Välitodistuksia.

  • 1 995
  • 4

Polliisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
#28
Tuolta Jokereiden osiosta tämän kopioin, saadaan tännekkin vähän eloa.

Nyt kun on puolet kaudesta pelattu, niin voitaisiin arvioida jokaista pelaajaa, eikä vaan yllättäjiä tai pettymyksiä.

Maalivahdit


Markus Korhonen 15 ott. 91.02%

Karhu on yllättänyt minut positiivisesti. Ottanut ainakin minun silmissä 'ykkösmaalivahdin' paikan Nikeltä, vaikka vielä ainakin vähän aikaa mennään tällä fifty-fifty järjestelmällä. Torjunut Kärpille monta pistettä vieraissa.

Niklas Bäckström 13 ott. 90.81%

Oli harjoitusmatseissa ja kauden alussa loistava, viime matseissa pientä haparointia. Hankittiin ymmärtääkseni ykkösmaalivahdiksi, ei ole sitä tällä hetkellä. Huonommat prosentit kuin Karhulla, silti Moskovaan.


Puolustajat


Lasse Kukkonen 9+ 27 ott. 4+4=8 +33

Tällä hetkellä (ennen Blues-peliä) plus/miinus tilasto näyttää +33. Ei perusteluja, loistava kauden alku Lasselta. Kävi Karjalassa tuuraamassa, kutsu Balticaan. En ihmettele, jos Lasse nähtäisiin Sweden Hockey Games'issa, mutta kisoihin ei ole asiaa.

Mikko Myllykoski 9- 27 ott. 4+8=12, +27

Kukkosen pakkipari, +27. Enemmän tehopisteitä kuin Lassella. Ajaa joskus itsensä ulos yrittämällä sitä kuuluisaa (?) perstaklausta. Silti loistava kauden alku myös Mikolta, jatkosopimusta kehiin.

Kimmo Lotvonen 23 ott. 0+5=5, -6

Kukkosella plus/miinus +33, Lotvosella -6. Liian iso ero joukkueen sisällä. Jatkaa siitä mihin viime kaudella jäi, tosin ennen tuota polvivammaa Kike pelasi jopa joitakin hyviä pelejä. Selän kanssa jotain ongelmia?

Joni Pitkänen 8- 27 ott. 3+9=12, -5

Mister Philadelphia oli alkukaudesta huono. Tyhmiä jäähyjä ja huonoja ratkaisuja kiekon kanssa. Parantanut peliään paljon alkukaudesta, tulee olemaan U20-kisojen paras pakki. Ensi kesänä Phillyyn. Huono plus/miinus.

Topi Jaakola 27 ott. 1+1=2, -2

Ei kauheita hazardeja, tosin ei ole esittänytkään mitään kauhean ihmeellistä. Pientä epätasaisuutta otteissa. U20-kisoissa tulee olemaan Pitkäsen pakkipari ja Suomen tärkeimpiä puolustajia. Vielä muutama kausi Suomessa ja sitten Floridaan.

Mikko Lehtonen 7+ 27 ott. 3+6=9, +3

Odotin Lelulta enemmän. Odotin lopullista murtautumista liigan puolustajien elittiin, mutta ei. Ei ole silti kauhean huonosti pelannut, ainakin Ipaa vastaan onnistunut.

Drew Bannister 15 ott. 2+4=6, +3

Ensimmäiset viisi matsia menivät pelityylin opetteluun, sitten muutama hyvä peli ja vatsalihasvamma. Loukkaantumisen jälkeen on ollut suorastaan loistava. 1 on 1 tilanteissa Kärppien paras, purkaa kiekon melkein yhtä varmasti pois kun Bob Halkidis IFK:ssa muutama vuosi sitten. Tehojakin on alkanut löytyä.

Mikko Palomäki 7- 17 ott. 0+0=0, -2

Ei mitään kauhean erikoista, tällä hetkellä pelaa vuokralla Hokissa. Voisi pysyä siellä vaikka loppukauden, Mikon täytyy saada miesten pelejä alle. Edustuksessa ei tule kumminkaan peliaikaa ilman loukkaantumisia.

Sami Siltavirta 7- 5 ott. 0+0=0, +5

Onneton puukäsi Jyväskylästä palasi Kärppiin / Hokkiin. Pelannut muutamat matsin ihan... hyvin? Ei suurempia virheitä, ei ole kyllä käyttöäkään täällä. Takaisin Kajaaniin.
Pakkipari Siltavirta-Lotvonen pelottaa.


Hyökkääjät


Mika Pyörälä 27 ott. 8+7=15, +4

Positiivinen yllätys. Kesällä oli vielä Heikkilän saunakaveri, jolla ei ollut voimaa miesten peleihin. Tehoja tullut kivasti. Siirtynyt sentterin paikalta laituriksi, aloituksissa parantamisen varaa. EuroTour kamaa.

Sakari Palsola 8- 24 ott. 8+7=15, +6

Sakke on ollut loistava viime peleissä, juuri niinkuin vuosi sitten tähän aikaan, jolloin aivotärähdys esti Moskovan matkan. Alkukaudella oli hieman pimennossa, pelivire alkaa löytyä.

Sami Mettovaara 26 ott. 4+5=9, +2

Tsemppiä pitäisi riittää, jos ei riitä niin löytyy viltistä. On tehnyt juuri sitä mitä on odotettukin.

Petr Ton 7- 26 ott. 5+6=11, +5

Niin. Ensimmäiset kolme peliä loistava, sen jälkeen teki kyllä töitä, mutta ei tehoja. Oli pääsemässä hyvään vireeseen ennen joulutaukoa, mutta loukkaantui SaiPa-pelissä. Tono tulee vielä. Toivottavasti.

Jari Viuhkola 8+ 21 ott. 9+12=19, +10

Kärppien pistepörssin nelonen. Kausi alkoi hyvin, sitten tuli polvivamma. Loukkaantumisen jälkeen peli on ollut vähän hakemista, tosin Ässiä vastaan kaksi maalia.

Petr Tenkrat 27 ott. 18+11=29, +15

Ollut sitä mitä on odotettukin, ja vähän enemmän. Johtaa liigan maalipörssiä ja on pistepörssin kakkonen. Myös puolustaa, hyvä alivoimalla. Loistava pelaaja.

Jussi Jokinen 9- 27 ott. 6+12=18, +7

Hyvä alkukaudesta, sitten tuli pieni 'suvantovaihe'. Viime matseissa ollut jälleen hyvä. Pelaa U20-kisoissa Suomen ykkösketjussa Tuomo Ruudun laidalla. Milloin kutsuu Dallas?

Brett Lievers 9- 27 ott. 9+13=22, +6

Oli alkukaudella Kärppien paras pelaaja ja oli vähän aikaa jo pistepörssin kärkikolmikossa. Tehoja ei ole viime aikoina tullut hirveästi. On silti tehnyt jo kohta enemmän pisteitä kuin viime kaudella yhteensä. Toivoisin, että Golden jatkaisi Kärpissä ainakin vielä yhden kauden, mutta se ei taida toteutua.

Andrei Potaichuk 9- 26 ott. 6+14=20, +6

Sama juttu kuin Lieversillä, paitsi että Potaichuk jatkaa Kärpissä vielä yhden kauden. Ei tällä hetkellä tunnu saavan maalia mistään.

Henrik Juntunen 25 ott. 5+4=9, +9

Yes, Henkka otti paikan Kärppien liigajoukkueesta! Hyvä alkukausi nelosketjussa. U20-kisoissa Suomen ykkösketjussa Jokisen ja Ruudun kanssa. Ensi vuonna isompaan rooliin ja sitten Losiin.

Pekka Saarenheimo 27 ott. 6+6=12, +7

Pelaa nelosketjun sentterinä ja on Kärppien sisäisen pistepörssin kahdeksas. Loistava alkukausi myös Pekiltä. Tällä hetkellä kolmen ottelun maaliputki päällä.

Antti Aarnio 26 ott. 2+3=5, +8

Jäälin Ihmiskuula on ärsyttänyt monta vastustajaa, avojäällä mm. kolme päätä pitempi Robert Kantor lensi komeasti. Maalejakin on tullut jo komeasti kaksi.

Juha-Pekka Haataja 27 ott. 2+3=5 +1

Ei tehnyt ennen Tonon loukkaantumista oikeastaan mitään, tosin sai siirron kakkosketjuun juuri Tonin loukkaantumisen johdosta ja Viuhkolan ja Tenkratin kanssa on alkanut jo tehojakin löytyä. Tulevaisuudessa potentiaalinen sniper.

Juho-Tuomas Appel 5 ott 0+0=0 -1

Ei ole esittänyt yhtään mitään. Ei ole voimaa eikä pituutta, fysiikka ei vaan riitä miesten peleihin. A-junnuissa pelannut ihan hyvin.
 
Viimeksi muokattu:

JVR

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers
JVR:n puolueelliset puukot:)

Maalivahdit:

Markus Korhonen: Alkukaudesta "karhu" oli epävarma. Jokaisessa ottelussa selustaan tahtoi mennä vähintään yksi lipsahdus/helppo. Korhonen on kuitenkin parantanut otteitaan kuin Nokia puhelinmallejaan. Ennen loukkaantumistaan Jokerit-ottelussa, Korhonen oli otteiltaan mielestäni se ns. ykkösmaalivahti. Arvosana: 8 1/2

Niklas Bäckström: Ei ole ainakaan vakuuttanut esityksillään. Ehkä odotukset ennen kauden alkua olivat liian kovat miestä kohtaan. Taistelee kuitenkin tasapäisesti ykkösvahdin paikasta. Arvosana: 8 -


Puolustajat:

Lasse Kukkonen: Pelannut rutkasti yli odotusten. C-kirjain rinnassa näyttää sytyttäneen Lassen lentoon. Tehopörssilukema uskomattoman ylivoimainen ja pisteitäkin on syntynyt ihan riittävästi. Osoittanut vahvuutensa erityisesti tärkeissä/kriittisissä tilanteissa. Arvosana: 9 1/2

Mikko Myllykoski: Samat sanat kuin Kukkoseen. Petrannut paljon viime vuodesta. Arvosana: 9

Kimmo Lotvonen: Liike ei tahdo millään riittää. Muutenkin pelaa kokoonsa nähden kuin pahin mikkihiiri. Kauden avausmaali eilisessä Ässät pelissä tuli kieltämättä tärkeään saumaan. Siltikin, puolustuksen heikoin lenkki. Arvosana: 6+

Joni Pitkänen: Otteet parantuneet koko ajan. Ensimmäisellä neljänneksellä Jonin ajatukset taisivat olla puitakin korkeammalla. Nyt enää oksien alapuolella. Ollut viimeisissä otteluissa kärppäpuolustuksen selvä liideri. Arvosana: 8+

Topi Jaakola: Lunastanut otteillaan paikan pelaavassa kokoonpanossa. Vielä suhteellisen epävarma SM-liigaan. Erityisesti vaikeuksissa avaussyöttöjen kanssa. Väsy ilmeisesti painanut joulukuun aikana. Arvosana: 7 1/2

Mikko Lehtonen: Yllättävän vaisu ollut oikeastaan koko kauden ajan. Lehtosen laukauksella pitäisi syntyä paljon enemmän tuhoja hyökkäyspäädyssä, varsinkin kun pääsee pelaamaan ylivoimaa noinkin paljon. Parantaa varmasti kevättä kohti. Arvosana: 8

Drew Bannister: Ei todellakaan ole osoittanut olevansa mikään huippupakki. Vahvuutena 1-1-vastaan tilanteet. Säästelee jostakin syystä lyöntilaukaustaan ja taklauksiaan. Lisäksi ottaa turhan usein tyhmiä jäähyjä. Arvosana: 8-

Sami Siltavirta ja Mikko Palomäki ovat mielestäni hoitaneet tehtävänsä suhteellisen hyvin ollessaan kaukalossa.


Hyökkääjät:

Mika Pyörälä: Positiivisin yllättäjä. Uskomattoman suuri ryhtiliike viime kaudesta, jolloin oli monien kannattijien hampaissa. Rohkeutta ja taitoa riittämiin. Tehnyt tärkeitä maaleja joukkueelleen. Arvosana: 9 1/2

Sakari Palsola: Suhteellisen hyvä molempiin suuntiin. Tekee maalit, kun paikka on. Tärkeä pelaaja kokemuksellaan joukkueelle. Arvosana: 8+

Sami Mettovaara: Väläyttälee ajoittain, mutta siltikin pienoinen pettymys. Varsinkaan kovasti mainostettua kovuutta ei ole juurikaan kaukalossa tällä kaudella näkynyt. Arvosana: 8-

Petr Ton: Joukkueen systeemi ei ole ehkä sellainen, missä Ton on tottunut pelaamaan. Pienoisia sopeutumisvaikeuksia, mutta varmasti yksi tärkeimmistä pelaajista keväällä. Arvosana: 7-

Jari Viuhkola: Loukkaantumiset riesana koko kauden. Uurastaa kaukalossa joukkueensa eteen valtavan määrän. Myös Kärppien parhaimmistoa aloituksissa ja alivoimatilanteissa. Arvosana: 8 1/2

Petr Tenkrat: Kärppien tuki ja turva. Pystyy ratkaisemaan henkilökohtaisella osaamisellaan valtavan määrän otteluja. Ehkä liigan paras pelaa syyskaudella. Laukoo todella hanakasti. Rannevamma vain tuli ikävään saumaan. Arvosana: 10 -

Jussi Jokinen: Tunnollinen puurtaja, joka pystyy kiitettävän hyvin myös pelinrakenteluun ja maalien tekoon. Hiukan kovuutta otteisiin, niin hyvää tulee. Arvosana: 8 1/2

Brett Lievers: Välillä todella hyvä ja välillä taas täysin untenmailla. Mielialapelaaja, joka parhaina päivinään kultaakin kalliimpi joukkueelleen. Arvosana: 9-

Andrei Potaichuk: Lieversin tutkapari, jolle maalinteko on ollut ajoittain tuskallisen vaikeaa avopaikoistakin. Kuitenkin joukkueensa parhaimmistoa hyökkäyssuunnassa pehmeine käsineen:). Arvosana: 8 1/2

Henrik Juntunen: Ottanut jälleen harpauksen ylöspäin urallaan. Kovaluinen ja röyhkeä pelaaja, jolla on hyvä laukaus. Tehnyt kiitettevän paljon tehopisteitä tuolla peliajallaan. Arvosana: 8 1/2

Antti Aarnio: Yllättäen säilynyt suhteellisen ehjänä koko kauden ajan. Tunnollinen pelaaja, joka tekee oman roolinsa kiitettevästi. Taitoa ei ole pätkääkään, mutta luonnetta, vauhtia ja kovuutta sitäkin enemmän. Arvosana: 8[/B]

Pekka Saarenheimo: Tulevaisuudessa todella tärkeä pelaaja joukkueelleen. Taitoa on rutkasti. Puhkeaa kukkaansa yhtä yllättäen kuin Pyörälä tällä kaudella. Arvosana: 8[/B]

Juha-Pekka Haataja: Erittäin vaisu taitoihinsa nähden alkukaudesta. Lisääntynyt peliaika on kuitenkin nostanut miehen omalle tasolleen. Samat sanat kuin Saarenheimosta. Hyvä laukaus. Arvosana: 8[/B]
 

Anton

Jäsen
Välitodistus

Miksi Mettovaaran "joulutodistuksen arvosana" on noin alhaalla?
Mettohan on parantanut peliään koko ajan. Pelaa vastustajan tärkeimpiä pelaajia vastaan ja on paljon mukana ns. näkymättömässä pelissä. Pelkkä kookkaan, rutinoituneen, karvaavan hyökkääjän oikea sijoittuminen kentällä täyttää suht hyvin "johtavan jarrumiehen" tehtävän.
Metto kaivaa itselleen enemmän kiekkoja kuin laidoissa menettää. (onkohan tuo nyt meriitti?) Yritys ei lopu kesken ottelun, eikä notkahduksia pidemmälläkään aikavälillä tule. Blokkaa, syöttelee ja tekee välillä tärkeisiin paikkoihin maaleja. Se, että reppu ei heilu joka ottelussa, kuten Tenkratilla, ei tarkoita, ettei Mettovaara olisi lähes kiitettävän arvoinen Hyökkääjä.
Huom! Kirjoitin isolla Hoolla. *grin*
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
MAALIVAHDIT


Niklas Bäckström

Pieni pettymys, ei voi sanoa selkeäksi ykkösvhdiksi. Kiekkoja mennyt välillä helpohkosti taakse. Torjunta prosentti jopa yllätävän hyvä ja luokkantuminen sotkenut kuviotita. Tästä on hyvä jatkaa.

Arvosana: 7 1/2

Markus Korhonen

Karhulla eriomainen alkukausi noussut Bäckströmin selkeäksi haatajaksi ykkösvahtina.

Arvosana: 8 1/2

PUOLUSTAJAT


Lasse Kukkonen 5+6=11

Lasse nousi puolustuksen liideriksi kapteenin viitan saatuaan. Viime kauden maajoukkue pelien perusteella osasi odottaakkin läpi murtoa. Toivoisi Lasselle peliaikaa myös YV:llä, jos mies vain jaksaa

Arvosana: 9½

Joni Pitkänen 4+11=15

Joni ollut kovasti kannatajienkynsissä ja nuoruus tuo ailahtelevuutta peliin. Jonin parantanut peliään kuin koira juoksuaan. Miinustili ainana miinuksena. Monta tärkeää maalia.

Arvosana: 8+

Drew Bannister 2+4=6

Mieheen on kasattu kovasti odotuksia. Loisti vähän aikaa Tsekkien takana, miesten loukkannutttua peli katosi. Miinusksia tullut yllätävän paljon. Kiekollinen peli ollut ajoittain eriomaista. Lisää odotellen.
Arvosana: 8-

Topi Jaakola 1+1=2

Täyttänyt paikkansa ihan hyvin. SIlmiin pistänyt hätäiset purut ja hierkan ollut miinuksella.
Arvosana: 8-

Mikko Lehtonen 3+7=10

Vastuullinen paikka, mutta peli ollut alkukauden hiukan hakusessa. Välillä loisto otteita, mutta ajoittain virheitä ja huonoja pelejä. Saanut peliaikaa YV:llä, kova pyssy, mutta muu kiekollinen peli hätäistä, jäänyt monta ratkaisu paikkaa käyttämättä. Lelu pieni pettymys odotin enemmän.
Arvosana: 7 1/2

Kimmo Lotvonen 1+6=7

Alkukaudella paljon peliaikaa ja miinuksineen yleisön syntipukki. Pelaa hyvin kiekollisena, mutta oma pää soi liian tiuhaan. Väliin hyviä peljä.
Arvosana: 6 1/2

Mikko Myllykoski 4+8=12

Myli pelannut eriomaisen kauden. Alkukaudesta naljaltiin perse taulauksista, mutta suut hiljenneettin pian. Erinomainen +/- ja tehoissa toiseksi paraspuolustaja, kuka olisi uskonut kauden alla. Pelaa paljon ja hyvin.
Arvosana: 10-

Mikko Palomäki

Vähän peliaikaa, täytti paikkansa. 7 1/2

Sami Siltavirta

Vähän peliaikaa, ei näkyny hyvässä eikä pahassa. Vääntänyt hyvin isollaa koollaan vaihdot mitkä pelannut. Hienosti plussalla.
EArvosana: -8

HYÖKKÄÄJÄT


Jussi Jokinen 8+13=21

Jussi pelannut hyvän kauden, kuten oli odotuksetkin. Jäi vähälle peliajalle, kun koko joukkueen peli ja ehkä enmmän ketjukaverien peli hyytyi. Knatoi loistavasti vastuuta nuoreksi Tsekkien loukkanuttua, sekä jopa nelosketjun sentterinä ratkoi vähällä peliajalla pelejä.
Arvosana: 9-

Pekka Saarenheimo 6+6=12

Pekillä olleet mukavat tehot ja ollut yllätävän tehokas, selkeästi plussalla
Arvosana: 9-

Mika Pyörälä 10+7=17

Pyörälä on noussut Kärppien vakio ratkaisjaksi, eriomaisia maaleja ja harhautuksia, pelikäsityksessä parantamista.
Arvosana: 9

Brett Lievers 11+15=26

Alkukausi loistava, sitten hyytyminen, kantanut taas vastuuta Tsekkien loukkanuttua. Pisteitä kaikesta huolimatta tasaiseen ja hyvää liikettä.
Arvosana: 9

Jari Viuhkola 7+13=20

Pikulla ollut kaudella näytön paikka. Täyttänyt hyvin roolinsa, loukkantuminen häirinnyt.
Arvosana: 8+

Juha-Pekka Haataja 2+5=7

Tehnyt ihan mukavasti hommia ja oli erinomainen viimeiset 10 peliä. Tästä on hyvä jatkaa.
Arvosana: 8+

Henrik Juntunen 5+4=9

Henkka oli arvioissani ylimääräinen hyökääjä. Nyt ehdottomasti kokoopanoon kuuluva. Kärppien yksi parhaista maaliedusta pelaajista. Toivoisi jopa Yv aikaa. Loistavia tärkeitä maaleja.
Arvosana: 8½

Sakari Palsola 9+8=17

Sakelta aukesi taas pistehanat, tehnyt pinnoaj tasaiseen, mutta sairastelu sotki homman marraskuun otteluruuhkassa. Alkukausi todella loistava, sittenn sairastelu ja taas päästy vauhtiin. Pitkä plussa vaihto sentteriksi, nyt pelannut todella hyvin ns. jarruketjussa, Kärppien paras aloittaja. Saken pinnat väheni sairastelun jälkeen kadonneen YV ajan mukana. Nyt pinnoja taas ropisi, kun YV aikaa tuli.
Arvosana: 8+

Antti Aarnio 2+4=6

Hyvää peliä, mutta ollut paljon loukkantuneena. Odotin jopa enemmän.
Arvosana: 8

Petr Tenkrat 18+11=29

Tehnyt sen mitä odotettu ja eriomaista raatamista lisäksi. Nostanut miehet rinnallaan uudelle tasolle.
Arvosana: 10

Andrei Potaitchuk 8+16=24

Loistava lakukausi, sitten hyytyminen. Kädet käy. Kantanut vastuuta vaikeilla hetkillä.
Arvosana: 8 1/2

Petr Ton 6+5=11

Tärkeitä maaleja ja yllätävän kylmä ratkisu hetkillä, kuitenkin tehoja liian vähän. Hakee peliään, eiköhän vielä aukea.
Arvosana: 7-

Sami Mettovaara 6+5=11

Alkukaudella varjojen mailla, dielsel kuitenkin lähtenyt käyntiin. Nyt löytänyt pelinsä. Kokemus näkynyt tiukoissa pelissä.

Arvosana:8

Minulla ollut Sampalle moinen arvosana, olen pitkälti samaa mmieltä Antonin kanssa. Samppa vääntää todella hyvin ja peli on lähtenyt ihan hyvin käyntiin viltitysten jälkeen. Täyttänyt paikkansa kokeneena raatajana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös