Erittäin pelottavalta tuon unihalvauksen täytyy tuntua: käsittääkseni kyseessä on siis unen ja valveen sekasikiö, unimaailma ja oikeat aistit sekoittuvat (silmät on auki) - mutta raajat eivät tottele käskyjä. Siinä vaan sitten maataan ja odotellaan. Toivottavasti ei tule meikälle koskaan, ainakaan painajaisen aikana...
Tulihan koettua tämäkin epämiellyttävä ilmiö toissayönä, elämäni ensimmäistä ja toivottavasti viimeistä kertaa tässä mittakaavassa. Enpä edes tajunnut kyseessä olevan mikään unihalvaus, ennen kuin broidini äsken tapahtumaa hänelle kuvaillessani mainitsi asiasta ja muistin heti täällä ketjun aiheesta olevan. Aika tarkasti osuu muiden kuvaukset yksiin oman kokemukseni kanssa.
Kyseessä oli elämäni pahin ja aidoimman tuntuinen painajainen, nukuin siis ti-ke- yönä yksin tuossa sängyllä, ja siinä sitten kesken unien havahduin kun näin jonkun ihmishahmon kävelevän makuuhuoneen oviaukosta sisään ja asettuvan seisomaan sängyn vierelle.
Ja kun kerran kotonani keskellä yötä seisoskelee pimeydessä joku hahmo aivan vierelläni, halusin luonnollisesti aika vikkelään alkaa liikkumaan kohti, tai pikemminkin jopa hieman poispäin tästä hahmosta ja helvettiin siitä sängystä makoilemasta. Enpä pystynyt kuitenkaan eväänikään heilauttamaan, vaikka kuinka ponnistelin saadakseni etenkin vasemman puolen jalan ja käsivarren liikkeelle. Tajunta alkoi tässä vaiheessa hiljalleen tasaisesti lisääntyä, liikuntakyvyn säilyessä edelleen täysin olemattomana. En tiedä miksi, mutta siinä vaiheessa yritin alkaa huutamaan, mutta ei lähtenyt pihaustakaan, vaikka yritin päästää ilmoille oikein kunnon rähinää. Keskityin siihen, että nyt jumalauta karjun ja huudan minkä keuhkoista lähtee ja nousen vittuun tästä sängystä, mutta eipä sittenkään, mitään ruumiinosaa en kyennyt laittamaan liikkeelle eikä siitä huutamisestakaan tullut vieläkään mitään. Yritin oikealla kädellä alkaa liikuttamaan vasenta, mutta kumpikin täysin halvaantuneena, ja jännäähän oli se, että siinä vaiheessa alkoi tajuamaan että kyseessä on varmaan uni, mutta silti tilanne jatkui yhtä ahdistavana.
Siinä vaiheessa kun tajunta palasi ns. lopullisesti, tämä raivokkaaksi huutamiseksi tarkoitettu ääni oli lähinnä jotain epämääräistä älinää, joka alkoi omaan korvaan kuulostaa heti aika hölmöltä, ja olinkin tilanteen rauhoittuessa tyytyväinen että nukuin tuon yön yksin eikä tyttöystäväni ollut paikalla kuulemassa ja todistamassa tuota näkyä ja äänimaailmaa. Samalla kykenin liikuttamaan itseäni aivan normaalisti, ja aika nopeasti tulikin sängystä noustua ja laitettua valot päälle siinä ensijärkytyksessä.
Hiki virtasi ja sydän hakkasi, vittu sentään että osasi aikuinen mies olla hetken aikaa avuttoman ja syvän pelon vallassa omassa sängyssä täysin liikuntakyvyttömänä ja "avunhuutoja" turhaan yrittäessään. Hetken kävelin ympäri kämppää valot päällä, ja ei kun karvat pystyssä nassua ja yläkroppaa kylppärissä hieman huuhdelleena takaisin sänkyyn. Ja mikä parasta, vähän tämän jälkeen alkoi se järjetön ukkonen tuossa aivan päällä, joten ei ollut siinä pienessä jälkisäikkytilassa mikään mukava tilanne herätä uudesta unesta n. tuntia myöhemmin valtavaan, todennäköisesti aivan tuohon viereen iskeneeseen jättiräjähdykseen. Taas hakkasi sydän hetken aika kiivaasti, kun tämä aiempi unihalvauspainajaistilanne pomppasi välittömästi mieleen ja päällä paukkui ja välkkyi minkä taivaasta irtosi. Aamulla äkkiä sängystä ylös, aamutoimet pois alta ja työpaikan turvaan ihmisten ilmoille.
Sen verran aito ja kauhea tilanne tuo oli, että karvat nousee edelleen pystyyn sitä ajatellessani. Ei enää unihalvauksia minulle, kiitos.