Vancouver Canucks 2020–2021

  • 85 305
  • 355

Onko Vancouver Canucks playoffeissa kaudella 2020–2021?


  • Äänestäjiä
    59
  • Poll closed .

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Yleensä tähän aikaan vuodesta on saatu lukea kesän vapaiden agenttien markkinoiden ja draftin jälkeen jo raportteja harjoitusleirien vahvistuksista, pelaajien kesän tapahtumista ja Jake Virtasen palauttavasta kesätreenistä. Tänä vuonna asia on toisin, sillä NHL onnistui järjestämään koronan vuoksi peruutetun runkosarjan lopun jälkeen hienot playoffit kuplissa ja yksi niissä edukseen esiintyneistä joukkueista oli myös Vancouver. Canucksilta nähtiin sellainen playoff-kesä/syksy, että tuohon voi olla erittäin tyytyväinen ja nuorten pelaajien esiintymiset luovat uskoa joukkueen ympärille jatkoa ajatellen.

Mennyt kausi oli Canucksille monessakin mielessä lupauksia herättävä. Vancouver meni joukkueena paljon eteenpäin ja keräsi vain neljä pistettä vähemmän kuin edelliskaudella pelattuaan silloin 13 peliä enemmän. Joukkueen kauppa J.T. Millerin saamiseksi oli yksi parhaista pitkään aikaan, Boeser ja Pettersson kehittyivät kokonaisvaltaisessa pelissä isoja askelia, Horvatin ensimmäinen kausi kapteenina oli onnistunut ja nuoriso-osastoon liittyi huimia otteita tulokkaana esittänyt Quinn Hughes, joka pelasi seurahistorian parhaan tulokaskauden puolustajalle. Maalivahdit Markström ja Demko menivät eteenpäin Ian Clarkin opeissa tahoillaan ja vakiinnuttivat tai lunastivat niitä odotuksia mitä heidän ympärilleen oli luotu.

Juuri tällä hetkellä Canucks näyttää saaneen pitkän korpivaelluksen jälkeen suunnan ylöspäin. Uusi nuorista pelaajista koostuva runko on taitava ja monipuolinen. Sen parhaat vuodet ovat vielä edessä, mutta pelaajat ovat kuitenkin jo ehtineet näyttää osaamistaan riittävästi jotta tästä ryhmästä voi oikeasti - ilman mitään fantasiamaailmaa - toivoa seuraavaa aaltoa tulevaksi NHL:n huipulle saakka. Tämän vuoden syksyllä pelatut playoffit olivat tärkeä askel eteenpäin tuossa kehityksessä. Vancouverin nuoren kärjen onnistumisen takana on ollut myös valmentaja Travis Green, joka on saanut nuorille viestinsä perille, kun yksilöt ovat pelanneet paremmin joukkueelle.

Vancouverilla on mukana myös ongelmia joidenkin veteraanien isojen sopimusten vuoksi, joita käsittelin jo edellisen kausiketjun lopussa. Joukkueella on iso kasa "kuollutta painoa" sopimuksissa tällä hetkellä. Lisäksi muutama tärkeä pelaaja on tullut rajoittamattomaksi vapaaksi agentiksi, joten joukkueen pitää miettiä keitä jättää mahdollisesti sopimusten ulkopuolelle kun katseet suunnataan tulevaisuuteen. Yksi iso asia on myös tuleva tärkeä maalivahtikysymys. Tästä syksystä on odotettavissa mielenkiintoinen ja manageri Benningilta vaaditaan pitkän tähtäimen silmää nykyhetken liikaa kärsimättä.

Sopimustilanne:

Hyökkääjät


Loui Eriksson $6,0 / UFA 2022
Brock Boeser $5,875 / RFA 2022
Bo Horvat $5,5 / UFA 2023
J.T. Miller 5,25 / UFA 2023
Tyler Toffoli 4,6 / UFA 2020
Brandon Sutter 4,375 / UFA 2021
Tanner Pearson 3,75 / UFA 2021
Michael Ferland 3,5 / UFA 2023
Antoine Roussel 3,0 / UFA 2022
Jay Beagle 3,0 / UFA 2022
Jake Virtanen 1,25 / RFA 2020
Tyler Motte 0,975 / RFA 2020
Elias Pettersson 0,925 / RFA 2021
Adam Gaudette 0,916 / RFA 2020
Zack MacEwen 0,847 / RFA 2020

Long Term Injured reserve: Josh Leivo 1,5 / UFA

Buried: Sven Bärtschi 2,291 / UFA 2021

Buyout: Ryan Spooner 1,033 / 2021

Puolustajat

Alex Edler 6,0 / UFA 2021
Tyler Myers 6,0 / UFA 2024
Chris Tanev 4,450 / UFA 2020
Troy Stecher 2,325 / RFA 2020
Jordie Benn 2,0 / UFA 2021
Jack Rathbone 0,925 / RFA 2022
Quinn Hughes 0,916 / RFA 2021
Oscar Fantenberg 0,850 / UFA 2020
Olli Juolevi 0,863 / RFA 2021
Brogan Rafferty 0,7 / RFA 2021

Maalivahdit

Jacob Markström 3,666 / UFA 2020
Thatcher Demko 1,050 / RFA 2021
Louis Dominque 1,150 / UFA 2020

Recapture penalty: Roberto Luongo 3,035 / 2022

Hyökkäys

Canucksin manageri Benning on kasannut nykyisen Vancouverin hyökkäyksen Bo Horvatia lukuun ottamatta kokonaan itse. Runkosarjassa Vancouver teki Läntisen konferenssin toiseksi eniten maaleja, joten hyökkäyksen nuori kärki on pystynyt tuottamaan hyvää jälkeä. Viimeisten kahden kauden aikana seuraan ovat tulleet hyökkääjistä Pettersson, Miller, Toffoli, Pearson, Roussel, Beagle, Ferland ja Leivo, eli hyökkäys on kokenut melkoisen muodonmuutoksen nopeassa ajassa.

Vancouverin tämän hetken hyökkäyksessä on selkeä roolijako nuoren kärjen ja kokeneen syvyyden kesken. Nuori kärki on vastannut isommassa kuvassa lähes kaikkiin toiveisiin, mutta ikävä kyllä kokenut syvyys on ollut monin osin pettymys - pitkälle tosin vaikeiden loukkaantumisten vuoksi. Juuri nyt Vancouverilla voisi olla käsillä ihanteellinen tilanne, kun joukkue pääsee pelaamaan vielä tällä hetkellä kärkihyökkääjä Petterssonin halvan tulokassopimuksen alla. Tilanne kuitenkin tulee muuttumaan jatkossa kun Petterssonin kanssa aletaan tekemään uutta sopimusta. Onneksi hyökkäyksessä on silloin myös vapautumassa palkkatilaa sieltä kuolleen painon osalta.

Hyökkäyksen kahden kärkisentterin Elias Petterssonin ja Bo Horvatin varaan on hyvä rakentaa kaksi ensimmäistä ketjua. Kummatkin ovat urallaan eteenpäin meneviä pelaajia, jotka ovat näyttäneet jo kovan tasonsa. Pettersson on jo NHL:n huipulla ja tulee näillä näkymin vain parantamaan. Pettersson ei saa yleisesti sitä arvostusta monipuolisuudellaan minkä ansaitsisi, mutta ei mene näillä otteilla kauan kun tuo huomataan laajemmin. Horvatissa Canucksilla on arvokas kahden suunnan soturi ja joukkueen johtaja, joka tekee pienet asiat oikein ja pystyy tuottamaan tulosta.

Canucksin pistepörssin voittaja J.T. Miller, peliään selvästi kolmen kauden aikana monipuolistanut Brock Boeser ja Los Angelesista siirtotakarajalla tullut Tyler Toffoli (jatkaessaan) on laadukas laiturikolmikko. Pearson jää vähän tuosta kolmikosta, mutta pelaa Horvatin kanssa hyvin kahden suunnan pelinsä ja tuo 28 vuotiaana top6-ryhmän vanhimpana pelaajana kokemusta kärkipaikoille. Tuossa laituriosastossa näkyy Benningin kädenjälki joukkueen rakennuksessa hyvin. Boeser on ollut kahden ensimmäisen ketjun laitureista pisimpään seurassa ja hänkin pelasi nyt vasta kolmannen kautensa Vancouverissa.

Lupaavan nuoren kärjen takana kolmosketjun sentteri Adam Gaudette on hänkin uralla eteenpäin menevä sentteri. Gaudetten runkosarja oli hieno ja hän olisi sitä tahtia pelatessaan normaalin 82 runkosarjapelin kaudella tehnyt 47 pistettä, mitä voi pitää kolmosketjun sentterille kovina lukuina. Ikävä kyllä playoffeissa Gaudette ei saanut vauhtikone Vegasia vastaan tehoja, vaikka Gaudette ei mikään hidas pelaaja ole. Jay Beagle jatkaa nelosen keskellä ja kokenut johtajatyyppi ottaa vastaan lähinnä oman pään aloituksia ja alivoimaa.

Kahden alemman ketjun laituripuolen paikoille olisi laittaa hyviä pelaajia kuten Josh Leivo ja Michael Ferland, mutta kummatkin kärsivät pitkistä loukkaantumisista ja Ferlandilla mahdollisesti koko ura on ohi aivotärähdyskierteen seurauksena. Hienosti Vancouverissa pelanneella Leivolla polvilumpion halkeama ei tiedä välttämättä hyvää hänenkään jatkouransa kannalta. Canucks saanee tyytyä näillä näkymin kolmosketjussa rouhija Antoine Rousseliin, jolla oli hänelläkin polvileikkauksen vuoksi vaikea kausi.

Toinen kolmosketjuun kaavailtu laituri Jake Virtanen on ollut Vancouverille pitkään projektipelaaja ja menikin hienosti eteenpäin runkosarjassa, mutta Virtasen kanssa on ollut melkoista vuoristorataa kentän ulkopuolella koko hänen ammattilaisuransa. Green on ollut toistaiseksi kärsivällinen aina kaksikon yhteisistä Utica-ajoista lähtien, mutta ehkä Virtaselle tekisi hyvää vaihtaa maisemaa ja Canucksille hyvää suunnitella joko Vasili Podkolzinia tai Nils Höglanderia hiljalleen tilalle. Lahjoja Virtasella on edelleen isompiin tekoihin mitä on toistaiseksi nähty. Toinen mahdollisesti kaupattava pelaaja on kokenut soturi Brandon Sutter, joka on hyvä joukkuepelaaja ja tärkeä alivoimahyökkääjä, mutta hänen palkkansa ei sovi Vancouverin palkkarakenteeseen.

Nelosketjun laiturista Tyler Mottesta kasvoi playoffeissa Canucks-fanien sankari, mutta hänen runkosarja oli loukkaantumisten vuoksi rikkonainen. Motten työmoraali joukkueen puolesta pelaamiselle on kuitenkin esimerkillinen ja hän on pelatessaan arvokas osa hyökkäystä. Muista laitureista voimahyökkääjä Zack MacEwen on tekemässä nousua pelaavaan kokoonpanoon. Loui Eriksson täyttää vapautuvia ruutuja joukkueesta ilmeisesti vielä kaksi kautta, kun häntä ei olla saatu kenellekään kaupattua.

Eteenpäin mennäkseen Canucksin pitäisi saada sisältä lisää kasvua nuorten kärkihyökkääjien osalta ja tuohon voikin jo uskoa. Playoffeissa kolmosketjun keskusta oli yksi heikoista alueista, mutta pitää toivoa Gaudetten saavan siirrettyä runkosarjatehoja kokemuksen ja voiman karttuessa myös playoffeihin. Kahden alemman ketjun laitoihin tarvittaisiin pelaaja tai kaksi vahvistamaan ryhmää, mutta tuo voi olla hankala paikka juuri tämän hetkisessä sopimustilanteessa kun kuollutta painoa ei saada helposti ulos.

Puolustus

Vancouverin arvokkain puolustaja Quinn Hughes pelasi upean tulokaskauden ja hänellä on nyt koko toistaiseksi kestäneeltä uralta playoffit mukaan laskettuna kasassa 90 pelistä 72 pistettä. Hughesin tulo joukkueeseen muutti koko seuraa selvästi aikaisempaa vaarallisemmaksi ja enemmän kiekkoa kontrolloivaksi. Hughes pelasi paljon myös vastustajien parhaita pelaajia vastaan onnistuneesti ja kantoi oman ruutunsa kentän kolmella sektorilla komein ottein. Hän päätti kautensa tekemällä NHL:n tulokaspakkien piste-ennätyksen playoffeissa ja keräämällä 17 playoff-pelistä 16 pistettä. Etenkin Wild- ja Blues-sarjoissa Hughes oli käsittämättömän hyvä. Vegas-sarjassa hänellä oli pientä vammaa, mutta pystyi sielläkin tekemään hyvää jälkeä.

Hughes oli playoffeissa askeleen parempi kuin runkosarjassa. Hän sai omien sanojensa mukaan koronatauon aikana pari kiloa lisää lihasta vielä heiveröiseen kroppaansa ja tuolla oli merkitystä liikkeeseen ja kokonaisvaltaiseen peliin positiivisesti. Jos tuo kehitys jatkuu tulevaisuudessakin, niin Hughesilla on portit auki ihan kirkkaimmille estradeille saakka. Toki jo nyt hän on lähellä kärkeä. Joukkueen kannalta upea asia, että tuollainen pakki on pelannut vasta ensimmäisen kautensa seurassa ja koko ura on vielä edessä.

Hughesin jälkeen Vancouverin puolustuksessa on kolmen keskenään aika tasaisen puolustajan ryhmä. Alex Edler, Chris Tanev ja Tyler Myers ovat kaikki laatupuolustajia, mutta seurassa pitkään olleiden Edlerin ja Tanevin parhaat vuodet alkavat olla hiljalleen ohi. Edler on tosin edelleen 34 vuotiaana noin 40 pisteen puolustaja normaalin mittaisella kaudella terveenä pysyessään ja Tanevin uhrautuva peli omassa päässä ja alivoimilla oli tärkeä asia joukkueelle.

Myersin tulo viime kesänä paransi alakerran kykyä nostaa peliä omista ylös ja hänen tulonsa merkitys joukkueelle jäi vähän aliarvostetuksi ensimmäistä kauttaan seurassa pelanneiden Millerin ja Hughesin komeiden otteiden johdosta. Tanev on alakerran puolustajista tullut nyt rajoittamattomaksi vapaaksi agentiksi ja hänen suhteen pitää miettiä jatkoa. Tanevilla on ollut iso merkitys joukkueen sisällä ollessaan terveenä, mutta ehjiä kausia kova taistelija on nähnyt liian harvoin. Mennyt kausi oli tuossa mielessä harvinainen poikkeus Tanevin uralla.

Kolmannessa parissa pelaavan joukkueen vitospuolustajan Troy Stecherin asema jatkoa ajatellen parani playoffeissa, mikä oli eräänlainen vedenjakaja Stecherin otteita arvioitaessa. Pienikokoisen puolustajan niskaan laitettiin ennen hänen uransa ensimmäisiä playoffeja kysymysmerkkejä juuri näistä peleistä, mutta hän selviytyi niistä lopulta kokonaisuutena hyvin. Stecher on nyt rajoitettu vapaa agentti ja sopimusneuvottelut tulevat näyttelemään isoa osaa hänen tulevaisuutensa suhteen. Stecherin kaltainen kolmosparin puolustaja on hyvä, mutta ei millään lailla korvaamaton.

Olli Juolevilla olisi ensi kaudella mahdollisuus ottaa alakerrasta kuudennen puolustajan tontti haltuun. Manageri Benning kertoi, että hänen mielestään Juolevi olisi valmis NHL-puolustaja, joten ehkä nyt olisi viimein se aika käsillä kun tärkeitä kehitysvuosia loukkaantuneena olleen Juolevin NHL-ura saisi startin. Juolevin kanssa samasta pelipaikasta kisaavat AHL:n toiseen tähdistöön valittu Brogan Rafferty, lupaava yliopistosta ammattilaiseksi siirtyvä Jack Rathbone ja kokenut kehäraakki Jordie Benn. Oscar Fantenberg täytti menneellä kaudella kutospakin tontin kelvollisesti, mutta hänestä on tulossa rajoittamaton vapaa agentti ja Canucks ehkä haluaa ajaa sisään nyt nuorempia puolustajia ja jättää hitaan Bennin kisaamaan pelipaikasta heitä vastaan.

Puolustuksessa Hughes menee luultavasti edelleen eteenpäin kuten teki jo nyt koronatauon aikana, mutta muuten puolustuksessa riittää kysymysmerkkejä. Tanevin mahdollinen lähtö pitäisi paikata ja toivoa samalla sitä, ettei ikä vielä näy liiaksi kokeneen Edlerin otteissa. Kolmosparissa Stecherin mahdollinen lähtö olisi myös paperilla heikennys. Nuorten pakkien kuten Juolevin, Rathbonen ja Raffertyn onnistumisen varassa on paljon syvyyden osalta. Jett Woo siirtyy pelaamaan luultavasti AHL:aan ja hänen varaan ei voi vielä laskea. Alakerta tulee luultavasti elämään muutoksen aikaa lähivuosien aikana vähän samaan tyyliin mitä hyökkäyksessä on nyt nähty. Tosin puolustuksessa on jo nyt puhaltaneet muutoksen tuulet, kun viime kaudella jo neljä pakkia seitsemästä ensimmäisestä oli uusia kasvoja edelliskauteen nähden.

Maalivahdit

Vancouverin maalivahtien osastolla on käsillä positiivinen ongelma, sillä riveissä on kaksi hyvää maalivahtia ja heistä vain toisen kanssa voi suunnitella pidempää tulevaisuutta. Jacob Markström on ollut viimeisten kahden kauden aikana Vancouverin arvokkain pelaaja ja yksi NHL:n parhaista maalivahdeista. Nuori haastaja Thatcher Demko on tehnyt tuloaan NHL:n porteille ja alkaa olla nyt siinä tilanteessa, että voisi olla valmis hyppäämään NHL:n ykkösvahdin vaativaan tonttiin.

Kummatkin maalivahdeista pelasivat upeat playoffit ja heistä kummankin varaan voi jo nyt uskoa tulevaisuuden seurassa. Kummankin jatkon puolesta löytyy perusteluja riittävästi. Manageri Benningin pitäisi kyetä tekemään oikea valinta heidän välillä. Tilanne on haastava kun tässäkään tapauksessa tulevaisuutta on mahdoton ennustaa, mutta toisaalta ainakin tällä hetkellä maalivahtitilanne näyttää siltä, että valitsipa Benning kumman tahansa, floppaamisriskin voisi kuvitella olevan pieni.

Canucksin maalivahtien tulevaisuuden tilanne tuon kärjen takana on tällä hetkellä pitkälle farmin ykköstorjujan Michael DiPietron varassa. DiPietro pelasi viime kaudella ensimmäisen ammattilaiskautensa hyvin komean OHL-uran (mm. valinta OHL:n parhaana maalivahtina) jälkeen, mutta hänen pitää kerätä kokemusta vielä vuoden tai parin vuoden verran. DiPietron voi kuitenkin nähdä tulevaisuudessa haastavan tosissaan toisen nykyisistä maalivahdeista Vancouverin ykköstorjujana.

Valmennus

Ensimmäistä seuraansa NHL:ssa valmentavalla Travis Greenilla alkaa viimeinen kausi neljän vuoden sopimuksesta. Green on ollut fanien hampaissa joidenkin yksittäisen asioiden vuoksi hänen Canucks-uransa aikana, mutta kokonaisuus Greenilla on tällä hetkellä vahvasti plusmerkkinen. Hän on antanut niille nuorille rohkeasti vastuuta jotka ovat sen ansainneet eikä ole toisaalta pistänyt vielä vähän peliä hakevia nuoria liian suuriin saappaisiin.

Joukkueen erikoistilanteet ovat kehittyneet, joukkue on ottanut Greenin tuomat opit hyvin vastaan ja vaativan median edessä Green on saanut hiljennettyä kriitikot. Green on ollut aika vaativa valmentaja tarvittaessa ja pystynyt myymään nuorten kehitykselle kokonaisvaltaisen pelin merkitystä osin tehopisteiden kustannuksella. Hyökkääjistä hyvinä esimerkkeinä kokonaisvaltaisen pelin kehittyvistä pelaajista ovat Horvat, Pettersson ja Boeser. Gaudetten kanssa ollaan oppimatkalla, mutta kehitystä on nähtävissä.

Playoffeihin lähdettäessä Green keskittyi parantamaan joukkueen puolustuspeliä ja onnistui tuossa hienosti, saaden mm. kehuja Vegasin kollegalta Peter DeBoerilta. Canucks on pystynyt joukkuetasolla vastaamaan vastustajan mukaiseen peliin hyvin ja saanut variaatioita peliinsä. Hetkessä kehitystä ei ole tapahtunut, mutta joukkueena Canucksin suunta on eteenpäin ja Greenin nimi alkaa olla tunnettu jo laajemminkin. Vancouver tulee yrittämään tehdä Greenin kanssa ansaittua jatkosopimusta.

Kokoonpanohahmotelma

Kokoonpano on vielä aika auki ja selvää olisi se, että joukkueen pitäisi saada riveistä pois jollain lailla kuollutta painoa jatkosopimuksia tehdäkseen. Vaihtoehtoja tuohon olisi monia, mutta uskon ainakin Sutterin kelpaavan jonnekin kokeneena hyvänä alivoimapelaajana, kun sopimusta on enää vuosi jäljellä. Muuten en lähde noita eri mahdollisuuksia tänne laittamaan vielä tässä vaiheessa, sillä jo pelkästään nuo jatkosopimukset voivat muuttaa tilannetta paljon suuntaan tai toiseen. Vaikea sanoa esimerkiksi Tanevin tulevan sopimuksen arvoa kun ottaa huomioon hänen vammahistoriansa (jolla pitäisi olla merkitystä sopimukseenkin omasta mielestäni). Yksi hahmotelma voisi olla esimerkiksi tälläinen:

Miller - Pettersson - Boeser
Pearson - Horvat - Toffoli
Roussel - Gaudette - ?
Motte - Beagle - MacEwen/Eriksson
Lind

Hughes - ? (Tanev?)
Edler - Myers
Juolevi - Stecher (?)
Benn/Rafferty

Markström?
Demko?
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Athleticin Corey Pronman rankkasi Vancouverin organisaatiovertailussa sijalle kolme kun puhutaan joukkueiden alle 22 vuotiaiden pelaajien tulevaisuuden näkymistä.


Tuohon Canucksin listaan liian vanhoja olivat siis 23 vuotias Boeser ja 24 vuotiaat Gaudette ja Demko. Horvat on jo 25 vuotias (aika menee nopeasti), joten vaikka edelleen kehittyvästä pelaajasta on kyse, hänen suhteen tuo aikaikkuna on mennyt umpeen jo aikoja sitten Pronmanin listaa kohden.

Omaan silmään Pronmanin lista vaikuttaisi kärjen osalta aika odotetulta, mutta itse nostaisin Rathbone-DiPietro -kaksikkoa vähän ylöspäin, Juolevin laittaisin Raffertyn edelle ja nostaisin Lindin mukaan. Toki DiPietron kohdalla kun on kyse maalivahdista, niin noiden kehityksestä on vaikea sanoa. Toistaiseksi hän menee aika samoissa Demkon kehityksen kanssa kuitenkin. Rathbone puolestaan on vaikeasti arvioitavissa kun hän hyppää yliopistosta ammattilaiseksi.

Sitäkin tuossa listassa vähän ihmettelen, ettei Hughes ole Petterssonin kanssa samassa kategoriassa "Special NHL Prospectina". Omasta mielestäni he kulkevat lähellä toisiaan ja Hughesin saavutukset omalla pelipaikalla ovat jopa edellä (tosin Calderia hän ei nyt ehkä voita kun Makar pelasi myös superkauden). Toki tuossa on varmaan tuo Pronmanin mainitsema puolustuspään aspekti, että erittäin isot, voimakkaat ja nopeat pelaajat tuottavat ongelmia. Tuo onkin totta. Tosin ne tuottavat ongelmia kaikille, mutta ehkä eniten kuitenkin pienikokoisille pakeille ainakin silloin jos puhutaan esimerkiksi voimanousuista maalille ja etenkin silloin jos pienikokoisen pakin liikepuoli ei ole kunnossa.

Aika monta kertaa Hughes on tuollaiset tilanteet kyllä onnistunut mailapelaamisen kautta myös selvittämään, mutta tältä kaudelta muistuu mieleen ainakin alkukauden peli OIlersia vastaan missä Draisaitlin maalia voi sanoa tuon asian vuoksi tulleeksi ja samoin Svechnikov onnistui samoilla vahvuuksilla tekemään osuman. Sitten voidaan luetella ne maalit mitkä menivät jollekin toiselle jonkun puutteen vuoksi ja katsotaan millainen lista saadaan aikaan.

Mutta kaiken kaikkiaan onhan tuossa perää. Vaikka maaleja ei muistu montaa mieleen jotka olisivat tulleet suoraan hävityn kokopuolen vuoksi, nuo tilanteet tuottavat ajoittain ongelmia ja täytyy toivoa, että kokemuksen karttuessa hän oppii pelaamaan noita vielä paremmin sijoittumalla ja mailapuolustuksella vielä nykyistä paremmin. Tuosta heikkoudesta huolimatta olisin laittanut Hughesin tuohon samaan "Special NHL Prospect -listaan" Petterssonin kanssa. Muista joukkueista olisin sinne laittanut myös Makarin ja Heiskasen, jotka ovat nyt Pronmanilla Hughesin kanssa samaa "Elite Prospect -tasoa". Mutta ehkä Pronman halusi tehdä tuossa eroa Dahliniin, jota hän ilmeisesti pitää parhaana nuorena pakkina.

Vähän vastaava heikkous kuin on Hughesin koko pakiksi, on maalivahti DiPietron lyhyt mitta maalivahdiksi. Montakohan maalia hänelle meni siksi, että hän on keskivertaista NHL-maalivahtia lyhyempi? Väittäisin, että ei kovin montaa. Ehkä noissa on stereotypisesti ajateltu jotenkin niin, että siinä kun pienet pakit päästävät omiin maaleja kokonsa vuoksi, lyhyet maalivahdit jättävät liikaa tilaa ylös? DiPietron onneksi siellä on edelleen pelaamassa kuplassa maalivahti joukkueensa ykköstorjujana joka on DiPietroakin lyhyempi.

Muuten tuosta listasta erottuu omaan silmään tuo Petterssonin pelisilmä, jota Pronman on näköjään oppinut ajan kanssa arvostamaan, mutta ei anna vieläkään tuossa mielestäni riittävästi arvostusta, vaikka tuo 65 lukemana hyvä onkin. Minun mielestä tuo on hänen pelissä jopa "puck skills -taitoja" (70) edellä. Pronmanin prospectilistauksista muistuu parin kauden takaa mieleen se missä hän rankkasi Henrik Borgströmin SHL:ssa ennätyksiä rikkovan Petterssonin edelle (Borgström oli kaikista prospecteista viides ja Pettersson kymmenes) ja mainitsi Borgströmillä olevan "great vision" ja Petterssonin kohdalla vain, että näkee kentän hyvin. Mutta nuo ovat makuasioita tietysti.

Muista pelaajista Vasili Podkolzin ei saa mielestäni puolestaan Pronmanilta vieläkään riittävää arvostusta fyysisestä pelistä (55). Tuo on toki asia mikä riippuu millaista peliä pitää fyysisenä. Jos puhutaan voimahyökkääjän pelistä mikä tuottaa kentällä jotain tuloksen ja kiekonhallinnan eteen, Podkolzinin arvosana pitäisi olla mielestäni korkeampi. Jos taas puhutaan tuossa ihan puhtaista kovista pommeista, ymmärrän arvosanaa. Jett Woon fyysisen pelin arvosanaa (50) en puolestaan ymmärrä tuossa tapauksessa.

No, tuli ehkä vähän liikaakin avauduttua tuosta listasta ja olihan tuo kolmossija kuitenkin hyvä. Tuo on yhden miehen näkemys, eikä mikään lopullinen totuus, mutta mukavaa luettavaa kokonaisuutena kuitenkin ja antaahan tuo hyvää kuvaa joukkueen tilasta sellaisen kirjoittajan kynästä, joka pyrkii olemaan käsittääkseni tasapuolinen arvioissa.

Pronmanin Canucksin alle 22 vuotiaiden pelaajien lista:

1. Pettersson (Special NHL player)
2. Hughes (Elite NHL player)
3. Podkolzin (High-end NHL player)
4. Höglander (Very good NHL player)
5. Rafferty (Legit NHL player)
6. Juolevi (Legit NHL player)
7. MacEwen (Legit NHL player)
8. Woo (Legit NHL player)
9. Rathbone (Legit NHL player)
10. DiPietro

NHL Potential

Lind
Karlsson
Focht
Costmar

***

Canucksin omat Athleticin toimittajat Harman Dayal ja Thomas Drance (joidenka prospectilistoja kannattaa seurata Pronmanin vastaavia suuremmalla vakavuudella) rankkasivat Canucksin 10 parasta prospectia kahdessa eri juttusarjassa tänään:

Top 1-5


Top 6-10

Ranking the top 10 prospects in the Canucks' system: No. 10 to No. 6

Noissa pelkkiin prospecteihin keskittyneissä listoissa järjestys oli:

1. Podkolzin
2. Höglander
3. Rathbone
4. Lind
5. DiPietro
6. Woo
7. Juolevi
8 Rafferty
9. McDonough
10. Focht

Ja kunniamaininnat:

Lockwood
Gadjovich
Costmar
Malone

Dayal&Drance -kaksikon lista näyttäisi olevan omaan silmään parempi. Tuossa on toki edelleen tuo Rathbone kysymysmerkkinä minulle, kun hyppää yliopistosta ja sijoitetaan heti Juolevinkin edelle, joka on kuitenkin pelannut hyvin AHL:ssa ja lähellä paikkaa ylhäällä. No, pitää toivoa kummankin pakin onnistuvan nappaamaan itselleen paikat ylhäältä tulevaisuudessa.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Athleticin Corey Pronman rankkasi Vancouverin organisaatiovertailussa sijalle kolme kun puhutaan joukkueiden alle 22 vuotiaiden pelaajien tulevaisuuden näkymistä.


Tuohon Canucksin listaan liian vanhoja olivat siis 23 vuotias Boeser ja 24 vuotiaat Gaudette ja Demko. Horvat on jo 25 vuotias (aika menee nopeasti), joten vaikka edelleen kehittyvästä pelaajasta on kyse, hänen suhteen tuo aikaikkuna on mennyt umpeen jo aikoja sitten Pronmanin listaa kohden.

Omaan silmään Pronmanin lista vaikuttaisi kärjen osalta aika odotetulta, mutta itse nostaisin Rathbone-DiPietro -kaksikkoa vähän ylöspäin, Juolevin laittaisin Raffertyn edelle ja nostaisin Lindin mukaan. Toki DiPietron kohdalla kun on kyse maalivahdista, niin noiden kehityksestä on vaikea sanoa. Toistaiseksi hän menee aika samoissa Demkon kehityksen kanssa kuitenkin. Rathbone puolestaan on vaikeasti arvioitavissa kun hän hyppää yliopistosta ammattilaiseksi.

Sitäkin tuossa listassa vähän ihmettelen, ettei Hughes ole Petterssonin kanssa samassa kategoriassa "Special NHL Prospectina". Omasta mielestäni he kulkevat lähellä toisiaan ja Hughesin saavutukset omalla pelipaikalla ovat jopa edellä (tosin Calderia hän ei nyt ehkä voita kun Makar pelasi myös superkauden). Toki tuossa on varmaan tuo Pronmanin mainitsema puolustuspään aspekti, että erittäin isot, voimakkaat ja nopeat pelaajat tuottavat ongelmia. Tuo onkin totta. Tosin ne tuottavat ongelmia kaikille, mutta ehkä eniten kuitenkin pienikokoisille pakeille ainakin silloin jos puhutaan esimerkiksi voimanousuista maalille ja etenkin silloin jos pienikokoisen pakin liikepuoli ei ole kunnossa.

Aika monta kertaa Hughes on tuollaiset tilanteet kyllä onnistunut mailapelaamisen kautta myös selvittämään, mutta tältä kaudelta muistuu mieleen ainakin alkukauden peli OIlersia vastaan missä Draisaitlin maalia voi sanoa tuon asian vuoksi tulleeksi ja samoin Svechnikov onnistui samoilla vahvuuksilla tekemään osuman. Sitten voidaan luetella ne maalit mitkä menivät jollekin toiselle jonkun puutteen vuoksi ja katsotaan millainen lista saadaan aikaan.

Mutta kaiken kaikkiaan onhan tuossa perää. Vaikka maaleja ei muistu montaa mieleen jotka olisivat tulleet suoraan hävityn kokopuolen vuoksi, nuo tilanteet tuottavat ajoittain ongelmia ja täytyy toivoa, että kokemuksen karttuessa hän oppii pelaamaan noita vielä paremmin sijoittumalla ja mailapuolustuksella vielä nykyistä paremmin. Tuosta heikkoudesta huolimatta olisin laittanut Hughesin tuohon samaan "Special NHL Prospect -listaan" Petterssonin kanssa. Muista joukkueista olisin sinne laittanut myös Makarin ja Heiskasen, jotka ovat nyt Pronmanilla Hughesin kanssa samaa "Elite Prospect -tasoa". Mutta ehkä Pronman halusi tehdä tuossa eroa Dahliniin, jota hän ilmeisesti pitää parhaana nuorena pakkina.

Vähän vastaava heikkous kuin on Hughesin koko pakiksi, on maalivahti DiPietron lyhyt mitta maalivahdiksi. Montakohan maalia hänelle meni siksi, että hän on keskivertaista NHL-maalivahtia lyhyempi? Väittäisin, että ei kovin montaa. Ehkä noissa on stereotypisesti ajateltu jotenkin niin, että siinä kun pienet pakit päästävät omiin maaleja kokonsa vuoksi, lyhyet maalivahdit jättävät liikaa tilaa ylös? DiPietron onneksi siellä on edelleen pelaamassa kuplassa maalivahti joukkueensa ykköstorjujana joka on DiPietroakin lyhyempi.

Muuten tuosta listasta erottuu omaan silmään tuo Petterssonin pelisilmä, jota Pronman on näköjään oppinut ajan kanssa arvostamaan, mutta ei anna vieläkään tuossa mielestäni riittävästi arvostusta, vaikka tuo 65 lukemana hyvä onkin. Minun mielestä tuo on hänen pelissä jopa "puck skills -taitoja" (70) edellä. Pronmanin prospectilistauksista muistuu parin kauden takaa mieleen se missä hän rankkasi Henrik Borgströmin SHL:ssa ennätyksiä rikkovan Petterssonin edelle (Borgström oli kaikista prospecteista viides ja Pettersson kymmenes) ja mainitsi Borgströmillä olevan "great vision" ja Petterssonin kohdalla vain, että näkee kentän hyvin. Mutta nuo ovat makuasioita tietysti.

Muista pelaajista Vasili Podkolzin ei saa mielestäni puolestaan Pronmanilta vieläkään riittävää arvostusta fyysisestä pelistä (55). Tuo on toki asia mikä riippuu millaista peliä pitää fyysisenä. Jos puhutaan voimahyökkääjän pelistä mikä tuottaa kentällä jotain tuloksen ja kiekonhallinnan eteen, Podkolzinin arvosana pitäisi olla mielestäni korkeampi. Jos taas puhutaan tuossa ihan puhtaista kovista pommeista, ymmärrän arvosanaa. Jett Woon fyysisen pelin arvosanaa (50) en puolestaan ymmärrä tuossa tapauksessa.

No, tuli ehkä vähän liikaakin avauduttua tuosta listasta ja olihan tuo kolmossija kuitenkin hyvä. Tuo on yhden miehen näkemys, eikä mikään lopullinen totuus, mutta mukavaa luettavaa kokonaisuutena kuitenkin ja antaahan tuo hyvää kuvaa joukkueen tilasta sellaisen kirjoittajan kynästä, joka pyrkii olemaan käsittääkseni tasapuolinen arvioissa.

Pronmanin Canucksin alle 22 vuotiaiden pelaajien lista:

1. Pettersson (Special NHL player)
2. Hughes (Elite NHL player)
3. Podkolzin (High-end NHL player)
4. Höglander (Very good NHL player)
5. Rafferty (Legit NHL player)
6. Juolevi (Legit NHL player)
7. MacEwen (Legit NHL player)
8. Woo (Legit NHL player)
9. Rathbone (Legit NHL player)
10. DiPietro

NHL Potential

Lind
Karlsson
Focht
Costmar

***

Canucksin omat Athleticin toimittajat Harman Dayal ja Thomas Drance (joidenka prospectilistoja kannattaa seurata Pronmanin vastaavia suuremmalla vakavuudella) rankkasivat Canucksin 10 parasta prospectia kahdessa eri juttusarjassa tänään:

Top 1-5


Top 6-10

Ranking the top 10 prospects in the Canucks' system: No. 10 to No. 6

Noissa pelkkiin prospecteihin keskittyneissä listoissa järjestys oli:

1. Podkolzin
2. Höglander
3. Rathbone
4. Lind
5. DiPietro
6. Woo
7. Juolevi
8 Rafferty
9. McDonough
10. Focht

Ja kunniamaininnat:

Lockwood
Gadjovich
Costmar
Malone

Dayal&Drance -kaksikon lista näyttäisi olevan omaan silmään parempi. Tuossa on toki edelleen tuo Rathbone kysymysmerkkinä minulle, kun hyppää yliopistosta ja sijoitetaan heti Juolevinkin edelle, joka on kuitenkin pelannut hyvin AHL:ssa ja lähellä paikkaa ylhäällä. No, pitää toivoa kummankin pakin onnistuvan nappaamaan itselleen paikat ylhäältä tulevaisuudessa.
Ihmettelin Pronmanin listalla kanssa paria asiaa. Ensinnäkin odotin, että Vancouver olisi ollut Petterssonin ja Hughesin ansiosta listan kärjessä. Nyt siellä ovat Rangers ja Devils, mikä on itselleni jonkinlainen yllätys. Toisekseen ihmettelen itsekin Hughesin, Makarin ja Heiskasen luokituksia, jotka olisi kaikki voinut nostaa pykälää ylemmäksi. Pronman vaan tuntuu nostavan hyökkääjiä aika paljon helpommin tuonne special-kategoriaan kuin puolustajia. Mutta yhden henkilön näkemyksiähän nämä ovat, eikä kaikkia pysty mitenkään miellyttämään. Lisäksi kuten sanoit, niin mukavaa luettavaa nämä kuitenkin ovat.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Toisekseen ihmettelen itsekin Hughesin, Makarin ja Heiskasen luokituksia, jotka olisi kaikki voinut nostaa pykälää ylemmäksi. Pronman vaan tuntuu nostavan hyökkääjiä aika paljon helpommin tuonne special-kategoriaan kuin puolustajia. Mutta yhden henkilön näkemyksiähän nämä ovat, eikä kaikkia pysty mitenkään miellyttämään. Lisäksi kuten sanoit, niin mukavaa luettavaa nämä kuitenkin ovat.
Niin tuo tuntuu olevan. Siihen nähden miten hienosti nuo nuoret pakit ovat pelanneet ihan jo historiankin mittapuulla, luulisi heitä olevan enemmän tuossa samassa kategoriassa missä Pettersson on. En tiedä, mutta ehkä tässä tullaan taas johonkin pelin evoluution muutokseen ja kuvitellaan että tämä näiden nuorten pakkien pelaaminen on alkua jostain tulevasta. Vähän samoin kuin sain lukea silloin 2016-17 Laineen ja Matthewsin tehdessä tulokkaina noin 40 maalia, että tämä on nyt normaalia mitä tulokkaat tekevät. Ei ole ollut ainakaan vielä.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
En tiedä, mutta ehkä tässä tullaan taas johonkin pelin evoluution muutokseen ja kuvitellaan että tämä näiden nuorten pakkien pelaaminen on alkua jostain tulevasta.
Nyt taisi selvitä yksi syy miksi noita pakkeja ei osata arvostaa Pronmanin konttorilla. Hän on antanut Hughesille ja MacEwenille samat arvot Puck Skillsissa. Jos tuo noin vedetään, niin eipä nuo yhteisarvot tuosta voi nousta korkeammalle.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Nyt taisi selvitä yksi syy miksi noita pakkeja ei osata arvostaa Pronmanin konttorilla. Hän on antanut Hughesille ja MacEwenille samat arvot Puck Skillsissa. Jos tuo noin vedetään, niin eipä nuo yhteisarvot tuosta voi nousta korkeammalle.
Joo, nuo numeeriset arvot ovat aika usein mitä sattuvat. Välillä tuntuu, että niiden perusteella kaikkien lupausten pitäisi olla NHL-pelaajia. Nykyään en enää edes jaksa kiinnittää niihin huomiota.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Joo, nuo numeeriset arvot ovat aika usein mitä sattuvat. Välillä tuntuu, että niiden perusteella kaikkien lupausten pitäisi olla NHL-pelaajia. Nykyään en enää edes jaksa kiinnittää niihin huomiota.
Eipä noihin listoihin kannattaisi muutenkaan kovin isoa huomiota kiinnittää kun vertaa historialistoja toteutuneisiin asioihin (esimerkiksi kaksi kautta sitten Pronmanilla Tolvanen oli prospectilistalla Petterssonin yläpuolella). Mutta jos noita kerran tekee, niin luusisi nyt edes vähän sinnepäin laittavan numeroitakin. Nyt esimerkiksi tuo Hughesin ja MacEwenin kiekollisten taitojen vertailut eivät ole sinnepäinkään.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Eipä noihin listoihin kannattaisi muutenkaan kovin isoa huomiota kiinnittää kun vertaa historialistoja toteutuneisiin asioihin (esimerkiksi kaksi kautta sitten Pronmanilla Tolvanen oli prospectilistalla Petterssonin yläpuolella). Mutta jos noita kerran tekee, niin luusisi nyt edes vähän sinnepäin laittavan numeroitakin. Nyt esimerkiksi tuo Hughesin ja MacEwenin kiekollisten taitojen vertailut eivät ole sinnepäinkään.
Joo, kiinnitin samaan asiaan äsken huomiota lukiessani Devils-artikkelia läpi. Ei siellä nyt ihan samanlaisia epäkohtia ole kuin Canucksin tapauksessa, mutta esim. Jesper Brattin puck skillsit ja hockey sense ovat 60, kun taas Michael McLeodilla ne ovat 55. Käytännössä ero noiden pelaajien välillä on todella iso nimenomaan noiden ominaisuuksien kohdalla (McLeodin kohdalla puck skillsit ovat ehkä 50 ja hockey sense 45).

Nyt kun luin/silmäilin Devilsin ja Rangersin artikkelit läpi, niin sijoittaisin yhä Canucksin ykköseksi nimenomaan selvästi muita terävämmän ja potentiaalinsa jo suurelta osin lunastaneen kärjen takia. Rangersin ja Devilsin kohdalla lienee sitten makuasia, kumpi olisi kakkonen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: nuck

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Nyt kun luin/silmäilin Devilsin ja Rangersin artikkelit läpi, niin sijoittaisin yhä Canucksin ykköseksi nimenomaan selvästi muita terävämmän ja potentiaalinsa jo suurelta osin lunastaneen kärjen takia. Rangersin ja Devilsin kohdalla lienee sitten makuasia, kumpi olisi kakkonen.
Pistetään tähän vielä jatkoksi Pronmanin sitaatti Rangers-jutun kommenttiosiosta:

"I felt it was a 3 way tie at the top end but unfortunately that's not how lists work!"

Eli käytännössä top3 olisi voinut olla missä järjestyksessä tahansa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: nuck

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks




Kyllähän tuo kuulostaa siltä, että Virtanen vaihtaa maisemaa kesän aikana.





Tämä taas kuulostaa sekä hyvältä että hivenen pelottavalta. Hyvien playoffien ei pidä antaa hämätä. Motte on hyvä nelosen kaveri, mutta ei hänelle voi paljoa miljoonaa enempää maksaa. Tuolla 1,0 miljoonalla hyvä pelaaja, 1,5 miljoonaa alkaa olemaan jo vähän liikaa.





Mielenkiintoista seurata mikä olisi se pelaaja jossa caphittiä pystättäisiin siirtämään pois. Eriksson ei todennäköisesti liikahda ja Sutter on epätodennäköinen alkukaudesta, mutta loppukaudesta voisikin mennä kaupaksi. Jordie Benn voisi liikahtaakin tolla sopimuksella, mutta eipä siinä taas paljoa säästetä. Itse en usko että Beaglea, Ferlandia (IR) tai Rousselia lähdetään siirtämään, koska kovuutta ja kokemustakin pitää olla tiimissä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: nuck

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Kyllähän tuo kuulostaa siltä, että Virtanen vaihtaa maisemaa kesän aikana.
Uskoisin myös tähän. Ehkä uusi startti uudessa paikassa tekee Jakelle hyvää. Nyt taitaa olla vähän liikaa perskärpäsiä paikalla kotiseudulla kentän ulkopuolella.

Mr. Smith kirjoitti:
Tämä taas kuulostaa sekä hyvältä että hivenen pelottavalta. Hyvien playoffien ei pidä antaa hämätä. Motte on hyvä nelosen kaveri, mutta ei hänelle voi paljoa miljoonaa enempää maksaa. Tuolla 1,0 miljoonalla hyvä pelaaja, 1,5 miljoonaa alkaa olemaan jo vähän liikaa.
Tuo on kyllä ihan totta. Minulle tuo 1.5 olisi katto Motten suhteen ja sen voisin vielä maksaa. Green ei sanonut rakastavansa Mottea kuten Benning mutta ei paljon puuttunut. Eiköhän sieltä tiliä ole tulossa. Canucks kaipaa kipeästi tuota Motten liikettä alaketjuihin.

Maalivahtitilanne käy mielenkiintoiseksi kun ensin sanotaan että Markströmin kanssa tehdään jatkoa ja sitten;





Toffolista:





***

Höglanderin harjoituspelit ovat sujuneet hyvin ja hän pelasi Röglen kärkiketjussa tänään tehden kaksi maalia. Nyt hänellä on kasassa seitsemästä pelistä yhdeksän pistettä. Toivottavasti tuo tontti pysyy SHL:n runkosarjassakin päällä, niin voi odotella jo ihan hyviä tehojakin.
 
Viimeksi muokattu:

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Sportsnetilla Hughesin haastattelu:


Valmentajista;

They've been unbelievable with me. They're great communicators and motivators. As a coach its important to communicate with players. I've been lucky to have them. It's only year 1 and hopefully, we've got a long time together.

Right now, I'm taking a couple of weeks off. I want to be hungry when I get back. We don't know when the season is going to start. For me, it's a really good opportunity to get 5-10% better.

Tanevista;

Chris is the first person who brought me in and took me for dinner. For a young player, it's important. If there's ever a problem or I needed anything its been Chris.

The biggest thing I learned is we have a really good team. The people say the future, future, future but we're almost there. The time is now. We can play with the top teams in the league and we're really excited about the next season.

I don't know if I'm allowed to disclose anything. It was hard to recover but the breaks helped. I've got to stay on top of things and don't let them linger. I'm good to go now.

***

Podkolzin (ja koko nuorisoketju jossa muut ovat Marchenko ja Morozov) ei ole saanut tämänkään kauden alussa sitä peliaikaa SKA:ssa mitä mielestäni otteiden puolesta ansaitsisi. Podkolzin aloitti kauden tekemällä kolmeen ensimmäiseen peliin 1+1 tehot ja pelasi niissä vielä vähän yli 10 minuuttia ottelua kohden, mutta on nyt jäänyt kahdesti alle 10 minuutin aikoihin viimeisissä kolmessa pelissä, vaikka hän ja koko ketju on pelannut hyvin.

Viime pelissä Podkolzin oltiin nostettu nuorisoketjusta (SKA:n nelosketju) kolmosketjuun, mutta nuorisokentän otettua kolme maalia omiin, Bragin palautti Podkolzinin siihen. Maalien jälkeisiin vaihtoihin Bragin laittoi usein Podkolzinin jäälle tuomaan joukkueen parhaana karvaajana energiaa, mutta sitten saattoi tulla taas pitkä jakso milloin häntä ei jäällä nähty. Ymmärtäisin tuon peluutuksen jos ketjun aikana peli pyörisi omissa, mutta nyt se on pyörinyt pääosin hyökkäyspäässä. Eipä tuo yllätyksenä kuitenkaan tule. Samanlaista se oli viime kauden alussakin.

Positiivista Podkolzinin kehityksessä on ollut se, että hän on saanut luisteluaan vahvemmaksi ja antaa edelleen joka vaihtoon täyden latauksen. Uskoisin, että peliajan lisääminen kehittäisi paremmin nuorten kiekollista pelaamista, mutta tuo ei ole ilmeisesti valmennuksen tavoitteena. Samanlaista nuorten kohtelua maalilla nähdään huippulupaus Askarovilla. Nyt viime pelissä hänet sentään pistettiin kauden ensimmäistä kertaa maalille Samonovin päästettyä ensimmäiseen varttiin kolme osumaa selkänsä taakse.

Askarov pelasi tuon ottelun lopun hyvin eikä voinut ainoalle päästämälleen maalille mitään, joten tuon perusteella hänelle kuuluisi mielestäni jatkoa seuraavassa pelissä, mutta epäilen tuota kun katsoo miten SKA:n valmennus muita joukkueen lahjakkaita nuoria peluuttaa. Täytyy nyt vaan toivoa tuon peluutuksen muuttuvan rohkeammaksi tuosta taas jossain vaiheessa. Jos tuosta jotain hyvää hakisi, niin siinä kun viime kauden alkuun Podkolzin pelasi kuuteen ensimmäiseen peliin yhteensä alle 20 minuuttia, nyt on tullut kuuteen peliin yhteensä 'peräti' yli tunti.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves

Malhotra vaihtaa leiriä Torontoon. Oman näkemykseni mukaan Malhotra oli pidetty ja arvostettu valmentaja, joten tämä on menetys. Mutta toivottavasti urapolku jatkuu nyt penkin takana nousujohteisesti.





Olisin ehkä katsonut ennemmin tämän kortin loppuun Vancouverin penkin takana. Vuosi olisi ollut vielä jäljellä sopimustakin, mutta tuollainen tilaisuus kun tuli niin Malhotran kannalta tietysti hieno asia päästä nousemaan portailla. Saa nähdä sitten nouseeko hän tulevaisuudessa NHL:n ykkösvalmentajan tontille saakka. Saa nähdä myös löytääkö Canucks paikkaajaa tuohon tehtävään. Scouttipuolen vetäjän homma Minnesotaan lähteneen Brackettin seuraajaksi olisi nyt varmaan kuitenkin ensimmäisenä listalla noista toimistopuolen tehtävistä.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Askarov pelasi tuon ottelun lopun hyvin eikä voinut ainoalle päästämälleen maalille mitään, joten tuon perusteella hänelle kuuluisi mielestäni jatkoa seuraavassa pelissä, mutta epäilen tuota kun katsoo miten SKA:n valmennus muita joukkueen lahjakkaita nuoria peluuttaa.
Olin väärässä epäilyjeni suhteen. Askarov pelasi ja pelasi vielä nollapelin SKA:lle. Sen sijaan nuorisketjun lupaava Morozov oli ylimääräisenä hyökkääjänä eikä pelannut. Podkolzin'kin pelasi vain alle seitsemän minuuttia.

***

Daniel Wagnerin artikkeli Boeserista:


I haven’t heard too much, honestly. I don’t think I’m going to get traded. Obviously rumours are going to happen and stuff is going to be out in the media. I love Vancouver, I love the guys I play with, I love the organization, the fans. I want to be a Canuck. I think our team is right there and we can win a Stanley Cup in the next couple years. I truly believe that.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Kauden 2019-2020 palkinnot jaettiin viime yönä ja samalla äänestettiin eri pelipaikkojen parhaat tähdistöihin. Vancouverilta äänestettyjä viime yöltä ja jo aiemmin olivat tällä kaudella seuraavat pelaajat:

- Markström oli Vezina Trophy äänestyksessä parhaana maalivahtina neljäs. Hän paransi siis viime kauden 10. sijaa tuossa. Noissa äänissä kestää usein aikansa, jotta huomataan kunnolla ympäri liigan. Markströmin mennyt kausi meni samalla tasolla mielestäni kuin kaksi edellistäkin ja noista ensimmäisellä hän ei saanut ääniä Vezina-äänestyksessä. Nyt tällä kaudella ympärillä ollut joukkue oli parempi kuin viime kaudella ja etenkin sitä edeltäneellä kaudella. Markström oli Hart Trophy -äänestyksessä 15. sijalla ja ykköstähdistön äänestyksessä viidentenä.

- Hughes oli Calder Trophy -kisan kakkonen Coloradon vuotta vanhemman huippupakki Cale Makarin jälkeen. Canucksin pelaajille tuo oli jo kolmas peräkkäinen kerta kun joukkue sai pelaajan Calder Trophy -kisan finalistikolmikkoon. Edellisen kerran tuon on tehnyt Rangers 1968-1970 kausina. Hughes oli Norris Trophy -kisassa 15. ja tähdistökentällisen äänestyksessä 10. sijalla. Hänet valittiin odotetusti tulokkaiden tähdistökentälliseen.

- Pettersson oli herrasmiespelaajan äänestyksessä 12. sijalla ja NHL:n tähdistökentällisen äänestyksessä seitsemäs. Pettersson oli Hart Trophy -äänestyksessä 16. sijalla.

- Miller äänestettiin vasempien laitureiden tähdistökentällisen äänestyksessä seitsemänneksi. Miller oli Hart Trophy -äänestyksessä 17. sijalla.

- Jim Gregory General Manager of the Year Awardissa (NHL:n paras manageri) Jim Benning äänestettiin kuudenneksi.

- Jack Adams Awardissa Travis Green oli 10. sijalla.

***

Venäjän nuoria tulevissa nuorten MM-kisoissa valmentava Igor Larionov sanoi Podkolzinin kehityksestä ja hänen alkukauden pienestä peliajasta;


Young players go through slumps, he is no exception, he has character and skill but it is up to him. I am going to talk to his coach on Friday and see what the feedback is.

He was in good spirits when I talked to him, it is a process he has to go through, he is not making excuses and blaming the coach, he is saying he will work his way up the lineup.

Edit: unohtui laitttaa Green.
 
Viimeksi muokattu:

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves




Saa nähdä nyt sitten ovatko Tanevin pelit 10 kauden jälkeen Vancouverissa pelatut. Koko uransa vain Vancouveria edustanut pakki on UFA ja huhujen mukaan ainakin Penguis olisi yrittämässä Tanevia riveihinsä. Luultavasti siellä on muitakin kiinnostuneita seuroja. Tanev on kunnossa ollessaan edelleen oikein hyvä pakki oman sinisen sisällä ja erityisesti niiden mieleen, joiden mielestä pakin tehtävä on puolustaa ja hyökkääjän hyökätä. Ongelmana Tanevin uralla ovat olleet monet vammat.

Tämä mennyt kausi oli tuossa poikkeus (tosin nytkin hän loukkaantui viimeisessä ottelussa ennen kuin kausi pistettiin poikki) ja omasta mielestäni tuossa pelaaminen Hughesin kanssa oli isossa roolissa. Tanev ei joutunut tällä kaudella viettämään normaaliin tapaan aikaa omassa päässä. Nyt viereltä löytyi puolustaja joka kykeni nostamaan peliä paremmin kuin yksikään puolustaja jonka kanssa Tanev on Vancouverissa pelannut.

Nyt kun ikää tulee lisää, tulevaisuus ei välttämättä näyttäydy hyvänä sellaisen pakin suhteen jolla jo muutenkin on pitkä vammatausta. Haluaisin kyllä siitä huolimatta pitää Tanevin riveissä, mutta nyt tuota palkkaa ja/tai sopimuksen pituutta täytyisi kyllä miettiä tarkasti jo ilman tätä vaikeaa cap-tilannettakin. Athleticin mukaan Penguins olisi kenties tarjoamassa Taneville viiden vuoden ja viiden miljoonan sopimusta. Itse en tuollaiselle sopimukselle lämpenisi tuolla Tanevin vammahistorialla. Hughesille Tanevin lähtö olisi varmasti ikävä asia - sen verran paljon Quinn on pakkipariaan kehunut kentän ulkopuolisistakin asioista. Toisaalta Hughes pelasi vielä paremmin Myersin kanssa.

Jos nyt tuota Penguisia miettii vaihtoehtona Taneville, niin Pittsburghista löytyy ainakin Taneville hyvä houkutin: veli Brandon teki viime kesänä kuusivuotisen sopimuksen Penguinsiin. Mikäli tuo Athleticin huhuilema viisi vuotta pitäisi paikkansa Chrisin kohdalla, niin veljesten sopimukset loppuisivat samaan aikaan. Saattaisi käydä hyvin niin, että Chris pelaisi uransa loppuun veljensa kanssa samassa seurassa.

Pelaaminen veljen kanssa samassa joukkueessa on hyvä lisä ja ainutlaatuinen tilaisuus, joskaan ei tietenkään ainoa syy sopimukselle. Tuo huomattiin jo silloin kun Brandon ei halunnut tarttua Canucksin sopimustarjoukseen oltuaan Vancouverin prospectien leirillä yhdeksän vuotta sitten. Tuossa tosin saattoi tuohon aikaan painaa Brandonin kohdalla enemmän juuri se, että Chris oli pelaamassa Canucksissa. Vuonna 2016 Chris kertoi tuosta oman näkemyksensä kun veljekset kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa NHL:ssä;

"I don’t think he wanted to come into a situation where I’m here already. It could get too much attention that he wouldn’t really need. He just needs to focus on hockey.”

Ehkä tuo oli järkevä ratkaisu Brandonille tuossa vaiheessa hänen uraa. Nyt tilanne on kuitenkin siinä mielessä erilainen, että kummankaan ei tarvitse enää keskittyä luomaan omaa uraa vaan he ovat valmiita pelaajia ja valmiita pelaamaan yhdessä ja samassa seurassa. Omien sanojen mukaan (mitä hän sanoi kauden päättäneessä pressissä) Chris haluaisi jatkaa Vancouverissa;

"I’d love to stay with the team. I love the organization, I love all the guys, I love the city, the fans are great. So that’s obviously the goal, to be able to stay a Canuck as long as I can. I haven’t thought of the possibility of playing my last game [for the Canucks], to be honest."

Mutta saa nähdä sitten onko Canucksilla muita suunnitelmia puolustuksen vahvistamiseksi ja miten paljon tuo mahdollisuus pelata Brandonin kanssa yhdessä Chrisia tulee kiehtomaan mikäli saa vielä tuollaisen sopimuksen.

***

SKA:n joukkueessa on paha koronatartuntakierre ja sivussa on jo 10 pelaajaa. Tuon johdosta Podkolzin pelasi kauden korkeimmat minuuttinsa (17:29). Hän laukoi SKA:n korkeimmat määrät (kolme kutia), otti yhden blokin ja yhden taklauksen.



 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks




Saa nähdä nyt sitten ovatko Tanevin pelit 10 kauden jälkeen Vancouverissa pelatut. Koko uransa vain Vancouveria edustanut pakki on UFA ja huhujen mukaan ainakin Penguis olisi yrittämässä Tanevia riveihinsä. Luultavasti siellä on muitakin kiinnostuneita seuroja.


Tässä on kieltämättä tullut nyt vähän sellainen fiilis, että Benning ei oikein tiedä mistä päästä lähteä purkamaan tätä capin ja sopimusten umpisolmua. Haluttaisiin pitää Markström, Tanev, Toffoli, Leivo ja samalla pitäisi saada cappiin tilaa. Sitten on vielä RFA:t kuten Virtanen, Motte ja Gaudette. Näin ulkopuolisesta näyttää, että vähän kaikkea törkitään, mutta mitään ei saada valmiiksi.

Toivottavasti toimistolla olisi joku priorisoitu tehtävälista ettei lopulta käy niin että jokainen UFA kävelee muualle ja samalla muut joukkueet ovat päässeet eroon noista turhista caphiteistään. Ja ehkäpä vielä pahempi vaihtoehto on viime hetken paniikki jossa laitetaan sitten viimeiselle tarjokkaalle posketon sopimus jotta saadaan pidettyä edes joku.

Tanev olisi tosiaan mukava pitää, mutta vain maltillisella capillä ja lyhyehköllä sopimuksella. Jos Pens tuollaista 5v/5m sopimusta on tarjonnut niin mielestäni sekin on nyt liikaa.

Koko kolmikon Pettersson, Hughes ja Demko sopimukset loppuvat ens kauden jälkeen ja silloin on oikea hetki panostaa isosti tuohon kolmikkoon. Nyt pitää vaan varmistaa että meillä on aito mahdollisuus siihen, kun se hetki koittaa. Ja mikäänhän ei estä tekemästä noita sopimuksia jo nyt.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: nuck

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Tässä on kieltämättä tullut nyt vähän sellainen fiilis, että Benning ei oikein tiedä mistä päästä lähteä purkamaan tätä capin ja sopimusten umpisolmua. Haluttaisiin pitää Markström, Tanev, Toffoli, Leivo ja samalla pitäisi saada cappiin tilaa. Sitten on vielä RFA:t kuten Virtanen, Motte ja Gaudette. Näin ulkopuolisesta näyttää, että vähän kaikkea törkitään, mutta mitään ei saada valmiiksi. Toivottavasti toimistolla olisi joku priorisoitu tehtävälista ettei lopulta käy niin että jokainen UFA kävelee muualle ja samalla muut joukkueet ovat päässeet eroon noista turhista caphiteistään.
Uskoisin että seuran sisällä on tehty suunnitelmat jo, mutta julkisuuteen annetaan mitä annetaan. Noissahan on muitakin muuttujia kuin pelkät omat sopimukset. Esimerkiksi eilen Thomas Greissin agentti ilmoitti että uskoo Greissin testaavan markkinat. Jos kuvitellaan että Canucksin suunnitelmana olisi yrittää jatkaa Demkolla (en yhtään tiedä onko noin), joukkueen pitää seurata mitä muualla tapahtuu ja yrittää saada sieltä sitten apuja.

Puolustuksessa taas joukkue on saattanut laittaa Taneville jo sopimustarjouksen mitä ei ole tullut julkisuuteen, mutta tuossa on ollut joku katto. Tai sitten Canucks on esimerkiksi Ekbladin perässä käyttämällä kenties Boeseria yhtenä kauppanappulana, mutta treideissä tarvitaan aikaa ennen nuo menevät läpi ja tulevat vaikuttamaan muihin suunnitelmiin. Nuo siis ihan hatusta heitettyjä fantasiaesimerkkejä ilman mitään totuuspohjaa.

Tällä hetkellä joukkueessa yritetään varmasti saada keksittyä miten saada sitä tilaa. Benning tapasi tuossa joitakin päiviä sitten esimerkiksi Erikssonin agentin ja nyt siellä on verkot vesillä miten tuota sopimusta saataisiin leikattua pois joukkueen capista. Ferlandin uran jatkosuunnitelma on toinen asia mikä on ilmassa tällä hetkellä. Sutterinkin varalle saattaa olla suunnitelma, mutta tuotakin on vaikea saada läpi muuten kuin teoriassa.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Brayden Point nousi muuten viime yönä lopulta Horvatin ohi playoffien maalipörssissä. Horvat jäi 17 pelistä 10 maaliin ja nyt Pointilla on 11 osumaa. Samoissa kymmenessä maalissa Canucks-kapteenin lisäksi ovat vielä Tampalta Hedman ja Palat sekä Dallasilta Pavelski.

Canucks-pelaajilla on edelleen näissä playoffeissa kärkipaikka blokeissa (Edler), mutta sielläkin Lindell taitaa mennä vielä ohi. Maalivahtien tilastossa Demkolla on kärkipaikka yli tunnin pelanneista maalivahdeista torjuntaprosenteissa ja päästetyissä maaleissa, mutta Dallasin kakkosmaalivahdilla Oettingerilla noissa muuten kärkipaikka 36 minuutin pelaamisen seurauksena.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Tällä hetkellä joukkueessa yritetään varmasti saada keksittyä miten saada sitä tilaa. Benning tapasi tuossa joitakin päiviä sitten esimerkiksi Erikssonin agentin ja nyt siellä on verkot vesillä miten tuota sopimusta saataisiin leikattua pois joukkueen capista.

Kannattaa yrittää piilottaa CanucksArmyn juttu muilta GM:ltä Loui Eriksson was the Canucks’ least engaged and productive forward of the 2020 playoffs, and he’s signed for another two seasons
On tuo kyllä melkoista, kun tuota Erikssonin peliä tuossa tarkemmin analysoidaan. Saavutus sinällään tuo 0+0 koko playoffien saldoksi, kun vierellä tehdään vähintään puoli pinnaa per peli. Mutta nyt oikeasti kannattaa kertoa agentille, että AHL on kohteena jos torppaa yhdenkin treidin. Ja toki nyt ei voi torpata kuin puolet joukkueista.

Huhuja oli, että Toffoli voisi olla ensimmäinen jolle jatkosopimus tulisi ja mahdollisesti jopa tällä viikolla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: nuck

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Kannattaa yrittää piilottaa CanucksArmyn juttu muilta GM:ltä Loui Eriksson was the Canucks’ least engaged and productive forward of the 2020 playoffs, and he’s signed for another two seasons
On tuo kyllä melkoista, kun tuota Erikssonin peliä tuossa tarkemmin analysoidaan. Saavutus sinällään tuo 0+0 koko playoffien saldoksi, kun vierellä tehdään vähintään puoli pinnaa per peli. Mutta nyt oikeasti kannattaa kertoa agentille, että AHL on kohteena jos torppaa yhdenkin treidin. Ja toki nyt ei voi torpata kuin puolet joukkueista.
No mutta siellä on vain yksi kiekonmenetys 10 peliin. Tuo olisi hyvä saldo kerrottavaksi eteenpäin ellei ottaisi sitä huomioon kuinka vähän Loui oli ylipäänsä pelaamassa kiekolla. Vaikea on häntä saada kyllä kaupatuksi noilla sankariteoilla. Canucks-faneilla on usein ollut joku sylkykuppi ja välillä noissa ollaan menty mielestäni turhankin pitkälle, mutta Erikssonin kohdalla on vaikea löytää mitään puolustettavaa. Gudbranson oli edellinen samanlainen ja tuossa saatiin kyllä hyvä vastine, mutta nyt en usko tuohon.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Gudbranson oli edellinen samanlainen ja tuossa saatiin kyllä hyvä vastine, mutta nyt en usko tuohon.

Ja kukapa muukaan oli silloinkin asialla kuin vanha seniili Jim Rutherford. Eiköhän Benning ota yhteyttä Pittsburghin suuntaan jo, sieltä voi irrota ihan mitä vain. Murray paikkaamaan Markströmiä, Eriksson toiseen suuntaan.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Podkolzin oli tänään näkyvästi esillä ottelussa Ak Barsia vastaan, vaikka ei pisteille päässyt. Peliaikaa tuli noin 18 minuuttia ja noiden aikana neljä laukausta, yksi tappelu, yksi kolmannen erän lopun jäähy ja missattu rankkari.













Nyt olisi muuten SKA:n ikävän korona-tilanteen vuoksi hyvä paikka pelata itselle peliaikaa, joten pitäisi saada tulosta aikaan. Tuo hänen kokonaispelinsä on muuten oikein hyvällä tiellä kehittymässä. Vähän siellä mennään nyt nuoren Ryan Keslerin tyylillä panostaen kahden suunnan pelin kehittymisen eteen, eikä niinkään hyökkäykseen. Täytyy vaan toivoa että hän saa vielä niitä tehojakin irti myöhemmin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös