Uusia jarkkoruutuja?

  • 7 839
  • 13

Harvey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Tuleeko suomen junioreista enään uusia "agitaattoreita"? Toki esim. NHL on muuttunut vauhdikkaammaksi, mutta silti näitä "ärsykkeitä" löytyy joukkueista esim: tkachuk, lemieux, marchand jne..

Tuleeko suomesta yhtään lupaavaa junioria joka on suuri suustaan ja pelaa "dirty game"?
 

LP#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yleensä nämä kovan kärjen agitaattorit ovat muuttaneet pelitapansa ja -ideologiansa ns. pakon sanelemana. Esimerkiksi tässä tapauksessa Jarkko oli erittäin lupaava ja kova pelimies juniorina, jonka ainut tähtäin oli pelata kirkkaissa valoissa. Hänelle kävi kuitenkin selväksi ettei taso tule riittämään muiden kovien pelaajien keskuudessa. Joten hänen piti erottautua ja tuoda joukkueeseen muita apuja, jolloin muutti profiiliaan tietoisesti agitaattorimaiseen suuntaan.
 

Glove

Jäsen
Mutta joo, ihan oikeesti, tarvittaako rottapelaajia? Ei kyllä itsellä tulisi ensimmäisenä mieleen kasvattaa pelaajasta rottaa vaikka olenkin melkein kaksikymmentä vuotta ollut juniorivalmennuksen parissa. Ei sillä, kyllä kovaa saa ja pitää pelata, mutta en minä noista rotista ja muista jyrsijöistä niin välitä. Voittamiseen niitä ei tarvita, se onnistuu muutenkin. Yleisössä voi toki olla joku niin kieroutunut, että tykkää rottaislusta. Puheenaiheen siitä toki saa. Esim. iltapäivälehdet eivät kirjoita ikinä mistään positiivisista tempauksista vaan ainostaaan negatiivisista.
 

Carlos

Jäsen
Mutta joo, ihan oikeesti, tarvittaako rottapelaajia?

Se on vähän fiftysixty. Tarvitaanko niitä? -Ei. Onko niistä iloa? -Ei. Mutta kyllä ne vaan siltikin luo tunnetta ja keskustelua. Vähän sama kuin Jokerit, rottajoukkue jonka poistumisesta liigasta iloitsin kovin. Mutta siinä samalla pakko myöntää että lähti myös aimo annos tunnetta. Ja jääkiekko ja varsinkin jääkiekkoyleisö elää tunteesta. Sitten kun puolet hallin yleisöstä pyrkii aktiivisesti tulemaan jäälle jotta voivat syödä ärsyttävän pelaajan/vastustajan/tuomarin elävältä, tiedetään että on meteliä ja tunnetta. Ja sitten kun siihen päälle oma joukkue pamauttaa maalin, on tunnelma suorastaan infernaalinen.

Että juu, en toivo että kenestäkään tulee jarkkoruutu tai semirbenkehar, mutta ilman vastaavia hahmoja kiekko tuppaa menemään vähän liian virkamiesmäiseksi. Jos kiekkomatsin suurin anti on pelin jälkeen julkaistavat kehittyneet tilastot, ollaan jossain menty metsään. Ei joka asiassa, mutta jossain.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Mutta joo, ihan oikeesti, tarvittaako rottapelaajia? Ei kyllä itsellä tulisi ensimmäisenä mieleen kasvattaa pelaajasta rottaa vaikka olenkin melkein kaksikymmentä vuotta ollut juniorivalmennuksen parissa.

Ei yhtään agitaattoria ole "kasvatettu" rottapelaajaksi. Itse he ovat luontaisen "devil may care" asenteensa johdosta tulleet sellaiseksi kuin ovat.

Toisin sanoen rottapelaajia tulee lisää, jos on tullakseen.

Toivottavasti tulee lisää, muttei liikaa.
 

Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Jos ajatellaan peliä vain kylmästi pelinä, että tarkoituksena on saada kiekko maaliin ja estää vastustajaa tekemästä maalia, niin rottia ei tarvita. Mutta jääkiekko on niin paljon muutakin. Rotat herättävät tunteita. Se perverssi ilo, kun oman joukkueen rotta kuumentaa vastustajan tähtipelaajaa, tai vitutus kun vastutajan rotta teloo oman joukkueen tähden, tai oman joukkueen rotta ottaa tyhmän jäähyn. Iso osa pelin viehätyksestä perustuu tunteiden vuoristorataan ja juuri sen vuoksi rottia tarvitaan.

Sitten siihen, että tuleeko Suomesta rottia, niin näkisin ettei kasvualusta ole oikein otollinen. Täällä lahjakkaimmat pystyvät erottumaan ja pääsemään urallaan eteen päin pelkkien pelillisten taitojen avulla. Kanadan junnusarjoissa kilpailu on niin paljon kovempaa, että siellä muiden kuin tähtijunnujen on opittava ottamaan kaikki mahdolliset keinot jo nuorena käyttöön, että erottuisivat massasta. Silloin tällöin tulee Tikkasia, Ruutuja ja Komaroveja, mutta yksittäistapauksiksi ne tulevat jatkossakin jäämään.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Rottiakin on niin erilaisia, arvostettavia ja arvottomia. Jotkut rotat osaisivat pelata oikeasti jääkiekkoa, mutta ovat niin tyhmiä, että ammentavat voimaa itselleen omista kollegoiden vahingoittamisyrityksistä. Sitten on jarkkoruutuja joilla on palava halu pelata jääkiekkoa mahdollisimman korkealla tasolla, mutta pelillinen taso ei riitä vakuuttamaan epäilijöitä. Sitten aikansa laskelmoituaan tämä muokkaa pelitavasta sellaisen joka varmasti jättää muistijälkiä ja onnistuu pääsemään huipulle.

Niin kauan kun rottailu on harmitonta veden roiskimista tai muuta kuumentamista se on ok, mutta jos (lue: kun) astutaan sen rajan yli missä muiden pelaajien terveys on aidosti vaarassa se vain yksinkertaisesti on säälittävää. Ja tämä viimeisin kansallisuudesta tai seurasta riippumatta.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Sitten on jarkkoruutuja joilla on palava halu pelata jääkiekkoa mahdollisimman korkealla tasolla, mutta pelillinen taso ei riitä vakuuttamaan epäilijöitä. Sitten aikansa laskelmoituaan tämä muokkaa pelitavasta sellaisen joka varmasti jättää muistijälkiä ja onnistuu pääsemään huipulle.

Jarkko Ruudun kohdalla pelityyliä on luetun perusteella muokattu siihen suuntaan, että maailman ehdoton huippu (NHL) oli saavutettavissa. Mutta Ruudulla tuo moodi jäi sen verran pahasti päälle, että hän olisi voinut olla Liigassa tähtipelaaja ilman rottailua pelatessaan HIFK:ssa työsulun aikana tai Jokereissa uransa loppuvaiheilla, mutta tähtipelaajan/kärkipelaajan sijaan hän jäi "pelitaitoiseksi rotaksi". Jos Ruutu olisi keskittynyt pelaamaan puhtaasti taitojensa mukaisesti, 2004-05 HIFK olisi voinut mennä pidemmälle pleijareissa ja Jokerien kaudet 2011-14 olisivat voineet mennä paremmin.

Mun mielestä Rudin pleijaritilastot Liigasta ovat hyvin kuvaavia:
1997-98 = Pleijareissa 10 minuuttia, PPG yli yhden. PPG selvästi runkosarjaa parempi, jäähymäärä vielä selkeämmin runkosarjaa pienempi. HIFK marssi selkeään mestaruuteen.
1998-99 = Vammojen sävyttämä vuosi, mutta pelasi käytännössä kaikki pudotuspelit ja runkosarja jäi torsoksi. PPG selvästi runkosarjaa heikompi ja finaaleissa kävi hölmöilemässä Kipperin maalilla. HIFK ei vienyt kultaa.
2004-05 = Pleijareissa kolme peliä nollatehoin ja 41 minuuttia. Runkosarjassa yli 0,5 PPG ja aivan liikaa jäähyjä. HIFK karsiutui Lukkoa vastaan täysin vastoin ennakko-odotuksia.
Jokerit 2011-14 = Kaksi ekaa kautta runkosarjassa selvästi yli 0,55PG ja viimeinenkin yli 0,4 PPG. Kolmena pleijarikeväänä (ml. säälipleijarit 2013-14) PPG alle 0,3 ja minään keväänä ei mainittavia tehoja. Jäähyt runkosarjaan nähden eivät dramaattisia. Jokerien menestys kyseenalaista, yksi pronssimitali ja that's it.

Mä väitän, että Jarkko Ruutu oli 1998-99 ja 2004-05 yksi merkittävä tekijä sen osalta, miten HIFK:n pudotuspelisarjat noina vuosina päättyivät. Jos hän olisi keskittynyt enemmän kiekkoon, HIFK olisi saattanut viedä toisen mestaruuden kahteen vuoteen ja vähintään olisi pudottanut Lukon. Toki, aina voidaan jossitella oliko Rudin vaikutus kuinka suuri lopulta noissa ottelupareissa, mutta merkityksetön se ei ollut missään nimessä.

Mä myös väitän, että Jokerien viimeiset vuodet Liigassa olisivat menneet paremmin, jos Rudi olisi keskittynyt pelaamiseen, eikä vain luonut pahaa verta Jokerien ja HIFK:n välille kyykkäilyillä, hanskojen heristelyllä ja vastaavalla. Ehkä JYP ei olisi vienyt välierissä 2011-12 neljää peliä yhdellä maalilla, puhumattakaan kolmea jatkoerää. Viisi peliä, neljä tappiota ja jokainen peli maalin peli. Ehkä tilanne olisi ollut toinen, jos 10 matsin jälkeen Rudin statsit olisivat pisteiden osalta olleet lähempänä runkosarjaa. Jos noin saatanan tiukassa sarjassa jengi olisi täysin hioutunut yhteen NHL:stä palanneen Rudin pelatessa sydämellä joukkueelle ja kiekkoa syödessään, ehkä ne pienet marginaalit olisivat olleet toisin. Puhumattakaan miten kausi 2012-13 olisi mennyt, jos syyskuun ensimmäisen päivän iskut harjoitusturnauksessa olisivat jääneet iskemättä.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Yleensä nämä kovan kärjen agitaattorit ovat muuttaneet pelitapansa ja -ideologiansa ns. pakon sanelemana. Esimerkiksi tässä tapauksessa Jarkko oli erittäin lupaava ja kova pelimies juniorina, jonka ainut tähtäin oli pelata kirkkaissa valoissa. Hänelle kävi kuitenkin selväksi ettei taso tule riittämään muiden kovien pelaajien keskuudessa. Joten hänen piti erottautua ja tuoda joukkueeseen muita apuja, jolloin muutti profiiliaan tietoisesti agitaattorimaiseen suuntaan.

Liigatasolle ja nipin napin EHT-tasolle kyllä riittää kavereita tuohonkin rooliin, mutta esim. Tyrväiselle ei sitten lopultakaan auennut ovet NHL:aan eikä hänelle nähty liiemmin käyttöä edes AHL:ssa. Liigasta löytyy kyllä näitä Tikkoja ja Pikkaraisia ja vastaavia, mutta Änäri on heille täyttä utopiaa. Ei Tikkasellekaan ole löytynyt suoraan 1:1 korvaajaa kuten ei Helge Heleniuksellekaan. Jonne Virtanen on liigatasolla lähinnä, mutta isossa kuvassa ihan liian nössö muuhun kuin nuuskan treidaamiseen. Rudyn viimeisten kausien kyykkäilyjä ei jää kyllä kukaan kaipaamaan.
 

HaZekki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans,Suomi
Mulla vain jotenkin tulee Sebastian Repo mieleen, että voisi jatko-profiloitua saman tyyppiseksi pelaajaksi, vaikka nyt ei olekkaan synnynnäinen torpedo, mutta osaa kyllä välillä rottailla ja ärsyttää vastustajaa, fyysisyyttä ja taitoakin löytyy tarpeeksi, että eväät voisi riittää änäri tasolle muutenkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös