Varokaa pankkiautomaateilla kopiointilaitteita (skannereita)! Näitä kuulemma esiintyy myös huoltoasemien automaateissa.
Olin näistä tosiaan aiemmin kuullut, mutta eilen sellainen skanneri sattui oikeasti omalle kohdalleni. Lähellä muuten oli, että olisin tavannut syyllisetkin, mutta ehkä oli parempi etten heihin törmännyt.
Olin ajelemassa Vantaan Hakunilan ohi ja pistäydyin paikallisen S-marketin OTTO-automaatilla, joka on sellainen perinteisen mallinen. En huomannut ulkonäössä mitään erityistä. Työnsin sirukorttini siniseen aukkoon ja se upposikin ihmeen syvälle, mutta ei kuitenkaan jäänyt sinne. Ehkä en työntänyt tarpeeksi pohjaan, mutta se kuitenkin vaikutti niin epäilyttävältä, etten yrittänyt uudestaan.
Lisäksi huomasin, että sinisen aukon ympärille oli asennettu muovinen kehys, joka oli täsmälleen saman värinen kuin automaatin etupaneeli (harmaa). Kehys oli myös hieman irti oikeasta alakulmasta ja olisin väkivaltaa käyttäen sen varmaan saanut revittyä irti. En kuitenkaan uskaltanut sitä alkaa repimään, kun jostain syystä en ollut ihan varma kuuluuko sellainen kehys ollakin siinä aukon ympärillä.
En siis näppäillyt PIN-koodia, enkä yrittänyt uudestaan tunkea korttiani, vaan marssin kauppaan ostoksille. Palasin kuitenkin 10 min kuluttua tsekkaamaan automaattia uudestaan, kun se kävi mieltäni häiritsemään. Silloin huomasin, että kehys sinisine aukkoineen oli hävinnyt ja automaatti toimi normaalisti, eli kortti jäi hieman näkyviin. Huomasin myös, että automaatti tosiaan näyttää päällisin puolin täsmälleen samalta kuin hetkeä aiemmin, mutta tarkempi tutkiminen paljasti sen skanneriviritelmän. Se oli kyllä todella taitavasti asennettu. En yhtään ihmettele jos ihmiset eivät sitä huomaa ja sitten jonkun ajan päästä alkaa rahaa hävitä tililtä.
Soitin heti automaatin ns. vikanumeroon (lukee siinä vieressä) ja sieltä kiiteltiin huomiosta ja lupasivat viedä asiaa eteenpäin. Lisäksi soitin pankkini asiakaspalveluun ja kerroin tarinan. He suosittelivat kortin vaihtoa varmuuden vuoksi, vaikka en ollutkaan paljastanut pin:iä (mahdolliselle kameralle), sillä kortin tietoja on saattanut kopioitua vääriin käsiin. Laitoin uuden kortin tilaukseen ja vanhan saksin roskiin. Lisäksi varmistin verkkopankistani, että verkko-osto mahdollisuus on pois kytketty. Kortin tiedoillahan voi edelleen ostaa monista verkkokaupoista. Myös pankissa olivat kovin tyytyväisiä nopeasta toiminnasta ja todennäköisesti pystyvät nyt varoittamaan ihmisiä, joiden kortti on käynyt automaatissa ennen paljastusta.
Enpä olisi uskonut, että joskus tapaan tuollaisen skannerin, vaikka se on joskus mielessä käynyt, kun automaatilla on poikennut. Lähinnä mielikuva siitä on ollut sellainen heikompitasoinen viritelmä, jonka jo keskiverto tarkkaavainen ihminen huomaa epäilyttäväksi. Mutta tämä olikin todellinen ammattilaisten tekemän naamio, jonka varmin epäilys tulee siitä, että kortti menee liian syvälle. Pelkästään ulkonäön perusteella sen huomaaminen on erittäin vaikeaa.
Tekijöistä en siis saanut varmaa näköhavaintoa, mutta kaupassa ollessani tähyilin automaatin suuntaan kassajonossa seistessäni. Silloin näin kolmen hengen seurueen kävelevän pois automaatin suunnasta. Siinä oli melko varmasti kaksi miestä ja yksi nainen. Tämä porukka voisi sopia rikoksen kuvaan, sillä pakkohan heidän on ollut järjestää huomiota herättämätön jono automaatille, jotta ainakin yksi hemmoista on voinut vuorollaan huseerata laitteen kanssa. Toivottavasti jäävät kiinni.