Ilmoitukset

Nimimerkki heavylutaa18 on saanut viikon pelikiellon provosoivasta ja aiheeseen liittymättömästä TPS-osion viestistä.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Valle kirjoitti Jokereiden omistajakuvioita käsittelevässä ketjussa epäoleellisuuksia ja henkilökohtaisuuksia sisältävän viestin, vaikka olimme asiasta jo ketjunootilla huomauttaneet. Johtuen nimimerkin mittavasta rikehistoriasta, hänet on passitettu kolmen kuukauden pelikieltoon.

Myös nimimerkki JjZz on saanut pelikiellon turhasta henkilökohtaisesta hyökkäyksestä samassa ketjussa. Hänen kohdallaan koimme kuitenkin viikon pelikiellon riittävän.

Nimimerkki lainelaser on passitettu viikon pelikieltoon useammasta täysin turhasta JYP-osioon kirjoitetusta viestistä.

Nimimerkki Kimmo Stasin viesti Elias Petterssonin ketjussa oli täysin turha, sisälsi itsemoderointia ja keskittyi asian sijasta nimimerkkiin. Tämän vuoksi olemme päättäneet antaa hänelle kahden viikon pelikiellon. Juuri päättynyt pelikielto vaikutti pelikiellon pituuteen korottavasti.

Sulje ilmoitus

Nimimerkin ja oikean nimen yhdistäminen sekä aiheeseen liittyvä vihjailu ja arvuuttelu ovat palstallamme äärimmäisen rangaistavia. Tämän vuoksi nimimerkki MHPeg on saanut kuukauden pelikiellon Tommi Santalan ketjuun kirjoitetusta viestistä.

Nimimerkki Vilja kuittaa itselleen viikon pelikiellon HIFK-osioon kirjoitetuista turhista ja täynnä kirjoitusvirheitä olevista viesteistä.

Myös nimimerkit Pekka Kaukalo ja RedDawn huilaavat seuraavan viikon HIFK-osioon kirjoitetuista turhista ja sisällöttömistä viesteistä.

Nimimerkki Roger Moore on saanut viikon pelikiellon otteluseurantaan kirjoitettujen henkilökohtaisten hyökkäysten vuoksi.

Sulje ilmoitus

Vadim Pereskokov – seuraava heimolainen

Viestiketju osiossa 'Jukurit' , aloittajana Petofani, 22.10.2018 klo 14.14.

  1. Petofani Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Oulun Kärpät, Helsingin Jokerit, Raahe-kiekko,
    Näytti viime kaudella ajoittain huikeita suorituksia Pelicansissa viime kaudella 25 ottelua tehoin 3+4=7. Nyt palaa Liigaan ja jotenkin olen aina seurannut uusia nimimiehiä. Varmasti tärkeä lisä Jukureiden hyökkäykseen.
     
  2. Anyukov Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Markku Flinck syyskuu 2018->
    Seuraava heimo? Tuleeko Pereskokovista Jukureiden uusi heimo-maskotti?
     
  3. Hirvikivääri Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Yes !)
    Seuraava heimo tai ei, mielenkiinnolla odotan Vadimin otteita. Vaikka tekikin aika minimaaliset tehot viime kaudella pulsupaidassa, jotenkin tuntuu että, nytten voisi kentällä tapahtuva dominointi realisoitua pisteiden valossa ihan kunnollakin.Turha tässä varmaan ite lähteä haippailemaan miestä, kun isketty vielä tryoutti tuohon päälle, että katotaan nytten mitä tässä kuukauden sisässä tapahtuu. Venäläisiä ei Liigassa ole ikinä ollut liikaakaan !)
     
  4. Wiljami Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
    Lainaus:
    Sama kävi mielessä, eli otsikointia voisi vähän muokata jos mahdollista.

    Mielenkiintoista muuten että ainakin Heikkis-Antsan Kaupunkilehteen tekemän jutun perusteella olisi ensimmäinen venäläinen pelaaja Jukureissa. Junnuista olen muistavinani ainakin että olisi joskus venäläistaustainen pelaaja löytyneen ja itse asiassa kun nyt tuolta rupesin tietoa kaivelemaan niin on tuolla 08-09 kaudella pelannut sekä A junnuissa että edustuksessa muutaman pelin Alexei Myasnikov.

    Mutta joo itse otsikon ukosta niin sama tosiaan mitä tuonne Jukureiden kausiketjuun että positiiviset on odotukset. Lahden suunnalta tuntuu käsitys olevan ainakin että pelimies olisi kunhan ei olisi kahlittu liikaa ja Kangasalusta osaa kyllä antaa ukkojen toteuttaa itseään kunhan se edistää peliä. Jukureilla sinänsä hyvä tilanne yleisen pelintekemisen kannalta että oikeastaan mihin tahansa ensimmäisistä kolmesta ketjusta voi sijoitella ja sieltä löytyy apuja alustamaan maaleja, pelin luomisessahan ei kuitenkaan ongelmia ole ollut joukkueella vaikka viimeistelyssä on puutteita ollutkin. Kynä sillä pysyy joka tapauksessa vakuuttavan oloisesti kädessä, esimerkkejä vaikka tuosta:
    Vadim Pereskokov # 72
    (taitaa olla kaverin itsensä kasaama kooste vielä, no ei ihme että tuli somessa sitten jo vahvistaneeksi siirron). Pirun komeaa piruettia (vieläpä kiekko lavassa pysyen) ja näyttäisi jäävän ukkoja ihmettelemään melko usein että mitäs helvettiä. Tuossa jossain kohti olisi toki paikallaan vipata kiekkoa kun koko viisikko on ympärillä ja näin ollen joku ketjukaveri pääsee hiipimään melko vapaasti takatolpalle mutta eiköhän tuokin onnistune. Keskiviikkona jos (kun) on jo pelikelpoinen niin ei muuta kuin pyörittämään Sportin ukot sekaisin.
     
  5. Andy-80 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Mikkelin Jukurit
    Teki alkukauden harkkamatseissa 5 maalia kuuteen peliin. Valmentajanvaihdos vei kuitenkin penkille. Taitaa olla se puoliksi hiottu! Tarvitsee rinnalleen kahden suunnan kaverit eli istutetaanko Roineen ja Asplundin rinnalle, jos ja kun saa toteuttaa vahvuuksiaan.

    Roine - Asplund - Pereskokov
    Hotakainen - Vähätalo - Piitulainen
     
  6. TurosHeavyMetal Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ässät, SaiPa, Ketterä
    En muista koko kaveria, mutta tuon YouTube klipin perusteella ei paljon kiekkoa lainaa. Toivottavasti on ukosta iloa Jukureille! Miten Jukureissa muuten ulkomaalaisia on ollut, jotenkin muistikuvia,että hyvinkin kotimaisella nipulla menty useina kausina? Budish nyt tulee vain mieleen..
     
  7. Hirvikivääri Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Yes !)
    Lainaus:
    2014-2015 asti Jukureissa ollut vain 4 ulkomaalaista, ja 14-15 kaudella näistä olikin kolme (Quemener, Galansky, Guttig). Kotimaista suositaan.
     
  8. Jayzon Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jukurit, Golden Knights
    Amerikanihme Brad Vigon pelasi 90-91-kaudella Jukureissa, ja oli käsittääkseni ensimmäinen ulkkari Mikkelissä. Andreas Sundin oli Mestis-Jukurien ensimmäinen ulkomaalaispelaaja kaudella 06-07. Samalla kaudella Mikkelissä käväisi myös kaksi muuta ruotsalaista, Daniel Wågström ja Patrik Bäärnhielm. Kaudella 08-09 Jukuripaidassa kiekkoilivat ranskalainen Nicolas Besch ja edelliskaudella KooKoossa hyvää jälkeä tehnyt kanukki Kory Baker. Kaudella 10-11 nähtiin slovakkiväriä Tomas Jaskon muodossa. Italiaano Andy Bernard kävi pelaamassa Jukureissa kauden 12-13. Seuraavalla kaudella veräjää vartioi tsekkiläinen Tadeas Galansky, joka jatkoi tosiaan vielä kauden 14-15, seuranaan ranskalaiset Ronan Quemener ja Anthony Guttig.

    Tässä ehkä ne tärkeimmät ennen liigaa.

    EDIT: Jahas, Eliteprospectsia selailemalla löytyi mm. pohjoisamerikkalaisia vahvistuksia jo 80-luvulta. Chuck Marshallin nimen olin jopa kuullut joskus, mutta Mark Beale, Rick Wonfor sekä puolalainen Czeslaw Drozd olivat uusia tuttavuuksia.
     
    Viimeksi muokattu: 22.10.2018 klo 19.12
  9. Moonchild Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pelicans
    Itse olisin halunnut nähdä Pereskokovin Lahdessa vielä tälläkin kaudella (sopimus oli myös täällä 1+1). Viime kaudella näytti alusta asti siltä, että kun yksi kausi hiotaan, niin toisella on jo ykköskentän pyssy. Jalat, kädet, pelisilmä, syöttötaito ja veto riittävät oikein hyvin pisteiden tekoon Liigassa. Itse en viime kaudella ymmärtänyt, että miksi ei annettu todellista näytönpaikkaa oikein missään vaiheessa. Ei päässyt juurikaan yv:lle eikä isommille minuuteille.
     
  10. AVR Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jukurit
    Onkohan ollut läpi uran ongelmia pelaajan persoonan kanssa? Iso ego? Vajaavaisia kausia paljon.. Niin tai näin, niin toivottavasti Mikkeli on läpimurron paikka ja tulosta alkaa tulla asap.
     
  11. Diasectral Jäsen

    Lainaus:
    Samalla kaudella käväisi neljän pelin verran kiekkoilemassa Venäläinen hyökkääjä Alexei Myasnikov.
     
  12. mustaoranssi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kookoo
    Mielenkiintoinen pelaaja tuo Petroskoi. Näytti ainakin käsiä olevan joten jos vielä kuuppakin mukana niin ehkä voi ollakovakin ukko.
     
  13. Andy-80 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Mikkelin Jukurit
    Viiteen peliin 2+2. Tälläisiä pelipersoonia Jukurit tarvitsee nyt ja jatkossakin. Toivottavasti siellä on rukattu sopimuspapereihin myös kausi 20-21. Sen verran kirkkaat otteet on kaverilla, että ei näitä valoja pitkään katsele, kun saa pelaamisensa kokonaisvaltaisemmaksi. Kova rooli Jukureissa edesauttaa kehittymistä tähän rooliin.

    Pelikirja luo maalipaikat ja nämä veijarit suurella todennäköisyydellä niistä häkin veivaa. Erittäin hyvä hankinta akuuttiin maalinteko-ongelmaan!