ottelua. Paketti on niin sekaisin, Jokereilla on tuttu joukkue ja peli hyvässä kunnossa.

IFK:lta puuttuu vielä pelikieltojen vuoksi todennäköisesti Jokela, Salmi, Melart, joten varma kakkonen.

Isolla rahalla.
 
Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä minä ainakin lyön Jokereita omalle kohdalle ISOlla tuohon, menkööt sitten väärin jos on mennäkseen. Alustavasti kuitenkin Jokerit on tuossa ottelussa ennakkosuosikki, mitä kertoimissa taas ei.

Lisäksi itse ajattelin veikkailla Tapparaa ja KalPaa. JYPin peli on yksinkertaisesti vaan niin sekaisin tällä hetkellä, että KalPa vie tuo pelin todennäköisesti jo hieman laadukkaamalla materiaalillaan.
 
ftr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Huuhkajat, Borussia Dortmund
Herättääkö muissa mielenkiintoa Belgia - Kroatia 2 4.35 Veikkaukselta? Kroatialta hieman nihkeän oloinen 1-0 voitto perjantaina Makedoniasta, mutta kyllä rosterista laatua löytyy (tässä Makedonia-ottelun kokoonpano: Croatia vs. Macedonia FYR - 7 September 2012 - Soccerway). Belgian maajoukkuehan on kovassa nousussa ja sieltä löytyy monia huippupelaajia, mutta mielestäni voimasuhteet eivät ole läheskään tuota luokkaa. Kesällähän Kroatia pystyi haastamaan melko tasapäisesti Espanjan ja Italian.
 
Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Herättääkö muissa mielenkiintoa Belgia - Kroatia 2 4.35 Veikkaukselta? Kroatialta hieman nihkeän oloinen 1-0 voitto perjantaina Makedoniasta, mutta kyllä rosterista laatua löytyy (tässä Makedonia-ottelun kokoonpano: Croatia vs. Macedonia FYR - 7 September 2012 - Soccerway). Belgian maajoukkuehan on kovassa nousussa ja sieltä löytyy monia huippupelaajia, mutta mielestäni voimasuhteet eivät ole läheskään tuota luokkaa. Kesällähän Kroatia pystyi haastamaan melko tasapäisesti Espanjan ja Italian.

Slaven Bilicin lähdettyä Kroatian peräsimestä pakka on heillä ollut enemmän tai vähemmän sekaisin. Joku avainpelaajista (en muista kuka) kritisoi tämänhetkistä tekemisen tasoa. Makedonia-voitto oli todella nihkeä ja Kroatialla on selvästi ongelmia. Vieraspeli Belgiaa vastaan on tärkeä ottelu, mutta luulenpa että kotiottelua kovassa vireessä oleva Wilmotsin porukka ei häviä.

Itse jättäisin tuon väliin, vaikka hyvä kerroin onkin.
 
badgeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Detroit Red Wings
Tälle illalle kokeillaan kympillä PAF:lle:

Unkari - Hollanti 2 1,50
Pohjois-Irlanti - Luxemburg +1 1 2,20

Yhteiskerroin 3,30

Sitten kokeillaan vielä pienellä Belgian voittoa Kroatiasta. Belgian kaveriksi laitetaan Jukurit (1,75). Muista huomisen mestis-peleistä vois myös koittaa LeKin kahden maalin voittoa HCK:sta (1,98) ja TuTo-KooKoo peliin alle 5,5 maalia (1,95).
 
DefenceX

Jäsen
Venäjä
Turkki -1
Puola -1

Kyseinen lappu toi 20€ panostuksella 92,4€ suuruisen voiton! Näillä rahoilla torstaina sitten haetaankin NHL13 kaupasta ja muutama olut siihen kylkeen! :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös