Unkari

  • 39 177
  • 206

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viime vuoden huhtikuun vaaleissa Orbanin johtama Fidezsistä ja Kristillisdemokraattisesta kansanpuolueesta muodostunut koalitio sai äänien enemmistön, joten selvästi orbanismille on kansan keskuudessa ihan aitoakin kannatusta.
Ei tuolla ole täysin vapaita vaaleja ollut aikoihin. Sitä on täältä pohjolasta käsin vaikea hahmottaa, että näissä kvasi-demokratioissa esim. puolueiden ja lehdistön toiminta ei ole vapaata, vaan Orban ja kumppanit hallitsevat "ilmatilaa".

Jossain maaseudun mökeissä ymmärrys politiikasta on vähän niin ja näin. Ei tarvitse kummoisia luvata, että ääni uurnaan vilahtaa. Ja toki Orbanin porukka myös taivuttaa lakeja edukseen, esim. fiksaamalla vaalijärjestelmää omien etujensa mukaiseksi.
 
444

Jäsen
Joko tuo orbaani on ehtinyt julistaa poikkeustilan päättyneeksi? Jonkun sellaisen varjollahan tuo julisti itsensä käytännössä elinikäiseksi dicktaattoriksi, eli pysyy vallassa niin pitkään kunnes poikkeustila päättyy. Ja sen päättämisestä päättää dicktaattori itse. Halla-ahon mielestä tuo on demokratiaa parhaimmillaan.
 
Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
Viime vuoden huhtikuun vaaleissa Orbanin johtama Fidezsistä ja Kristillisdemokraattisesta kansanpuolueesta muodostunut koalitio sai äänien enemmistön, joten selvästi orbanismille on kansan keskuudessa ihan aitoakin kannatusta.

Etenkin vanhemmassa väessä ja maaseudulla. Se on näille autoritäärisille valtiolle yhteistä, että kansan ei tarvitse ottaa itsestään mitään vastuuta, riittää kun on "vahva" johtaja vaikka asiat olisi kunka päin p***että hyvänsä.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Näinhän se menee hyvin monessa maassa. Huomionarvoista toden totta, että viime vuoden vaaleissa Fidesz hävisi Budapestissa hyvinkin selvästi oppositiokoalitiolle, mihin tosin on kuulunut myös ei kovin liberaalina tunnettu Jobbik.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa

karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Ei tuolla ole täysin vapaita vaaleja ollut aikoihin. Sitä on täältä pohjolasta käsin vaikea hahmottaa, että näissä kvasi-demokratioissa esim. puolueiden ja lehdistön toiminta ei ole vapaata, vaan Orban ja kumppanit hallitsevat "ilmatilaa".
Ei ole vaikeaa.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ei ole vaikeaa.
Juu, ei ole vaikeaa vallanpito putlerin puudelilla kun on jo saanut maansa paskavaltiokehityksen niin pitkälle että demokratian taso jossain Belarusian ja Serbian välimaastossa. Ja jotkut tuota Suomessakin symppaavat. Toki aina kaikenlaista anoturtiaista ja valtakunnankanslerivirittäjää mahtuu isoon joukkoon sivistysmaissakin.
 
Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Unkarilainen kaverini tietää kertoa, että Orbanin todellinen kannatus olisi siellä 40-50% keippeillä, eli huomattavaa, mutta kuitenkin vastustajiakin on paljon. Vaaleissa Orban kuulemma kerää jopa miljoona ylimääräistä ääntä aktiivisella naapurimaissa (Slovakia, Itävalta, Serbia, Kroatia, Romania) asuvien unkarilaisten "motivoinnilla". Orbanin kannattajat jäävät kaupungeissa odotetusti selvään vähemmistöön, mutta maaseutu on saatu äänestämään kovalla prosentilla ja ne seudut menevät Orbanille selvästi.

Unkarissa on myös jotain outoa revansistista henkeä naapureitaan kohtaan. En saanut selkoa kuinka suurta tämän kaltainen ajattelu on, mutta kaverinikin, joka inhoaa Orbania ja manaa tämän tuhoavan Unkarin korruptiolla, sanoi Slovakian olevan teennäinen valtio, jonka sietäisi tulevan jaetuksi naapurien kesken. Unkari saisi eteläisen Slovakian. Sama homma "mustalais-Romanialle". Pitäisi "pistää kyseinen maa pakettiin" ja Transilvania Unkarille. Ei pahemmin sotaa ennen ja sodan alkuvaiheessa arvostanut NATO:a "USA:n käsikassarana". Nyt kuitenkin sen verran lieventänyt kantojaan, että Unkarin armeija on paskaläjä, joka saisi varmaankin turpaansa Serbialta, jos NATO ei olisi varmistamassa, ettei näin käy. Tosin edelleen sieltä taustalta näkyy ajatus, että NATO olisi parempi järjestö, jos "USA:n kaltainen laillinen diktatuuri" heitettäisiin pihalle. USA kuulemma järkevöityisi, jos "Trump palaisi valtaan Sleepy Joe:n syrjäyttäen", ei näe mitään ristiriitaisuutta puheissaan. EU:ta kohtaan jopa poikkeuksellisen myönteinen asenne, eli EU siis tekee ihan oikein, jos/kun sanktioi Unkaria.

Tästä päästäänkin Ukrainaan. Sodan alussa toivoi Ukrainan saavan kuonoon (oli välirikko kohtalaisen lähellä) osittain antipatioidensa takia, osittain siksi, että nopean sodan vaikutukset (energiaan, jne) jäisivät pääosin paikallisiksi. Antipatia Ukrainaa kohtaan johtuu kuulemma siitä, että Ukraina kohtelisi omalla puolellaan Unkarin rajaa asuvaa noin 100 000 - 150 000 asukkaan unkarilaisvähemmistöä "kuin paskaa". Ja tilanteessa, jossa painajaisskenaario olisi toteutunut, Unkari olisi ehkä rymppylää kohtaan myötämielisellä asenteella "voinut saada tämän pienen palasen Länsi-Ukrainasta." Nyt kun on kuitenkin selvää, että ryysyrantalaiset ovat epäonnistuneet tavoitteissaan, toivoo kaverini Ukrainan voittavan, mutta voiton jälkeen toivoi EU:n ja USA:n ryhtyvän perimään Ukrainalta rahoja, jotka ovat aseavustukseen menneet ainakin jollain tasolla. Mistä nämä rahat pitäisi kaivaa, siihen ei osaa sanoa mitään, mutta ei ole hänen ongelmansa. Ukraina ei voi kuulemma "vapaamatkustaa EU:hun ja/tai NATO:on." Toivoo toki samalla, että EU heittäisi Unkarin hittoon, niin saisi "Orbanin kannattajat tuta oikein kantapään kautta, mihin valittu linja johtaa." Inflaation vaikutukset tuntuvat jo nyt järkyttäviltä, lähtisi lopullisesti käsistä jos ovi kävisi EU:sta.

Erityismainintana suhteellisen kova katkeruus Trianonin rauhansopimuksesta vuodelta 1920. Hänen oma katkeruutensa länsimaita kohtaan juontuu kuulemma tästä ja väitti, ettei todellakaan olisi ainoa, jolla on kyseisiä mietteitä. Neukkumiehitys on oma lukunsa, mutta kuulemma, jos Unkaria ei olisi kurmootettu ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa, ei ajautumista Neukkublokkiin olisi koskaan tapahtunutkaan. Joten aasinsillalla päästään siihen johtopäätökseen, että esim. vuoden 1956 (kansannousu) tapahtumatkin ovat epäsuorasti Britannian ja USA:n syytä.

Aika sekametelisopalta vaikuttaa koko maa.

Viimeksi muokattu:

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olen pohtinut myös, mitä saattoi Unkarissa mennä "pieleen", että kehitys kehittyi, kuten olemme seuranneet. Kylmän sodan aikana Unkari oli tunnettu astetta "miedommasta" kommunismista, eli ns. gulassikommunismista, eikä Berliinin muurin kaatumisen jälkeen maan kehityskulku ymmärtääksenu eronnut aiemmin merkittävästi esimerkiksi Tsekistä ja Slovakiasta. Nyt molemmat ovat vankasti osa länttä, mutta Unkari on ajautunut enemmän tai vähemmän Venäjän syliin.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK

Olen sanonut tämän aiemminkin, mutta itselleni on jokseenkin vaikea käsittää tuota Unkarin touhua. Luulisi, että kyseinen maa on saanut ihan tarpeeksi Neuvosto-Venäjästä. Miksi siis toimia sillä tavalla, että pahimmassa skenaariossa Venäjä on jälleen Unkarin rajanaapuri (jos siis onnistuisi valtaamaan Ukrainan)? Mikä järki siinä hommassa Unkarin kannalta on?

Sitä paitsi, Neuvostoliiton hajoamisen jäljiltä Unkari on eniten "bondannut" nk. Visegrad-ryhmään eli Puolaan, Tsekkiin ja Slovakiaan. Nyt tämä nykyinen homma on ihan täysin vastakkaista tuohon ryhmään: siellä Orban polttaa todella huolella 30 vuotta rakennettuja suhteita. On todella vaikea käsittää, että miksi. Edes Orbanin omat vallanhimot eivät tunnu minusta riittävältä selitykseltä, kait se olisi onnistunut silläkin tavalla, että Puolan olisi voinut pitää kaverina.

Ihan käsittämätöntä toimintaa.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Orbanhan oli jo pääministerinä jo vuosituhanteen vaihteessa, esimerkiksi silloin kun Unkari liittyi NATOon. Sen jälkeen hävisi vaalit ja oli pari vaalikautta oppositiojohtajana ennen kuin onnistui voittamaan vaalit uudestaan ja on siitä lähtien pysynyt vallassa, vaaleja on ollut neljä. Perustuslailliset uudistukset ovat osuneet tälle toiselle kaudelle.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Sieltä Thaimaan elämämkoulu kertoo totuudet myös tähän ketjuun.

Ajatella laatikon ulkopuolelta :D sä oot kyllä varsinainen koomikko.
Ei tämä ole mikään totuus, mutta ei sekään ole absoluuttinen totuus mitä valtamedia sinulle syöttää ja uskot sen koska se oli lehdessä tai netissä. Kun valhetta toistaa tarpeeksi monta kertaa, siitä tulee totuus.

Jos meinaat että pääset noilla heitoilla minun ihon alle, olet väärässä. Minä olen oikeasti ajatellut näitä asioita hieman enemmän ja analysoinut mitä tässä maailmassa tapahtuu ja miten ihmisiin vaikutetaan. Tuollainen käytös on tyypillistä naisille, kun ei ole enää mitään sanottavaa itse aiheeseen. Paukutetaan ovia ja solvataan jostain aiheesta irti olevalla seikalla ja odotetaan että se omasta mielestä paska mielipide lakaistaan maton alle.

Kuten totesin aiemmin Puola nousi hylkiöstä sankariksi muutamalla muuvilla Ukrainan sodan vuoksi. Ei siellä Puolalaisessa yhteiskunnassa ole mikään muuttunut. Ei se maa toimi oikeusvaltioperiaatteiden mukaisesti, mutta nyt se on hyvis ja ennen se oli pahis. Tämä on politiikkaa. Kaikki vanhat jutut unohdetaan, kun Puola uhmaa pallitonta liittokansleria naapurimaassa ja antaa muutaman tankin Ukrainalle.

Jos ei osaa ajatella asioita loogisesti, joutuu tuuliajolle ja peesaa sitä suosituinta mielipidettä mitä YLEssa ja HS:ssa kerrotaan. Näin toimii suurin osa ihmisistä ja siksi heihin on helppo vaikuttaa median kautta. Nykyään on helppo ottaa selvää asioista, mutta harva viitsii niin tehdä.

Unkarilla ja Orbanilla voi olla tuommoisia muuveja hihassaan ja voi olla että parin kuukauden päästä tässä ketjussa ylistetään sankarillista Unkaria, joka teki sitä ja tätä. Minä en missään nimessä pidä Orbanista tai hänen politiikastaan. Totesin vain että kusipään ja sankarin ero on hiuksenhieno.
 
Viimeksi muokattu:

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Unkarissa oli todella paljon köyhyyttä vuosituhannen vaihteen tienoilla aina vuoteen 2014 saakka.
Sen jälkeen tilastollisesti köyhien määrä on pienentynyt liki kolmasosasta kansaa alle viidennekseen.
Toki Orban ei pääministerinä saanut Unkarin taloutta nousuun, mutta presidenttinä se on onnistunut. En osaa sanoa miksi näin kävi, ja onko Orbanin Unkari saanut ulkopuolista apua muualtakin kuin EU:sta, mutta kansa taitaa kiittää. Tai sitten kansan suu on tukittu.

Viimeksi muokattu:
Jotainhan tuolle Unkarille (Orbanille) pitäisi keksiä, kun kerta toisensa jälkeen pelaa Putinin puolella pelilautaa. Voisi vaikka alkuun väliaikaisesti estää tuon veto-oikeuden käytön tavalla tai toisella. Näköjään ovat sopineet myös Rosatomin kanssa kahden lisäreaktorin rakentamisesta Paksin ydinvoimalaan.

Sattuipa sopivasti korviini osumaan Puheenaihe podcastin jakso 313, jossa vieraana sotahistorian dosentti Markku Salomaa. Ajassa 1h 22min sivutaan aika vahvasti tuota ydinvoimalahanketta ja myöhempänä hieman enemmän Unkarin suhtautumisesta Venäjään:

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@moby sä julistat täällä joka ketjussa omaa sanomaasi, joka on sun omassa päässä oikea totuus. Ja se tekee noista sun viesteistä paskaa.

Esim tässä unkari tapauksessa pidät itseäsi jonain mastermindina Puolan osalta. Paskat. Puolaa ei tällä hetkellä kurmuuteta heidän oikeustilanteestaan, koska ovat tehneet muutoksia ja samalla myös ottaneet merkittävän roolin Ukrainan osalta. Tästä johtuen muut EU-maat ja komissio antavat heille ”anteeksi” tiettyjä asioita tällä hetkellä. Saa nähdä mitä tapahtuu, kun sota on aikanaan ohi. Palaako Puola heivaamaan liian liberaalit tuomarit oikeusistuimista pois vai ei.

Sun yksinkertaisella logiikalla unkari voi tuosta vaan tehdä kohta samat. Hohhoijaa, lue edes nuo edelliset viestit tässä ketjussa ja koita jaksaa perehtyä miksi Orbania kurmuutetaan EU:n toimesta niin tässä keskustelussa voisi olla jotain järkeä.
 
444

Jäsen
Ei tämä ole mikään totuus, mutta ei sekään ole absoluuttinen totuus mitä valtamedia sinulle syöttää ja uskot sen koska se oli lehdessä tai netissä. Kun valhetta toistaa tarpeeksi monta kertaa, siitä tulee totuus.

Jos meinaat että pääset noilla heitoilla minun ihon alle, olet väärässä. Minä olen oikeasti ajatellut näitä asioita hieman enemmän ja analysoinut mitä tässä maailmassa tapahtuu ja miten ihmisiin vaikutetaan. Tuollainen käytös on tyypillistä naisille, kun ei ole enää mitään sanottavaa itse aiheeseen. Paukutetaan ovia ja solvataan jostain aiheesta irti olevalla seikalla ja odotetaan että se omasta mielestä paska mielipide lakaistaan maton alle.

Kuten totesin aiemmin Puola nousi hylkiöstä sankariksi muutamalla muuvilla Ukrainan sodan vuoksi. Ei siellä Puolalaisessa yhteiskunnassa ole mikään muuttunut. Ei se maa toimi oikeusvaltioperiaatteiden mukaisesti, mutta nyt se on hyvis ja ennen se oli pahis. Tämä on politiikkaa. Kaikki vanhat jutut unohdetaan, kun Puola uhmaa pallitonta liittokansleria naapurimaassa ja antaa muutaman tankin Ukrainalle.

Jos ei osaa ajatella asioita loogisesti, joutuu tuuliajolle ja peesaa sitä suosituinta mielipidettä mitä YLEssa ja HS:ssa kerrotaan. Näin toimii suurin osa ihmisistä ja siksi heihin on helppo vaikuttaa median kautta. Nykyään on helppo ottaa selvää asioista, mutta harva viitsii niin tehdä.

Unkarilla ja Orbanilla voi olla tuommoisia muuveja hihassaan ja voi olla että parin kuukauden päästä tässä ketjussa ylistetään sankarillista Unkaria, joka teki sitä ja tätä. Minä en missään nimessä pidä Orbanista tai hänen politiikastaan. Totesin vain että kusipään ja sankarin ero on hiuksenhieno.
Lihavoin tuolta nyt yhden olennaisen kohdan. Looginen ajattelu ei tosiaan suju aivan kaikilta, vaan olennaisempaa on vetää mutkat suoriksi ja tehdä aivan omia johtopäätöksiä. Mutta ennen dumaamista kysyn kuitenkin, että olisiko mahdollista saada jotain lähteitä tälle väitteelle, missä Puola on noussut hylkiöstä sankariksi Ukrainan sodan myötä?
Autan kuitenkin vähän: Puolan arvostus sodan aikana on noussut siltä osin, mitä ovat tarjonneet Ukrainalle apua, niin humanitääristä kuin sotilaallista. Minun silmiini ei ole osunut tekstejä eikä korviini puheita, joissa Puolaa pidettäisiin jonain demokratian helmenä tai läntisen elintavan uutena ilmentymänä.

Jos jollekin maalle antaa tunnustusta siitä, miten ovat osallistuneet kriisinhallintaan ja auttanut naapurimaataan, niin se ei tarkoita, että päälle sovitettaisiin sankarin viittaa ja kaikki muu maata vaivaava yleinen perseys pyyhittäisiin pois. Kuitenkin, jos olet törmännyt toisenlaisiin teksteihin jossain, niin ohjaisitko minut niiden pariin? Toivon mukaan lähteesi eivät ole niitä baarikeskusteluja kuvitteellisten kommareiden kanssa.

Unkarin osalta tilanne kuitenkin on toinen kuin Puolan. Samanlainen persereikävaltio se on kuin ennenkin, mutta lisäksi pyrkii hiekottamaan EU:n yhtenäisyyttä humanitäärisen ja aseellisen avun osalta, ja luonnollisesti pyrkivät tekemään parhaansa, että ryysyläisille ei tule paha mieli sanktioiden ja pakotteiden suhteen. Eli siis pelaa täysin Putinin pussiin, vieläpä täysin avoimesti. Mutta rinnasta nämä nyt toki toisiinsa, ihan samasta asiasta on kyse. Etenkin kun Bulgariakin salaa myi dieseliä Ukrainaan. Kauheita ihmisiä. Ettäs kehtaavat.
 
Olen pohtinut myös, mitä saattoi Unkarissa mennä "pieleen", että kehitys kehittyi, kuten olemme seuranneet. Kylmän sodan aikana Unkari oli tunnettu astetta "miedommasta" kommunismista, eli ns. gulassikommunismista, eikä Berliinin muurin kaatumisen jälkeen maan kehityskulku ymmärtääksenu eronnut aiemmin merkittävästi esimerkiksi Tsekistä ja Slovakiasta. Nyt molemmat ovat vankasti osa länttä, mutta Unkari on ajautunut enemmän tai vähemmän Venäjän syliin.
Unkari oli tosiaan neuvostoaikaan itä-blokin maista länsimaisin. Siellä ajettiin jopa formuloita jo 80-luvulla.

Neuvostoliiton hajottua Unkari jäi telineisiin verrattuna Tsekkiin, Puolaan ja Eestiin. Vaikka koulutustaso ja infra verrokkimaihin nähden oli laadukasta, sitä ei osattu etsikkoaikana hyödyntää.

Kävin ensimmäisen kerran Unkarissa 2004 ja odotukset oli korkealla. Aikaisemmilta Tsekin matkoilta oli hyviä kokemuksia ja olin opetellut noin sata sanaa Unkaria.
Pettymys oli suuri kun huomasin ettei paikallisia kiinnostanut sen enempää unkarin puhuminen kuin Suomalaisuuskaan. Kokonaisuutena vastaanotto Tsekkiin verrattuna oli tylyä ja epärehellisyys rehotti ravintoloista lähtien jatkuen takseihin.

Kiersin useammassa paikassa ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta jäi maasta todella vastenmielinen kuva. Kerta riitti mulle.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@hammer lynx Kiitos mielenkiintoisesta viestistä. Allekirjoittaneella Unkari on vielä käymättä, mutta unkarilaisten kansanluonteesta olen saanut aika jääräpäisen kuvan. Toki liika yleistäminen ei ole hyvä asia puhuttaessa miljoonista ihmisistä. Tiedä sitten onko maa kuinka paljon muuttunut 18:sta vuodessa. Nuorempi polvi ainakin on reissannut maailmalla ja ovat kenties avartuneempia. Maksimissaan päivän ajomatkan päässähän Budapestista on puolet Eurooppaa... Rannikko Unkarilta on puuttunut vuodesta 1920, mutta muutenhan sijainnin näen hyvin edullisena.
 
Nykyään törmään unkarilaisiin työn kautta maailmalla. Ylimielistä ja junttia sakkia varustettuna heikolla kielitaidolla. Myös Suur-Unkari ajattelu tuntuu istuvan vahvassa.
Ei liene sattumaa että Unkarin ja Tsekin väkiluvut kulkevat eri suuntiin.
 
Viimeksi muokattu:

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Minulla on unkarilainen työkaveri, joka on arvomaailmaltaan hyvin liberaali ja tiukka Orbanin vastustaja. Koulutettu ihminen. Yksi Orbanin menestyksen salaisuus onkin se, että hyvin monet hänenkaltaiset ihmiset ovat jättäneet Unkarin. Orbanin kannatus sen sijaan lepää paljolti sellaisessa väestössä, jotka pysyvät - lähinnä eläkeläisissä ja maaseudun suurperheellisisssä. Orban onkin kosiskellut heitä mm. parantamalla eläkkeiden tasoa ja järjestämällä lisäetuuksia monilapsisille perheille.

Miten sitten Unkarin nykyinen politikka suhteutuu maan historiaan kansannousuineen? Helsingin Yliopiston unkarilainen proffa Miklossy selosti vähän aikaan sitten yhdessä ajankohtaisohjelmassa että Orban on retoriikassa kääntänyt vuoden -56 tapahtumatkin "nurin": Tapahtumista syytetään muuta maailmaa (lue: länsimaita) joka jätti Unkarin yksin Neuvostopanssarien alle. Hänen mukaansa Unkarissa myös tehdään ero Neuvostoliiton ja Venäjän välille eikä Putinin Venäjää syytetä Neuvostoliiton synneistä. Huomionarvoista muuten oli, että kun Mihail Gorbatshov kuoli, oli Orban ainoa eurooppalainen valtiojohtaja, joka osallistui hautajaisiin. Orban on kiitellyt Gorbaa siitä, että hän salli Unkarin irtautua rauhanomaisesti Varsovan liitosta ja kommunismista.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Korruptiota unkarilaisittain.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Unkarissa on myös jotain outoa revansistista henkeä naapureitaan kohtaan. En saanut selkoa kuinka suurta tämän kaltainen ajattelu on, mutta kaverinikin, joka inhoaa Orbania ja manaa tämän tuhoavan Unkarin korruptiolla, sanoi Slovakian olevan teennäinen valtio, jonka sietäisi tulevan jaetuksi naapurien kesken. Unkari saisi eteläisen Slovakian. Sama homma "mustalais-Romanialle". Pitäisi "pistää kyseinen maa pakettiin" ja Transilvania Unkarille.
Trianonin "häpeärauha" oli oikeasti brutaali Unkarille - se oli ollut toinen puoli suurvallasta ja hallinnut miljoonia ei-unkarilaisia, mutta rauhassa sitten vedettiin kovalla kädellä myös unkarilaisia itseään uusien valtioiden rajojen taakse, eikä siis pelkästään vain Romanian. Sitten yritettiin revanssia toisessa maailmansodassa ja muutaman vuoden olikin mm. Transilvania taas Unkarilla. Mutta kannattaisi valita oikein ne liittolaiset - tällä hetkellä taitaa tulla kolmas huti tämän Putin-romanssin suhteen...
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Keski-Euroopassa ei toden totta tehty väestönsiirtoja, toisin kuin reilu neljännesvuosisata myöhemmin ja tämän seurauksena Unkarin naapurimaissa on kookkaahkot unkarilaisvähemmistöt.

Ymmärtääkseni Unkari väestökadostaan huolimatta ei ole pyrkinyt edistämään naapurimaissa asuvien veljiensä ja siskojensa muuttoa "Tynkä-Unkariin" ja varmasti kansallismielisissä piireissä irredentismi on edelleen suosittua. Sikälihän esimerkiksi keskellä Romaniaa sijaitseva enemmistöltään unkarinkielinen Szekelymaa on mielenkiintoinen alue 2020-luvun Euroopassa. Myös Slovakiassa unkarilaiset muodostavat merkittävän osan väestöstä, asuttaen maan eteläosaa kapeahkona suikaleena.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Unkari ei aio pidättää Putinia, jos tämä tulee maahan - ei vaikka Unkari on ICC:n jäsen:

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös