Urheilulehden ennakkopaketti 2007

  • 7 190
  • 16

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
No niin, viimeisimpänä muttei vähäisimpänä käsissä on nyt myös UL:n 96-sivuinen. Tästä tosin "vain" vajaat 50 sivua käsittelee jääkiekkoa, jos ei Jeren ja muiden koko kansan juoppojen ihmettelyä lasketa mukaan. 3-sivuinen Rem Murrayn haastattelu, pakolliset keskustelua herättävät top-listaukset, 4-sivua Jesse Saarisesta (Pelicans, tottakai) sekä Jukka Jalosen 5-sivuinen valmennuskulttuuri-haastattelu, joka ainakin nopealla lukaisulla vaikutti ihan timanttiselta. Lisäksi jokaisesta joukkueesta yhden aukeaman esittely sekä kaksi sivua uhrattu Mestikselle.


Vähän kuten odottelinkin, Urheilulehden tehokaksikko veti ennakkoanalyysit vielä muutamaa astetta syvällisemmiksi kuin kilpailijansa. No, luonnollisesti, eihän kilpailijoiden kompetenssi riitä edes oman sinisen yli. Mielipidekysymys kai, mutta itse ainakin saan tästä versiosta eniten irti, sillä varsinkin Jääkiekkolehden perusjargonit pystyisi käytännössä kirjoittamaan itsekin jo etukäteen, vaikka kyseinen aviisi onkin ehkä hivenen terävöittänyt otettaan viime aikoina.

Aika hyvin tuosta on turhat tekstit karsittu pois, mutta ehkä se jokin jäi vielä uupumaan. En tosin osaa sanoa mikä.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ainakin yksi ristiriitaisuus pisti silmään lehdessä. Sivulla 39 kenttäpelaajat Top 10 listassa Mikko Lehtonen on paras pakki sijalla 5. Kuitenkin sivulla 52 Paras puolustaja TOP 3 listassa kummankaan, Sihvosen eikä Seppäsen, listassa ei Lehtonen ollut paras pakki, Sihvosen listassa ei edes TOP 3 joukossa.

En ota kantaa nyt siihen kuka se paras pakki on, mutta aikamoinen ristiriita tässä kuitenkin on, olettaen että Seppänen tai Sihvonen ovat tehneet myös tuon TOP 10 listan.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Ainakin yksi ristiriitaisuus pisti silmään lehdessä. Sivulla 39 kenttäpelaajat Top 10 listassa Mikko Lehtonen on paras pakki sijalla 5. Kuitenkin sivulla 52 Paras puolustaja TOP 3 listassa kummankaan, Sihvosen eikä Seppäsen, listassa ei Lehtonen ollut paras pakki, Sihvosen listassa ei edes TOP 3 joukossa.

En ota kantaa nyt siihen kuka se paras pakki on, mutta aikamoinen ristiriita tässä kuitenkin on, olettaen että Seppänen tai Sihvonen ovat tehneet myös tuon TOP 10 listan.
Niin, jos tuollaiseen asiaan ihan väkisin haluaa kiinnittää huomiota niin kannattaa kysyä vaikka UL:n lukijan palstalla urheilulehti@a-lehdet.fi
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Kaipa se niinkin on, että kun lyhyellä kirjastovisiitillä käy kyseisenkaltaista läpyskää kiiressään lukaisemassa ehtien tutustua lähinnä siihen itsensä kannalta kiinnostavimpaan joukkueeseen, sitä helposti lukee tekstiä mikroskooppi toisessa kädessä. En kuitenkaan voinut olla liki suutahtamatta, kun muuan jääkiekkotoimittaja kirjoitti, että Ilveksen pelin yleinen ilme (sanavalinnan saatan muistaa väärin, merkitystä kaiketi en) ei Elorannan potkujen jälkeen muuttunut miksikään - mikä siis oli kirjoittajan mukaan vieläpä täysin odotettavissa.

Väite on kerta kaikkiaan pöyristyttävä. Voin vielä ymmärtää, jos joku katsoo Ilveksen peliteknisten ja -taktisten yksityiskohtien jääneen edelleen heikoille kantimille, mutta nimenomaan yleisilme parani jo muutaman ottelun sisään räjähdysmäisesti haluttomasta, saamattomasta ja häviävästä yrittelijääseen, taistelevaan ja myös parempia tuloksia saavuttavaan - odotetusti.


Ei voinut välttyä ajatukselta, ettei kirjoittaja todellisuudessa ollut nähnyt kuin korkeintaan pari hassua Ilveksen peliä valmentajanvaihdon jälkeen tai sitä ennen (ja jos oli, aina pahempi), mutta luotti kuitenkin siihen (osuen varmasti oikeaan), että eipä ollut lukijoistakaan ylivoimainen enemmistö, joka nielaisisi väitteen niin muodoin aivan sellaisenaan.

Tai kai mä oon sitten vaan pikkumainen. Ja vielä kuutamolla kaiken lisäksi.



Ranger
 
Viimeksi muokattu:

stigers

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Suomi
Tämä Kovimmat tappelijat TOP3 oli Sihvoselta kohtuu hyvä siihen asti, kun
Kolmantena luki nimi Aki Berg.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämä Kovimmat tappelijat TOP3 oli Sihvoselta kohtuu hyvä siihen asti, kun
Kolmantena luki nimi Aki Berg.
Sihvonen nyt ole ennenkään tappelijoista mitään tajunnut. Oliko viime vuonna kun listasi veljensä Soosin peräti toiseksi parhaaksi tappelijaksi heti Helgen jälkeen.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Tämä Kovimmat tappelijat TOP3 oli Sihvoselta kohtuu hyvä siihen asti, kun
Kolmantena luki nimi Aki Berg.

Veikkaanpa että liigahistorian ainoa pelaaja joka on ottanut urallaan bataattiin Mario Lemieuxilta. No kokemusta löytyy, enkä suinkaan yritä väittää etteikö Super Mariolta sitä jerkkua tiukan paikan tullen löytynyt. Löytyihän sitä ihan "kotitarpeisiin"...
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Ottamatta mitenkään kantaa Bergin asteikkoon tappelijana, mitäs sen sitten olisi pitänyt tehdä? Lähteä tosissaan tanssimaan, vai?

http://www.youtube.com/watch?v=1zUWW2Lh32w


Ranger

Veikkaanpa ettei Berg nähtyä kummoisempaan olisi pystynytkään. Ikäähän taisi olla mittarissa vielä alle 20v (?).

Ja ei , ei Berg top-3 tappelijaksi kuulu vaikka iso ja varmasti vahva jässikkä onkin. 1. Helenius 2. Helenius ja 3. Helenius olisi ollut ihan riittävä lista. Ainoa ns. ammattimies noissa puuhissa. Toki muutamalla liigaan täksi kaudeksi tulleella vierastyöläisellä on taas mahdollisuus osoittaa näkemykseni vääräksi.

Koko listaus on sinällään ihan turha kun tappeleminen on tehty viime kausien aikana "taloudellisesti kannattamattomaksi". Ellei Vuorinen nyt ihan tosissaan aikonut sallia isommin sitä väriä sinne kaukaloon.

Ranger: Oma pointtini oli etten ole Aki Bergiä juurikaan nyrkkitalkoissa kaukalossa nähnyt. Tai edes kuullut että olisi niissä ikinä mukana. Siksi tuo listaaminen jollekin top-listalle ilman minkäänlaista näyttöä on melko typerää. Voihan se olla hyväkin arvaus mutta tuskinpa. Epäilenpä että UL:n joku valopää on katsellut fightcardeja läpi ja saanut ahaa elämyksen: " - Sviddu aki on matsannut Lemieuxin kanssa!Kovin nimi ikinä noissa puuhissa!" ...ja hoplaa. Aki onkin liigaeliittiä tappelijana.
 
Viimeksi muokattu:

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Veikkaanpa ettei Berg nähtyä kummoisempaan olisi pystynytkään.

Niin kuin sanoin, ottamatta mitenkään kantaa miehen pystymisiin.

Pointti oli siinä, että tuo Lemieux-episodi nyt tuskin kertoo mistään.


Ranger
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Siksi tuo listaaminen jollekin top-listalle ilman minkäänlaista näyttöä on melko typerää.

Niin no, eikös Toni Sihvonenkin ollut jonkun tahon mukaan aivan raskainta sarjaa; onhan sillä martial arts -taustat ja kaikki.

Vai miten se nyt meni.


Ranger
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Niin no, eikös Toni Sihvonenkin ollut jonkun tahon mukaan aivan raskainta sarjaa; onhan sillä martial arts -taustat ja kaikki.

Näin mäkin sen muistan. Taisi olla "halutessaan" liigan ehdoton raskassarjalainen tjsp. Yllättäen tuo "jokin taho" taisi olla aivan sama taho perheen sisältä.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Kas kummaa, Petteri Sihvos-aiheinen keskustelu on jälleen päätynyt löytämään oleellisimmat pointit.
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Kas kummaa, Petteri Sihvos-aiheinen keskustelu on jälleen päätynyt löytämään oleellisimmat pointit.

Älä muuta sano!

Ja voin jo sieluni silmin nähdä, kuinka Sihvosen Toni vetää Mr. Miyagin kanssa kuukauden kataa kelluvan soutuveneen nokalla valmistautuessaan ratkaisevaan Helenius-matsiin, josta Tomppa nappaa itselleen tyrmäysvoiton viime hetken kurkipotkulla keskityttyään sitä ennen kymmeniä sekunteja pelkän tukiluistimensa varassa crane-asentoon jähmettyneenä.


Ranger
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Kas kummaa, Petteri Sihvos-aiheinen keskustelu on jälleen päätynyt löytämään oleellisimmat pointit.

Eikös me olla rangerin kanssa oltu juurikin niiden tärkeimpien asioiden alkulähteillä? Ai ei? Höh.

Nyt täytyy kyllä myöntää että aion käydä tuon ennakkopaketin käsiini haalimassa. Sihvonen kuitenkin "halutessaan" osaa analysoida peliä ja pelitapoja maallikollekin ihan ymmärrettävin sanankääntein. Välillä vaan levy jää "vähän" päälle, turhaankin. Eikös tässä läpyskässä jotain joukkueanalyysin tynkää pitänyt ainakin HTT:n antamien ennakkotietojen mukaan olla? Is Arvaajassahan noita analyysejä ei ollut ollenkaan. Asia oli korvattu jaarittelulla ja nippelitiedolla..


EDIT: Illalla tuli opusta lueskeltua ja täytyyhän tässä jotain hyvääkin nähdä. Ensinnäkin pisteet siitä että Sihvosen turhanpäiväinen räksyttäminen loisti poissaolollaan, tilalla jopa jonkinsortin maltillista asian käsittelyä. Toisekseen koko lehden tjeu oli se, että Shedden oli jopa nostettu lätkäjätkän prototyypin asemaan. Tuota en osannut edes odottaakaan.

Rem Murrayn esiinnostaminen räiskyvämpien pelaajien seasta on myös ehdottomasti hatunnoston paikka. Sitä onko Murray liigan paras kenttäpelaaja en lähde HIFK-fanina edes spekuloimaan, nämä kun ovat makuasioita. Kannattaa käydä miestä jokatapauksessa ihmettelemässä jos haluaa nähdä rautaisen ammattilaisen työnsä ääressä, tekemässä oikeita asioita oman joukkueensa eteen. Ei räisky mutta tekee kaiken aina oikein

Verrattuna IS Veikkaajaan vastaavaan tekeleeseen pisteet Urheilulehdelle 101-0.
 
Viimeksi muokattu:

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Verrattuna IS Veikkaajaan vastaavaan tekeleeseen pisteet Urheilulehdelle 101-0.

Kiitos, nyt muistin mikä tuosta lehdestä jäi mieleen. "Pirun tusina" eli 13 ennustusta tulevasta kaudesta. "IS Veikkaaja kirjoittaa ainakin yhden "Mitä minä sanoin"-jutun kauden aikana." Aika pahan pistivät. ;)
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
"IS Veikkaaja kirjoittaa ainakin yhden "Mitä minä sanoin"-jutun kauden aikana." Aika pahan pistivät. ;)

Toki varsinkin kun otamme huomioon että Sihvosella on itselläänkin tapana "luoda" moisia juttuja melkoisen usein. Ei voi toisaalta kuin ihmetellä ja surkutella IS Veikkaajan erikoisliitteiden tasoa nykyisellään. Wanhan Wakaan Weikkaajan aikoina nuo ennakot olivat mielestäni parempia. Harmi sinällään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös