USA:n presidentinvaalit 2020 – demokraatit sotajalalla?

  • 753 853
  • 6 909

Tuamas

Jäsen
Tätä juuri mietin että eikös ne Demokraatit ole sotineet enemmän, että sieltä puolen tarjoutunut enemmän töitä.

Tietysti myös nuo Trumpin McCain -puheet, ettei ole oikea sotasankari, ovat olleet parantamassa tätä Demokraattien äänisaalista, kuten Arizonassakin.

Niin, historiallisesti republikaanit ovat olleet vahvoilla armeijan äänissä, mutta näissä vaaleissa poikkeuksellisesti Trump on onnistunut suututtamaan niin paljon armeijan väkeä, että Biden on selvästi edellä polleissa.

Ja tässä gallupeihin todennäköisesti voi luottaa paremmin kuin yleensä, koska viime vaaleissa ne olivat armeijan osalta menossa vahvasti Trumpille.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Vieläkin harmittaa, että kaksi kertaa putkeen Sanders on jäänyt demokraattien hierarkiassa kakkoseksi. Siinä on mies, jota kunnioitan.
Näinköhän olisi Sandersilla vaan riittänyt Trumpia vastaan? Aika radikaali kuitenkin on USA:n poliittisessa kentässä.

Siinä mielessä, että Trump piti saada pois viralta, niin minusta Biden oli ehdolla olleista demokraateista oikeastaan ainut ja oikea, jonka piti asettua Trumpia vastaan. Riittävän keskellä ja maltillinen, että average joet hyväksyvät hänet. Näiden voimakkaasti vasemmalle kallellaan olevien ehdokkaiden kanssa olisi voinut käydä toisin.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Nate Silver
Nate Silver
Pinnacle
Kerroin
Pinnacle
Kerroin
Tulos
Electorals​
Total​
Winner​
Winner​
Winner​
Winner​
Texas
Trump​
Trump​
1.263​
Trump​
38​
38-0​
Iowa
Trump​
Trump​
1.333​
Trump​
6​
44-0​
Ohio
Trump​
Trump​
1.357​
Trump​
18​
62-0​
Georgia
Biden
Trump​
1.645​
Biden?
16​
62-16​
North Carolina
Biden
Trump​
1.781​
Trump​
15​
77-16​
Florida
Biden
Trump​
1.564​
Trump​
29​
106-16​
Arizona
Biden
Biden
1.781​
Biden
11​
106-27​
Pennsylvania
Biden
Biden
1.490​
Biden?
20​
106-47​
Nevada
Biden
Biden
1.222​
Biden?
6​
106-53​
Michigan
Biden
Biden
1.299​
Biden
16​
106-69​
Wisconsin
Biden
Biden
1..303​
Biden
10​
106-79​
Minnesota
Biden
Biden
1.195​
Biden
10​
106-89​
Colorado
Biden
Biden
1.071​
Biden
9​
106-98​
Trump-Biden​

Trumpetti pärjännyt vaa'ankielivaltioissa paremmin. Mutta Wassberg voittaa.

Trumpin vaa'ankieliosavaltioiden valitsijamiesäänistä yli puolet tulee Texasin ja Floridan osavaltioiden valitsijamiesäänistä.
 
Lohipoika

Jäsen
Tuo ennuste, miten Texasille käy ennemmin tai myöhemmin, on varmasti jotain sellaista, mikä kannattaa muistaa ja kenties tulee muuttamaan Yhdysvaltojen poliittisen maantieteen. Vielä ei Texas flipannut, mutta tulevaisuudessa se voi olla ratkaiseva osavaltio demokraattien kannalta.

Eikä pelkästään demokraattien, sillä ilman Texasia (38 vm) republikaanit eivät käytännössä pysty voittamaan presidentinvaaleja.
 
Älykäs hän on. Tuo ennuste, miten Texasille käy ennemmin tai myöhemmin, on varmasti jotain sellaista, mikä kannattaa muistaa ja kenties tulee muuttamaan Yhdysvaltojen poliittisen maantieteen. Vielä ei Texas flipannut, mutta tulevaisuudessa se voi olla ratkaiseva osavaltio demokraattien kannalta.

Siellä toki muuallakin on liikettä. Tuolla pohjoisempana Ohio, Iowa, Wisconsin, Michigan ja Pennsylvania muuttuneet punaisemmiksi pikkuhiljaa. Etelämpänä Georgia, Texas, Arizona, ehkä Kansas sinisemmiksi. Onhan tuota muutosta aina. Virginia oli vielä muutama vuosikymmen sitten aika erilainen paikka.
 
Tuamas

Jäsen
Näinköhän olisi Sandersilla vaan riittänyt Trumpia vastaan? Aika radikaali kuitenkin on USA:n poliittisessa kentässä.

Siinä mielessä, että Trump piti saada pois viralta, niin minusta Biden oli ehdolla olleista demokraateista oikeastaan ainut ja oikea, jonka piti asettua Trumpia vastaan. Riittävän keskellä ja maltillinen, että average joet hyväksyvät hänet. Näiden voimakkaasti vasemmalle kallellaan olevien ehdokkaiden kanssa olisi voinut käydä toisin.

Niin, vielä ei ollut linjanmuutoksen aika, sekin todennäköisesti kyllä koittaa esim. AOC:n muodossa lähivuosikymmeninä.

Biden oli juuri sellainen ehdokas joka tässä kohtaa tiskiin piti lyödäkin, kun haetaan sitä sitoutumatonta äänisaalista ja jopa maltillisia republikaaniäänestäjiä.
 
Niin, historiallisesti republikaanit ovat olleet vahvoilla armeijan äänissä, mutta näissä vaaleissa poikkeuksellisesti Trump on onnistunut suututtamaan niin paljon armeijan väkeä, että Biden on selvästi edellä polleissa.

Ja tässä gallupeihin todennäköisesti voi luottaa paremmin kuin yleensä, koska viime vaaleissa ne olivat armeijan osalta menossa vahvasti Trumpille.

Kun Trump ei asetu Venäjää vastaan, kun yhdysvaltalaissotilaan päästä maksetaan palkkio, tai jättää kurdit ilman tukea, niin omalla maaperällä oleva isänmaallinenkin saattaa sen unohtaa hetkessä, mutta noille sotilaille se on aika paljon isompi asia ja jokapäiväisessä elämässä silmien edessä. Se ei unohdu ihan yhtä helposti.
 
Näinköhän olisi Sandersilla vaan riittänyt Trumpia vastaan? Aika radikaali kuitenkin on USA:n poliittisessa kentässä.

Siinä mielessä, että Trump piti saada pois viralta, niin minusta Biden oli ehdolla olleista demokraateista oikeastaan ainut ja oikea, jonka piti asettua Trumpia vastaan. Riittävän keskellä ja maltillinen, että average joet hyväksyvät hänet. Näiden voimakkaasti vasemmalle kallellaan olevien ehdokkaiden kanssa olisi voinut käydä toisin.

Toisaalta jo nyt Biden leimattiin sosialistiksi ja sen avulla käännettiin paikkoja. Sandersiin tuo olisi ehkä osunutkin, mutta sitten taas on porukat, joihin Sanders olisi vedonnut paremmin ja onhan herra terävämpi puhuessaan kuin Biden.
 
Kun Trump ei asetu Venäjää vastaan, kun yhdysvaltalaissotilaan päästä maksetaan palkkio, tai jättää kurdit ilman tukea, niin omalla maaperällä oleva isänmaallinenkin saattaa sen unohtaa hetkessä, mutta noille sotilaille se on aika paljon isompi asia ja jokapäiväisessä elämässä silmien edessä. Se ei unohdu ihan yhtä helposti.

Trump myös lyttäsi kenraaleja: esimerkiksi Mattis on merijalkaväen keskuudessa elävä legenda ja pyhimys, joten jarheadeilta ei tule hänelle apuja.

Paitsi kantoapua, koska muodostavat Valkoisen Talon kunniavartioston.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Trumpin koko presidenttiys ja kansaan vetoaminen on suoraan pyramidihuijauksen oppikirjasta. Se, että se vetoaa osaan kansasta, ei ole mikään yllätys. Se, että joukossa on hyväuskoisia ihmisiä, jotka uskovat hyötyvänsä "sijoituksestaan" enemmän kuin olisivat koskaan voineet edes kuvitella, on täysin normaalia. Se, että joukossa on mukana hyvin koulutettuja ja varakkaita ihmisiä, ei myöskään ole yllätys. Jos olette tutustuneet verkostomarkkinointiin, sieltä löytyy samanlaista hurmosta isoimpien ja tunnetuimpien firmojen kohdalla. Melkein kaikki Trumpin kannattajat korostavat, että Trump on hyvä bisnesmies. Melkein kaikki verkostomarkkinointiin mukaan menevät päätyvät siihen siksi, että he tietävät jonkun, joka on tehnyt hyvät rahat toiminnalla. Ja tätä samaa kuviota toistetaan ja toistetaan ja toistetaan. Tässä Trumpin tapauksessa se taloudellinen hyöty "sijoittajalle" on tunne siitä, että joku välittää minusta ja perheestäni.

Amerikkalaiset poliitikot molemmista puolueista ovat unohtaneet tämän suokansaksi kutsutun joukon. Kun jenkkiteollisuudelle on ollut aiempaa vähemmän kysyntää, on vain jääty voivottelemaan eikä yritetty kehittää jotain uutta. Politiikoille nämä seudut ovat olleet vuosikaudet melko yhdentekeviä, koska siellä ei ole suuria rahoja jaossa. Ja näin kuilu maaseudun ja kaupunkien välillä kasvaa entisestään. Ne, joilla on mahdollisuus lähteä pois ja kouluttautua, lähtevät pois. Ja tähän Trump iski verkostomarkkinointitaktiikallaan iski. Ei häntä oikeasti kiinnosta yhtään mitkään hillybillyt, pikemminkin päinvastoin, mutta hän on saanut hyvin pienillä panoksilla aivan järkyttävän paljon valtaa ja siitä kiitos kuuluu näille ihmisille. Hän on ollut oma itsensä ja pistänyt vielä caps lockin päälle. Enemmistö Trumpin kannattajista on pomminvarmasti ihmisiä, joille nykyinen "teknologiavetoinen maailma" on liikaa, koska heillä ei ole koulutusta, näkemystä ja ymmärrystä pärjätä siinä. Mutta sitten tulee Trump, joka katsoo silmiin ja sanoo "I love You, you, you and you" ja silmäniskut kaupanpäälle. Se vetoaa tunteisiin. Ja siihen, kun joku sopivasti päivittäin, monta kertaa, tuuppaa niitä fake newseja, missä Donald Trumpin puheita vääristellään ja niiden väitetään olevan valetta, ei ole vaikea ihmetellä, että ihminen haluaa taistella tämän rakastajansa puolesta loppuun asti. Koska Donald on minun puolellani, eikä kukaan ole ollut minun puolellani pitkään, pitkään, pitkään aikaan. Totta kai siellä on muitakin faneja, mutta tämän porukan päälle koko homma on rakennettu.

Ei Trumpia kiinnosta aseet, paitsi asejärjestöjen rahat, joten puolustetaan siis aseita. Mutta ei hän asetta kanna eikä hän asu alueilla, missä niitä erityisemmin tarvitaan. Abortti, hänelle on ihan yhdentekevää, mutta ollaan vastaan, koska se hyödyttää enemmän kuin olla puolella. Uskonto, ihan yhdentekevää, hän ei ole Jeesuksen miehiä, mutta ei nyt huudella sitä. Koska hän on rebuissa, hänen täytyy olla uskovainen, harras mies, ajattelee uskovainen äänestäjä. Ylläpidetään illuusiota. Kaikki tämä on täysin laskelmoitua ja uppoaa kuin lämmin veitsi voihin. Nyt Trump esiintyy julkisesti täysin masentuneena ja höpisee omia salaliittoteorioitaan. Suuri osa häntä äänestäneistä on varmasti järkyttyneitä. Katsovat kuitenkin läpi sormien sanoman, koska ymmärtävät, että tappio harmittaa Trumpia. Moni varmasti tuomitsee Trumpin sanat ja saattaa jopa katua, että antoi äänensä hänelle. Mutta sitten on äänekäs joukko ihmisiä, en tiedä, ovatko lopulta kovin suurikaan joukko, joka on valmis taistelemaan Trumpin puolesta katkeraan loppuun asti. Koska heillä ei ole mitään hävittävää. Vankilaan voivat toki joutua, mutta hyvän asian puolestahan tässä taistellaan. Näitä ihmisiä ei tarvitse olla määrällisesti paljon, mutta aseineen ja isoine autoineen, heillä on mahdollisuus saada paljon pahaa aikaan ja pahoin pelkään, että joku viaton sivullinen myös menettää henkensä vaalien jälkimainingeissa.

Trumpin masentunut esiintyminen on itse asiassa pahempi kuin raivokas vaahtoaminen. Hänellä on nyt hätä ja aikuisen miehen hätää on monen vaikea käsitellä. Tämä "ääntenlaskenta on suurin huijaus ihmiskunnan historiassa"-hapatus iskee monelle kovaa. Ja voihan se siltä tuntuakin, jos ei tiedä, miten ääntenlaskut yleensäkin hoidetaan. Mutta tervejärkinen ihminen kyllä ymmärtää, että kaikkia miljoonia ääniä ei voida laskea tasan yhtä aikaa. Jonkun äänin lasketaan aina ensin ja jonkun viimeisenä. Jos et tätä ymmärrä, monen muunkin meille järkeenkäyvän ja normaalilta tuntuvan asian ymmärtäminen voi olla ihan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Ja siksi Trump onkin ollut kovin suosittu tietyissä piireissä. Ei tätä porukkaa kiinnosta oikea demokratia, koska eivät he ymmärrä, mitä demokratia tarkoittaa. Asioita vain tapahtuu, joko Jumalan vuoksi tai muuten vain. Demokratia heille on sitä, mitä Trump sen sanoo olevan. Ja nyt tämä ei kyllä ole demokratiaa, koska Trump häviää. Surullista ja säälittävää.

Ja niin kauan, kun joku rebu tai trumpisti väittää, että demokraatit ovat valmiita abortoimaan jo syntyneitä lapsia, en ota yhtäkään tällaista henkilöä vakavasti enkä lakkaa pitämästä heitä vähä-älyisinä.
 
Tuamas

Jäsen
Sinänsä jos porukka toivoo GOPin irtisanoutumista Trumpista lähiaikoina, niin sitä ei tule tapahtumaan ennen kuin Georgian senaatinvaalien run off (eli uusintaäänestys) on käyty.

Koska jos GOP menee ja kääntää selkänsä Trumpille ennen tuota äänestystä, käy niin että Trump-fanit jäävät kotiin ja demokraatit saavat molemmat Georgiasta otettavissa olevat senaattorit ja kas, ollaan tasatilanteessa 50-50 ja vaalien voi sanoa menneen ns. täysin vituiksi GOPin kannalta.

Eli jos haluaa vetää jotain johtopäätöksiä GOP:n tulevaisuuden suhteesta Trumpiin, on syytä odottaa siihen asti, että tuo uusintavaali (ei laskenta, vaan kokonaan uusi vaali) on käyty ja homma on siltä osin paketissa.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Biden oli juuri sellainen ehdokas joka tässä kohtaa tiskiin piti lyödäkin, kun haetaan sitä sitoutumatonta äänisaalista ja jopa maltillisia republikaaniäänestäjiä.

Jos tulos ratkaisee niin Biden oli tarpeeksi hyvä ehdokas. Mutta analyysi mitä olen lukenut kertoisi sitä, että ei Biden pahemmin ole saanut maltillisia rebuja puolelleen, koska myös Trumpin äänimäärä on noussut viime kertaisesta.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Georgiassa Bidenin johto kasvanut yli 1000 äänteen: uudet lasketut äänet ovat tulleet Claytonin piirikunnan alueelta, jossa Bidenin kannatus on vahva.
 
jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Oli muuten aika surullista miten maagisesti tietyt GOP-tyypit asettuivat Trumpin tueksi kuin nappia painamalla. Ensin Trump Jr ihmetteli missä on GOP-tuki ja välittömästi tuli viestejä. Sitten twiittasi, ettei kukaan ole yllättynyt Lindsey Grahamin hiljaisuudesta ja kas kummaa parin tunnin päästä Graham oli Foxilla Trumpin tukena ja ilmoitti lahjoittaneensa $500,000 hänen battle fundiin. Pistää vaan ihmettelemään millä Trump kiristää tiettyjä tyyppejä.
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Siellä toki muuallakin on liikettä. Tuolla pohjoisempana Ohio, Iowa, Wisconsin, Michigan ja Pennsylvania muuttuneet punaisemmiksi pikkuhiljaa. Etelämpänä Georgia, Texas, Arizona, ehkä Kansas sinisemmiksi. Onhan tuota muutosta aina. Virginia oli vielä muutama vuosikymmen sitten aika erilainen paikka.

Siitä onko osavaltio "sininen" vai "punainen" riippuu aika paljolti mikä on osavaltion urbaanin ja maaseudun välisen väestön suhde. Tämä on syventynyt edelleen Trumpin aikana. Jotain poikkeuksia tosin on kuten Florida, jonne muuttaa paljon konservatiivisia eläkeläisiä asumaan pysyvästi tai sitten talveksi lämpimään jolloin ovat vaalien aikaan tuolla äänestämässä, sama on ollut myös Arizonan kanssa. Vastaavasti taas sitten poikkeuksena toiseen suuntaan on New Mexico, joka ei ole niin urbaania aluetta, mutta on huomattavan demokraattivaltainen, johtuuko sitten suuresta latinoiden määrästä.

Keskilännessä automaatio ja globalisaatio tappaa teollisuustyöpaikkoja syrjäseuduilla ja nuori väki muuttaa pois muualle ja sitten kun jäljelle jäävä väki vähenee/vanhentuu niin osavaltiot muuttuvat "punaisemmiksi". Iowan ja Wisconsinin kohdalla Chicago ja Minneapolis/St Paul houkuttelevat nuorta väkeä paljon paremmin kuin omat urbaanit alueet joka johtaa noiden osavaltioiden "punertumiseen". Teksasissa on periaatteessa trendi on demokraateille paraneva, varsinkin Austin kasvaa voimakkaasti, mutta vielä ei ihan ole riittänyt. Georgiassa varsinkin tuo Atlantan alue ja sen ympäristö kasvaa voimakkaasti, jolloin trendi on myös demokraateille otollinen.
 
aalto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, änärin suomalaiset
Oli muuten aika surullista miten maagisesti tietyt GOP-tyypit asettuivat Trumpin tueksi kuin nappia painamalla. Ensin Trump Jr ihmetteli missä on GOP-tuki ja välittömästi tuli viestejä. Sitten twiittasi, ettei kukaan ole yllättynyt Lindsey Grahamin hiljaisuudesta ja kas kummaa parin tunnin päästä Graham oli Foxilla Trumpin tukena ja ilmoitti lahjoittaneensa $500,000 hänen battle fundiin. Pistää vaan ihmettelemään millä Trump kiristää tiettyjä tyyppejä.
Sinänsä jos porukka toivoo GOPin irtisanoutumista Trumpista lähiaikoina, niin sitä ei tule tapahtumaan ennen kuin Georgian senaatinvaalien run off (eli uusintaäänestys) on käyty.

Koska jos GOP menee ja kääntää selkänsä Trumpille ennen tuota äänestystä, käy niin että Trump-fanit jäävät kotiin ja demokraatit saavat molemmat Georgiasta otettavissa olevat senaattorit ja kas, ollaan tasatilanteessa 50-50 ja vaalien voi sanoa menneen ns. täysin vituiksi GOPin kannalta.

Eli jos haluaa vetää jotain johtopäätöksiä GOP:n tulevaisuuden suhteesta Trumpiin, on syytä odottaa siihen asti, että tuo uusintavaali (ei laskenta, vaan kokonaan uusi vaali) on käyty ja homma on siltä osin paketissa.
Olisikohan vastaus tuossa Georgiassa. Trumpin ei tarvitse muuta kuin uhata laittaa yksi twiitti, jolla upottaa republikaanien ehdokkaan uusintavaalissa. Tai luvata, että komentaa kaikki kynnelle kykenevät kannattajansa uurnille. Tuo vaali saattaa nimittäin ratkaista värisuoran demokraateille tai jättää senaatin republikaaneille.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Saman voi tehdä myös 2024 vaaleissa. Trump on kuitenkin rebujen äänestäjien keskuudessa suosittu tyyppi vaikka ei jatkokautta saisikaan. Eivät rebut voi välejään hänen kanssaan polttaa, koska Trump voi aiheuttaa paljon hallaa puolueen kannatukselle.
 
Tuamas

Jäsen
Olisikohan vastaus tuossa Georgiassa. Trumpin ei tarvitse muuta kuin uhata laittaa yksi twiitti, jolla upottaa republikaanien ehdokkaan uusintavaalissa. Tai luvata, että komentaa kaikki kynnelle kykenevät kannattajansa uurnille. Tuo vaali saattaa nimittäin ratkaista värisuoran demokraateille tai jättää senaatin republikaaneille.

Onhan se, eivät republikaanit ole typeriä.

Georgian senaatinvaali on näiden vaalien tärkein yksittäinen vaali, joka ratkaisee hyvin pitkälle miten maan politiikka etenee jatkossa.

Republikaanit eivät missään nimessä halua pienintäkään riskiä tämän suhteen ja Trumpin rintamassa seistään kunnes tuo vaali on ohi.
 
pancor

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, New Orleans Saints, Україна
Näkeekö joltakin sivustolta, että mistä piirikunnista Georgian jäljelläolevat äänet ovat vai onko postiäänet omassa kategoriassaan?
 
Tuamas

Jäsen
Näkeekö joltakin sivustolta, että mistä piirikunnista Georgian jäljelläolevat äänet ovat vai onko postiäänet omassa kategoriassaan?

Nyt ei taida olla enää ollut tarkkaa dataa saatavilla, mutta isoista Biden-myönteisistä piirikunnista oli suurin osa jäljellä olleista, kun ääniä oli laskematta se noin 50k.
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Olisikohan vastaus tuossa Georgiassa. Trumpin ei tarvitse muuta kuin uhata laittaa yksi twiitti, jolla upottaa republikaanien ehdokkaan uusintavaalissa. Tai luvata, että komentaa kaikki kynnelle kykenevät kannattajansa uurnille. Tuo vaali saattaa nimittäin ratkaista värisuoran demokraateille tai jättää senaatin republikaaneille.

Aika pitkälti riippuu Trumpin käytöksestä vaalien tuloksen selviämisen jälkeen. Jos Trump rupeaa harrastamaan poltetun maan taktiikkaa tuolla hallinnossa niin voivat sitten menettää kannattajia, jotka eivät katso hyvällä tuollaista toimintaa. Tällainen jossain määrin kiistanalainen ja tiukka vaalitulos ei välttämättä ole republikaaneille se paras lopputulos, jos aikoivat dumpata Trumpin tappion jälkeen. Jopa Fox Newsillä ollaan oltu turhautuneita tuohon vaalivilppisyytöksiin, varsinkaan kun todisteita ei olla esitetty.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Näkeekö joltakin sivustolta, että mistä piirikunnista Georgian jäljelläolevat äänet ovat vai onko postiäänet omassa kategoriassaan?

NYT-sivustolta näkee osavaltioiden piriikuntien jäljellä olevien prosenttimäärät ainakin, kun painaa osavaltion kohdalta. Aika suuressa osassa Georgian piirikuntia laskematta on vielä 1-2 prosenttia äänistä, myös Trump-myönteisistä piirikunnissa.
 
Owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Liverpool
Kuten Saskatoon totesi, kyse on nyt enemmänkin kaupunki-maaseutu vaihtelusta tuloksissa. Sama ilmiö on joka maassa. Kaupungissa on aina enemmän näitä uusia arvoja ja maaseudulla mennään puhtaasi konservatiivisilla arvoilla. Nythän ihan jokaisessa osavaltiossa kaupungit äänet menneet Bidenille ja kaikki muut Trumpille. Kuten Suomessa on nähty, pitkässä juoksussa kaupungin ihmismassat kasvaa ja meillä esim. se on tarkoittanut Kepun loppua. En usko, että USA:ssa se tarkoitta rebujen loppuja kuitenkaan samalla tavalla, mutta uskon että valta on pitkässä juoksussa siirtymässä kyllä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Kuuntelin sen Trumpin puheen, jonka monet tv-yhtiöt olivat laittaneet poikki. En kyllä yhtään ihmettele, jopa hänen skaalallaan sekavinta dadaa mitä olen kuullut. Epätoivoista tajunnanvirtaa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kuten Saskatoon totesi, kyse on nyt enemmänkin kaupunki-maaseutu vaihtelusta tuloksissa. Sama ilmiö on joka maassa. Kaupungissa on aina enemmän näitä uusia arvoja ja maaseudulla mennään puhtaasi konservatiivisilla arvoilla. Nythän ihan jokaisessa osavaltiossa kaupungit äänet menneet Bidenille ja kaikki muut Trumpille. Kuten Suomessa on nähty, pitkässä juoksussa kaupungin ihmismassat kasvaa ja meillä esim. se on tarkoittanut Kepun loppua. En usko, että USA:ssa se tarkoitta rebujen loppuja kuitenkaan samalla tavalla, mutta uskon että valta on pitkässä juoksussa siirtymässä kyllä.
Yhdysvalloissa tosin rebujen kannatus on perustunut etelän ja maaseudun ääniin vasta noin 1960-luvulta lähtien. Suunnilleen sinne asti republikaanit olivat se uudistusmielinen puolue ja demokraatit olivat konservatiiveja. Republikaaneilla ei siis ole kannettavanaan mitään Maalaisliiton perintöä kuten Suomessa kepulla on. Muutenkin kun on kyse kaksipuoluejärjestelmästä, niin rebut voivat hyvin uudistua samalla kun kaupungistuminen etenee, sillä kilpailevia puolueitakin on vain yksi kappale.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös