Uutta nousua hakemassa – Porin Ässien peliotteet 2019–2020

  • 174 685
  • 1 277

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Lähdin itse kolmannen erän puolivälissä pelailemaan vielä lautapeliä pojan kanssa ennen hänen nukkumaanmenoaan, kun totesin että tämä oli nyt tällä nähty. Joten olihan sitten lopputuloksen näkeminen järkytys, siinä viimeisen kympin aikana ilmeisesti oikein luovuttamalla luovutettiin.. ihan tarpeetonta ottaa ylimääräistä maaliero miinusta tuolla tavalla. Vaikka epäilinkin, että eilisen jälkeen tämän sorttinen peli oli odotettavissa koska eihän tämä muuten olisi meidän Ässät (ja kun huomioidaan myös vastustaja), niin en nyt toki silti ihan 0-7 tulosta tilannut. Etenkin kun ensimmäisen erän jälkeen, koska Ässät oli parempi, olin kuitenkin aika luottavainen että tämä hoidetaan ja tästä ei tule sellaista 0-1 tappiota ottelussa, joka olisi kaiken järjen mukaan pitänyt voittaa.. noh, oikeassa olin toki ainakin siinä asiassa *hymiö*

On se vain aina niin erikoista olla ässäkannattaja. Jollakin perverssillä tavalla tässä suorastaan uskoo, että kaudesta tulee ihan ok menestykseltään, koska nimenomaan kauteen jolloin menestytään suorastaan kuuluvat juuri tällaiset pelit.. vaikkakin tässä toki lopputulema oli ihan silkan luovuttamisen tulos, jolloin taas puhutaan anteeksiantamattomista asioista
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ässät
Tänään Ässät oli selkeä altavastaaja, JYPin liike ja kaksinkamppailu pelaaminen oli Ässiä vahvempaa. Näissä peleissä hyökkäyksen täytyy olla tehokas ja maalivahti pelin täytyy kantaa joukkuetta. Tänään näin ei ollut.

Nämä romahdukset eivät tee hyvää nuorelle joukkueelle, eikä yleisömäärälle, kotona pitäisi aina pystyä esittämään edes hyvä taistelu.
No olihan täällä sittenkin jokku pikkuanalyysi, meni vain ohi kun oli mallia "aika köykäinen". Siis totuttuihin aiempiin teoksiin verrattuna.
 

Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ässiä vaivaa mielestäni sama ongelma kuin viime kaudella; joukkueesta puuttuu luonnetta. Joukkueessa ei ole tarpeeksi luonnetta, johtajuutta ja vaatimustasoa.

Juuri tämän takia toivon, että Taimi saisi muutaman onnistumisen ja olisi se PORILAINEN liideri. Hän on ainoa joka se tuosta porukasta voi olla.
 

Tuamas

Jäsen
Joukkue ei kyennyt lyömään täyttä vaihdetta kehiin. Jäätiin pelicans-pelin loppuosan himmailuun kiinni.

Muutaman vanhan ässämiehen kanssa juteltua, nousi esiin huoli siitä miten pelitapa luo maaliintekopaikkoja, johtopäätös oli että yksi maalipaikka tuli pelitavan myötä.
 

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Ässiä vaivaa mielestäni sama ongelma kuin viime kaudella; joukkueesta puuttuu luonnetta. Joukkueessa ei ole tarpeeksi luonnetta, johtajuutta ja vaatimustasoa.

Juuri tämän takia toivon, että Taimi saisi muutaman onnistumisen ja olisi se PORILAINEN liideri. Hän on ainoa joka se tuosta porukasta voi olla.
Tuossa on muuten totuuden siementä. Silloin kun kulkee on kaikilla kivaa, mutta kun ei kulje niin kukaan ei osoita johtajuutta. Eikä kellään ole sellaista auktoriteettiakaan tuossa joukkueessa esim saavutustensa ansiosta. Taimi on sellaista lähimpänä.
 
Joukkue ei kyennyt lyömään täyttä vaihdetta kehiin. Jäätiin pelicans-pelin loppuosan himmailuun kiinni.

Muutaman vanhan ässämiehen kanssa juteltua, nousi esiin huoli siitä miten pelitapa luo maaliintekopaikkoja, johtopäätös oli että yksi maalipaikka tuli pelitavan myötä.
Jypiin jos vertaa niin ero hyökkäyspelaamisessa oli valtava.
 

Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Oli kyllä helvetin luokaton esitys padalta mutta myös tuomareilta! Ei niihin nyt kaaduttu mutta kyllä hermo palaa tähän uuteen aloitushässäkään. Miksi se on niin helvetin tarkkaa missä se jalka on?! Sitten vastustajan äijä leipoo maassa makaavaa pelaajaa nyrkillä päähän ei jäähyä sitten kun pistät lavan väärään aikaan jäähän niin siitä jäähy?! Naurettavaa touhua ja pelaajienkin hermot on varmasti koetuksella. Ässistä sen verran vielä että miten se maalille meneminen voi olla noin vaikeaa! Tänään oli hyviä matalia vetoja jotka Laurikainen pudotti eteen mutta kun ei siellä ollut ketään lähelläkään niin helpolla pääsi taas kerran vastustaja. Vi**umaisuus kyllä puuttuu tuosta nipusta täysin.
 

Hecquefeuille

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari-Pekka, Pantse
Ässistä sen verran vielä että miten se maalille meneminen voi olla noin vaikeaa! Tänään oli hyviä matalia vetoja jotka Laurikainen pudotti eteen mutta kun ei siellä ollut ketään lähelläkään niin helpolla pääsi taas kerran vastustaja. Vi**umaisuus kyllä puuttuu tuosta nipusta täysin.
Se Taimen tarkoituksellinen rebound veto jäi mieleen. Taimelta hyvä veto takapatjaan ja siitä Salmiolle tyhjää maalia tarjolle, mutta ei saanut kiekkoa haltuun. Tuo tilanne jotenkin kuvaa tämän hetken peliä. Paikkoja on, mutta ne onnistutaan kusemaan monilla eri tavoilla; kiekko ohi maalista, veto suoraan logoon tai sitten pomputellaan ja vetoa ei koskaan tule. Kotipeleissä näyttää siltä, että jokaisen pelaajan selässä on 200kg painava gorilla.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Niin. Työteliästä mutta tasapaksua. Alunalkaenkaan ei ollu varmoja ratkaisijoita juurikaan, eikä potentiaalisissa ole otettu isoja askeleita. Killinen, Kivelä tietysti pudonneet pois. Eikä luottopelaajien luottopelaaja Lähteenmäkikään ole ihan 100.

Olisko tehottomuus tehnyt kipsiä, katastrofikauden peikot nousseet lymyilemään olkapäille, ja onhan tää tietysti rakennuskausi. Moni pelaaja vasta opettelee kantamaan vastuuta. Hedelmiä korjataan sitten aikanaan. Silti, pieni yllätys, että kääntyy niin helposti tuskaisuuden puolelle. Ei kuitenkaan pitäs olla maailman suurimmat paineet harteilla vaan mahdollisuus näyttää. Johtajia ja johtajuutta kysytään, valmennusta myöten.

Fyysisyys ja asenne on yks pala kakkua. Laadukas kiekollisuus ja fiksusti yhteen pelaaminen tuppaa vaan tuottamaan menestystä tänä päivänä. Ehkä tämäkin vielä vaiheessa.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Yksi ongelmista on ehdottomasti tää sarjaohjelma, ja se että Ässät on varannut kotipelipäiviksi lauantait, vaikka paras terä on nykyään perjantaina.
Ensin peli alkaa 18:30 jossain toisella puolella Suomea, ja seuraavana päivänä kello 17:00 Porissa, tuohan on jo kidutusta, oikeesti.
Lauantaina jaksetaan pelin alussa roikkua mukana, mutta puolessa välissä retkahtaa, ei tarvi olla iso epäonnistuminen, niin päät painuu pensaaseen ja se on menoa sitten, mäkeä alas.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Kivenmäki saa aika paljon huutia ja ihan syystäkin, ei siinä mitään. Enemmän on haluttu ja uskottu saaavamme kuin mitä on saatu. En silti ihan heti usko nuoren nälkäisen pojan kohdalla mihinkään ylimielisyyteen tai laiskuuteen, vaan uskon ennemmin ihan rehellisesti pelin olevan nyt hukassa. Otto taitaa kokea kasvukipuja siitä, mikä hänen paikkansa ja identiteettinsä on tässä pelitavasa. Oton tyyppinen luova pelintekijä varmasti "kärsii" siitä, kun kaikki kiekottomat pelaajat luistelevat lähinnä kulmia kohti.

Vaikka Lähteenmäki on ihan erityyppinen pelaaja, niin olen miettinyt, että kärsiikö hänkin vähän tästä samasta syystä? Samikin on ollut vahvimmillaan kun maalin tekoa yritetään suoraviivaisesti. Tai sitten Samilla on jotain vaivaa tai muuta jumia... oudon löysältä hän on näyttänyt.
 

peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Eniten vituttaa pikkumaven pelissä nuo ylivoimilla ylioptimistiset kolmen äijän läpi heitetyt rystylätyt. Isänsä osasi katsoa paikan läpisyötölle ja kun se syöttö lähti, niin se tuli lähes aina kovaa ja suoraan lapaan. Kysykää vaikka Kuuselalta.

Perusasiat kuntoon yv:llä ennen kuin on varaa heitellä noita neppisyöttöjä neliön läpi. Muutenhan tuo pelaa ihan ok, hyvin vie kiekon pois vastustajalta mailalla jne.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Se Taimen tarkoituksellinen rebound veto jäi mieleen. Taimelta hyvä veto takapatjaan ja siitä Salmiolle tyhjää maalia tarjolle, mutta ei saanut kiekkoa haltuun.

No ei tuossa tilanteessa kiekkoa haltuun oteta vaan vedetään suoraan vastakiekkoon. Niin kuin Salmio nyt tekikin mutta sihti oli persiistä
 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eniten vituttaa pikkumaven pelissä nuo ylivoimilla ylioptimistiset kolmen äijän läpi heitetyt rystylätyt. Isänsä osasi katsoa paikan läpisyötölle ja kun se syöttö lähti, niin se tuli lähes aina kovaa ja suoraan lapaan. Kysykää vaikka Kuuselalta.

Perusasiat kuntoon yv:llä ennen kuin on varaa heitellä noita neppisyöttöjä neliön läpi. Muutenhan tuo pelaa ihan ok, hyvin vie kiekon pois vastustajalta mailalla jne.
Sinällään ihan totta, että väkinäistä on Kivenmäen ylivoimapeli, koitetaan pakottaa tilanteita siltä mistä niitä ei ole. Mutta, mutta, eilen en viitsynyt lähteä kiireisen päivän jälkeen hallille, vaan avasin Telian ja siellä oli juurikin Tommi Taimen haastattelu, kaikkea diipadaapa, mutta jos en ihan väärin kuullut Taimi vastasi ylivoiman harjoittelusta esitettyyn kysymykseen, että ei ole tällä viikolla harjoiteltu. Yleisessä tiedossa on, että ylivoima on ollut aivan kuraa, mutta siihen ei silti liikeä aikaa treeneissä. Sanoisin, että on vähintään optimistista odottaa tilanteen paranevan ilman raaka työtä ja lukemattomia toistoja, jotta saadaan kaikki ylivoiman miehet ymmärtämään mitä tapahtuu nyt ja mitä tapahtuu kolmen sekunnin kulttua.

Tällä tavalla Ode ja muut ylivoiman pyörittämisestä vastuussa olevat jätetään tavallaan aivan oman onnensa nojaan ja vaihtoehdot ovat periaatteessa kiekon pyörittäminen vaarattomasti laidoilla tai sitten joku epätoivoinen ajatus, jossa ei ole mukana kuin kiekollinen, koska muut eivät yksinkertaisesti tiedä mitä on tulossa.

Omaan silmään Ode on näytti paremmalta sekä Lahdessa että Porissa, esimerkiksi pelasi Taimelle aivan ensiluokkaisen paikan tilanteen ollessa vielä 0-0, siitä sisään ja lopputulos olisi voinut olla aivan erilainen. Näkisin myöskin, että Kivenmäki edelleen osaa rauhoittaa ja rytmittä peliä ihan OK, ongelmana on vain se, että nämä manööverit tapahtuvat liian kaukana vastustajan maalista, koska tällä hetkellä joukkueella ei riitä kaksinkamppailu voimaa raapimaan irtokiekkoja Kivenmäen kaltaisille taitopelaajille lähellä vastustajan maalia.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Miten @vero näet Kivenmäen liikkeen verrattuna viime kevääseen? Itselle näyttää, että putki kulkee nyt aika tahmeasti. Viime keväänä Tiivolan kanssa olivat useasti 2vs1 tilanteissa ja niistä tuli Otolle ihan hyviä tehojakin. Missään tapauksessa ei ainakaan eteenpäin ole menty viime kaudesta ja tätä liikkumista pitäisi edelleen kehittää jos haluaa isompiin ympyröihin päästä
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Eilen oli ensimmäinen erä hyvä. Maalinteon vaikeus on vaan se juttu.
Yksi maali avauserään niin peli olisi ollut täysin eri.

Itse asiassa juuri tuolla olen itsekin tänään lohduttautunut. Ässät tuli hyvällä otteella peliin, mikä nimenomaan oli se iso kysymys perjantain murskavoiton jälkeenpäin, ja oli ensimmäisessä erässä parempi. Yksikin maali, ja eipä olisi JYP tehnyt seitsemää, pelin virtaus olisi ollut täysin eri

Mutta toki myös juuri tästä syystä eilisen kaltaisen luovutusvoiton antaminen oikein korostuukin..
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Tiettyjen jo vanhastaan tuttujen nimimerkkien toimesta on lytätty jo likimain kaikki:

Kerttula on kasannut joukkueen väärin, valmennus on epäonnistunut ja liian löysä, sekä rosterin runko alisuorittaa. Juntta vaatii jo päitä vadille ja Summanenkin on nostettu esiin.

Taitaa olla kohtuuton pyyntö, mutta antakaa nyt herranen aika hiukan aikaa tälle projektille. Koko toimiva organisaatio on pistetty uusiksi ja joukkue on nuori, eikä vielä kunnolla hitsaantunut. Juuri kuvailemani asenteen takia organisaatiosta tuli tuulinen ja nurkkakuntainen. Toivottavasti siihen ei koskaan palata. Nykyinen polku näyttää ammattimaiselta ja sillä on tulevaisuus.
 
Viimeksi muokattu:

motamoro

Jäsen
Jotenkin tuntuu, että laukauspaikoissa pelaajatkaan eivät edes usko sen kiekon menevän maaliin ja lauotaan vain koska "tästä nyt pitää laukoa" ja sitten katsotaan mihin se kiekko lähti.

Ei niiden kutien tarvitse olla tykkejä tai äärimmäisen tarkkoja, tästä yhtenä esimerkkinä Zaborsky, joka iskee kaudessa puolenkymmentä maalia nollakulmistakin.

Lainaan röyhkeästi itseäni.
Tänään nähtiin miten maalintekijä tekee mistä vaan maalin kun tahtoa löytyy, kukaan muu kentällä kuin Zaborsky ei uskonut tuon vedon menevän sisään, mutta silloin se juuri riittää.

Intoa piukeana saa odottaa perjantain huumaa kun pohjilla rämpivä Sport tulee hakemaan itseluottamusta Isomäestä 0-5 kun patapakka saapuu takki auki ottamaan sarjajumbon vastaan.

Vaihtoehtotodellisuudessa kaukaloon tuleekin vastoin todennäköisyyksiä kahden viime ottelun nöyryyttävistä tappioista sisuuntunut Ässät ja takoo ensimmäisen kotivoiton sitten neljään viikkoon. Valitettavasti ensimmäinen skenaarioo tuntuu näin tiistai-iltana varteenottavammalta ja jos Sport saa yli 2,60 kertoimen pitää siihen iskeä.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jatkuvasti hävinnyt Sport on todella vaarallinen Ässille. Kaikki tappioputket loppuvat joskus ja Ässät on hyvä näissä putkien katkomisissa
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jatkuvasti hävinnyt Sport on todella vaarallinen Ässille. Kaikki tappioputket loppuvat joskus ja Ässät on hyvä näissä putkien katkomisissa
Kyllä Ässätkin kotonaan joskus voittaa. Nyt olisi aika katkaista se putki. Nää on kaikki kasvukipuja, ja sitä ettei joukkue ole vielä Kerttulan ja Selinin näköinen johtuen muutamista Korpin hankkimista rasitteista, jotka tuolla vielä mukana viilettää. En kuitenkaan Korppia tahdo suolata, kyllä mies varmasti parhaansa yritti pelaajahankinnoissa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
0-7 tappiokaan ei tunnu niin pahalta kuin tämä. Tässä sentään tehtiin 3 maalia ja noustiin tasatilanteeseen. Piste tai kaksi oli tulossa kun oltaisiin vain pidetty kiekko loppuun asti hallussa. Mutta ei auta, mitään ei jäänyt käteen paitsi armoton ketutus.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Niin ja olihan se Tepsi-pelikin syyskuussa samalla tapaa eli lopussa meni mahdollisuudet pisteille

"Kyseessä oli Ässille kauden toinen viime hetken tappio. Syyskuun lopussa Porissa TPS teki voittomaalin seitsemän sekuntia ennen loppua"
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös