Mainos

Välierät 2013: Tappara – Lukko

  • 106 892
  • 460
...

Joka tapauksessa minusta pakkipari yv:ssä olisi oikein, koska on riittävän hyvä pakisto tuohon hommaan. Tai sitten en ole sisäistänyt tältä osin Rautakorven pointtia. Vai onko se idea vaan niin yksinkertainen, että ne tekee maalin tai kaksi pelissä ja minä ylimietin asiaa :)
Kun pelataan yhdellä viivamiehellä, on Tapparan käytettävä neljää hyökkääjää - kukaan pakeista ei ole niin hyväkätinen, että pelaisi "siivessä". Minä haluaisin sen Järvisen edelleen ylivoimalle, vaikka Kaksosen paikalle.
 

Nwoke

Jäsen
Suosikkijoukkue
SAINTS salibandy, Spiral-liiga, Tampere
Virta oli kommentaattorina muuten hiukan pihalla Tapparan ylivoimaidean/peluutuksen suhteen. Aluksi ihmetteli kun Tappara pelaa sitä vain yhdellä pakilla ja sitten teki "hienon" havainnon että Tappara siirtyi kahden pakin ylivoimapeluutukseen virheen seurauksena. Tosiasiassa jäähy oli jo loppumaisillaan ja siksi kentällä oli kaksi puolustajaa, ei sen takia että Rautakorpi olisi tehnyt taktisen muutoksen.

Ehkä Virrallekin vielä aukeaa, miksi Tappara niin pelaa ja miksi se on tällä hetkellä niin vaarallista. Ylivoimaa vastaan kun on äärimmäisen vaikea puolustaa. Siinä on mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja riittämiin ja kätisyydet toimii, eikä taidostakaan ole puutetta. Muuten Virta on kyllä mies paikallaan.
 

Chaddy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tapparan minimaalisiin ketjuvaihdoksiin liittyen, näkisin että Rautakorpi pelaa joukkueensa kanssa texas holdemia. Kädessä on 10 & 8, ja tiedetään että vastustajalla on 9 & 7. Kun näillä korteilla heitetään seitsemän kertaa all-in, niin todennäköisesti mennään jatkoon. Jos nyt aletaan jakamaan uusia kortteja (=sekoittamaan ketjuja enemmän), on toki mahdollisuus saada Q & Q mutta toisaalta on myös mahdollisuus saada 2 & 7. Rautakorpi jos kuka valmentaa todennäköisyyksien ja tilastojen kautta. Olisi varmaan aika guru myös koripallossa. On myös muita tilastovalmentajaa, mutta Rautakorvesta tekee erityisen se, että myös kaikki muut valmennuksen osa-alueet ovat kunnossa. Pokerinpeluu onnistuu vain luotettavan ja hyvin valmennetun joukkueen kanssa.

Näyttäisi siltä, että vääjäämättömät matematiikan ja fysiikan lait vievät Tapparan jatkoon tästä parista. Pelit ovat tasaisia mutta kuitenkin Tappara luo jatkuvasti enemmän vaarallisia maalipaikkoja, joten todennäköisyydet ovat meidän puolella. Finaalissa vastaan saattaa tulla parempi pokerikäsi, jolloin täytyy yrittää erikoisempiakin ratkaisuja riskin kera. Mutta se on sen ajan murhe, Rautakorven Tappara elää aidosti vain tätä hetkeä ja se on iso vahvuus.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Kyllähän Tappara on ollut juuri niin vahva kuin on osannut odottaa. Kumpikin peli on jatkoajalla ratkennut heti kättelyssä.

Tapparasta erityisesti pistää silmään liigan kovin pakkikalusto niin puolustus kuin hyökkäyspäässä. Ylivoimalla variaatioita on paljon, mutta tehokkaimmin Tappara pelaa pakkien kautta kiekkoa maalille ja maalinedessä on monta rouhijaa laittamassa kiekkoa reppuun.

Sinänsä kertoo joukkueen laajuudesta ja yhtenäisestä pelitavasta aika paljon, että Barkovin ja Connollyn loukkaantumiset eivät paljoa tekemisessä näy.

Vaikka pelit ovat olleet äärimmäisen tasaisia niin kyllä Tappara kummankin voiton on täysin ansainnut. Lukko jää kamppailupelaamisessa Tapparalle selkeästi.

Huomenna Lukon pitää ehdottomasti tiivistää pakettiaan ja pelata kärsivällisemmin. Jokereita vastaan Lukko puolusti paljon paremmin, mutta nyt pakka tuntuu aukeavan todella helposti kuten eilenkin, esim. Niemisen maalissa. Varmaan RD:n sanomaa henkistä väsymystä on liikkeellä. Jostain on nyt kaivettava joukkueelle lisää virtaa.

Vaikka Lukon ja Tapparan väliset ottelut eivät yllä intensiteetiltään lähellekään Jokerit-sarjaa (mikä näkyy kentällä ja katsomossa) niin pakko nostaa hattua Tapparalle tässä vaiheessa. Joukkue on kuin kone.

Sarja on kuitenkin kaikkea muuta kuin ratkaistu.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Virta oli kommentaattorina muuten hiukan pihalla Tapparan ylivoimaidean/peluutuksen suhteen. Aluksi ihmetteli kun Tappara pelaa sitä vain yhdellä pakilla ja sitten teki "hienon" havainnon että Tappara siirtyi kahden pakin ylivoimapeluutukseen virheen seurauksena. Tosiasiassa jäähy oli jo loppumaisillaan ja siksi kentällä oli kaksi puolustajaa, ei sen takia että Rautakorpi olisi tehnyt taktisen muutoksen.

Oikein ärsyttää välillä, kun asiantuntijat ovat pihalla. Virta ihmetteli juuri tuota ylivoimaa ja kuinka on jouduttu tekemään muutoksia yhtäkkiä, kun pari kaveria on poissa. Joo, on vaihtunut ykkös-yv:stä yksi pelaaja mutta ei se ylivoima ole mihinkään muuttunut. Sihvonen ihmetteli kun Tappara on siirtynyt pystysuunnan jääkiekkoon ja roiskii kiekkoa joka paikasta maalille.

Onhan ne detaljeja mutta asiavirheitä silti. Lukkoa on hehkuteltu tässä kahden pelin voimin nyt vähän joka puolella ja Tappara on pelannut seitsemän playoff-matsia saldolla 6-1, silti tuntuu, että siellä on pelkkiä ongelmia näköpiirissä koko ajan. Edes kerran voisi ihan sitä tulostakin kunnioittaa.

En edes uskalla ajatella mitä se on, jos sattuisi onnaamaan ja pelattaisiin finaaleja Ässiä vastaan, ajatelkaa Ässiä. Porilainen hulluus, pelityyli, Antti Raanta, Urheilulehti olisi ainakin täysin sekaisin. Tappara jopa ehkä voittaisi yhden pelin ja: "no mutkun... ja tossakin toi... ja kyllähän vaan sitten...".

Tietenkin olisihan se kiva saada fanittamisesta palkkaa tännekin, nyt tämä taitaa taas olla vain tätä tamperelaisten "itkemistä". Esko "HIFK" Seppänen muistaakseni totesi, että täällä itketään, ettei Barkov ole ykkössentteri. Minulla on sinulle Esko tähän vain yksi kommentti: 6+0 (4 VM). Mutta tehdään ne pohjatyöt sitten ensi kerralla, yeah?
 
Viimeksi muokattu:

xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Sinänsä kertoo joukkueen laajuudesta ja yhtenäisestä pelitavasta aika paljon, että Barkovin ja Connollyn loukkaantumiset eivät paljoa tekemisessä näy.

Mielestäni Sashan ja Connollyn puuttuminen näkyy eniten kahdessa asiassa:

-Tappara ei pelaa läheskään niin paljoa pitkiä hyökkäyksiä kuin aiemmin. Pienen tilan taiturit ovat poissa, joten ratkaisuja haetaan nopeammin ja suoraviivaisemmin.

-Ylivoimasta puuttuu taitoa ja juonikkuutta järjettömän paljon

Tähän asti ollaan pärjätty näilläkin eväillä, mutta kyllä tässä vaadittaisiin muutamien pelaajien tasonnostoa, jotta päätyyn asti voitaisiin mennä. Saa nähdä kuinka käy.
 

Wildcard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Katso laukaisukarttoja. Kaikki Tapparan maalit on tehty ns. millistä, lukuunottamatta Aallon maalia, joka tehtiin jopa niinkin kaukaa kuin 3-4 metrin päästä.

Yhtä ainutta imaisua ei ole Vehaselta vielä nähty, eikä yksikään noista kiekoista ole ollut ns. otettavissa. Toki näitä voi säkällä ottaa kiinni, mutta yksinkertaisesti reaktioaikaa ei ole silloin kun päästään vetämään tai ohjaamaan 1-2 metrin päästä maalista. Tulee fysiikan rajat vastaan. Edes Metsola tai Raanta ei olisi noita noukkinut.

Vilkaisin nyt sitten viimeisen Jokeri-pelin laukaisukarttaa, kun joku väitti minun olevan väärässä. En ollut, vaan laukaisukartta kertoo juuri sen minkä pelissä näin. Jokerit laukoi 74 kertaa, joista selvästi suurin osa todella kaukaa ja näistä tietysti lähes puolet ohi maalin. Ei Vehasellekaan tehdä noin kaukaa, yleensä. Ben-Amorin veto meni helposti sisään ilman maskia verrattuna kaikkiin 12 kpl Tappara-Lukko -sarjassa nähtyihin maaleihin.

Tappara pääsi edellisessä ottelussa vetämään millistä sen 18 kertaa ja nyt 10. Jokerit taas viimeisessään pääsi vastaavalta paikalta vetämään 7 kertaa, joista vain 3 maalia kohti. Ei sellaisella pelillä yksinkertaisesti ohiteta Vehasta, varsinkin kun miestä vielä pidetään lämpimänä jollain toivottomilla kaukovedoilla.

Lisäys: jopa Lukko sai mainitulta alueelta enemmän vetoja maalia kohti, josta sitten Ahtola rankaisi.

Kyllä se eri Petri Vehanen siltikin on, mm. Koskirannan tasoitusmaalin lahjoitti Tapparalle ja jatkoaika maalissa ylipelasi itsensä ulos. Sama pätee myös Metsolaan ei ole mies vakuuttanut tässä sarjassa verrattuna runkosarjaan.
 

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä se eri Petri Vehanen siltikin on, mm. Koskirannan tasoitusmaalin lahjoitti Tapparalle ja jatkoaika maalissa ylipelasi itsensä ulos. Sama pätee myös Metsolaan ei ole mies vakuuttanut tässä sarjassa verrattuna runkosarjaan.

Eilisessä pelissä jollain tapaa olisi Metsola voinut Azevedon maalin ottaa. Mutta ensimmäisessä kiekko pomppi kyllä niin erikoisesti, että aika taikuri saa olla joka sen kiinni ottaa. Lisäksi oli sen Umisevicin omiin laittama maali. Siinäkin vaaditaan taitoa maalivahdilta tajuta, että kaveri laittaa omiin.

Edellisessä pelissä yksi kimposi maalin edestä Aallon persuuksista suoraan häkkiin. Ei mitään mahdollisuutta ottaa.

Kyllä se sama Metsola siellä kuitenkin edelleen on.
 

tapparammies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä se eri Petri Vehanen siltikin on, mm. Koskirannan tasoitusmaalin lahjoitti Tapparalle ja jatkoaika maalissa ylipelasi itsensä ulos.

Koskirannan tasoitusmaali oli tyypillinen reboundista laitettu. Tietenkin voidaan sanoa, että Vehanen olisi voinut pitää ykköskiekon kiinni, mutta ihan samoja pomppuja se antoi Jokereitakin vastaan. Itse Koskirannan nostoon Vehaselle ei jää enää reaktioaikaa, mies on auttamattomasti liian lähellä.

Jatkoajan tilanteessa voidaan puhua ylipelaamisesta, mutta toisaalta se oli hankala päätykiekko. Tosiasiassa tilanteessa on Lukon vasen pakki väärässä paikassa ja kultakypärä Azevedo tulee myöhässä paikkaamaan.

Paluukiekot ovat ensisijaisesti pakkien ongelma. Molemmissa päissä.

Vehaselta ei kuitenkaan edelleenkään ole tässä sarjassa nähty samanlaista imua kuin Ben-Amorin veto Jokeri-sarjan viimeisessä ottelussa, mika sekään ei ollut mikään erityisen helppo imaisu. Ja tosiaan Jokerit hyödynsi 5-2 -voitossaan vielä paljon suuremmalla prosentilla nämä lähivedot, olikohan jopa hurjat 5/7, kun Tapparalla toistaiseksi "vain" 3/18 ja 3/10, eli kyllä se vähintään sama Pete siellä maalilla on.

Olisi hienoa päästä finaaleihin tässä ja vielä Ässät vastaan. Tulisi pelien jälkeen Jyp-fanit kertomaan, kuinka nyt maalissa on selvästi ihan eri Raanta. Tappara muistaakseni kaudellakin teki jossain pelissä Raannasta "reikäjuustoa" juuri sillä menetelmällä, että päästiin riittävän lähelle vetämään.

Sama pätee myös Metsolaan ei ole mies vakuuttanut tässä sarjassa verrattuna runkosarjaan.

Maalia kohti tulleista vedoista Metsola on toistaiseksi päästänyt 0 kappaletta helppoja taakseen. En oikeastaan tiedä mitä maalien suhteen mies olisi voinut vielä tehdä paremmin. Toki muutamia pomppuja on ollut, mutta näistä pakit ovat siivonneet yleensä, joskin siinä 3-2 tappiossa HIFKiä vastaan oli kaksi pompputilannetta, jossa ensin Halme ja sitten Leimu olivat ihan väärällä paikalla maalilla.

Yksi ja ainoa työtapaturma Metsolalle sattui viimeisessä HIFK-pelissä, kun meni sitten ohjaamaan ristikulmaan suunnatun vedon omaan maaliin. Huolimattomuutta toki.


Ps. on tuo kyllä edelleen huikea tuo Lukon 1-0. Ihan tyypillinen jalkapallosta tuttu maalinedustilanne, jossa puolustaja epäonnistuu puskussaan (kiekko osuu Aallon puhelimeen), mistä "jalkapallo" kimpoaa Lukko-pelurin puskuetäisyydelle, josta tämä puskee "pallon" takamiehelle, joka tempaisee "pesäpallon" maaliin.
Pelin jälkeen sitten Keränen valittelee haastattelussa, että tällä kertaa ei pomppinut Lukolle, mikä olikin jo sitten parhautta.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Pelin jälkeen sitten Keränen valittelee haastattelussa, että tällä kertaa ei pomppinut Lukolle, mikä olikin jo sitten parhautta.

Keränen saattoi kenties tarkoittaa esimerkiksi vaikka Jasun ohjausta ohi tyhjästä maalista kolmannessa erässä. Myös se tolpanjuureen pysähtynyt kiekko olisi voinut pomppia maalirautojen väliin.

Joo mutta onhan Tappara nyt täysin suvereeni joukkue, jolla ei edes tuuri käy ollenkaan. Lukko roikkuu (kirjaimellisesti) mukana pelkästään tuurilla. Tappara ei edes roiku, vaan perustaa pelinsä muuten vain täydellisyyteen.
 

PJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevat Mestarit
Joo mutta onhan Tappara nyt täysin suvereeni joukkue, jolla ei edes tuuri käy ollenkaan. Lukko roikkuu (kirjaimellisesti) mukana pelkästään tuurilla. Tappara ei edes roiku, vaan perustaa pelinsä muuten vain täydellisyyteen.

Mäkin tuota eilistä peliä vähän kesätunnelmissa katselin, niin eipä se Lukon voitto nyt ihan maailman ihme olisi ollut. Mutta perjantaina varmaan kannattaisi alkaa Lukon voittaa, jos aikoo myös voittoja ottaa. Tosin ehtiihän sitä sitten lauantaina aloittaa ...

Tappara osaa kyllä pelata kiekotonta miestä juuri sääntöjen rajamailla, koska jäähyjä ei tule. Siinä hyödynnetään ihan viimeiseen asti sääntöjä. Olisi väärin kuitenkin kutsua sitä kahvaraksi, se on enemmin painira tai vastaavaa :)

Eipä silti, kyllä siellä lukkolaisetkin väänsivät ja roikkuivat ihan playoff hengessä, jotenkin tuosta Tapparasta on kuitenkin helppo tunnistaa Rautakorpi siellä taustalla. Aikamoista kyttäilyä näyttää olevan ja Rautakorvella on tavanomaisen tiukka konsepti.

Hyvä jengi Tappara on puolustamaan ja iskee päättäväisesti vastaan, kun alkaa hyökätä. Tappara on tietysti selkeä suosikki jatkoon, kuten se on ollut alusta asti.

Perjantaina ja lauantaina varmaan on ihan pelit, ei kaksi jatkoaikatappiota nyt ihan luovuttamiselta kuulosta.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
tra ralu

Olen ihan radion ja koosteiden varassa, mutta muutama havainto johon ei edes silmää tarvita.(oleskelupaikassa sen verta lämpöä että jää sulaa jopa kaljalasissa)
Vastakkain on 2 kokenutta ja voittamisen taidon osaavaa valmentajaa. Lukolla on myös kovia äijiä tuvalla, vaikkei ihan AB ja CC tasoisia pelimanneja. Maalivahdit ovat molemmat erittäin hyviä, mutta Metsolle mennyt nyt kahdessa matsissa enemmän pompu-pompuja. Viimeisin maali eli jatkoerämaali Raumalla kiteyttää paljon Rautakorven "tilanteisiin reagoimista". Jopa omien fanien parjaamat pelaajat Palola(!) ja Makkonen taituroivat todella hienon voittomaalin runkosarjan jälkeen täyden nahanluonnin tehneen Aallon laukauksesta. Lisäksi löytyy Koskiranta, jonka itseluottamus todella korkealla ja lähes joka pelissä sälisee. Ville osuu aina tarvittaessa ja muut ketjut säestää. En uskonutkaan, että parin kovan äijän menetys turhan isoa lovea tekee, kun joukkue pelaa vain ja ainoastaan voitoista. Pakkikalusto on vanha, kokenut ja epävarma, joka on syttynyt nyt vasta tosipeleihin. Lukko on omannut molemmissa peleissä voitonavaimet, mutta seuraavan matsin menetys tulee olemaan liikaa, ei häviä Tappara neljää kun ei oikein kahtakaan peräkkäin. Ilman Lukon tai JyPin suurta ryhdistäytymistä tulee olemaan Tra-Ässät finaali ja se vasta tiukka vääntö tulisikin olemaan. Noh pelit on kesken ja kaikki 4 joukkuetta vielä todella kaukana kevään kliimaksista.
Pakollisena veikkauksena heitän kuitenkin, että molemmat ottelusarjat menee suoraan 4-0.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Tappara osaa kyllä pelata kiekotonta miestä juuri sääntöjen rajamailla, koska jäähyjä ei tule. Siinä hyödynnetään ihan viimeiseen asti sääntöjä. Olisi väärin kuitenkin kutsua sitä kahvaraksi, se on enemmin painira tai vastaavaa :)

Käytämme itse myös nimitystä Hakametsän halaajat. Vanhaan hyvään aikaan Grönvallin Janne oli loistava esimerkki halaajasta. Kun Rete otti syliotteeseen, siitä ei lähdetty. Retehän osasi myös toimittaa kiekon mallikkaasti keskialueelle. Vaihtoehtoina oli joko hieman monimutkaisemmin pleksien kautta tai sitten ihan vaan ronkkuna. Onneks silloin ei viä ollu screenia. Ai jai, siinä oli puukäsien puukäsi, liiterilate ja halaaja luojan armosta.
 

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pistetäämpä omatkin ajatukset tästä sarjasta tänne kaikkien luettaviksi. Eilen pääsi taas töistä seuraamaan lätkää, sen pelin jälkeen olikin niin infernaalinen vitutus että oli parempi nukkua yön yli ennen kuin kirjoittaa mitään.

Tappara on vahva, vahvempi kuin Lukko, sille tosiasialle ei mitään mahda. Lukko taisteli ainakin eilen hyvin, mutta parempaa joukkuetta vastaan tarvittaisiin myös hieman tuuria, sitä Lukolla ei ollut tarpeeksi. Mutta kuten sanassa sanotaan, tuuri pitää ansaita. Joillain täällä näyttää olevan ihmeellinen tapa antaa maaleille tyylipisteitä. Minä lasken vain maalit ja vain yhdellä maalilla Tappara on voittonsa ottanut eli melko tasaista sillä rintamalla.

Koskiranta-Azevedo taistelupari on ollut tasainen, kumpikaan joukkue ei saanut pimennettyä toisen ykköspyssyä. Eikä kumpikaan pyssy ole sulanut. Koskiranta oli eilen ehkä hieman näkymättömämpi, paitsi muutaman kerran kun oli pahanteossa kotijoukkueen maalin tuntumassa. Tietenkin Azevedon kultainen kuuppa auttaa huomaamaan hänet kentällä herkemmin.

Pelkäsin ennen sarjassa eniten isosuista Niemistä, enkä näköjään turhaan. Nemo on todella tärkeä pelaaja Tapparalle. Vaikka kyseistä tyyppiä vastustajana vihaankin, niin en voi olla ihailematta pelityyliä millä se painaa menemään. Eilenkin otti vastaan pari kovaa pommia, heti ylös ja naamasta/irvistyksestä näki että sai vaan enemmän virtaa. Rautakorven joukkue kun on yleensä käyttänyt loukkaantumispykälää verrattain useasti, en tosin usko että Nemo edes suostuisi filmaamaan.

Tappara ylipäänsä pelaa erittäin kypsää ja hyvää playoffkiekkoa. Vaikka Lukko tästä tippuisikin niin en voi olla toivomatta Tapparalle häviötä finaaleissa, sen verran pahasti ylimieliset tamperelaiskirjoittajat ovat päässeet ihoni alle. Toinen syy on etten halua Tuukka Mäntylälle suomenmestaruutta. Kyseinen jääkiekkoilijan irvikuva esitti taas eilen sellaisen kauden/uran/elämänlopettamistaklausyrityksen etten voi käsittää mitä sen pätkän päässä liikkuu. Koska taklaus ei osunut niin siitä ei voi rangaistusta antaa, mutta olihan se spurtti jotain sellaista vastustajan kunniottamattomuutta ettei vähään aikaan ole vastaavaa teloitusyritystä nähty. Mäntylä olisi hyvä pelaaja jos kunnioittaisi peliä ja vastustajaa edes vähän alusta.

Huomenna taas taistelu jatkuu. Lukon pitää vaan lähteä hakemaan voittoa. Ei saa murehtia voittojen määrästä, vaan keskittyä vaan ottamaan se yksi voitto. Kun yksi on taskussa niin voidaan alkaa miettimään toista. Jos kuitenkin voittoja ei tule, mutta peli on samanlaista taistelua kuin tähänkin asti, niin joukkue ja valmennus saa allekirjoittaneelta kiitokset kaudesta. Kevät on hienoa aikaa!

P.S. Onko Lukko muuten voittanut ensimmäistä kertaa historiassa kaksi playoff-sarjaa saman kauden aikana? Sikälimikäli säälit lasketaan pleijareiksi.
 

Mäntylä #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Panthers,
Tappara on vahva, vahvempi kuin Lukko, sille tosiasialle ei mitään mahda. Lukko taisteli ainakin eilen hyvin, mutta parempaa joukkuetta vastaan tarvittaisiin myös hieman tuuria, sitä Lukolla ei ollut tarpeeksi.

Lukko on tehnyt sellasia pomppu maaleja tässä sarjassa etten voi ymmärtää miten muutamat Lukko fanit sanovat ettei heillä ole ollut tarpeeksi onnea matkassa.



Rautakorven joukkue kun on yleensä käyttänyt loukkaantumispykälää verrattain useasti,

Täh? :D mistähän sä tämän repäsit. Viitsitkö vähän tarkentaa ja kertoa missä tilanteissa "loukkaantumispykälää" on käytetty, ja vielä useasti?

Vaikka Lukko tästä tippuisikin niin en voi olla toivomatta Tapparalle häviötä finaaleissa, sen verran pahasti ylimieliset tamperelaiskirjoittajat ovat päässeet ihoni alle. Toinen syy on etten halua Tuukka Mäntylälle suomenmestaruutta. Kyseinen jääkiekkoilijan irvikuva esitti taas eilen sellaisen kauden/uran/elämänlopettamistaklausyrityksen etten voi käsittää mitä sen pätkän päässä liikkuu.


Eiköhän Tappara fanien "ylimielisyys" johdu siitä että monet Lukko fanit keulivat täällä ennen sarjaa ja jopa ensimmäisen pelin jälkeen, kuinka Kärpät ja Joerit olis paljon kovempi vastus etc.

Mäntylän taklaus olisi ollut puhdas ja hieno ellei Tikkanen olisi kääntynyt neitimäisesti selkää. Sen myönnän että vauhti oli siinä rajoilla että juuri ja juuri hyväksyn kakkosen tuosta. Tosin jäähyähän ei olisi tullut jos Tikkanen olisi miehekkäästi ottanut niitin vastaan, mutta kai tässä hyödynnettiin Dufvamaisesti Sm-liigan neitipykälää, eli ainakin kun taklaus osuu selkään vihelletään jäähy katsomatta sitä kääntääkö vastaanottaja selän vai ei.
 

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Rautakorven joukkue kun on yleensä käyttänyt loukkaantumispykälää verrattain useasti, en tosin usko että Nemo edes suostuisi filmaamaan.

Tappara ylipäänsä pelaa erittäin kypsää ja hyvää playoffkiekkoa. Vaikka Lukko tästä tippuisikin niin en voi olla toivomatta Tapparalle häviötä finaaleissa, sen verran pahasti ylimieliset tamperelaiskirjoittajat ovat päässeet ihoni alle. Toinen syy on etten halua Tuukka Mäntylälle suomenmestaruutta

Kerrotko millä tapaa Rautakorven joukkue käyttää tätä "loukkaantumispykälää" verrattain usein? Hieman tarkennusta kaipaan väitteelle.

Toiseen. Boldaus on oma. Tuukalla on jo Suomen Mestaruus, joten toiveesi on mennyt vai tarkoitatko, että et nyt tällä kaudella halua mestaruutta hänelle?
Mitä tulee siihen taklaukseen, niin kyllähän Tikkanenkin pelasi itse tilanteen kuin jääkiekon irvikuva. Eikä häntä täällä lähdetä sen enempää lynkkaamaan...
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
P.S. Onko Lukko muuten voittanut ensimmäistä kertaa historiassa kaksi playoff-sarjaa saman kauden aikana? Sikälimikäli säälit lasketaan pleijareiksi.

Jos lasketaan, niin sitten on. Mun puolestani tuo voitettujen sarjojen putki saa kasvaa edelleen kahdella tänä keväänä. Sitä on niin saatanallisen kauan odotettu.

Sellainen kamala erikoisuus Lukon historiassa on, että Lukko on voittanut välierissä kotona viimeksi keväällä 1988. Sen jälkeen on päästy kokeilemaan -94 Jokereita vastaan, -95 ja -96 TPS:aa vastaan, -05 Kärppiä vastaan ja -11 HIFK:ta vastaan ja kertaakaan Lukko ei mainittuina keväinä ole kotona onnistunut välierä peliä viemään. Kaikki välierä kotipelit tähän päivään asti laskien, Lukko on voittanut siis vaivaisen yhden pelin yhdestätoista. Tähän saa nyt sitten tulla huikea muutos... Perkele.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Mielestäni Sashan ja Connollyn puuttuminen näkyy eniten kahdessa asiassa:

-Tappara ei pelaa läheskään niin paljoa pitkiä hyökkäyksiä kuin aiemmin. Pienen tilan taiturit ovat poissa, joten ratkaisuja haetaan nopeammin ja suoraviivaisemmin.

-Ylivoimasta puuttuu taitoa ja juonikkuutta järjettömän paljon.

Tähän asti ollaan pärjätty näilläkin eväillä.

Niin näkyy ja molempia kaivattaisiin, mutta noita ja muita pieniä muutoksia + variaatioita kutsutaan (voittavan) jääkiekon pelaamiseksi reaalimaailmassa. Ihan samalla tavoin Tappara on koko kauden säätänyt peliään sopivammaksi sekä omalle pelaajistolleen että vastustajan mukaan, pitäen silti kiinni identiteetistään ja peruspelistään (iso, fyysinen, työteliäs, yleensä suoraan maalille ajava, molemmat maalinedustat miehittävä, paljon viivavetoja ja niistä tehtyjä punnerusmaaleja, tarvittaessa nöyräänkin puolustustaisteluun vetäytyvä jne.)

Mm. tämä erottaa mitalijoukkueet neppailevista mikkihiiristä ja Rautakorven ja muut menestyvät ammattivalmentajat seiskapäivien sivuraideihmettelijöistä. Mitään ei toki ole vielä voitettu eikä homma ole läheskään valmista, mutta mitäs: hyvää sarjaa katselee ilokseen:).
 

HAL9000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki tamperelaiset käy paitsi Ilves
Toinen syy on etten halua Tuukka Mäntylälle suomenmestaruutta. Kyseinen jääkiekkoilijan irvikuva esitti taas eilen

Voit rauhoittua, ainakin tältä osin huolesi on turha. Tai ainakin 10 vuotta myöhässä. Kyseisellä jääkiekkoilijan irvikuvalla on yksi sellainen jo plakkarissa keväältä 2003.
 

tapparammies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Sellainen kamala erikoisuus Lukon historiassa on, että Lukko on voittanut välierissä kotona viimeksi keväällä 1988. Sen jälkeen on päästy kokeilemaan -94 Jokereita vastaan, -95 ja -96 TPS:aa vastaan, -05 Kärppiä vastaan ja -11 HIFK:ta vastaan ja kertaakaan Lukko ei mainittuina keväinä ole kotona onnistunut välierä peliä viemään. Kaikki välierä kotipelit tähän päivään asti laskien, Lukko on voittanut siis vaivaisen yhden pelin yhdestätoista. Tähän saa nyt sitten tulla huikea muutos... Perkele.

Eipä historialla niin paljon merkitystä ole, mutta mielenkiintoinen historiallinen kuriositeetti on sekin, että Tappara on historiansa aikana ollut 10 kertaa välierissä kotiedulla ja voittanut sarjan joka ainoa kerta. Katsotaan nyt sanooko myös 11. kerta "toden".


Ps. mistä tämä itku ylimielisyydestä? Näkemäni TRA-veikkaukset ennen sarjan ovat olleet luokkaa 4-2, 4-1 ja 4-3 ja nytkin on tainnut olla täällä yksi ainoa 4-0 -veikkaus ottelusarjan ollessa 2-0. Onko ylimielisyyttä se, että ei veikattu Lukon vievän sarjaa 2-4, 1-4 tai jopa 0-4?

Lukko pelaa hyvää taistelukiekkoa, joka on omalla tavallaan erittäin viihdyttävää. Hyvä taistelu on aina viihdyttävää, erityisesti mallia Jasu.

Pomput on vaan nyt käytetty, eli maalin eteen pitäisi päästä (ja olla päästämättä) Lukonkin ja sitä kautta lyömään ottelusarjaan kavennusta. Muuten se noutaja tulee hyvästä taistelusta, Vehasesta ja Azevedosta huolimatta 4-0. Tämä nyt vaan on fakta, eikä muutu yhdestä Tappara-pakin jaloista kimmonneesta sivutolppakiekosta tai Jasun hukatusta tyhjästä maalista mihinkään.

Toki voimme odottaa myös Metsolan sulamista, mutta sitä on tässä n. 40 peliä odotettu -- toistaiseksi turhaan. Lukolta vaaditaan siis selkeää tasonnostoa, ja RD:n mukaan sellaista vielä olisi luvassa. Seuraavassa pelissä on Tapparan mahdollisuus katkaista Lukon selkäranka, mutta myös Lukon mahdollisuus aloittaa sarja lähes puhtaalta pöydältä.
 

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mäntylällä tosiaan mestaruus jo on, sitä ei häneltä saa pois. Kukaan ei voi väittää, ei edes Tuukka itse, etteikö ne terävät potkut vauhdin ottamiseksi taklaukseen olleet täysin vastustajan kunniottamattomuutta. Mäntylä näki että on mahdollsuus päästä sammuttamaan valot puun takaa ja päätti käyttää sitä, onneksi ei onnistunut. Vielä kun on muistissa polvipotku Morrisonin päähän, niin eihän kyseistä kaukalorikollista voi oikein sympatiseeratakkaan.

Rautakorven edellisellä tapparavisiitillä niskatuki lensi jäälle jokasen vähänkin kovemman taklauksen jälkeen, niillä sai aina vastustajan istumaan vitosta. Lukon aikana niskatuki jäi pois, mutta kyllä silloinkin vastustajalle haettiin isoja jäähyjä filmien avulla. Tällä kaudella en ole tällaisesta tapausta noteerannut, sinänsä syytös oli turha, mutta on tukkajukalla historiaa tässä asiassa.

Sitten vähän taikauskoa. Työreissu esti puolivälierien seuraamisen kahta rkaa ottelua lukuunottamatta, eli kun lähdin pois niin Lukko aloitti voittamisen. Häviäminen alkoi taas kun pääsin seuraamaan matseja paikan päälle. Työt kutsuu taas sunnustaina, eli jos Lukko kairaa yhdenkin voiton ennen sitä niin mahkuja on. Lauantaiksi on jo liput, perjantain Tampereellelähtöä vielä harkitsen.
 

Mäntylä #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Panthers,
Mäntylällä tosiaan mestaruus jo on, sitä ei häneltä saa pois. Kukaan ei voi väittää, ei edes Tuukka itse, etteikö ne terävät potkut vauhdin ottamiseksi taklaukseen olleet täysin vastustajan kunniottamattomuutta. Mäntylä näki että on mahdollsuus päästä sammuttamaan valot puun takaa ja päätti käyttää sitä,

Rautakorven edellisellä tapparavisiitillä niskatuki lensi jäälle jokasen vähänkin kovemman taklauksen jälkeen, niillä sai aina vastustajan istumaan vitosta. Lukon aikana niskatuki jäi pois, mutta kyllä silloinkin vastustajalle haettiin isoja jäähyjä filmien avulla. Tällä kaudella en ole tällaisesta tapausta noteerannut, sinänsä syytös oli turha, mutta on tukkajukalla historiaa tässä asiassa.

Noniin nyt tuo Mäntylän ajojahti meni jo naurettavaksi trollailuksi mutta kaipa se tuo sulle jtn mielihyvää kun oma jengi 2-0 tappiolla. Mäntylä varmasti ajatteli että nyt telotaan Tikanen ja otetaan femma ettei ainakaan jenginä voiteta, niin toimii aito kapteeni huoh.

No itten voitkin kaivaa jtn video materiaali noista lukuisista niskatuki keisseistä, kiitos.
 

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tämä Remy Martin on kyllä huikea. Toisaalta jokaisen joukkueen joukoista jotka tänne kirjoittelee löytyy kyllä vastaavia. Niin myös Tapparan joukoista, niitä tosin karsittiin moderaattorien toimesta ansiokkaasti IFK sarjan tiimellyksessä.

Varmaa on tosiaan se, että tämä sarja ei ole taputeltu. Tapparan kannalta olisi tärkeää kairata voitto perjantailta, varsinkin kun on peräkkäiset pelipäivät. Toisaalta ei tuolla joukkueella näytä maila puristavan oikein missään tilanteessa.
 

Burgerman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara, Boston Bruins
Ei täällä mitään tyylipisteitä jaeta maaleista, vaan Lukon pomppumaaleista huomauttaminen liittyy pikemminkin siihen, että niiden ei voi realistisesti odottaa ratkaisevan sarjaa. Tapparalla on maaleissaan kuitenkin melko usein enemmän tai vähemmän toistuvia elementtejä (olen muuten nähnyt Koskirannan nostavan identtisesti kiekkoa jalalla kymmeniä kertoja tällä kaudella, hienoa että keväällä mies alkoi myös osua niistä paikoistaan), joten maaleja voi hyvällä omatunnolla odottaa syntyvän myös jatkossakin. Sen sijaan Lukon ei kannata odottaa sitä, että Tukonen saisi joka matsissa keskitettyä yhtä komeasti takatolpalle.

Ihmeen herkkänä Lukko-fanit tuntuvat olevan täällä, kun Tappara-puolen rumimmat röllit karsittiin pois IFK-sarjan aikana, ei täällä pahemmin ole näkynyt mitään tahallista vittuilua tai provoamistakaan. Omaan silmään ei ainakaan ole osunut mitään ylimielistä, vaan lähinnä on todettu Lukon antavan kovan vastuksen ja että Tappara on toistaiseksi kuitenkin ollut jotakuinkin loppulukemien verran parempi. Kaipa sitten oman joukkueen hyvän tekemisen toteaminen antaa vastustajalle aihetta imaista palkokasvi syvälle sieraimeen.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Rautakorpi on hyva valmentaja, ei siina mitaan. Mutta han on myos maankuulu tuomareille urputtaja. Valittaa omien jaahyista ja vaatii vastapuolelle penalttia. Kuuluisin lienee hanen toteamuksensa eraalle tuomarille: "Varo ettei talosi pala!".

Eilen han vaati Azevedolle kymppia, koska Justin veti purut sieraimeen Tapparan tasoituksen jalkeen ja iski mailansa parstaleiksi. En tieda, ei se ainakaan mikaan NHL-tyylinen jaahy olisi ollut, mutta mitas se Rautakorvelle kuuluu? Ei siina kukaan porkkanahousu vahingoittunut.

Mutta tuomaritkin ovat vain ihmisia. Rautakorven jatkuva porina aiheuttaa sen, etta jossakin vaiheessa Lukko saa helpon jaahyn. Nain myos kavi Genematille jatkoerassa.

Toivottavasti tuomarit jattavat Kahvakorven valitukset huomenna omaan arvoonsa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös