Vancouver Canucks 2021–2022

  • 85 144
  • 399

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Ihan hyvä oikeastaan tuo Juolevin sopimus, toivottavasti molemmille osapuolille. Edullinen peruspakki kolmospariin, vielä pari steppiä ylöspäin ja ollaan luotettavaa vakiokalustoa. Jos unohdetaan varausnumeron luomat odotukset, niin voi olla vielä ihan kelpo nhl-ura edessä.
Näin minäkin tuon näkisin. Vancouverilla on nyt vielä sellainen tilanne, että siellä ei ole ketään selkeätä suosikkia tuohon kolmospariin esimerkiksi sopimusten vuoksi. Jos vaikka pari kautta sitten Juolevi olisi kisannut neljän miljoonan Gudbransonia tai kolmen miljoonan Del Zottoa vastaan (jotka olivat peliajoissa joukkueen vitos- ja kutospakit tuolloin), nuo sopimukset jo olisivat voineet ratkaista paikan - noita kalliita syvyyspakkeja olisi saattanut olla vaikea laittaa katsomoon.

Nyt siellä annetaan aika tasapuolinen mahdollisuus toiselle noista nuorista (Juolevi tai Rathbone) tai sitten kokeneelle Huntille. Rathbone esitti kyllä sen verran vahvoja näyttöjä viime kaudella, että häntä pidän nyt suosikkina tuohon, mutta ei tuo Juolevin mahdollisuus missään nimessä ole poissa laskuista. Hughes ja Ekman Larsson tuolla taitavat olla noin muuten lähikaudet kaksi ensimmäistä pakkia vasemmalle puolelle, joten jossain vaiheessa joukkue tulee varmaan tekemään jonkun liikkeen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: -DD-

Leirillä varmasti nähdään kova kisa tuosta viimeisestä vasemman pakin paikasta.

Oleellinen tekijä on myös se, että Rathbone on (toisin kuin Juolevi) waiver-vapaa, joten hänet voi laittaa AHL:ään ilman pelkoa menettämisestä ilmaiseksi. Uskonkin, että tämä lopulta pitää Juolevin kokoonpanossa tulevalla kaudella.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: nuck

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Leirillä varmasti nähdään kova kisa tuosta viimeisestä vasemman pakin paikasta.

Oleellinen tekijä on myös se, että Rathbone on (toisin kuin Juolevi) waiver-vapaa, joten hänet voi laittaa AHL:ään ilman pelkoa menettämisestä ilmaiseksi. Uskonkin, että tämä lopulta pitää Juolevin kokoonpanossa tulevalla kaudella.
Tuokin saattaa ratkaista tosiaan tuon paikan. Toisaalta Greenille tuntuu olevan kaikki kaikessa otteet leirillä ja on siellä pistetty esimerkiksi kolmen miljoonan 30 pisteen miestä waivereihin (leirillä paremmin esiintyneen Motten tieltä). Mutta jos Rathbone ja Juolevi esiintyvät suunnilleen samalla tasolla, tuo waiver-vapaus saattaa hyvinkin ratkaista tilanteen.

Yksi asia mikä saattaa olla tuossa myös ratkaisevassa asemassa, on lisäksi se, että Canucks näkee ilmeisesti Juolevin mahdollisena alivoimapakkina ja Rathbonen taas mahdollisena ylivoimapakkina. Alivoimapakille olisi mahdollisesti kovempi tarve (jo lukumääräisestikin). Hughes ja OEL ovat varmaan ne ylivoimapakit, jotka tullaan näkemään ykkös- ja kakkosylivoimassa. Juolevi saattaisi puolestaan kuulua tuonne alivoimakoostumuksiin.

Mutta saa nähdä. Viime kauden peliotteiden puolesta oma veikkaus pelaavaksi pakiksi on Rathbone, mutta on tuossa noita asioita jotka saattavat tuota tosiaan kääntää. Lisäksi jos ne Benningin puheet covidin vaikutuksesta Juoleviin (että menetti yli 10 paunaa painostaan) pitää paikkansa, niin tuo selittää kyllä loppukautta. Nyt kun hän on pysynyt pidempään kunnossa ja saanut alle laadukkaita treenejä, siellä saattaa olla kova kisa paikasta edessä.
 
Tuokin saattaa ratkaista tosiaan tuon paikan. Toisaalta Greenille tuntuu olevan kaikki kaikessa otteet leirillä ja on siellä pistetty esimerkiksi kolmen miljoonan 30 pisteen miestä waivereihin (leirillä paremmin esiintyneen Motten tieltä). Mutta jos Rathbone ja Juolevi esiintyvät suunnilleen samalla tasolla, tuo waiver-vapaus saattaa hyvinkin ratkaista tilanteen.

Joo ja onhan siinä vielä sekin, että se kolmen miljoonan Bärtschi (jos nyt häneen viittasit) menee heittämällä waiversista läpi tai jos joku poimii, niin vielä parempi kun taas Rathbone melko lupaavana ja halpana miehenä on huomattavasti houkuttelevampi kohde ja jonka menettäminen oikeasti harmittaisi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: nuck

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Yksi asia mikä saattaa olla tuossa myös ratkaisevassa asemassa, on lisäksi se, että Canucks näkee ilmeisesti Juolevin mahdollisena alivoimapakkina ja Rathbonen taas mahdollisena ylivoimapakkina. Alivoimapakille olisi mahdollisesti kovempi tarve (jo lukumääräisestikin). Hughes ja OEL ovat varmaan ne ylivoimapakit, jotka tullaan näkemään ykkös- ja kakkosylivoimassa. Juolevi saattaisi puolestaan kuulua tuonne alivoimakoostumuksiin.

Tietyllä tapaa hauska ollut seurata tätä Juolevin kehitystä hiukan Armiamaiseen tyyliin taitavasta pisteniekasta enemmän yleispuolustajan rooliin. Ollin muistaa aina varsinkin Jokereiden C- ja B-nuorista missä oli ehdottomasti valtakunnan eliittiä nimenomaan kiekollisessa pelissä. Ja tuollaisena kiekollisena puolustajana kaveri taidettiin vielä draftissakin ottaa Vancouverin toimesta.

Sitten kuitenkin "kiitos" noiden loukkaantumisten ei ole sitten päässyt tuolla alkuperäisellä työkalupakilla lyömään läpi ja käynyt muutosta enemmän tuonne "duunariosastolle" Armian tyyliin hyökkäyksen puolella. Toisaalta sääli, koska kaverista odotettiin ihan suomalaisen kiekkoilun kärkinimeä tuonne puolustuspäähän myös kiekollisesti. Samalla toisaalta hieno nähdä näitä tapauksia missä pelaaja on valmis tulemaan pois sieltä omalta mukavuusalueelta sen NHL-unelman puolesta.

Ja ei se tietenkään täysin poissuljettua, että jos/kun aikanaan sen oven NHL:n suhteen saa auki sekä roolin kasvamaan etteikö siellä tietyllä tapaa tällä hetkellä piilossa olevia kiekollisia puoliakin voisi saada paremmin käyttöön tulevaisuudessa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: nuck

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Joo ja onhan siinä vielä sekin, että se kolmen miljoonan Bärtschi (jos nyt häneen viittasit) menee heittämällä waiversista läpi tai jos joku poimii, niin vielä parempi kun taas Rathbone melko lupaavana ja halpana miehenä on huomattavasti houkuttelevampi kohde ja jonka menettäminen oikeasti harmittaisi.
Bärtschista pitää muistaa se, että teki hän kuitenkin ennen tuota farmiin laittamista edelliskausilla kakkosketjutasolla pisteitä pelaamissaan peleissä ja oli terveenä harjoitusleirillä, mutta ei antanut kuitenkaan riittäviä näyttöjä leirillä Leivoon nähden. Toki siellä oli sitten sitä aivotärähdysriskiä takana. Uticassa Bärtschi pelasi sitten koko kauden ja teki farmissa piste/peli tahdilla tehoja. Tuo palkka oli jo sitten sen verran tuntuva, että hänen kanssa ei uskallettu ottaa muuallakaan riskiä waiver-poiminnalla.

Virtanen menetti puolestaan paikkansa kuplan leirillä MacEwenille, vaikka oli runkosarjassa tehnyt noin 40 pisteen tasolla tehoja (ollen samalla yksi joukkueen fyysisimmistä pelaajista) ja MacEwen oli tehnyt kuusi pistettä. Canucks ei toki ottanut tuossa riskiä pelaajan menettämisestä ja Virtanenkin pääsi myöhemmin kuplassa pelaamaan, mutta tuokin kertoo jotain Greenin arvostuksesta juuri leiriä kohtaan. MacEwen oli runkosarjassa joukkueen hyökkäyksen 18. eniten ottelukohtaista peliaikaa saanut hyökkääjä kun Virtasella oli aika vakiintunut paikka keskiketjuissa.

Gagner oli sitten kolmas, joka putosi leirillä pois edelliskauden 30 pisteestä ja kolmen miljoonan sopimuksesta huolimatta. Gagner oli tosin sen verran flegmaattinen tapaus, että tuo ei tullut yllätyksenä, vaikka edelliskaudella hän oli ollut joukkueen hyökkäyksessä top6-ryhmää tasakenttäpeliajoissa. Tuonkin kohdalla puhuttiin kuitenkin siitä, että miten tuollaisen sopimuksen voi upottaa farmiin jos toinen on leirillä parempi. Aika lailla Green on siis toistaiseksi antanut peliaikaa niille, jotka sen ovat leirin otteilla myös ansainneet.

Toki nuo tilanteet ovat tosiaan siinä mielessä erilaisia kuitenkin kuin tämä, että Juolevilla voidaan nähdä olevan vähemmistä NHL-näytöistä huolimatta enemmän tulevaisuuden arvoa mikäli hänet laitettaisiin waiveriin ja menetettäisiin ilmaiseksi sitä kautta. Lisäksi tuossa on tosiaan tuo selvästi halvempi sopimus näyttelemässä varmaan isoa osaansa. Jotenkin luulen silti, että Greenin papereissa pelaamaan pääsevät ne, jotka sen otteillaan myös ansaitsevat.

Jos nyt kävisi kuitenkin niin, että Juolevi ei tuohon ryhmään kuuluisikaan, niin Canucks varmaan koittaisi treidiä ja tässä tapauksessa tuo sopimus sekä pelaajan mahdollinen potentiaali saattaisi olla ihan houkutteleva vaihtoehto ja ehkä tuo ilmaiseksi pois päästäminen siksi pois laskuista. Hunt saattaa hyvinkin sotkea tuota pakkaa vielä. Hän on ollut NHL-roolin pakki jo pidempään ja on pakkina sellainen, jota voidaan peluuttaa kummalla tahansa puolella. Siksi hänen arvonsa joukkueen mukana olevana syvyyspakkina saatetaan nähdä melko tärkeänä.

Omissa toiveissa olisi Juolevin ja Rathbonen pysyminen ylhäällä ja vaikka pelien jakaminen heidän kesken. Huntin kanssa voitaisiin minun puolesta ottaa riskiä waivereihin laittamisella. En näkisin joukkueen menettävän mitään kovin merkittävää jos joku hänet tuolta poimisi, vaikka hän saattaakin olla ihan kohtalaista roolia pelaamaan kykenevä syvyyspakki. Schenn on toinen samaan ryhmään kuuluva pakki. Voi olla mahdollisesti ihan hyvä syvyyspakki ja tuo kokemusta, mutta ei kuitenkaan joukkueen tulevaisuuden kannalta mitenkään vaikeasti paikattavissa.

Mutta saa nähdä nyt sitten miten Green tuon näkee. Usein hän on arvostanut kokemusta ellei kyse ole sitten noista joukkueen lupaavimmista pelaajista (Petterssonkin tosin aloitti uransa pelaamalla alle 10 minuuttia ja Hughesilla otti oma aikansa päästä ykkösylivoimaan). Juolevi ja Rathbone eivät tuohon ryhmään ehkä tällä hetkellä kuulu, vaikka tuo Rathbonen peluutus viime kauden lopussa (aloitti tuon kahdeksan pelin rupeaman 12 minuutin peliajoilla ja lopetti 21 minuutin peliajoilla sekä pelasi Uticassa yli 25 minuutin pelejä) saattaa kertoa siitä, että ainakin hän on saamassa Greenilta luottoa.

SirKepola kirjoitti:
Tietyllä tapaa hauska ollut seurata tätä Juolevin kehitystä hiukan Armiamaiseen tyyliin taitavasta pisteniekasta enemmän yleispuolustajan rooliin. Ollin muistaa aina varsinkin Jokereiden C- ja B-nuorista missä oli ehdottomasti valtakunnan eliittiä nimenomaan kiekollisessa pelissä. Ja tuollaisena kiekollisena puolustajana kaveri taidettiin vielä draftissakin ottaa Vancouverin toimesta..Sitten kuitenkin "kiitos" noiden loukkaantumisten ei ole sitten päässyt tuolla alkuperäisellä työkalupakilla lyömään läpi ja käynyt muutosta enemmän tuonne "duunariosastolle"..
Noinhan tuo on nyt menossa. Vain 16-17 vuotiaana tulokkaana valinta A-nuorten parhaaksi pakiksi, seuraavalla kaudella (varauskausi) valinta nuorten MM-kisojen tähdistöön ja Memorial Cupin tähdistöön. Kummallakin kaudella pitkälle myös kiekollisen pelin kautta. Sitten alkoi tulla noita loukkaantumisia ja samalla putoamista joukkueiden pakkihierarkiassa. Toissa kaudella Juolevi oli kuitenkin Uticassa hyvä kahden suunnan pelissä (sai kehuja mm. alivoimapelistä) ja tuosta kahden suunnan pelistä tuntui hänen omienkin sanojen mukaan tulleen Juoleville asia mitä hän arvosti omassa kehityksessään varauskauteen nähden;

Just the way I can play a defensive game now, it’s a huge difference. I’m definitely a better player overall. I think I’m really close to the player I always thought I could be. I think my pucks skills and my hockey IQ has always been there, and now you add that defensive side of the game, it’s going to be really good.

Juolevilla on hyvä pelisilmä ja syöttötaito eikä tuo olisi mikään mahdottomuus nähdä häntä myöskään ylivoimalla. Vancouverilla on nyt kuitenkin sellainen tilanne, että noita ylivoimapakkeja on saatu joukkueeseen mukaan eikä siellä tarvitse nähdä Huttoneita tai Pouliotia pyörittämässä ylivoimaa. Hughesilla on kaikista NHL-pakeista Hedmanin jälkeen toiseksi eniten yv-pisteitä kahdelta viime kaudelta (kun hän on NHL:ssä pelannut) ja OEL on viimeisten kolmen kauden sisään ollut NHL:n 17. tehokkain yv-pakki. Myös Rathbone on hyvä kiekollisessa pelissä - toissa kaudella yliopistossa yli piste/peli ja viime kaudella AHL:ssa yli piste/peli (tosin vain kahdeksan ottelua).

Saattaa olla siis, että tuota yv-roolia ei ainakaan ihan hetkeen ole luvassa. Hughesilla on 21 vuotiaana vielä luultavasti pitkä ja hyvä ura edessä ja Rathbonekin on vain 22 vuotias. Mutta vaikka tuota roolia ei olisikaan nyt luvassa, niin Juolevilla on edelleen mahdollisuudet luoda hyvää uraa NHL:ssa. Hän on ollut vähän ongelmissa liikkeensä kanssa nopeissa hyökkäyksissä, mutta tuota puolta on mahdollista kehittää kyllä vielä.
 
nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves

Tuon ensimmäisen kommentin jälkeen alkoi monella tuttu hyperventilointi.

Mitä tuosta on poimittavissa.. Pettersson haluaa pysyä seurassa, mutta hän haluaa olla mukana voittavaa organisaatiota.

Jokainen joukkueen pelaaja haluaa voittaa, eivät he muuten tuolla pelaisi. Uskon, että tuo kärki haluaa sitä vielä enemmän kuin muut. Jatkuvassa tappioiden kyllästyttämässä joukkueessa katseet pelata muualla tulevat kasvamaan. Joukkuekin haluaa voittaa. Siksi Vancouver teki tänä kesänä liikkeitä noustakseen tuolta mahdollisesti ylemmäs.

Vaikka noiden varausvuorojen menettämiset harmittivat ja etenkin tuon top10 vuoron menetys sitä teki, Erikssonin, Beaglen ja Rousselin sopimuksista ja noihin menneistä yhteensä 12 miljoonan lähes kuolleesta caphitista päästiin eroon ja tilalle tuli saman verran palkkoja Garlandiin ja Ekman Larssoniin. Garlandin uskon olevan merkittävä vahvistus. Ekman Larssoninkin uskon ja toivon olevan vahvistus nyt seurasiirron jälkeen, vaikka tuo sopimus huono onkin.

Muuten joukkueen sisäinen kasvu on myös avainasemassa tuossa. Vancouverin toissa kauden kahden parhaan pelaajan Petterssonin ja Hughesin pitää pystyä olemaan parempia ja ainakin terveempiä kuin viime kaudella. Iso plussa olisi myös, jos Höglander, Podkolzin ja toinen nuorista pakeista Juolevi/Rathbone pystyisi ottamaan selvän askeleen eteenpäin. Eihän tuolla mikään noista ole tälläkään kaudella kuitenkaan varmaa niin kauan kun pelejä aletaan pelaamaan. Mutta samalla lailla se on muuallakin.

***

Toivottavasti tämä Juolevin lause toteutuisi;

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kurkkasin tuohon Canucksin palkkakattotilanteeseen evolving-hockeyn ennusteilla ja näemmä siellä olisi noin 8M annettavaksi sekä Hughesille että Petterssonille. Molempien 8-vuotisen lapun arvio on karvan verran päälle 8M.

Lyhyemmillä papereilla Hughes on hieman halvempi, nelivuotiset esim Hughes 5.8M ja Pettersson 6.3M.

En tiedä mitä Canucks aikoo, mutta noilla 8M lapuilla ne juuri mahtuvat cappiin, sillä oletuksella että Ferland menee LTIR koko kaudeksi ja Dickinson saa noin 3M, 3v lapun. Tämäkin arvio evolving-hockeysta.

Halutaanko molemmille lyhyet bridget? Tai vain toiselle? Vai molemmille pitkät maksimilaput?
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks

Itse pahaa pelkään, että Benning menee heittämällä ylitse noista arvioista. Jos tuollainen 8x8 olisi molemmille mahdollinen niin se olisi pitänyt jo tehdä! Ja ei tuo oikein voisi jäädä mistään pienestä edes kiinni, kun oli mahdollista heittää Poolmanille 2,5 millin caphit. Oma näkökulma siis se, että pitkää lappua kummallekin jos tosiaan tuohon hintaan irtoais.

Pahin pelko on se, että kummallekin tehdään jollain 5-6 miljoonalla 2-3 vuoden sopimus. Todennäköistä on, että toiselle tulee pidempi sopimus ja toiselle lyhyempi. Jos jotain pitäisi veikata niin laitetaan 2 vuoden silta ja sitten 6 vuoden sopimus. Toki Benning on paljon suosinut myös 5 vuoden sopimuksia. Keväällä tuli Demkolle 5 vuoden lappu ja nyt Garland sai samanmoisen. Mutta tässä tilanteessa kummankaan kohdalla 5 vuoden sopimus ei olisi järkevä, joten toivotaan nyt sitten edes sitä kuusivuotista.
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Omissa toiveissa olisi Juolevin ja Rathbonen pysyminen ylhäällä ja vaikka pelien jakaminen heidän kesken. Huntin kanssa voitaisiin minun puolesta ottaa riskiä waivereihin laittamisella. En näkisin joukkueen menettävän mitään kovin merkittävää jos joku hänet tuolta poimisi, vaikka hän saattaakin olla ihan kohtalaista roolia pelaamaan kykenevä syvyyspakki. Schenn on toinen samaan ryhmään kuuluva pakki. Voi olla mahdollisesti ihan hyvä syvyyspakki ja tuo kokemusta, mutta ei kuitenkaan joukkueen tulevaisuuden kannalta mitenkään vaikeasti paikattavissa.

Mutta saa nähdä nyt sitten miten Green tuon näkee. Usein hän on arvostanut kokemusta ellei kyse ole sitten noista joukkueen lupaavimmista pelaajista (Petterssonkin tosin aloitti uransa pelaamalla alle 10 minuuttia ja Hughesilla otti oma aikansa päästä ykkösylivoimaan). Juolevi ja Rathbone eivät tuohon ryhmään ehkä tällä hetkellä kuulu, vaikka tuo Rathbonen peluutus viime kauden lopussa (aloitti tuon kahdeksan pelin rupeaman 12 minuutin peliajoilla ja lopetti 21 minuutin peliajoilla sekä pelasi Uticassa yli 25 minuutin pelejä) saattaa kertoa siitä, että ainakin hän on saamassa Greenilta luottoa.

Samat on toiveet täällä. Juolevin ja Rathbonen pitäisi kummankin saada pelejä NHL:ssä ja mielellään myös vastuuta. Rathbone tosiaan sai jo viimeksi peliaikaa ja käyttikin sen mainiosti ollen jo joukkueen kärkipakkeja. Juolevi ei ole vielä tuota vastuuta oikein saanut, mutta toivotaan nyt edes sellaista 15 minuutin peliaikaa useimpina iltoina.

Hunt on varmasti ihan pätevä tuuraaja, mutta ei hän tätä venettä keinuta suuntaan eikä toiseen. Hänen roolinsa pitäisi nimenomaan olla laadukas tuuraaja silloin kun loukkaantumisia tulee reilummin. Schenn on omasta mielestä vähän laadukkaampi ja oikein hyvä kolmosparin pakki. Toki taitaa ainakin aluksi Schenninkin rooli olla enemmän 7/8 pakki kuin kokoonpanossa oleva. Sinällään voisi olla ihan järkevääkin lähteä 8 pakilla kauteen ja kierrättää ainakin Juolevi/Rathbone ja Schenn/Poolman kaksikoita. Caphitistä päätellyt Poolman kylläkin ottaa paikkansa joka ilta rosterista. Ellei ota niin tuo sopimus on melko käsittämätön.

Nyt on tosiaan Greenille hommattu kokemusta pakistoon ja Green voikin heittää avaukseen pakiston, jossa on Hughes ja muut ovatkin yli 30 vuotiaita. No ehkä sinne välillä 28 vuotias Poolman pääsee kanssa. Jos jotain toivoisi niin Greeniltä mahdollisuuksia myös noille nuoremmille pelaajille. Kuten viime kaudella huomattiin niin Rathbone nousi nopeasti ihan kärkipakkien joukkoon. Juolevi taas sai useasti syödä poppareita hyvien pelienkin jälkeen ja kentälle laitettiin ennemmin pari vuotta vanhempi Chatfield - jonka kanssa ei nyt jatkosopimusta taas tehty. Tuo on mielestäni sitä organisaation näköalattomuutta - panostetaan pelaajaan joka ei kuulu millään tavalla tulevaisuuden suunnitelmiin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: nuck

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Nyt on tosiaan Greenille hommattu kokemusta pakistoon ja Green voikin heittää avaukseen pakiston, jossa on Hughes ja muut ovatkin yli 30 vuotiaita. No ehkä sinne välillä 28 vuotias Poolman pääsee kanssa. Jos jotain toivoisi niin Greeniltä mahdollisuuksia myös noille nuoremmille pelaajille.
Minulla on luottoa viime kauden perusteella ainakin siihen, että Rathbone tuolla tulee saamaan peliaikaa. Bone pelasi rohkeasti ja dynaamisesti ne pelit mitkä loppukaudella NHL:ssä ja AHL:ssa pelasi ja jatkoi tuota hyvää uran suuntaa hienojen yliopistopelien jälkeen. Niihin Canucks-fanien höpötyksiin en kyllä lähde mukaan, että Rathbone voisi korvata Hughesin tai olla ykkösparin pakki ensi kaudella. Eiköhän se paikka kolmosparista löydy. Toivottavasti Juolevi olisi saanut hyvän kesän nyt alle, antaisi haasteen ja ottaisi sitten oman roolinsa joukkueesta. Lahjat tuohon roolin löytymiseen ovat olemassa, vaikka tuo kilpailuasetelma haastava voikin olla.

Voi olla, että oikealla puolella nähdään lopulta se kovin kisa Poolmanin, Huntin ja Schennin kesken. Tosiaan Poolmania tuossa puoltaa nyt tuo älytön sopimus, mutta toivoisin että siellä olisi tuosta huolimatta kierrätysmahdollisuutta. Sitä pelkään, että Vancouverissa on nähty tuo Poolmanin pelaaminen Jetsissa pääosin Morrisseyn parina niin, että hän voisi olla Vancouverissakin ykköspakin kanssa pelaava puolustaja. Tuo Morrissey-Poolman ei nimittäin ainakaan tilastojen mukaan toiminut ja sen mitä näin Jetsia (Canucks-pelit ja kymmenkunta muuta peliä), niin ei tuon pakkiparin yhteispeli silmätestilläkään oikein vakuuttanut. En tiedä sitten mikseivät laittaneet DeMeloa siihen vaan hän pelasi kolmosparin tonttia.

Mr. Smith kirjoitti:
Kuten viime kaudella huomattiin niin Rathbone nousi nopeasti ihan kärkipakkien joukkoon. Juolevi taas sai useasti syödä poppareita hyvien pelienkin jälkeen ja kentälle laitettiin ennemmin pari vuotta vanhempi Chatfield - jonka kanssa ei nyt jatkosopimusta taas tehty. Tuo on mielestäni sitä organisaation näköalattomuutta - panostetaan pelaajaan joka ei kuulu millään tavalla tulevaisuuden suunnitelmiin.
Olen tuosta näköalattomuudesta kyllä samaa mieltä yleisellä tasolla. Tuossa Benningin touhuja katsellessa homma on vaikuttanut välillä aika tempoilevalta. Joukkue on jättänyt esimerkiksi monia hyviä tilaisuuksia hyödyntämättä silloin kun olisi ollut aika myydä ja rakentaa tulevaisuuden palasilla uutta pohjaa (Vrbata, Hamhuis). Sitten kun on satsattu ja onnistuttu, on päästetty pelaaja pois joko ilmaiseksi tai sitten liian halvalla (Toffoli, Schmidt). Pelaajia ei olla onnistuttu myöskään myymään oikealla hetkellä (Gaudette, Virtanen). Toki noita virheitä on tullut kaikille Canucksin managereille, mutta Benningin aikana tuota on tuntunut tapahtuvan useasti.

Näin tuo on siis fanin silmään näyttänyt. Vancouverilaismedia on usein hyvin perillä asioista, mutta ei sekään lähellekään kaikkea ole osannut ennustaa tai sanoa. En sitten tiedä onko siellä ollut todellisuudessa yritystä esimerkiksi noihin siirtoihin ja millainen yritys oli lopulta todellisuudessa esimerkiksi Toffolin suhteen. Schmidtin kanssa Benning olisi puolestaan varmasti ottanut sen kakkoskierroksen vuoron jos olisi saanut ja ehkä häntä ei oltaisi muuten koitettu edes nyt myydä ellei Petterssonin ja Hughesin sopimuksiin olisi tarvinnut varata tilaa. Toki tuonkin myynnin olisi voinut ehkä hoitaa jo aikaisemmin, jos siellä olisi ollut saatavilla kolmoskierrosta parempaa korvausta.

Ehkä noissa on ollut monenlaista yritystä, mistä meillä ei ole tietoakaan, mutta tuo on näyttänyt usein siltä, että siellä ei ole pidemmän päälle olevaa strategiaa yksilöiden kohdalla. Joukkuetasolla Benningin suunnitelma on tullut minulle paremmin selville. Pyrkiä siis rakentamaan nuorten pohjalle uutta tulemista noita kalliita - joskin ylihintaisia, jotta suostuivat tulemaan lopettamaan uraansa joukkueeseen jossa ei mestaruuksista taisteltu - veteraaneja nuorten tueksi hankkimalla. Mutta tosiaan aika ihmeellisiä valintoja on saatu nähdä tuossa matkan varrella.

Viime kauden Chatfieldin peluutus saattoi johtua kyllä osin myös poikkeuskaudesta (esimerkiksi otteluohjelman suuntaan), pelaajien terveyspuolista ja siitä, että Canucks oli joukkueena monen eri tekijän kautta surkea. Ehkä siksi tuollainen kädetön (farmissa 142 peliin kaksi maalia ja 17 pistettä) puolustava pakki nähtiin ratkaisuna sen hetkiseen ongelmaan (oman pään vuotaminen), vaikka ei sitten enää myöhemmin käyttöä löydetty.
 
Viimeksi muokattu:

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves

Briseboisille jatkosopimusta. Hän tulee varmaan tuonne Abbyn kärkipariin ensi kaudeksi, mutta tuskin tulee saamaan vieläkään roolia ylhäällä. Viime kaudella tuli yksi peli ja 2018-19 kaudella kahdeksan peliä NHL:ssä. Farmiseurassa hänet valittiin '19 ja '20 vuosina parhaaksi puolustajaksi. Tämä on näitä organisaation kokonaisuuden kannalta ihan järkeviä sopimuksia, vaikka ei nyt NHL:n suuntaan keikuta laivaa mihinkään.
 
nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves

Dickinsonille siis kolmen vuoden sopimus 2.65 miljoonan kausihintaan. Sopimuksessa ei ole siirtoja estäviä pykäliä ja on tarkemmin sanottuna seuraava;

Evolving Hockey antaisi kolmen vuoden sopimukselle 2.8 miljoonaa arvoa. Täytyy peilata jatkosopimusta tuohon ja arvioida sen jälkeen paremmin.

Eli aika lailla siihen mentiin (vähän alle) mitä kaavailtiin ja pitää olla tähän tyytyväinen. Dickinson voi pelata sentteriä tai laituria ja on parhaimmillaan puolustuspelissä, mikä sopii kyllä joukkueen tarpeisiin. Menneellä kaudella Dickinson sai Starsin hyökkääjistä viidenneksi eniten peliaikaa tasakentin ja kahden viime kauden aikana hän pelasi joukkueen hyökkääjistä eniten alivoimaa. Kolmosketjun sentteriksi häntä ainakin kaavaillaan, mutta saa nähdä nyt sitten.

Vancouverissa voi olla sopimuksissa ilmaa joissakin paikoissa, mutta noista kahden alemman ketjun sentterin palkoista voi olla nyt ihan tyytyväinen. Dickinson ja Sutter ottavat yhteensä alle neljä miljoonaa, kun joukkueessa on nähty viime kausina siellä yli seitsemän miljoonan sentterit kahden alemman ketjun osalta. Onhan tuo hyökkäys nyt muutenkin paljon terveemmällä pohjalla palkkarakenteen osalta, kun Eriksson ei ole enää joukkueen kallein hyökkääjä ja Sutter neljänneksi kallein.

Luultava järjestys on nyt Pettersson (8?), Boeser (5.875), Horvat (5,5), Miller (5,25), Garland (4,95), Pearson (3,25) ja Dickinson (2,65). Muilla hyökkääjillä onkin sitten palkat siellä miljoonan tuntumassa tai alle. Puolustuksessa ovat nyt ne minun mielestä joukkueen ongelmasopimukset OEL:n (7,26) ja Myersin (6) osalta seuraavat kolme kautta (Myers). Mutta kyllä minä noillekin maksaisin ennemmin kun tuolle viime kausien bottom6-ryhmälle. Kumpikin on nyt ainakin peliajoissa varmaan top4-ryhmässä koko joukkueen osalta ja voisi kuvitella, että siellä on saatavilla apuja jäällekin.

Kaksi isointa sopimusta siellä on nyt enää tulossa ja saa nähdä nyt sitten millaiset sopimukset ovat kun ne julkistetaan:

Viimeksi muokattu:

Kuhta#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ketterä, Liverpool, Sympatiat Saipalle

Millaisia sopimuksia tuo Evolving Hockey ennustaa noille kahdelle staralla? Vuodet ja aav?
 
nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Millaisia sopimuksia tuo Evolving Hockey ennustaa noille kahdelle staralla? Vuodet ja aav?
Hughesille oli kuuden vuoden sopimus noin seitsemän miljoonan luokassa ja Petterssonille kahden vuoden siltasopimus noin viiden miljoonan luokassa. Itse kyllä odottelen Petterssonille pidempää sopimusta korkeammalla caphitilla ja myös Hughesin sopimuksesta odotan isompaa vaikka viime kausi ei odotuksia täyttänytkään (hänenkään osalta). Noiden nuorten pelaajien kohdalla pitää muistaa se, että yksi heikompi kausi ei sysää laivaa vielä oikein mihinkään.

En tiedä mitä Horvatin sopimuksesta oltaisiin sanottu toisen kauden jälkeen, mutta ei varmaan mitään kovin isoa kun hän oli ongelmissa ja teki kaksi maalia ensimmäisten 39 pelin aikana.
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Dickinsonille siis kolmen vuoden sopimus 2.65 miljoonan kausihintaan.

Eli aika lailla siihen mentiin (vähän alle) mitä kaavailtiin ja pitää olla tähän tyytyväinen.

Vancouverissa voi olla sopimuksissa ilmaa joissakin paikoissa, mutta noista kahden alemman ketjun sentterin palkoista voi olla nyt ihan tyytyväinen. Dickinson ja Sutter ottavat yhteensä alle neljä miljoonaa, kun joukkueessa on nähty viime kausina siellä yli seitsemän miljoonan sentterit kahden alemman ketjun osalta. Onhan tuo hyökkäys nyt muutenkin paljon terveemmällä pohjalla palkkarakenteen osalta, kun Eriksson ei ole enää joukkueen kallein hyökkääjä ja Sutter neljänneksi kallein.

Nyt tosiaan voi antaa kehuja Benningille, kun sieltä tuli juuri sopivan pituinen soppari ja caphit pysyi oikealla tasolla. Nyt saadaan ikävuodet 26-28 Dickinsonilta oikein järkevällä caphitillä. Tuon jälkeen sitten tiedetään kannattaako tehdä vielä lyhyt jatko.

Itse toivoisin, että nyt tehtäisiin ne 8x8 sopparit niin Pettersonille kuin Hughesillekin. Tokihan noi saattaisi tarkoittaa, ettei kahden vuoden päästä ole varaa pitää sekä Horvatia että Milleriä, mutta siitäkin huolimatta tuossa saataisiin sidottua kaksi tärkeätä lenkkiä pitkäksi aikaa.

Hyvä, että näitä soppareita on nyt tippunut ripeään tahtiin ja tosiaan vain ne tärkeimmät on enää jäljellä. Katsotaan nyt missä vaiheessa näistä alkaa kuulua enemmän huhuja pituuksista ja caphiteistä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: nuck

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Itse toivoisin, että nyt tehtäisiin ne 8x8 sopparit niin Pettersonille kuin Hughesillekin. Tokihan noi saattaisi tarkoittaa, ettei kahden vuoden päästä ole varaa pitää sekä Horvatia että Milleriä, mutta siitäkin huolimatta tuossa saataisiin sidottua kaksi tärkeätä lenkkiä pitkäksi aikaa.
Minäkin toivoisin tuota. En sitten tiedä millaisena siellä pelaajien puolella nähdään tuollainen mahdollisuus.

Jos koittaisin kurkata sinne kahden vuoden päähän, niin siinä vaiheessa olisi toiveissa ihan hyvän ensimmäisen AHL-kautensa pelanneen Woon kehitys paikkaamaan Hamonic (3 miljoonan ch) vapauttamaan cappitilaa. Pois suljettu vaihtoehto tuossa vaiheessa ei olisi myöskään Hamonicin jatko Sutterin tyyliin noin miljoonan caphitilla, mikäli hän näyttää vielä pystyvän kantamaan roolinsa.

Toivottavasti laidalla Podkolzin sekä Höglander olisivat kasvaneet puolestaan laitureina sen verran, että Millerista ei tekisi niin tiukkaa luopua. Podkolzin voisi olla tuollainen fyysinen top6-laituri tulevaisuudessa. Miller on kahden vuoden päästä kolmekymppinen ja tulee varmaan testaamaan markkinoita. Toki jatko myös Vancouverissa on mahdollinen, jos joukkue pärjää sillä tasolla että se herättää kiinnostuksen.

Horvatia kakkosen keskellä ja kapteenin roolissa olisi vaikea korvata. Sinne ei ole edes ketään kasvamassa tilalle. Ei voi kuin toivoa, että tuo kaksi vuotta olisi riittävän pitkä aika siihen, että siihen keksitään joku tilalle tai sitten onnistutaan jatkosopimuksessa. Tuota Horvatin jatkoa pidän Petterssonin ja Hughesin jälkeen tärkeimpänä asiana tulevaisuuteen.

Mutta katsotaan nyt miten tuo joukkue tuosta tulee rakentumaan. Kaksi vuotta on aika pitkä aika, vaikka tuntuu lyhyeltä. Jos tästä katsoisi taaksepäin, niin kahden vuoden takaisesta joukkueesta (niistä pelaajista, jotka pelasivat vähintään 20 peliä 18-19 kaudella) on jäljellä viisi pelaajaa yhteensä 25 pelaajasta. Nyt en usko ihan vastaavaan vaihtuvuuteen, mutta kyllä siellä varmaan yllättävänkin moni vielä liikkuu.
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Tuota Horvatin jatkoa pidän Petterssonin ja Hughesin jälkeen tärkeimpänä asiana tulevaisuuteen.

Tästä täysin samaa mieltä. Toivottavasti siellä kauden aikana neuvotellaan jo valmiiksi jatkosoppari ja sitten 1.7.2022 voidaan julkistaa Horvatin pitkä jatkosopimus. Horvat on niitä pelaajia, joille itse olisin valmis antamaan vielä pitkän ja kalliinkin sopimuksen, jotta Horvat pelaisi koko uransa Vancouverissa. Ja eikä tuossa 28v iässä Horvatin kohdalla 8 vuoden sopimuskaan liian pitkä olisi vaikka toki riskejä siihenkin kyllä liittyisi.

Trevor Lindenin myyminen vieläkin vähän korpeaa, vaikka siitä saatiin Bertuzzi (ja Ruutukin). Toivottavasti Horvatin kohdalla myymistä ei tarvitse edes harkita vaan saadaan tosiaan jatkosoppari ajoissa tehtyä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: nuck

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Tästä täysin samaa mieltä. Toivottavasti siellä kauden aikana neuvotellaan jo valmiiksi jatkosoppari ja sitten 1.7.2022 voidaan julkistaa Horvatin pitkä jatkosopimus. Horvat on niitä pelaajia, joille itse olisin valmis antamaan vielä pitkän ja kalliinkin sopimuksen, jotta Horvat pelaisi koko uransa Vancouverissa. Ja eikä tuossa 28v iässä Horvatin kohdalla 8 vuoden sopimuskaan liian pitkä olisi vaikka toki riskejä siihenkin kyllä liittyisi.
Ei haittaisi joku 6-8 vuoden sopimus täälläkään. Noita seuraikoneita on vähän, mutta Horvatissa sellainen voisi kyllä hyvin olla. Tuo sisäinen palo joukkueen eteen pelaamiseen on ollut sitä luokkaa, että todella harvalta Vancouverin pelaajalta on vastaavaa löytynyt.

Mr. Smith kirjoitti:
Trevor Lindenin myyminen vieläkin vähän korpeaa, vaikka siitä saatiin Bertuzzi (ja Ruutukin)
Ja vielä McCabe, jota käytettiin tärkeänä nappulana Sedinien saamiseen. ”Bertuzzin haarasta” saatiin puolestaan Luongo ja siitä Markström. Mutta joo, olihan tuo järkyttävä shokki kun se aikanaan tuli, vaikka sitä vähän pelkäsinkin kun Mr. Leadership Award otti kapteenin kirjaimen ja taloa alettiin tosissaan mylläämään.
 
nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Maksumuurin takaa Athleticilla Henrik Sedinin haastattelu:

Henrik Sedin on joining the Canucks' front office and why the core group needs 'to take charge and lead the way'

What are you hoping for out of the team this year? Not just in terms of on-ice performance, but also in terms of your experience. What are you hoping to get in Year 1?

For us, it’s just about being part of everyday business. Go out to Abbotsford, watch practices. Be around the team up here. See how they deal with everyday pressure and how to deal with pressure in a Canadian market.

And we all know, for the team to take the next step, it’s all about your best players becoming even better. That’s the only way around it. If you want to win, your top guys have to get better.

That’s not only for this team, it’s for every team around the league.

It doesn’t really matter who you bring in, whether it’s Ekman-Larson, or Dickinson, or Garland, or anyone.

The core group is here. They need to take charge and lead the way. That’s going to be exciting to follow.
 
nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Athleticin Scott Wheeler rankkasi kolmen vuoden takaisen NHL-draftin uusiksi siten, miten varatut pelaajat hänen mielestään ovat tuosta kehittyneet ja mikä olisi tämän päivän järjestys Wheelerin näkemyksen mukaan. Vancouverin kahdeksantena tuolloin draftissa varattu Quinn Hughes oli listan ykkösenä:

Samalta toimittajalta tuli vähän aikaisemmin artikkelit hänen mielestään 50 parhaasta prospectista kenttäpelaajien osalta ja parhaista maalivahdeista:

Podkolzin oli kenttäpelaajissa sijalla #39 ja Rathbone sijalla #47. Maalivahtien listalla DiPietro oli kunniamaininta-puolella. Viimeisten viiden vuoden drafteista (DiPietron ja Rathbonen drafteista on ehtinyt kulumaan jo tuo viisi vuotta) Pettersson, Hughes ja Höglander pelaavat jo NHL:ssä, joten heitä ei tuonne listalle enää saatu. Kaiken kaikkiaan Vancouverin edustus noissa listoissa on laskenut kärkisijoilta nyt pohjille varausvuorojen myyntien seurauksena.

Kahden viime kauden aikana Canucks on varannut vain yhden pelaajan (Klimovich) kakkoskierroksella ja myynyt nuo ykköskierroksensa pois (Miller, Garland/OEL ym.). Jos tuosta vielä Podkolzin ja Rathbone nousevat NHL:ään, kuten odotan käyvän, joukkueen prospect-rintamalla on kärjen osalta todella hiljaista tuon jälkeen. Hyvää on toki se, että joukkueella on jo NHL:ssä nuoria pelaajia hyvä määrä ja ennemmin otan toki tämän tilanteen, kuin prospectilistalla korkean sijoituksen. Mutta jatkossa joukkueen pitää satsata taas myös siihen tulevaisuuteen.

Rathbonesta oli artikkeli Canucks Armylla:

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks

Vaikuttaa siltä, että katsomot voitaisiin saada täyteen tällä kaudella. Toivotaan, että tartunnoilta vältytään ja kausi pystyttäisiin viemään hyvin lävitse myös katsojien kanssa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: nuck

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Canucks Armyn artikkeli Canucksin maalivahtipelistä (ja myös puolustuspelistä):

Tuo puolustuksen seuraaminen tulee olemaan kyllä (taas) mielenkiintoinen asia. Paljon siellä ollaan ainakin uusiuduttu, kun Hughes on nyt tosiaan pisimpään seurassa pelannut pakki. Saa nähdä sitten mihin suuntaan muutokset joukkueen vievät. Jos pitäisi arvailla pakkipareja, niin ne voisivat olla seuraavat:

Hughes - Hamonic
OEL - Poolman
Rathbone/Juolevi - Myers
Schenn/Hunt

Ykköspari olisi toisilleen tuttu viime kaudelta ja koko joukkueen kannalta erittäin tärkeää tuossa olisi Hughesin kehitys. Hamonic pelasi ihan hyvän kauden alkukauden ongelmien (mm. loukkaantuminen) jälkeen. Kolmosparikin olisi toisilleen "tuttu", sillä sekä Rathbone että Juolevi ovat pelanneet pakeista eniten Myersin parina. Kakkospari saisi tuossa koostumuksessa pysyessään varmaan vastaansa aika paljon vastustajien kärkiä ja tuossa onnistuminen olisi kyllä ihan täysi kysymysmerkki. Jos tuo ei toimi, niin joukkue kokeilee varmaan Myersia tuossa.

Kokonaisuutena tuo puolustus ei näytä minun silmään tällä hetkellä kovin selkeältä kokonaisuudelta ja yhtenä syynä on tuo alakerran voimakas muutos. Hyökkäys joukkueella alkaa nyt näyttää ihan hyvältä (ainakin jos nuoret Höglander ja Podkolzin onnistuvat), mutta puolustusten rakentamisessa Benning on tehnyt toistaiseksi heikkoa työtä eikä minulla ole uskoa siihen vieläkään.

Demko ja häntä ennen Markström ovat onneksi pystyneet tukemaan alakertaa hienosti, mutta jos joukkue aikoo haastaa playoff-paikasta, koko joukkueen puolustuspelin pitää toimia viime kaudella nähtyä selvästi paremmin. Edler ja Schmidt olivat vahvoja hahmoja nimenomaan puolustuspäässä ja nyt kumpikin on poissa. Saa nähdä nyt sitten miten OEL ja Poolman pystyvät tuossa paikkaamaan. Itse en lähde tuohon kovin innostunein odotuksin, mutta katsotaan nyt sitten kun pelejä aletaan pelaamaan.
 
nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves

Athleticin Corey Pronman pisti hänen mielestään organisaatiot paremmuusjärjestykseen alle 23-vuotiaiden pelaajien osalta. Pronman listasi tarkemmin sanottuna organisaatioissa kaikki ne pelaajat, jotka eivät ole täyttäneet / eivät täytä 23 vuotta tämän vuoden syyskuun 15. päivä ja näin ollen esimerkiksi Vancouverin listalla Juolevi tai Boeser eivät olleet enää mukana vaikka vielä nuoria pelaajia ovatkin. Canucksin sijoitus laski vähän edelliskausista, mikä oli ihan odotettuakin noiden kaikkien varausvuorojen myyntien jälkeen, mikä on ollut syvyydestä pois.

Kaikkien organisaatioiden kesken Pronman pisti Canucksin 7. sijalle ja Canucksin kohdalla Pronmanin pelaajajärjestys oli seuraava:

1. Pettersson (Projected bubble elite NHL player and NHL All-Star)
2. Hughes (Projected bubble elite NHL player and NHL All-Star)
3. Podkolzin (Projected bubble top and middle of lineup player)
4. Höglander (Projected middle of the lineup player)
5. Gadjovich (Projected middle of the lineup player)
6. DiPietro (Projected middle of the lineup player)
7. Rathbone (Projected to play NHL games)
8. Klimovich (Projected to play NHL games)
9. Costmar (Projected to play NHL games)

Zlodeyev (Has a chance to play)
Woo
Focht
Silovs
Truscott
Koskenvuo
Lockhart

Pronmanin listalta voisi poimia esiin Gadjovichin arvostuksen useimpiin muihin listoihin nähden ja toisaalta Rathbonen ja Woon alemman arvostuksen.

***

Athleticin Canucks-toimittajat Thomas Drance ja Harman Dayal tekivät nyt samaan aikaan oman prospect-listansa (lista ei ollut siis kaikista alle 23-vuotiaista pelaajista tehty, vaan listalle pääsivät pelkät prospectit). Itselleni näiden herrojen tekemät listat ovat selvästi korkeammassa arvossa kuin Pronmanin listat ja järjestys siellä oli seuraava:

1. Podkolzin
2. Rathbone
3. DiPietro
4. McDonough
5. Klimovich
6. Woo
7. Costmar
8. Lockwood
9. Silovs
10. Persson

Honourable Mention:

Gadjovich
Jurmo
Lockhart
Truscott
Zlodeyev

Tuossa listassa kolmen kärkipelaajan sijoituksissa ei tullut minulle yllätyksiä. McDonoughin sijoitus on korkeammalla kuin minun papereissa, mutta toisaalta hän on mennyt liikkeessä kyllä eteenpäin keskityttyään tuohon luisteluvalmentajan kanssa ja edessä saattaa olla jopa NHL-ura mikäli kehitys vielä jatkuu. Gadjovichin nostaisin ehkä itse myös vastaavasti vähän ylemmäs (ainakin toistaiseksi), sillä farmissa hän on ollut 40 maalin mies jos lasketaan NHL:n 82 pelin runkosarjan mukaan tuota tehoa.

Toisaalta hänellä on kyllä edelleen luistelussa niin paljon puutteita, että eipä tuo sijoitus tuolla yllätä. Pronmanin listaan nähden tulee lähinnä mieleen, että onko Pronman oikeasti nähnyt hänen pelaavan vai onko tuo listaus tehty vain tilastojen mukaan? Greenille riitti viime kaudella yksi peli. Tai ehkä siellä uskotaan tuon luistelun ottavan tuosta nyt äkkikäännöksiä parempaan. Ihan mahdollsta sekin tietysti, joskaan ei mielestäni kovin todennäköistä ja rankkaaminen mm. Rathbonen edelle tuntuu nyt erikoiselta vedolta.

***

Pistetään nyt vielä omakin listaus tähän prospecteista (10 omasta mielestä parasta), jotta voidaan myöhemmin ihmetellä tätäkin.

1.Vasili Podkolzin

Podkolzin on pelaajatyypiltään Vancouverin tarpeisiin hyvin istuva kahden suunnan voimahyökkääjä, joka pelaa erittäin kunnioitettavalla asenteella. Canucksin ykköskierroksen varaus '20 vuoden draftista oli viime kaudella Venäjän kapteeni nuorten MM-kisoissa ja pelasi kauden parasta peliään KHL:n playoffeissa, joissa oli SKA:n paras pistemies. Podkolzin siirtyy nyt pelaamaan NHL:aan ja on omissa papereissa Vancouverin mielenkiintoisin seurattava pelaaja. Saattaa olla, että tehoja ei tule heti älyttömästi, mutta Podkolzinilla on myöhemmin kaikki ainekset kehittyä suuren roolin monikäyttöiseksi hyökkääjäksi joukkueessa.

2. Jack Rathbone

Rathbonen yliopistoura oli hieno ja hän jatkoi tuota lupaavaa uraansa viime kaudella Uticassa ja kauden lopussa Vancouverissa. Tervepäisen nuoren pakin korkean luokan hyökkäysominaisuudet ovat olleet tiedossa jo pitkään ja parin viime kauden aikana hän on saanut rakennettua pelistään selvästi entistä varmempaa myös omaan päähän. Rathbonelle saattaa kyllä tuosta huolimatta tulla kasvukipuja kun puhutaan noin kokemattomasta pakista, mutta harvoin on saatu nuorelta pelaajalta noin hyvää ensivaikutelmaa mitä Rathbone viime kaudella esitti tullessaan NHL:ään. Hänellä on mahdollisuudet tulevaisuuden top4-pakiksi saakka.

3. Mike DiPietro

Lupaava maalivahti vietti lähes koko viime kauden Canucksin maalivahtivalmentaja Ian Clarkin opissa, katsellen samalla taksijonossa pelejä, mikä tuntui minusta huonolta ratkaisulta kehityksen kannalta. DiPietron kaudelle osuva päätös tuon kaiken jälkeen oli lisäksi Kanadan MM-kisajoukkueeseen kolmosvahtina pääseminen ja MM-kisoissakin pelien katsominen. DiPietro ei asemastaan kuitenkaan narissut ja ensi kaudella nähdään lopulta oliko tuon kaltaisessa nuoren pelaajan kehityksessä mitään järkeä. Farmitasolla DiPietro saattaa olla jo AHL:n maalivahtikärkeä ja hänestä povataan Demkon taakse tulevaisuuden kakkosmaalivahtia. Pienet mahdollisuudet jätän myös myöhemmälle kehitykselle NHL-tason ykkösmaalivahtina, mutta tuota olisi helpompi arvioida jos viime kaudella olisi tullut enemmän pelejä.

4. Jett Woo

Woo yllätti useimmat viime kaudella Uticassa puolustavan pakin roolissa. Woo on fyysinen ja melko nopeasti peliä prosessoiva puolustaja, joka on vahva kamppailemaan ja pystyy antamaan nopeita avauksia omista, mutta ei juuri häikäise kiekollisilta taidoiltaan. Jo varausiässä enemmän projektina pidetyn pakin kattoa pidetään melko alhaalla, mutta onnistuessaan hänellä on mahdollisuuksia korvata Travis Hamonicin jättämää aukkoa tulevaisuuden alakerrassa oikealla puolella ja alivoimapakkina. Pelaajatyyppinä tuollainen fyysinen paruspakki sopisi kyllä joukkueeseen, mutta katsotaan nyt riittääkö kehitys ihan NHL:n porteille saakka. Viime kauden perusteella sanoisin, että siihen on kaikki mahdollisuudet.

5. Danila Klimovich

Tämän vuoden toisen kierroksen varaus Klimovich antoi hyviä näyttöjä 18-vuotisten kisoissa lahjoistaan, mutta pelaajana valkovenäläinen on kovin raakile vielä tällä hetkellä. Hän on melko isokokoinen ja taitava hyökkääjä, jolla on NHL-tason laukaus, mutta pelaamisesta näkee kyllä sen, että kovia sarjatason otteluita ei ole kauheasti ehtinyt kerääntyä. Prospectina Klimovich on vähän kuin päinvastainen malli varmasta Woosta ja hänestä voi tulla (tai olla tulematta) periaatteessa mitä tahansa. Kuuleman mukaan tämä varaus oli pitkälle Canucksin videoanalyytikko Ryan Biechin (Biech oli omissa papereissani eniten arvostamani Canucksin prospectien seuraaja / twitteristi / Canucks Armyn toimittaja ennen kuin sai paikan organisaatiosta) käsialaa alunperin, joten mielenkiinnolla seuraan miten hyvin Biech osuu tässä.

6. Arvid Costmar

Kesän 2019 seitsemännen kierroksen varaus Costmar on kehittynyt varauksensa jälkeen hyvin. Costmar teki Ruotsin junioreissa hienot tehot varausta seuranneella kaudella ja viime kaudella hänet valittiin nuorten MM-kisoissa Ruotsin kisajoukkueesta kolmen parhaan pelaajan joukkoon. SHL:ssa tui lisäksi vakiroolin paikkaa, mutta tehot jäivät siellä puuttumaan ja Ikävä loukkaantuminen katkaisi muuten lupaavasti alkaneen kauden. Costmarilla saattaa olla mahdollisuuksia alempiin ketjuihin tulevaisuudessa jos tuo hyvin alkanut kehitys vielä jatkuu.

7. Will Lockwood

Koko yliopistouransa loukkaantumisista kärsinyt Lockwood pelasi ehjän ensimmäisen farmikauden ja vaikka tehoja ei siellä kauheasti tullutkaan, peli oli muuten sen verran hyvää, että hän nousi NHL:ään pariksi peliksi kauden lopussa ja mielestäni onnistui niissä paremmin kuin Lind tai Gadjovich. Lockwoodin pelissä huomiota herättävää on erittäin hyvä luistelu ja fyysinen peli (yhdistelmä on aiheuttanut uralla myös noita vammoja), mutta kiekollisia taitoja ei kauheasti ole. Hän tulee kuitenkin kisaamaan nelosketjun paikasta taas ensi kaudella ja saattaa vielä jopa saadakin sen kauden aikana. Korkeammalle en usko lahjojen kuitenkaan koskaan riittävän.

8. Aidan McDonough

McDonough on isokokoinen ja voimakas yliopistossa pelaava hyökkääjä, joka teki ihan hyvin tehoja (21 peliä, 20 pistettä) viime kaudella. Tämäkin seitsemännen kierroksen varaus on ottanut hyviä kehitysaskelia eteenpäin varauksen jälkeen (etenkin luistelun kanssa) ja ensi kaudella hänen pitäisi olla jo yksi yliopistosarjan parhaista pelaajista, jotta hänen suhteen voisi herätellä toivoa paremmasta. McDonoughista puhutaan voimahyökkääjänä ja voimakas hän onkin, mutta itse kaipaisin hänen peliinsä lisää fyysisyyttä. Tuo viime kauden neljä jäähyminuuttia kertoo pelityylistä.

9. Jonah Gadjovich

Gadjovichista on tullut farmitasolla oikein hyvä ja tehokas voimahyökkääjä. Viime kaudella tuli 15 maalia 19 peliin ja hän näytti nuoresta iästä huolimatta dominoivan maalinedustan pelissä. Hyppy porrasta ylemmäs tuntuu nyt kuitenkin aika haastavalta, kun jalat ovat sementissä eikä luistelu vain tahdo riittää. Jos hän saa tuota puolta kuntoon, niin kuka tietää missä hänen kattonsa sitten menisi. Tuolla fysiikalla olisi mahdollisuuksia saada myös NHL:ssä maskipelaajan roolia ylivoimalla. Ikävä kyllä kehitystä liikkeessä ei ole nähty samalla tavalla kuin esimerkiksi McDonoughin kohdalla eikä hän tule NHL:ssä pelaamaan pelkästään sen takia että pystyy seisomaan maalin edessä.

10. Viktor Persson

Hyvin luisteleva, älykäs ja ihan hyvät raamit omaava ruotsalaispakki pelasi viime kauden Ruotsin nuorten sarjassa, kakkosdivarissa ja muutaman pelin myös SHL:ssä, joten ainakin eri sarjatasoja tuli nähtyä. Ensi kaudeksi Persson siirtyy pelaamaan WHL:aan Kamloopsiin. Persson on puolustajana vielä täysin raakile ja etenkin oman pään peliä pitää saada paremmaksi, mutta kyllä hänellä tiettyä lahjakkuutta ylemmäskin löytyy taitoarsenaalista. Ensi kaudella on mielenkiintoista nähdä mihin kehitys WHL:ssä tulee viemään ja sen jälkeen häntä voi arvioida paremmin.

***

Tässä oma listani Canucksin prospecteista. Hankala hommahan näitä nuoria pelaajia on aina pistää paremmuusjärjestykseen, kun kehityksestä ei osaa sanoa, pelaavat eri sarjoissa ja ovat joukkueissaan erilaisissa rooleissa, mutta ihan mielenkiintoista seurata myöhemmin sitten miten kaukana todellisuudesta näiden kanssa oltiin. Vancouverin tilanne prospecteissa ei ole missään nimessä tällä hetkellä paras mahdollinen etenkään sen jälkeen (jos ja kun) Podkolzin ja Rathbone tuosta ottavat askelia eteenpäin, mutta on siellä muutamia mielenkiintoisia seurattavia kuitenkin.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Toisaalta hänellä on kyllä edelleen luistelussa niin paljon puutteita, että eipä tuo sijoitus tuolla yllätä. Pronmanin listaan nähden tulee lähinnä mieleen, että onko Pronman oikeasti nähnyt hänen pelaavan vai onko tuo listaus tehty vain tilastojen mukaan? Greenille riitti viime kaudella yksi peli. Tai ehkä siellä uskotaan tuon luistelun ottavan tuosta nyt äkkikäännöksiä parempaan. Ihan mahdollsta sekin tietysti, joskaan ei mielestäni kovin todennäköistä ja rankkaaminen mm. Rathbonen edelle tuntuu nyt erikoiselta vedolta.
Pronman on varmaan jotain pelejä nähnyt, mutta tuskin kovin montaa. Jos pitää 31 (ensi kaudella 32) joukkueen lupauksista jotain listaa ja samalla katsoo tulevan draftin pelaajia niin ei varmasti kerkeä samalla tavalla katsomaan kuin jotkut joukkueen fanit. Olihan Pronmanilla tunnetusti erittäin paha sokea kohta Pettersonin kohdalla kun oli nähnyt niitä pelejä joissa Petterson oli huono.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös