Valtakunnallinen Suomi-sarja heti syksystä?

  • 4 396
  • 9

Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Haluaisin nähdä enemmän ja tasokkaampia kannattamani joukkueeni pelejä, kuin alkusarjan kymmenen ja jatkosarjan seitsemän kotipeliä(yht. 17 peliä). Luulen, että moni muukin tämän sarjatason katsoja haluaa nähdä enemmän pelejä ja mahdollisesti hiukan laadukkaampia pelejä heti syksystä alkaen. Joten saataisiinko Mestiksen jälkeen koottua valtakunnallinen sarja, joka kiinnostaisi yleisöä riittävästi?

Nyt siis pelattiin alkusarjaa syksyn, jonka jälkeen jatkosarja alkoi, mikäli sinne edes oma suosikkijoukkue pääsi. Epäilen, ettei nyt tässä kahdeksan joukkueen Suomi-Sarjassa ole juuri ne kahdeksan alkusarjan parasta joukkuetta. Tarkoitan tällä sitä, ettei saatu lohkojen mahdollisten tasoerojen vuoksi kaikkia parhaita joukkueita jatkamaan valtakunnallisessa sarjassa.

Sääli, että SM-liigassa on neljätoista joukkuetta kahdentoista joukkueen sijaan, olisi alemmat sarjat, varsinkin Mestis, hiukan tasokkaampi. SM-liiga ei tule supistumaan ja tuskin myöskään laajentumaan, joten turha sitä enää surra. Mestiksessä on kaksitoista joukkuetta, joka on sopiva määrä mielestäni.

Mitkä Mestiksen ulkopuolelle jääneet voisivat pelata valtakunnallista Suomi-Sarjaa? Kymmenen joukkuetta on mielestäni liian vähän, kaksitoista sopiva, jos vaan suinkin löytyisi niin monta. Keräsin kahdentoista joukkueen listan, jotka voisivat ehkä olla sarjassa...

D-Kiekko, Jyväskylä
FPS, Forssa
HC Kerava, Kerava
HCM, Tampere
Hermes, Kokkola
Jeppis, Pietarsaari
JHT, Kalajoki
Koo-Vee, Tampere
K-Laser, Oulu
Raahe-K, Raahe
RoKi, Rovaniemi
VG-62, Naantali

Uskon, että tuosta listasta ns.varmoja joukkueita valtakunnallisessa olisivat ainakin D-Kiekko, Hermes, Jeppis, JHT, K-Laser, Raahe-K, RoKi ja Koo-Vee. Esimerkiksi Oulusta eikä Jyväskylästä ole Mestisjoukkuetta. Erittäin potentiaalisia yleisömäärältään ovat Hermes ja RoKi. Lisäksi Raahe, Pietarsaari ja Kalajoki ovat paikkoja, joissa ei kovin lähellä pelata ylemmän sarjan pelejä ja näissä ovatkin yleisömäärät olleet ihan mukavia. Tampereen joukkueista, Naantalin ja Keravan en osaa sanoa muuta kuin että pelillisesti todennäköisesti olisivat hyviä

Jatkosarja vasta alkanut ja noista yllämainituista joukkueista jokin saattaa hyvinkin ensi kaudella pelata Mestistä. Olisiko mahdollisuuksia ja kannattavuutta kasata tällainen Suomi-Sarja?

Edit:
Nelinkertainen sarja, 44 peliä. 8 parasta playoffeihin ja Suomi-Sarjan 4 joukkuetta pelaamaan Mestiksen kahden huonoimman kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Jatkosarja vasta alkanut ja noista yllämainituista joukkueista jokin saattaa hyvinkin ensi kaudella pelata Mestistä. Olisiko mahdollisuuksia ja kannattavuutta kasata tällainen Suomi-Sarja?

Edit:
Nelinkertainen sarja, 44 peliä. 8 parasta playoffeihin ja Suomi-Sarjan 4 joukkuetta pelaamaan Mestiksen kahden huonoimman kanssa.

Ei onnistu. Monet seurat elävät kädestä suuhun, ja ammattilaissarjan pelaamiseen ei ole mahdollisuuksia. Nytkin suomisarjan kevätpeleissä pelataan lähinna la-su, kun viikolla ei voi töiden takia pelata.
 

Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Ei onnistu. Monet seurat elävät kädestä suuhun, ja ammattilaissarjan pelaamiseen ei ole mahdollisuuksia. Nytkin suomisarjan kevätpeleissä pelataan lähinna la-su, kun viikolla ei voi töiden takia pelata.

Yllämainituista seuroista puolet on pelannut viimeisen 15 vuoden aikana divaria, osa hiukan eri nimillä vain. Kovin isoilla budjeteilla ei Mestiksessäkään pelata ja harvalle maksetaan kovin paljoa pelaamisesta, joten miksipä ei 3.ylimmällä tasolla voitaisi toteuttaa vastaavaa systeemiä pienemmillä resursseilla?

Jossain sivustolla kirjoitettiin, että Mestisseuran pyörittäminen vaatisi noin 200K€ budjetin. Tietenkään kovin kauaksi tuosta minimistä ei voisi mennä tälläkään tasolla, jotta samankaltainen pelijärjestelmä olisi mahdollinen.

Nytkin suomisarjan kevätpeleissä pelataan lähinna la-su, kun viikolla ei voi töiden takia pelata.

Jos jokainen näistä seuroista tavoittelee tosissaan Mestispaikkaa, niin eikö silloin pitäisi olla mahdollinen myös toteuttaa uusi sarjajärjestelmä?
 
Yllämainituista seuroista puolet on pelannut viimeisen 15 vuoden aikana divaria, osa hiukan eri nimillä vain. Kovin isoilla budjeteilla ei Mestiksessäkään pelata ja harvalle maksetaan kovin paljoa pelaamisesta, joten miksipä ei 3.ylimmällä tasolla voitaisi toteuttaa vastaavaa systeemiä pienemmillä resursseilla?

Jos jokainen näistä seuroista tavoittelee tosissaan Mestispaikkaa, niin eikö silloin pitäisi olla mahdollinen myös toteuttaa uusi sarjajärjestelmä?

On eri asia tavoitella mestispaikkaa suomisarjaresursseilla, kun pelata mestistä mestisresursseilla.
 

vihtori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelikaanit
Kyllä Mestiksessä pelaaminen onnistuu varmasti jokaiselta sinne pyrkivältä joukkueelta. Mutta se kuinka kauan rahat riittävät siellä menestymiseen asti.
Onneksi on niin, että jo nousu on riittävän vaikea.

Kalliimpi suomisarja on kuitenkin täysin mahdoton ajatus kun yleisömäärät ovat mitä ovat. Kokkolassa ne varmaankin riittävät. Mutta sellaisilla paikkakunnilla missä joukkue on selvästi alemmalla sarjatasolla kuin paikkakunnan "paras" seura, tuntuu tuo 44 ottelun suomisarja utopialta. En tiedä miten esim. D-Kiekolla menee taloudellisesti, epäilen kuitenkin ettei kovin hyvin. Pitkät pelimatkat kuluttaisivat varoja ja pelaajiakin enemmän kuin kohtuullisesti.

Valitettavasti liigan sulkeminen on tehnyt tehtävänsä ja tilannetta ei voi palauttaa enään 90luvulle. Kiitokset vaan Helkovaaralle ja kumppaneille he sen tekivät, siinä minulla kunnon kiekkomiehiä, joita vielä palkitaan. He näivettivät Mestiksen ja muut alasarjat. Erittäin paljon kiitoksia. Tämän vuoksi valtakunnallinen suomisarja ei onnistu. Ei kirveelläkään. Millään liigan uudelleen avaamisella ei korjata yhtään mitään.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Tästä aiheesta on keskusteltu monesti tällä palstalla. Itse asiassa varmaan joka kevät ollaan väännetty ja käännetty siitä monta lohkoa suomisarjassa pitäisi olla ja mitkä joukkueet kuuluvat mihinkin lohkoon. Pohjoisen seuroilla rahat olisivat varmaan monena vuotena riittäneet pelaamaan jopa valtakunnallista suomisarjaa alusta loppuun asti. Rovaniemellä taloudellista tukea tällaiselle sarjalle olisi varmasti saatavissa, koska nämä valtakunnalliset vastustajat houkuttelevat enemmän ihmisiä katsomoon.

Todellisuus on kuitenkin se, että etelän joukkueilla ei rahat riitä valtakunnallisessa suomisarjassa reissaamiseen. Siitä johtuen liitto on minusta kerrankin onnistunut sarjajärjestelmässään, koska tämän vuotinen on malli kelpo kompromissi kaikille osapuolille.

Valitettavasti liigan sulkeminen on tehnyt tehtävänsä ja tilannetta ei voi palauttaa enään 90luvulle. Kiitokset vaan Helkovaaralle ja kumppaneille he sen tekivät, siinä minulla kunnon kiekkomiehiä, joita vielä palkitaan. He näivettivät Mestiksen ja muut alasarjat. Erittäin paljon kiitoksia. Tämän vuoksi valtakunnallinen suomisarja ei onnistu. Ei kirveelläkään. Millään liigan uudelleen avaamisella ei korjata yhtään mitään.

Itse olen erittäin fanaattinen avoimen liigan kannattaja kuten allekirjoituksesta näkee ja uskon että liigan sulkeminen osaltaan vaikutti alempien sarjojen suosioon, mutta todellisuudessa erityisesti suomisarjan (entinen II-divari) näivettyminen on monien asioiden summa. 90-luvun taitteesta melkein kyseisen vuosikymmenen loppuun asti Suomen alasarjoissa ulkomaalaisiin ja vanhoihin liigajyriin heitettiin aivan uskomattomia rahasummia. Silloiset pelaajakorvaukset eivät olleet missään suhteessa sarjatasoon tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan. Tämän seurauksena moni seura teki konkurssin tai muutoin kävi läpi mittavia taloudellisia ongelmia. Kaiken tämän jälkeen rahaa on saatavilla vähemmän pelaajien hankintaan, jonka seurauksena taso on pudonnut ja tämä taas näkyy kiinnostuksen tippumisena.
 

Pauli

Jäsen
Minun mielestä se varmasti onnistuisi. Tietysti vaatisi jonkin verran muutoksia. Sm-liigaa pelattaisiin jatkossa 12 joukkueen voimin ja liigakarsinnat takaisin. Mestis pelattaisiin 10 joukkueella joista nykysarjataulun mukaan olisi mukana kaksi huonointa liigaporukkaa ja kahdeksan parasta mestisporukkaa. Kaksinkertainen sarja ja 36 peliä. Yleisömäärät nousisivat kun pelejä vähemmän( myös matkustuspelejä). Taso olisi paljon kovempi mitä nykypäivänä. Kaksi parasta liigakarsintoihin ja kaksi huonoita divarikarsintoihin. Suomi-sarja voisi olla paras kuitenkin pelata kahdessa lohkossa mutta joukkueita per lohko vain kahdeksan ja kaksinkertainen sarja joten pelejä 28. Ei rasittaisi niin paljon töissä käyviä sama myös mestiksessä. Taso pysyisi varmasti tässäkin parempana. Rahaa tulisi ehkä lipputulojen myötä vähemmän kun pelejä vähemmän? Näin juniorit saisi enemmän peliaikaa kun rahaa satsattaisiin enemmän ykköskenttään.
Näin ei voi jatkaa.
 

Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Tämä valtakunnallinen Suomi-sarja vaikuttaa sen verran hyvältä, että pitäisi olla heti kauden alusta lähtien! Saisikohan edes 8 resursseiltaan sellaista joukkuetta, joilla on mahdollista pelata tässä?

..tai..

Mestis 10 joukkuetta ja Suomi-sarja 10 joukkuetta. Tämähän tekisi Mestiksestäkin tasokkaamman. Liigaan supistamista turha ajatella, siellä se 14 joukkuetta pysyy.
 

Jone29

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, sympatiat KalPalle
Suurin estehän tuohon valtakunnalliseen sarjaan on nuo matkustuskustannukset. Sen takia kannattaisin lohkoihin jakoa. Tietenkin voisi myös pelata valtakunnallisena, mutta ottaa välisarjat käyttöön, mutta vääristäisikö se taulukkoa turhan paljon? Tasoerot kuitenkin ovat suuremmat kuin liigassa ja Mestiksessä.

Itse näkisin tuon tämänvuotisen systeemin ihan hyvänä jatkossakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös