Uusitun valmennusjohdon vaikutus

  • 9 874
  • 56

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Kuten kaikki tietävät, JYP uusi valmennusjohtonsa päävalmentajaa lukuunottamatta tälle kaudelle. Salo vaihtui Kurkiseen ja Näckel Siekkiseen.

Viiden pelin jälkeen, joista itse olen nähnyt 3 paikan päällä, voisin sanoa että näen Kurkisen vaikutuksen hyvin selkeänä. Ainakin itse olen pannut merkille sen asian, että nyky-JYP laukoo huomattavasti viime kautista enemmän. Eli näkisin, että sitä Risen aikaista suoraviivaisuutta on tullut lisää.

Siekkisen vaikutukset maalivahtipelaamisen näkyvät myöhemmin, tällä hetkellä oikeaan suuntaan minusta ollaan menossa.
 
Mosabacka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kurkinen ylivoimaspesialisti?

Kysyinkin tätä jo toisaalla, mutta aito kysymys sopii tähän ketjuun paremmin.

Millä perusteella Risto Kurkinen on maineeltaan ylivoiman spesialisti?
Perustuvatko ajatukset tästä hänen omaan pelaajauraansa vai onko asialle muita tosiasioita kuten kovat ylivoimatehot hänen valmentamaltaan joukkueelta. Muistelisin, että joku on jossain toisessa ketjussa kertonut valmennusuran aikaista epistolaa.

Köpin mainitsema laukauksien lisääntyminen kuulostaa paljon uskottavammalta, johon valmentajan on sitäpaitsi helppo vaikuttaa. Kurkinen ampui itse varmasti paljon ja myös siten niitä onnistumisiakin tuli todella hyvällä prosentilla.

En tiedä johtuuko se Siekkisen valmennustaidoista vai Wallinheimon isyydestä, mutta egyptiläinen on mielestäni ollut hyvässä vireessä heti alusta lähtien. Laitetaan Sinuhen onnistumiset ainakin osaksi "Kengän" piikkiin.

Nykyvalmentajat tekevät paljon yhteistyötä ja onkin nurinkurista, että useimmiten päävalmentaja kerää suurimman huomion oli kyse sitten menestymisestä tai menestymättömyydestä. Toiset valmentajat eivät usein pääse patsastelemaan julkisuudessa ennen kuin ovat itse päävalmentajia eli vastuunkantajia. Alatalo kerää tällä hetkellä hedelmät.
 
Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mosabacka kirjoitti:

Tähän täytyy kuitenkin todeta, että tuo ei ole Alatalon vika, kuten varmaan itsekin olet sitä mieltä. Jokaisessa käänteessä Alatalo muistaa painottaa, että valmentaminen on yhteistyötä eri osapuolten välillä hänen ollessaan vain yksi osa kokonaisuutta.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Mosabacka kirjoitti:
Kysyinkin tätä jo toisaalla, mutta aito kysymys sopii tähän ketjuun paremmin.

Millä perusteella Risto Kurkinen on maineeltaan ylivoiman spesialisti?
Perustuvatko ajatukset tästä hänen omaan pelaajauraansa vai onko asialle muita tosiasioita kuten kovat ylivoimatehot hänen valmentamaltaan joukkueelta. Muistelisin, että joku on jossain toisessa ketjussa kertonut valmennusuran aikaista epistolaa.

Minulla ei ole tarjota tähän mitään virallista tilastoa, ehkä joku SM-liigan historiatilastoja löytävä voi sen jostain löytää. Mutta silloin kun Rise edellisen kerran seisoi JYP:n aitiossa yhdessä Nega-Mika Saarisen kanssa, JYP:n ylivoimapeli toimi. Tämä tapahtui siis syksyllä -98(?) Pekka Tapanin saatua potkut. Mutta asiasta on vaan mielikuvia, ei mitään virallista tilastofaktaa.
 
Paaze

Jäsen
Köpi kirjoitti:

Oman mielikuvan mukaan ei Kurkisella ollut tuolloin kovinkaan paljon vaikutusta mihinkään pelin osa-alueeseen. Nega-Mika saattoi kysyä Kurkiselta mielipidettä aikalisällä jos oltiin tappiolla enemmän kuin yhdellä maalilla ja peliaikaa jäljellä alle minuutti. Toivola taas alkoi samanlaisessa tilanteessa suunnilleen ajassa 59.35 kyselemään Saariselta, että laitetaanko viisi hyökkääjää, johon Saarinen ei vaivautunut edes vastaamaan :) Loistava taktikko se Toivola. No ei tule sitä parivaljakkoa ikävä. Ja nyt tuntuu Kurkisellakin olevan joukkueessa ihan todellinen rooli.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Paaze kirjoitti:

Oma muistikuva on kuitenkin edelleen se, että Risen tulon myötä tuo ylivoimapeli rupesi toimimaan. Oliko se sitten vain ja ainoastaan Risen ansiota, who knows.

Ja tämän kauden, mitä yv:tä on nähnyt, niin on siinä huomattava ero. Tästä voinee jo Kurkista syyttää, että ylivoimassa sentään lauotaan.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Lienee parempi tämä tähän ketjuun...

Paaze kirjoitti:
Eiköhän se maalivahtienkin peluuttaminen ole kuitenkin päävalmentajan vastuulla, vaikka maalivahtivalmentajan mielipidettä epäilemättä kysytäänkin. Tänä vuonna neuvot ovat Jypissä olleet ilmeisen hyviä edellisiin vuosiin verrattuna. Ja Neckelin neuvoille ei tänä vuonna ilmeisesti enää paljon painoarvoa anneta, jos edes kysytään, sielläkin kun on maalivahdit pelanneet pelit 11/1. Tai sitten Neckelin suojatit ovat aiemmin olleet taidoiltaan selvästi tasaisempia.

No kyllähän Lehto - Tuokkola kaksikon tasoero on selvästi suurempi kun Näckelin aikana JYP:ssä pelanneiden maalivahtikaksikkojen.
En nyt muista, millo Näckel JYP:n maalivahtiluotsiksi tuli, mutta sellainen mututuntuma on että Näckelin aikana meillä ei selkeätä ykköstä ollut missään vaiheessa. Lehto-Siekkinen, Leinonen-Lehto, Leinonen-Pitkämäki, Leinonen-Nikkilä, Wallinheimo-Nikkilä.

Minä näen ainakin Siekkisen tulon selkeänä kytköksenä peluutuksen muuttumiseen.
 
sean

Jäsen
Köpi kirjoitti:
Minulla ei ole tarjota tähän mitään virallista tilastoa, ehkä joku SM-liigan historiatilastoja löytävä voi sen jostain löytää. Mutta silloin kun Rise edellisen kerran seisoi JYP:n aitiossa yhdessä Nega-Mika Saarisen kanssa, JYP:n ylivoimapeli toimi. Tämä tapahtui siis syksyllä -98(?) Pekka Tapanin saatua potkut. Mutta asiasta on vaan mielikuvia, ei mitään virallista tilastofaktaa.

Ylivoima oli varmasti tehokas, mutta mina laittaisin sen enemmänkin Bednarin ja Tonin ansioksi kuin valmentajien. Toimisi varmasti yv nytkin jos tuo kaksikko olisi sitä pyörittämässä.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
sean kirjoitti:
Eikös tuossa ole selvästi kaksi eri tason torjujaa?

No ehkä minun ja sinun mielestä, mutta oliko sitten Ilari Näckelin kun mietit alkukauden peluutusta?
 
B4

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Pittsburgh Penguins
Köpi kirjoitti:
Lienee parempi tämä tähän ketjuun...

En nyt muista, millo Näckel JYP:n maalivahtiluotsiksi tuli, mutta sellainen mututuntuma on että Näckelin aikana meillä ei selkeätä ykköstä ollut missään vaiheessa. Lehto-Siekkinen, Leinonen-Lehto, Leinonen-Pitkämäki, Leinonen-Nikkilä, Wallinheimo-Nikkilä.

Juu siltä se näytti ettei ollut selkeää ykköstä sen jo manatun fifty-sixty peluutuksen takia ja maalivahtipeli oli ajoittain, sanoisinko, "kirjavaa" kun kukaan ei päässy kunnon tatsiin. Helppo huudella näin jälkikäteen mutta tässä edelleen selkeä näkemykseni miten olisi pitänyt peluuttaa vähintään 80&/20% (paksulla se pelaava/voittava moke): Lehto-Siekkinen, Leinonen-Lehto, Leinonen-Pitkämäki, Leinonen-Nikkilä, Wallinheimo-Nikkilä.

Onneksi tänä syksynä Sinkku on saanut torjua rauhassa ja jälki näkyy&tuntuu jo vissiin Koff kolmosen sisäpuolellakin?
 
B4

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Pittsburgh Penguins
Mosabacka kirjoitti:
Millä perusteella Risto Kurkinen on maineeltaan ylivoiman spesialisti?
Perustuvatko ajatukset tästä hänen omaan pelaajauraansa vai onko asialle muita tosiasioita kuten kovat ylivoimatehot hänen valmentamaltaan joukkueelta. Muistelisin, että joku on jossain toisessa ketjussa kertonut valmennusuran aikaista epistolaa.

Itse koko JYPin liigataipaletta seuranneena (tosin ekat vuodet olin ite intoa täynä reeneissä joskus pelienkin aikaan, tekojäällä tottakai) muistuu mieleen Kurkiseen liittyvät ylivoimajutut. Rise silloin kertoi JYP HT:n kuvioista sen verran että hän ne YV-kuviot pääasiassa mietiskeli ja kertoi aihionsa omalle YV-kentälliselleen jossa sitten hiottiin palikat kohilleen ja tehtiin ne hienot maalit (niin lapsukaiset, siihen aikaan sai tehdä hienoja maaleja kun ei ollut uistin kainalossa kokoajan!). Ja Rise näki kuulemma parhaat kuviot unissaan, mutta ne parhaat niistä ei "ihan" onnistuneet peleissä...
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Rise & Kenkä

Tämä voisi sopia mediaketjuun myös, mutta olisi kiva kuulla siitä mielipiteitä, onko todella Kurkisen ja Siekkisen tulo muuttanut JYP:n peliä tai pelisysteemiä?

Miesten mietteitä löytyy täältä: http://www.kaleva.fi/cfscripts/kiekkoks/index.cfm?m=video&LOGGEDtunniste=0

Jotenkin noista haastatteluista paistaa läpi todellinen intohimo nykyiseen työhön, varsinkin Siekkisellä, yhtään Riseä vähättelemättä. Ovat vissiin saaneet tartutettua sitä joukkueeseenkin.

Ja lopussa tietysti hienot kultamitalilupaukset ja kovat on Kurkisella luulot itsestään rangaistuslaukauksessa :)
 
Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Olipahan mukava kuulla Kurkisen ja Siekkisen mietteitä, tällä kertaa videon muodossa. Kyllä nämä kaverit ovat omalta osaltaan tuoneet aimo annoksen piristystä JYPin joukkueeseen, näin sen ainakin itse koen.

Risen puheet rankkarista Kenkää vastaan veti suupielet hymyyn. Huumorimiehiä..
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Tirkkosen ja Santasen lomautuksen jälkeen JYPin tilastot ennen joulutaukoa olivat siis lopulta seuraavanlaiset.

Otteluita: 13

3p Voittoja: 2 (!)
JA/RL - Voittoja: 0 (!)
JA/RL - Häviöitä: 3
Häviöitä: 8 (!)

Tehtyjä maaleja: 29
Tehtyjä maaleja/ottelu: 2.23
Päästettyä maaleja: 49 (!)
Päästettyjä maaleja/ottelu: 3.76 (!)

Pisteitä: 9
Pistekeskiarvo: 0.69 (!)

60 ottelun kausi tällä pistekeskiarvolla tietäisi noin 41 (!) pisteen kauden. Vertailun vuoksi Tirkkonen ja Santanen aikana JYPin pistekeskiarvo oli 1.33, eli vaikka JYPin peli ei ollut priimaa myöskään ennen lomautuksia pistekeskiarvo oli silti lähes puolet isompi. Noh tässä taas tilastoja ihmeteltäväksi.
 
Viimeksi muokattu:

Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Tirkkosen ja Santasen lomautuksen jälkeen JYPin tilastot ennen joulutaukoa olivat siis lopulta seuraavanlaiset.

Otteluita: 13

3p Voittoja: 2 (!)
JA/RL - Voittoja: 0 (!)
JA/RL - Häviöitä: 3
Häviöitä: 8 (!)

Tehtyjä maaleja: 29
Tehtyjä maaleja/ottelu: 2.23
Päästettyä maaleja: 49 (!)
Päästettyjä maaleja/ottelu: 3.76 (!)

Pisteitä: 9
Pistekeskiarvo: 0.69 (!)

60 ottelun kausi tällä pistekeskiarvolla tietäisi noin 41 (!) pisteen kauden. Vertailun vuoksi Tirkkonen ja Santanen aikana JYPin pistekeskiarvo oli 1.33, eli vaikka JYPin peli ei ollut priimaa myöskään ennen lomautuksia pistekeskiarvo oli silti lähes puolet isompi. Noh tässä taas tilastoja ihmeteltäväksi.

Surkeata luettavaa, siis nuo tilastot eikä itse viesti. Kyllä Tirkkosen ja Santasen valmennuksessa jotain osataan tehdä oikein, joka myös osaltaan todistaa että ei liigaan ihan noin vain hypätä päävalmentajaksi ainakaan kovin usein. Nyt sitä tavallaan jo odottaa että lomautukset päättyvät ja päästään taas ammattimiesten ohjaukseen. Lisähuomiona sanottava että hienosti upattu ketju! kevyet 15 vuotta edellisestä viestistä. Eipä ole näköjään hirveästi tarvinnut valmennuksia vertailla lähiaikoina.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Surkeata luettavaa, siis nuo tilastot eikä itse viesti. Kyllä Tirkkosen ja Santasen valmennuksessa jotain osataan tehdä oikein, joka myös osaltaan todistaa että ei liigaan ihan noin vain hypätä päävalmentajaksi ainakaan kovin usein. Nyt sitä tavallaan jo odottaa että lomautukset päättyvät ja päästään taas ammattimiesten ohjaukseen. Lisähuomiona sanottava että hienosti upattu ketju! kevyet 15 vuotta edellisestä viestistä. Eipä ole näköjään hirveästi tarvinnut valmennuksia vertailla lähiaikoina.
Ja tilastot voisi olla vielä huonommat, sillä olisi tehnyt mieli jättää pois uusitun valmennuksen ensimmäinen ottelu, sillä silloin varmasti Tirkkosen ja Santasen pohjat olivat vielä kunnossa ja muistissa. Se peli oli siis JYPin ensimmäinen voitto uusitun valnennuksen aikana ja eipä niitä voittoja tähän joulutaukoon mennessä tullut kuin yksi lisää. Toisaalta on rehellisenpää ottaa kaikki pelit, niin noin myös sitten teinkin.
 
JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin, kannattaa nyt myös huomata ketä vastaan Tirkkosen johdolla ne 6 ekaa peliä oli: 2xSaipa ja 1xJukurit voitettiin ja tappiot IFK, Kookoo ja Kalpa. Ihan hyvin nykyiselläkin valmennuksella on Saipat ja Jukurit voitettavissa (kuten on tapahtunutkin).

Otteluohjelma oli JYPille todella suosiollinen alkukaudesta, mistä myös seurasi näköharhaa osaltaan
 
Toisaalta Tirkkosella oli kyllä tarpeeksi näyttöjä jo viime kaudella ja alkukausi oli vaikea, mutta juurikin peli näytti paranevan ja se näkyi myös tuloksissa niin lomautukset iskivät.
 
Pottakameli

Toisaalta tuntui siltä, että Tirkkonen ei ihan yhtä rohkeasti peluuttanut nuoria ratkaisuhetkillä tai sitten ei lähtenyt sotkemaan toimimattomia ketjuja.

Toki kokonaisuutena ei kauhean hyvin ole mennyt nytkään ja mahdoton tietää olisiko mennyt paremmin.. Toki se ei hirveästi vaadi.
 
Hexa

Jäsen
Onhan hyökkäyspeli ollut nyt parhaimmillaan näyttävää ja ehkä rohkeampaa kuin Tirkkosen aikaan, mutta nähtävästi puolustuksen kustannuksella. Kokonaisuus ei siis ole ollut tasapainossa. Muistelen myös, että uusi valmennusryhmä olisi kysynyt aluksi pelaajilta, minkälaista kiekkoa he haluavat pelata. Vähän niin kuin Merikiven aikaan siis. Ei siitäkään hyvä seurannut. Nyt joukkue jaksaa pelata kaksi erää hyvää kiekkoa, mutta sitten ei ole enää kärsivällisyyttä puolustaa.
 
Kauko Viisas

Mielestäni tämän kauden (ja viime kaudenkin) kompastuskivi on ollut nimenomaan puolustus - riippumatta siitä kuka siellä valmentaa tai "valmentaa". Korostaisin erityisesti puolustajien, niiden joiden pelipaikka on OP tai VP , vajavaista kykyä, vaikka nykykiekko onkin "joukkuepelaamista" ja sitä kautta "koko joukkueen puolustamista". On nostettu esiin pelitapa, joka ratkaisee ongelmat. Ei ratkaise, jos materiaali ei kykene vastaamaan pelitapaodotuksia: rautatiekiskokin taipuu, mutta vaatii sangen paljon, mitä en nykyisessä tai menneessä valmennuksessa tunnista.

@HOOLIGAN_ esitti karmaisevan tiedon entisen valmennuksen ja nykyvalmennuksen välisestä tilastollisesta erosta tulosten valossa. Faktaa, mutta onko kyse ainoastaan valmennuksen aiheuttamasta erosta? Voiko osaltaan selittävänä erona olla erilaiset vastustajat, JYPin sisäinen sekasortoisuus, nuorten pelaajien epävarmuus nykyisestä/tulevaisuudesta/pelitavasta/odotuksista? Niin kuin nykyään sanotaan, you name it.

Eräässä ketjussa oli JYPin sopimustilanteesta kattava katsaus - kiitos siitä. Tämä kausi on taputeltu - niin liigan kuin JYPinkin osalta: olemme niin erikoisessa tilanteessa, että tuskin kukaan odottaa mitään urheilullista riemuvoittoa tästä kaudesta sen enempää JYPin kuin liigankaan suhteen. Siksi, valmennuksesta riippumatta, toivon, että näitä nuoria pelaajia vastuutettaisiin/peluutettaisiin niin paljon kuin mahdollista ja vanhempi kaarti toimisi taustatukena.

Taustalla ovat mm. taloudelliset faktat, nuorten kehittäminen ja edes jonkinlainen kyky houkutella uusia nuoria lupauksia. Toki toivoisin, että valmentajana ensi kaudella toimisi "ykköskorin" valmentaja, jolla on selkeä "pelitapa", johon nykyinen runko soveltuisi ja taipuisi. Todellisuus toki jotain muuta.

Tietämättä mitään mitä vuodenvaihteen tapahtuu, toivon, että myös valmennuksen suhteen JYP menee talous edellä. Tämä vain sen vuoksi, että JYP ylipäätään säilyy liigakartalla. On (NHLsta opittu) uudelleenrakentamisen aika.

P.S. Tässä käsiteltiin monia muihinkin ketjuihin liittyviä asioita, joten pilkkokaa sopivimpiin katsomiinne aiheisiin sikäli kun katsotte aiheelliseksi tätä kommentoida.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viitanen aitiossa vaikuttaa siltä, että olisi pumpattu täyteen rauhoittavia: apaattinen tuijotus, silmät seisoo päässä eikä tunnu tilanteessa kuin tilanteessa tietävän mitä tapahtui/tapahtuu.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Viitanen aitiossa vaikuttaa siltä, että olisi pumpattu täyteen rauhoittavia: apaattinen tuijotus, silmät seisoo päässä eikä tunnu tilanteessa kuin tilanteessa tietävän mitä tapahtui/tapahtuu.
Minusta näyttäisi, että tuo rauhallisuus hieman tarttuu myös joukkueeseen ja pelissä ehkä paino sanalla ehkä on nähtävissä hieman rakenteellisista aihioita, pelkän koohottamisen sijaan. Jukurit pelistä toki ei hirveästi voida mitään päätellä, sillä tämä nippu on meidän pisteautomaatti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös