UJK:n Riutta tähtikisan kärjessä

  • 782
  • 0

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jatkoajan tylsin työpaikka -titteli on kai jo jaettu, mutta tämän viestin ansioista tavoittelen ehdottomasti jatkoajan tylsin sunnuntai-iltapäivä -titteliä… Siis viime viikon sunnuntaina ei ollut muutakaan puuhaa. Ja töissähän mä tämän jutun tänään kasasin.

Jatkoajan toimittajat ovat jakaneet tähtiä raporttiensa yhteydessä. Pelattu (syystaukoon mennessä) on 95 matsia, joista 73 löytyy sivuilta juttu. Ahmoilta on raportoitu kaikki pelit, ja FPS:lta, KooKoolta, TuTolta ja UJK:lta kaikki kotipelit.

Tähtimääristä ei oikein voi vetää muita johtopäätöskia, kuin että ketkä ovat pärjänneen seuroissaan parhaiten jne.

Eniten tähtiä on kerännyt UJK:n hyökkääjä Topi Riutta, 21 kappaletta. Lähimpänä niskaan hengittävät Hermeksen nuori turkulaismaalivahti Teemu Lassila (18) ja Ahmojen vanha sotaratsu Jukka Penttinen (17). Penttinen on päässyt tähdistöön yhdeksässä ottelussa, Riutta ja Lassila kahdeksassa. Kärkinimi Riutan lisäksi FPS:n Andrei Makrov on alkukaudella arvioitu viidesti kolmen tähden arvoiseksi.

Sarjajumbo UJK:lta allaolevaan listaan on päässyt neljä pelaajaa. Kyseinen nelikko on kerännyt pussiinsa 2/3 kaikissa ukilaisille annetuista tähdistä. Kovin moni muu jääkotka ei siten tähtitiliään olekaan kartuttanut. Tähtien valossa sarjan tasaisin joukkue on ollut KooKoo, jolta tähtien makuun on päässyt peräti 19 pelaajaa. Sportissa vastuu on jakautunut 18 pelaajalle ja TuTossa 17.

21: Topi Riutta (UJK) [br]
18: Teemu Lassila (Hermes) [br]
17: Jukka Penttinen (Ahmat) [br]
16: Andrei Makrov (FPS) [br]
15: Janne Lehtinen (Ahmat) [br]
14: Matias Valavuo (UJK), Juha-Pekka Loikas (Ahmat) [br]
13: Lauri Lahesalu (Hokki), Jaakko Suomalainen (KJT), Miikka Jäske (Ahmat) [br]
12: Marko Ahosilta (KalPa), Tero Forsell (TuTo), Sami Häätylä (UJK) [br]
11: Sami Salonen (KalPa), Toni Mustonen (KJT), Timo Nurmberg (KooKoo) [br]
10: Niko Kantelinen (Jukurit), Sami Heinonen (K-Vantaa ja Ahmat), Jari Keltanen (KooKoo), Maksim Ivanov (UJK) [br]

Tähdet joukkuettain

Ahmat: [br]
Raportoidut ottelut: 16/16 [br]
Tähtiä saaneiden pelaajien lukumäärä: 16 [br]
Korkein tähtimäärä: Jukka Penttinen, 17 [br]

FPS: [br]
Raportoidut ottelut: 14/16 [br]
Tähtiä saaneiden pelaajien lukumäärä: 15 [br]
Korkein tähtimäärä: Andrei Makrov, 16 [br]

Hermes: [br]
Raportoidut ottelut: 12/16 [br]
Tähtiä saaneiden pelaajien lukumäärä: 15 [br]
Korkein tähtimäärä: Teemu Lassila, 18 [br]

Hokki: [br]
Raportoidut ottelut: 7/16 [br]
Tähtiä saaneiden pelaajien lukumäärä: 13 [br]
Korkein tähtimäärä: Lauri Lahesalu, 13 [br]

Jukurit: [br]
Raportoidut ottelut: 10/15 [br]
Tähtiä saaneiden pelaajien lukumäärä: 16 [br]
Korkein tähtimäärä: Niko Kantelinen, 10 [br]

Kiekko-Vantaa: [br]
Raportoidut ottelut: 11/16 [br]
Tähtiä saaneiden pelaajien lukumäärä: 35 [br]
Korkein tähtimäärä: Pete Suonpää ja Sami Heinonen , 7 [br]

KalPa: [br]
Raportoidut ottelut: 13/16 [br]
Tähtiä saaneiden pelaajien lukumäärä: 12 [br]
Korkein tähtimäärä: Marko Ahosilta, 12 [br]

KJT: [br]
Raportoidut ottelut: 12/15 [br]
Tähtiä saaneiden pelaajien lukumäärä: 13 [br]
Korkein tähtimäärä: Jaakko Suomalainen, 13 [br]

KooKoo: [br]
Raportoidut ottelut: 14/16 [br]
Tähtiä saaneiden pelaajien lukumäärä: 19 [br]
Korkein tähtimäärä: Timo Nurmberg, 11 [br]

Sport: [br]
Raportoidut ottelut: 10/16 [br]
Tähtiä saaneiden pelaajien lukumäärä: 18 [br]
Korkein tähtimäärä: Miika Jämsä ja Marko Härkönen, 8 [br]

TuTo: [br]
Raportoidut ottelut: 14/16 [br]
Tähtiä saaneiden pelaajien lukumäärä: 17 [br]
Korkein tähtimäärä: Tero Forsell, 12[br]

UJK: [br]
Raportoidut ottelut: 13/16 [br]
Tähtiä saaneiden pelaajien lukumäärä: 12 [br]
Korkein tähtimäärä: Topi Riutta, 21 [br]


Ainakin KooKoon osalta jaetut tähdet vastaavat aika hyvin todellisuutta. Grahn ja Nurmberg ovat loistaneet muutamassa pelissä, mutta muuten vastuu on jakautunut erittäin tasaisesti neloskenttää myöden. Mitenkäs muualla?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös