Tyttöjen maajoukkueet

  • 40 463
  • 393

Pande30

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onpa huikeaa keskustelua! No ensimmäiseksi täytyy todeta että oma kokemukseni naiskiekosta on aika ohut, kun ensimmäisen kerran taisin seurata Espoon MM kisoja ja paikanpäällä kävin viime kaudella katsomassa muutaman KalPan naisten pleijari pelin. Ja olen ehdottomasti sitä mieltä että kansainvälisen liiton pitää tukea ja kehittää myös naisten pelejä. Jalkapallo on tästä hyvä esimerkki siitä kun siihen panostetaan myös naisten puolella niin laji kasvaa ja kehittyy ajan myötä.
Sitten täällä osa kertoo jääkiekon olevan vain bisnestä??? Mitähän nämä nimimerkit ymmärtävät sanalla bisnes??
Katsotaanpa muutama esimerkki kotoisesta kiekosta. Jokerit pelaa huippusarjassa ja varmaan takoo myös talouspuolella miljoonien voittoja... Vai miten se meni? Tps:n toiminta loppusi nykymuodossa kuin seinään jos omistajat lopettaisi rahoituksen. Meillä Kuopiossa Sami Kapanen luopui KalPan omistuksesta ja nykyiset omistajat ovat julkisesti sanoneet että jos tätä ajattelisi bisneksenä niin sijoitus jääkiekkojoukkueeseen on maailman huonoin sijoitus ja samalla he ovat todenneet etteivät odota ikinä saavansa osinkoja KalPalta...
Melkoista bisnestä!
Yleensä bisnesyhtiöissä karsitaan rönsyjä eli tappiollinen liiketoiminta lopetetaan ja jos Contineo oy toimisi kuten bisneksessä yleensä toimitaan niin Rauman lukon toiminta loppuisi samantien. Hatunnosto Rauman suuntaan hienosta ideasta rahoittaa jääkiekko ja samalla voinee todeta että jääkiekko on aika paljon muutakin kuin bisnestä niin olisi kyllä suonut että tulevaisuuden olympialeijonat olisi saaneet pelata tyttöjen MM kilpailut.
 
Parthicus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Miesten MM-kisat ja miesten alle 20-vuotiaiden MM-kisat on ne kaksi turnausta, joista saaduilla tuotoilla mahdollistetaan kaikki muut turnaukset - on ne sitten naisten tai miesten, poikien tai tyttöjen. Se on se bisnesmalli, jolla IIHF tätä palettia pyörittää. Kaikkein typerin liike olisi tappaa lypsävät lehmät ja samalla aiheuttaa myös vasikoiden kuolema.

Tämä keskustelu on älyllisesti täysin epärehellistä ja väännetty väkisin sukupuolikysymykseksi, vaikka kuten Heikki Hietanen ja Luc Tardif kertoivat, samalla ovenavauksella roskakoriin meni kasa muitakin turnauksia. Ne eivät vain satu kiinnostamaan ketään koska ne olivat miesten/poikien turnauksia ja niistä ei siksi löydy samanlaista sukupuoliaspektia.

Ajallemme tyypillistä skandaalinhakuisuutta ja moraalipisteiden keräämistä tämä on eikä mitään jääkiekon edistämistä.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Kertoo kaiken tästä keskustelusta, miten samalla peruttiin kaksi alempien divisioonien junioriturnausta, mutta koska ne olivat poikien turnauksia, ketään ei kiinnosta.

Kyllä tällainen kirsikoiden kakusta poimiminenkin jotain edistää, mutta ei se edistettävä asia ole jääkiekko missään muodossa.

Mitkä perutuista turnauksista omasivat MM-arvon?
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Jos jotain kehitysehdotusta pitäisi tarjota jolla Nais/tyttökiekkon suosiota ja täten sen rahallista arvoa saataisiin kehitettyä sellaiselle tasolle että turnausten vuosittainen järjestäminen olisi järkevää eikä vain tasa-arvovaatimusten luoma pakko...

Niin jos vaikka alotettaisiin sillä että yhdenmukaistettaisiin säännöt miesten ja naisten välillä. Ja kyllä, se yksikin ero on ratkaiseva.

Oli hamekankaat ja kukkahatut mitä mieltä tahansa, taklaaminen on integraali ja äärimmäisen viihdyttävä osa jääkiekkoa tasosta ja sarjasta riippumatta. Ottamalla sen pois naiskiekosta on kyseessä aivan eri laji.

Ja niinkauan kun naiset pelaavat leikkilätkää, ei ketään oikeasti kiinnosta pl. laji-ihmiset.

Raaka fakta jääkiekossa on se että raha ratkaisee. Jos ei ole rahaa, ei ole lätkää ja rahantulo on sidottuna markkinavoimiin joten ilman suurta kiinnostusta ei tule suurta rahamäärää.
 
Animal

Jäsen
Tämä keskustelu on älyllisesti täysin epärehellistä ja väännetty väkisin sukupuolikysymykseksi, vaikka kuten Heikki Hietanen ja Luc Tardif kertoivat, samalla ovenavauksella roskakoriin meni kasa muitakin turnauksia. Ne eivät vain satu kiinnostamaan ketään koska ne olivat miesten/poikien turnauksia ja niistä ei siksi löydy samanlaista sukupuoliaspektia.

Ajallemme tyypillistä skandaalinhakuisuutta ja moraalipisteiden keräämistä tämä on eikä mitään jääkiekon edistämistä.
Ja tässä taustavoimana on jenkkiyliopistojen kampuksilta peräisin oleva uusvasemmistolainen gender- ja woke -paskaideologia, jossa erilaisten ihmisryhmien ja jopa miesten ja naisten asettaminen vastakkain erilaisilla uhrikategorioinneilla kuuluu asiaan. Urheilun, talouden tai oikeudenmukaisuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, vaan kyseessä on vain ja ainoastaan käänteinen rasismi.

Nais- ja tyttöleijonien ei kannattaisi lähteä tähän, sillä nyt on jo trendi selvä, että tuuli on kääntynyt tätä fanatismia vastaan ja samalla tavalla voi kiekossa ruokkiva käsi ennen pitkää lakata ruokkimasta.

Ja sanottakoon vielä lopuksi, että tyttöjen MM-kisat peruttiin viime vuonnakin, niin kv-liitolla olisi pitänyt olla vara-ajankohta ja kisapaikka tälle vuodelle suunniteltuna, että kisat voidaan pelata. Ja tämä taas on IIHF:lta ennen kaikkea syöttö näiden feministikahjojen lapaan.
 
Hyvin on lapsesta asti mennyt viesti perille kun aikuinen mies näkee noin suuria uhkia miehisille oikeuksilleen. Vittu tää maailma on sekaisin.
 
Olen samaa mieltä, että maailma on todellakin sekaisin. Iso kuva kieltäydytään näkemästä, kaikki halutaan heti ja nyt ja raha tulee taikaseinästä.

Jos ajatellaan, että kv-liitto ei arvottaisi miesten MM-turnausta ja U20 -turnausta naisten, tyttöjen tai pienempien kv-turnausten edelle, ja talous alkaisi liitolla tästä syystä sakkaamaan, niin mitä luulet olisiko taloudellinen tuki nais- ja tyttökiekkoilulle jatkossa suurempi vai pienempi?
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Olen samaa mieltä, että maailma on todellakin sekaisin. Iso kuva kieltäydytään näkemästä, kaikki halutaan heti ja nyt ja raha tulee taikaseinästä.

Jos ajatellaan, että kv-liitto ei arvottaisi miesten MM-turnausta ja U20 -turnausta naisten, tyttöjen tai pienempien kv-turnausten edelle, ja talous alkaisi liitolla tästä syystä sakkaamaan, niin mitä luulet olisiko taloudellinen tuki nais- ja tyttökiekkoilulle jatkossa suurempi vai pienempi?

Kerrotko vielä miten tässä oli valinta noiden kolmen kesken?
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
tässä taustavoimana on jenkkiyliopistojen kampuksilta peräisin oleva uusvasemmistolainen gender- ja woke -paskaideologia, jossa erilaisten ihmisryhmien ja jopa miesten ja naisten asettaminen vastakkain erilaisilla uhrikategorioinneilla kuuluu asiaan.
Hohhoijaa. Pakko kommentoida itsekin, että aika tangentille lähtee keskustelu, jos se on vasemmistoradikalismia, että haluaisi myös tytöille ja naisille edes jonkinlaisia mahdollisuuksia harrastaa ja kilpailla jokseenkin tasavertaisesti samassa lajissa.

Kuten viesteistä, joita @obi-wan on kirjoittanut, käy hyvin ilmi, että etenkään täällä jääkiekkoon keskittyvällä keskustelupalstalla ei ole todellakaan mistään sellaisesta kyse, että lajia muuten seuraamattomat ihmiset ovat jostain muoti-ilmiöstä johtuen keksineet vaatia juuri naisten ja tyttöjen jääkiekolle edes rippeitä siitä panostuksesta, jota niin kansainvälinen kuin kansallinen liittokin antaa miehille ja pojille automaationa ilman minkäänlaista kyseenalaistamista.

Tämä joulun jälkeen nähty voimakas reaktio ei johdu pelkästään yhdestä tai neljästä perutusta tammikuisesta tyttöjen MM-turnauksesta. Kyse on patoutuneesta turhautumisesta pidemmän ajan järjestelmälliseen väheksymiseen, mikä on vain kärjistynyt räikeämmin nyt koronaviruspandemian aikana.

Jos kahlaatte tämän viestiketjun alkupäähän, jossa on kirjoitettu varsinaisesti aiheesta eli Suomen tyttömaajoukkueiden otteista, niin sieltä voi lukea, että esimerkiksi joulukuussa Vierumäellä ei ollut edes mahdollisuutta mennä katsomaan pelejä paikan päälle. Ainoa mahdollisuus seurata pelejä oli katsoa ne ala-arvoisesta leijonat.tv:stä.

Vastaavia esimerkkejä tulee vastaan lähes viikoittain naisten ja tyttöjen jääkiekossa maajoukkuetoiminnassa, Naisten Liigassa ja muissa seurajoukkueiden sarjoissa jne. Siitä huolimatta todella moni tyttö ja nainen taistelee vuodesta toiseen tuulimyllyjä vastaan silkasta rakkaudesta lajiin. Ja kun he venyvät lähes vuodesta toiseen kovassa kansainvälisessä kilpailussa mitaleille, niin jotkut keskustelupalstojen läskiperseet vähättelee saavutusta "kiintiöpronssina", joka tulee muka pelkällä kisapaikalle ilmestymisellä. Sitä voi kysyä vaikka ruotsalaisilta, että pitääkö tuo edes paikkaansa.

Vinkkinä heille, jotka eivät ymmärrä viittausta, että Ruotsin naisten maajoukkue putosi Espoon kisoissa 2019 MM-kisojen korkeimmalta tasolta IA-divisioonaan. Kiitos koronan ja IIHF:n IA-divisioonan turnauksia ei ole järjestetty sen jälkeen kertaakaan, joten Ruotsi ei ole saanut edes mahdollisuutta nousta takaisin. Nyt syksyllä sentään selvittivät karsintojen kautta tiensä Olympialaisiin.

Vituttaa tämä tilanne ja vituttaa myös, että jokainen naisten ja tyttöjen jääkiekkoa käsittelevä viestiketju kääntyy aina jossain vaiheessa noiden kuluneiden vähättelyiden alasampumiseen. Vuorollaan joku nimimerkki tulee kirjoittamaan aiheen ketjuihin sen yhden viestin, jossa oksennetaan kaikki ummehtuneet käsitykset "totuutena" ja siihen loppuu sitten kiinnostus naiskiekkoon ja varsinkin sen kehittämiseen. Jos naisten jääkiekko ei kiinnosta, niin miksi pitää tulla pilaamaan ilo niiltäkin, joille sillä on merkitystä? Tätä suoranaista kiusantekoa en ole koskaan ymmärtänyt.

Minä haluaisin vain seurata naiskiekkoa ja keskustella siitä sivistyneesti ilman jatkuvaa provokaatioiden tulvaa. Kumpikaan ei onnistu kovin hyvin, kun liittoa myöten pitää rukoilla, että saisi edes katsoa niitä pelejä ja keskustelut on tätä Internetin kaatopaikalla kahlaamista sekä pippelien ja pimppien vertailua.

Ja onneksi olkoon, jos oli tarkoitus provosoida. Onnistuit(te).
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
No kuningaslaji jalkapallo halusi panostaa myös naisten jalkapalloon ja siellä kansainvälinen jalkapalloliitto laittoi yli 900 miljoonaa euroa naisten jalkapallon kehittämiseen ja se kyllä näkyy.
Tämä kertoo tyhjentävästi, kuinka erilaiset pelimerkit jääkiekolla on.
 
Mulla ei ole yhtään mitään naislätkää vastaan. Se mitä mä vastustan on se että niille pitäisi jakaa jotenkin spesiaalihuomiota pelkästään siksi että kyseessä on naiset.

Itse arvotan jääkiekkosarjat puhtaasti tason mukaan. Sukupuolesta tai iästä riippumatta. Ja mitä korkeampi taso, sitä enemmän huomiota ja resursseja niille kuuluu.

Jos taso on olematon, tulee huomion ja resurssien olla olemattomia. Eipä täällä kukaan itke suomisarjan resurssien perään. Jos haluaa enemmän pitää pelata paremmin. Tokihan tähän on vinkukitisijöillä vakiovastaus "mutta ilman resursseja ei voi pelata paremmin" mikä on silkkaa paskaa. Jos resurssit ratkaisisi paremmuuden, olisi IFK ja Jokerit dominoinut liigaa koko 2000-luvun.

Se että naiskiekko saa ansaittua parempaa kohtelua on juuri tasa-arvon vastaista.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Se että naiskiekko saa ansaittua parempaa kohtelua on juuri tasa-arvon vastaista.
Ehkä olen sokea, mutta en tunnista tuota ansaittua parempaa kohtelua. Oma kokemus lajia pitkään seurattuani on pikemminkin päinvastainen.

Toisekseen jääkiekko ei ole maailman isoin ja laajimmin levinnyt palloilulaji, vaan se joutuu kilpailemaan kovasti oman olemassaolonsa puolesta isompia lajeja vastaan. Jääkiekon luontaisen leviämisen esteenä on harrastamisen kalleus niin yksittäisen harrastajan kannalta kuin suorituspaikoista vastaavien seurojen tai yhteiskunnankin kannalta.

Jo ihan kaupallisestakin näkökulmasta naisten ja tyttöjen jääkiekko on todella suuri hyödyntämätön maaperä, jossa laji voisi kasvaa harppauksin suhteellisen maltillisillakin panostuksilla. Jotta vaikka NHL parantaisi asemiaan muiden lajien ammattilaisliigojen keskellä, se vaatisi paljon suurempia panostuksia.

Sen sijaan jääkiekossa luovutetaan tuonkin markkinan suhteen tila ihan vapaasti vaikka jalkapallolle tai erityisesti täällä kotimaassa pesäpallolle.

Oikeaan suuntaan, mutta tuskallisen hitaasti etenevästi kehityksestä huolimatta, suurin este naisten jääkiekon kasvamisen edessä tuntuu tällä hetkellä ja edelleen 40 vuoden jälkeen olevan niin päättäjien kuin katsojienkin asenteissa.
 
Viimeksi muokattu:

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Ehkä olen sokea, mutta en tunnista tuota ansaittua parempaa kohtelua. Oma kokemus lajia pitkään seurattuani on pikemminkin päinvastainen.

Toisekseen jääkiekko ei ole maailman isoin ja laajimmin levinnyt palloilulaji, vaan se joutuu kilpailemaan kovasti oman olemassaolonsa puolesta isompia lajeja vastaan. Jääkiekon luontaisen leviämisen esteenä on harrastamisen kalleus niin yksittäisen harrastajan kannalta kuin suorituspaikoista vastaavien seurojen tai yhteiskunnankin kannalta.

Jo ihan kaupallisestakin näkökulmasta naisten ja tyttöjen jääkiekko on todella suuri hyödyntämätön maaperä, jossa laji voisi kasvaa harppauksin suhteellisen maltillisillakin panostuksilla. Jotta vaikka NHL parantaisi asemiaan muiden lajien ammattilaisliigojen keskellä vaatisi paljon suurempia panostuksia.

Sen sijaan jääkiekossa luovutetaan tuonkin markkinan suhteen tila ihan vapaasti vaikka jalkapallolle tai erityisesti täällä kotimaassa pesäpallolle.

Oikeaan suuntaan, mutta tuskallisen hitaasti etenevästi kehityksestä huolimatta, suurin este naisten jääkiekon kasvamisen edessä tuntuu tällä hetkellä olevan niin päättäjien kuin katsojienkin asenteissa.
Selitin sen hyvinkin yksinkertaisesti: Pelin taso ei ole saadun huomion ja panostuksen arvoista.
Tämä on se kipeä fakta jota naiskiekon puolestapuhujat yrittävät kiertää. Otetaan kuitenkin huomioon että Naisten maajoukkue on kuitenkin ottanut käkeensä u15 poikajoukkueelta murskaluvuin. Mikä itsessään jo kertoo naiskiekon tasosta.
 
Animal

Jäsen
Hohhoijaa. Pakko kommentoida itsekin, että aika tangentille lähtee keskustelu, jos se on vasemmistoradikalismia, että haluaisi myös tytöille ja naisille edes jonkinlaisia mahdollisuuksia harrastaa ja kilpailla jokseenkin tasavertaisesti samassa lajissa.

Kuten viesteistä, joita @obi-wan on kirjoittanut, käy hyvin ilmi, että etenkään täällä jääkiekkoon keskittyvällä keskustelupalstalla ei ole todellakaan mistään sellaisesta kyse, että lajia muuten seuraamattomat ihmiset ovat jostain muoti-ilmiöstä johtuen keksineet vaatia juuri naisten ja tyttöjen jääkiekolle edes rippeitä siitä panostuksesta, jota niin kansainvälinen kuin kansallinen liittokin antaa miehille ja pojille automaationa ilman minkäänlaista kyseenalaistamista.

Tämä joulun jälkeen nähty voimakas reaktio ei johdu pelkästään yhdestä tai neljästä perutusta tammikuisesta tyttöjen MM-turnauksesta. Kyse on patoutuneesta turhautumisesta pidemmän ajan järjestelmälliseen väheksymiseen, mikä on vain kärjistynyt räikeämmin nyt koronaviruspandemian aikana.
Pakko kysyä. Luuletko tosiaan nyt koronan aikaan miesten ja poikien kiekon tai seurojen kylpevän jossain yltäkylläisyydessä?

Ikävä totuus on, että naisissa ja tytöissä harrastajia on vähemmän kuin kolmijalkaisissa ja ovat myös monessa tilanteessa, esim. maajoukkueessa, riippuvaisia miesten sisääntuomasta rahasta ja resursseista.

Ei muuta kuin omaa naisten ehdoilla pyörivää seuraa tai lajiliittoa pystyyn ja kokeilemaan kuinka kivaa ja helppoa se rahan taikominen tyhjästä on.

Ja voit väittää mitä tahansa, mutta tulojen tasaus muilla kuin liiketoiminnallisilla mittareilla on sosialismia aidoimmillaan vaikka hyväksynkin tietyt panostukset naiskiekkoon lajin kasvattamisen nimissä.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Sen sijaan jääkiekossa luovutetaan tuonkin markkinan suhteen tila ihan vapaasti vaikka jalkapallolle tai erityisesti täällä kotimaassa pesäpallolle.

Oikeaan suuntaan, mutta tuskallisen hitaasti etenevästi kehityksestä huolimatta, suurin este naisten jääkiekon kasvamisen edessä tuntuu tällä hetkellä ja edelleen 40 vuoden jälkeen olevan niin päättäjien kuin katsojienkin asenteissa.
Miten katsojien asenteita voisi yrittää muuttaa? Jos raha on ainoa keino, niin miten se pitää käyttää?
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Sarjat ja niistä maksettavat rahat yms on oma asiansa. Niissä on paljon työtä sponsorikentässä, että taso lähtee nousemaan. Kyse ei ole siitä.

Kyse on maajoukkuetoiminnasta. Se ei voi olla kaupallisen toiminnan alla niin, että kaikki muu voidaan jyrätä.

Ja se tasa-arvokortti. Mites ne turkulaiset isät jotka saivat Susanna Tapanin savustettua ulos joukkueesta? Eteenpäin on oikeasti menty ihan helvetisti mutta sitä ei tapahdu jos lajiliitot eivät auta asiaa. Sarjat sitten pelaavat kaupallisuuden tai tukien ehdoilla mutta se on sitten eri asia.

Niin ja taklausten poisto on ollut joskus ihan lajiliiton päätös. Suuri osa naiskiekkoilijoista jotka tunne ovat täysin valmiita taklauspeliin. Mutta kun miehet ovat päättäneet, että naiset ei taklaa ja että naiset pelaa häkki päässä.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Selitin sen hyvinkin yksinkertaisesti: Pelin taso ei ole saadun huomion ja panostuksen arvoista. Otetaan kuitenkin huomioon että Naisten maajoukkue on kuitenkin ottanut käkeensä u15 poikajoukkueelta murskaluvuin. Mikä itsessään jo kertoo naiskiekon tasosta.
Tämä esimerkki nousee argumenttina todella usein keskustelussa esille. Ja kuten sanoit, selitys on yksinkertainen. Sen sijaan vastaukseni ei ole, koska itse asiakin on mutkikas.

Ilmeisesti tuo sitten on argumentin yleisyydestä johtuen monelle ratkaiseva seikka, miksi naisten jääkiekkoa ei voi katsoa. Omasta mielestäni se on surullista, jos tuo rajoittaa näkemästä naisten jääkiekossa olevia hyviä ja myös viihdyttäviä puolia.

On totta, että jotain absoluuttista tasoa verrattaessa naisten joukkueet pystyvät kamppailemaan tasaväkisesti vain tiettyyn ikäluokkaan asti poikien kanssa. Miesten kanssa ei juuri koskaan, jos ei mennä jonnekin ihan harrastelijatasolle. Tuo vaihtelee yksilöllisesti hieman niin pojista kuin naisista ja tytöistäkin riippuen. Syitä on paljon ihan sukupuolten keskimääräisiin fysiologisiin eroihin liittyen, mutta myös ihan pelaajamassan määrään ja harjoitusmahdollisuuksiin liittyen.

Menee vähän tyttökiekkoketjun aiheen ohi, mutta kun mainittiin, niin haastan sen verran kuitenkin, että koska Naisleijonat ovat viimeksi hävinneet murskalukemilla poikajunioireille? Niitä otteluita on kuitenkin ollut tässä koronankin aikana usein ja mielestäni Mustonen valmennustiimeineen on osannut valita aika hyvin vastustajat niin, että pelillinen haaste on suurin piirtein siellä Kanadan ja Jenkkien naisten maajoukkueiden tasolla, mutta varsinaisilta murskalukemilta on kuitenkin vältytty. Tarpeeksi kova, mutta ei liian kova haaste.

Monesti Naisleijonat on myös simuloinut maajoukkueleirillä turnausolosuhteita ja peräkkäisinä päivinä on ollut vastassa tuorejalkainen joukkue. Siis eri joukkue kuin edellisenä päivänä. Pitää siis tässäkin kohdin osata katsoa tuloksen taakse, mitä pelillä on tavoiteltu. Maajoukkuetta ei juurikaan palvele harjoitusottelut, jossa joukkue pääsee liian helpolla.

Vaikka tuo poikia vastaan pelaaminen ja varsinkaan häviäminen ei näytä lajia satunnaisesti seuraaville varmasti kovin hyvältä, niin miksi maajoukkue ei silti käyttäisi tuota tapaa kehittyä, jos Suomi on täynnä vastaavan tason joukkueita. Se on ainakin halvempaa kuin roudata Kanadan ja USA:n naisten joukkueet Suomeen muutamaa peliä varten. Samalla rahalla pelaa aika monta peliä poikia vastaan.

Jonkinlaisena vertauksena Minnesota Wild kävi lokakuussa 2010 pelaamassa harjoitusottelun Ilveksen (miesten) joukkuetta vastaan. Wild voitti ottelun läpsytellen 5–1. Olisiko Ilveksen pitänyt jättää pelaamatta tuo ottelu, jossa liigapelaajat saivat pelata NHL-pelaajia vastaan ja yleisö näki NHL-joukkueen Tampereella? Olisiko Ilves pitänyt tiputtaa murskatappion vuoksi Mestikseen? Pitäisikö Ilveksen otteluiden televisiointi lopettaa tuon häpeällisen tuloksen vuoksi? Ja itse asiassa myös Wild olisi Stanley Cup -finaalissa ihan vastaantulija jollekin Tampa Baylle.

Mihin siis vedetään raja, missä pelin absoluuttinen taso on niin huono, että se ei ansaitse mitään huomiota tai panostuksia osakseen? Tuollaista rajaa ei ole absoluuttisesti, vaan se raja piirtyy sekä elää yksilöllisesti ja myös sosiaalisesti yhteisön sisällä. Valitettavasti jääkiekkoa seuraavien keskuudessa on vielä kovin yleistä, että naisten ja tyttöjen kohdalla se rima asetetaan heidän peliensä seuraamisen yläpuolelle. On ihan mahdollista, että joillekin se pelin taso on oikeasti niin oksettavan huono, että sitä ei pysty katsomaan sen vuoksi. Ja vaikka Suomessa on jopa ylitarjontaa jääkiekon katsomisen suhteen, niin jääkiekon ystävä osaa nähdä absoluuttiselta tasoltaan heikommassakin ottelussa hienouksia, mielenkiintoisia yksityiskohtia, tuloksellista jännitystä jne. Oma epäilykseni on kuitenkin, että monella ongelma on enemmän asennepuolella.

Joko mainittiin, että tytöt saa pelata poikien sarjoissa, mutta pojat eivät saa pelata tyttöjen sarjoissa?
Nähdäkseni ei ole tällä kertaa mainittu. Kun mainitsit asiasta vain yhdellä virkkeellä sen kummemmin avaamatta miksi, niin en haaskaa tähänkään joka kerta ponnahtavaan argumentiin enempää aikaa ja kirjaimia.

Ikävä totuus on, että naisissa ja tytöissä harrastajia on vähemmän kuin kolmijalkaisissa ja ovat myös monessa tilanteessa, esim. maajoukkueessa, riippuvaisia miesten sisääntuomasta rahasta ja resursseista.
Naisten ja tyttöjen kohdalla moni ongelma johtuu todellakin pelaajamassaan pienestä koosta. Sellaiseksi se myös jää, jos panostukset jaetaan vaikka ihan puhtaasti vain pääluvun mukaan, eikä esimerkiksi yritetä kasvattaa erilaisilla resursejakin vaativilla projekteilla sitä pelaajamassan määrää. Myös miesten seurat ja liitto hyötyisivät ainakin pitkällä aikavälillä naisten ja tyttöjen pelaajamassan kasvamisesta.

tulojen tasaus muilla kuin liiketoiminnallisilla mittareilla on sosialismia aidoimmillaan vaikka hyväksynkin tietyt panostukset naiskiekkoon lajin kasvattamisen nimissä.
Maailman sosialistisin jääkiekkosarja lienee siis kaiken kaupallisuuden Mekka NHL, jossa joukkueiden tuloja tasataan, ylläpidetään keinotekoisesti palkkakattoa ja pelaajien jakautumista mahdollisimman tasaisesti ohjaillaan vielä varausjärjestelmälläkin. Useita noista seikoista ei mitata liiketaloudellisilla mittareilla.

Miten katsojien asenteita voisi yrittää muuttaa? Jos raha on ainoa keino, niin miten se pitää käyttää?
Rahasta olisi varmasti apua, mutta siitäkin vain oikein kohdennettuna. Kaiken rahan pystyy myös tuhlaamaan ilman minkäänlaista myönteistä vaikutusta. Asenteita voi muokata monellakin tavalla myönteisempään suuntaan. Pelaajien tekeminen tutummaksi auttaa varmasti. Toki siitäkin herää sitten myös Jatkoajassa vähän väliä esiin nouseva itku, että miksi meille pakkosyötetään tätä inhottavaa naiskiekkoa, hyi.

Ylipäätään mahdollisuus nähdä naiskiekkoa jo itsessään avaa silmiä, missä lajin parissa mennään. Silloin luutuneita käsityksiä on helpompi arvioida koko ajan uudelleen, eikä jäädä jumiin mahdollisesti vanhentuneisiin käsityksiin. Monesti asenteen muuttuminen edellyttää katsojalta oivalluksia, että tuo nainen/tyttö onkin oikeasti tosi taitava pelaaja, kovakuntoinen urheilija jne. vaikka en ole aiemmin antanut naiskiekolle minkäänlaista arvoa. Noita oivalluksia syntyy helpommin, jos naiskiekkoa on mahdollista nähdä. Itselläni on kirkkaasti mielessä tuollainen oivallus, kun näin joskus yli 15 vuotta sitten ensimmäisen kerran Tesoman jäähallissa Jenni Hiirikosken luistelevan.

Aiemmin mainitsemastani tuloksellisesta jännityksestä tuli muuten mieleen, että naiskiekko-otteluiden lisääminen veikkauskohteiksi saattaisi nostaa joillekin otteluiden seuraamisen mielenkiintoa. Toki siinäkin olisi varmaan monta mahdollista ongelmaa tai riskiä tiedossa.

* * *

Tässä nyt omalta osaltani vastauksia kysymyksiin. Jo tässä vaiheessa sanon, että en aio olla mikään vastausautomaatti, jolle voi syöttää onelinereita ja odottaa minun sitten ratkaisevan kaikki naiskiekon haasteet. Minulla ei ole vastausta kaikkeen, enkä myöskään aio yksin tuhlata aikaani siihen, että kourallinen nimimerkkejä tulee tenttaamaan kaikista mahdollisista naiskiekkoon liittyvistä ongelmista. Käytin tähänkin viestiin aivan liikaa aikaa.

Käytän aikani mieluummin naiskiekon tapahtumien seuraamiseen ja siitä kirjoittamiseen. Nämä isomman linjan keskustelut eivät yleensä ole kovin hedelmällisiä ja tappavat itse pelistä keskustelun tunkeutuessaan jokaiseen vähänkään aihetta sivuavaan ketjuun. Naiskiekon tasokeskustelulle saisi olla ihan oma ketjunsa, niin näissä muissa ketjuissa saisi rauhassa keskustella muusta.
 
kilpakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nmj
Mulla ei ole yhtään mitään naislätkää vastaan. Se mitä mä vastustan on se että niille pitäisi jakaa jotenkin spesiaalihuomiota pelkästään siksi että kyseessä on naiset.

Itse arvotan jääkiekkosarjat puhtaasti tason mukaan. Sukupuolesta tai iästä riippumatta. Ja mitä korkeampi taso, sitä enemmän huomiota ja resursseja niille kuuluu.

Jos taso on olematon, tulee huomion ja resurssien olla olemattomia. Eipä täällä kukaan itke suomisarjan resurssien perään. Jos haluaa enemmän pitää pelata paremmin. Tokihan tähän on vinkukitisijöillä vakiovastaus "mutta ilman resursseja ei voi pelata paremmin" mikä on silkkaa paskaa. Jos resurssit ratkaisisi paremmuuden, olisi IFK ja Jokerit dominoinut liigaa koko 2000-luvun.

Se että naiskiekko saa ansaittua parempaa kohtelua on juuri tasa-arvon vastaista.
Kuka on vaatinut naisille jotain spesiaalihuomiota?
Miten määrität pelin tason? Helppo huudella kun ei edes pysty perustelemaan mikä on hyvää lätkää. Itse katson sarjojen eroja esimerkiksi sillä että kuinka paljon sarjan taso antaa anteeksi pelillisissä asioissa. Ja en siis vertaa naisten ja miesten pelejä vaan esimerkiksi Suomen ja Ruotsin pääsarjoja niin miesten kuin naisten osalta erikseen.
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Kuka on vaatinut naisille jotain spesiaalihuomiota?
Miten määrität pelin tason? Helppo huudella kun ei edes pysty perustelemaan mikä on hyvää lätkää. Itse katson sarjojen eroja esimerkiksi sillä että kuinka paljon sarjan taso antaa anteeksi pelillisissä asioissa. Ja en siis vertaa naisten ja miesten pelejä vaan esimerkiksi Suomen ja Ruotsin pääsarjoja niin miesten kuin naisten osalta erikseen.
Jos yhtään ketjua selaisit enemmän huomaisit että olin aiemmin antanut hyvän esimerkin naiskiekon heikosta tasosta.
Jos aikuisten maajoukkue häviää murskaluvuin u15 pojille, ei taso voi olla kummoinen. Tokihan naiset eivät vanhempia poikia/miehiä vastaan voi edes pelata koska säännöt eriävät.

Ja kyllä. Taklausten kieltäminen heikentää pelin tasoa koska se poistaa todella integraalin osan kiekollisesta pelaamisesta.

Ja siinäkohtaa kun tasoerot ovat tätä luokkaa, on tasavertaisen kohtelun vaatiminen käytännössä erikoiskohtelun vaatimista.

Jos otetaan mies/naisjako pois, niin eihän esim Suomisarjassa pelaavaa amatöörijengiä/pelaajaa ole mitään järkeä kohdella kuin pääsarjatason ammattilaista. Se on niin yksinkertaista.
 
BaronFIN

Jäsen
En tiedä missä kuplassa jengi elää, mutta ei kait kukaan ole täällä vaatinutkaan samoja palkkioita, palkkoja tai kisakorvauksia tytöille kuin pojille. Ja mitä tuohon kuuluisaan tasoon tulee, niin se mitataan aina kanssapelaajia vastaan ja tätä taustaa vastaan poikien turnauksen läpirunnominen väkisin oli tuhoon tuomittu ajatus jo syntyessään, mutta pojista nyt niin väliä. Koronat vaan ja jos mustapekka jää käteen, niin teholla tavataan! Mutta kovat äijät selviää mistä vaan.

Muuten viimeksi tänään kun käytiin tytön kanssa luistelemassa, niin meille tuntematon, mutta valveutunut poikapuolen edustaja, arviolta 7v, ihmetteli ääneen tyttärelleni ”miks sulla on hokkarit ku eiks tyttöjen pitäis luistella kaunoluistimilla?”

Kyllä on saatanan syvälle kovakoodattu pojilla sovinisti-isien paska-asenne. Vielä 2020-luvulla.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
.

Muuten viimeksi tänään kun käytiin tytön kanssa luistelemassa, niin meille tuntematon, mutta valveutunut poikapuolen edustaja, arviolta 7v, ihmetteli ääneen tyttärelleni ”miks sulla on hokkarit ku eiks tyttöjen pitäis luistella kaunoluistimilla?”

Kyllä on saatanan syvälle kovakoodattu pojilla sovinisti-isien paska-asenne. Vielä 2020-luvulla.

Tätä samaa paskaa saa hävetä hallilla ku pojat naureskelee katsomossa meidän tyttöjen treenien ajan. Ja itse ovat niitä maks AA reppanoita jotka ovat ikäluokassaan jo aika paskoja mutta luulevat olevansa suuriakin sankareita.

Mitä on tullut seurattua muutaman 15-vuotiaan tytön treeniä jotka painavat naisten Liigan ringissä niin siellä olisi asenteesta monella junnupojalla opittavaa
 
kilpakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nmj
Jos yhtään ketjua selaisit enemmän huomaisit että olin aiemmin antanut hyvän esimerkin naiskiekon heikosta tasosta.
Jos aikuisten maajoukkue häviää murskaluvuin u15 pojille, ei taso voi olla kummoinen. Tokihan naiset eivät vanhempia poikia/miehiä vastaan voi edes pelata koska säännöt eriävät.

Ja kyllä. Taklausten kieltäminen heikentää pelin tasoa koska se poistaa todella integraalin osan kiekollisesta pelaamisesta.

Ja siinäkohtaa kun tasoerot ovat tätä luokkaa, on tasavertaisen kohtelun vaatiminen käytännössä erikoiskohtelun vaatimista.

Jos otetaan mies/naisjako pois, niin eihän esim Suomisarjassa pelaavaa amatöörijengiä/pelaajaa ole mitään järkeä kohdella kuin pääsarjatason ammattilaista. Se on niin yksinkertaista.
Suomen miesten maajoukkue hävisi Kanadalle mm kisoissa 24 - 0 vaikka Kanada pelasi ö luokan joukkueella siihen nähden mitä Kanadasta olisi ollut mahdollista saada. Kertooko se että Suomen taso on surkea? No ei ole, mutta ihan yhtä hölmöä on verrata jotain aikoja sitten pelattuja Naisten maajoukkueen ja c junnujen pelejä. Olin itse valmentajana Oulussa kun meidän silloiset c junnut pelasivat naisten maajoukkuetta vastaan ja Kärpät toki voitti pelin, mutta naisten "maajoukkue" oli silloin kasattu muistaakseni 3 - 4:stä lähinnä Oulua olevista joukkueista eli eivät pelanneet läheskään parhaalla joukkueella. En nyt viitsi tarkistaa, mutta muistaakseni kesällä naisten maajoukkue pelasi muutamia harjoituspelejä b junnuja vastaan ja jonkun pelin voittivat ja muistaakseni jonkun hävisi.
Sitten mitä tulee tuohon pelin tasoon niin ilmeisesti sitten sinun mielestä peli on huomattavasti parempi jos siinä tulee 30 taklausta kuin jos pelissä tulisi vain 15 taklausta?
Tahtoo vaan olla niin että kun pelin vaatimustaso nousee niin taklauksia tulee vähemmän ja syyn varmasti tiedät itsekin.
 
Nordis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pasi Mustonen kertoi, että haluaa kaikkien Suomessa pelaavien harjoittelevan maanantaista perjantaihin vain poikien kanssa, mutta sehän tarkoittaa sitä, että pojat ei kehity kun on kaikenlaisia sekapelejä. Ei lupaavat C-juniorit voi harjoitella tyttöjen kanssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös