Välitodistus

  • 1 709
  • 0

Miguel

Jäsen
Pelicansin joululoman alettua on aika arvioida joukkueen ja pelaajien suoriutumista syyskaudesta odotusarvoihin nähden.

Maalivahdit

Pasi Kuivalainen 8
Pelasi kelpo syyskauden, mutta ei pystynyt enää pitämään joukkuetta yksin pystyssä tiukoissa otteluissa kuten joskus aiempina kausina. Toisaalta ei ollut huonokaan missään vaiheessa. Lähtee Tapparaan loppukaudeksi.

Mikko Rämö 8½
Huilasi alkukaudesta polvivamman takia, mutta palattuaan osoitti olevansa hyvää liigatasoa eikä pelkästään viime kauden ’ihme’. Muutaman kerran imaissut helposti, mutta muuten taidot riittävät liigajoukkueen ykkösmaalivahdiksi, kuten Pelicans nyt Kuivalaisen lähdettyä edellyttää.

Puolustajat

Jan Latvala 7½
Puolustuskaluston heikennyttyä täksi kaudeksi piti Latvalan ottaa entistäkin suurempi rooli. Pisteitä on syntynyt edelleen ihan mukavasti (30 ott., 7+8), mutta koko liigan kärkipaikka miinustilastossa saldolla –18 kertoo oman pään vaikeuksista. Sortuu yllättäen toisinaan amatöörimäisiin virheisiin, mutta on edelleen joukkueelle elintärkeä pakki ja tärkeä lenkki ylivoimassa.

Jermu Pisto 6+
Uskottiin tuovan varmuutta takalinjoille, mutta ollut usein omassa päässä suurissa vaikeuksissa. Kun vielä kiekollinen osaaminen on lähes olematonta, voi vain ihmetellä, miten tämä kaveri on joskus ollut maajoukkueringissä. Silti, pitkään loukkaantumiseen ei olisi joukkueella ollut varaa.

Martin Cech 8+
Oli etukäteen ainakin minulle kysymysmerkki, mutta on osoittautunut selväksi vahvistukseksi. Kiekollinen osaaminen erinomaista, mutta välillä hyökkäilee turhankin innokkaasti ja kiekonmenetyksiä sattuu. Tämä näkyy jäähyilynä. +/- -tilastossa joukkueen ykkönen saldolla +6 ja pisteitäkin kasassa 6+3, mikä kertoo hänen tärkeydestään joukkueelle.

Tero Paappanen 8½
Nuori mies, jolta ei kummempia odotettu, on ollut puolustuksen parhaimmistoa. Alkukauden kohtalaisten tehojen jälkeen on hieman hiipunut, mutta ei ole notkahtanut missään vaiheessa ja tehnyt hyvää puolustustyötä. Tulevaisuus näyttää valoisalta, joten Pelicansin olisi syytä alkaa tarjota Terolle jatkosopimusta.

Jussi-Antti Reimari 7
Ei tästä miehestä taida riittävän hyvää liigapeluria saada millään ilveellä, mutta on ollut edelliskausia parempi ja huomattavasti varmempi. Tällä kaudella ei ole edes yrittänyt laukoa hirmutykillään monesti, mikä lienee katsojien turvallisuuden kannalta parasta. Loppukausi näyttää suunnan, mutta minä en välttämättä heivaisi miestä.

Kaj Lindström 5½
Ei Kaitsulta juuri mitään odotettu, mutta ei hän mihinkään ole pystynytkään. Pieni ripaus itseluottamusta voisi piristää, mutta tämän kauden jälkeen on alempien sarjatasojen aika.

Henri Laurila 6+
Omaa potentiaalia, pystyy taklauspeliin ja lämää tulisesti, mutta tekee ihmeellisiä virheitä. Olkoon vika keskittymisessä tai muuten korvien välissä, mutta edellytyksiä on huomattavasti parempaan.

Jaako Niskavaara 7+
Alkukaudesta peliaika oli tiukassa, mutta hieman vastuuta saatuaan on hoitanut tonttinsa ihan hyvin. Ainakaan etukäteen pelättyjä hasardeja ei ole paljon näkynyt. Hoitaa puolustamisen melko varmoin ottein, mutta kiekollista osaamista olisi varmaan nähtyä enemmänkin.

Hyökkääjät

Jari Kauppila 8½
Joukkueen kapteeni on saalistanut kiitettävät tehot 7+16 ja joskus ihastuttanut yleisöä, mutta on liian ailahtelevainen. Toisinaan ikään kuin katoaa kentältä, puolustaminen ei aina kiinnosta ja hermot ovat turhan heikot. Kuitenkin kiekollisena joukkueelle korvaamaton pelaaja. Koukut ja sukeltelut pois!

Joonas Jääskeläinen 8+
Loukkaantumiset vainoavat Joonasta, mutta kunnossa ollessaan juuri hän on se Pelicansissa, joka pistää kiekon maaliin tarvittaessa. Hyvä pitämään kiekkoa, mutta syötöt viipyvät joskus liikaa. Odotin otteiden heikentyvän viime kaudesta, onneksi turhaan. Ilman häntä ja Kauppilaa joukkue olisi täysin kädetön.

Lasse Jämsen 7-
Kerännyt kohtalaiset tehot, mutta on kaukana viime kausien tasosta, eikä se selity pelkästään Turusen ja Peltolan puuttumisella. Kiekko ei tunnu menevän maaliin millään, mikä on syönyt itseluottamusta. Hänen heräämisensä auttaisi selvästi koko joukkuetta.

Jani Keinänen 9-
Tekee arvokasta näkymätöntä puolustustyötä, mikä näkyy joukkueen tasoon nähden hyvänä +/- -saldona +5. Tästä huolimatta tehnyt joukkueessa toiseksi eniten pisteitä, ja ollut kakkosketjun tärkeä johtaja. Aloitusvoittoja ei ole tullut entiseen tahtiin, mutta loukkaantuminen olisi lähestulkoon katastrofi.

Toni Saarinen 7+
Pelannut edelliskausia paremman syksyn, mutta välillä homma menee surffailuksi. Jäähyjä on tullut aivan liikaa.

Grigori Pantelejev 6½
Vakuutti koeajalla kiekollisella osaamisellaan valmennusjohdon, mutta sen jälkeen on hieman hiipunut. Tehot eivät vastaa palkkaa (vahva oletus). Hyvä kiekon kanssa, mutta ratkaisut ovat huonoja tai jäävät puuttumaan. Mielikuvitusta hommaan, niin jälki on parempaa.

Olli Julkunen 7½
Täysin nobody etukäteen, mutta täyttänyt paikkansa hyvin. Tärkeä karvaaja, mutta iso koko rajoittaa liikkumista. Kehuttua hirmulämäriä nähty turhan harvoin.

Oliver Setzinger 7 ½
Nopea ja taitava, mutta vielä hieman raakile. Hienosäätö puuttuu, mutta kokemuksen karttuessa voi olla tulevaisuudessa tähti. Voimaakin on, mutta purkaa energiaansa usein väärin ja koukkii paljon. Väläyttelee.

Tomi Hirvonen 7
Ei ole kunnostautunut kummemmin hyvässä eikä pahassa. Tehnyt puolustustyötä kohtalaisesti. Joskus nousee esiin myös kiekon kanssa, mitä soisi tapahtuvan useamminkin.

Teemu Sainomaa 6-
Kokoa löytyy, mutta ei osaa käyttää sitä hyväkseen. Joskus karvaa hyvin ja pyörii sitkeästi kulmissa kiekon kanssa, mutta muuten ei auta joukkuetta. Paluupostia Helsinkiin kauden päätyttyä.

Jarkko Väänänen 5½
Täysin turha mies. Puolustaminen heikkoa eikä kiekon kanssa ei tapahdu juuri mitään, vaikkeivät kädet puuta olekaan. Junioritkin kykenevät täyttämään Jasen paikan, varmasti vieläpä halvemmalla. Rikkonainen kausi.

Veli-Pekka Nutikka 6-
Notkea kuin rautakanki ja kiekon kanssa puukäsi. Pitäisi olla likaisen työn tekijä, mutta ei ole siinäkään erikoinen. Loukkaantumiset häirinneet, sivussa vielä pitkään.

Olli Sinkkonen 7
Ei ole kunnostautunut liiemmin hyvässä kuin pahassakaan. Näytönpaikat vähissä.

Jussi-Mikko Makkonen 7-
Harjoitusottelut lupailivat hyvää, mutta ei ole esittänyt mitään ihmeellistä. Käsivamma sotkenut kautta.

Osa pelaajista, Toni Mäkiaho mukaan lukien, on jätetty arvioimatta, koska allekirjoittanut ei ole nähnyt heidän pelaavan riittävästi arvioidakseen heitä tarkemmin. Muiden mielipiteitä ja lisäyksiä odotellen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös