UMK15 / Euroviisut 2015

  • 110 742
  • 848

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mistä jengi täällä muuten tietää, että tämä kehitysvammaisten bändi pärjäisi hyvin euroviisuissa? Ymmärrän logiikan siinä mielessä, että mitä friikimpi show --> sitä paremmin euroviisuissa menee, mutta kehitysvammaisten lähettäminen voisi aiheuttaa ulkomailla myös vastareaktion.

Eivät kaikki ulkomailla taida ihan ymmärtää tätä meininkiä, PKN:n lähettäminen saisi herättää heissä myös ajatuksen, että Suomi pyrkii hyväksikäyttämään näitä kehitysvammaisia ja heidät on tarkoituksellisesti lähetetty kalastelemaan ääniä.

ps. @Tarinankertoja :n aiemmat päivittelyt tämän Suomen skaban ja Melodifestivalenin tasoerosta ovat valitettavan tosia. Hiljaiseksi vetää näiden kahde show'n ero. Jumalauta tuolla on karsintavaiheessa jo sellainen meininki, joihin viisuissa päästään muuten vasta finaalissa.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mitä väliä sillä on pärjääkö siellä vai ei? Lähtökohta on joka tapauksessa, että ei pärjää. Kerrankin olisi tyrkyllä jotain muutakin, kuin lässynlässynpaskaa.

Jos joku ei ymmärrä hyvää meininkiä, niin se on hänen häpeänsä. Käsittääkseni Kovasikajuttu ja PKN on uponnut ulkomaalaisyleisöön aika hyvin. Kaikki eivät toki tajua, kuten ei tajua Suomessakaan.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mitä väliä sillä on pärjääkö siellä vai ei? Lähtökohta on joka tapauksessa, että ei pärjää. Kerrankin olisi tyrkyllä jotain muutakin, kuin lässynlässynpaskaa...

Minun mielestäni taas olisi mukavaan, jos Suomi lähettäisi pitkästä aikaa sellaisen esiintyjän, jolla on hyvä biisi, siis musiikillisesti. Tykkäsi Lordista tahi ei (itse en juuri välitä), niin heidän voittobiisinsä oli myös tarttuva renkutus. Pelkät haisevat kuminaamiot tuskin olisivat tuoneet voittoa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Minun mielestäni taas olisi mukavaan, jos Suomi lähettäisi pitkästä aikaa sellaisen esiintyjän, jolla on hyvä biisi, siis musiikillisesti.

En tiedä yhtään ketä ja mitä biisejä on vielä toisessa ehdokaskattauksessa tulossa ja tuota ekaa osaakin seurasin vain ns. sivusilmällä. Mutta onko sulla siis ehdottaa mikä näistä tarjolla olevista olisi hyvä biisi?
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Minun mielestäni taas olisi mukavaan, jos Suomi lähettäisi pitkästä aikaa sellaisen esiintyjän, jolla on hyvä biisi, siis musiikillisesti.
Onhan tätä montakin kertaa yritetty, mutta tulos on ollut oikeastaan aina katastrofaalinen. Suomalainen musiikkimaku on kaiketi sitten sen verta erilainen verrattuna muihin maihin, että pärjääminen on melkoisen hankalaa.

Paradise Oskar oli sinänsä ihan hyvä veto Suomelta, esiintymisvuoroksi sitten sattui surullisenkuuluisa avausvuoro.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
En tiedä yhtään ketä ja mitä biisejä on vielä toisessa ehdokaskattauksessa tulossa ja tuota ekaa osaakin seurasin vain ns. sivusilmällä. Mutta onko sulla siis ehdottaa mikä näistä tarjolla olevista olisi hyvä biisi?

Tarkoituksenani ei nyt ollut esiinnostaa mitään omaa suosikkiani, kunhan vaan totesin, että musiikillisesti luulisi Suomen pystyvän parempaankin. Hiljattain esitettiin YLEn SuomiLove-ohjelmaa, toki nuo biisit olivat vanhoja, mutta kyllä meillä paljon hienojakin artisteja Suomesta löytyy.

Itse epäilen, että mikäli lähetämme euroviisuihin PKN:n niin osa ihmisistä tulee ajattelemaan, että Suomi pyrkii hyväksikäyttämään kehitysvammaisia ja kalastelemaan ääniä (mikä onkin osin ihan totta)

ps. toisaalta samapa tuo on, että lähetetäänkö ketään, veikkaa Australian vievän, uutuudenviehätys + symppaus.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
En tiedä yhtään ketä ja mitä biisejä on vielä toisessa ehdokaskattauksessa tulossa ja tuota ekaa osaakin seurasin vain ns. sivusilmällä. Mutta onko sulla siis ehdottaa mikä näistä tarjolla olevista olisi hyvä biisi?

Näitä alkukilpailuja on siis kolme, ei kaksi. Toisessa suosikkeja lie Shava ja Opera Skaala.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eniten minua ihmetyttää se argumentti, että PKN pitäisi lähettää Euroviisuihin koska se on "aito". Eikö esim. Satin Sircus tai tämä tummaihoinen heebo joka pääsi jatkoon, voi olla "aito"?

Pertti Kurikan Nimipäivät on mielestäni ehdottoman hieno bändi/projekti/younameit, mutta en silti lähettäisi sitä Euroviisuihin. Olen samaa mieltä mm. kehitysvammaisten itsensä kanssa siitä, että heitä kuuluisi kohdella samoin kuin muitakin ihmisiä, joten voin sanoa tämän: tuo biisi on ihan hirveä, siis aivan saatanan kamala. On siinä toki sanomaa, mutta noin niin kuin musiikillisesti.

Taso tämänvuotisessa UMK:ssa on surkea, mutta PKN:n biisi on (imo) siltikin selkästi huonoin, joten ei pitäisi olla mitään asiaa viisuihin. Enkä usko sen pelkillä sympatiapisteillä korkealle nousevan. Toivonkin, että PKN sijoittuisi toiseksi Suomen karsinnoissa jotta näkyvyys olisi maksimaalinen, mutta joku toinen lähetettäisiin Itävaltaan floppaamaan.
 

Koikkaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & Boston Bruins
Kuuntelin äsken ensimmäistä kertaa läpi UMK kilpailijat ja täytyy sanoa, että on todella huono taso. Suomenkielisillä biiseillä ei pärjää euroviisuissa, ei edes PKN. Ja yhdyn täysin -RTK-:n mielipiteeseen:
Pertti Kurikan Nimipäivät on mielestäni ehdottoman hieno bändi/projekti/younameit, mutta en silti lähettäisi sitä Euroviisuihin. Olen samaa mieltä mm. kehitysvammaisten itsensä kanssa siitä, että heitä kuuluisi kohdella samoin kuin muitakin ihmisiä, joten voin sanoa tämän: tuo biisi on ihan hirveä, siis aivan saatanan kamala. On siinä toki sanomaa, mutta noin niin kuin musiikillisesti.
Paras biisi on mun mielestä Sirun Mustelmat, mutta näkisin silti Satin Circuksen olevan edustaja viisuissa.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Paras biisi on mun mielestä Sirun Mustelmat

Minusta tuo Sirun biisi on yllättävän pliisu ja siinä ei ole huomioitu laulajan vahvuuksia pätkääkään. Siruhan ei ole mikään tulkitsija vaan kovaa&korkealta hyvin suorittava laulaja. Olisin nähnyt hänelle parempana ratkaisuna jonkun pastorasolermaisen balladin. Pistetään tästä linkki youtubeen ja Pastoran viisukappaleeseen.

Pastora Soler - Quédate Conmigo. Video Clip Oficial. Eurovisión 2012 - YouTube
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Satin Circuksen biisillä voitaisiin oikeasti pärjätäkkin viisuissa. Toivottavasti voittavat.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Ei ole Opera Skaalan voittanutta. Hahhahhahahhahahaa. Cezar oli jo aikanaan viisuissa kulttikamaa ja eiköhän tuokin pelkästään outoudellaan menestyisi.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tarkoituksenani ei nyt ollut esiinnostaa mitään omaa suosikkiani, kunhan vaan totesin, että musiikillisesti luulisi Suomen pystyvän parempaankin. Hiljattain esitettiin YLEn SuomiLove-ohjelmaa, toki nuo biisit olivat vanhoja, mutta kyllä meillä paljon hienojakin artisteja Suomesta löytyy.

No nyt meni vähän sekaisin, että puhutko kuitenkin artisteista vaiko vain biiseistä. Mutta turha verrata sellaisia biisejä, mitkä ei ole ehdolla. Valinta on kuitenkin tehtävä niistä mitä on ehdolla. Jos tässä joukossa on joku jonkun mielestä hyvä biisi, niin hyvä. Itse en siis todellakaan tiedä, tietämystasoni huomasi vaikkapa DAFin lähettämästä kommentista.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
No nyt meni vähän sekaisin, että puhutko kuitenkin artisteista vaiko vain biiseistä. Mutta turha verrata sellaisia biisejä, mitkä ei ole ehdolla. Valinta on kuitenkin tehtävä niistä mitä on ehdolla. Jos tässä joukossa on joku jonkun mielestä hyvä biisi, niin hyvä. Itse en siis todellakaan tiedä, tietämystasoni huomasi vaikkapa DAFin lähettämästä kommentista.

Minua ihmetyttää, miksi nämä meidän euroviisuehdokkaamme ovat kaikki jotain täysin tuntemattomia esiintyjiä ja biisit tuntuvat olevan vuodesta toiseen vähän samasta muotista, hät'hätää kokoon kasattuja tekeleitä.

Ruotsissa käytetään oikeasti aikaa ja vaivaa sen pohtimiseen, että millainen on hyvän viisuhitin anatomia. Taannoin viisut voittaneesta "Euforia"-biisistä voi toki olla montaa mieltä, mutta viimeisen päälle ammattimainen esitys tuo oli, niin laulun, tanssin kuin lavashow'n osalta.
 

Scipio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Minua ihmetyttää, miksi nämä meidän euroviisuehdokkaamme ovat kaikki jotain täysin tuntemattomia esiintyjiä ja biisit tuntuvat olevan vuodesta toiseen vähän samasta muotista, hät'hätää kokoon kasattuja tekeleitä.

Nykyinen järjestelmä perustuu täysin siihen kun YLEX teki muutoksia ohjelmiinsa. Ennen radiossa esiteltiin uutta musiikkia kuuntelijoille nimellä X-ryhmä. Tällä hetkellä Ylex:llä pyörii "Uuden musiikin aamuvuoro ja Iltavuoro".
Samaan aikaan tämän uudistuksen kanssa lanseerattiin uusi euroviisukarsinta-järjestelmä: Uuden musiikin kilpailu.
Ajatuksena se että kaikki uudet, erikoiset ja ennen kaikkea nuorekkaat esiintyjät tulisivat YLEX:n kautta mukaan Uuden musiikin kilpailuun.
Alunperin UMK olikin kuin YleX Televisiossa. Kaikki juontajat radiosta, raadissa ylex:n musiikkipäällikkö lisäksi taustatoimittajatkin radiosta. Tänä vuonna kaikki ylex:n tyypit on heitetty pois ja tilalle on tullut pornotaitelijoita, mutta se on sivuseikka.

Joka tapauksessa alkuperäinen ajatus oli saada uusia suomalaisia vientituotteita maailmalle!

Kyllähän euroviisukarsinnoissa on aikaisemmin esiintynyt nimekkäitä esiintyjiä (jotka levy-yhtiö on sinne pakottanut) kuten Laura Voutilainen, Jari Sillanpää, Nightwish jne jne. Mutta tuliko noilla menestystä? EI. Tuleeko näillä tuntemattomilla menestystä? Todennäköisesti ei, koska ei ole tarpeeksi kokemusta.

Hyvää tässä kilpailussa on se, että suomalaisille esitellään uusia esiintyjiä, jotka eivät välttämättä muuten pääsisi esille. Parhaimpina esimerkkeinä Stig joka jäi toiseksi, mutta joka nousi koko kansan soittolistoille. Taitaa Stig soida nykyään enemmän iskelmä-kanavalla kuin YleX:llä?
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Kyllähän euroviisukarsinnoissa on aikaisemmin esiintynyt nimekkäitä esiintyjiä (jotka levy-yhtiö on sinne pakottanut) kuten Laura Voutilainen, Jari Sillanpää, Nightwish jne jne. Mutta tuliko noilla menestystä? EI. Tuleeko näillä tuntemattomilla menestystä? Todennäköisesti ei, koska ei ole tarpeeksi kokemusta.
Boldaus oma.

Sen verran, että Nightwishan ei koskaan ollut mukana muissa kuin pelkästään Suomen omissa Euroviisukarsinnoissa, mutta jäi tuolloin karsintojen kolmanneksi. Silloinhan käytössä oli sellainen systeemi, että pelkästään yleisön äänet eivät vielä ratkaisseet, vaan mukana oli joku asiantuntijoiden raati. Anyway, Nightwishan voitti ylivoimaisesti yleisöäänestyksen, mutta asiantuntijat eivät tykänneet. Euroviisuihin itsessään lähti Nina Åstrom (kuka?) ja pisteitä mimmi keräsi hurjat 18 kappaletta. Eihän sitä voittoa Nightwishillakaan olisi välttämättä tullut, mutta aivan varmasti olisi tullut enemmän pisteitä kuin Åstromille. NW:ltähän oli tullut samoihin aikoihin pihalle Wishmaster-albumi, joten suosiotakin oli jo Euroopassa tullut ihan mukavasti. Karsinnoissa mukana ollut kappale oli toki niinkin huikea kuin Sleepwalker, mutta siitäkin huolimatta suosio oman maan karsinnassa oli yleisön keskuudessa valtava.

Noh, toki bändin itsensä kannalta ehkä loppujen lopuksi ihan jees ettei se sinne varsinaisiin Euroviisuihin koskaan päässyt, mutta kunhan nyt asiasta mainitsin. :)
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Taso tämänvuotisessa UMK:ssa on surkea, mutta PKN:n biisi on (imo) siltikin selkästi huonoin, joten ei pitäisi olla mitään asiaa viisuihin.

Tämä taitaa ollakin paras argumentti valinnan puolesta.

Mielikuvituksettomat ihmiset pitää siitä, kun heidät yllätetään iloisesti. Kehitysvammaiset ovat tunteellisia ihmisiä joilla on omia ajatuksia - wohou! Tällä ilosanomalla SUOMI tunnettakoon Euroopassa.

Toki tasa-arvo-agendan mukaista on, että kehitysvammaisten ihmisten bändin biisi yksinkertaisesti on se paras. Olisikohan siellä muuten homoja joukossa? Ilmeisesti ei kun tämä ei ole tiedossa.

Tubessa asia jälleen summattiin hyvin:

If this was sung by a group of normal people, you'd absolutely hate it.

So stop having double standards and judge the song for what it is.

Tähän 114 vastauksen ketju. Videolla jolla 600k tykkäystä. Aikamme harhaisuus on vaan kovaa luokkaa.
 
Viimeksi muokattu:

Snagari

Jäsen
Satin Circuksen biisillä voitaisiin oikeasti pärjätäkkin viisuissa. Toivottavasti voittavat.
Tähän vahva sama. Kun kuulin kappaleen radiosta niin ensiksi mietin että ihan tarttuva biisi ja arvelin kyseessä olevan One Direction tai joku muu näistä isoista poikabändeistä. Yllätyin iloisesti kun kerrottiin kappaleen olevan ehdolla Suomen euroviisubiisiksi.
 

Skeleton Crew

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, PHI, BMG
Huvittavaa miten tätä UMK:n tasoa on mollattu täällä. Ulkomailta olen kuullut todella paljon positiivista palautetta biiseistä (studioversioista), vaikka PKN toki jakaa kansaa sielläkin. Ero esimerkiksi Ruotsiin tulee melkein kokonaan esityksissä, jo artistien kokemuksen ja lavashowhun pistetyn rahamäärän perusteella. Studioversioissa ei ole merkittävää eroa. Ruotsissa muuten syntyi ensimmäisessä semifinaalissa jonkinasteinen skandaali, kun osana äänestystä oleva puhelinsovellus ei toiminut aivan toivotulla tavalla. Tuolla pystyi antamaan ääniä vain kulloinkin soimassa olevalle biisille, mutta sen asentaminen kesti niin pitkään, ettei ensimmäisenä vuorossa olleelle biisille ehtinyt antaa ääntä, jos ei ollut jo valmiiksi asentanut sovellusta.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Entä Marokko? Ei ole päässyt unioniin niin eikö tuonne voisi lohdutukseksi. Näitähän on toki tasavertaisuusvaatimuksen perusteella muitakin. Kanada, Kap Verde..

On Marokko osallistunut euroviisuihin. Australian SBS on kaiketi EBU:n jäsenkin ja aussit kovia viisufaneja, joten ei tuo siinä mielessä niin ihmeellinen asia ole.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Satin Circuksen biisillä voitaisiin oikeasti pärjätäkkin viisuissa. Toivottavasti voittavat.
No sehän on vain hiukan poppimaisempi versio Softenginestä. Toki Softengine pärjäsikin kyllä ihan kohtuullisesti.
Tähän vahva sama. Kun kuulin kappaleen radiosta niin ensiksi mietin että ihan tarttuva biisi ja arvelin kyseessä olevan One Direction tai joku muu näistä isoista poikabändeistä. Yllätyin iloisesti kun kerrottiin kappaleen olevan ehdolla Suomen euroviisubiisiksi.

Ja täältä vähän lisäkomppausta. Olen kuunnellut nyt tämän Satin Circuksen biisin studioversiona ja kannatan sitä ehdottomasti Suomen euroviisukappaleeksi. Voitosta en tiedä (onko tuolla nyt niin väliäkään), mutta tuolla voi pärjätä hyvinkin.

Yksi iso mutta matkassa on, eli kuinka hyvin biisi sitten taittuu livenä? Biisi vaatii hyvän laulajan, tämä on ainakin ihan selvää.

Ymmärtääkseni youtubessa olisi liveversiokin katsottavissa, mutta ottaen huomioon noiden videoiden kuvan- ja äänenlaadun, niin haluan välttää ennakkokäsitysten muodostumista ja odotan näkeväni tämän telkkarista suorana lähetyksenä.

Itse biisille joka tapauksessa PEUKKU.

edit. @Snagari :n One Direction-kommenttiin muuten vahva sama, itsekin heti ajattelin, että kuulostaa juuri tällaiselta.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Tuo Satin Circuksen biisi ainakin kertsin osalta muistuttaa minua aika paljon Ke$han Die Young-biisin kertsiä. Mitä enemmän tuota kuulee, sitä enemmän se mielikuva tulee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös