Ilmoitukset

Nimimerkin RiverDog vähäinen tuotanto on sisältänyt henkilökohtaisuuksia, offtopicia ja itsemoderointia. Häntä on jo aiemmin huomautettu käytöksestään, mutta kun huomautus ei auttanut, on raati laittanut hänet viikon rauhoittumislomalle.

Lisäksi päätimme viikonloppuna, ettei nimimerkki Bawdy enää jatkossa avaa ketjuja. Meille ei ole väliä, milloin "valmentajalle X kenkää!"-ketju avataan, mutta myös näiden ketjujen avauksiin odotamme edes jonkinlaista panostusta. Tähän Bawdy ei ole kyennyt, sillä hänen ketjunavauksensa sekä Merikiven että Tirkkosen potkuille ovat olleet aivan luokattomia.

Sulje ilmoitus

Nimimerkin Hatchetman tuotanto Jokerit-osiossa on ollut silkkaa flametusta ja ohi aiheen huutelua. Koska aiemmat huomautukset ja viikon pelikiellot eivät ole tepsineet, kyseinen nimimerkki päätyy tällä kertaa kahdeksi viikoksi jäähyaition puolelle.

Sulje ilmoitus

Vedonlyönnit Mestis-kaudelle 2019–2020

Viestiketju osiossa 'Mestis' , aloittajana Knap, 23.07.2019 klo 15.27.

  1. Knap Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IPK, Bruins
    Vedonlyönti ketju on syytä laittaa hiljalleen pystyyn, kun tässä aletaan lähestymään ensimmäisiä harjoituspelejä ja Suomen Cupia.

    Lyhyesti: Ehdottakaa täällä vedot Mestikseen liittyen. Mikäli sinulla ei ole aikomusta maksaa hävittyäsi, elä osallistu. Myös sellainen kultainen sääntö, että pelaa semmoisella summalla, kun olet valmis häviämään.
     
  2. Knap Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IPK, Bruins
    Lainaus:
    Eli @rosswell in kanssa veto Hokin pistemiehistä. Minä väitän, että alla olevan listan pelaajista ei viisi tee 20 pistettä, eli minun voittaessa Hokilla saa olla 0-4 20 pinnan miehiä alla olevista pelaajista. Rosswell voittaa jos 5 tai enemmän tekee. Panos 10e

    *************
    Fantasy Pool @Mestis edition

    Itse tarjoan näin alustavasti vain tätä vetoa, eli viime vuonna ensimmäisen kerran pystyssä ollut Fantasy Pool.

    Lyhyesti: Varataan pelaajia vuorotellen. Hyökkääjiä 6, puolustajia 3 ja 1 maalivahti. Yhdestä tehopisteestä aina yksi piste itse kisaankin. Laitan alas vielä linkkiejä viime vuoden ketjuihin, josta ideasta voi saada paremmin kiinni.
    Yleisketju, löytyy sääntöjä jne: https://keskustelu.jatkoaika.com/threads/fantasy-pool-mestis-edition-–-trash-talk.68413/
    Varatut pelaajat: https://keskustelu.jatkoaika.com/threads/fantasy-pool-mestis-edition-–-varausketju.68467/

    Viime vuoden kisaajille etusija mukaan, mutta uusiakin otetaan mukaan. Katsotaan määrää vähän kiinnostuksen mukaan. @HOOLIGAN_ @penaz @saiman @Linnankundi @Big Bear @LL90 @Sergei Fedorov @Franto @mrkrw @Everton @stemme @Peteliuz

    Panos 10e / hlö
     
  3. mrkrw Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TUTO, Habs
    Lainaus:
    In
     
  4. Everton Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    Lainaus:
    Jep, ehdottomasti olen myös minä mukana. Sääntöjä / muutoksia voidaan miettiä rauhassa, mutta jos osallistujamäärä on samanlainen, niin ihan hyvin pelaajia voisi varata enemmänkin. Tulisi sitten mielenkiintoisia hakuja myös ns. tunnettujen pelaajien ulkopuolelta. Maalivahteja mielestäni ehkä turha ottaa mukaan, jos siis heilläkin on tarkoitus laskea tehopisteitä.
     
  5. Knap Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IPK, Bruins
    Lainaus:
    Samoilla säännöillä kuin viimekin vuonna. Maalivahdeille 2 pistettä voitosta, 2 nollapelistä. Unohdin mainita. Sorry.
     
  6. stemme Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    RoKi, Kärpät, Minnesota Wild
    Mukana fantasy poolissa.
     
  7. Linnankundi Jäsen

    Mukana.
     
  8. Peteliuz Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ketterä, Jokerit, Avalanche, Manchester United
    Ehdottomasti mukana!
     
  9. LL90 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaPKo
    Mukana ehdottomasti!
     
  10. Sergei Fedorov Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    James Harden, Tyson Fury
    Ehdottomasti mukana Fantasy poolissa myös tänä vuonna!
     
  11. saiman Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kokkolan Hermes, Ilves
  12. Franto Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Hermes
    Lainaus:
    Mukana ollaan!
     
  13. AasiIhaa Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TUTO Hockey
    20€ veto, että TUTO on runkosarjan jälkeen paremmin sijoittunut kuin KeuPa HT. Anyone? Minä siis veikkaan, että TUTO on paremmin sijoittunut.

    Lyön tämän vedon siis yhden henkilön kanssa.
     
  14. Knap Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IPK, Bruins
    Noniin, meillähän on jengiä taas hyvin mukana, kun 11 kasassa nyt. Mun puolesta voitaisiin enemmänkin porukkaa ottaa, joten uudetkin halukkaat mukaan ehdottomasti. Hauska veto, joka tuo kauteen mielenkiintoa. Panoskin vaatimaton 10e.

    Laitan ketjua pystyyn varmaan tuossa jahka kerkeän, draftin ajattelin pidettäväksi ensimmäisten Suomen Cup pelien jälkeen viimeistään.

    @penaz
    @saiman
    @Linnankundi
    @LL90
    @Sergei Fedorov
    @Franto
    @mrkrw
    @Everton
    @stemme
    @Peteliuz
    @Knap

    Lähteekö viime kaudella mukana ollut @Big Bear mukaan?
     
    Sergei Fedorov ja Peteliuz tykkäävät tästä.
  15. Big Bear Jäsen

    Joo, ihan mukava kisahan se on. Mulla menee syyskuusta kolme viikkoa ulkomailla kahdella eri reissulla, joten joudun valitettavasti nyt skippaamaan kisan. Mutta tsemiä kaikille osallistujille!
     
  16. penaz Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TOVERIT, FC Barcelona
    Olen mukana.
     
  17. Pakki-pakki Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KeuPa HT
    Lainaus:
    Lähen tähän, jos vielä tarjous voimassa. KeuPa runkosarjan jälkeen viides ja toverit ysipaikalla.
     
    J_L_ tykkää tästä.
  18. Knap Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IPK, Bruins
  19. Randy Marsh Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokipojat
    Lainaus:
    Kokeillaanpas tätä, eli mukana ollaan.