Tyttöjen maajoukkueet

  • 40 468
  • 393

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Minusta Suomessa on tehty myös paljon hyviä asioita naiskiekkoilun eteen.

Tässä olet ihan oikeassa ja tämä on tosi, ongelma vaan on siinä, että arvostus ei läpäise koko kenttää, eikä tästä johtuen jääkiekko vielä valikoidu yhdeksi tasa - arvoiseksi harrastus ja laji valittavaksi tytöille, siitähän tässä kirjoitellaan ja pohdiskellaan. Se, että harrastelut menee ns. perinteisien sukupuolijakojen perusteella saa tosiaan kiittää sitä asenneilmapiiriä, joka on jäänne jostain entisestä ajasta, kuvittele, että aikoinaan työparini, kovalla tasolla itsekin urheillut (kevyen keski sarjan nyrkkeilyn suomen mestari) kielsi pojiltaan jääkiekon liian väkivaltaisena lajina, pojat sitten valitsivat jalkapallon ja toinen heistä nousikin mj tasolle asti. Uskallan väittää, että oikealla viestinnällä, niitä kokeilijoita ja sen kautta lajin pariin jääviä löytyisi paljon enemmän kuin nyt, jos vain mukaan hyppääminen tehdään sekä houkuttelevaksi, että helpoksi, vanhemmat asenteineen toki vaikuttavat, mutta kaveripiiri vielä enemmän. Varsinkin valtakunnallisesti tällä on merkitystä, koska tyttökiekon osalta kartassa on vielä rutosti valkoista, eli työsarkaa ja jalkauttamista liitolla olisi nykyistä paljon enempään. Resursseista se ei ole kiinni, vain tahtotilasta ja oikeasta analyysistä.
 

Slide

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tämä lause on epätosi, ikävä kyllä. Massasta löytyy sitä paremmin lahjakkuutta mitä enemmän sitä on valmentaa parempaa. Ilman massaa valmentaja on kuin maalari ilman värejä, piirrä siinä sitten. Ihan nämä tyttöjen kisatkin osoitti, että kiekosta nauttivat lahjakkaat tytöt pärjää siinä missä pojatkin, jopa poikien kanssa tasaveroisesti tiettyyn ikään asti, tytöille tie kiekkoon vaan pitää kyetä tietoisesti viestiä mahdollisuudeksi. Arvostus on tietty yksi tasoittava asia ja tuolla mielellä miettiviä on kiekon parista saatava vähennettyä päättävissä tuoleissa, koska asenteesi on juuri se mikä suomen kiekossa jarruna kehitykselle on yhtenä tekijänä.

Älä vertaa arbuusia ja omenaa, nauti ne itsenään, siitä on kyse.
Miten olet päätynyt mietelmään, että en arvostaisi jääkiekkoa kokonaisuutena. Tasaveroisesti olen sen eteen työtä tehnyt ja teen edelleenkin. Lahjakkuus ei ole ratkaisu, työnteko on. Eivät kaikki hyvät pelaajat ole nuoruusiässä, eikä myöhemminkään, olleet erityisen lahjakkaita. Hyviä on useimmin tullut niistä, jotka tekevät enemmän työtä kuin muut. Näinpä kumoankin osin sinun lahjakkuusajattelun. Odottamalla massasta lahjakkuuksia, pää tulee vetävän käteen. Vai pitäisi minun lopettaa lajin parissa puuhaaminen? No sitä en tee, enkä toivo sinunkaan tekevän, tarvitsemme kaikkia nostaaksemme naiskiekkoilun tasoa paremmaksi. Harmittaa usein, kun tosiasiat ristitään negatiiviseksi. Peliä on katsottava kahdella silmällä, ilman värilaseja. Nähtävä mitä tapahtuu ja missä mennään. Sitten yhdessä haetaan suuntaa ja korjausliikkeitä, kaikki mielipiteet huomioiden ja tarkastellen.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Odottamalla massasta lahjakkuuksia, pää tulee vetävän käteen.

Kyllä minä tarkoitin, että massasta ihan seuloutuu enemmän kovempitasoista tekijää lajiin kuin lajiin. On höpöä ajatella, että tekstissäni julkitoin ajatuksen, että pelkkä lahjakkuus olisi tie minnekään. Veikkaan kuitenkin ja pidin sitä itsestään selvyytenä, että samalla työllä tulos on eri lahjakkaan kanssa, jos molempien verrokkien motivaatio on sama. Lisäksi, riittävästä massasta, vaikka ei ihan lahjakkainta suurta määrää ole muokattavana/kehitettävänä saa kovempitasoisen joukkueen kokonaistasoltaan kasattua, kuin pienemmästä massasta. Luulin näiden asioiden olevan itsestään selviä todellakin, mutta jos uskot, että pienemmästä massasta ilman lahjakkuuksia luot kovemman jengin, niin uskon kun näen ja sitten seison korjattuna.

Pyydän, älä ylitulkitse tekstieni sisältöä, vaan yritä ajatella ns. out of box tyyppisesti, mistä oikein on kysymys. Kun kirjoitin niistä asenteista joilla tulpataan edelleen Suomi kiekossa tietä naisille, en esittänyt edes puolen sanan mittaa sinusta ja puuhaamisestasi kiekon parissa, käytin ilmaisemaasi asennetta esimerkkinä laajemmasta asenteesta asiaa kohtaan ja edelleen, verrata poikien ja tyttöjen kiekkoa on loogisesti järjetön lähtökohta, eikä tuo tuolla pohjalla oikeaa vastausta asiaan.

Mitään, pienintäkään ristiretkeä ainoatakaan ruohojuuritason puuhaajaa kohtaan minulla ei ole, luulin sen jo aiemmista kirjoituksistani tulleen selville, mutta jos ei, niin alleviivattakoon sitä vielä tällä. Vastaus ja vastuu ei kuitenkaan ole niissä arkityöhön vihkiytyneissä, vaan siellä missä resurssit ja valta suuntaa muuttaa on. Tästä minä olen ymmärtääkseni ihan alleviivaten kirjoittanut kaiken aikaa, mutta jotenkin onnistuit sitten ottamaan herneen turhaan nenään, ihan suotta.
 

Slide

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä minä tarkoitin, että massasta ihan seuloutuu enemmän kovempitasoista tekijää lajiin kuin lajiin. On höpöä ajatella, että tekstissäni julkitoin ajatuksen, että pelkkä lahjakkuus olisi tie minnekään. Veikkaan kuitenkin ja pidin sitä itsestään selvyytenä, että samalla työllä tulos on eri lahjakkaan kanssa, jos molempien verrokkien motivaatio on sama. Lisäksi, riittävästä massasta, vaikka ei ihan lahjakkainta suurta määrää ole muokattavana/kehitettävänä saa kovempitasoisen joukkueen kokonaistasoltaan kasattua, kuin pienemmästä massasta. Luulin näiden asioiden olevan itsestään selviä todellakin, mutta jos uskot, että pienemmästä massasta ilman lahjakkuuksia luot kovemman jengin, niin uskon kun näen ja sitten seison korjattuna.

Pyydän, älä ylitulkitse tekstieni sisältöä, vaan yritä ajatella ns. out of box tyyppisesti, mistä oikein on kysymys. Kun kirjoitin niistä asenteista joilla tulpataan edelleen Suomi kiekossa tietä naisille, en esittänyt edes puolen sanan mittaa sinusta ja puuhaamisestasi kiekon parissa, käytin ilmaisemaasi asennetta esimerkkinä laajemmasta asenteesta asiaa kohtaan ja edelleen, verrata poikien ja tyttöjen kiekkoa on loogisesti järjetön lähtökohta, eikä tuo tuolla pohjalla oikeaa vastausta asiaan.

Mitään, pienintäkään ristiretkeä ainoatakaan ruohojuuritason puuhaajaa kohtaan minulla ei ole, luulin sen jo aiemmista kirjoituksistani tulleen selville, mutta jos ei, niin alleviivattakoon sitä vielä tällä. Vastaus ja vastuu ei kuitenkaan ole niissä arkityöhön vihkiytyneissä, vaan siellä missä resurssit ja valta suuntaa muuttaa on. Tästä minä olen ymmärtääkseni ihan alleviivaten kirjoittanut kaiken aikaa, mutta jotenkin onnistuit sitten ottamaan herneen turhaan nenään, ihan suotta.
En minä hernettä nekkuun vedä, älä huoli. Minusta on hienoa keskustella asioista, vaikka näkemykset osin poikkeavatki toisistaan. Päämäärän olen tulkinnut olevan kumminkin saman. Ei haittaa, vaikka käyttäisi hieman voimakkaampaakin tulkintaa. Karsastan tuota massa-ajatusta, vaikka tottahan se kuitenkin on. Meillä vaan ei ole tuota massaa käytettävissä. Kuten poikien puolella, myös tyttöjen- ja koko naiskiekkoilun puolella vaihtoehtoiset lajit verottavat harrastusmääriä. Itseasiassa koululiikunnan olemattomuus on yksi juurisyy, miksi välttämättä fyysiset lajit eivät vedä. Niillä mennään, mitä on. Hieman niin kuin kädestä suuhun eläen. Toivonpilkahdus voi olla näkyvissä nykyisen junioripolun merkeissä. Kaupungiosakiekkoilu, seurojen ikäluokkajoukkueet, A-luokitus, yli-ikäisten tyttöjen peluuttaminen ikäluokkajoukkueissa ja ennenkaikkea seuran pelaajarekrytointi ja valmentajien kannustus, saattavat jonkin ajan kuluttua tuota massaa kasvattaa. Ehkäpä aikaa riittää luistelun opettamiseen, terän käyttöön, syötön vastaanottoon ja kuvioihinkin. Joka tapauksessa jokainen tyttöpelaaja on tärkeä naiskiekkoilulle. Töitä on tehtävä.
 
Mitä nämä kisat ovat missä Suomi pelaa juuri nyt Itävaltaa vastaan? Minkä ikäisiä tyttöjä?

edit. Taitavat olla 2008 ja aiemmin syntyneitä eli U15.
 
Viimeksi muokattu:

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Mitä nämä kisat ovat missä Suomi pelaa juuri nyt Itävaltaa vastaan? Minkä ikäisiä tyttöjä?
Euroopan nuorten olympiafestivaalit eli Euroopan olympiakomiteoiden kisat nuorille. Käytännössä N16-Leijonatpennut, jotka pelaa tyttöjen sarjassa. Piti kirjoittaa jo aiemmin näistä kisoista jonkinlainen ennakko tänne ketjuun, mutta en ehtinyt. Kisat mielenkiintoiset siitäkin näkökulmasta, että tuolla voi olla ensi vuoden N18 MM-kisojen pelaajia. Etenkin hyökkäys menee Tyttöleijonilla ihan uusiksi, kun yhtä pelaajaa lukuunottamatta kaikki pelaajat olivat tänä vuonna 2005 syntyneitä.


Maalivahdit:

Kerttu Kuja-Halkola, 2007, JYP
Emilia Piekkari, 2007, TIHC/HTUHC, Lapin urheiluakatemia

Puolustajat:

Nelly Andersson, 2007, Titaanit/HIFK, Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemia
Sara Holopainen, 2007, KJT-Haukat
Iiris Hämäläinen, 2007, Rockets
Vilma Nurmisto, 2007, Forssan Palloseura
Elli Pohjanaho, 2007 HC Nokia/Ilves
Enni Riikonen, 2007, Kiekkohait/Salo HT
Riia Saarni, 2007, HaKi/K-Espoo

Hyökkääjät:

Anastasia Borodina, 2008, Raision Nuorisokiekko
Abigail Byskata, 2007, Team Kuortane
Leni Granroth, 2008, EVU, Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhea
Ella-Sofia Hautala, 2008, Hermes
Laura Kivelä, 2008, Kärpät
Julia Kuhta, 2008, HJK/HIFK, Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhea
Eva Lamberg, 2007, HPK, Urheiluakatemia Tavastia
Annika Marjatsalo, 2007, PaRa
Noora Puhto, 2008, KJT-HAUKAT
Senja Siivonen, 2008, Lukko/UJK, Lapin urheiluakatemia
Jannika Sten, 2008, Pelicans

Johtoryhmä:

Mika Väärälä, päävalmentaja
Marjo Voutilainen, valmentaja
Vesa Lehtonen, valmentaja
Severi Kinnunen, maalivahtivalmentaja
Janne Hautamaa, huoltaja
Tarja Koski, fysioterapeutti
Sofia Pohjanen, joukkueenjohtaja



Otteluohjelma:
Su 22.01. klo 13.00 Itävalta – Suomi
Ma 23.01. klo 17.00 Suomi – Sveitsi
Ti 24.01. klo 21.00 Suomi – Slovakia

To 26.01.
16.30 Sijat 7–8
20.30 Sijat 5–6
Pe 27.01.
13.30 Sijat 3–4
17.30 Sijat 1–2
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Euroopan nuorten olympiafestivaalit (EYOF)
22.1.2023 Itävalta–Suomi 0–5
(0–2, 0–3, 0–0)
Laukaukset: 29–28

Maalit:
07:47 FIN 1–0 Sten (Lamberg) AV
19:48 FIN 2–0 Kuhta (Byskata)
33:00 FIN 3–0 Pohjanaho (Sten)
36:39 FIN 4–0 Sten (Lamberg)
38:41 FIN 5–0 Hautala (Lamberg)

-Ottelun tilastot

Suomen kokoonpano

11 Hautala – 20 Sten – 26 Lamberg (A)
24 Kuhta – 14 Puhto – 13 Byskata (C)
21 Siivonen – 22 Kivelä – 25 Borodina
3 Riikonen – 9 Granroth – 29 Marjatsalo

7 Pohjanaho – 2 Andersson
6 Nurmisto – 8 Saarni (A)
5 Hämäläinen – 4 Holopainen

31 Piekkari 29/29 - 100 % - 60:00
(1 Kuja-Halkola)

(Ketjut ja pakkiparit ilmoitettu noin, mutta varsinaisissa pelipaikoissa voi olla heittoa. Esim. sentteri saattaa ollakin merkitty laidalle tai pakkiparin puolet väärinpäin.)

En nähnyt peliä kokonaan. Sen verran, mitä ehdin katsoa, niin aika ennakkoluulojeni tapaan Suomi oli ylivoimainen. En tiedä, oliko Suomen tytöt oikeasti päätä pidempiä, mutta siltä se ainakin näytti kaukalossa nähtyjen esitysten perusteella. Ilmoitettujen kokoonpanojen perusteella kuitenkin oli kyse samanikäisistä pelaajista.

Ehkä tässä näkyi nyt Suomen eduksi myös se U18-tyttöjen MM-kisojen yhteydessä esille noussut aihe eli pelaajamassa. Vaikka pohjoisamerikkalaisiin maihin verrattuna Suomessa on vain murto-osa jääkiekkoa pelaavia naisia ja tyttöjä, niin maailman mittakaavassa ja varsinkin Itävaltaan verrattuna Suomi on jääkiekkojättiläinen myös naisten ja tyttöjen jääkiekossa. IIHF:n tilastojen perusteella Suomen 66 687 rekisteröityneestä jääkiekkoilijasta on 6 145 naisia ja tyttöjä. Itävallassa rekisteröityjä jääkiekkoilijoita on yhteensä 7 232, joista 591 on naisia ja tyttöjä.

Suomen tytöt pelaa seuraavan pelin huomenna maanantaina klo 17.00 Sveitsiä vastaan. Vastus on todennäköisesti huomattavasti Itävaltaa kovempi.

Alkulohko päättyy tiistaina Slovakiaa vastaan, jonka riveissä näyttäisi pelaavan U18 MM-kisojen pistepörssin voittanut MVP ja ilmaveivimaalilla somehitiksi noussut 14-vuotias teinisensaatio Nela Lopušanová.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Euroopan nuorten olympiafestivaalit
23.1.2023 Suomi–Sveitsi 2–0
(2–0, 0–0, 0–0)
Laukaukset: 16–33

-Ottelun tilastot

Maalit:
04:27 FIN 1–0 Lamberg (Sten)
08:41 FIN 2–0 Andersson (Borodina)

Suomen kokoonpano:
11 Hautala – 20 Sten – 26 Lamberg (A)
24 Kuhta – 14 Puhto – 13 Byskata (C)
21 Siivonen – 22 Kivelä – 25 Borodina
kiertävä – 29 Marjatsalo – 9 Granroth

7 Pohjanaho – 2 Andersson
6 Nurmisto – 8 Saarni (A)
5 Hämäläinen – 4 Holopainen
3 Riikonen

1 Kuja-Halkola 33/33 – 100 % – 60:00
(31 Piekkari)

Kumpaakaan maalia en nähnyt, kun pelin ottelulähetys oli jostain syystä Offline-tilassa avauserässä, kun yritin katsoa peliä. Suomi oli siis jo 2–0-johdossa, kun pystyin katsomaan peliä. Leijonapennut puolustivat omaa aluetta hyvin ja maalivahti Kerttu Kuja-Halkolalta hoiti loput. Kovin vaarallisia paikkoja ei näkemäni lähetyksen aikana syntynyt Suomen päätyyn, vaikka torjuttavaa kertyi 33 laukausta. Tuota selittää osaltaan Suomen 12 jäähyminuuttia. Osa niistä johtui fyysisestä pelaamisesta, osa huolimattomuudesta. Joka tapauksessa tuossa oli liikaa jäähyjä, vaikka Sveitsi ei ylivoimia pystynytkään hyödyntämään.

Suomen turnaus jatkuu tiistaina klo 21 Slovakiaa vastaan, joka hävisi eilen Sveitsille 3–4. Puhtaalla pelillä olevalla Suomella on siis hyvä tilanne mahdollista loppuottelupaikkaa ajatellen. Slovakia tosin voittanee tänään vielä Itävallan ja voisi siis myös Suomen voittamalla nousta vielä tasapisteisiin. Jos keskinäinen ottelu toimii tiebrakerina, kuten arvokisoissa yleensä toimii, slovakit voisivat siis nousta vielä ohi. Suomelle riittää, kunhan ei häviä Slovakia-ottelua varsinaisella peliajalla.

Suomen hyökkäysketjut ja pakkiparit on rakennettu fiksusti. Kolmeen ketjuun ja kahteen pakkipariin löytyy oikealta laukova pelaaja oikealle. Ykkösketjun sentteri Jannika Sten (2007) ja oikea laita Eva Lamberg (2008) ovat tehneet nyt kahteen peliin neljä pistettä pelaajaa kohden, joten heillä voisi olla potentiaalia pelata jo vuoden päästä U18 MM-kisoissa. Ykköspakkipari Elli Pohjanaho (2007) ja Nelly Andersson (2008) tuntuvat olevan niin tasakentällisin kuin erikoistilanteissakin valmennuksen ykkösvaihtoehto ja hekin saattavat olla piakkoin Tyttöleijonien kokoonpanossa. Tosin puolustuksen osalta tämän vuoden joukkue ei hajoa ihan täysin, joten tyhjiä paikkoja on todennäköisesti vähemmän tarjolla.

* * *

Karkaan ajatuksissa hieman EYOF-kisoista Tyttöleijonien tulevaisuuteen. Ketä tämän vuoden kisoista jatkaa mahdollisesti ensi vuonna ja ketä voisi nousta yli-ikäiseksi kasvaneen 2005-ikäluokan tilalle.

Östersundissa pelanneet Tyttöleijonat, jotka ovat ikänsä puolesta edustuskelpoisia vielä ensi vuonnakin

Abigail Byskata (2007) – XXX – XXX
XXX – XXX – XXX
XXX – XXX – XXX
XXX – XXX – XXX
XXX

Jennika Ojala (2006) – Tuuli Tallinen (2006)
Ilona Palin (2006) – XXX
XXX – XXX
XXX

Kerttu Kuja-Halkola (2007)
Venla Varis (2006)
XXX


Alla vielä 2006-syntyneitä pelaajia, jotka edustivat Suomea Vuokatin EYOF-kisoissa maaliskuussa 2022 ja Budapestin U16 Eurooppa Cupissa toukokuussa 2022, mutta eivät olleet nyt U18 MM-kisoissa Östersundissa ja ovat yli-ikäisiä käynnissä olevassa EYOF-turnauksessa.

Maalivahdit:
Lilia Huovinen 2006

Puolustajat:
Erika Kankkunen 2006
Veera Pitkäaho 2006
Nanna Timonen 2006

Hyökkääjät:
Emma Andersson 2006
Emma Ekoluoma 2006
Silja Härkönen 2006
Amanda Julkunen 2006
Julia Kuusisto 2006
Charlotta Lundström 2006
Aino Palosaari 2006
Mira Saarinen 2006
Eerika Siekkinen 2006
Roosa Vuosalmi 2006

Tuota 2006-syntyneiden listaa, kun katsoo, niin aika monta Naisten Liigastakin tuttua nimeä siinä on. Etenkin hyökkääjien osalta kyllä ihmetyttää edelleen hieman, että eikö yksikään heistä olisi mahtunut mukaan joukkueeseen. Toisaalta voihan olla, että Kuisma otti tietoisen riski yrittää lottovoittoa samalla rungolla, joka voitti kesäkuussa 2022 Kanadan alkulohkossa ja hävisi välierän vain maalilla. Eikä se välierävoitto nytkään ollut jatkoaikamaalia kauempana.

Voi myös olla, että Kuisma ei esimerkiksi ole muutenkaan jatkamassa enää ensi kaudella Kuortaneella sekä Tyttöleijonien päävalmentajana ja halusi siksi laittaa kaikki peliin. Varsinkin nuorten maajoukkueen kohdalla on tietysti aina tasapainottelua yksittäisen vuoden menestyksen ja jatkuvuuden välillä. Jälkimmäistä tukee, jos nuoremmasta ikäluokasta on edes muutamia kärkipelaajia haistelemassa arvokisatunnelmaa jo alaikäisenä. Näin oli taisi olla esimerkiksi tämän nykyisen EYOF-joukkueen kapteenin Abigail Byskatan kohdalla, joka oli Tyttöleijonien ainoa alaikäinen hyökkääjä Östersundissa. Pakko silti todeta, että 2006-syntyneissä ei taida olla tarjolla esimerkiksi Vanhasen, Salosen ja Keräsen tasoista ykkösketjua.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Euroopan nuorten olympiafestivaalit
24.1.2023 Suomi–Slovakia 2–4
(0–1, 2–2, 0–1)
Laukaukset 29–40

Maalit:
05:10 SVK 0–1 Lopusanova (Tothova, Lackova) PP
22:23 FIN 1–1 Byskata (Puhto, Siivonen)
25:49 SVK 1–2 Karkoskova (Lopusanova, Lackova) PP
29:06 FIN 2–2 Lamberg (Siivonen, Sten)
29:44 SVK 2–3 Lackova (Tothova, Lopusanova)
53:13 SVK 2–4 Lopusanova (Karkoskova)

-Ottelun tilastot

Suomen kokoonpano:
21 Siivonen – 14 Puhto – 13 Byskata (C)
24 Kuhta – 20 Sten – 26 Lamberg (A)
9 Granroth – 22 Kivelä – 25 Borodina
11 Hautala – 29 Marjatsalo – kiertävä

7 Pohjanaho – 2 Andersson
6 Nurmisto – 8 Saarni (A)
5 Hämäläinen – 4 Holopainen
3 Riikonen

1 Kuja-Halkola 36/40 - 90,0 % - 60:00
(31 Piekkari)

Alkulohkon viimeisestä ottelusta Suomella harmillinen tappio, joka ymmärtääkseni tarkoittaa pronssipeliin joutumista. Suomella oli otteluun lähdettäessä kaikki avaimet omissa käsissä, koska alla oli Itävallasta 5–0-voitto ja Sveitsistä 2–0-voitto. Suomi ei ollut siis päästänyt vielä yhtään maalia, kun taas Slovakia hävisi Sveitsille 3–4 ja voitti Itävallankin vain yhdellä maalilla 5–4.

Näin tälläkin kerralla vain viimeisen erän ja siinäkin striimi pätki välillä todella pahasti. Näkemäni ja tilastojen perusteella Suomen pää ei valitettavasti tainnut kestää tiukassa paikassa. Slovakia teki avausmaalin ja Suomen molempien tasoitusten jälkeen pääsi uudestaan johtoon. Pahin tilanne oli toisessa erässä, kun vain 38 sekuntia 2–2-tasoituksen jälkeen kiekko oli jälleen Suomen maalissa. Valitettavasti aiempien pelien hyvästä esityksestä varsinkaan puolustuksessa ei ollut jälkeäkään. Ennakkoon vaaralliseksi tiedetty Nela Lopusanova keräsi 2+2-pisteet, oli mukana jokaisessa Slovakian maalissa ja aiheutti Suomelle usean jäähyn. Jo edellisissä otteluissa Suomen jäähyily pisti silmään ja rangaistusminuutteja kertyi tälläkin kerralla 10.

Valitettavasti kiekko poltteli Suomella lavassa ja syöttöjen laatu oli usein heikko. Hyökkäysalueella Suomi ei saanut kovinkaan paljon aikaan. Parhaimmillaankin peli jäi pyörimään laitoihin ja kulmiin. Slovakia sen sijaan pystyi tekemään kaksi ylivoimamaalia.

Ottelun ja finaalipaikan ratkaisi lopullisesti tapahtumaketju kolmannessa erässä. Suomi pääsi ylivoimalle, jonka aikana kiekkoa ei kuitenkaan saatu rauhoitettua hyökkäysalueella. Ylivoima päättyi Suomen jäähyyn, kun slovakialaiset olivat karkaamassa maalintekoon alivoimalla. Tasavajaan ja jäähyn tapettuaan Suomi joutui uudestaan alivoimalle. Senkin Suomi selvitti, mutta hetkeä myöhemmin avaus omasta päädystä epäonnistui, kun puolet suomalaisista oli vaihtamassa. Lopusanova iski itsensä läpiajoon ja harhautti näyttävästi Kuja-Halkolan. Loppu oli valitettavasti kosmetiikkaa näennäisestä hyökkäyspään painostuksesta huolimatta, eikä Suomi päässyt edes maalin päähän, joka olisi voinut vielä pelastaa loppuottelupaikan.

En ole ihan varma turnauksen tiebrake-säännöistä, mutta Sveitsillä on keskiviikkona joka tapauksessa vielä mahdollisuus nousta Slovakian ja Suomen kanssa tasapisteisiin. Jos säännöt menevät samalla tavalla kuin IIHF:n turnauksissa yleensä, tasatilanteessa verrattaisiin kolmen joukkueen keskinäisten pelien pisteitä ja maaleja. Tuossa vertailussa Slovakian kahden maalin voitto Suomesta nostaa heidät siltikin yhden maalin erolla Suomen edelle eli kolmannen erän takaisku saattoi ollla loppuottelupaikan suhteen ratkaiseva. Jos Sveitsi ei voita keskiviikkona Itävaltaa, Slovakia on silloinkin lohkon ykkönen voitettuaan Suomen keskinäisessä ottelussa, kun kahden tasapisteissä olevan joukkueen vertailussa ratkaisee keskinäinen ottelu. Suomi on silloin toinen ja Sveitsi jää kolmanneksi. Suomi näyttäisi siis päätyvän joka tapauksessa pronssiotteluun.

Koodi:
Lohko A
SVK 3. 2-0-0-1 12-10 +2 6
FIN 3. 2-0-0-1  9- 4 +5 6
SUI 2. 1-0-0-1  4- 5 -1 3
AUT 2. 0-0-0-2  4-10 -6 0


Keskinäisten otteluiden vertailu SVK-FIN-SUI

SVK 2. 1-0-0-1 7-6 +1 3
FIN 2. 1-0-0-1 4-4  0 3
SUI 2. 1-0-0-1 4-5 -1 3
Alempaan vertailuun päädytään siis vain, jos Sveitsi voittaa Itävallan varsinaisella peliajalla, mutta silläkään ei ole lohkon järjestyksen kannalta merkitystä. Vertailuun vaikuttavat pelit on jo pelattu aiemmin.

Pronssiottelu pelataan perjantaina klo 13.30 Suomen aikaa. Vastustaja selviää vasta keskiviikkona, kun B-lohkon sijoitukset ratkeavat. Suomen vastustaja on todennäköisesti Ruotsi, joka hävisi jatkoajalla keskinäisen ottelun lohkoa johtavaa Tšekkiä vastaan. Italia ja Saksa ovat todennäköisesti kevyitä vastustajia molemmille.
 

SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pidän nyt suoremman puheenvuoron, koska näen keskustelukulttuurissa ongelma kohdan. Kriittinen keskustelu yleensä leimataan ja äänekkäimmin äänessä on usein vähän sivummassa olevat ihmiset.

Asenne muutoksista paljon puhutaan ja olen siitä samaa mieltä että sellainen tarvitaan, mutta mihin? Tämän sanon suoraan: Naisten/tyttöjen pitää poistua välittömästi sieltä uhrin asemasta. Se ei tuo yhtään kehitystä. Se ei toimi että kun itsellä ei ole jotain saavutettavissa olevaa syytetään siitä muita "koska nuo".

Karu fakta on se että naisten kiekko ei ole kiinnostavaa. Sitä seurattaisiin ja harrastettaisiin enemmän jos se sitä olisi. Ja millä siihen päästään että se olisi kiinnostavaaa, en tiedä, mutta ei ainakaan sillä että muiden täytyisi muuttaa jotain?

Seuraan naisurheilusta tennistä sekä pesäpalloa ja molemmista myös maksan, koska se on kilpailullista, viihdyttävää sekä kiinnostavaa. Katson ilmaiseksi naiskiekkoa ja futista, mutta en aio näistä maksaa.

Omat tyttäret saavat kokeilla monia lajeja ja harrastaa mitä lystää.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Itävalta voitti tänään Sveitsin hieman yllättävästikin 3–0, eikä kolmen joukkueen vertailua siis tarvittu. Lohkovoitto ratkesi näin suoraan eilisen Suomi–Slovakia-ottelun tuloksen perusteella. Suomen kohtalona on siis EYOF-pronssiottelu. Vastustaja selviää tänään, kunhan Tšekki ja Ruotsi pelaavat omat ottelunsa. Tšekki voitti heidän keskinäisen vasta varsinaisen peliajan jälkeen.

Turnauksen kannalta olisi varmaan mielenkiintoista, jos loppuottelussa olisi vastakkain Tšekki ja Slovakia sekä pronssista pelaisi Suomi ja Ruotsi. Suomi–Slovakia-pelissä oli paikalla slovakkien äänekäs kannattajaryhmä. Myös Tšekeistä on lyhyt matka Itävallan puolelle.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla saatiin eilen pelattua loppuun myös B-lohko.

Ruotsi–Saksa 7–1
Tšekki–Italia 7–2

B-lohkon sijoitukset
Koodi:
Tšekki 3. 2-1-0-0 19- 5 8p
Ruotsi 3. 2-0-1-0 15- 5 7p
Italia 3. 1-0-0-2  8-16 3p
Saksa  3. 0-0-0-3  5-21 0p

Tänään torstaina 26.1. ohjelmassa

klo 16.30 ottelu 7. sijasta
Sveitsi–Saksa

klo 20.30 ottelu 8. sijasta
Itävalta–Italia

Jostain syystä kisasivuston otteluohjelmassa ei ole vielä julkistettu mitalipelejä. En ole myöskään löytänyt mustaa valkoisella turnausjärjestelmästä. Kaiken järjen mukaan perjantaina kirkkaammista mitaleista pelaa kuitenkin alkulohkojen voittajat Tšekki ja Slovakia ja pronssimitalista pelaavat lohkokakkoset Suomi ja Ruotsi.

En ole Tšekin ja Ruotsin otteluita nähnyt, mutta todennäköisesti ne ovat ennakkosuosikkeja omissa mitalipeleissään. Jos tämä arvioni pitää paikkansa, Suomelle olisi siis luvassa sama 4. sija kuin U18-tyttöjen MM-kisoista. Tosin tällä kertaa edeltä puuttuu kokonaan USA ja Kanada.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Europan nuorten olympiafestivaalien sivuston otteluohjelma on päivitetty nyt myös mitalipelien osalta

Suomi kohtaa pronssiottelussa Ruotsin, kuten arvelinkin aiemmassa viestissä. Tšekki ja Slovakia pelaavat kullasta.

pe 27.1.2023
klo 13.30 pronssiottelu Suomi–Ruotsi
klo 17.30 loppuottelu Slovakia–Tšekki
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Euroopan nuorten olympiafestivaalien pronssiottelu
27.1.2023 Suomi–Ruotsi 3–2 VL
(1–0, 0–1, 1–1, 0–0, 1–0)
Laukaukset 27–49

-Ottelun tilastot

Suomen kokoonpano:
24 Kuhta – 20 Sten – 26 Lamberg (A)
21 Siivonen – 22 Kivelä – 13 Byskata (C)
9 Granroth – 29 Marjatsalo – 25 Borodina
11 Hautala – 14 Puhto – kiertävä

7 Pohjanaho – 8 Saarni (A)
4 Holopainen – 2 Andersson
6 Nurmisto – 3 Riikonen
5 Hämäläinen

31 Piekkari 47/49 - 95,9 % - 65:00
(1 Kuja-Halkola)

Työnteko häiritsi hieman ottelun seuraamista, mutta sen mitä ehdin nähdä, Ruotsi oli ison osan ottelusta aktiivisempi osapuoli luistellen ja halliten kiekkoa enemmän. Suomi johti kuitenkin avauserän jälkeen 1–0, kun ykkösketjun tutkapari Sten–Lamberg loihti jälleen kerran yhden maalin.

Toisessa erässä Suomi otti kaksi jäähyä jälkimmäisellä Ruotsi tuli tasoihin. Toisessa erässä Ruotsilla oli paikkoja useampaankin maaliin, mutta erätauolle mentiin kuitenkin tasatilanteessa.

Kolmas erä oli jäähyjen sävyttämä, vaikka peli ei kovin rumaa ollutkaan. Tuomarilinja oli vaan todella tiukka. Erän alussa Ruotsi näytti jälleen vahvemmalta joukkueelta, mutta Suomi selvitti kaksi jäähyä ja siirtyi kuitenkin erän puolivälissä ylivoimalla johtoon. Elli Pohjanaho laukoi siniviivalta ja kapteeni Abigal Byskata ohjasi kiekon Ruotsin maaliin. Kuusi minuuttia myöhemmin pelattiin tasavajaalla, joka näytti enemmän Ruotsin ylivoimalta. Lopulta Elsa Pallin pääsi vapaasti laukomaan B-pisteeltä kiekon etukulman ylänurkkaan. Varsinaisen peliajan lopussa maali oli lähempänä Ruotsille, mutta Suomi kesti summeriin asti.

Jatkoaikaa pelattiin 4vs4-koostumuksilla 10 minuuttia. Tuomarilinja muuttui edellisestä erästä huomattavasti ja jatkoaika pelattiin ilman rangaistuksia, vaikka joistain tilanteista olisi saanut kolmannessa erässä ihan varmasti jäähyn. Jatkoajan aluss jatkui Ruotsin ote, mutta kympin loppua kohden hallinta siirtyi lievästi Suomelle. Vaaraalliset maalipaikat olivat kuitenkin vähissä molemmissa päissä.

Voittolaukauskilpailua edettiin kaksi paria maaleitta. Kolmannessa parissa Emilia Piekkari torjui ruotsalaisen yrityksen, mutta kapteeni Byskata siirsi Suomen johtoon. Seuraavillakin kahdella yrityksellä Ruotsi jäi maaleitta, joten Suomen viimeistä laukojaa ei edes tarvittu.

Suomen tyttöjen hieno taistelu palkittiin pronssimitalilla. Tämäkin ottelu tuntui noudattavan turnauksessa nähtyä kaavaa, jossa Suomi oli enemmän puolustuskannalla ja vastustaja päätyi laukomaan Suomea enemmän yrittäessään murtaa tiivistä puolustusta. Tämäkin on tietysti yksi tapa pelata ja Suomen maajoukkueet ovatkin monesti menestyneet tällä tavalla. En tiedä hämääkö tuo tapa lähestyä peliä, mutta omaan silmään Ruotsi pelasi paremmin. Suomi onnistui silti kääntämään tiukan ottelun edukseen. Ei vähiten 47 laukausta torjuneen Emilia Piekkarin ansiosta. Viime vuonna Ruotsi juotti Vuokatissa jatkoajalla katkeraa kalkkia ja jätti Suomen pronssipeliin tässä samassa turnauksessa, joten revanssi oli ainakin siitä näkökulmasta makoisa.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Myös Tyttöleijonat pelaa tällä maajoukkuetauolla. Vierumäellä pelataan 9.–11.11.2023 neljän maan turnaus, johon osallistuu Suomen lisäksi Japani, Saksa ja Tšekki.

Turnauksen otteluohjelma

To 09.11.
15.30 Japani–Tšekki
18.30 Suomi–Saksa

Pe 10.11.
15.30 Saksa–Tšekki
18.30 Suomi–Japani

La 11.11.
13.00 Tšekki–Suomi
16.30 Saksa–Japani

-Turnaus Jääkiekkoliiton tulospalvelussa

Suomen kokoonpano

Maalivahdit (2)
Huovinen Lilia, Team Kuortane (2006)
Kuja-Halkola Kerttu, Team Kuortane (2007)

Puolustajat (7)
Andersson Nelly, HIFK Helsinki (2007)
Holmberg Heidi, HIFK Helsinki (2006)
Ojala Jennika, Team Kuortane (2006)
Palin Ilona, HIFK Helsinki (2006)
Pohjanaho Elli, HC Nokia (2007)
Tallinen Tuuli, Team Kuortane (2006)
Timonen Nanna, Ilves Tampere (2006)

Hyökkääjät (13)
Byskata Abigail, Team Kuortane (2007)
Ekoluoma Emma, Kärpät Oulu (2006)
Julkunen Amanda, TPS Turku (2006)
Kankkunen Erika, Team Kuortane (2006)
Kuusisto Julia, Ilves Tampere (2006)
Lamberg Eva, HPK Hämeenlinna (2007)
Lehikoinen Aino, HIFK Helsinki (2009)
Loponen Emmi, K-Laser Oulu (2009)
Nurmisto Vilma, TPS Turku (2007)
Siekkinen Eerika, Team Kuortane (2006)
Siivonen Senja, Team Kuortane (2008)
Sten Jannika, Pelicans Lahti (2008)
Tapani Tinja, LaJy Laitila (2009)

* * *

9.11.2023 Suomi–Saksa 6–1 (2–0, 2–0, 2–1)
50 katsojaa

-ottelun tilastot

Suomen kokoonpano

10 Emma Ekoluoma – 28 Tinja Tapani – 25 Abigail Byskata
23 Amanda Julkunen – 20 Vilma Nurmisto – 18 Emmi Loponen
21 Jannika Sten – 29 Julia Kuusisto – 11 Aino Lehikoinen
15 Erika Kankkunen – 16 Eerika Siekkinen – 27 Eva Lamberg
22 Senja Siivonen (13.hyökkääjä)

13 Jennika Ojala – 8 Tuuli Tallinen
9 Nanna Timonen – 2 Nelly Andersson
12 Elli Pohjanaho – 4 Heidi Holmberg
3 Ilona Palin

1 Lilia Huovinen 11/12 – 91,7 % – 60:00
(31 Kerttu Kuja-Halkola)



 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Discovery auki, huomio jotta siellä painetaan U18 mm-kisojen avausta Tshekkiä vastaan.

Streami auki 2-2 tilanteessa 3.erä. Loppuminuuteilla alivoimalle. Purku ränniin, kiekko Tshekki-viivapelaajan lavan yli, 2vs1 ja hienolla viimeistelyllä voittomaali 58.06. Emma Ekoluoman täydentäessä puhtaan kypärätempun.

Sapovalivova paino maalit kahteen ekaan erään.

1-2 yv 36.28 Ekoluoma (Byskata-Kuusisto)
2-2 yv 44.58 Ekoluoma (Kuusisto-Tallinen)
3-2 av 58.06 Ekoluoma (Byskata-Ojala)
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Tämän vuoden MM-kisat alkoivat jo ennen kuin ehdin kirjoittaa tänne minkäänlaista alustusta. Toinenkin Suomen ottelu on jo käynnissä, mutta ehkä silti parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

U18-tyttöjen MM-kisat pelataan tänä vuonna Sveitsin Zugissa 6.–14.1.2024.

-Turnauksen nettisivut
-Turnaus Jääkiekkoliiton nettisivuilla


Muuttunut turnausjärjestelmä

IIHF:n aiemman päätöksen mukaisesti turnausjärjestelmää on muutettu ja tyttöjen MM-kisoissa kokeillaan tänä vuonna kahta tasavertaista alkulohkoa. Tyttöjen MM-kisoissa pelattiin vuoden 2015 turnauksesta lähtien kahdessa eri tasoisessa alkulohkossa naisten MM-kisojen tavoin. Lähes jokaisessa naisten ja tyttöjen arvokisaturnauksessa tuota kahden eri tasoisen alkulohkon järjestelmää ihmetelläänkin, vaikka sille on ollut sinänsä ihan järkevät perustelut joukkueiden isoista tasoeroista johtuen. Onneksi etenkin tyttöjen MM-kisoissa tasoerot ovat viime vuosina olleet pienemmät niin pohjoisamerikkalaisiin kuin muidenkin joukkueiden välillä. Juniorikisoissa joukkueiden kokoonpanot ja iskukyky vaihtelee muutenkin aikuisia enemmän vuosittain. On siis kaikin tavoin reilua, että edellisen vuoden menestys ei paina niin paljon seuraavan vuoden otteluohjelmassa.

Mikäli kokemukset ovat hyviä, samaa järjestelyä kokeillaan todennäköisesti jossain vaiheessa myös naisten MM-kisoissa, joissa on tosin kymmenen joukkuetta. Naisten kisoissa on kyllä edelleen tasoerojen suhteen monta porrasta ja ne ovat myös aika jyrkkiä. Lisäksi myös alkulohkon Kanada–USA-ottelun katoaminen aiheuttaisi varmasti vastalauseita TV-yhtiöiltä, joten muutosta ei kannata odottaa vielä hetkeen. Ainakin tämän kevään MM-kisoissa naiset pelaavat vielä alkulohkot tasoryhmissä.

Turnausjärjestelmän muuttuminen vaikuttaa myös jatkopeleihin. Välieriin ei selviä enää suoraan yksikään joukkue, vaan kaikki kahdeksan joukkuetta pelaavat puolivälierissä. Neljän puolivälieräottelun voittajat jatkavat mitalipeleihin. Häviävät jakautuvat sijoitusotteluihin alkulohkojen rankingin perusteella. Sijoitusotteluita pelataan kaksi: yksi sijoista 5–6 ja yksi sijoista 7–8. Ymmärtääkseni jälkimmäisen ottelun häviäjä putoaa IA-divisioonaan ja tekee tilaa sieltä nousevalle joukkueelle.

A-lohkoB-lohko
KanadaUSA
SuomiRuotsi
TšekkiSveitsi
SaksaSlovakia

-The Hockey Newsin ennakko kaikista joukkueista

Jatkoajan verkkolehden puolella on esitelty jokaisesta joukkueesta muutama mielenkiintoinen pelaaja.


Tyttöleijonat Sveitsissä

Maalivahdit (3):
1 Huovinen Lilia, 2006, Team Kuortane
31 Kerttu Kuja-Halkola, 2007, Team Kuortane
32 Emilia Piekkari, 2007, Kärpät

Puolustajat (7):
2 Nelly Andersson, 2007, HIFK Helsinki
3 Ilona Palin, 2006, HIFK Helsinki
4 Heidi Holmberg, 2006, HIFK Helsinki
8 Tuuli Tallinen, 2006, Team Kuortane
9 Nanna Timonen, 2006, Ilves Tampere
12 Elli Pohjanaho, 2007, HC Nokia
13 Jennika Ojala, 2006, Team Kuortane

Hyökkääjät (13):
10 Emma Ekoluoma, 2006, Kärpät Oulu
11 Aino Lehikoinen, 2009, HIFK Helsinki
15 Erika Kankkunen, 2006, Team Kuortane
16 Eerika Siekkinen, 2006, Team Kuortane
18 Emmi Loponen, 2009, K-Laser Oulu
20 Vilma Nurmisto, 2007, TPS Turku
21 Jannika Sten, 2008, Pelicans Lahti
22 Senja Siivonen, 2008, Team Kuortane
23 Amanda Julkunen, 2006, TPS Turku
25 Abigail Byskata, 2007, Team Kuortane
27 Eva Lamberg, 2007, HPK Hämeenlinna
28 Tinja Tapani, 2009, LaJy Laitila
29 Julia Kuusisto, 2006, Ilves Tampere

2006 syntyneet: 11 pelaajaa
2007 syntyneet: 7 pelaajaa
2008 syntyneet: 2 pelaajaa
2009 syntyneet: 3 pelaajaa


Tyttöleijonien alkulohkon ottelut sekä jatkopelit MM-kisoissa

Alkulohko:
6.–9.1.
la 06.01. 13:00 Suomi–Tshekki
su 07.01. 17:00 Suomi–Saksa
ti 09.01. 21:00 Kanada–Suomi

Puolivälierät: to 11.1.
11:00 Puolivälierä 1
14:30 Puolivälierä 2
18:00 Puolivälierä 3
21:30 Puolivälierä 4

Välierät: la 13.1.
12:00 Sijoitusottelu 7–8
16:00 Välierä 1
20:00 Välierä 2

Mitaliottelut: su 14.1.
12:00 Sijoitusottelu 5–6
16:00 Pronssiottelu
20:00 Loppuottelu


Turnauksen televisiointi

Tyttöleijonien ottelut näkyvät suomeksi selostettuna maksuttomasti TV5:llä ja suoratoistopalvelussa discovery+-tilaajille. Puolivälierä on ainoa Suomen ottelu, joka näkyy vain suoratoistopalvelussa.

La 6.1. klo 13 Suomi–Tshekki
Su 7.1. klo 17 Suomi–Saksa
Ti 9.1. klo 21 Kanada–Suomi
To 11.1. Puolivälieräpäivä – Suomen puolivälierä vain discovery+
La 13.1. Välierät klo 16 ja 20
Su 14.1. klo 16 ja 20

* * *

Tyttöleijonien sijoitukset U18-tyttöjen pääsarjan MM-kisoissa 2008-2023

U18-tyttöjen MM-kisoissa oli vuodesta 2015 asti eritasoisten alkulohkojen järjestelmä. Vuosina 2010-2014 oli kaksi tasaista alkulohkoa, joiden voittajat pääsivät suoraan välierään ja sijojen 2-3 joukkueet puolivälierään. Turnauksen alkuhistoriassa kahtena vuonna 2008-2009 oli kaksi tasaista alkulohkoa, joissa kaksi parasta selvisi välierään ja loput joukkueista pelasivat kaksiosaiset sijoitusottelut.

2023 A-alkulohko (puolivälierävoitto, 4.)
2022 A-alkulohko (suoraan välierään, jossa tappio Kanadalle, PRONSSIA)
2021 TURNAUS PERUTTIIN KORONAN VUOKSI
2020 A-alkulohko (puolivälierävoitto, 4.)
2019 B-alkulohko PRONSSIA (puolivälierävoitto Ruotsista)
2018 B-alkulohko (puolivälierätappio, loppusijoitus 5.)
2017 B-alkulohko (puolivälierätappio, loppusijoitus 5.)
2016 B-alkulohko (puolivälierätappio, loppusijoitus 6.)
2015 B-alkulohko (puolivälierätappio, loppusijoitus 6.)

2014 Alkulohkon 3. (puolivälierätappio, loppusijoitus 5.)
2013 Alkulohkon 2. (puolivälierätappio, loppusijoitus 5.)
2012 Alkulohkon 3. (puolivälierätappio, loppusijoitus 5.)
2011 Alkulohkon 3. (puolivälierävoitto, PRONSSIA)
2010 Alkulohkon 2. (puolivälierätappio, loppusijoitus 5.)

2009 Alkulohkon 4. (sijoitusotteluiden 5.)
2008 Alkulohkon 4. (sijoitusotteluiden 6.)


Karkaan ajatuksissa hieman EYOF-kisoista Tyttöleijonien tulevaisuuteen. Ketä tämän vuoden kisoista jatkaa mahdollisesti ensi vuonna ja ketä voisi nousta yli-ikäiseksi kasvaneen 2005-ikäluokan tilalle.

Östersundissa pelanneet Tyttöleijonat, jotka ovat ikänsä puolesta edustuskelpoisia vielä ensi vuonnakin

Abigail Byskata (2007) – XXX – XXX
XXX – XXX – XXX
XXX – XXX – XXX
XXX – XXX – XXX
XXX

Jennika Ojala (2006) – Tuuli Tallinen (2006)
Ilona Palin (2006) – XXX
XXX – XXX
XXX

Kerttu Kuja-Halkola (2007)
Venla Varis (2006)
XXX


Alla vielä 2006-syntyneitä pelaajia, jotka edustivat Suomea Vuokatin EYOF-kisoissa maaliskuussa 2022 ja Budapestin U16 Eurooppa Cupissa toukokuussa 2022, mutta eivät olleet nyt U18 MM-kisoissa Östersundissa ja ovat yli-ikäisiä käynnissä olevassa EYOF-turnauksessa.

Maalivahdit:
Lilia Huovinen 2006

Puolustajat:
Erika Kankkunen 2006
Veera Pitkäaho 2006
Nanna Timonen 2006

Hyökkääjät:
Emma Andersson 2006
Emma Ekoluoma 2006
Silja Härkönen 2006
Amanda Julkunen 2006
Julia Kuusisto 2006
Charlotta Lundström 2006
Aino Palosaari 2006
Mira Saarinen 2006
Eerika Siekkinen 2006
Roosa Vuosalmi 2006

Tuota 2006-syntyneiden listaa, kun katsoo, niin aika monta Naisten Liigastakin tuttua nimeä siinä on. Etenkin hyökkääjien osalta kyllä ihmetyttää edelleen hieman, että eikö yksikään heistä olisi mahtunut mukaan joukkueeseen. Toisaalta voihan olla, että Kuisma otti tietoisen riski yrittää lottovoittoa samalla rungolla, joka voitti kesäkuussa 2022 Kanadan alkulohkossa ja hävisi välierän vain maalilla. Eikä se välierävoitto nytkään ollut jatkoaikamaalia kauempana.

Voi myös olla, että Kuisma ei esimerkiksi ole muutenkaan jatkamassa enää ensi kaudella Kuortaneella sekä Tyttöleijonien päävalmentajana ja halusi siksi laittaa kaikki peliin. Varsinkin nuorten maajoukkueen kohdalla on tietysti aina tasapainottelua yksittäisen vuoden menestyksen ja jatkuvuuden välillä. Jälkimmäistä tukee, jos nuoremmasta ikäluokasta on edes muutamia kärkipelaajia haistelemassa arvokisatunnelmaa jo alaikäisenä. Näin oli taisi olla esimerkiksi tämän nykyisen EYOF-joukkueen kapteenin Abigail Byskatan kohdalla, joka oli Tyttöleijonien ainoa alaikäinen hyökkääjä Östersundissa. Pakko silti todeta, että 2006-syntyneissä ei taida olla tarjolla esimerkiksi Vanhasen, Salosen ja Keräsen tasoista ykkösketjua.
Pitää palata vielä melkein vuoden taakse omiin kirjoituksiin. Tämän kauden Tyttöleijonat on mennyt aika perusteellisesti uusiksi viime vuoden MM-kisojen jälkeen. Vielä edustuskelpoisista viime vuoden pelaajista ainoastaan maalivahti Venla Varis ei ole nyt mukana. Tuolta 2006 syntyneiden listalta, joka tuli kirjoitettua viime kisojen jälkeen on aika monta nimeä nyt mukana. On myös mielenkiintoista nähdä Suomen kokoonpanossa yhteensä jopa viisi 2008 ja 2009 syntynyttä hyökkääjää. Siinä kerätään nuoremmillekin kokemusta, josta voi olla hyötyä tulevien vuosien kisoissa, kun 2006 ja 2007 syntyneistä tulee yli-ikäisiä. Silloin on ainakin jollain pelaajalla jo kokemusta MM-turnauksessa toimimisesta ja energia voidaan käyttää peleihin keskittymiseen. Tämän vuoden ikäjakauma muistuttaa vuoden 2020 kisojen ikäjakaumaa.

Tyttöleijonien ikäjakauma edellisissä viidessä turnauksessa

turnaus 0/-1/-2/-3 ikäero

2024 11+7+2+3
2023 17+4+2+0
2022 12+10+1+0
2021 -
2020 10+6+3+3
2019 10+10+2+0
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
6.1.2024 Suomi–Tšekki 3–2 (0–1, 1–1, 2–0)
laukaukset 20–30

-tilastot

Tyttöleijonien kokoonpano

10 Emma Ekoluoma – 29 Julia Kuusisto – 25 Abigail Byskata
18 Emmi Loponen – 28 Tinja Tapani – 11 Aino Lehikoinen
20 Vilma Nurmisto – 15 Erika Kankkunen – 21 Jannika Sten
22 Senja Siivonen – 16 Eerika Siekkinen – 23 Amanda Julkunen
27 Eva Lamberg (13. hyökkääjä)

13 Jennika Ojala – 8 Tuuli Tallinen
3 Ilona Palin – 12 Elli Pohjanaho
4 Heidi Holmberg – 2 Nelly Andersson
9 Nanna Timonen

31 Kerttu Kuja-Halkola 28/30 – 93,3% – 60:00
(1 Lilia Huovinen)

Tšekki oli kenties pelillisesti parempi joukkue ainakin kaksi erää, mutta kun jääkiekossa maalit ratkaisevat, niin Tyttöleijonat voitti tämän todennäköisesti alkulohkon tärkeimmän ottelun. Suomen sankareina maalivahti Kerttu Kuja-Halkola sekä hattutempun viimeistellyt laitahyökkääjä Emma Ekoluoma. Viimeinen ihanasti alivoimalla kolmannen erän lopulla. Kolmansia tyttöjen MM-kisoja pelaava Adéla Šapovalivová kantoi kapteenin vastuuta ja laukoi Tšekin molemmat maalit. Tšekin ykkösketjusta jäi mieleen myös Tereza Plosová.



 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
7.1.2024 Suomi–Saksa 6–0 (2–0, 0–0, 4–0)
laukaukset 46–6

-tilastot

Tyttöleijonien kokoonpano

10 Emma Ekoluoma – 29 Julia Kuusisto – 25 Abigail Byskata
18 Emmi Loponen – 28 Tinja Tapani – 27 Eva Lamberg
22 Senja Siivonen – 15 Erika Kankkunen – 23 Amanda Julkunen
20 Vilma Nurmisto – 16 Eerika Siekkinen – 21 Jannika Sten
11 Aino Lehikoinen (13. hyökkääjä)

13 Jennika Ojala – 8 Tuuli Tallinen
3 Ilona Palin – 12 Elli Pohjanaho
4 Heidi Holmberg – 2 Nelly Andersson
9 Nanna Timonen

31 Kerttu Kuja-Halkola 6/6 – 100 % – 60:00
(1 Lilia Huovinen)

Avauserä oli Tyttöleijonilta varsin vakuuttava ja Saksalta syötiin yllätysmahdollisuuksia pois kahden maalin muodossa. Toisessa erässä jatkui Suomen hallinta, mutta maaleja ei kuitenkaan nähty kummassakaan päädyssä. Kolmannessa erässä Saksa putosi Suomen vauhdista ja sortui jäähyilyyn. Tyttöleijonat ratkaisi ottelun lopulta ylivoimilla. Emma Ekoluoma laukoi toisessakin ottelussa hattutempun ja keräsi pisteet 3+1. Abigail Byskata 2+1 ja kapteeni Tuuli Tallinen 0+3.

Ikävien uutisten puolelta todettakoon, että hyökkääjät Eerika Siekkinen ja Julia Kuusisto joutuivat jättämään pelin kesken kolmannessa erässä. Saksan kapteeni Martina Schrick taklasi Siekkistä päähän ja lensi suihkuun videotarkastuksen jälkeen. Ykkössentteri-Kuusisto poistui selostajan kertoman mukaan koppiin kättään pidellen. Huonossa tapauksessa kaksi sentteriä saattaa siis olla poissa Kanada-ottelusta, mikä ei ole hyvä juttu.




Ymmärtääkseni Saksa-voitto varmisti Suomelle paikan pääsarjan kisoissa myös ensi vuodelle, sillä alkulohkon ranking pitäisi kahden voiton jälkeen olla nyt niin hyvä, että puolivälierätappiokaan ei pudottaisi Suomea sijoitusotteluun 7–8 sijasta, jonka häviäjä putoaa IA-divisioonaan. Pahimmillaankin Suomi joutuisi otteluun 5–6 sijoista. Ensimmäisen ottelun Tšekki-voitto oli siitä hyvä, että ilman jättimäisiä yllätyksiä puolivälierään näyttäisi tulevan toisesta lohkosta vastaan kolmonen eli Sveitsi, joka on lähtökohtaisesti kevyempi vastus kuin viime vuonna sensaatiomaisesti loppuottelussa pelannut Ruotsi. Tyttöleijonien venyminen avausottelussa näyttäisi siis sysäävän suurella todenäköisyydellä Tšekit Ruotsia vastaan puolivälierissä, mikä helpottanee Suomen tietä mitalipeleihin. Aika erilainen alku tänä vuonna, jos vertaa viime vuoden katastrofialkuun. Onneksi Tyttöleijonat kasasivat itsensä viime vuonna kriittisillä hetkillä.
 
Viimeksi muokattu:

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Ekoluoma naputti lopulta toisen kypärätempun putkeen. Laukaus on hyvä, mutta erottuu myös siittä miten kykenee kuljettamaan, ja ennenkaikkea luopumaan kiekosta. Tuossa ikäryhmässä näkyy aika värikästä varianssia tämän suhteen.

Byskatan 4-0 ja 5-0 maalit tuli jonkinlaisten syöttöjen päätteeksi. Erityisesti 4-0 yv kiekko liikkui keskeltä vasempaan laitaan ja sieltä oikea-aikaisesti maalilla ajaneelle laiturille.
 

sininen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ekoluoman laukaus kyllä erottuu vahvasti edukseen. Taitaa olla neljä maalia kuudesta aivan yläriman alle.

Hauska yksityiskohta, että Ekoluoma on tehnyt kypärätempun molempiin peleihin ja kuusi maalia Suomen yhdeksästä, mutta ei ole kummassakaan valittu Suomen parhaaksi pelaajaksi.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Kuuluukohan tuo Tinja Tapani samaan sisarussarjaan, kun Susanna? LaJy on molemmilla kasvattiseurana?
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Kuuluukohan tuo Tinja Tapani samaan sisarussarjaan, kun Susanna? LaJy on molemmilla kasvattiseurana?
Yritin selvittää asiaa syksyllä, kun Tinja ilmestyi ensimmäistä kertaa Tyttöleijonien pelaajalistalle. Hieman huonosti on kyllä julkisia lähteitä asialle.

Ymmärtääkseni ovat serkkuja Susannan kanssa. U21-nuorten ringettemaajoukkueessa MM-kisoja syksyllä pelannut Teresa on tietääkseni Tinjan isosisko.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Hienoa nähdä, että oman kylän tyttö Emma Ekoluoma pelaa hyvää turnausta. Tällä hetkellä johtaa kisojen pistepörssiä. Naisten Liigassa on kulkenut hyvin, siitä osoituksena valinta joulukuun pelaajaksi. Varmasti tulevaisuudessa kolkuttelee naisten maajoukkueen portteja, jos vaan kehitys jatkuu samanlaisena kuin tähän saakka.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös