Tyttöjen maajoukkueet

  • 40 477
  • 393

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Maaliskuun lopulla järjestettiin Kajaanissa Euroopan nuorten olympiafestivaali ja tyttöjen jääkiekko oli kisojen historiassa ensimmäistä kertaa mukana ohjelmassa. Suomen tytöt ylsivät turnauksessa lopulta pronssille.

Turnauksessa oli kaksi kolme joukkueen alkulohkoa, joissa jokainen pelasi kaksi ottelua. Jokaiselle joukkueelle kolmas ottelu oli sijoitusottelu.

Suomi voitti ensimmäisen ottelun Slovakiaa vastaan niukasti 2–3. Toisessa ottelussa Ruotsi voitti jatkoajalla 4–3. Tämä tarkoitti samalla, että Ruotsi eteni loppuotteluun Tšekkiä vastaan ja Suomi jäi pronssiotteluun Sveitsiä vastaan. Käkikellomaan tytöt kaatuivat pronssiottelussa selvin 5–1 numeroin. Tšekki voitti kultaottelussa Ruotsin 2–1 voittolaukauksien jälkeen.

Turnauksen tilastot liiton tulospalvelussa

-Alkulohko A (CZE, SUI, HUN)
-Alkulohko B (SWE, FIN, SVK)
-Sijoitusottelut


Suomen ottelut turnauksessa

21.3.2022 Slovakia–Suomi 2–3

Maalittoman avauserän jälkeen toinen erä päättyi lukemissa 2–2. Suomen voittomaali syntyi 19 sekuntia ennen kolmannen erän päättymistä.

23.3.2022 Suomi–Ruotsi 3–4 JA

Suomi johti 46 minuutin jälkeen jo 3–1, mutta Ruotsi onnistui tasoittamaan pelin ennen päätössummeria ja iski jatkoaikaosuman jo jatkoajan toisella minuutilla.

24.3.2022 Sveitsi-Suomi 1–5

Suomi johti avauserän jälkeen 2–0. Sveitsi iski ainoan maalinsa vielä toisen erän alussa, mutta Suomi iski sen jälkeen vielä kolme osumaa, joista viimeinen syntyi tyhjään maaliin.

* * *

Turnauksessa erikoista oli, että kaikki pelaajat olivat vuosina 2005–2006 syntyneitä tyttöjä. Tästä huolimatta ainakin jääkiekkoliiton tulospalvelussa turnaus kulkee U18-turnauksen nimellä. Tammikuussa peruttuihin U18-tyttöjen MM-kisoihin valittiin vielä myös 2004 syntyneitä tyttöjä ja todennäköisesti kesällä siirrettyyn turnaukseen saa niin ikään osallistua vielä myös 2004 syntyneet tytöt. Samoin joulukuussa pelatussa poikien EYOF-turnauksessa pelaajat olivat 2004–2005 syntyneitä ja tulospalvelussa turnaus kulkee niin ikään U18-ikäluokan turnauksena. Ei tosin ole ensimmäinen asia, mikä ei ole niin justiinsa jääkiekkoliitossa. Varsinkin, jos asia liittyy yhtään nais- tai tyttökiekkoon.
 
Viimeksi muokattu:

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
U18-Tyttöleijonat valmistautuu kesän MM-kisoihin leirittelemällä Kuortaneella tällä viikolla. Tälle leirille on valittu jälleen myös 2004 syntyneitä pelaajia toisin kuin EYOF-turnaukseen. Ohjelmaan kuuluu myös kolme ottelua Tšekkiä vastaan:

ti 26.4. klo 17.00
ke 27.4. klo 17.00
to 28.4. klo 09.00

Leirille valitut pelaajat

Maalivahdit

Kyrkkö Emilia
Tarkiainen Hannele

Puolustajat

Berg Nella
Eronen Ada
Krook Aino
Makkonen Adalmiina
Mustonen Raili
Varjonen Sinna
Yrjölä Siiri

Hyökkääjät

Antti-Roiko Anna-Kaisa
Havana Oona
Kari Sofia
Keränen Tilli
Kokora Heidi
Kuoppala Jenniina
Lehmus Kerttu
Pelkonen Neea
Salonen Pauliina
Schalin Julia
Vanhanen Sanni
Virtanen Peppi
Vihervuori Satu-Maaria

Harjoitusotteluiden tilastot tulospalvelussa

* * *

26.4.2022 Suomi–Tšekki 5–2

Ottelu eteni tasatahtia kaksi erää, mutta kolmannessa erässä Tyttöleijonat repi eroa kaksi maalia ja sai laukoa kolmannen maalin tyhjiin.

Suomen kokoonpano

Salonen - Vanhanen - Keränen
Antti-Roiko - Havana - Schalin
Pelkonen - Kuoppala - Kokora
Lehmus - Virtanen - Kari
Vihervuori (13. hyökkääjä)

Yrjölä - Eronen
Krook - Makkonen
Varjonen - Berg
Mustonen

Kyrkkö 13/15 - 86,7 % - 60:00
Tarkiainen
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Päivitetäänpä tänne vielä Tyttöleijonien kaksi muuta Tšekki-ottelua, jotka pelattiin ennen vappua pidetyllä leirillä.

27.4.2022 Suomi–Tšekki 1–6

Jos oli ensimmäinen ottelu ratkennut Suomen tehokkaan kolmannen erän ansiosta, niin toisessa ottelussa Tšekki oli tehokas alusta asti. Vieraat karkasivat viiden maalin päähän ennen kuin Suomi onnistui maalinteossa alle kolme minuuttia ennen loppua. Loppulukemat syntyivät Suomen tyhjään maaliin.

Salonen - Vanhanen - Keränen
Antti-Roiko - Havana - Schalin
Pelkonen - Kuoppala - Kokora
Vihervuori - Virtanen - Kari

Yrjölä - Eronen
Krook - Makkonen
Varjonen - Berg
Lehmus - Mustonen

Kyrkkö 19/24 - 79,17 % - 55:49
(Tarkiainen)

* * *

27.4.2022 Suomi–Tšekki 6–5

Kolmannessa ottelussa joukkueet tekivät maaleja kaksi erää vuorotahtiin, kunnes Suomi onnistui kolmannessa erässä 6–3-johtoon. Tšekki nousi viimeisen minuutin kahdella osumalla vielä maalin päähän, mutta 4 sekuntia ei riittänyt enää tasoituksen tekemiseen.

Salonen - Vanhanen - Schalin
Antti-Roiko - Havana - Keränen
Pelkonen - Kuoppala - Vihervuori
Kari - Virtanen - Lehmus
Kokora (13. hyökkääjä)

Varjonen - Berg
Yrjölä - Makkonen
Ojala - Mustonen
Krook

Tarkiainen 16/21 - 76,2 % - 60:00
(Kyrkkö)

* * *

Suomen pistepörssin kärki kolmessa Tšekki-ottelussa

Koodi:
Siiri Yrjölä (p)       3. 2+3=5
Julia Schalin          3. 3+0=3
Sanni Vanhanen         3. 2+1=3
Jenniina Kuoppala      3. 1+2=3
Adalmiina Makkonen (p) 3. 3+0=3
Oona Havana            3. 0+3=3
Tilli Keränen          3. 1+1=2
Pauliina Salonen       3. 1+1=2
Anna-Kaisa Antti-Roiko 3. 0+2=2
 
Suosikkijoukkue
JyP HT, Suomen maajoukkueet ja Viron maajoukkueet
Mistäköhän näitä alle 18-vuotiaiden tyttöjen maailmanmestaruuskisoja voi suorana seurata? Jääkiekkoliiton sivuilla ei ole mitään tietoa asiasta, eikä IIHF:nkään YouTube-kanavalla ollut mitään asiasta, kun muutama päivä sitten tutkin asiaa. Kisojen sivuilta ei saa tietenkään mitään ohjeistusta tähän.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Mistäköhän näitä alle 18-vuotiaiden tyttöjen maailmanmestaruuskisoja voi suorana seurata?
Suomessa näidenkin junnukisojen lähetysoikeudet ovat edelleen Discoverylla. Eli homma toimii suurin piirtein samalla tavalla kuin olympialaisissa ja vuodenvaihteessa kesken jääneissä U20-poikien/miesten MM-kisoissa. Suomen pelit näytetään (yöllä) suorana TV5:llä. Tallenteet ja suorat nettilähetykset täytyy katsella Discovery+-palvelun maksullisen tilauksen kautta.

Discovery on yleensä julkaisut näistä lehdistötiedotteet, mutta ainakaan vielä tiedotetta ei tosiaan ole näkynyt.


TV5:n lähetykset näkyvät jo TV-ohjelmatiedoissa ja myös Discovery+-palvelun Leijona-aitiossa näkyy Tyttöleijonien MM-otteluiden lähetykset eli niistä pystyy päättelemään sentään jotain ilman virallisia tiedotteitakin. Tietäjät tietää ja muille tällä turnauksella ei edes yritetä myydä suoratilauspalvelun tilauksia. Todennäköisesti edes IIHF ei olisi järjestänyt tätä turnausta, jos sen perumisesta toista vuotta putkeen ei olisi noussut niin kova meteli vuodenvaihteessa.

Sinänsä ei ole suuri yllätys, että kukaan ei tunnu edes muistavan näiden MM-kisojen olemassaoloa. Liiton toimistolla ollaan varmaan vielä krapulassa kotikisojen kultajuhlista ja Discoverylla tuskin on kovin suurta intoa panostaa näihin muiden oikeuksien kylkiäisinä saamiinsa kisoihin yhtään minimivaatimusta enempää.

Yritän ehtiä lähipäivinä raapustamaan jonkinlaisen paketin näistä ensi viikolla alkavista kisoista.
 
Suosikkijoukkue
JyP HT, Suomen maajoukkueet ja Viron maajoukkueet
Kiitos selvennyksestä! Olisin tosiaan voinut vilkaista telkku.cominkin, mutta enpäs tajunnut.

Ja ei todellakaan yllätä, ettei näistä puhuta ja kirjoiteta juuri missään. Puoli Suomea hehkuttaa sitä, miten nyt ollaan todellinen jääkiekkokansa, mikä tietty on aivan totta. Itse toivoisin kuitenkin kokonaisvaltaista lähestymistä asiaan, jossa jokaista maajoukkuetta nostettaisiin esille.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Unkarin Budapestissa pelatttin 11.–14.5.2022 tyttöjen U16-ikäluokan Eurooppa Cup -turnaus. Suomesta turnaukseen osallistui U16-kartoitusikäluokan maajoukkue Leijonapennut.

Epäviralliseen EM-turnaukseen valittiin pelaajat huhtikuun lopulla.

Maalivahdit:
Huovinen Lilia (2006) Kiekko-Espoo
Kuja-Halkola Kerttu (2007) JYKI

Puolustajat:
Andersson Nelly (2007) Titaanit/HIFK
Kankkunen Erika (2006) KJT Haukat
Ojala Jennika (2006) Team Kuortane
Palin Ilona (2006) HIFK/Ice Team
Pitkäaho Veera (2006) Diskos
Pohjanaho Elli (2007) Ilves/HC Nokia
Tallinen Tuuli (2006) Team Kuortane
Timonen Nanna (2006) Ilves

Hyökkääjät:
Andersson Emma (2006) HyRi/HIFK
Byskata Abigail (2007) TUS
Borodina Anastasia (2008) TPS
Ekoluoma Emma (2006) Kärpät
Härkönen Silja (2006) Kiekko-Espoo/HJK
Julkunen Amanda (2006) LaJy/Lukko
Kuusisto Julia (2006) Sport
Palosaari Aino (2006) Ilves
Saarinen Mira (2006) Kiekko-Espoo
Siekkinen Eerika (2006) PyPo/Kiilat
Sten Jannika (2008) Junior-Pelicans
Vuosalmi Roosa (2006) Kiekko-Espoo


Kahdeksan joukkuetta oli jaettu kahteen alkulohkoon ja sijoitusotteluihin pääsi suoraan alkulohkon sijoituksen mukaan. Lohkovoittajat pelasivat siis kullasta, kakkoset pronssista, kolmoset 5. sijasta ja neloset 7. sijasta.

A-lohkon joukkueet: Unkari (järjestäjä), Suomi, Itävalta & Saksa.
B-lohkon joukkueet: Tsekki, Sveitsi, Ranska & Norja.

Suomi menetti mahdollisuutensa kultaan periaatteessa jo avausottelussa, kun Unkari nappasi rankkarivoitolla lisäpisteen, eikä menettänyt pistettäkään sen jälkeen.

11.5.2022 Unkari–Suomi 2–1 VL (peliaika 3 x 15 min + rankkarit)
-ottelun tilastot
-YouTube-tallenne

12.5.2022 Suomi–Itävalta 2–1 (peliaika 3 x 15 min)
-ottelun tilastot
-YouTube-tallenne

13.5.2022 Suomi–Saksa 1–0 (peliaika 3 x 15 min)
-ottelun tilastot
-YouTube-tallenne

14.5.2022 Suomi–Sveitsi 3–1 (pronssiottelu, peliaika 3 x 20 min)
-ottelun tilastot
-YouTube-tallenne

Tšekki voitti loppuottelussa Unkarin 4–0.

Muut sijat
5. Ranska
6. Itävalta
7. Norja
8. Saksa

Ruotsi ei ole osallistunut tämän ikäluokan euroturnauksiin vielä ollenkaan ja Venäjä oli luonnollisesti suljettu nykyisessä maailmantilanteessa turnauksen ulkopuolelle. Ennakkoon ajatellen Suomen olisi siis pitänyt pelata vähintään loppuottelussa ja siinäkin jonkinlaisena ennakkosuosikkina. Toisin kuitenkin kävi ja yhdistettynä U18-tyttöleijonien vuodesta toiseen jatkuviin nihkeisiin esityksiin, tämä ei lupaa kovin hyvää Naisleijonienkaan tulevaisuudelle, kun nykyinen vanha kaarti jossain vaiheessa lopettaa pelaajauransa.

Tässä Unkarin turnauksessa maalinteko näytti olevan Suomelle tuskaisan vaikeaa. Leijonapennut hallitsi kyllä kiekkoa suurimman osan peleistä ja puolustuspelikin toimi ihan kohtalaisesti. Hyökkäyspeli oli valitettavasti kovin tehotonta ja ylipäätään sitä leimasi liian paljon sama kiekon kuskaaminen, mitä näkee Naisten Liigassakin. Pelaajat luottavat vähän liiankin paljon omien taitojensa olevan ylivertaisia vastustajiin verrattuna, mutta sitten kiekot lauotaan kuitenkin pleksiin, eikä vastustajan maalivahdin taakse. Seitsemän maalia neljään peliin on Suomelle todella vähän, vaikka kolme peliä kestikin vain 45 minuuttia.

Turnauksen kaikista otteluista oli järjestetty YouTube-striimi ja Unkarin peleissä oli unkarinkielinen selostuskin. Valitettavasti osassa peleistä yhteys pätki ja otteluista jäi näkymättä pitkiä pätkiä. Valitettavan tuttua naisten ja tyttöjen peleissä.

-Turnauksen kotisivut

Tämän vuoden turnaus oli tietääkseni neljäs kerta, kun U16-ikäluokan tytöt pelasivat epävirallisesta Euroopan mestaruudesta. Suomi on ollut joka kerta mitaleilla, mutta siinä missä Naisleijonat ovat olleet vuosia tukevasti pronssilla pohjoisamerikkalaisten takana, Leijonapennut on voittanut euroturnauksessa kultaa vain kerran kotikisoissa Vierumäellä.

-2017 pronssia
-2018 kultaa
-2019 hopeaa
-2020–2021 ei pelattu koronan vuoksi
-2022 pronssia
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Ensi yönä alkaa 2,5 vuoden odotuksen jälkeen vihdoinkin U18-tyttöjen MM-kisat. Siis juuri ne kisat, jotka peruttiin viime jouluaattona suuren somekohun saattelemana. Tästä voisi luulla, että kaikki urheilumediat ovat täynnä ennakoita kyseisestä arvokisaturnauksesta. Näin ei kuitenkaan ole.

Ehkä siihen ei kannata kuitenkaan takertua, vaan nautitaan peleistä me, jotka niiden seuraan tarkoituksella tai sattuman oikusta onnistuvat löytämään. Sanomattakin on selvää, että naisten jääkiekon tulevaisuudelle on erittäin tärkeää pystyä järjestämään vihdoinkin nuorten MM-kisat, koska sieltä ne tulevaisuuden naisten maajoukkueiden pelaajatkin pitkälti kasvavat. Siten on tärkeää saada heille kokemusta kansainvälisistä otteluista.

Turnaus pelataan Yhdysvaltojen Wisconissa, kuten tuli kirjoitettua jo maaliskuussa.

IIHF vahvisti viime viikolla, että tammikuussa perutut U18-tyttöjen MM-kisat siirtyvät Ruotsista Yhdysvaltoihin. Turnaus pelataan Wisconsinin osavaltiossa 6.-13.6.2022. A-lohko pelaa ottelunsa Wisconsinin Madisonissa NCAA-yliopistojoukkueen kotihallissa ja B-lohkon ottelut pelataan Middletonissa USHL-joukkueen kotihallissa.
-U18 MM-kisojen nettisivut
-U18 MM-kisat Jääkiekkoliiton Leijonat-sivustolla


Joukkueet

A-lohko: USA, Kanada, Suomi & Ruotsi
B-lohko: Tšekki, Sveitsi, Saksa & Slovakia


Turnauksen pelijärjestelmä

Kun kisojen alettua joku kuitenkin taas ihmettelee turnauksen pelijärjestelmää, niin käytössä on naisten pääsarjan kahdeksan joukkueen MM-kisoista aiemmin tuttu järjestelmä.

Kahdeksan joukkuetta on jaettu kahteen lohkoon, joista A-lohkossa pelaa rankingin neljä parasta joukkuetta ja B-lohkossa rankingin seuraavat neljä joukkuetta. Kun Venäjä suljettiin kisoista kokonaan, Ruotsi nousee A-lohkoon ja B-lohkoa täydennetään pääsarjan MM-kisoihin nousevalla Slovakialla. A-lohkon kaksi parasta selviytyvät suoraan välieriin ja A-lohkon 3.-4. kohtaavat puolivälierävaiheessa B-lohkon 1.-2. sijoille päätyneet joukkueet. Puolivälierissä ratkaistaan välieräjoukkueiden lisäksi myös seuraavien MM-kisojen A-lohkon joukkueet. B-lohkon 3.-4. sijoille jääneet joukkueet pelaavat paras kolmesta -karsintasarjan, jonka häviäjä putoaa pääsarjasta.

Syy tähän järjestelyyn on epätasaisten murskalukemien vähentäminen MM-kisoissa ja yksi ylimääräinen TV-yhtiöiden toivoma pohjoisamerikkalaisten kohtaaminen alkulohkossa.


Suomen ottelut
(ajat Suomen aikavyöhykkeen mukaan)

ti 07.06. klo 00.00 Kanada–Suomi
ke 08.06. klo 04.00 USA–Suomi
pe 10.06. klo 00.00 Suomi–Ruotsi

1. puolivälierä la 11.06. klo 00.00
2. puolivälierä la 11.06. klo 04.00

1. välierä su 12.06. klo 22.30
2. välierä ma 13.06. klo 02.30

pronssiottelu ma 13.06. klo 23.30
loppuottelu ti 14.06. klo 03.30


Otteluiden televisiointi

Suomen alkusarjaottelut, mahdollinen Suomen puolivälierä ja välierä sekä molemmat mitalipelit näytetään suorana TV5-kanavalla. Nettilähetykset suorana ja tallenteina ovat Discovery+-suoratoistopalvelun maksullisen kuukausitilauksen takana.


Suomen joukkue MM-kisoissa

Tähän kesäkuun turnaukseen valittu joukkue on pääosin sama kuin tammikuun perutussa turnauksessakin olisi pelannut.

Maalivahdit:
Kyrkkö Emilia 2004 (Team Kuortane)
Tarkiainen Hannele 2004 (Team Kuortane)
Vainio Miia 2004 (HIFK)

Puolustajat:
Berg Nella 2005 (VG-62/TPS)
Eronen Ada 2004 (K-Espoo)
Makkonen Adalmiina 2004 (RoKi)
Mustonen Raili 2004 (Team Kuortane)
Tallinen Tuuli 2006 (Team Kuortane)
Varjonen Sinna 2005 (Team Kuortane)
Yrjölä Siiri 2004 (HIFK)

Hyökkääjät:
Antti-Roiko Anna-Kaisa 2004 (Kärpät)
Havana Oona 2004 (Kärpät)
Kari Sofia 2005 (Team Kuortane)
Keränen Tilli 2005 (Kärpät)
Kokora Heidi 2005 (Team Kuortane)
Kuoppala Jenniina 2004 (Team Kuortane)
Lehmus Kerttu 2005 (Team Kuortane)
Pelkonen Neea 2005 (Team Kuortane)
Salonen Pauliina 2005 (TPS)
Schalin Julia 2005 (K-Espoo)
Vanhanen Sanni 2005 (Tappara)
Virtanen Peppi 2004 (Team Kuortane)
Vihervuori Satu-Maaria 2004 (HIFK)

* * *

Eiköhän näillä päästä alkuun. Toivottavasti mahdollisimman moni löytäisi nämä tyttöjenkin MM-kisat.
 

Glove

Jäsen
Pelit näyttää olevan semmoisin aikoihin, että jää kyllä katsomatta. Mutta näkeehän ne tulokset aamulla jostain.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Suomen U-18 teinit sitten nollasivat Kanadan.

Kanada on jäänyt nollille missään MM-tason kiekkopelissä varmaan viimeksi joskus 1600-luvulla kun Mertaranta aloitteli selostusuraansa.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Olipa vvvaltaisaa vyörytystä Suomen tytöiltä ensimmäisen kympin jälkeen. Hienosti loivat kovalla liikkeellä tilanteita jatkuvalla syötöllä.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
6.6.2022 Kanada–Suomi 0–2
(0–0,0–1,0–1)

-Ottelu IIHF:n sivustolla
-Ottelun tilastot PDF-tiedostona

Tyttöleijonien kokoonpano

18 Keränen - 23 Vanhanen - 28 Salonen
10 Antti-Roiko - 15 Havana - 22 Schalin
27 Vihervuori - 16 Kuoppala - 19 Kokora
14 Lehmus - 26 Virtanen - 20 Kari
21 Pelkonen (13. hyökkääjä)

12 Eronen - 6 Yrjölä
8 Tallinen - 3 Makkonen
7 Varjonen - 5 Berg
9 Mustonen

30 Kyrkkö 40/40 - 100% - 60:00
(31 Tarkiainen)

Ottelu alkoi Kanadan kiekonhallinnalla, mutta Suomi puolusti tiiviisti etenkin oman maalin edustalta irtokiekot. Erän loppua kohden Tyttöleijonatkin alkoi päästä paremmin mukaan peliin, mitä auttoi varmasti kaksi ylivoimaa. Ne eivät valitettavasti tuottaneet tulosta ja samoin Antti-Roikon läpiajo oli tulokseton. Suomi voitti tasaisen avauserän laukaukset niukasti 8–7.

Toinen erä alkoi edelleen tasaisissa merkeissä, mutta avauserää fyysisemmin pelannut Kanada sai enemmän hallintaa, mitä pidemmälle erä eteni. Kanada ei onnistunut kuitenkaan maalinteossa, mutta Suomi sen sijaan iski avausosuman 37 minuutin jälkeen. Puolustaja Ada Eronen laukoi siniviivalta runsaan maskin läpi kiekon Kanadan maaliin. Toisen erän laukaukset menivät selkeästi Kanadalle lukemin 14–3.

Kolmannessa erässä jatkui Kanadan kiekonhallinta, mutta Suomi puolusti edelleen fiksusti. Neljän minuutin jälkeen Kanada kerjäsi todella verta nenästään kahdella typerällä jäähyllä. Vaikka Suomen kahden pelaajan ylivoima ei näyttänyt tuottavan mitään, Oona Havana pääsi loppuhetkillä laukomaan Tyttöleijonat kahden maalin johtoon. Kanadalaiset vyöryttivät koko erän entistäkin päättäväisemmin kiekkoa Suomen maalia kohti, mutta Emilia Kyrkkö piti nollan loppuun asti. Muutaman kerran onnikin oli sinivalkoisten puolella, kun maalin kehikko pelasti takaiskulta. Suomi ei panikoinut paineen alla, vaan mahdollisuuden saadessa kiekko pelattiin omalta alueelta pois. Kolmannen erän laukaukset menivät Kanadalle 19–6, mutta suurin osa laukauksista oli kuitenkin melko vaarattomia.

Voitto on historiallinen, koska Suomi ei ole koskaan aiemmin onnistunut voittamaan Kanadaa U18-tyttöjen MM-kisoissa. Yhdeksän aiempaa kohtaamista olivat päättyneet Kanadan voittoihin murskaavalla maalierolla 61–3. Nyt Suomi lähes tuplasi maalimääränsä.

Suomi – Kanada kautta aikojen:
09.01.2008 Suomi – Kanada 0–17
06.09.2009 Suomi – Kanada 0–6
02.02.2011 Suomi – Kanada 0–6
07.01.2011 Suomi – Kanada 1–6
03.01.2012 Suomi – Kanada 0–7
30.12.2012 Suomi – Kanada 0–4
24.03.2014 Suomi – Kanada 0–7
27.12.2019 Suomi – Kanada 1–4
01.01.2020 Suomi – Kanada 1–4
06.06.2022 Suomi – Kanada 2–0

Suomen voitot: 1
Kanadan voitot: 9
Tasapelit: –
Maaliero: 5–61

Tilastolähde: IIHF Guide & Record Book 2022

Suomi pelaa seuraavan pelin jo reilun vuorokauden päästä, kun tiistain ja keskiviikon välisenä yönä klo 04.00 vastassa on USA.

Ottelun huippuhetket



0–1 Eronen



0–2 Havana

 
Viimeksi muokattu:

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
7.6.2022 USA–Suomi 5–0
(2–0, 0–0, 3–0)

-Ottelun tilastot IIHF:n sivustolla

Suomen kokoonpanot

18 Keränen – 23 Vanhanen – 28 Salonen
10 Antti-Roiko – 15 Havana – 22 Schalin
21 Pelkonen – 16 Kuoppala – 27 Vihervuori
14 Lehmus – 26 Virtanen – 20 Kari
19 Kokora (13. hyökkääjä)

12 Eronen – 6 Yrjölä
8 Tallinen – 3 Makkonen
7 Varjonen – 5 Berg
9 Mustonen

31 Tarkiainen 42/47 - 89,4% - 59:51
(30 Kyrkkö)

Yhdysvaltoja vastaan nähtiin hieman tutummat lukemat. Kotiyleisön ylpeys siirtyi avauserässä kahden maalin johtoon, mutta Suomi pysyi kuitenkin iskuetäisyydellä lähes loppuun asti. Kolmannen erän viimeiset viisi minuuttia olivat kohtalokkaat ja numerot pääsivät repeämään.

Päävalmentaja Mira Kuisma kommentoi kolmannen erän riskien kostautuneen lukemien repeämisenä. Toisaalta Suomi oli jo silloin kahden maalin takaa-ajoasemassa, joten kavennusmaalin hakeminen jonkinlaisella riskilläkin oli ihan ymmärrettävää.

Tästä tappiosta ei kannata kuitenkaan masentua, sillä Kanada-voiton ansiosta Suomella on omissa käsissään mahdollisuus varmistaa suora välieräpaikka alkulohkon viimeisessä ottelussa. Ottelu Ruotsia vastaan pelataan to-pe yönä klo 00.00. Toki tuo suora välieräpaikkakin tuo vastaan suurella todennäköisyydellä Kanadan, mutta ainakin sillä varmistaa mitalipelit ja välttää aina mahdollisen puolivälierätappion sekä putoamisen B-alkulohkoon seuraavissa MM-kisoissa.

Ottelun huippuhetket

 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Huutista. Alle 18-vuotiaiden kisoissa Ruotsi tekee ilman maalivahtia ensin 3-3 tasoituksen 2 minuuttia ennen loppua. Sen jälkeen suomalainen laukoo tyhjän maalin tolppaan josta pitkä. Ruotsi siis haki tasoitusta ilman maalivahtia tasatilanteessa. Tästä aloitus omaan päähän 30 sekuntia ennen loppua. Ruotsi pitää maalivahdin aitiossa 3-3 tilanteessa ja tekee 3-4 johtomaalin 7.8 sekuntia ennen loppua.

Siinä lähti peppuneitsyys monelta tytöltä.

Nyt Suomen täytyy toivoa että USA murjoo Kanadan niin että Suomen maaliero on sen jälkeen parempi kuin Kanadan.
 

JuAn

Jäsen
Eikös se riitä pelkkä USA:n voitto Kanadasta Suomen pääsystä lohkon kakkoseksi ja suoraan välieriin. Siis Suomi, Kanada ja ja Ruotsi tasapisteissä, kaikilla 3 pistettä, jolloin keskinäiset ottelut ratkaisee. Kaikilla voitto ja tappio, jolloin keskinäisten otteluiden maaliero määrittää järjestyksen. Suomen maaliero on 5-4, Kanadan maaliero on 3-3 ja Ruotsin maaliero on 5-6.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Onko todennäköisin välierän vastustaja siis Kanada? Vai miten tämä nyt menee?
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
9.6.2022 Suomi–Ruotsi 3–4
(1–2, 1–0, 1–2)

-tilastot IIHF:n sivustolla

Suomen kokoonpano

18 Keränen – 23 Vanhanen – 28 Salonen
10 Antti-Roiko – 15 Havana – 22 Schalin
21 Pelkonen – 16 Kuoppala – 27 Vihervuori
20 Kari – 26 Virtanen – 14 Lehmus
19 Heidi Kokora (13. hyökkääjä)

12 Ada Eronen – 6 Siiri Yrjölä
8 Tuuli Tallinen – 3 Adalmiina Makkonen
7 Sinna Varjonen – 5 Nella Berg
9 Raili Mustonen

30 Kyrkkö 21/25 - 84,0 % - 60:00
(31 Tarkiainen)

Suomella oli otteluun lähtiessä omissa käsissä suoran välieräpaikan varmistaminen. Ruotsia vastaan nähtiin kuitenkin melkoinen vuoristorataottelu. Päävalmentaja Kuismakin totesi, että avauserä ei ollut hyvä ja myös kolmannen erän lopussa joukkue epäonnistui. Suomi johti ottelua maalilla vielä reilut 2 minuuttia ennen kolmannen erän loppua, mutta Ruotsi onnistui tasoittamaan ilman maalivahtia ottelun ja iskemään vielä voittomaalinkin 8 sekuntia ennen summeria.

Niinpä omissa käsissä ollut paikka mitalipeleissä vaihtui Kanadan pelin lopputuloksen jännittämiseen.


Tämä ottelu oli U18-tyttöjen MM-kisojen historiassa ensimmäinen Ruotsi-kamppailu, jossa toinen joukkue onnistui tekemään neljä maalia.

Suomi–Ruotsi kautta aikojen:
05.01.2011 Suomi – Ruotsi 3–2 JA
04.01.2012 Suomi – Ruotsi 1–2 JA
29.03.2014 Suomi – Ruotsi 3–2
08.01.2015 Suomi – Ruotsi 3–1
11.01.2015 Suomi – Ruotsi 3–0
11.01.2016 Suomi – Ruotsi 3–1
11.01.2017 Suomi – Ruotsi 1–2
10.01.2019 Suomi – Ruotsi 3–2 JA

Suomen voitot: 6
Ruotsin voitot: 2
Maaliero: 20–12

Tilastolähde: IIHF Guide & Record Book 2022

Ottelun huippuhetket (kaksi 1. erän maalia puuttuu)



Maalikoosteelta puuttuvat maalit:

Ruotsi 0–1



Suomi 1–1



USA–Kanada päättyi 7–0, minkä seurauksena Suomi, Kanada ja Ruotsi olivat kaikki alkulohkon jälkeen kolmessa pisteessä.

Tämän jälkeen keskinäisistä peleistä tehtiin vertailua varten "minisarjataulukko", jossa ensimmäisenä vertailtiin pisteitä. Ne olivat tasan, mutta maalieron perusteella Suomi voitti vertailun ja eteni suoraan välierään.

Koko sääntö sijoituksien ratkaisemisesta löytyy turnauksen sivustolta kohdasta Tie braking Formula.

Should three or more teams be tied on points, then a tie breaking formula will be applied as follows, creating a sub-group amongst the tied teams. This process will continue until only two or none of the teams remain tied. In the case of two tied teams remaining, the game between the two would then be the determining tie-breaker as the game could not end as a tie. In the case of none of the teams being tied, the criteria specified in the respective step applies.

Step 1: Taking into consideration the games between each of the tied teams, a sub-group is created applying the points awarded in the direct games amongst the tied teams from which the teams are then ranked accordingly.

Step 2: Should three or more teams still remain tied in points then the better goal difference in the direct games amongst the tied teams will be decisive.

Step 3: Should three or more teams still remain tied in points and goal difference then the highest number of goals scored by these teams in their direct games will be decisive

Step 4: Should three or more teams still remain tied in points, goal difference and goals scored then the results between each of the three teams and the closest best-ranked team outside the sub-group will be applied. In this case the tied team with the best result (1. points, 2. goal difference, 3. more goals scored) against the closest best ranked-team will take precedence

Step 5: Should the teams still remain tied, then the results between each of the three teams and the next highest best-ranked team outside the sub-group will be applied.

Step 6: Should the teams still remain tied after these five steps have been exercised then Sport considerations will be applied and the teams will be ranked by their positions coming into the Championship (seeding).

In the case where two teams are tied and they have not yet played against each other, and in the
case where three or more teams are tied and not all mutual games have been played within the subgroup, the following criteria will be used to break the tie: 1. fewest number of games played, 2. highest goal Difference in all games, 3. highest number of goals for in all games, 4. highest tournament seeding entering the tournament.

* * *

Myös B-lohkossa nähtiin jännittävä päätöskierros, kun Slovakia onnistui nappaamaan puolivälieräpaikkaan tarvitsemansa neljän maalin voiton Saksasta. Niinpä takaportin kautta pääsarjan kisoihin Venäjän tilalle noussut maa varmisti myös sarjapaikkansa. Tämän seurauksena Sveitsi ja Saksa ratkaisevat paras kolmesta -ottelusarjalla, kumpi joukkue putoaa pääsarjasta.

Puolivälieräsarjat

Kanada–Slovakia
Ruotsi–Tšekki

USA:n välierävastus alkusarjan tulosten perusteella heikoiten menestynyt puolivälieränsä voittava joukkue. Todennäköisesti Ruotsi tai Tšekki. Suomen välierävastus on todella suurella todennäköisyydellä Kanada. Toki Slovakia voi yllätysvoitolla selvittää tiensä myös USA:n vastustajaksi. Suomen välieräottelu pelataan sunnuntaina klo 22.30 (Suomen aikaa).
 

Tukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Maajoukkue
Ei taida naisten (tyttöjen?) U-18 olla peleistä otteluseurantaa, mutta pakko sanoa, että tuo pelaaminen omissa näyttää paremmalta kuin naisten maajoukkueella viimeiseen pariin vuoteen, mitä nyt tämä ensimmäinen erä Suomi-Ruotsi -matsissa antaa ymmärtää. Aika käsittämätöntä miten siellä naisilla saa pyöriä nämä räpeltäjät suojatyöpaikassaan.

Vanhaselle soisi maalin, karmean huono tuuri ollut.
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei taida naisten (tyttöjen?) U-18 olla peleistä otteluseurantaa, mutta pakko sanoa, että tuo pelaaminen omissa näyttää paremmalta kuin naisten maajoukkueella viimeiseen pariin vuoteen, mitä nyt tämä ensimmäinen erä Suomi-Ruotsi -matsissa antaa ymmärtää. Aika käsittämätöntä miten siellä naisilla saa pyöriä nämä räpeltäjät suojatyöpaikassaan.

Vanhaselle soisi maalin, karmean huono tuuri ollut.
Tilanne 3-0 ja Vanhanen on tehnyt kaikki...
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Onnittelut tytöille pronssista!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tufa

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Hyvä suoritus tytöiltä. Onnea! Vähän mua toi turnauskaavio ihmetyttää kun voittaa koko turnauksen aikana kaksi peliä niin saa pronssia.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Tyttöleijonat avasi turnausurakkansa 8-0-tappiolla Kanadalle. Vaahteralehdet ratkaisivat pelin lopullisesti toisessa erässä iskemällä 30 sekunnissa kaksi osumaa Suomen verkkoon. Suomen pelistä nyt ei paljoa tarvitse puhua mitään, aika räpeltämistä oli sen mitä pari erää katsoin. Lukemat kertovat kaiken oleellisen pelin kulusta. Vaikea uskoa, että tämä sama joukkue otti perjantaina Kanadasta 4-3-voiton.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös