Viestin alkua editoitu lyhyemmäksi pienen ajantasaistamisen nimissä...
Minua on jo useita vuosia kiusannut eräs vanhoihin konkareihin liittyvä seikka. Olen nimittäin vakaasti sitä mieltä, että TPS ei joko halua tai osaa juurikaan kunnioittaa pitkiä perinteitään ja nykyisen(?) suuruutensa rakentajia. Tepsillä kunniakkaat traditiot ja valtava joukko toinen toistaan legendaarisempia menneiden aikojen pelaajatähtiä. Eikä nyt puhuta sakukoivuista ja jerelehtisistä - kaikki kunnia toki heillekin aikanaan.
Mutta miettikääpä, milloin olette viimeksi nähneet tai kuulleet TPS:n osoittavan jonkin sortin erityishuomiota, saati kunnioitusta näille legendoille. Niinpä. Nämä takavuosien pelaajat ovat/olivat ihmisiä, jotka aikana ennen vuorineuvosluokan palkkoja uhrasivat sydämensä ja vapaa-aikansa, pahimmassa tapauksessa elämänsä Turun Palloseuralle. He rakensivat tuntemamme Tepsin ja pitivät sen hengissä vaikeina aikoina. Nykyään harjaantunut silmä voi Turkuhallin käytävillä bongata arvovaltaisia vanhojen herrojen ryppäitä, mutta moni tavallinen kannattaja ei juurikaan edes tiedä näiden herrojen olemassaolosta. Puhumattakaan siitä, että tuntisi ylipäätään seuran värikästä historiaa.
Muualla maailmassa vanhat legendat ovat pitkäikäisille seuroille merkittävä voimavara, he ovat korvaamattomia "edustushahmoja" ja imagonluojia. Monissa paikoissa ollaan ymmärretty, millainen arvo perinteiden kunnioittamisella on urheiluseuralle. Moni seurajohtaja on myös oivaltanut sen, kuinka halpaa ja positiivista imagonluontia traditioiden korostaminen ja vanhojen legendojen esiinnostaminen voi olla. Näin siis monissa seuroissa, jossa perinteet eivät ole lähelläkään samaa luokkaa kuin TPS:ssä.
TPS on sotien jälkeisenä aikana tuottanut melkoisen joukon kovia pelaajia Suomen kiekkokartalle. Mutta kuinka moni meistä tietää vaikkapa Voitto Soinin, Matti Sundelinin tai "Pepita" Niemisen uroteoista ajalta ennen kuin suurseuran statuksesta tuli jumalallinen oikeutemme? Kuka kohta enää edes muistaa "Juuso" Wahlstenin, "Pappa" Lindströmin tai "Pärre" Leppäsen palveluksia turkulaiselle kiekkoyleisölle? Kauhukseni olen huomannut, että iso osa nykyfaneista ei enää edes tunne legendaarista Mal Davisia - onneksi aivan kaikille ei sentään tule numerosta 17 ensimmäisenä mieleen Tomi Kallio.
TPS on jäädyttänyt vain kahden entisen pelaajansa - Timo Nummelinin ja Hannu Virran - pelinumeron kiitoksena seuran edustamisesta. Turhan höveli linja olisi toki pahasta, mutta mitenkään muun Suomen seuroja ja kiekkolegendoja väheksymättä on todettava, että monen hallin katossa roikkuu huomattavasti runsaslukuisempi määrä pelipaitoja näytöillä, jotka kalpenevat usean turkulaiskiekkoilijan uran rinnalla.
Nyky-TPS on "hyödyntänyt" tai nostanut esiin noin kahta vanhemman polven edustajaa seuraan liittyvissä asioissa. "Numppa" ja nykyroolissaan hiljalleen kanonisoituva Urpo Ylönen ovat ainoat yksinäiset muistomerkit kunniakkaasta menneisyydestä. He ovat ilmeisesti ainoat riittävän mukavan ja hyväntahtoisen miehen maineessa olevat konkarit, joille ei löydy väheksyjiä edes kritiikinpelkoisesta TPS-johdosta.
Saarna päättyy tähän. Tässä ketjussa sopii paitsi ottaa kantaa edellä esitettyyn, myös häpeämättä muistella muinaisia suosikkeja ja Vanhoja Hyviä Aikoja. Olisi kovin sääli, jos me kannattajatkin päästäisimme kaikki arvokkaat asiat unohtumaan.
Minua on jo useita vuosia kiusannut eräs vanhoihin konkareihin liittyvä seikka. Olen nimittäin vakaasti sitä mieltä, että TPS ei joko halua tai osaa juurikaan kunnioittaa pitkiä perinteitään ja nykyisen(?) suuruutensa rakentajia. Tepsillä kunniakkaat traditiot ja valtava joukko toinen toistaan legendaarisempia menneiden aikojen pelaajatähtiä. Eikä nyt puhuta sakukoivuista ja jerelehtisistä - kaikki kunnia toki heillekin aikanaan.
Mutta miettikääpä, milloin olette viimeksi nähneet tai kuulleet TPS:n osoittavan jonkin sortin erityishuomiota, saati kunnioitusta näille legendoille. Niinpä. Nämä takavuosien pelaajat ovat/olivat ihmisiä, jotka aikana ennen vuorineuvosluokan palkkoja uhrasivat sydämensä ja vapaa-aikansa, pahimmassa tapauksessa elämänsä Turun Palloseuralle. He rakensivat tuntemamme Tepsin ja pitivät sen hengissä vaikeina aikoina. Nykyään harjaantunut silmä voi Turkuhallin käytävillä bongata arvovaltaisia vanhojen herrojen ryppäitä, mutta moni tavallinen kannattaja ei juurikaan edes tiedä näiden herrojen olemassaolosta. Puhumattakaan siitä, että tuntisi ylipäätään seuran värikästä historiaa.
Muualla maailmassa vanhat legendat ovat pitkäikäisille seuroille merkittävä voimavara, he ovat korvaamattomia "edustushahmoja" ja imagonluojia. Monissa paikoissa ollaan ymmärretty, millainen arvo perinteiden kunnioittamisella on urheiluseuralle. Moni seurajohtaja on myös oivaltanut sen, kuinka halpaa ja positiivista imagonluontia traditioiden korostaminen ja vanhojen legendojen esiinnostaminen voi olla. Näin siis monissa seuroissa, jossa perinteet eivät ole lähelläkään samaa luokkaa kuin TPS:ssä.
TPS on sotien jälkeisenä aikana tuottanut melkoisen joukon kovia pelaajia Suomen kiekkokartalle. Mutta kuinka moni meistä tietää vaikkapa Voitto Soinin, Matti Sundelinin tai "Pepita" Niemisen uroteoista ajalta ennen kuin suurseuran statuksesta tuli jumalallinen oikeutemme? Kuka kohta enää edes muistaa "Juuso" Wahlstenin, "Pappa" Lindströmin tai "Pärre" Leppäsen palveluksia turkulaiselle kiekkoyleisölle? Kauhukseni olen huomannut, että iso osa nykyfaneista ei enää edes tunne legendaarista Mal Davisia - onneksi aivan kaikille ei sentään tule numerosta 17 ensimmäisenä mieleen Tomi Kallio.
TPS on jäädyttänyt vain kahden entisen pelaajansa - Timo Nummelinin ja Hannu Virran - pelinumeron kiitoksena seuran edustamisesta. Turhan höveli linja olisi toki pahasta, mutta mitenkään muun Suomen seuroja ja kiekkolegendoja väheksymättä on todettava, että monen hallin katossa roikkuu huomattavasti runsaslukuisempi määrä pelipaitoja näytöillä, jotka kalpenevat usean turkulaiskiekkoilijan uran rinnalla.
Nyky-TPS on "hyödyntänyt" tai nostanut esiin noin kahta vanhemman polven edustajaa seuraan liittyvissä asioissa. "Numppa" ja nykyroolissaan hiljalleen kanonisoituva Urpo Ylönen ovat ainoat yksinäiset muistomerkit kunniakkaasta menneisyydestä. He ovat ilmeisesti ainoat riittävän mukavan ja hyväntahtoisen miehen maineessa olevat konkarit, joille ei löydy väheksyjiä edes kritiikinpelkoisesta TPS-johdosta.
Saarna päättyy tähän. Tässä ketjussa sopii paitsi ottaa kantaa edellä esitettyyn, myös häpeämättä muistella muinaisia suosikkeja ja Vanhoja Hyviä Aikoja. Olisi kovin sääli, jos me kannattajatkin päästäisimme kaikki arvokkaat asiat unohtumaan.
Viimeksi muokattu: