UMK ja Euroviisut 2021

  • 137 714
  • 1 166

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Tietysti makuasioita nämä ovat. 2019 John Lundvikin Too late for lovella on sellaset 39 miljoonaa kuuntelukertaa Spotifyissa. Verrokiksi Saara Aallon Monsterilla on 11 miljoonaa ja Akselin Looking Backilla on 2 miljoonaa. 2018 Benjamin Ingrosson Dance You Off on platina biisi. Yleisesti myös Melodifestivaleniin moni menee julkaisemaan vaan biisinsä koska saa niin hyvin näkyvyyttä. Ja nämä biisit soivat spotifyissa kärkisijoilla ja radiosoitossa. Ne ei valittavat biisitkin. Joku voisi sanoa, että Euroviisupaikka tulee siinä samalla sivutuotteena. Kun tavoitteena on tehdä hyvää musiikkia eikä tehdä euroviisubiisiä niin se säkyy laadussa. Nuo mainitsemasi biisit ovat juuri yleistä popkamaa mitä voisi syntyä missä vain. UMK:lla ei ole tälläistä asemaa tai näkyvyyttä.

Juu, siksi meidän pitäisi saada meidän raskaan metallin bändimme lähtemään Euroviisuihin, koska metallimusiikki on sitä, mitä me osataan parhaiten tehdä.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mutta eihän me edes haluta olla Ruotsi? Siis olla jatkuvasti kärkisijoilla ja usein voittajanakin, ällöttävillä laskelmoiduilla rallatuksilla. Vaan voittaa kerran vuosisadassa ikimuistoisella erikoisuudella. Muina vuosina ei edes tarvi menestyä, mutta tietysti kappaleet saisi silloin olla vähän parempia ettei tarvi hävetä ihan niin paljon.
 

Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks
Kevyesti paras tähän mennessä, mutta se on sitten eri asia toimiiko isoon yleisöön tämmöinen wanha Linkin Park tai Hollywood Undead-tyyli.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Linkin Park tuosta tuli yllättäen itsellenikin mieleen. Hyvä veisu, kertsissä laulajan ääni kyllä melko (häiritsevän) ohuen tuntuinen kun tuommoisessa pitäisi pystyä junttaamaan sitä "haistakaa kaikki persettä" -sanomaa kovaan ääneen ja väkisin läpi tässä musiikkityylissä.

Joka tapauksessa tosiaan paras ehdokas tähän asti, Teflareissa suurin ongelma se nähdäkseni että kertsi on liiankin yksinkertainen, vaikka toki näissä haetaankin simppeliä mikä jää nopeasti mieleen. Tuommoisenaan Pandorasta (kuka nyt ei toki mikään varsinainen oopperadiiva ole) ei ole biisille antaa kuin nimi, osiot hoituisi hauskemmin äänisynalla vedettynä ja sopisi tuohon överikasariteemaankin robottinaislaulaja.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Omat suosikit ovat olleet Oskr ja tämä Blind Channel. Ensimmäinen on ihan ok moderni perusviisupoppi joka on tätä päivää ja tällä Ruohosella on aivan erinomainen ääni. Tämä voisi menestyäkin silleen keskinkertaisesti. Blind Channel kanssa modernia iskevän kuuloista poppiheviä eikä mitään "kasariheviä ilman paitoja" hassuttelua. Pienet nu metal viittauksetkin oli vaan plussaa kun se on vissiin taas tulossa muotiin ja on sillä lailla ajassa kiinni.

Akseli Kankaanranta oli ankea alusta loppuun tasapaksu ruikutus, pitäisi ymmärtää jättää nämä perussuomalaiset itkuvirret pois näistä skaboista. Danny oli hassu läppä Pertti Kurikan nimipäivien hengessä, Viron tyttö täysin meh ja Teflon Brothers liian kotikutoinen suomalainen, joka ei välttämättä aukea ulkomaan eläville. Sitäpaitsi nämä kevyttä euroviisuparodiaa yrittävät on järjestään teilattu, euroviisut on vakava asia.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Oma ranking tähän mennessä:

Blind Channel - Dark Side 4.5/5
Teflon Brothers feat Pandora - I Love You 4/5
Aksel Kankaanranta - Hurt 3.5/5
Oskr (Oskari Ruohonen) - Lie 3/5
Laura - Play 2/5
Danny - Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua 1/5
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Mutta eihän me edes haluta olla Ruotsi?
No ei missään nimessä. Ruotsi ottaa ihan liian vakavissaan tämän hömppäkisan ja tekevät varmaan jotain laskelmia laboratorioissa että nyt tällainen biisi pitää tehdä. Tokihan siellä joskus on osunut ihan hyviäkin biisejä, mutta usein on sellaista laskelmoitua huttua ja ei jää pidemmäksi aikaa oikein kunnolla edes mieleen.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Hyvä taso tämän vuoden UMK:ssa. Kyllähän tämä Blind Channelin veto on kova miten päin vain katsottuna, mutta olen kovasti tykännyt myös Pandorasta. Ihan kiva olis lähettää biisi jota ei tarvitse hävetä ja näiden kahden väliltä voi minusta pistää kyllä kumman vaan. Eikä Oskrikaan huono ollut.

Jossain valitettiin BC:n biisin lyriikoista eli jos sitten kuitenkin lähetetään Danny.
 

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
No ei missään nimessä. Ruotsi ottaa ihan liian vakavissaan tämän hömppäkisan ja tekevät varmaan jotain laskelmia laboratorioissa että nyt tällainen biisi pitää tehdä. Tokihan siellä joskus on osunut ihan hyviäkin biisejä, mutta usein on sellaista laskelmoitua huttua ja ei jää pidemmäksi aikaa oikein kunnolla edes mieleen.

Taitaa nykyään Tegnel olla laskemassa todennäköisyyksiä melody festivaaleillakin.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
@Hera80 voisi viime vuoden tapaan huomenna viimeistään julistaa UMK 2021-voittajan, kun kuullaan viimeisenkin edustajan Iltan/Illan biisi.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Kai Waldo's People - Lose Controllissa oli vuonna 2009 myös rap-osuuksia. Samoin Kreikan vuoden 2014 edustajan Freaky Fortunen ja RiskyKiddin - Rise Upissa. Muutamia muitakin rap-kappaleita on Euroviisuissa nähty, mutta ei niillä ole tullut menestystä.

Unohtui tästä listasta mainita vuoden 2019 Italian edustajan Mahmoodin "Soldi"-kappale, mikä oli räppiä. Se puolestaan menestyi hyvin ollen kokonaistuloksissa 2. (raatiäänissä 4. ja yleisöäänissä 3.).
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Blind Channel muuten jees, mutta itse olen vähän allerginen noille 27 club- viittauksille ja romantisoinnille.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Blind Channel muuten jees, mutta itse olen vähän allerginen noille 27 club- viittauksille ja romantisoinnille.

No en tiedä, romantisoidaanko tässä mitenkään 27 clubia. Minusta tässä viitataan vaan 27 clubiin sillä, että oma ahdistus, oman mielenterveyden ongelmat ja päihteiden käyttö voivat johtaa tuohon aikaiseen kuolemaan.
 

Zhaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Kyllähän kaks nyt erottuu selvästi joukosta. Teflareiden ja Pandoran veto ei heti tarttunut (koska odotin Teflareilta kuuta taivaalta), mutta useammin kuunneltuna on kuulostanut paremmalle. Toisaalta toi kertsi jää soimaan päähän, toisaalta se voi alkaa yksinkertaisuudessaan tökkimäänkin. Blind Channelin tykitys tarttui kyllä heti ja näkisin siinä enemmän potentiaalia menestymismielessä.

Siitä hyviä molemmat että erottuvat geneerisistä euroviisuballadeista/-popeista. Erottumalla joukosta meillä on parhaat tsäänssit pärjätä, kun ei me länsinaapurin kaltaisia euroviisulabrassa tekaistuja biisejä osata/haluta tehdä. Ja hyvä niin.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
En ollut biisiä kuulematta innostunut lähettämään Blind Channelia kisoihin, koska se heidän tyylinsä ei sinällään iske. Mutta nyt biisin kuultuani olen eri mieltä, kyllä tuolla voisi mennä. Itse asiassa pojat ovat näemmä tehneet viisuja varten pienen muutoksen tyylinsä, koska tämä on minusta erilainen kuin bändin muu tuotanto, joka on enemmän sellaista metallin ja punkin sekoitusta. Tämä taas on puhdasta nu metal menoa, sopisi aivan tällaisenaan Linkin Parkin parille ensimmäiselle levylle, ja tämä on siis ihan kehu. Toki siis tällaista kamaa on tehty jo 20 vuotta sitten, silloin se oli muodissa ja nyt ei kait enää niinkään, mutta onhan tuo silti erittäin iskevää ja genressään laadukasta kamaa..

Hyvä taso tämän vuoden UMK:ssa. Kyllähän tämä Blind Channelin veto on kova miten päin vain katsottuna, mutta olen kovasti tykännyt myös Pandorasta. Ihan kiva olis lähettää biisi jota ei tarvitse hävetä ja näiden kahden väliltä voi minusta pistää kyllä kumman vaan.

No kaiken järjen mukaan tosiaan voittotaisto käydään näiden kahden välillä. Minullekin käy kumpi vaan, hyvä määritelmä tuo ettei kumpaakaan tarvitse hävetä. Teflonien biisi ei ole heitä parhaimmillaan, jäähän tuo vielä kauas vaikka jonkin Maradonan taakse, mutta ihan kelvollinen silti lähettää viisuihin
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Tämä häpeämisen pelko on kyllä mieletön. Tuskin ne täysjärkiset eurooppalaiset sen kummempia ajattelee siitä, että mitä me valitaan edustamaan Suomea. Eiköhän ne meidän edustajamme sen häpeämisen taakan kanna, emmekä me.
 

WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Danny sinne kisoihin täytyy lähettää. Meinaan jos olet pystynyt 78 vuotiaana naaraamaan sänkyysi 19 vuotiaan tytön, niin tuollaisten viisujen voittaminen ei ole homma eikä mikään. Ja Ruotsalaiset ainakin joutuvat miettimään, että oliko ABBA:ssa viideskin jäsen ja mitä se tekee Suomessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös