steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Kaiketi on jo aika avata Valioliigalle uusi ketju.

Uusi kausi käynnistyy 16.8.2008 ja loppuu 24.5.2009. En ole varma onko tämä ennätyksellisen myöhään, mutta itselle ei tule mieleen ihan heti vuotta jolloin näin myöhään olisi pelattu. Tämä myös aiheuttaa sen että FA-cupin finaali ilmeisesti pelataan vasta CL-finaalin jälkeen joka mielestäni ei ole mikään paras mahdollinen tilanne. Vaikea sanoa mikä syy tähän myöhäistämiseen on, aika vähän mitään kirjoituksia tästä aiheesta on osunut silmiin. Joulunajanohjelma on ainakin pikkaisen kevyempi, eli perinteisen neljän kierroksen sijaan pelataan kolme, plus kautta ei heti aloiteta viikkokierroksella ensimmäisen viikonlopun jälkeen kuten viime vuosina on tehty. Helpoittaa hieman Eurocupeissa mukana olevia joukkuita kun heti kauden alkuu ei tule ihan yhtä kovaa otteluruuhkaa.

Huomionarvoinen asia uudessa kaudessa on Eurocup paikkojen allokointi joka on siis muuttunut siten että kolme ensimmäistä menee suoraan CL-lohkovaiheeseen ja neljäs karsii. Karsinta on potentiaalisesti aika hankala koska jatkossa tulee olemaan kaksi karsintapoolia ja Valioliigan joukkue on ryhmässä johon kuuluu joukkueita sijoilta 2-4, maaranginkissa sijoilla 1-15 olevista maista. Eli kolmosen ja nelosen ero on merkittävä, UEFA-cupin paikat ovat ilmeisesti ennallaan.

En tässä vielä joukkueiden voimasuhteita jaksa lähteä arvioimaan koska monet joukkueet tuelvat vielä muuttumaan. Manusta voisi kuitenkin sen verran sanoa että heille on tulossa aika kova kausi, ohjelmassa on sekä UEFA-Supercup sekä seurajoukkue MM. Nämä kummatkin aiheuttavat Valioliigapelien uudelleen ohjelmointia, MM-Kisat taitavat kaksikin peliä myöhäistää, joten otteluruuhkaa saattaa olla odotettavissa riippuen toki hieman cup menestyksestä.

Canal+ on julkaissut ensimmäisen kierroksen ohjelman.

http://www.canalplus.fi/2008/valioliigatvottelut.aspx

Lauantai 16. elokuuta
14.45 Arsenal - West Bromwich Sport 1
17.00 Bolton - Stoke Sport 1
17.00 Everton -Blackburn Sport 2
17.00 Hull - Fulham Sport Extra
19.30 Sunderland - Liverpool Sport 1
21.30 Aston Villa - Manchester C Jälkilähetys (Sport 1)

Sunnuntai 17. elokuuta
15.30 Chelsea - Portsmouth Sport 1
18.00 Man U - Newcastle Sport 1

Pikkaisen ihmettelen että mikä idea tässä oikein on, varsinkin ottelut Hull-Fulham ja Bolton-Stoke ovat hieman outoja valintoja. Omasta mielestäni suhteellisen mielenkiintoinen peli Boro-Tottenham jää näillä näkymin kokonaan näyttämättä. No tuleehan noita pelejä yli 300 joten kyllä siellä joukkueen kuin joukkueen kerkeää monta kertaa näkemään, mutta silti mielummin kauden aloittaisi niillä mielenkiintoisimmilla peleillä eikä välttämättä Hullilla ja Stokella.

Chelsean ja Arsenalin harjoitusotteluja on myös mahdollista Canal+:salta seurata Railways Cupissa sekä Amsterdamin turnauksessa.

http://www.canalplus.fi/2008/ystavyysturnaukset.aspx

Urheilukanava näyttää Emirates cupista Arsenal - Real Madrid pelin sekä 10.08 FA Community Shield pelin Manchester United - Portsmouth.
 
Viimeksi muokattu:

Kuvernööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On aika perinteisen kausiveikkauksen:

1.Liverpool
2.Arsenal
3.Chelsea
4.ManU
5.Portsmouth
6.Aston Villa
7.Tottenham
8.ManC
9.Middlesbrough
10.Blackburn
11.Newcastle
12.West Ham
13.Sunderland
14.Hodgson
15.Wigan
16.Bolton
17.Neverton
18.WBA
19.Stoke
20.Hull
 

KIMPE

Jäsen
Kausi on luultavasti "pidentynyt", koska FA on valmiiksi laittanut kaikki league cup ,FA cup ja euro-ottelut valmiiksi kalentereihin,eikä silloin mikään joukkue pelaa sarjaotteluita,näin olen ainakin asian ymmärtänyt. Tästä seuraa se että viikolla (ti ja ke ) harvemmin pelataan sarjaotteluita, paitsi Boxing-Day ja Bank holidayt. Myöskin lauantain viimeinen ottelu on siirretty 15min myöhemmin alkavaksi, itse en ymmärrä sitä mutta sopii minulle henk.koht paremmin.

Onhan se ihan mukava heti ensimmäisellä sarjakierroksella nähdä uusia tiimejä, mutta kuten steepler sanoi olisin itse mieluummin jonkun mielenkiintoisemman ottelun valinnut, mutta kuitenkin ne kaikki luultavasti joutuu katsomaan.

Jos jotain veikkauksia tässä vaiheessa uskaltaa tehdä niin sanotaan että Stoke tulee yllättämään kaikki, rahaakin on tuhlattu ja on jotenkin vahva tuntuma että säilyvät liigassa. Tottenham taas puolestaan "romahtaa"/palaa normaalille tasolleen ja sijoittuu huonommille puoliskolle. Kevin Keegan on puolestaan ensimmäinen manageri joka saa potkut. Liverpool myös tippuu muiden suurseurojen vauhdista ja Everton, Portshmouth tai Aston Villan ottavan kyseisen paikan ,siinä oli jotain näin alkuun.

Lopullisia veikkauksia ei kuitenkaa vielä uskalla tehdä ja odotellaan miten seurojen pamput uskaltavat avata kukkaron nyörejään. Itse odotan Tottenhamin ja Aston Villan tekevän suurimmat ostokset.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Kausi on luultavasti "pidentynyt", koska FA on valmiiksi laittanut kaikki league cup ,FA cup ja euro-ottelut valmiiksi kalentereihin,eikä silloin mikään joukkue pelaa sarjaotteluita,näin olen ainakin asian ymmärtänyt. Tästä seuraa se että viikolla (ti ja ke ) harvemmin pelataan sarjaotteluita, paitsi Boxing-Day ja Bank holidayt.
Niin onhan nuo samat liiga, FA ja euro-cup pelit pelattu ennenkin ja silti kausi on loppunut aiemmin. En ole ihan varma mitä tarkoitat koska lukumääräisesti noita cup pelejä ei ole tulevalla kaudella sen enempää kuin aikaisempina kausina. Kyllä tuossa on kyse siitä että Valioliigakautta on pidennetty esimerkiksi keventämällä jouluohjelmaa plus jotain viikkokierroksia poistamalla, se on minulle hieman hämärän peitossa että miksi näin on haluttu tehdä. Ei tämä kuitenkaan ole suoraan sen takia että noihin ajankohtiin pelattaisiin cup pelejä eikä olisi ollut mahdollista toteuttaa vastaavaa aikataulua kuin aiempina kausinakin.
 
Viimeksi muokattu:

TML

Jäsen
On aika perinteisen kausiveikkauksen:

1.Liverpool
2.Arsenal
3.Chelsea
4.ManU
5.Portsmouth
6.Aston Villa
7.Tottenham
8.ManC
9.Middlesbrough
10.Blackburn
11.Newcastle
12.West Ham
13.Sunderland
14.Hodgson
15.Wigan
16.Bolton
17.Neverton
18.WBA
19.Stoke
20.Hull
Hatullinen paskaa minun suuhun jos kärkinelikko on tuossa järjestyksessä. Yön naurut tuli tästä.
 

Liverpooligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Saishan tuo kausi tosiaan jo alkaa. Tämä myöhäinen aloitus ja vielä myöhäisempi lopetus taitaa olla liigan vastausta kärkijoukkueiden managereiden ainaiselle rutinalle otteluruuhkista ja pelaajien "kärsimästä" rasituksesta. Ensi kesähän on Euroopan osalta vapaa arvokisoista ja siksikin on mahdollista venyttää kautta pitempään. Itse pidän tätä hyvänä asiana ja toivon tälle jatkoa.

Kauden odotukset on vielä aikalailla hämärän peitossa, koska siirtoruletti on vielä ollut hämmästyttävän hiljainen ja pakkohan sen on jossain vaiheessa rysähtää käyntiin. Chelsea ja Arsenal ovat kärkijoukkuista ainoina olleet "isoilla" kaupoilla, Liverpoolin tyytyessä laitapakkihankintoihin/pelaajien myynteihin ja Manun seuratessa Portugalin Prinsessan siirtosaagaa. Muilta osin on myös ollut aika hiljaista. Tottenhamin suursiivous on ilmeisesti käynnistymässä ja se heijastelee varmasti myös muihin seuroihin.

Kärkinelikko pysyy muuttumattomana ja sarjasijoituksia on vielä vaikea veikata ja palaankin tähän myöhemmin kauden lähestyessä. Tällä hetkellä rankkaan suurimmaksi suosikiksi Chelsean, kun siellä on pitkästä aikaa oikea laitapakki, joka tulee varmasti monipuolistamaan Chelsean hyökkäyspeliä. Toki Lampardin ja Drogban siirtyminen/jääminen vaikuttaa arvioon.

Liverpoolin osalta paljon riippuu siitä, miten ykköskokoonpano pysyy terveenä ja jaksaa pelata läpi pitkän kauden. Penkiltä syvyyttä kun ei Chelsean ja Manun tapaan löydy, joten menestyminen on pitkälle muutaman avainpelaajan vastuulla. Yksi hyvä ja tasonsa jo todistanut hankinta kärkeen tasaisi vastuuta ja olisi askel eteenpäin. Mestaruudesta on silti luultavasti turha puhua.

Kärkinelikon ulkopuolella uskon Pompeyn nousevan kovimmaksi uhkaajaksi. Harry tekee hyvää työtä ja materiaali alkaa olla aika laadukas. Sunderlandin uskon kipuavan myös sarjan puoleenväliin.

Stoke ja Hull ovat taas toisessa päässä varmat putoajat. Ja saattaapa häntäpään "piste-ennätyskin" mennä uusiksi jommalla kummalla.
 
"Liverpool are magic, Everton are tragic." - Emlyn Hughes - YNWA

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lounais-Suomen luotsilaitos
Sunderlandin uskon kipuavan myös sarjan puoleenväliin.
Katsotaan nyt miten näissä suosikkien hankinnoissa käy. Vielä toistaiseksi on ollut pelkkää puhetta Johnsonin siirtymisestä Evertonista ja niin edelleen, mutta odotellaan varmistumisia. Keanella on joka tapauksessa tekemisen meininki päällä ja ainakin viihdyttävimpiä lausuntoja tulemme jatkossakin kuulemaan.

Tämä neljän pelaajan suunniteltu massasiirto Tottenhamista olisi melkoinen tempaus. Kuka muistaa vastaavaa?

http://news.bbc.co.uk/sport2/hi/football/teams/s/sunderland/7515429.stm

Keanella on siis tarkoitus napata Steed Malbranque, Younes Kaboul, Teemu Tainio ja Pascal Chimbonda, siis neljä pelaajaa kerralla samasta joukkueesta. 23 miljoonaa olisi hintaa...
 
Viikkojen kuluessa syömme hehtaarin alalta petäjänlatvat paljaaksi.

redcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, SAFC, Denver Broncos, LA Kings, TB Rays
Katsotaan nyt miten näissä suosikkien hankinnoissa käy. Vielä toistaiseksi on ollut pelkkää puhetta Johnsonin siirtymisestä Evertonista ja niin edelleen, mutta odotellaan varmistumisia. Keanella on joka tapauksessa tekemisen meininki päällä ja ainakin viihdyttävimpiä lausuntoja tulemme jatkossakin kuulemaan.

Tämä neljän pelaajan suunniteltu massasiirto Tottenhamista olisi melkoinen tempaus. Kuka muistaa vastaavaa?

http://news.bbc.co.uk/sport2/hi/football/teams/s/sunderland/7515429.stm

Keanella on siis tarkoitus napata Steed Malbranque, Younes Kaboul, Teemu Tainio ja Pascal Chimbonda, siis neljä pelaajaa kerralla samasta joukkueesta. 23 miljoonaa olisi hintaa...
Mjoo... mielenkiinnolla odotan minäkin tämän kvartetin mahdollista siirtoa. Kieltämättä hieman harvinaisempi siirtokuvio tuo nelikko kyllä olisi toteutuessaan. Ettei peräti ainutkertainen.

Tainion kannalta tilanne olisi sikäli hyvä, että Sunderlandissa hän pääsisi pelaamaan omimpaan pelipaikkaansa, keskikentän keskelle. Peliaikaakin todennäköisesti siunaantuu huomattavasti paremmin Black Catseissa. Jos vielä hieman Suomi-keskeisesti ajatellaan, niin Sunderlandin medianäkyvyys täällä paranisi ainakin jonkun verran.

Englannin ulkopuolisia nimispekulaatioita on myös olemassa ja muuan mainitsemisen arvoinen on turkkilainen Semih Sentürk (seura: Fenerbache). Maalintekotaitoinen ja hyvä viimeistelijä ovat hänestä useimmiten käytetyt kehusanat. Semihistä on kuulemma jätetty jo tarjouskin Fenerbachelle, joten kait siinä jotain perää lienee.

Uskoisin alkavan kauden sujuvan sen verran paremmin edeltävään verrattuna, että sijoitus taulukon puolivälissä on realismia. Onko kauden päätteeksi pisteissä 50, tai enemmän, haihattelua? Voi olla, mutta siinä olisi ainakin tavoitetta.
 
Västeråsilaisen Johan Repesin tutkimuksen mukaan lakia lukevien lapset ovat lukihäiriöisempiä kuin Lucky Lukea lukevien lapset.

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lounais-Suomen luotsilaitos
Uskoisin alkavan kauden sujuvan sen verran paremmin edeltävään verrattuna, että sijoitus taulukon puolivälissä on realismia. Onko kauden päätteeksi pisteissä 50, tai enemmän, haihattelua? Voi olla, mutta siinä olisi ainakin tavoitetta.
Jep, täytyy muistaa että siihen riittäisi oikeastaan se että välttää tappioputket ja vieraissa ottaisi edes jokusen voiton aina joskus. Älytöntä taaperrusta oli viime kaudella pahimmillaan vieraspelaaminen, ei vain taso riittänyt. Optimistisesti joka tapauksessa liikkeelle, viime kaudesta parannetaan.
 
Viikkojen kuluessa syömme hehtaarin alalta petäjänlatvat paljaaksi.

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Mjoo... mielenkiinnolla odotan minäkin tämän kvartetin mahdollista siirtoa. Kieltämättä hieman harvinaisempi siirtokuvio tuo nelikko kyllä olisi toteutuessaan. Ettei peräti ainutkertainen.
Tarkennetaan sen verran, että kaikki pelaajat tuosta nelikosta ovat sellaisia, jotka eivät kuulu Ramosin suunnitelmiin ja ovatkin myynnissä. Kaboulin myynti on vähän kummallista, koska potentiaalia on ja Spursilla on kaksi lasijalkaa top2 toppareina. Teemun menokin harmittaa, mutta minkäs teet kun ei kelpaa Mr. Ramokselle. Kaksi muuta saavatkin mennä. Sunderlandille eittämättä loistovahvistuksia toteutuessaan.

Spurshan on vielä "isojen kalojen" perässä ja rahan puutteeseen ei homma jää, jos ja kun Berbasta ja Keanesta on tulossa lähes 50M£. Se ketä tässä onnistutaan naaraamaan on toinen juttu. Kyllähän noita vahvistuksia saisi pikkuhiljaa alkaa tippumaan laariin, kun kauden alkukin lähestyy uhkaavaa vauhtia. Huhuttu on siis taivaan ja maan väliltä kaikenlaista ukkoa. Vahvimmissa huhuissa ovat pyörineet Bentley, Diego Capel ja Luis Garcia. En osaa sanoa miten nämä nyt sitten vahvistaisivat. Kai tuo Garcia Keanen paikkaa ja Bentley/Capel lienevät parempia kuin Malbrangue. Mutta yhtäkään näistä ei olla vielä vahvistettu niinkuin ei Berban ja Keanen lähtöjäkään.

Kyllä tässä silti vahva usko on siihen, että Spurs vähintään top10:ssä on.
 
Kimmo Rannisto: Olemme tutkineet asiaa ja kysyneet jääkiekkoväeltä ja kukaan ei sanonut, että he haluavat nähdä suosikkijoukkueensa liigakarsinnoissa

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP #18 #41 #26, Sebastian Aho, Anttoni Jakobsson
Veikkauksia.

Kärkinelikko:

1. ManU
2. Liverpool
3. Chelsea
4. Tottenham

Maalikuninkaaksi veikkaan Fernando Torresia.
 
Miltäköhän se tuntuu saada tehtäväksi pitää Zlatania kulmassa ja sitten jättää pitämättä - benicio

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kokeilen myös veikata. Teen pelkän listauksen ilman perusteluita toistaiseksi, koska moni joukkue tulee vielä muuttumaan. Pidätän samalla oikeuden muutoksiin:

1. ManU
2. Chelsea
3. Arsenal
4. Liverpool
5. Portsmouth
6. Tottenham
7. Aston Villa
8. Manchester City
9. Everton
10. Middlesbrough
11. Newcastle
12. Sunderland
13. West Ham
14. Blackburn
15. Wigan
16. Bolton
17. WBA
18. Fulham
19. Hull
20. Stoke

Kuven tapaan povaan Borolle hyvää kautta. Southgate on tehnyt oikeasti hyvää työtä, vaikka sitä ihan heti en olisi uskonut. Hodarin Fulham hankkinut valitettavasti pääsääntöisesti tusinaa tähän mennessä ja menettänyt McBriden. Lisäksi saattaa menettää vielä Bullardin.

No, tulihan siinä pari joukkuetta perusteltua.

E: Tuli muuten suht samanlainen listaus kuin Kuvelta. Ei toki mitenkään tarkoituksellisesti.
 
"I've been to Liverpool, and never walking alone is actually pretty good advice." - Frankie Boyle -

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lounais-Suomen luotsilaitos
Polisoidaan sen verran että jos täällä poijjaat meinaa pelkkiä veikkauksia laittaa ilman edes kunnon perusteluja niin olisiko paikallaan perustaa oma veikkausketju sille Keskukseen? Noita meinaan tulee muuten ketju täyteen kauden kynnyksellä ja sitten saa juttuja etsiä haloosen kanssa. Kiitos.
 
Viikkojen kuluessa syömme hehtaarin alalta petäjänlatvat paljaaksi.

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Multa saa kyllä kysyä perusteluita, jos jokin kohta tuossa laittamassani sarjataulukossa aiheuttaa hämmennystä. Ajattelin, ettei pitäisi aiheuttaa, sen verran täydellinen se on.
 
"I've been to Liverpool, and never walking alone is actually pretty good advice." - Frankie Boyle -

Hextall

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Sunderland, NHL
Keanella on siis tarkoitus napata Steed Malbranque, Younes Kaboul, Teemu Tainio ja Pascal Chimbonda, siis neljä pelaajaa kerralla samasta joukkueesta. 23 miljoonaa olisi hintaa...
Tainio ja Chimbonda ovat hyväksyneet Sunderlandin tarjouksen ja ovat siirtyneet lääkärintarkastukseen. Kyllä Keano puhuu vielä Malbranquen ja Kaboulin Stadium of lightille. Ha´way lads!

http://www.skysports.com/story/0,19528,11675_3856898,00.html

Edit. Laitetaan vielä että The Sunin mukaan Keane olisi lähellä saada riveihinsä myös Kroatian maajoukkuekärki Mladen Petrićin.
 
Viimeksi muokattu:
HIFK

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tainio ja Chimbonda ovat hyväksyneet Sunderlandin tarjouksen ja ovat siirtyneet lääkärintarkastukseen. Kyllä Keano puhuu vielä Malbranquen ja Kaboulin Stadium of lightille. Ha´way lads!

http://www.skysports.com/story/0,19528,11675_3856898,00.html
Hyvin pitkälle samanlaiset tunnelmat tästä kaupasta kuin Eddiellä tuossa pari viestiä ylempänä.

Temen suhteen vähän kaksijakoiset fiilarit. Jos Spursin tahtoo näkevän taistelemassa herkkusieniliigan paikoista, niin Temen taso ei mielestäni riitä keskikentän keskustaan. Toisaalta olisi ollut mukava nähdä vielä taisteleva suomalainen liljanvalkoisissa. Onnea kuitenkin jatkoon sinne koilliseen!

Kaboulille olisin antanut vielä kauden ajan näyttää taitonsa. Kaverista maksettiin kuitenkin 8 milliä ja muutaman kokemattomuudesta johtuvan virheen myötä menetti itseluottamuksensa. Mielestäni Kaboulista voisi tulla kovakin toppari Tottenhamiin mutta Younes taisi pelata korttinsa väärin kun avasi suunsa arvostellessaan Ramosin peluutusta.

Mitä kahteen muuhun ranskalaiseen tulee niin Tottenhamilla tuntuu olevan/tulevan wingereitä tarpeeksi, joten Steediä ei ole käyttöä enkä jää miestä kaipaamaan. Erityisen hauska on nähdä missä vaiheessa Roylla hirttää kiinni asennevammaisen Chimbondan kanssa. Veikkaan ettei kestä kovin kauan.
 

Hextall

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Sunderland, NHL
Viimeksi muokattu:
HIFK

redcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, SAFC, Denver Broncos, LA Kings, TB Rays
Täytyypä sanoa, että tämä pelaaja kyllä tuli meikäläiselle täysin puun takaa. No, eipä mitään... jos osoittautuu pelimieheksi punavalkoisissa, niin sittenhän vain todetaan, että loistavaa.

Tässä alkaa jo tosiaan odottamaan ihmeissään, että mitähän vielä. Heh, kauden alku on jo kulman takana ja suoraan sanoen odotan sitä vesi kielellä.
 
Västeråsilaisen Johan Repesin tutkimuksen mukaan lakia lukevien lapset ovat lukihäiriöisempiä kuin Lucky Lukea lukevien lapset.

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Täytyypä sanoa, että tämä pelaaja kyllä tuli meikäläiselle täysin puun takaa. No, eipä mitään... jos osoittautuu pelimieheksi punavalkoisissa, niin sittenhän vain todetaan, että loistavaa.
Boltonissa mielestäni parhaimmillaan parempi kuin erinomainen. Vittumainen mulkku kuten tuleva managerinsakin, mutta valitettavasti siitä huolimatta pelimies.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP #18 #41 #26, Sebastian Aho, Anttoni Jakobsson
Veikkauksia...
Heitelleen nyt jotain ajatuksia ennen kauden alkua, kun tuo eka viesti tuli melkoisessa kiireessä kirjoitetuksi. ManU on on pysynyt ennallaan ja maailman parhaan pelaajan jäätyä on entistäkin vahvempi. Keskikenttä- ja maalivahtiosasto on täydellisessä kunnossa jo nyt, ja puolustus ja hyökkäys vaatii pientä viilausta. Hyvä toppari ja Huntelaar/Berbatov niin suurinsuosikki on jällein Sir Alexin joukot. Maalipörssin voitosta Torresia voi haastaa ainoastaan C.Ronaldo.

Poolin laittaminen kakkoseksi on ehkä toiveajattelua. Joukkue vilisee omia suosikkipelaajia ja toivottavasti Liverpool taistelee pitkästä aikaa kunnolla mestaruudesta. Keskikenttä on ohunen ja Gerrard ei yksin koko kautta voi huolehtia pelinrakentelusta. Torresin maalipörssin voittoon uskon ihan realistisesti jo sen takia, että hyökkäys on melko kapea verrattuna ManU:n jossa vastuu ja maalinteko jakautuu monelle herralle.

Chelsea on ManUn ohella se suurin suosikki. Keskikentän keskusta on loistava. Deco, Ballack ja Lampard (todennäköisesti jää). Mielenkiinnolla odotan miten uusi portugalilainen goutsi lähtee tota kolmikkoa peluuttamaan. 1-5-4? Joka tapauksessa variaatioita riittää. Hyökkäys on sinisten ainoa ongelma kohta. Didier Drogba on pysyessään on Torresin haastaja maalikuninkuudesta. Sen jälkeen on helvetin paljon tyhjää ja sitten tulee muut.

Tottenham täydellisesti uudistunut pakka. Jos Berbatov myydään käytännössä koko hyökkäys on uusittu. Samoin keskikentältä on laitettu ja laitetaan penkkimiehet lihoiksi. Myös "englannin ykkönen" vaihtoi maisemaa. Nyt on rahaa millä hankkia ja se pitäisi nähdä myös tuloksina. Vahva keskikenttä pohjalla, joten huippunimiä kaivataan kärkeen. Berba - Villa?

Arsenalia voi ruveta tulevalla kaudella kutsumaan Fabregaksi. Joukkue myy kaiken jolla on edes jonkunlaista ja arvoa ja ostaa tilalle tulevaisuutta. Ehkä joku päivä jotakin naurattaa, mutta tämä haiskahtaa kauden flopilta.
 
Miltäköhän se tuntuu saada tehtäväksi pitää Zlatania kulmassa ja sitten jättää pitämättä - benicio

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Chelsea on ManUn ohella se suurin suosikki. Keskikentän keskusta on loistava. Deco, Ballack ja Lampard (todennäköisesti jää). Mielenkiinnolla odotan miten uusi portugalilainen goutsi lähtee tota kolmikkoa peluuttamaan.
Keskikentälle on taas tunkua: Deco, Lampard, Ballack, J.Cole, SWP, Essien, Malouda, Kalou, Mikel. Toki Malouda ja Kalou voivat pelata myös kärjessä. Hankala tilanne sikäli jos haluaa mainitsemaasi kolmikkoa peluuttaa yhtäaikaa, ei puhtaalle keskikentän ankkurille löydy paikkaa. Todennäköiset ryhmitelmät lienevät kokoonpanoa katsellessa 4-5-1 ja 4-3-3. Mielenkiintoista Chelseassa on myös hyökkäysosasto - Sheva (taas) lähdössä Italiaan ja Drogba saattaa myös katsella muualle. Jos molemmat lähtevät - tarvinnee Chelsea uuden hyökkääjän. Lisäksi nyt pitää Mikelin tai Essienin ottaa Makelelen paikka keskikentän pohjalla - tämä on paha menetys Chelsealle. Ja pilkunviilailua sen verran että Scolari on brassi.

Tottenham täydellisesti uudistunut pakka. Jos Berbatov myydään käytännössä koko hyökkäys on uusittu. Samoin keskikentältä on laitettu ja laitetaan penkkimiehet lihoiksi. Myös "englannin ykkönen" vaihtoi maisemaa. Nyt on rahaa millä hankkia ja se pitäisi nähdä myös tuloksina. Vahva keskikenttä pohjalla, joten huippunimiä kaivataan kärkeen. Berba - Villa?
Tottenhamissa on totisesti tehty taas muutoksia. Jo julkistetut Modric ja dos Santos tuovat luovuutta hyökkäyspäähän. Lisäksi huhuissa ovat pyörineet mm. Arshavin, Villa ja Bentley. Ei taida Spurs vielä tälläkaudella nousta mestaruustaisteluun, mutta ehkä pystyvät rikkomaan neljän suuren rintaman Arsenalin avustuksella. Paljon vaikuttaa kauden alku - viime kaudella paljon menetettiin jo muutaman avauskierroksen aikana.

1. ManU
2. Chelsea
3. Liverpool
4. Tottenham
5. Arsenal

Alkaisi se kausi nyt!
 
Excuses are for losers, I'm not gonna make excuses. -Glen Metropolit

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Arsenal näyttäisi olevan uskomattoman aliarvostettu potentiaaliinsa nähden. Nuori jengi, joka jäi viime kaudella kokonaiset neljä pistettä kärjestä, ja joka dominoi ennen Eduardon loukkaantumista Valioliigaa mennen tullen, vaikka avainmiehiä oli aika paljon sivussa. Siis varsinkin siihen nähden, ettei Arsenalin penkillä ole ihan samaa määrää huippumiehiä kuin ManU:lla ja Chelsealla.

Jos ja kun saavat Flaminin jättämän aukon paikattua, niin Arsenalin top-11 on aika lähelle liigan kovin.

Vielä on aikaista veikkailla mitään, kun siirtoruletti pyörii täydellä vauhdilla, mutta laitetaan nyt jengejä tämän hetken perusteella suuntaa antaviin koreihin.

Mestaruuden tavoittelijat:

ManU, Chelsea, Arsenal

CL-paikka ja muut euroilijat

ManC, Liverpool, Spurs, Everton

Keskipaskat:

Portsmouth, Aston Villa, Blackburn, Newcastle, West Ham, Middlesbrough

Putoamisvaarassa:

Kaikki loput ja muutama joukkue keskipaskoista.
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Arsenal näyttäisi olevan uskomattoman aliarvostettu potentiaaliinsa nähden. Nuori jengi, joka jäi viime kaudella kokonaiset neljä pistettä kärjestä, ja joka dominoi ennen Eduardon loukkaantumista Valioliigaa mennen tullen, vaikka avainmiehiä oli aika paljon sivussa. Siis varsinkin siihen nähden, ettei Arsenalin penkillä ole ihan samaa määrää huippumiehiä kuin ManU:lla ja Chelsealla.
Arsenalilla on niin paljon kysymysmerkkejä ettei sen oikein voi odottaa haastavan ManUa tai Chelseaa mestaruudesta. Jos käydään Arsenalia läpi muutamien avainpelaajien osalta:

Adebayor - yliarvostettu hyökkääjä, joka on kerännyt itselleen ongelmia niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Heikompi painos Drogbasta.

Nasri - paljon hehkutettu nuori. Arsenalissa ja Valioliigassa vaaditaan kuitenkin uusia ja kovempia näyttöjä kuin Marseillessa ja Ligue1:ssä. Potentiaalia vaikka mihin, mutta näytöt antamatta.

Fabregas - yksinkertaisesti menisi minkä tahansa joukkueen avauskokoonpanoon, suurin tähti.

van Persie - joko nyt tulisi ehjä kausi jotta saisi otteisiin tasaisuutta? Parhaimmillaan maaginen kuten EM-kisoissa nähtiin.

Puolustuksessakaan ei ole riittävästi syvyyttä, ja muutenkin pelaajien yllä on liikaa kysymysmerkkejä. Tietysti kun Arsenalia kritisoin niin Wenger kaivaa taikasauvansa esiin ja loihtiin Arsenalin kärkipaikalle...
 
Excuses are for losers, I'm not gonna make excuses. -Glen Metropolit

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielestäni Arsenalilta puuttuu johtajuutta sekä kovuutta keskikentältä, jotta voitaisiin pitää tosissaan mestaruudesta taistelevana joukkueena. Veikkaan, että tuleva kausi on kahden kauppa (ManU, Chelsea) Arsenalin sijoitushaarukan ollessa 3-5. Väittäisin, että eurokentille Arsenalin tämänhetkinen materiaali sopii paremmin.
 
"I've been to Liverpool, and never walking alone is actually pretty good advice." - Frankie Boyle -
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy