Ulkomaalaisten Anti-All Stars!

  • 5 257
  • 23

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Niin, tuolla HIFK:n palstalla listattiin HIFK:n viime vuosien huonoimmat ulkomaalaiset ja nyt päätin kysellä samaa asiaa Jokerifaneilta. Eli siis, mitkä ulkomaalaiset ovat olleet Jokereiden kautta aikojen "helmiä"

Tässä kentälliseni:

Maalivahti: Parris Duffus: Pahimmillaan ei saanut mitään kiinni, parhaimmillaan kohtalaisen varma. Mieleen ovat jääneet parhaiten ne huonot päivät.

Puolustajat:
Terran Sandwith: Niin, mitä Sämpystä nyt voi sanoa. Ei osannut mitään kunnolla. Hankittiin gooniksi, mutta ainoa työnäyte oli Vopatin haastaminen tanssiin avausottelussa. Otti paljon täysin typeriä jäähyjä jäälle päästessään. Turha!

Darcy Werenka: Siis ei hitto! Kaveri oli ihan täysi floppi. Mietin pitkään, laitanko tähän Thomas Johanssonin vai Werenkan. Valinta oli vaikea, mutta päädyin Werenkaan, jonka luistelu näytti siltä, kuin miehellä olisi ollut monta kiloa lyijyä luistimissaan. Teki vain yhden maalin, eikä päässyt muutenkaan esille juuri koskaan. Myytiinkin kiitettävän ajoissa HPK:hon.

Hyökkääjät:

Fredrik Nilsson: En odottanut tältä kaverilta liikoja, mutta en myöskään saanut mitään. 1998-99 oli vielä ihan ok, mutta 1999-2000 Fredrikin peli oli suht kauheaa katseltavaa. Saikin lähteä kesken kauden, kun Jokerit hankki kovempia miehiä tilalle.

Petr Ton: Siis voi sitä surffailun määrää. Ton oli Jokereissa pelatessaan täysi nolla, koska ei sopeutunut muutenkin tähtiä vilisseeseen joukkueeseen. Maistoi peleissä jopa vilttikomennuksiakin ja tehot olivat kaukana odotetuista.

Jiri Sejba: En ole itse nähnyt kaverin pelaavan, mutta mitä olen kuullut kerrottavan, niin tämä kaveri ei todellakaan ollut vahvistus.


Huh, olipa vaikeaa! Mutta kun nyt vauhtiin päästiin, niin lisätään sitten oikein joukkue Jokereiden viime vuosien "vahvistuksista":

maalivahdit:

Duffus
Vesa

Puolustajat:

Stolk
Sorochan
Werenka
Sandwith
Focht
Johansson
Nuutinen

Hyökkääjät:

Arvaja
Hassinen
Nilsson
Perrin
Kauppila
Ton
Pavlikovsky
Sejba
Tiilikainen
Juhlin(kausi 1999-2000)

Enempää ei enää kyllä keksi. Silti on aika tiivis kokonaisuus :) Otan kommentteja vastaan. LAittakaa omia listojanne.
 

Johnee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jiri Sejba: En ole itse nähnyt kaverin pelaavan, mutta mitä olen kuullut kerrottavan, niin tämä kaveri ei todellakaan ollut vahvistus.

Tähän nyt voi olla monta mieltä. Sejbahan oli tyypillinen tsekki. Parhaimmillaan loistava, välillä ei mitään aikaan. Se on eri asia kumpaan suuntaan vaaka kallistuu ja muistaako maalit vai surffailun. Eräs jokeripelaaja kommentoi Sejbaa näin: "Edellisessä pelissä Jiri taisi tehdä tehot 3+0. Sitten seuraavissa harjoituksissa mentiinkin selkä suorana..."

Meikäläisen "Dream-Team":

Maaliin: Parris Duffus. Rantapallokaan ei meinannut välillä jäädä hyppysiin.

Puolustajina: Terran Sandwith. Opettelis luistelemaan. Gooniksi hankittiin, muttei oikein mitään NÄKYVÄÄ silläkään saralla esittänyt (poislukien case-Vopat).

Darcy Werenka. Meneepäs samanlaiseksi kuin Ikijokerilla. Samat kommentit kuin hänellä.

Hyökkäystrio:

Petr Ton: Huippumies ei sopeutunut tänne. Sääli.

Pavel Vostrak: Katsokaapa 1 ½ vuoden päästä viesitini niin voitte sanoa minun olleen oikeassa. Toivotaan ettei näin käy.

Pavlikovsky, (etunimeä en jaksa alkaa kaivaa mistään :) niin, jossei edes etunimi jäänyt mieleen...
 

TeeVee

Jäsen
Viestin lähetti Another HAB
Voiskos olla Rostislav?

Rastislav antoi Jokeri-keikan jälkeen tarvittavat näytöt Ruotsissa ja sai NHL-sopimuksen.
 

rokka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Canadiens, Manchester City
Huonoimpia ulkolaisvahvistuksia en oikein uskalla arvioida kun hallilla olen kaynyt vasta areena-aikana ensimmaiset matsini katsomassa.

Tuota Nuutista en silti oikein ymmarra tuossa Ikijokerin listassa, tekihan mies ihan kiitettavat tehotkin ainoalla kaudellaan.
Noh, ehka kaukaiset sukulaissuhteet pistavat nakemaan asiat eri valossa:)

Muutamia naista "pettaneista" pelaajista olisi itseasiassa aika mielenkiintoista nahda meilla viela pelaamassa. (siis jos pelisysteemi sen nyt edes sallisi)
Ehdottomasti ainakin Boh ja Pavlikovsky ovat sellaisia pelaajia.
 

Tökö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ette kai te ole unohtaneet Darren Stolkia? Miestä pidetään suuressa arvossa ainoastaan siitä "Stolk pyyhkii Halkidiksella jäätä". Muutenhan Darren oli aivan kamalaa katseltavaa kentällä. Välillä törmäili omaan maaliin ihan "vaarattomassa" tilanteessa, ja aina kun hän kentällä oli, syntyi vaikeuksia jokeripäätyyn.
 

Pateettinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Kiekko-Vantaa
Viestin lähetti Tökö Pöbö
Muutenhan Darren oli aivan kamalaa katseltavaa kentällä. Välillä törmäili omaan maaliin ihan "vaarattomassa" tilanteessa, ja aina kun hän kentällä oli, syntyi vaikeuksia jokeripäätyyn.

Äläs nyt, Stolk oli samaa Jokerit kuin Ed Wood leffateollisuudelle - lähes klassikko. ;) Omassa päädyssä kiekollinen katastrofi, mutta seinälle osasi laittaa äijät.
 
K

kangaroo

Kiekolliselle katastrofille sattui ensimmäisessä ottelussaan jokeripaidassa valonpilkahdus kiekon kanssa - antoi nimittäin omalta b-pisteeltä helvetin hienon läpisyötön pystyyn oman hyökkääjän lapaan, siitä kaveri läpi ja kiekko vastustajan verkkoon. Maalintekijää en muista.
 

demitra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti kangaroo
Kiekolliselle katastrofille sattui ensimmäisessä ottelussaan jokeripaidassa valonpilkahdus kiekon kanssa - antoi nimittäin omalta b-pisteeltä helvetin hienon läpisyötön pystyyn oman hyökkääjän lapaan, siitä kaveri läpi ja kiekko vastustajan verkkoon. Maalintekijää en muista.

Tuo otteluhan oli tv-ottelu Jokerit-TPS, jossa kyseinen läpi päässyt pelaaja oli Hassinen. Tämä taisi olla vielä pelin ensimmäisellä minuutilla. Ottelun lopputulosta en ihan tarkaan muista, mutta taisi olla 4-3 Jokereille.
 

Waverunner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niin, Jiri Seiba ei todellakaan onnistunut Jokereissa, mutta potentiaalia kaverissa oli vaikka muille jakaa. Hänhän tuli Janeckyn "suosituksesta" ja itse muistan nähneeni, kuinka hän omissa treeneissä oli aivan pitelemätön. Monet kaverini siihen aikaan sanoivat hänen (treeneissä) olleen viekkaampi kuin otto, mutta jotenkin itseluottamus peleissä oli täysin nolla. Ja jos ennen puhuttiin pelaajista (tsekeistä), jotka eivät pitäneet taklauksista, niin Seiba oli tästä hyvä esimerkki.

Eli jostain syystä miehen esityksissä treeneissä ja itse peleissä oli eroa kuin yöllä ja päivällä. Henkimaailman juttuja...
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
Maalivahdeista ainoa floppaus on ollut Duffus, vaikka kundi oli joskus aivan uskomaton, niin sitten kohta meni todella helppoja. Jokereilla oli tosin 70-alkupuolella muutaman matsin ajan joku jenkkiveskari, joka todettiin heti alkuun aivan liian kevyeksi ja passitettiin himaan. Nimeä en nyt muista.

Surkeita pakkeja sitten taas riittää.

Stolk oli aivan avuton kiekon kanssa ja Werenka ei osannut edes taklata.

Valeri Kuzmin pelasi Majorovin ensimmäisen valmennuskauden aikana. Miestä mainostettiin kovalaukauksisena maalinedustan tyhjentjänä. Oli sitten sarjassamme hidas mutta kankea ja ei edes silloin 70-luvun matseissa ehtinyt tilanteisiin. Veto oli kova, mutta epätarkka ja viritys kesti kauan. No, eipä jatkanut mies toista kautta, kuului varmaan jonkilaiseen YYA-pakettiin Majorovin kanssa silloin.

Prochazka (kirjoitettiinko noin?), pelasi kauden ekan matsin loistavasti sitten hävisi jonnekin varjojen maille. Riiputettiin kylla jengissä melkein koko kauden, en ymmärrä miksi.

Douglas Roberts pelasi muistaakseni kaudella 77-78, ruma kanadalainen, joka koikkelehti puolustusalueella, parempi kuin Stolk, mutta eipä paljoa muuta kehuttavaa.

Chuck Luksa pelasi joskus 70-luvun puolivälissä ja oli pelitaidoiltaan säälittävän ja naurettavan rajalla, mutta pelasi kovaa. Sai häädön Jokereista liian väkivaltaisen pelityylin takia, lähinnä Ilta-Sanomien tekemien juttujen johdosta (Iltalehti ei silloin ilmestynyt). Eli oli silloisten aikojen Gagnon, mutta taidoiltaan paljon huonompi.

Meillä oli aikoinaan mies nimelta Dave Conte, joka teki ulkomaalaisvahvistukselle huimat 2+1 koko kaudella. Conte toimii nykyään jonkun NHL jengin scouttina.

Oton kaveri Sejba oli tosiaan outo tapaus, taitoa pirusti, mutta sortui mielestäni yliyrittämiseen ja siten pilasi pelinsä. Sitten vielä, kuten tuossa Waverunner toteaa, ei tykännyt takalauksista.

Ton ja Perrin sitten ovat osoittaneet pelitaitojaan muissa jengeissä, joten ihan hutilaukauksia nämä eivätää olleet.

Sitten on tapauksia kuten Moylan ja Sorochan, jotka ansaitsevat listalle pääsyn.

Eli, tuossa muutama lisää omista muistoistani.
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
huh huh

Niin todella vaikea sanoa...mikä olisi todellinen kauhugalleria...sillä niitä pelaajia riittää...

Jiri Sejba joka seisoi ottelun ajan penkin päässä kun Boris oli hänet siihen komentanut,Divari vuonna hidas kankea mutta hyvä antamaan keppiä eli Fjodor Kanareinkin...
Stolk oli oma lukunsa surkea pelaajana ,mutta kun Robo-Bob Halkidis sai nekkuunsa pelasti tämä Stolkin fanien silmissä.
Kuitenkin kaikkien aikojen paskin pelaaja oli kun satuin vuonna ??? hmm 1990 Jokereiden harkkoja katselemaan ja mukana luisteli Lefebre niminen kaveri joka oli .....todella.... no olkoon.
 

D. Moylan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Re: huh huh

Viestin lähetti liigajyrä
.
Kuitenkin kaikkien aikojen paskin pelaaja oli kun satuin vuonna ??? hmm 1990 Jokereiden harkkoja katselemaan ja mukana luisteli Lefebre niminen kaveri joka oli .....todella.... no olkoon.

Claude Lefebre? Suoraan Englannin liigasta (on sitä aikaisemminkin osattu scouttaus...) Jokereihin; Kari Mäkisen mukaan kova poika tekemään maaleja. Ei ollut enää mukana joulutauon jälkeen, vuosi taisi olla 1989.

Veskareista oudoimmat ovat olleet jo mainitun Duffuksen, joka tosin mielestäni meillä pelasi paremmin kuin naapurissa, lisäksi Allain Roy, joka hankittiin Sulanderin pariksi 90-luvun puolessa välissä. Daskalakis oli sitten jo hyvä keväällä 89.

Pakkipuolella on käynyt kääntymässä monia legendaarisia viheltelijöitä jo ennen Virmasen aikaa; Luksa, Kanareikin ja tietysti Dave Moylan... Frantisek Prochazka taas oli hajalla melkein koko Jokeri-kautensa, potentiaalia olisi ollut paljon isompaan rooliin. Hänen kanssaan joukkueeseen tuli Mojmir Bozik, joka oli ihan ok peruspakki. Mestaruuskaudella 92 tullut polvivamma päätti miehen uran Jokereissa.

Hyökkäyksessä väriä on edustanut mm. Jon Fontas 1981, joka taisi olla itse asiassa ihan pelimies (omat muistikuvat hataria) olympiavoittaja Philip Verchota ja Gary Yaremchuk. Muutenkin hyökkäykseen hankitut ulkomaanelävät ovat onnistuneet pakkeja paremmin... Myös "ruotsalaisvaiheen" hankinnat Tjärnqvist, Juhlin ja Nilsson pelasivat kaikki ihan kohtalaisesti. Thomas Johanssonin ottaisin perheasioiden ollessa kunnossa ilomielin takaisin joukkueeseen.

Sitten all-stars

MV Cleon Daskalakis

P Nikolai Makarov
P Sean Gagnon

LH Wayne Thompson
KH Otakar Janecky
LH Jan Benda
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Re: Re: huh huh

Viestin lähetti D. Moylan
Veskareista oudoimmat ovat olleet jo mainitun Duffuksen, joka tosin mielestäni meillä pelasi paremmin kuin naapurissa, lisäksi Allain Roy, joka hankittiin Sulanderin pariksi 90-luvun puolessa välissä.

Pakkipuolella on käynyt kääntymässä monia legendaarisia viheltelijöitä jo ennen Virmasen aikaa; Luksa, Kanareikin ja tietysti Dave Moylan...

Hyökkäyksessä väriä on edustanut mm. Jon Fontas 1981, joka taisi olla itse asiassa ihan pelimies (omat muistikuvat hataria) olympiavoittaja Philip Verchota ja Gary Yaremchuk.

Roy oli ehkä outo hankintana (ei tosin yhtä outo kuin Jamie Ram, Japanin liiga ei ehkä kuitenkaan ihan kovimmasta päästä ole...), mutta varsin hyvä maalivahti kuitenkin. Oikeastaan aika saman tyyppinen hankinta kuin Ram, silloin Suloon ei luotettu tarpeeksi, viime kaudella taas Kärppään.

Oliko Dave Moylan tosiaan niin huono? Enhän minä mitään noista ajoista muista, mutta ei ole sellaista mielikuvaa, että olisi ihan turha tyyppi ollut. Jäähyjä tosin taisi ottaa aika paljon ;)

Gary Yaremchukhan oli hyvä sentteri, harvoja noiden 80-luvun puolivälin kausien valopilkkuja.
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
Kanareikin unohtui tosiaan listalta, asustelin ulkomailla noissa Jokerien divarivaiheessa, jolloin matsit olivat harvemmassa katseluussa. Kanareikin oli yksi härskimpiä mailankäyttäjiä ja ei varmasti ollut kovin pidetty kundi vastapuolella.

Moylan oli heikko, sanotaan/muistellaan mitä vaan.

Fontas oli pienestä koostaan huolimatta pelimiehiä ja muodosti Petäjäahon Saken kanssa tutkaparin.

Verchota taas tuli kesken kauden jengiin, ei ollut pelannut sitten olympiakisojen ja kundilla oli varmaan 15 kiloa ylipainoa. No, siitä viisi, Phil oli loppukaudesta ihan kondiksessa ja pelasi sitten Lepän ketjussa ja sai muistini mukaan 15 maaliakin aikaan.

Gary Yaremchuk oli rantarosvon oloinen ja turhan helposti kuumeneva kaveri, joka tosin osasi pelatakin ja toi väriä kaukaloon.
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Re: Re: huh huh

Viestin lähetti D. Moylan
Claude Lefebre? Suoraan Englannin liigasta (on sitä aikaisemminkin osattu scouttaus...) Jokereihin; Kari Mäkisen mukaan kova poika tekemään maaleja. Ei ollut enää mukana joulutauon jälkeen, vuosi taisi olla 1989.



Aivan oikein D.Moylan! juuri Claude!!! en millään muistanut etunimeä..Joo kyllä taisi Virmanen olla oppipoikana myymässä fanituotteita nordenskiöldinkadun vanhassa toimistossa kun Mäkinen on hehkuttanut "englanti on pelaajien kultakaivos!"
 

OneBigRed

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikka ei minulle kuulukaan niin....

Odotuksiin nähden Yves Racine?

Sieltä tuotiin kultatuolissa NHL-pakkia, opettamaan suomipojalle hokia. Ei tainnu "ihan" olla liksansa arvoinen.
 

Cairns

Jäsen
Suosikkijoukkue
Miesten ringettemaajoukkue
Aaron Bohin "luistelu" on jäänyt mieleen :)

Ihanaa, että Duffus on sekä teidän että meidän listoilla :P
 

Grome

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mut eks Kimmo Vesa ollu silleen ihan kunnolla vaan kakkosmaalivahti. Emmä ainakaan muista mitään sen pelejä missä se olis ollu maalissa. Duffuskin oli todellinen luottoveska..hoho Täytyy olla tyytyväinen että nyt on Kari Lehtonen. Ajat muuttuvat ja maalivahdit varsinkin. Paras ulkomaalainen on varmaan Otto. Kyllä oli mukava katella Variksen ja Oton maaleja. (Ja tietenki tuuletuksia)
 

Gemondo

Jäsen
Tälläiseen ketjuun kun törmäsin oli ensireaktioni että tämä jengihän on helppo kasata ja kaikki halukkaat eivät mahdu edes mukaan kun muistelee Virmasen ja Hjalliksen takavuosien huippuhankintoja. No, en tiedä onko aika kullannut muistoja vai mikä siinä on mutta enpä saanut kuin vajaat kolme hyökkäysketjua kokoon. Tai sitten se johtuu siitä yksinkertaisesta syystä että en valinnut pelaajia vain näyttöjensä mukaan vaan pikemminkin sen mielikuvan jonka pelaajat minulle itsestään jättivät. Esimerkkeinä mainittakoot muunmuassa herrat Ling ja Nylander joiden pelillinen anti saattoi olla hieman kyseenalainen mutta diggasin näistä kuitenkin valtavasti ja olen iloinen että sain heidät nähdä kantamassa Jokeripaitaa päällänsä. Seuraavat pelaajat olisivat sen sijaan voineet puolestani jättää tulematta.

Hyvät naiset ja herrat. Tässä. Tuleeee. Anti-All Stars Ulkkari JJJokerit!


Vostrak - Pavlikovsky - Hussey
Dagenais - Mapletoft - Battaglia
Harju - DeSimone

Stolk - Lavins
Brooks - Sandwith
Rullier - Klingberg

Goehring
Passmore
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Tässä on kaksikko, mikä menisi minulla melkein siihen parempaan all-starsiin, vaikka olenkin vaan sivusta seurannut. Veikkaan, että aika monella on varsinkin Stolkista hyvin lämpöisiä muistoja.

Kyllähän Lavins ryntäilutaklauksillaan oli joidenkin mieleen asenteensa puolesta, Stolkista tuli taas joillekin kulttihahmo lähinnä IFK:n "BigBadRed..BigBadBob..BigBobRed...BigBobBig" jne Halkidiksen voittamisessa old school henkisessä rinkitappelussa. Divaritason pakkihan se Stolk tosiaan oli, mutta hyvät muistot,nostalgialisällä. En tiedä ovatko osumavalintoja anti-listoille, mutta eivät pelillisen panoksen puolesta kyllä mitään all stars ainestakaan.

Tällä kaudella Jokereilla - oli hankinnoista sitten vastuussa eniten Kurri, Vuorinen, Westerlund tai zambonikuski - on ollut hyvä osumaprosentti ulkkareissa. Myös Harjun ja McLeanin hankinnat olivat perusteltuja, vaikka ei homma toiminutkaan ja hudeiksi päätyivät.

Henrik Karlssonista on vielä aikaista sanoa muuta kun,ei ole ainakaan floppi, jos nyt ei yhtäkkiä vedä jotain neljän matsin kilpeläisiä putkeen, Henke voi hyvin päätyä silihen parempaan all starsiin vielä, ei noista veskareista tiedä. Sen sijaan Omark, Koukal ja Gunderson kuuluvat minusta jo nyt Jokereiden kaikkien aikojen parhaiden ulkkareiden rosteriin.

Mutta takaisin ketjun aiheeseen:

Gemondo kirjoitti:
Brooks - Sandwith

Tämä sillä varauksella, etten muista muita Brookseja Jokereissa kuin Alexin. Jos kuitenkin ollaan katsottu samaa Alex Brooksia Jokereissa, niin todella erikoinen valinta "anti-all stars ulkkareihin". Hyvä peruspakkihan tuo oli, eikä mikään huti.
.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Hah hah, hieno ketjunnosto. On näemmä lipsahtanut suomalaisia mukaan ulkomaalaisten anti-allstarsiin. Muutenkin mielenkiintoisia pelaajavalintoja, kuten tuo Fredrik Nilsson.

Jos pitäisi jotain anti-allstarsia lähteä ulkkareista kehittelemään, niin kyllähän tuota materiaalia on aikojen saatossa joukkueellinen kertynyt.

Maalivahdit:

Karl Goehring
Steve Passmore

Molemmmat maalivahdit itseoikeutetusti katastrofikaudelta 05-06. Goehring olisi ollut ihan hyvä veskari muuten, muttei saanut kiinni edes rantapalloa ja oli niin metriheikki, ettei yltänyt ylärimaan. Passmorea ei taasen kiinnostanut edes vähää alusta. Saaattoi nojailla ylärimaan ja ottaa hörpyt Hartsportista samalla kun peli on käynnissä.

Puolustajat:

Darcy Werenka - Terran Sandwith
Lee Sorochan - Darren Stolk
John Klingberg - Thomas Johansson

Ykkösparissa on kaksi aivan tajuttoman hidasta äijää luistimilla. Werenkan luistelu näytti siltä, kuin putkissa olisi ollut monta kiloa lyijyä ja Sandwithille tuotti ongelmia ehtiä vaihtoaitioon pelikatkolla. Sandwith hankittiin "kovaksi pojaksi", mutta ainoaksi näytöksi myllyistä jäi Vopatilta pataan ottaminen paikallisessa Nordiksella. Pelillisesti täysin turha tapaus,

Darren Stolk oli myös pelillisesti täysin turha, kaveri ei osannut edes luistella... Jokeriuran kohokohdaksi jäi Bob Halkidisin piekseminen täpötäyden Areenan edessä paikallisottelussa. Sorochan oli Masan ainut sainaus ilman Hjalliksen siunausta, täysin turisti. Ei kauaa hapantunut Jokereissa...

Kolmospariin sitten pari svenssonia, joilta odotettiin paljon. Johanssonista odotettiin kiekollista liideriä, veti puolet kaudesta Jokereissa tehden jäätävät tehot 1+2 +1 ja palasi joulutauolla Ruotsiin. Klingberg oli Kekäläisen hakuja. Nuori poika poti Jokereissa koti-ikävää ja ainoa muisto kaverista oli, kun kaatui alimpana pakkina paikallisderbyn ensimmäisessä vaihdossa päästäen Granlundin läpiajoon... Nykyään Klingberg vetää Dallas Starsin ykköspakkiparissa kovia peliminuutteja pelistä toiseen. Oli Jokereissa vaan liian aikaisin.

Hyökkäys:

Bates Battaglia - Michel Nylander - Pierre Dagenais
Eric Beaudoin - Justin Mapletoft - David Ling
David Nemirovsky - Quinn Hancock - Pavel Vostrak
Brett Harkins - Philip DeSimone - Matt Hussey

Ykkösketjussa kolme tuulennopeaa pelaajaa, joista kaikilla kova änäristatus. Battaglia pelasi piilottautui isoksi mieheksi hyvin kentälle. Nylander pelasi hyvin silloin kun huvitti, eli harvoin. Keskittyi muuten surffailemaan kentällä kunnon staran elkein. Muistetaan Tomi Pettisen telomisestaan ja kun lensi Oulussa pihalle kopautettuaan linjuria pohkeille, kun vaihdettiin aloituksesta ulos. Dagenais oli hidas kuin etana. Miehellä oli kova laukaus, mutta sen virittäminen kesti liian pitkään. Teki läpiajo-maalin Kärppiä vastaan Areenalla, hallissa oli tuon jälkeen pitkään melko hilpeä atmosfääri. En vieläkään tajua, miten ehti polkea niillä jaloilla Kärppä-vaihtoaition tienoilta maalille asti.

Kakkosketjussa pari Masan huikeaa löytöä syksyltä -05 ja Ling. David Lingin sisääntulo liigaan oli komea. Masa kuljetti hänet lentokentältä renkaat ulvoen suoraan DDR-bunkkeriin paikallisotteluun, jossa teki kolmannessa erässä uuden jäähyennätyksen kuitaten yhdestä tilanteesta 50min jäähyjä. En ikinä unohda sitä meteliä DDR-hallissa, kun kuuluttaja kuulutti Lingin jäähyjä.

Kolmosketjuun kolme sellaista tapausta, jotka ovat sinänsä ihan hyviä pelaajia, mutta Jokereissa syystä tai toisesta täysiä turisteja. Hancock hankittiin Jokereihin iopa kaksi kertaa. Keväällä -08 kaikki odottivat Masan hankkivan huipun veljeksen, mutta tulikin Hancock. Ei ollut mukavaa ei, mutta nyt noita aikoja muistelee lämmöllä...


Nelosketju on puhdas jenkkivitja, täynnä keikkatyöläisiä. Matt Husseysta odotettiin aikoinaan sateentekijää, mutta sai Jokereissa 11 ottelussa aikaan veretseisauttavat tehot 0+3. Pudotuspeleissä Huusey pelasikin piitkälti nelosketjussa 11 ottelua kiikaritehoin. Hussey on vetänyt muuten Jokeriaikansa jälkeen Saksan DEL-liigaa kovin tehoin. Tosin viime vuosina ura on ollut pahasti laskusuunnassa.
 

cheap_shot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Jokerit, KäPa, Liverpool
Tämä sillä varauksella, etten muista muita Brookseja Jokereissa kuin Alexin. Jos kuitenkin ollaan katsottu samaa Alex Brooksia Jokereissa, niin todella erikoinen valinta "anti-all stars ulkkareihin". Hyvä peruspakkihan tuo oli, eikä mikään huti.
.

Ehkä tássä haettiin Brooksin ns. toista tulemista Jokereihin kaudella 09-10, joskaan eipä Brooks silläkään kaudella tainnut pahemmin töppäillä, samaa tasoa kuin muu sen kauden jengi.

Mestaruuskauden Brooks mahtuu minun Jokereihini aina, ellei muisti tee tepposia kyseinen kaveri söi todellakin kumia pleijareissa, ja täytti kyllä ruutunsa moitteetta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös