Uskotko että ihminen on käynyt kuussa?

  • 951
  • 6

Uskotko sinä että ihminen on käynyt kuussa?

  • Kyllä

    Ääniä: 33 76,7%
  • En

    Ääniä: 10 23,3%

  • Äänestäjiä
    43

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Naurahdin kysymykselle televisio-ohjeman alkaessa, mutta kun kaikki fakta oli ohjelman päättyessä pöydällä nauroin vielä enemmän ohjelman juontajan esitettyä kysymyksen -uskonko minä siihen että se oli tosiaankin kuun pinnalla jossa Neil Amstrong otti ensi askeleensa, vai tallasi hän hän vain jossain erämaassa?

Ohjelmassa esiintyneet väittävät että kaikki on kuvattu maan päällä NASAN huippusalaisella testi-alueella. Medialle näytetty lento kiersi vain kuun eikä laskua sen pinnalle tapahtunut koskaan.

Suurin osa epäilijöista vetosi NASA:N julkaisemiin kuviin joita he esittelivät.
Varjoja oli monessa kuvassa useita jotka näyttivät eri suuntiin.
Yksi kuva astronautista oli otettu auringon ollessa hänen takanaan. Heillä ei ollut käytössään salamaa, mutta siitä huolimatta varjopuoli oli valaistu. Tälläisiä kuvia oli useita.

Kaksi kuvaa oli NASAN mukaan otettu eri paikoissa, mutta tausta oli identtinen.

Erään tiedemiehen mukaan astronauttien puku ei ole riittävä suoja pitämään ihmisen hengissä kuun pinnalla. Siitä johtuen Neuvostoliitto ei onnistunut saamaan ketään elävänä takaisin.

Kuu-auton kulkua kuvaava filmi säädettiin takaisin "oikeaan" nopeuteen ja vips! Aivan kuin se olisi kulkenut jossain erämaassa maan pinnalla.

Eräässä kuvassa Amerikan lippu kuun pinnalla liehui...

Mutta mutta.. projekti työllisti tuhansia ihmisiä.. millä pitää se salassa? Oli kuuma kysymys.
-Ainoastaan pieni ryhmä tiesi että laskeutumista ei tapahtunut, loput seurasivat maan pinnalla tehtyä nauhoitusta "suorana lähetyksenä".
 

JanJ

Jäsen
"The space may be the final frontier, but it's made in a Hollywood basement" tai jotain...

No joo, ne väitöksethän on aina kumottu puolin ja toisin.
Jossain artikkelissa NASA kumosi kaikki vastaväitteet uusilla väitteillä.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Ei.

Yhä samaa mieltä, eli voisi vaikka lainata tuota JanJ:n jo kertaalleen lainaamaa RHCP-värssyä.
 

jiimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK
NYT-liitteessähän tätä asiaa käsiteltiin muistaakseni viime vuonna. Kaikki lipun heilumiset, valaistukset ym. tuli sitten kumottua joko samassa tai seuraavassa lehdessä. Ainakin minut NASA:n versio sai vakuuttuneemmaksi. Lippu tuettu rautalangoilla ym. ym.

En kylläkään löytänyt kyseistä juttua NYT-liitteen arkistosta... (?)
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
hey bros. we are in da U.S.A!
 

D2

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jollain lukuisista "Todisteita siitä, että ihminen ei ole käynyt kuussa"-sivulla jonkinlainen valokuvausasiantuntija teilasi aika hyvin nuo perustelut, joten hieman vaikeata on uskoa niitä todeksi. Vaikkakin kuumatkoista vastuussa on ollut niinkin tyhmä kansa, kuin USA. ;)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös