Tylsimmät keskustelunaiheet

  • 14 189
  • 116

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
...Joskus yksi keskusteleminen funktio on toisten läsnäolon huomioiminen ja pyrkimys käyttää aikaa johonkin muuhun kuin silkkaan jurottamiseen. Sepä vasta dorkaa on, jos porukka kokoontuu vaikkapa lounaalle, eikä kukaan puhu puolta sanaa...

Silkka hölmöyksien puhuminen on asia erikseen...

Sitten on vielä henkilökohtaisten asioiden uteleminen...

Pelko lisää ihmisten tylsyyttä... Pelko omasta osaamisesta ja kiinnostavuudesta, siitä että mokaa tai muuten vain sosiaalisten tilanteiden pelko. Siinä sitten jurotetaan hiljaa, ettei tule mokattua samalla mielessään arvostellen, kuinka toisten jutut ovat tylsiä... Jostain syystä toisten seuraan kuitenkin hakeudutaan... pysyisivät omissa koloissaan, tylsimykset!

Kolikon kääntöpuoli on tilannetajuttomat ihmiset, jotka laukovat kiinnostavana pitämänsä jutut tilanteessa kuin tilanteessa toisista välittämättä. Usein he ovat juuri samoja ihmisiä, joilla mielenkiinnon kohteita ei maailmassa liikaa ole. Toisaalta, vaikka tilannetajuttomana en itseäni pidä, niin itsekin syyllistyn toisinaan verbaalisesti tönimään keskustelukumppania ns. raiteiltaan; katsoa mitä sisältöä vastapuolelta löytyy tavanomaisten latteuksien takaa? Myönnän kyllä, että aina se ei ole reilua!

Osin se johtuu myös siitä, että minua on hyvin pitkälle lakannut kiinnostamasta, mitä toiset ihmiset minusta puhuvat tai ajattelevat! Se on paitsi turhaa, myös todellista energian haaskausta. On päivänselvää, että kaikkia ei voi miellyttää. Parempi siis lyödä avoimesti ns kortit pöytään, olla sitä mitä on ja katsoa ketä allekirjoittaneen jutut ja seura oikeasti kiinnostaa? Eräänlaisesta omaehtoisesta imagonrakentamista tässäkin on kyse.

Mutta kun nyt on ehtinyt miettiä aihetta tarkemmin, niin yksi umpitylsä keskustelunaihe kyllä on, jota haluan vältellä viimeiseen asti. Nimittäin silloin sylettää ja rankasti, kun joku alkaa kertoa minulle hänelle selkeästi luottamuksella kerrottuja asioita. Usein nämä lavertelijat eivät edes tajua, millaisen karhunpalveluksen he itselleen juoruilullaan tekevät. itse kategorisoin tällaiset ihmiset välittömästi samaan kastiin kuin siipeilijät, eli ei saumaa jatkoon!
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Jääkiekosta puhuminen tuulareiden (alle 30 nähtyä peliä per kausi) kanssa.
Tuulareiden???

Mä lienen moinen, koska harvemmin tulee nähtyä kolmeakymmentä matsia yhden kauden aikana. Ehken sitten kykene keskustelemaan lätkästä.

Ketjun aiheeseen vastaan Big Brother.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Jääkiekosta puhuminen tuulareiden (alle 30 nähtyä peliä per kausi) kanssa.
Viittaako "tuulari" kenties tuulitakkiin? Tätä nimitystä on vuosikaudet käytetty ainakin sijoittajaslangissa ihmisistä, jotka ovat pörssisijoittajina vajaatietoisia ja -taitoisia massan mukana kulkevia peruskansalaisia. Annas olla kun tuulitakki onnistuu uransa alkumetreillä sijoittamaan pienen pottinsa onnekkaasti, vaikkapa tuplaten omistustensa arvon puolessa vuodessa, niin jopa silloin henkselit paukkuvat ja sijoitusvinkkejä jaellaan työpaikan kahvipöydässä veteraanin ottein.

Kyllä moni puhuu suulla suuremmalla jääkiekostakin. Besserwisseriys on yleensäkin ärsyttävää, mutta erityisen kiusallinen on besserwisser jonka tiedot mestaroimastaan aihealueesta ovat tosiasiassa niukat ja pintapuoliset. Tyhmyys, puutteelliset tiedot ja armoton pätemisen tarve ovat sosiaalisesti aika tappava yhdistelmä.

En tiedä tekeekö se jääkiekon seuraajasta tuulitakkia (olettaen että tuulari viittaa tähän), mikäli vuodessa nähtyjen pelien lukumäärä ei ole kymmeniä. Jäin miettimään riittääköhän Veskulle jos osa peleistä on nähty tv:n kautta, vai hyväksytäänkö vain paikan päällä seuratut matsit. Jos vain paikan päällä, niin aika harva JA:n kirjoittaja olisi kompetentti keskustelemaan Veskun kanssa NHL-kiekosta, olettaen että änärimatsit ovat sillä lailla "oikeaa" kiekkoilua, jota pitää seurata vähintään nuo 30 matsia kaudessa pystyäkseen pätevään NHL-kiekkokeskusteluun. Paikan päällä... No, luulen ymmärtäväni mitä Vesku ajoi edellä takaa.

Minä puolestaan näen niin, että jääkiekkoa satunnaisesti seuraava voi myös hänkin olla riittävän hyvällä pelistä keskustellakseen ns. tietäjien kanssa, olettaen että keskustelua edes pyritään käymään hyvässä hengessä. Sitten on tietysti eri, jos yksi osapuoli heittäytyy besserwisseriksi, siis yhtä hyvin tietäjä kuin tuulitakki.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Mutta kun nyt on ehtinyt miettiä aihetta tarkemmin, niin yksi umpitylsä keskustelunaihe kyllä on, jota haluan vältellä viimeiseen asti. Nimittäin silloin sylettää ja rankasti, kun joku alkaa kertoa minulle hänelle selkeästi luottamuksella kerrottuja asioita. Usein nämä lavertelijat eivät edes tajua, millaisen karhunpalveluksen he itselleen juoruilullaan tekevät. itse kategorisoin tällaiset ihmiset välittömästi samaan kastiin kuin siipeilijät, eli ei saumaa jatkoon!
Taas komppaan Puckia. Erityisen nihkeää on jos luottamuksellisia asioita vuotaa ympärilleen esimies, kertoen omien alaistensa asioita toisille alaisilleen. Joissakin tapauksissa luottamuksellisuus on vielä ihan kunnossa jos asian käsittely pysyy esim. johtoryhmän sisällä, mutta jokaisen esimieheksi ryhtyvän tulisi kirkastaa tarkoin itselleen mistä sopii kenenkin kanssa puhua.

Omat esimieheni ovat pystyneet aina luovimaan näissä asioissa aika hyvin, ja luotan siihen että minäkin olen. Aika karmivia tarinoita olen kyllä kuullut tapauksista joissa esimies on ollut ehkä koko työpaikan pahin juoruaja. Tuollainen syö aika äkkiä kaiken luottamuksen ja arvovallan, vaikka esimies muutoin olisi alallaan miten osaava tahansa.

Vielä ketjun otsikosta. Tylsäksi voi muuttua mikä tahansa aihe, jos yksi tai muutama jankkaaja porukassa ei malta lopettaa, vaan jatkaa kohti nippeliyden kovinta ydintä. Senkin jälkeen kun muut ovat jo aikaa sitten lakanneet kuuntelemasta ja käyneet sadattelemaan ajatuksissaan. Eri asia on tietty jos koolla ovat samanhenkiset friikit, ei sekalainen seurakunta kuten tavanomainen työpaikan lounasjengi.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Ei ole kovin hyvä keskusteluaihe, jos joku ilmoittaa, ettei häntä kiinnosta jokin asia. Armeijan käyneiden keskuudessa ovat melko tylsiä he, jotka eivät ole käyneet armeijaa eivätkä käy. Monesti sellainen henkilö käy jopa sääliksi.
 

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Golf on vitun paska aihe, ei kiinnosta vittuakaan mitä joku niga teki kepillään. Eikä varsinkaan kiinosta kuunnella, kuinka hyvä kertoja itse on. "Joo on kerpele jurpele se taiker vuuts hyvä mutta itsehän minä löin sitä palloa 400m ja puttasin yhdellä sisään kakkosreikään" Vittu miitä paskaaa....
 

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Manikyyrit, rakennekynnet, kynsihoidot ja kaikki muu kynsien kaunistamiseen liittyvä
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Koiranäyttelyväen aiheet. Meillä on hyvät lonkat, meillä on turkissa ylimääräinen pläntti ruskeaa, meillä totellaan käskyjä, meillä ammuttiin eilen ensimmäinen teeri, meillä opittiin eilen seisomaan jänistä, teillä on vähän huonot lihaset lonkassa, miksi teillä ei puuteroida koiran partaa?
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Koiranäyttelyväen aiheet. Meillä on hyvät lonkat, meillä on turkissa ylimääräinen pläntti ruskeaa, meillä totellaan käskyjä, meillä ammuttiin eilen ensimmäinen teeri, meillä opittiin eilen seisomaan jänistä, teillä on vähän huonot lihaset lonkassa, miksi teillä ei puuteroida koiran partaa?

Kaikki koiriin ja lapsiin liittyvät.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
TV-Sarja Salatut Elämät.

Miten kannatetaan oikein, miten kannatetaan väärin, ja miksi mun suosikkijoukkueen fanit on ihan parhaita ja muitten ihan huonoja.

Pokeri.
 

#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
-Autot
-Koirat
-Armeija
-Henkisesti teinien parisuhdeongelmat ja teoriat niihin liittyen
-Ylipäätään keskustelu aiheesta, josta keskustelukumppani ei tiedä mitään, mutta on kovin varma ja luulee olevansa helvetin nerokas, esim. politiikka, talous, jääkiekko, metafysiikka, WTC
-Tatuointeihin liittyvä keskustelu
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Salkkarit. "Se joka esitti sitä ja sitä homoa ja kuinka se löi sitä".. eipä paljoa kiinnosta kun en televisiota katsele.

Keskustelu ylipäänsä siitä miten teet asiat oikein. Vähän huono oon ottamaan kritiikkiä vastaan, mutta sekin vielä että allekirjoittanutta neuvotaan siinä "miten keität kahvia oikeaoppisesti". How simple is that.. vettä, suodatinpussi, kahvinpurut, muistaa laittaa pannun suodattimen alle ja kahvinkeittimen päälle ja avot. Ja plussaa on sekin jos pari kolme kertaa vuodessa putsaa edes kahvipannun.

Lapset. Pikkupertti on niiiin ihana ja mukava ja perkeles.
 

syndi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, HJK-Hockey, NHL
Ylenpalttinen minä-keskeisyys jonkun kanssa keskusteltaessa. Tiedätte nämä tyypit, jotka kääntävät aiheen kuin aiheen peilaamaan itseään. Ei sitä jaksa koko iltaa kuunnella. Ja vaikka aihe kääntyisi jonnekkin ihan muualle, niin sitten se väkisin käännetään itseensä. Ainakin itse kuuntelen muidenkin kantoja myös, se avaa joskus maailmaa ihan erilailla.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
En halua tuntemattomien, kuten esimerkiksi samassa työpaikassa olevien, kanssa keskustella yhtään mistään. Taitavat nämä pahimmat valittajat olla juuri niitä mitkä sitten käyvät lounaalla "työporukan" kanssa.

Urheilusta toisaalta kuitenkin esimerkiksi erätaukopubissa tai vierasreissuilla.
 

Kaiuni Alen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, kaikki menestyksekkäät jalkapallojoukkueet
Ralli, formulat, Nascar ja muut moottoriurheilun lajit, golf ja purjehdus - nämä siis urheilumaailmasta. Muuten sitten lähinnä keskustelu tv-ohjelmista, joita en ole itse nähnyt.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jos rajataan kysymyksen piiriin vain ne aiheet joihin itselläni on jokin suhde, mutta jotka eivät kauheasti keskustelunaiheina kiinnosta, niin yksi on armeija ja toinen se, missä itse kukin on tai on ollut töissä ja paljonko siinä tienaa tai on ainakin joskus tienannut.
 

Worrell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arizona Coyotes, Sympatiat: Seattle Kraken
-Autot
-Armeija

Tässäpä nämä. Autoista en ole koskaan ollut kauheesti kiinnostunut. Ei yhtään kiinnosta keskustella aiheesta kenenkään kanssa. Armeijaa en ole käynyt, koska olen fyysisesti rajoittunut, joten siitäkään ei kiinnosta keskustella kenenkään kanssa. Pari viikkoa sitten olin tämmöisessä tilanteessa. Onneksi olin kuitenkin baarissa, niin pystyin keskittymään juomaan kaljaa inttijuttujen kuuntelun sijaan. Tylsä aihe. Joku teki sitä ja sitten nauretaan paskaisesti.

Sitten on toki nämä ihmiset, jotka luulevat tietävänsä hirveästi jostain aiheesta ja puhuvat siitä. Eräs sukulaismies on etenkin tekniikan kohdalla tämmöinen. Kovasti tykkää jauhaa etenkin kännyköistä. Kyseisen tyypin keskustelu menee tyyliin näin:

Tyyppi: Minkäslainen puhelin sulla on nykyään?
Worrell: No tää on tämmönen perus 200 euron android-puhelin
Tyyppi: Okei. Tiesitkös, että siinä on helvetisti viruksia ja muuta kakkaa. Lagaako se?
Worrell: Jaa a. Enpä oo huomannu, että tää mitenkään normaalista poikkeavasti toimis, eikä oo mitään ylimäärästä roinaa eksynyt tähän itestään. Tyytyväinen oon ollu.
Tyyppi: Millanen kamera tossa on?
Worrell: 5 mpix. Ihan riittävä mun tarpeisiin, ku en harrasta kuvailua.
Tyyppi: Katoppa tätä mun uutta Nokian Lumia 1245678 Windows puhelinta! Tässä on 12 mpix kamera ja kato näitä kuvia! Hemmetin hyvää laatua vai mitä?
Worrell: No on kyllä ihan jees. Ei paha, ei paha.
Tyyppi: Niin ja tää Windows käyttis on muutenkin aivan mahtava. Ei ole viruksia tullut eikä mitään.
Worrell: Hyvä, että oot tykänny. Itelle tosin riittää ihan hyvin tämmönen perus halpis Android. Kevyt ja voi tarvittaessa muokata paljonkin toisin, ku Windows phonea.
Tyyppi: No niin tätäkin voi! *näyttää miten vaihetaan teemat* Kato. Sit tässä on tämmösiä pelejäkin. Android on ihan paska, kun siihen tulee niitä viruksia niin paljon. Osta tämmönen Nokia.
Worrell: ..... Mites sulla noin muuten? Poika on kovasti kasvanu ja samassa duunissa, ku aina ennenkin?
Tyyppi: Joo. Mites, pelaatko vielä Xboxilla vai onko sulla Playstation?


Oli tekniikan aihe mikä tahansa, niin se menee tuon sukulaisen kanssa aina siihen, että hän lyttää aina täysin toisen omistavan asian ja kehuu omansa maasta taivaisiin. Huvittavaa sinänsä, että välillä se haukkuu asian X lyttyyn täysin ja kohta omistaa X:n ja sitten haukkuu Y:tä ja vice versa. Tuohon yllämainittuun keskusteluun voi vaihtaa puhelimien tilalle mitä tahansa, niin aina se menee about noin. Hemmetin rasittavia tuommoiset ihmistyypit.
 

KuumaaKamaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Ylenpalttinen minä-keskeisyys jonkun kanssa keskusteltaessa. Tiedätte nämä tyypit, jotka kääntävät aiheen kuin aiheen peilaamaan itseään. Ei sitä jaksa koko iltaa kuunnella. Ja vaikka aihe kääntyisi jonnekkin ihan muualle, niin sitten se väkisin käännetään itseensä. Ainakin itse kuuntelen muidenkin kantoja myös, se avaa joskus maailmaa ihan erilailla.

Tämä on kyllä varmaan ärsyttävin piirre ihmisessä. Ei sillä, joskus tulee tätä harrastettua itsekin ( ei tarkoituksella ) ja jälkeenpäin voin todeta, että olin varmaan aivan saatanan ärsyttävä. Olen tätä pyrkinyt tietoisesti vähentämään ja ehkä jopa onnistunut siinä.

Kysyin eräältä tytöltä, että mikä on tylsin puheenaihe. Hän vastasi urheilu. Minä vastasin hänelle vaatteet.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yksi ehdottomasti tylsimmistä puheenaiheista on omilla urheilu-ja kuntoilusaavutuksilla kerskuminen. Juoksin niin ja niin paljon, tein golf-kentällä sitä ja tätä. Joo, kaikenlainen kuntoilu ja urheilu on hyvästä, mutta itsekeskeinen oman suorittamisen esiinnostaminen jatkuvasti on rasittavaa.

Toinen keskusteluaihe, jota soisi vältettävän, on päivittäiseen uutisvirtaan liittyvien asioiden ylianalysointi ja taivastelu. Se, että iltapäivälehdessä sanotaan sitä tai tätä, ei välttämättä ole totta tai toisaalta, ei välttämättä ole isompaa joukkoa kiinnostava puheenaihe. Hyvä esimerkki on jonkun julkkiksen veromätkyt - asia, jota Suomessa muutenkin lähestytään käsittämättömän sensaatiohakuisesti. Monesti keskusteluun liittyy vielä samojen henkilöiden jälkiviisaus ja yksioikoinen oman tilannetajun kaikkivoipaisuuden korostaminen aihepiiriin liittyen. " Minähän sanoin, että ei se Räikkönen pärjää" tai " Minä olen varma, että asia on niin tai näin".


Aika moni tuntuu olevan sitä mieltä, että hiljaisuus on vaivalloista. Vielä vaivalloisempaa on tylsä, väärille urille lähtenyt keskustelu.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Jääkiekosta puhuminen liian analyyttisesti. Ei nappaa yhtään noi corsit ja viivelähtöjen laskemiset. Kertoo mielestäni siitä että joku nyt yrittää päteä ihan turhaan ja selittää ihan täytenä faktana asiaansa tilastojen tukemana. Kumma juttu ettei noin suuri asiantuntijuus kelpaa ammattijääkiekkoon jos niin paljon tiedetään saatana!

Jääkiekosta pitää puhua ilman apuvälineitä.
Katsotaan silmillä peliä, tunnetaan kropassa jännitys siitä kumpi lopulta voittaa ja ollaan sydämellä mukana ja kannatetaan omiaan hyvässä ja huonossa. Ja jos se oma joukkue ei pelaa, niin sitten voi käyttää pelkästään silmiään ja ajatella asioita objektiivisesti. Jos tohon aletaan liittämään joku teoria mistä ymmärtää tuurilla puolet niin aika hukassa on katsoja.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Aihealueena mikään ei ole small talk -määrissä tylsä. Hyvän kertojan juttuja kuuntelee aiheesta kuin aiheesta. Juttuseuraksi minusta ei kuitenkaan ole ainakaan autoja, tietokoneita, kännyköitä tai muita teknisiä sovelluksia koskevissa asioissa. Mistään näistä en tiedä mitään. Kuuntelen kyllä, jos joku kertoo.

Olen huomannut, että jos muut ujostelevat tai möllöttävät muuten vain hiljaa, minä otan asiakseni saada jutun luistamaan. Sitten taas jos joku on juttuisalla päällä, kuuntelen kivuttomasti vaikka koko illan.

Ketjun aiheeseen liittyen totean loppukaneetiksi, että mikään asia ei ole kohtuullisessa määrin keskusteltuna tylsä. Jokunen keskustelija on.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Ei sillain oikein kiinnosta mikään. Ja olen muutenkin huono small talkissa. Alkaa aina ärsyttämään, kun huomaan puhuvani pitkälti vain itsestäni, ellei kyseessä ole joku ei-kokemusperäinen aihe, jolloin mielestäni reflektoin liikaa ja liian jyrkästi ja töksähtelevästi omia mielipiteitäni. Olen myös huono tuomaan mitään keskustelunaiheita yhteisön kontekstin ulkopuolelta, koska oletan, että ne eivät kiinnosta muita. Kaverien/lähipiirin seurassa (tai pienessä) suusta sitten tulee lähes taukoamatonta vähämerkityksistä puheripulia.

Mutta tylsimpiä keskustelunaiheita minusta ovat ne, joissa keskustelun osapuolten lähtökohdat ovat kiinnostuksen, tietämyksen tai asenteen vuoksi selvästi erilaiset.
 

Glove

Jäsen
Tyhjänpäiväinen small talk, ehkä turhinta mitä on olemassa. Ja sitten muut luulee töykeäksi ja ylimieliseksi kun ei osallistu. Oon kyllä muutenkin parempi kuuntelemaan kuin puhumaan.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers
Onhan yleisesti ihan tajuttoman tylsää kuunnella ihmisten jauhamista omasta työstään, jota jotkut ihmiset tykkäävät varsinkin humalassa harrastaa.

Koskee myös oman työpaikan vapaa-ajanviettoja, niin eikö siinä joku jauha jotain kiinnostavaa työjuttua puoli iltaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös