Uusittu sarjajärjestelmä jääkiekkoon

  • 130 903
  • 940

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Hmm voiskohan olla paremmin niin, että mestis ja Baltia olisi periaatteessa omat liigansa, mutta olisi joitain pelejä ristikkäin ja ne laskettaisiin omissa liigoissa mukaan..

Ajatuksena en tälle näe järkeä. Mestiksen mukana olon on oltava mestikselle iso askel eteenpäin, muuten siinä ei ole mieltä, vain kulunkeja.

Jos se rakennetaan konferenssi pohjalle kannattaa miettiä mikä boosti se on taloudellisesti ja näkyvyydeltään finaaleihin eteneville joukkueille, jos se olisi tuossa kolmen konferenssin sapluunassa, kaksi parasta per konferenssi ja säälipleijareista kaksi etenisi pelaamaan koko sarjan voitosta.

Jos sen tuolla tavoin saisi rakennettua sillä olisi etu suomalaiselle kiekolle, kuin myös balteille kehittämään omaa sarjatoimintaansa. Kannattaa muistaa, että kohelon dyykkaamisen jälkeen liigassakaan ei nuoret ja lupaavat pääse yhtä helposti pelaaviin kokoonpanoihin, kun saatavien pelaajien taso nousee monta pykälää. Tällä tavoin mestis olisi uudessa formussaan loistava alusta nuorille kannusten lunastamiseen, kun kovien balttijoukkueiden myötä pääsisivät jo nuorina kv kiekon ilmapiiriä haistelemaan.

Sarjan televisio, ynnä striimi palvelut toisivat ihan toista rahallista tukea mestisseuroille ja miettikääpä, jos joku perinteinen mestis jengi, Ketterä, Sapko, Jokp esim. yltäisi tälläisenm liigan finaaleita pelaamaan, millainen paikallisen kiekon boosti se olisi yleisömääriin ja lajin arvostukseen.

Jos pohdituttaa, kuinka nuo konferenssi alkusarjat pelattaisiin, niin simppelisti niin, että eri konferenssit pelaavat kaksinkertaisen sarjan keskenään ja jokainen konferenssi pelaa vieraspelisarjan toistaan vastaan. Kaikki pisteet lasketaan ja kaksi parasta per konferenssi pelaa konferenssin mestaruudesta ja jatkavat koko sarjan pleijareihin ja kolme kolmosta ratkovat kaksi säälipaikkaa, jotta kahdeksan joukkueen po sarja toteutuu.

Noin sarja olisi kilpailullinen, tasapuolinen ja sillä olisi mahdollisuus taloudelliseen itsenäisyyteen liigan tavoin ja lyhyelläkin aikavälillä täys ammattilaissarjaksi.

Tietenkin suunta ja kehitys olisi saman moinen kuin muutoinkin euroopassa, kohti suljettuja bisnes sarjoja ja se on se suurin negapuoli, joka ei johdu urheilusta tai seuratoimijoista, vaan kuskina on bisnes, sille ei mitään voi. Hyviä mahdollisuuksia moisessa sarjassa kyllä on, mutta onko tekijöitä luomaan moista on aiheellinen kysymys.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre

Mestiksen runkosarja kahteen osaan, että säästetään matkakustannuksissa. Kyllähän konferenssi TuTo (jos ei putoa Mestiksestä), Espoo, Vantaa, Jokerit (upeaa jos tulisi Mestikseen), Riika, Tallinna ja ehkä Vilna ilman Jokereitakin tuntuu paljon mielenkiintoisemmalta kuin nykymestis. Jotain uutta on keksittävä, koska nykymenolla Mestis kuihtuu entisestään.
 
sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Mestiksen runkosarja kahteen osaan, että säästetään matkakustannuksissa. Kyllähän konferenssi TuTo (jos ei putoa Mestiksestä), Espoo, Vantaa, Jokerit (upeaa jos tulisi Mestikseen), Riika, Tallinna ja ehkä Vilna ilman Jokereitakin tuntuu paljon mielenkiintoisemmalta kuin nykymestis. Jotain uutta on keksittävä, koska nykymenolla Mestis kuihtuu entisestään.
En yhtään ylläty, että tuollainen ehdotus tulee juuri sieltä päin. Käytännössähän tuo tarkoittaisi sitä, että köyhät saastaiset korvessa sijaitsevien maalaiskylien seurat maksaa kulut, ainoat oikeat Mestis seurat kerää voitot. Itse asiassa voidaan jo ensi kaudeksi nuo korpien saastaiset pikku seurat pudottaa pois niin pääsee TuTo, Kiekko-Espoo ja KiVa kolmestaan pelaamaan isojen sekä rikkaiden Mestis seurojen sarjaa ilman turhia maalaisia.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Kuinkahan monta seuraa Baltian alueelta voisi oikeasti Mestikseen lähteä? Viron pääsarjassa näyttäisi olevan tällä hetkellä olevan seitsemän joukkuetta, Latvian pääsarjassa näyttäisi olevan niin ikään seitsemän seuraa ja Liettuan pääsarjassa näyttäisi pelaavan viisi seuraa (linkit vievät livetulokset.com sivulle ja kyseisten maiden sarja sivulle).

Siellähän on kansallisten liigojen lisäksi joku Baltian yhteinen kilpailu, joka ilmeisesti vähän niinkuin CHL:n tapaan pelataan alkulohkot ja sitten pudotuspelejä. Eli pitäisikö Mestiksen tai sen eteläisten joukkueiden osallistua tuollaiseen mukaan?

Voisiko siten tuo Baltian yhteiskilpailu vaikka tulevaisuudessa olla sellainen, jossa olisi 18 joukkuetta (kuusi mestiksestä, kuusi Latviasta ja sitten kolme Virosta ja kolme Liettuasta). Sitten jakautuminen joko kahteen yhdeksän joukkueen lohkoon, kolmeen kuuden joukkueen lohkoon tai kuuteen kolmen joukkueen lohkoon. Eli riippuen siitä, miten paljon katsottaisiin olevan varaa matkustella Suomen lahden yli. Lohkovaiheet syyskaudella läpi ja jonkinlainen finaaliturnaus/pudotuspelit tammi/helmikuussa.

Edit. toisaalta nyt kun on sitten tällainen mahdollinen siirtymävaihe menossa sekä Jokereiden, että Dinamo Rigan osalta, niin jos nämä kyseiset seurat eivät saa paikkaa ensi syksyksi mihinkään sellaiseen sarjaan, johon haluaisivat osallistua, niin pystyisikö näiden kahden seuran ympärille rakentamaan jonkinlaisen suomalais-baltialaisen kilpailun vuodeksi ja toisaalta jos se lähtisi lentoon, niin miksi ei pidemmäksikin aikaa.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
En yhtään ylläty, että tuollainen ehdotus tulee juuri sieltä päin. Käytännössähän tuo tarkoittaisi sitä, että köyhät saastaiset korvessa sijaitsevien maalaiskylien seurat maksaa kulut, ainoat oikeat Mestis seurat kerää voitot.

Omassa visiossani en tasan tarkkaan mitään tällaista edes ajatellut. Jaoin noita konferensseja maantieteellisesti, mutta niidenhän ei välttämättä tarvitse olla noin, voihan nuo olla vaikka Itä - Länsi ja Etelä, kuinka tahansa, siihen menestykseen on kaikilla osallistuvilla sama mahdollisuus ja niin se pitää kilpasarjassa ollakin. Tuo visio, kun nostaisi väkisin mestiksen tasoa, niin ei typerämpi palkkio voittajalle olisi chl paikka seuraavalle kaudelle. Tulin myös miettineeksi, että voisihan sarja mainiosti olla avoin jokaisessa osaaottavassa maassa, eli maakohtaisesti olisi putoamis - ja noususarjat. Urheilullista estettä tuossa ei olisi, mutta bisnes tuo sitten väkisinkin talouden kykyyn selvitä sarjassa, sille ei mitään voi.
 
Pardus

Jäsen
Pohjoislohko: 7 joukkuetta Suomesta

Etelälohko: 5 joukkuetta Suomesta, Tallinna ja Riika

Alkulohkojen jälkeen suoraan playoffit. Lohkojen viides & kuudes kesälomalle ja viimeiset karsintaan. Baltialaisille mandaattipaikat.
 
Neilos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät ja AC Oulu
Pohjoislohko: 7 joukkuetta Suomesta

Etelälohko: 5 joukkuetta Suomesta, Tallinna ja Riika

Alkulohkojen jälkeen suoraan playoffit. Lohkojen viides & kuudes kesälomalle ja viimeiset karsintaan. Baltialaisille mandaattipaikat.
Jos Baltiasta tulisi Mestikseen joukkueita, niin tämähän kuulostaa erittäin ookoolta.
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Tosin vähän epäilyttää että onko Latviassa ja Tallinnassa sitten suosio jääkiekolla niin kova että esim. joku iso tv-sopimus tai muu diili saisi tehtyä jolla tulot seuroilla kasvaisi selkeästi?

Tallinnasta näppituntumalla sanoisin, että kiinnostusta on vähän ja sekin hyvin pitkälti venäjänkielisen porukan keskuudessa. Sinänsä oikein brändättynä markkina-alueena Tallinna on varmasti erittäin kiinnostava, ulkomuistista väkeä Tallinnassa on enemmän kuin missään suomalaisessa kaupungissa Helsinkiä lukuunottamatta. En asiaa jaksa tarkistaa, mutta ainakaan montaa isompaa kylää Suomesta ei löydy.

Riiassa kävi Dinamon matseja katsomassa keskimäärin pyöreästi 6000 ihmistä per matsi. Yksittäisinä vuosina on ilmoitettu kasilla alkava keskiarvo, joskus alta tuon. Jokerien matsien otannalla väki oli myös huomattavan paljon enemmän "sisällä" pelissä kuin Suomessa. Samoin MM-kisojen verran tuolla on kiinnostusta löytynyt, ihan kiekkoväkeä ovat. Maan oma sarja puolestaan on lähempänä Suomen kakkosdivaria kuin Mestistä, joten niiltä osin "edes" Mestis olisi melkoinen hyppy ylöspäin.

Kun Dinamo ilmoitti KHL:n jäävän taakse, niin ainakin omassa päässäni mietin seuran (tai sen jonkun seuraajan tai "seuraajan") hyppäävän johonkin ulkomaiseen sarjaan. Maan oma sarja on mitä on, lajille on maassa tilausta ja noita oman pääsarjan jengejä on Riiassa nähty ja nähtävillä kyllästymiseen asti. Tämä siis sivuhuomiona ilman sen suurempaa kannanottoa pitäisikö Mestiksen laajentua Tallinnaan ja/tai Riikaan.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Tallinna olisi ok lisä. Riikakin olisi meille hyvä, mutta Dynamolle kaksi askelta alas päin. Liigakin on KHL seuralle askel alas, joten tulisivatko Mestikseen? Mahdollista, mutta onko todennäköistä. Suomalaisten kannalta makustuskustannuksillakin on merkitystä. Seurat ovat koko ajan aika kiikun kaakun, olisiko Riikaan matkustaminen jo liikaa? Tallinna nyt menisi suht helposti. Mutta jos tulevat, niin olisi hienoa. Dynamo voisi tosin viedä mestaruuden, mutta se riski pitäisi ottaa.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Riikakin olisi meille hyvä, mutta Dynamolle kaksi askelta alas päin.

Uudessa tilanteessa, kun oligarkkiraha on pois, on mestis kyllä se oikeampi osoite, ainakin alkuunsa, liiga on liian hinnakas edes ajatuksena. Kovasti tunnutaan pohtivan asiaa pelkästään seurojen kustannusten kautta, mutta kokonaan pois tuntuu jäävän, mikä astinlauta tuo olisi parantaa tulopohjaa. Voisi kai jopa ajatella että ilman panosta ei voi tulla tulosta, vaikka tulos ei kirkossa kuulutettu olisikaan. Kaiketi kumminkin siitä on yksimielisyyttä olemassa, että paikoilleen ei mestiksenkään kannata jäädä junnaamaan, kun sen tien päässä on näivettyminen. Askeleet kohti ammattilaissarjaa mestiksen on otettava ja harrastesarjat sitten alemmille tasoille. Siihen hyppyyn po. sarja voisi olla mahdollisuus. Tekijöistä ja toteuttajista se on kiinni mitä syntyy.

Näkisin tuossa jopa Jokereille loistavan paikan laittaa palettiaan kuntoon ennen liigaan paluutaan. Uusin kasvoin voisi monikansallinen mestis olla ihan menestystarina ja ihan Suomikiekon kannalta jotakin korvaavaa kohelon vaikutusten poistuttua.
 
Pardus

Jäsen
Tallinnasta näppituntumalla sanoisin, että kiinnostusta on vähän ja sekin hyvin pitkälti venäjänkielisen porukan keskuudessa.
Viron parhaat pelaajat ovat tällä hetkellä vironkielisiä (Rooba, Kombe, Jürgens jne.), mutta uusia kovia venäjänkielisiäkin on taas tulossa (Potšinokit, Kontseus, Kulintsev jne.). Tallinnassa pelatut KHL-matsit ovat vetäneet hyvin väkeä, joten aivan varmasti Mestis-tasolla pelaava joukkue kiinnostaisi niin viron- kuin venäjänkielisiäkin.

Mestiksen taso tulee myös nousemaan, kun KHL:stä siirtyy lisää pelaajia Liigaan ja ilman pelipaikkaa jäävät siirtyvät Mestikseen. Tähän kun lisätään Riika & Viron parhailla pelaajilla varustettu Tallinna niin meillä on kohta oma Allsvenskan. Muutama vuosi eteenpäin ja karsinnat takaisin niin kylläpä näyttää hyvältä.

Vuonna 2026 Liigassa Riika, Tallinna, Jokerit ja Kiekko-Espoo.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Vuonna 2026 Liigassa Riika, Tallinna, Jokerit ja Kiekko-Espoo.

Vaikka tämä mahdollinen visio voisi ollakin, tällä hetkellä ajatus konservatiivisen liigan laajenemisesta rajojen ulkopuolelle tuntuu kaukaiselta. Mikäli talouden pohja täyttyy, nuo kaksi muuta sinne voi tullakin.

Huomiona esittäisin myös, että mestiksen ja kiekkoliiton kannattaisi mennä isomestiksen kanssa etunojassa eteenpäin, sillä vaarana on, että suunta balteilla kääntyy ja syntyy jonkinlainen itäeuroopan allsvenskan rakennelma, joka vie sitten taloudellista ja kilpailullista pohjaa mestikseltä sitä edelleen näivettäen pelkäksi harrastesarjaksi. Tämä on ihan oleva vaara. Muutoksesta syntynyttä kehitystä on mahdoton suitsia tai pysäyttää, sen kanssa on vaan löydettävä paras ja hyödyttävin tapa elää ja kehittyä.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tallinna olisi ok lisä. Riikakin olisi meille hyvä, mutta Dynamolle kaksi askelta alas päin. Liigakin on KHL seuralle askel alas, joten tulisivatko Mestikseen? Mahdollista, mutta onko todennäköistä. Suomalaisten kannalta makustuskustannuksillakin on merkitystä. Seurat ovat koko ajan aika kiikun kaakun, olisiko Riikaan matkustaminen jo liikaa? Tallinna nyt menisi suht helposti. Mutta jos tulevat, niin olisi hienoa. Dynamo voisi tosin viedä mestaruuden, mutta se riski pitäisi ottaa.
Mun käsitykseni mukaan Dinamo Riga on taustoiltaan vielä enemmän Venäläinen kuin Jokerit. Samoin rahoitukseltaan. Se kun vetäytyi KHL:stä niin onko sitä enää olemassa? Vai pitäisikö Riikaan perustaa kokonaan uusi joukkue Mestistä varten? Pelaajiahan maassa olisi varmasti yhteen Mestistason joukkueeseen ihan omasta takaa.

Aika kaukaisena pidän ajatusta Baltiaan laajenevasta Mestiksestä, mutta jos se saadaan tuottamaan nykyisille seuroille taloudellisesti enemmän tuloja kuin menoja niin mikä ettei.
 
juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Olisiko vastaus Tallinnan Jokerit? Näin ei olisi Helsingin Jokereiden taakkaa ja voisivat noustessaan liigaan muuttaa Helsinkiin.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Aika kaukaisena pidän ajatusta Baltiaan laajenevasta Mestiksestä, mutta jos se saadaan tuottamaan nykyisille seuroille taloudellisesti enemmän tuloja kuin menoja niin mikä ettei.

Tämähän ei ole mikään näinä päivinä syntynyt idea edes, vaan ollut muhimassa jo muutaman vuoden, eli mikään "hei kekkasin tässä juuri" idea. Ja nimenomaan tuossa ideassa olisi mahdollisuus mestisjoukkueiden tulonmuodostuksen boostaus siinä ihan samalla kun muutoksen myötä väistämätön pelillisen statuksen ja tason nosto peilaten maailman muun tilanteen kehittymiseen. Kyllä minä ennakkoluulottomasti tuota veisin eteenpäin, mieluummin kun jäisin ynisemään rannalle, että voi tulla kuluja.
 
daerok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Kalpa Kuopio
Tjaa, en ole kuullutkaan tämmösestä laajennuksesta aikaisemmin, mutta kyllä siellä liitossa on varmaan sen verran ammattitaitoa, että osaavat tehdä oikeat ratkaisut?

Henkilökohtaisesti kannatan tietyillä ehdoilla, niistä sitten myöhemmin.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Mielestäni tuota pitää tietenkin tutkia, mutta pitää myös olla kunnon suunitelma paljonko nuo joukkueet sarjaa sitten buustaisi ja millä kulut katetaan, ettei käy niin että joku olisi konkurssissa vain sen takia että joutuisi noita vastaan pelaan vaikkapa pudotuspelejä tai karsintamatseja. Varsinkin epäilyttää monellako Suomisarja joukkueella olisi mahdollisuuksia ja rahaa matkustaa ulkomaille olettaen että sarjat olisi jatkossa auki molempiin suuntiin.
 
Hyviä huomioita tässä. Se hankaluushan asioissa aina on, että boostaus on väkisin bisneksen laajempi mukaan tulo asioihin. Tässäkin tapauksessa varmaan on pakollinen kierros käydä läpi seurojen halukkuus ja kyky osallistua sarjaan. Sarja voi olla avoin ja nousu siihen kuitenkin pitäisi olla vapaaehtoista juuri tuon talouden vaateen suhteen, eli nousuun riittää urheilullinen kyky ja taloudellinen pohja.

Isoin taloudellinen boosti tulee luonnollisesti nousevan tason ja laajemman näkyvyyden myötä, koska tv - ja striimaus sopimuksen kolehti seuroille väkisin moninkertaistuu, samoin mahdollistuu isompi yleisön kiinnostus sarjan seuraamiseen, myös katsomoissa, mikä suoraan kaikki yhdessä nostaa sponsoroinnin arvoa.

Isoa maantieteellistä eroa, eli kustannuksia saattaa suitsia parhaiten ajatus koferenssi mallista, jossa tehdään ns. vieraspelikiertueet vähentämään matkakustannuksia ja samalla joukkueet saa vuorostaan kotipeliputkia omille kotiyleisöilleen.

Strategisesti isompaa kuvaa ajatellen liiton silmin tuossa luodaan tai luotaisiin selkeä raja ammattisarjojen ja harrastesarjojen kesken, mikä selkeyttäisi kiekkokenttää sarjatasojen kesken ja loisi samalla paremman pohjan kohentaa taloutta liigaan riittäväksi niille seuroille, jotka sen tavoitteekseen asettaa, mutta samaan hengen vetoon edelleen hyvin rakennettu perusta on välttämätön tuonkaan onnistumiselle, väheksymättä markkinointia, jolla se istutettaisiin katsojien omaksuttavaksi.
 
Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tjaa, en ole kuullutkaan tämmösestä laajennuksesta aikaisemmin, mutta kyllä siellä liitossa on varmaan sen verran ammattitaitoa, että osaavat tehdä oikeat ratkaisut?

Henkilökohtaisesti kannatan tietyillä ehdoilla, niistä sitten myöhemmin.
Kyllä tällaisesta oli puhetta joskus ja silloin taisi osa seuroista sitä vastustaa voimalla ja puhuttiin jopa oman sarjan perustamisesta. Vastustus tuli juuri siitä, että kustannusten kasvua ei millään kompensoitu.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Kyllä tällaisesta oli puhetta joskus ja silloin taisi osa seuroista sitä vastustaa voimalla ja puhuttiin jopa oman sarjan perustamisesta. Vastustus tuli juuri siitä, että kustannusten kasvua ei millään kompensoitu.
Ei taida näillä "voimalla" vastustavilla olla hirveästi näkemystä mistään. En siis kiistä tätä väitettäsi, vaan olen surullinen Mestiksen tilasta. Eikä porukka tosiaan näe tuossa mitään positiivista, joka voisi tuoda lisätuloja, kun "jonkun" pitäisi ne kulut kompensoida? Saatanan sosialistit. Surkeaa johtamista.
 
Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kyse oli kaudesta 2014 ja silloin oli puhe Tallina Panthers joukkueesta ja jostain Korealaisesta joukkueesta.
7 seuraa taisi tätä silloin vastustaa. Koralaisia pelaajia sitten tuli kyllä K - Vantaan kokoonpanoon, mutta ei siis omaa seuraa. Panthers veti hakemuksen pois tai ei lähettänyt, kun hallissa oli ongelmia.
Silloin siis ajatus oli kai jääkiekkoliiton kautta. Nyt kai ajatus lähti Sarjaseurat Ry tai Mestis hallituksesta ?
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Suomalaiset sarjat suomalaisina. Ylikansalliset hassuttelut sitten muualla, vastustan kaikenlaista sirkuspelleilyä jossa ulkomaalaisia seuroja tuotaisiin suomalaisiin sarjoihin.
 
Siinä käsityksessä ollut, että Porvoossa hinku Mestikseen pidemmällä tähtäimellä ja juurikin tuosta jäähallista paljolti kiinni. Ei taida mikään itseestäänselvyys olla tuo uusi halli jääpallovetoisessa kaupungissa, jonne ei ole edes Prismaa saatu. Ilmeisesti jo pidempään ruinattu tuota uutta hallia.
Porvoon hallitilanteeseen sen verran, ettå tämän hetken tiedon mukaan uusi halli olisi toiminnassa v.2025 ja on prioriteetti yksi Porvoon urheilupaikkainvestoinneissa. Varmasti nostaa intoa Huntersin joukoissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös