Uutta nousua hakemassa – Porin Ässien peliotteet 2019–2020

  • 174 723
  • 1 277

TwistedKites

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eilinen näytti mitä peli nimeltä jääkiekko tarjoaa: kotijoukkue ei ollut saanut hyvin menneen viikon jälkeen jatkettua flow-tilaa, vierasjoukkue täynnä näytönhaluisia nuoria miehiä (+riittävä määrä kokeneempiä ja/tai taitavia valmiita liigamiehiä). Ässäthän hallitsi ottelua muutamia hetkiä lukuunottamatta. Pelicans teki maalinsa käytännössä kahdesta Ässä-virheestä, juurikaan muita paikkoja ei ollut. Ilman av-maalia ottelun lopputulos olisi mitä todennäköisimmin ollut toinen. Ässien lepsuus näkyi erityisesti lopulta ehkä siinä, että aivan kuningasluokan maalipaikkoja oli lopulta melko vähän. Toki niitä muutama oli, joku sellainenkin josta toisena päivänä olisi tuurilla tullut maali.
Suurin kontrasti viime viikkoon oli nelosketjun pelissä. Varsinkin pelin ensimmäisellä puoliskolla eivät tuntuneet pääsevän millään vauhtiin.
 
SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tosiaan eilinen peli kuvasti loistavasti sitä millainen tämän kauden joukkue on. Momentum- ja tunnetila joukkue. Kun pelistä otetaan pois tunne/merkitys/panos niin peli on tuollaista. Eilen olisi pitänyt olla kliinisen tyly isäntä, mutta tähän ei kyetty. Kun tunnelataus jää vajaaksi niin myös peli jää vajaaksi.

Pelissähän näkyi valtava tasoero, mutta tätä ei saatu konkretisoitua. Jos vertaa peliä Tepsi peliin niin eroa oli kuin yöllä ja päivällä. Tämä tosin lupailee hyvää keväälle.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Pelissähän näkyi valtava tasoero, mutta tätä ei saatu konkretisoitua. Jos vertaa peliä Tepsi peliin niin eroa oli kuin yöllä ja päivällä. Tämä tosin lupailee hyvää keväälle.

Keskiviikon kaltainen peli tuli itse asiassa varmaan aivan täydelliseen paikkaan, koska oli se kyllä sellainen näpäytys joukkueelle. Tänään sitten taas kunnolla ryhtiä tekemiseen, se ei auta että ollaan parempia, jos ryhti puuttuu kokonaan. Tänäänkään ei toki ole mitään aivan huippupanoksia sisältävä peli, mutta on tuossa nyt sentään tuo kamppailu ysi- ja kymppisijoista..
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
KalPalla ollut oman hankaluutensa kauden aikana.

Mutta tammikuulta alkaen, vikat 7 vieraspeliä pisteillä joka kerta, 5 voittoa, 17/21 pistettä. Täydet pisteet vs JYP, Tappara, HIFK. Tuolla otannalla sarjan toisiks paras vierailija Tapparan jälkeen.

Tulee pelillinen testi ja mahdollisesti haastava ilta. Jännän äärellä.
 
angnus

Todellakin! Aivan eriluokan vastustaja, kuin edellinen, joten ihan parasta saa laittaa peliin joka pisteen eteen.
 
ParasSektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässät taistelee. Isot pisteet jaossa!
Noin mainostetaan illan matsia.
En oikeen ymmärrä miksi tänään on isommat pisteet kuin syksyllä. Onko jo toimistolla unohdettu ne tappiot häntäpään joukkueille alkukaudella?
Ilman niitä tappioita Pata taistelisi ainakin kotiedusta sääleihin tai jopa suorasta play off paikasta.
Tämän illan ottelulla ei ole kuitenkaan enään suurta merkitystä.
 
Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Tuskin kaikki pankkitilit on niin täynnä rahoja, ettei tämän(kin) illan otteluun satunnaiskatsojia lisää toivottaisi. Aika perus markkinointijargonia, uskon sen silti toimivan paremmin kuin yllä esitettyjen faktojen luetteleminen ottelumainoksessa...
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Doddii. TPS asettaa huomenna suuntaa junnuPelicansia vastaan.

Kylmä fakta on se, että nyt on hävitty kaksi kotipeliä jotka olisi pitänyt voittaa. Otteluohjelma on vaikea ja nyt pitää raapia kovilta jengeiltä pisteitä.

Seuraavaat pelit on mentävä Tarasovilla. Aittokallio niiannut nyt kahteen peliin pahasti.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Sellane. Sopivalla tavalla jäi hampaankoloon.

Olisko 3. erän johtotilanteissa ollut jotain tehtävissä, en tiedä. KalPa murtautu alueelle ja räppäs nopeat tasotukset. Jonkun Aittokallio olis ehkä voinu ottaakin.

Kiihkeä takaa-ajo loppuun. Ihan hyviä yrityksiä kyllä.

0/6 viikko kotona. Taas ohjelma vähän kiristyy.

SaiPa onneks hävis.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
KalPa vankisti asemaa 9. sijasta, heillä yksi peli hyvää Ässiin verrattuna. Mutta ei se mitään, Kerho sitten sääleissä vastaan
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
KalPa vankisti asemaa 9. sijasta, heillä yksi peli hyvää Ässiin verrattuna. Mutta ei se mitään, Kerho sitten sääleissä vastaan

Tulee vielä hyvä tappelu kymppisijastakin jos TPS edes vähää sitä haluaa. Heillä on helppo otteluohjelma.

Tuo runkosarjan toiseksi viimeisen kierroksen Ässät TPS on isossa roolissa vielä. Kunhan ei vikaan kierrokseen jää sillä Tepsillä on kotona Jukurit ja Ässillä vieraissa Kärpät.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tulee vielä hyvä tappelu kymppisijastakin jos TPS edes vähää sitä haluaa. Heillä on helppo otteluohjelma.

Jos 12 pinnan johtoasema 10 peliä ennen runkosarjan päättymistä mokataan, eivät todellakaan ansaitse mitään säälipleijareita. Itsellä on edelleen vahva usko, että tämä hoituu ja Tepsi ei todellaan viimeisestä 9 pelistä voita 5-6 peliä (ei Ässätkään häviä loppuja 8 peliä) mitä Ässien ohittaminen vaatisi. Hyvä jos voittaa 2-3 ja se ei riitä vielä mihinkään

Muistetaan nyt kaikissa kauhuskenaarioissa, että Tepsi on voittanut vain 14 kertaa 3p arvoisesti koko kauden aikana
 
Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Älkääs ny kaverit panikoiko. Nythän ne tosipelit vasta alkaa, mulle kyllä kelpaa tämä viime kausien sukelluksien jälkeen. Tuossa jengissä on piilossa vielä huimasti potentiaalia, vaatii vaan sopivan sytykkeen, ja sitten mennään! Nyt pystyy joukkue nousemaan tappiosta, peli ei mene soheltamiseksi enää kovin usein, ja tehoja löytyy vähän joka kentästä. HPK ja JYP eivät tänä vuonna vakuuta, joten jatkoon on hyvät saumat. Ja siitä eteenpäin kaikki plussaa. Muistetaan, että Atu vasta aloittelee projektiaan. Hiukan uskoa nyt veljet, sanois yks vanha turkulaisvalmentaja/-pelaaja. ;)
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Ikävä kyllä olen @Vahva tunne kanssa eri mieltä piilossa olevasta potentiaalista. Itse uskon että vahvasti ylärajoilla mennään. Ei sekään huono ole, mutta ei tämä muukalaislegioona enää tasoaan kykene kovinkaan suuresti nostamaan.
 
Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ikävä kyllä olen @Vahva tunne kanssa eri mieltä piilossa olevasta potentiaalista. Itse uskon että vahvasti ylärajoilla mennään. Ei sekään huono ole, mutta ei tämä muukalaislegioona enää tasoaan kykene kovinkaan suuresti nostamaan.
Jaa, minusta kyllä nuo logoon- ja plekseihinvedot kun saadaan osumaan paremmin, niin maalejakin alkaa syntyä ihan eri malliin. Paikkoja kyllä luo joukkue, vaan tolppien väliin ei sitten millään. Väärässä ehkä olen, ehkä en...
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Sportilla on 10 peliä aikaa saada vähintään 8 pinnaa, jotta tasaisi viime kauden Ässien konttauksen. Ei ole sanottua, että heikentynyt joukkue pystyy siihen vaan voi olla, että nappaavat Ässiltä tämän kiusallisen 2000-luvun konttauksen itselleen...
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Ikävä kyllä olen @Vahva tunne kanssa eri mieltä piilossa olevasta potentiaalista. Itse uskon että vahvasti ylärajoilla mennään. Ei sekään huono ole, mutta ei tämä muukalaislegioona enää tasoaan kykene kovinkaan suuresti nostamaan.

Siitä samaa mieltä, että välillä menty kapealla materiaalilla ja taitotason limitillä. Sitoutunut ryhmä kyllä on ja yksilöt kehittyneet, väläytelleet.

Ykkössentterin paluu, terve nippu ja freesi ilme kun nopeasti ohi vilahtava säälisarja alkaa, siinä meidän mahdollisuus.

Arvaamaton on mini-playoff sarja. Kummasti kevätaurinko väreilee eri lailla, kun aletaan pelaamaan vain voitoista.

Siistiä olis puolivälierät jälleen nähdä, vaikka siellä saattaa olla vain kiusantekijän rooli.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Vaikea on uskoa että on edes mahdollisuuksia laittaa sääleissä hanttiin Jypille tai Kerholle. Ainakaan jos tosipaikassa puristetaan mailaa samoin kuin tänään KalPaa vastaan.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Vaikea on uskoa että on edes mahdollisuuksia laittaa sääleissä hanttiin Jypille tai Kerholle. Ainakaan jos tosipaikassa puristetaan mailaa samoin kuin tänään KalPaa vastaan.

Altavastaajan rooli sopii paremmin Ässille. Uskon, että jos vaikka Kerhoa vastaan lähdetään Hämeenlinnaan pelaamaan ensimmäistä säälikierrosta niin siitä tulisi todella tiukka vääntö. Nämä kotipelit, joissa Ässien pitäisi olla ennakkosuosikkina eivät vaan sovi ja sitä viimeistä vääntöä ei saada koko pelin ajaksi millään käyntiin
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Altavastaajan rooli sopii paremmin Ässille. Uskon, että jos vaikka Kerhoa vastaan lähdetään Hämeenlinnaan pelaamaan ensimmäistä säälikierrosta niin siitä tulisi todella tiukka vääntö. Nämä kotipelit, joissa Ässien pitäisi olla ennakkosuosikkina eivät vaan sovi ja sitä viimeistä vääntöä ei saada koko pelin ajaksi millään käyntiin
Ei kai Ässät tänään mikään selkeä ennakkosuosikki ollut voittajaksi? Eikös täällä joku todennut että KalPa on ollut kovassa tikissä vieraspeleissään.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ei kai Ässät tänään mikään selkeä ennakkosuosikki ollut voittajaksi? Eikös täällä joku todennut että KalPa on ollut kovassa tikissä vieraspeleissään.

Kotipeli ja KalPa 3 ottelun tappioputkessa, ei ehkä selkeä ennakkosuosikki mutta sellainen pieni suosikin asema ehkä jollekin tuli mieleen. Ehkä vähän liikaa korostin, keskiviikon Pelsut-peli oli sellainen peli jossa Ässät oli massiivinen ennakkosuosikki.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Mäkiset ja Haapanen pelannut nyt viisi peliä yhdessä. On ollut erinomainen yhdistelmä.
Viiteen peliin:
Atte Mäkinen 3+2=5
Topias Haapanen 2+4=6
Miro Mäkinen 1+2=3
Onko siinä sitten ensikaudeksi valmis ja halpa 3. ketju? Neloseen tarvitaan kovempaa ukkoa Pihlajamäen rinnalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös