Vanha lasten tv-sarja hakusessa

  • 10 983
  • 47

samitzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Niin jos joku tietäisi tämän sarjan nimen tai jotain siitä.Se tuli joskus -80 luvulla ja siinä seikkaili kaksi karhua (muistaakseni pentua), joiden nimet olivat muistaakseni jaki ja nuka tai jotain tonne päin.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Muistan sarjan osittain ja sen, että se oli varsin liikuttava noin lastensarjaksi ja myös hetkittäin aika väkivaltainen ja rankka.

Sarjan nimeä en muista, mutta ettei olisi juuri noiden kahden karhun nimet yhdessä sen nimi?

Japanilainen animesarja joka tapauksessa. Japanilaiset osaa kyllä tehdä hyvääkin animaatiota, sen televiissorissa nähdyn paskan Pókemon crapin lisäksi. Pitää vaan osata löytää oikeanlaiset. Minulla aikoinaan oli tälle yleisaiheelle (japanilainen animaatio ja sarjakuva) perustettu ketjukin täällä, mutta on hautautunut jonnekin alas.
 
Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
Joskus tosi naperona, eli todennäköisesti 70-luvun loppupuolelta, muistelen diganneeni kun sellaiset hassut professorisedät matkustelivat aikakoneella milloin minnekin. Ainakin yhdellä niistä oli parta. Kyseessä ei ollut piirretty, enkä ole varma, oliko se edes lastensarja, mutta mitähän nimeä kantaa ja onko sitä tullut töllöttimestä sen jälkeen?
 
nakman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
todellakin

samitzu kirjoitti:
Niin jos joku tietäisi tämän sarjan nimen tai jotain siitä.Se tuli joskus -80 luvulla ja siinä seikkaili kaksi karhua (muistaakseni pentua), joiden nimet olivat muistaakseni jaki ja nuka tai jotain tonne päin.

Tuon kyseisen sarjan näkeminen nuorena oli kyllä jännittävää, samoin kuin Hopeanuoli videofilmi sarjankin katsominen. Mahtoiko tuota sarjaa olla myynnissä silloin tai jälkeenpäin, ylen esitysten lisäksi? Olisi kyl hienoa saada nähdä näin vanhempana ne uusiksi.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jaki ja Nuka oli hieno sarja. Niitä harvoja, jotka muistaa jollain tasolla lapsuudesta. Muistan ainakin, kuinka intiaanipojan isä joutui ampumaan puolustuksekseen Jakin ja Nukan emon. Sitten sen, kuinka intiaanipojan kasvatiksi ottamat Jaki ja Nuka joutuivat virran viemiksi ja eroon intiaanipojasta.

Miten tarina päättyi, sitä en muista. Mutta tosiaan, surullinen sarja.

Mikä muuten oli intiaanipojan nimi? Minulla pyörii päässä joku Selja/Senia/Senja, mutta en muista kuin utuisesti. Entä muistaako joku, kutsuttiinko Jakin ja Nukan emoa Harmaavuorten kuningattareksi tms.?

edit: pari kuvaa etc: http://www.kivilahti.info/wiki/index.php/Kuma_no_ko_Jacky
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
irGGu kirjoitti:
Jaki ja Nuka on ainoa piirretty josta muistan pätkiä lapsuudestani. Tuota esitettiin muistaakseni -87 vuonna, jolloin olen itse ollut kaksivuotias. Hämärät muistikuvat noista karhuista itselläni on, tiedä sitten onko niitä aikoinaan ollut meillä nauhoitettuna videolla vai ei. Äiti väittää etten voi noita muistaa vaikka se siskoni ja minun lempiohjelma olikin.

Todennäköisesti olet katsellut sitä videolta, koska sarja tuli tuon yhden sivuston mukaan viimeksi vuonna -86. Siitä olen varma, että tuota sarjaa katsoin ennen kuin olin kouluikäinen, ja kouluni aloitin vuonna -87.

Milloinkahan se ensimmäinen esitys tapahtui...
 
teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Panzerfaust kirjoitti:
muistelen diganneeni kun sellaiset hassut professorisedät matkustelivat aikakoneella milloin minnekin. Ainakin yhdellä niistä oli parta.

Tämä voisi hyvinkin olla jonkun Yleisurheilun arvokisojen avajaistapahtuma.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Panzerfaust kirjoitti:
Joskus tosi naperona, eli todennäköisesti 70-luvun loppupuolelta, muistelen diganneeni kun sellaiset hassut professorisedät matkustelivat aikakoneella milloin minnekin. Ainakin yhdellä niistä oli parta. Kyseessä ei ollut piirretty, enkä ole varma, oliko se edes lastensarja, mutta mitähän nimeä kantaa ja onko sitä tullut töllöttimestä sen jälkeen?

Piirretyistä tulee mieleen Balthazar joka kai jollain vekottimella aina kulki.

Olisivatko kuitenkin olleet legendaariset Gaus, Roms & Brummund Dahl?
Siis norjalainen tv-sarja Dahlin veljekset (Bröderna Dahl) ja Professori Drövelin salaisuus. Taisi tuo jatko-osakin (Spektraalikivet) tulla telkkarista. Olisiko siinä ollut aikakone? Ja ajankohta on ollut 80-luvun alkuvuodet. Hemmetin hyvä ja anarkistinen jopa pythoniaaninen norskipläjäys joka tapauksessa!

http://www.jkkonsult.se/nostalgi/tv/Drovel.html
 
bitnir

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Panzerfaust kirjoitti:
Joskus tosi naperona, eli todennäköisesti 70-luvun loppupuolelta, muistelen diganneeni kun sellaiset hassut professorisedät matkustelivat aikakoneella milloin minnekin. Ainakin yhdellä niistä oli parta. Kyseessä ei ollut piirretty, enkä ole varma, oliko se edes lastensarja, mutta mitähän nimeä kantaa ja onko sitä tullut töllöttimestä sen jälkeen?

Olikohan tämä se norjalainen lasten- tai nuortensarja, jota itsekin tapitin innoissani (ehkä 80-luvun alkupuolella). Joidenkin kristallien perässä siinä kuljettiin aikakoneella ja muistikuvien mukaan oli eri jännä. Näillä parametreilla en kyllä vielä löytänyt mistään mitään pikagoogletuksella ja pikaimdb-sessiolla. Kieltämättä tuo yu MM-avajaisten professori X toi mieleen tämän sarjan.

EDIT: yläpesä hoisikin homman kotiin
 
mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Otsikkoon liittyen, itse kaipailen Rosvo Rudolfia uusintana. Sitä tuli muksuna kateltua sunnuntaisin aamulla. Jukka virtanen taisi olla äänessä.
 
Evenuel

Jäsen
Suosikkijoukkue
ö-ö-ö
Kuinka moni muistaa Panaman? Siis se piirretty, missä oli karhu, tiikeri ja perässä vedettävä puinen tiikeri-ankka?
Ensimmäinen ohjelma, jota muistan katsoneeni. Nyt sitten viime vuonna sain Joulupukilta Panama-kirjan. Jippiii. Loistava piirretty. Ihan toista kuin nykyiset megahypermonsterattack-jutut.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Evenuel kirjoitti:

Tarkoitat varmaan Janoschin suosittua Pikku Karhu ja Pikku Tiikeri -sarjaa, josta yksi osa on Oi Ihana Panama. Jaahas, näköjään koko tuotanto on sitten julkaistu yksissä kansissa nimellä Suuri Panama-kirja. Lapsiperheille ERITTÄIN suositeltava tuotesarja. Meillä kirjat ovat kuluneet kovasti käytössä ja nyt ovat vuorossa CD-romit: Tule terveeksi Pikku Tiikeri ja Pikku Tiikerin jymyjuhlat.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Pitäisikö meidän perustaa joku Pelastakaa lapset paskoilta piirretyiltä ry? Omasta lapsuudesta muistan jo mainittujen lisäksi ainakin sellaiset helmet kuin TaoTao ja Maija Mehiläinen. Varsinkin TaoTao on sellainen, jota haluaisin erittäin mielelläni tulevien lapsienikin katsovan. Ei mitään chipokomonscheissecrappia, kunnon piirrettyä, jossa on muunkinlaista kasvatuksellistakin opetusta kuin se, että kaikki pitää ostaa ja kerätä. Toivoisin vaan, ettei sitä joutuisi pelkkiä Disneyn klassikko-DVD-leffoja kuluttaa puhki.

Jopa He-Man (and the Masters of the Universe) sisälsi jonkinlaista moraalista opetusta, nämä nykyiset digipokepätkät ei mielestäni mitään.

Ja ketjun avaajalle, sarjan nimi oli todellakin muistaakseni Jaki ja Nuka. Hieno sarja.
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Nämä ketjut nostattaa fiilistä melkeinpä enemmän kuin mikään kiekkoaihe!
Monta hyvää täällä onkin mainittu, mm. Tao Tao ja Maija Mehiläinen (mun piti dissata koska oli pikkusiskon lemppari.

Mutta kuka muistaa sellaisen intiaani-aiheisen piirretyn, jostain 80-luvun alusta? olisiko ollut joku Yakari tai vastaava, ainakin tuon pääosan jehun nimi? Sen sarjan tunnari oli kuitenkin uskomattoman hyvä!

Lisäksi Peukaloisen retket tuli katottua moneen kertaan, vielä nykyäänkin pakko katsoa jos sattuu tulemaan joku uusinta. Myös pikkukakkosen nalle luppakorva oli ihan ehdoton. Itse asiassa meikäläiseltä pääsi aina poru, kun se loppui. Toinen kitinää aiheuttava oli lyhyen Pink Panther-pätkän loppuminen.

Lisäksi oli se yksi animaatio, jossa sählääjä kaverukset peuhasivat. Olisiko kaksikon nimi ollut joku AA ja TOO?

Ja sitten on vielä ne Disney-piirretyt, jotka on jostain VHS:ltä katseltu varmaan tuhat kertaa. Mikä olisikaan parempi opetus nykynuorille kuin se, kun Aku-Setä laittaa koko sikariaskin veljenpoikien pössyteltäväksi? Tosin taisi olla niin että pojat olivat syyttömiä...
Tai se Mikin, Akun ja Hessun reissu asuntovaunulla. Siinäpä kunnon Disney-huumoria kerrakseen!

Oho, sorry, lipsui taas juttu ohi ketjun aiheen, mutta vastaus alkuperäiseen kysymykseen taisikin jo löytyä. Jatketaan siis muisteloita wanhan ajan hienoilla lastenohjelmilla.
 
Evenuel

Jäsen
Suosikkijoukkue
ö-ö-ö
Yläpesä kirjoitti:
Tarkoitat varmaan Janoschin suosittua Pikku Karhu ja Pikku Tiikeri -sarjaa, josta yksi osa on Oi Ihana Panama. Jaahas, näköjään koko tuotanto on sitten julkaistu yksissä kansissa nimellä Suuri Panama-kirja. Lapsiperheille ERITTÄIN suositeltava tuotesarja. Meillä kirjat ovat kuluneet kovasti käytössä ja nyt ovat vuorossa CD-romit: Tule terveeksi Pikku Tiikeri ja Pikku Tiikerin jymyjuhlat.

Juuri tätä hain takaa. Muistikuvat ovat niin hataria, ettei noi noin tarkasti muistaa kaikkea :)

Pelastakaa Lapset Paskoilta Piirretyiltä ry voisi olla ihan paikallaan. Eiköhän E pidetä perustava kokous tuossa reilun viikon päästä?
Ei mutta oikeasti harmittaa kun nykyajan natiaiset jää ilman niitä helmiä, joita itse on saanut mukulana katsella. Tao taot ja Maija Mehiläiset ym. Inhottaa myöntää, mutta lapsista on tullut ahneempia, ei toki pelkästään lasten ohjelmien vuoksi. Kun kaikkiin on joku oheistuote joka on PAKKO saada.
Hei oikeesti, Pokekorteista 5€. Aika kohtuutonta.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Evenuel kirjoitti:
Ei mutta oikeasti harmittaa kun nykyajan natiaiset jää ilman niitä helmiä, joita itse on saanut mukulana katsella. Tao taot ja Maija Mehiläiset ym.

Ilman?? Näitähän saa VHS-kasetteina markettien alehyllyistä tänäänkin. Luultavasti sarjat ovat myös DVD:nä saatavilla. Meillä on ainakin hyödynnetty kirjaston videovalikoimaa ja juuri Maija Mehiläinen, Vaahteramäen Eemeli, Peukaloisen retket ja Tao Tao on tuhanteen kertaan höylätty.

Niitä jännittäviä hevos- ja koirasarjoja odotan kyllä vielä uusintoihin: Rin Tin Tin, Lassie, Fury, Uljas Musta ja jokin kolmaskin heppasarja taisi olla 70-luvulla. Oli aina kiire ehtiä koulusta katsomaan iltapäivälähetystä.

Myöhemmin sitten ranskalaiset veivät sydämen Olipa kerran..ihminen/avaruus -sarjoillaan. Nuohan on julkaistu lähiaikoina mahtavina DVD-bokseinakin.
 
kantriantero

Jäsen
Suosikkijoukkue
pää-ääni, AISA
E kirjoitti:
Pitäisikö meidän perustaa joku Pelastakaa lapset paskoilta piirretyiltä ry?
Tuon yhdistyksen bannilistalle ehdottaisin itseoikeutetuksi numero ykköseksi sitä kotimaista paperianimaatiosarjaa, joka oli niin kaamea, että nimenkin olen onneksi unohtanut. Joka tapauksessa siinä seikkaili kaksi lähes samannimistä paperi-mitä-lietä, hyvin lyhyissä jaksoissa ja huonolaatuisella 70-luvun soundilla äänitetyllä ääniraidalla. Suursyömäri saattoi liittyä tähän, tai sitten se oli samalla tekniikalla tehty toinen sarja.

Mutta Rosvo Rudolf ja Professori Balthasar kelpaisivat minullekin edelleenkin mainiosti.
 
Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
kantriantero kirjoitti:
Tuon yhdistyksen bannilistalle ehdottaisin itseoikeutetuksi numero ykköseksi sitä kotimaista paperianimaatiosarjaa, joka oli niin kaamea, että nimenkin olen onneksi unohtanut. Joka tapauksessa siinä seikkaili kaksi lähes samannimistä paperi-mitä-lietä, hyvin lyhyissä jaksoissa ja huonolaatuisella 70-luvun soundilla äänitetyllä ääniraidalla. Suursyömäri saattoi liittyä tähän, tai sitten se oli samalla tekniikalla tehty toinen sarja.
Käytöskukka?

PS. Nykylapsia hemmotellaan mm. siten että Eemelin saa suomeksi puhuttuna DVD:llä. Ja sehän tulee väreissä, mitä en tiennyt koska ei meillä silloin pienenä Tervakoskella väritelkkaria ollut.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
kantriantero kirjoitti:
Tuon yhdistyksen bannilistalle ehdottaisin itseoikeutetuksi numero ykköseksi sitä kotimaista paperianimaatiosarjaa, joka oli niin kaamea, että nimenkin olen onneksi unohtanut. Joka tapauksessa siinä seikkaili kaksi lähes samannimistä paperi-mitä-lietä, hyvin lyhyissä jaksoissa ja huonolaatuisella 70-luvun soundilla äänitetyllä ääniraidalla. Suursyömäri saattoi liittyä tähän, tai sitten se oli samalla tekniikalla tehty toinen sarja.
Käytöskukkanen, Hinku ja Vinku! Sehän oli aivan huippu. Eihän siitä ole pitkäkään aika, kun sitä saattoi ihailla Aamu-tv:stä. Eipäs pilkata klassikkoja.
 
Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Crapbag kirjoitti:
Mutta kuka muistaa sellaisen intiaani-aiheisen piirretyn, jostain 80-luvun alusta? olisiko ollut joku Yakari tai vastaava, ainakin tuon pääosan jehun nimi? Sen sarjan tunnari oli kuitenkin uskomattoman hyvä!
Maassa villihevosten,
puhvaloiden, hirvien,
ystäväsi lukuisat
ovat niinkuin ruoho
Yakarin...
 
teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Yksi Rosvo Rudolfin kannattaja lisää ilmoittautuu. Ehdoton sunnuntaiaamun pelastaja. Oliko tsekkoslovakialainen sarja vai muistanko ihan väärin?
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukilahden Työväen Ampujat
Ossi kirjoitti:
Käytöskukkanen, Hinku ja Vinku! Sehän oli aivan huippu. Eihän siitä ole pitkäkään aika, kun sitä saattoi ihailla Aamu-tv:stä. Eipäs pilkata klassikkoja.

Hinku ja Vinku oli tosiaankin uusintana nähtynä vielä parempi kuin silloin ennen. Sama pätee Kössi Kenguruun ja Taikuri Saviseen. Viime vuonnahan näitä Pikku Kakkosen nostalgialähetyksiä tuli aina perjantaisin, mukana edellämainittujen lisäksi myös ainakin Nalle Luppakorva ja Lasse Pöystin lukema iltasatu! Oi niitä aikoja...
 
kantriantero

Jäsen
Suosikkijoukkue
pää-ääni, AISA
Ossi kirjoitti:
Käytöskukkanen, Hinku ja Vinku! Sehän oli aivan huippu. Eihän siitä ole pitkäkään aika, kun sitä saattoi ihailla Aamu-tv:stä. Eipäs pilkata klassikkoja.
Se se oli, voi elämä... Noista Aamu-tv-uusinnoista en tiennytkään, olisi voinut olla ihan mielenkiintoista nähdä minkälaiset tunteet se nykyisin herättää.

Epäilemättä klassikko, lastensarjojen "Plan 9 from Outer Space".
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ossi kirjoitti:
Käytöskukkanen, Hinku ja Vinku! Sehän oli aivan huippu. Eihän siitä ole pitkäkään aika, kun sitä saattoi ihailla Aamu-tv:stä. Eipäs pilkata klassikkoja.

Kantrianterolle viikko jäähyä! Hinku ja Vinku on ehdoton klassikko ja neukkufinlandia-ajan kristallinkirkas kuvajainen. Kyseistä sarjaa esitettiin muutama vuosi sitten elokuvateatteri Niagarassa jonkin tapahtuman yhteydessä ja oli muuten hillitön suksee (succé?).

Mutta hieman samankaltainen - kömpelö - oli Matti ja Miisu. Melkoisen hirveää kuvankäsittelyä! mutta opettavainen kertomus ja ohjelman tunnari (päähän tarttuva viheltely) joka soi koko ajan taustalla, nostavat senkin legenda-sarjaan.

Oheisessa linkissä muuten lasten-ohjelmien historiaa, joka sijoittuu niin luontevasti, kuten monet muutkin tärkeät keksinnöt ja käännekohdat Suomen historiassa: Tampereelle.

http://www.yle.fi/lapset/juhlavuosi/lastenohjelmat/

Sieltä voi poimia ainakin Tenavatuokion, jossa voin kehua vaimoni esiintyneen yhden kerran.

Kuinka moni muuten muistaa 70-luvulla tehdyn lastenelokuvan "Villahousupakko"? Tuli uusintana pari kk sitten ja otimme nauhalle. Ihan hillitön hyväntuulinen teos ja päätyi lasten suosikiksi välittömästi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös