Valemedia

  • 3 254
  • 13

Rankkari

Jäsen
Valemedia, onko sitä?
-Väitetään että Venäjällä media kirjoittaa Putinin eduksi.
-Väitetään että Usa:ssa media kirjoittaa Trumpia vastaan.
-Väitetään että Suomessa, media kirjoittaa siten, että jättää osan faktoista kertomatta, tai vastapuolen kommentin kirjoittamatta. Kirjoittaa ylläolevien trendien mukaisesti, kuten meetoo, myönteisiä kirjoituksia pakolaisista, osan asioista kertomatta. Kirjoittamalla puoluekannan mukaisesti. Kirjoittamalla toimittajan näkemyksen mukaisesti. Haetaan myyntiä kohuotsikoilla.

-Milloin on kyse valemediasta?

Lienee paras tilanne, että osa mediasta kirjoittaisi vain faktat. Ja jättäisi mielipiteen muodostumisen lukijalle.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Empiria ja logiikka, eivät todellakaan kauhean eksoottisia kriteereitä. Luonnontiede on se pohjimmainen mittatikku näissä asioissa eikä lopputuloksesta ole kahta sanaa.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Onhan sitä. Näkemykseni mukaan (länsimaissa) sen tarkoitus ei ole varsinaisesti uutisoida vaan rikkoa luottamus kaikkeen mediaan. Seurauksena tai pyrkimyksenä että todisteilla ja lähdekritiikillä varustetut uutisoinnit alistetaan samanarvoiksi valemedian kanssa. Takana ei tietenkään ole mitään salaliittoa mutta tekniikka sopii hyvin monille tahoille. Trumppi tekee sitä twiiteillään hokien fake newsia kaikkeen jolloin tosiasioiden ja valheiden selvittäminen käy työlääksi ja toimittajien aika menee valheiden debunkingiin. Tietokonepelissä puhuttaisiin zerggaamisesta.

Tavallaan lasken iltalehdet ja clickbait-otsikot samaan syntiin, jos pääasia ei ole uutinen vaan lööppi. Painotus on silloin väärä. Samoin artikkelit joissa tekijän tausta vaikuttaa sisältöön mutta sitä ei kerrota.
 
Viimeksi muokattu:

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
En ole itse tehnyt tutkivaa journalismia tai yhdistellyt pisteitä, mutta eipä myöskään pintapuolisen otannan perusteella yllätä että Alfa, TV7, Aito Avioliitto ja mitkä lie oikeistokonservatiivista henkeä tihkuvat toimijat kulkevat käsi kädessä.

Linkki Kirkko ja Kaupunki-sivustolle.
Jumala, Trump ja Putin – kristillisen konservatiivioikeiston toiminta Suomessa kulkee samoilla raiteilla kuin Yhdysvaltain evankelikaaleilla
Se on erikoista, että näillä latvalahoilla hihhuleilla ei ole minkäänlaista moraalista tai kristillistä kompassiaan toiminnassaan. He ongelmitta ovat valmiita tuomitsemaan ties ketä tahansa, mutta sitten heille ihailun kohteeksi kelpaa pornotähtien kanssa seksiä maksusta ja vaimoaan pettävä Trump.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ihan kohtuullinen kirjoitus linkissä, kiitos siitä @aceman81 . Melkoinen virhe on kuitenkin niputtaa Oikea Media Patmoksen yms kanssa samaan. Kun Patmos yms suhtautuu hyvin positiivisesti Putinin hallintoon ja tavoitteisiin, Oikea Media on toinen Suomen medioista, joista voi lukea lähes tieteellistä analyysia Venäjän nykytilanteesta ja Venäjän tavoitteista. Kiitokset tästä Luukkaiselle ja Vihavaiselle ja kaiken varalta totean, että Luukkaisen kanssa olen monesta Venäjään liittyvästä asiasta samaa mieltä, Vihavaisen kanssa hieman harvemmin. Kummallakin on kuitenkin paljon annettavanaan ja he ovat Suomen harvoja Venäjään perehtyneitä proffia.

Se on erikoista, että näillä latvalahoilla hihhuleilla ei ole minkäänlaista moraalista tai kristillistä kompassiaan toiminnassaan. He ongelmitta ovat valmiita tuomitsemaan ties ketä tahansa, mutta sitten heille ihailun kohteeksi kelpaa pornotähtien kanssa seksiä maksusta ja vaimoaan pettävä Trump.

Tämä on kyllä aina niin mielenkiintoista. Ääripäät erottuvat niin oikealla, vasemmalla kuin uskonnossakin.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Mainostulot vaatisivat tietenkin kunnon näkyvyyttä ja esimerkiksi instaa saisi päivitellä siinä sivussa huolella. Ei sitten perustettu jellonat.comia, kun paskamedian tekeminen kunnolla ei tuntunut sen arvoiselta.
Oletko ihan varma? Minusta tuntuu että tuonkaltainen roskamedia tai jopa useampia on...
 

Rankkari

Jäsen
Tämä venäläisten hautarauha rikkominen, propagandasa vuoksi, on yksi törkeän epäkunnioittava, valemediaan tavoiteltava viime päivien tapahtuma.
Antakaa haudattujen olla rauhassa.
Ja tuollaiseen propagandaan ei itä naapurin pitäisi alkaa, sillä he itse rikkoivat aikoinaan kaikkea sitä, mitä ihmisarvolle kuuluisi.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
MV-julkaisu on lopettanut, mutta onneksi on nimimerkki Rankkari.
 
K

kiwipilot

Mikäs totuus Hesarilta on nyt jäänyt kertomatta? MV-lehden totuus? Siellä nyt pitäisi olla ihan oikeita toimittajia töissä vs. kaikenmaailman foliohatut ja itsensä journalisteiksi ylentäneet rajakit ja ryssäntrollit.

Ps. Olisit nyt suoraan listannut Ylen ja Hesarin jo ihan ensimmäisessä viestissäsi; ei olisi tarvinnut odottaa kahta kuukautta.
 

Rankkari

Jäsen
MV-julkaisu on lopettanut, mutta onneksi on nimimerkki Rankkari.
Vittuilua yrittäneelle Goldille, ja mielensä pahoittaneelle kiwille tiedoksi, että toki suurin valemedia OLI mv lehti. Aikoinaan 2 kertaa sitä katsoneena, se oli helppo todeta. Mutta sitä EI tietääkseni enää ole. Oikein sen lopetus oli, ja juuri luinkin, että siitä annettiin tuomioita käräjillä.
Kannattaa miettiä mitä laukoo. Ennen joutui saunan taakse, nykyisin ilmaiseen valtion ylläpitämään hotelliin, määräajaksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös