Mainos

Välierät 2013: JYP – Ässät

  • 151 361
  • 743

kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
Turhaan hinkkaatte TF, rautakansleri & kumppanit sarjasta/pelistä

- JYP oli niukasti parempi 4.ottelussa, sen todistavat loppulukemat 1-2

- Ässät taas on vienyt sarjaa, sen todistavat otteluvoitot 3-1

Mukavahan näistä on hinkata. Lopussa sitten onnitellaan tai pahoitellaan. Vaikka tämä ei mikään väittelypalsta olekaan, niin keskustelua kuitenkin. Ja hyvän välieräsarjan suola.

Silmääni vain osui tuo väite, että tänään Ässien olisi kuulunut voittaa laukaisukartan mukaan mutta eilen Ässät oli muka ylivoimainen, vaikka vedot meni tasan. Kumpikaan ei ole totta.

Mutta yllä faktat. Niistä ei voi väitellä. Maanantaina seuraavaksi köysissä, koitetaan sieltä nousta vielä yhteen erään.
 

Rostislav

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En usko JYPin eväiden riittävän 4 peräkkäiseen voittoon Ässistä.
Korjataan sen verran, että nyt 3 peräkkäistä voittoa riittää.

Hienoa, että jo vähän lässähtämässä ollut sarja heräsi uuteen eloon viime hetkellä.

Hyvä myös näin JYP-lasien läpi katsottuna, että taistellaan ja kaadutaan ainakin saappaat jalassa. Se on jo täysin varmaa, että Tappara saa tästä sarjasta vastaansa aika väsyneen porukan. Joka toisella näyttää on naama mustelmilla ja jääpusseja kuluu. Hienoa playoff-kiekkoa. Arvostan. Tämä olisi hieno finaalisarja, etenkin jos olisi pysynyt vähän tasaisempana. Mutta vielähän tässä ehtii.

Savinaisesta kun nyt on puhuttu, niin mies on tosi hyvin ollut esillä tähän saakka muutenkin kuin kultaisen kypäränsä vuoksi. Kelpaisi meikäläisen joukkueeseen milloin tahansa tuolla taisteluilmeellä. Tänään muiden patapaitojen tavoin vähän vaisumpi ilta. Perrinillä JYPin leirissä on sen sijaan ollut parantamisen varaa koko sarjan ajan, tänäänkin Ässien ainoa maali Ekin tarpeettoman huitomisjäähyn aikana.

Seuraavaksi taas veitsi kurkulla kotihalliin ja aloituskiekosta vaihto kerrallaan eteenpäin!

P.S. Jännä juttu, että näihin JYPiä koskeviin ottelu- ja sarjaketjuihin tulee aina jostain syystä samojen joukkueiden kannattajia kommentoimaan jotain täysin yhdentekevää. Ilmeisesti on viime vuosina jäänyt hampaankoloon yhdellä sun toisella.
 
Viimeksi muokattu:

Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
Padalla vähän rotsi auki matsin alussa tänään ja pari nopeeta omiin. Se on se katkaisupelin keskittyminen...

Isossa kuvassa en vielä toria varailisi Nykäskylässä, vaikka Valtrat heitti tänään kaiken (ja vähän enemmän) jäälle niin ei voi sanoa, että olisivat kuskinpaikalle päässeet. Työtapaturma Padalle niinkuin Kalpan kanssa katkaisumatsissa.

Toivottavasti tässä vaiheessa ainoa lätkän pelaamiseen keskittyvä (varauksin; Tappara. En ole viime matseja seurannut) jengi painaisi pohjaan asti. Jääkiekon voitto = meidän fanien voitto.
 

k0l1kk0

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olen yrittänyt pysyä poissa täältä, mutta ei se vain onnistu. En jaksa lukea aikaisempia viestejä, paskaa suolletaan niin JYPin kuin Ässien toimesta tänne, sanovat kuka tahansa mitä tahansa.

Tilannehan on se että JYP on "vienyt" kahta edellistä ottelua, toisesta saanut vain voiton. Hyvältä näyttää ja tiukkaa tekee, vaikea homma on kammeta tästä sarjasta voittoon, mutta jos yksinkertaisesti ajattelee, mikä yleensä toimii, niin onhan JYP ennenkin voittanut 4ottelua putkeen,varsinkin Ässiä vastaan ja Blues osoitti viime vuonna, että 3-0 tappiosta voi vielä nousta 4-3 voittoon. Saa nähdä, toivotaan parasta!
 

Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
mutta jos yksinkertaisesti ajattelee, mikä yleensä toimii, niin onhan JYP ennenkin voittanut 4ottelua putkeen,varsinkin Ässiä vastaan ja Blues osoitti viime vuonna, että 3-0 tappiosta voi vielä nousta 4-3 voittoon. Saa nähdä, toivotaan parasta!

Euroopassa on pelattu jotain 700 ottelusarjaa paras seitsemästä ja 7 kertaa on noustu 0-3 tappioasetelmasta 4-3 voittoon. Toki viime vuonna Blues osoitti sen, että mahdollista on, mutta jos NHL:ssäkin on tehty tuo temppu 3 kertaa niin jokainen voi päätellä mitkä on todelliset mahdollisuudet. En millään jaksa uskoa, että jos Euroopassa n. 1% tapauksista on onnistuttu kääntämään niin SM-Liigassa se temppu tehtäisiin kahtena kevään peräkkäin. Mahdollisuudet on olemassa, mutta häviävän pieni on se oljenkorsi.
 

batman83

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Euroopassa on pelattu jotain 700 ottelusarjaa paras seitsemästä ja 7 kertaa on noustu 0-3 tappioasetelmasta 4-3 voittoon. Toki viime vuonna Blues osoitti sen, että mahdollista on, mutta jos NHL:ssäkin on tehty tuo temppu 3 kertaa niin jokainen voi päätellä mitkä on todelliset mahdollisuudet. En millään jaksa uskoa, että jos Euroopassa n. 1% tapauksista on onnistuttu kääntämään niin SM-Liigassa se temppu tehtäisiin kahtena kevään peräkkäin. Mahdollisuudet on olemassa, mutta häviävän pieni on se oljenkorsi.

Tämän takia, vaikka olenkin JYPin kannattaja, voin vetää 5000€ samantien vetoa Ässien finaalipaikan puolesta, jos veto vedetään suhteessa 1-1.

Ps. TosiFanin ja Rautakanslerin viestihistoria on samanlaista paskaa samanmoisella päivätahdilla (4.x/päivä), kun joku sitä tuossa analysoi.
 

Handyy

Jäsen
Euroopassa on pelattu jotain 700 ottelusarjaa paras seitsemästä ja 7 kertaa on noustu 0-3 tappioasetelmasta 4-3 voittoon. Toki viime vuonna Blues osoitti sen, että mahdollista on, mutta jos NHL:ssäkin on tehty tuo temppu 3 kertaa niin jokainen voi päätellä mitkä on todelliset mahdollisuudet. En millään jaksa uskoa, että jos Euroopassa n. 1% tapauksista on onnistuttu kääntämään niin SM-Liigassa se temppu tehtäisiin kahtena kevään peräkkäin. Mahdollisuudet on olemassa, mutta häviävän pieni on se oljenkorsi.
Eihän se tarkoita, että jos on pelattu 700 ottelusarjaa ja niistä 7 on päättynyt 3-0 -tilanteesta 4-3, että voittoprosentti tuolle tilastolle olisi 1%. Pitäisi varmaan ensin laskea, montako ottelusarjaa on ylipäätään ollut 3-0 -tilanteessa. Noin pikaisesti laskettuna SM-Liigassa viimeisen viiden kauden aikana sarja on ollut 3-0 13 kertaa, eli prosentti tuosta sillasta nousemiselle viiden vuoden aikahaarukalla on siis n. 8%.

Pieni oljenkorsi joka tapauksessa, mutta kuitenkin erittäin hienoa että JYP sai kaavittua voiton todella viihdyttävästä ottelusta, ettei kahta vuotta putkeen näiden joukkueiden välinen ottelusarja pääty 4-0. On kohtalaisen mielenkiintoista nähdä, millainen peli maanantaina pelataan.
 

Nick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Korjataan sen verran, että nyt 3 peräkkäistä voittoa riittää.

Korjataan takaisin sen verran, että JYP tosiaan tarvitsee 4 peräkkäistä voittoa, sillä Ässät voitti 3 ensimmäistä kamppailua (kts. Jääkiekon SM-liiga - SM-liiga). 3 peräkkäistä voittoa JYP:lle ei nyt tosiaankaan riitä, koska sarja menisi poikki Ässille sen voittaessa ko. tapauksessa seitsemännen kamppailun.
 

Rostislav

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Korjataan takaisin sen verran, että JYP tosiaan tarvitsee 4 peräkkäistä voittoa, sillä Ässät voitti 3 ensimmäistä kamppailua (kts. Jääkiekon SM-liiga - SM-liiga). 3 peräkkäistä voittoa JYP:lle ei nyt tosiaankaan riitä, koska sarja menisi poikki Ässille sen voittaessa ko. tapauksessa seitsemännen kamppailun.
Astunkohan miinaan vai olenko vain vähemmän kännissä, kun totean, että sarja on nyt Ässille 3-1. JYP otti ekan voittonsa neljästä tarvittavasta. Kolme lisää niin sarja olisi JYPille 3-4.

Joka tapauksessa, kova sarja ja hienoja pelejä jotka toivottavasti jatkuvat vielä maanantainkin jälkeen, meni jatkoon sitten kumpi tahansa. Joku osuvasti ehdottikin, että kultamitalit ja Kanada-maljan voisi jo postittaa Tapparalle, kunhan tämä JYPin ja Ässien välinen vääntö jatkuisi MM-kisoihin saakka. Yksi viihdearvoltaan parhaista pudotuspelisarjoista mitä hetkeen muistan nähneeni.
 

Nick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Astunkohan miinaan vai olenko vain vähemmän kännissä, kun totean, että sarja on nyt Ässille 3-1. JYP otti ekan voittonsa neljästä tarvittavasta. Kolme lisää niin sarja olisi JYPille 3-4.

Joka tapauksessa, kova sarja ja hienoja pelejä jotka toivottavasti jatkuvat vielä maanantainkin jälkeen, meni jatkoon sitten kumpi tahansa. Joku osuvasti ehdottikin, että kultamitalit ja Kanada-maljan voisi jo postittaa Tapparalle, kunhan tämä JYPin ja Ässien välinen vääntö jatkuisi MM-kisoihin saakka. Yksi viihdearvoltaan parhaista pudotuspelisarjoista mitä hetkeen muistan nähneeni.

Kyseessä vain harmiton laskuvirheesi, varmaan ymmärsitkin jo (1+3=4).

Ihan hienoja pelejä on nähty. Toki KalPaa vastaan oli nähtävissä kauniimpia suorituksia (tilaa enemmän). Nykyinen sarja on lähempänä 2011 katsojille jokseenkin raskasta Blues-sarjaa, jolloin jokainen irtokiekko oli olevinaan ratkaiseva. Ei kaunista, eikä ehkä kaikkíen mielestä niin viihdyttävää, mutta kovaa vääntöä, periksi ei anneta.
 

Nypsi

Jäsen
Luepa TosiFanin viestihistoriaa. Viestejä on sielläkin paljon, mutta asiapitoisuus on korkea. En ole lähes mistään asiasta hänen kanssaan samaa mieltä, mutta lätkästä hän tietää jonkin verran. Näiden viestien perusteella rautakanslerilla on enempi todistettavaa kuin TosiFanilla joten selityksiä kehiin vain.
Kyllähän TosiFanin tietämys jääkiekosta on hyvin alhaisella tasolla ja kaiken lisäksi hän keksii omasta päästään vaikka minkälaisia huuhaajuttuja. Ihan yleinen jatkoajan pelle, joka trollaa ja inttää joka helvetin ketjussa. Vitutti jo etukäteen tämä sarja kun tiesi, että Vellihousu ja TosiFani trollaavat näissä ketjuissa kuten kaikissa muissakin.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Rasisti! Ei tolleen saa toisesta ihmisestä sanoa! -eiku, sehän olikin oma koira kun totuuden torvena hääräilee. Totta, runkosarjan maalilinko on ollut yllättävän kevyttä kauraa tosipeleissä... Apinadin paikka taitaa olla sementoitu Perrinin ketjussa, vaikka joku nopeampi kaveri voisi olla sementtijalka-Perrinille sopivampi ruokittava...

Oivalsit hjuumorini tämän säälittävän nimittelykeissin nostettua päätään. hyvä!

Ei tuossa JYPin rosterissa tehdä enää mitään taikatemppuja. Abid ja Jaatinen sulaneet maalien osalta juuri "oikeassa" paikassa. Maanantaina näiltäkin herroilta tulos tai koko joukkue ulos tästä sarjasta.

Ässillä on hieno joukkue. Hampaat irvessä sanottava tämä.

Toivon jatkossakin molempien joukkueiden sekä fanien hinkkaavan rutosti uskoa omiinsa
 

Chivas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kylläpäs kannattajien mieli muuttuu sen mukaan miten viimeisin peli on sujunut. 3-0 tilanteessa Ässiä onniteltiin finaalipaikasta ja nyt osan mielestä sarja on kääntynyt, kun tilanne on 3-1. Ässillä on kolme ottelupalloa ja täten ovat edelleen ennakkosuosikki finaaleihin, jopa selvä sellainen. Mutta mitä hyötyä sitä on toisetalla ja pohtia, jopa pelaajien pelataanyksipelikerrallaanjayritetäänkääntääsarjapalapalalta- jargon on hedelmällisempää pohdintaa kun takin kääntely yksittäisten pelien välillä.

Tilanne on mitä mahtavin. JYPillä ei ole enää kuin voitettavaa, kun sarja on joka ottelussa katkolla. Joten turha tässä kannattajienkaan on sarjaa miettiä huomista eteenpäin. Huomenna pelataan, katsellaan sen jälkeen milloin ja ketä vastaan seuraavaksi pelataan.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Lähtökohta on nyt se, että JYP sai hyvän alun, kaksi maalia ja onnistui sen jälkeen ja sen turvin koko pelin aika kivasti. Voittivat tahallaan, että pelit vielä jatkuisivat. Anteeksi rasistisuuteni, mutta on vieläkin aika vaikea nähdä tästä sarjasta JYP:n jatkavan eteenpäin. Jos niin käy, niin se on tietysti ehdottoman ansaittua. Suuresti en siihen kuitenkaan usko. Miksi? No siksi, että toisen erän suvereenista hallinnasta huolimatta peli pysyi kuitenkin sen yhden ylärimalaukauksen päässä tasoituksesta.

Vaatii aika vahvan JYP-taustan, pipon ja banderollin, että näkee JYP:n kääntäneen koko sarjan. Ennakoin, että Ässät palaa raiteillensa sekavan kotipelin jälkeen, ja ei ainakaan ole noin lammas pelin alkuminuuteilla. Paras tästä jatkaa, oli se sitten kumpi tahansa.
 

dafjkl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos ja JYP
Mielestäni lähtötilanne ottelusarjan jatkoon on herkullinen. Maanantaina JYP on varmastikin Veikkauksella ja muilla peliyhtiöillä suosikki kotikaukalossaan ja sitä se eilisen ja perjantaisenkin peliesityksen perusteella on aidosti. Väsynyt JYP ei ole ja saa koko ajan enemmän kiinni pelirytmistä.

Ja kun puhutaan JYPn kannalta tilastollisestikin "mahdottomasta" tilanteesta voittaa neljä peliä putkeen 3-0 tilanteessa. Niin enpä ole ihan varma, onko JYP taas sitten koskaan historiassaan hävinnyt pleijareissa kolmea kotipeliä samassa ottelusarjassa. Ja aika harvinaista se liigassa on mille tahansa joukkueelle. Nyt kun joukkueet ovat näin tasaiset, niin aika outoa kolmas peräkkäinen kotitappio hyvälle kotijoukkueelle olisi nyt.

Eli ottelusarjan ratkaisun uskon tapahtuvan Porissa keskiviikkona. Ja siihen peliin nuo äsken kirjoittamani lähtökohdat toimivat melkeinpä käänteisesti - tosin Ässillä on nyt vasta yksi kotitappio alla, mutta outoa olisi, että tässä vireessä oleva Ässät häviäisi kolme peliä putkeen. Eli Ässät on edelleen suosikki sarjan kannata kyllä. Mutta JYP voi takaa tulla ohi.

Ässien ykkönen on ollut hyvä, mutta eilen ei ollut parhaimmillaan tässä sarjassa. JYP peluutti kyllä kolmeakin eri ketjua (vai johtuiko osin Ässien omasta viimeisen vaihdon oikeudesta) Niemen ketjua vastaan. Se näytti auttavan ketjun kurissa pitämisen suhteen.

Savinainen oli kaukalon näkyvin pelaaja, muttei dominoinut samalla tavoin kuin aiemmissa peleissä. Armia jopa turhaantui välillä. Niemen hermot sitten paloivatkin. Mielenkiintoista on nähdä johtaako eilinen tämän ketjun osalta entistä jämäkämpään esitykseen maanantaina, vai olisiko ketjun rentoa ja iloista meininkiä saatu hieman horjutettua. Värilaseista riippuen tulkinta lienee selvä.

Tarkki parantaa koko ajan ja Raanta on loistava. Mutta maalille röyhkeästi ajaminen selkeästi vaikuttaa Raantaakin. Mustelmia on siis maanantainakin otettava vastaan ja kuunneltava Marttisen ja Uusitalon parran värinää, mutta sinne Raannan eteen ajamalla se ratkaisu löytyy.

Oma veikkaukseni on, että ottelusarja päättyy, joko 4-2 Ässille tai 4-3 JYPille ja keskiviikko ratkaisee. Maanantaina saamme jypinkylässä nauttia kotijoukkueen näytöksestä
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Vitutti jo etukäteen tämä sarja kun tiesi, että Vellihousu ja TosiFani trollaavat näissä ketjuissa kuten kaikissa muissakin.

Mitä helvetin höpinää?

Tosifani puolustanee itse itseään, mutta sanotaanko näin että hänen "trollaamisensa" on useimmiten aitoa kykyä olla perustellusti eri mieltä kuin muut ja tämähän se on monelle liikaa. Välillä voisi olla hyvä tarkistaa mitä niissä viesteissä oikeasti lukee vaikka mielipiteet olisivat erit kuin itsellä.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Kyllähän TosiFanin tietämys jääkiekosta on hyvin alhaisella tasolla ja kaiken lisäksi hän keksii omasta päästään vaikka minkälaisia huuhaajuttuja. Ihan yleinen jatkoajan pelle, joka trollaa ja inttää joka helvetin ketjussa. Vitutti jo etukäteen tämä sarja kun tiesi, että Vellihousu ja TosiFani trollaavat näissä ketjuissa kuten kaikissa muissakin.

On aika lohdullista, että maanantain jälkeen voit asioiden hyvin sujuessa lopetella näiden ketjujen lukemisen. Palaan aiheeseen sarjan katkettua, käy niin sitten maanantaina tai myöhemmin.
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
P.S. Jännä juttu, että näihin JYPiä koskeviin ottelu- ja sarjaketjuihin tulee aina jostain syystä samojen joukkueiden kannattajia kommentoimaan jotain täysin yhdentekevää. Ilmeisesti on viime vuosina jäänyt hampaankoloon yhdellä sun toisella.

Liityn samaan joukkoon. JYP on aiheuttanut hirveitä patoutumia minulle menestymällä viime vuosina estämispelillä. JYPin kohdalla voitaisiin puhua ihan pelikirjasta. Tämä toteutuu hyökkäyspelissä ja puolustuspelissä. Enää ei vain ole niitä oikeasti hyviä hyökkäyssuunnan pelaajia, jotka pelejä pystyisi ratkomaan. Tai edes paikoille pääsemään. Oksettavinta on ollut näinä vuosina seurata näiden satakiloisten kaksimetristen Viitasten malmivaarojen ja kumppaneiden järjetöntä roikkumista. Noin läskillä pakistolla ei muuten joukkue menesty ellei pääkopassa olisi älliä sen verran, että pystyy käyttämään tuomarilinjaa härskisti hyväkseen. Jatkuvaa linjalle leikkaamista(kiekollisen kaverin auttamista) ja ronkkimista. Ei tuollainen pakisto vaan voi päästä muuten paineen alta pois.

Näistä patoutumista johtuen nautin siitä, kuinka JYP on vaihteeksi saanut osakseen todella rottamaista peliä. Nautin siitä jonkun aikaa, mutta nyt alkaa jopa vähän sympatiat kääntyä JYPin puolelle. Mun mielestä JYP on koko ottelusarjan ajan pyrkinyt pelaamaan fiksua viileää playoffkiekkoa vaikka Ässät saa näköjään tehdä kaukalossa välillä mitä haluaa.. Puhun niistä rumista taklauksista joista ei ole pikkukakkosiakaan vihelletty. Tuomarit eivät uskalla puhaltaa jäähyjä, etteivät leimaannu tunteen tappajiksi jne. En pidä itseäni minään kukkahattutätinä, mutta eilenkin välillä hirvitti katsoa sitä hallitsematonta kaaosta kentällä. Pelistä oli välillä jääkiekko aika kaukana, mutta silti JYPin kupoli kestää suhteellisen hyvin tilanteeseen nähden. Tiettyä arvokkuutta, josta pidän.

Sitten se pureminen. Se joka vähättelee Ryanin tekoa ei ymmärrä mistään mitään.
 

Carlos83

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, LeKi, Jarkko Ruutu, AS Roma, Azzurri
Mun mielestä JYP on koko ottelusarjan ajan pyrkinyt pelaamaan fiksua viileää playoffkiekkoa vaikka Ässät saa näköjään tehdä kaukalossa välillä mitä haluaa.. Puhun niistä rumista taklauksista joista ei ole pikkukakkosiakaan vihelletty.

Tota noin...Ei siis missään nimessä millään pahalla, mutta mitähän sarjaa sä olet katsellut? Vai oletko ihan vain unia nähnyt?

"Fiksua viileää playoffkiekkoa"? "Rumat taklaukset, joita ei ole vihelletty"?

Voisitko nyt ihan vähän tarkentaa, koska kyllä ainakin minun mielestäni tuomarit on nimenomaan jättäneet ennemminkin Jypin kolttosia viheltämättä. Tai jos et viitsi nyt pikkuisen selventää näkökantaasi, niin myönnä edes provoilusi. :D

EDIT: Hittolainen. Nyt pääsit todella mun ihon alle. :) Eka kappaleesi oli nimittäin kuin suoraan mun suusta, mutta sitten totaalinen suunnanvaihdos. Perskules, kun en tiedä, mitä ajattelisin...
 

Miksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Sitten se pureminen. Se joka vähättelee Ryanin tekoa ei ymmärrä mistään mitään.

En missään tapauksessa halua vähätellä puremista, mutta haluaisin saada tapahtumasta jotain muutakin todistetta kuin yhden henkilön syytöksen. Henkilön, joka ei itsekään ole varma kuka häntä on "purrut".
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sitten se pureminen. Se joka vähättelee Ryanin tekoa ei ymmärrä mistään mitään.

Toisessa ketjussa tästä jo jauhetaankin, mutta korjataan tämä virhe tännekin. Kukaan ei vähättele puremista. Ei missään nimessä. Se pitää kuitenkin edes jollain tavalla pystyä todistamaan. Pelkkä vastustajan sana ei valitettavasti nyt vaan voi riittää. Kenellekään. Niin kauan kuin mennään näillä tiedoilla, niin mitään puremista ei ole edes tapahtunut.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Mun mielestä JYP on koko ottelusarjan ajan pyrkinyt pelaamaan fiksua viileää playoffkiekkoa vaikka Ässät saa näköjään tehdä kaukalossa välillä mitä haluaa.. Puhun niistä rumista taklauksista joista ei ole pikkukakkosiakaan vihelletty. Tuomarit eivät uskalla puhaltaa jäähyjä, etteivät leimaannu tunteen tappajiksi jne. En pidä itseäni minään kukkahattutätinä, mutta eilenkin välillä hirvitti katsoa sitä hallitsematonta kaaosta kentällä. Pelistä oli välillä jääkiekko aika kaukana, mutta silti JYPin kupoli kestää suhteellisen hyvin tilanteeseen nähden. Tiettyä arvokkuutta, josta pidän.

Sitten se pureminen. Se joka vähättelee Ryanin tekoa ei ymmärrä mistään mitään.

Yritän vastata huutoon, vaikka ei ehkä pitäisi. Jos JYP on fiksu ja viileä ja Ässät sikaillut, millä selittyy esim. pudonneet hampaat, auennut otsa, aamun SK:n kuva, jossa Viitasen maila on Aaltosen silmässä jne... En sano, etteikö Ässät käytä hyväksensä nykylinjausta, jossa mailaa saa surutta käyttää lyömiseen, mutta JYP:n mailapelissä ei ole ollut järkeä koko sarjassa. Tosin kuten itsekin sanoit, siinä on muutaman pakin ainoa toivo, että pysyy pelissä mukana. Sarjassa on saanut estää enemmän kuin parempina kausina yhteensä. Sitäkin ovat tehneet molemmat joukkueet. Mutta en ylläty, että kritiikki tulee Kärppä-fanien suunnalta.

Sitten vielä siihen puremiseen. Harva sitä hyväksyy, mutta harva myöskään alkaa tuomita Ryania sillä perusteella, että Auvinen väittää jonkun purreen, ehkä se oli Ryan. Pelikielto on oikeutetumpi kuin ikinä, jos nyt edes yksi taho pystyy todistamaan sen puremisen. Jos neljä tuomaria ja yksi otteluvalvoja ei nähnyt, käy kuten Savinaisen hampaiden kohdalla; jyväskyläläisen legendan mukaan mitään ei irronut, finni puhkesi sen verran, että vertakin jouduttiin kolaamaan pois.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Joku jo kyselikin, mutta miten purra toista lätkähanskan läpi?

Oli miten oli, huikeaa komiikkaa se hetki, kun JYPin pelaaja esittelee jäähyaitiosta tuomareille nessua, jossa on noin sentin halkaisijaltaan oleva veritahra :)

Tämähän näytettiin mediakuution näytöltä hallissa.

JYPin kannattajat vetivät aika hyvin läpi koko matsin. Ottelun lopulla oli kyllä hetki, jolloin muutama kannattaja juoksi B-katsomoiden ohi käsiään ja jotain lakanaa heilutellen. Vähän pelkäsin heidän puolestaan, kun tuolla tavalla tyhmästi provosoivat, mutta ilmeisesti seuraamuksilta vältyttiin (?)
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Jopas alkaa tunnelma tiivistyä! Ensin JYP-kannattaja hakkaa lipunvarella Ässä-valmentajaa päähän ja sitten Pata-pelaaja puree JYP-pelaajaa käteen. Mitä seuraavaksi? :D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös