Tyhmien kysymysten ketju

  • 1 843 501
  • 11 230

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Mitä ihmiset tekee keikoilla jos ei oo varaa kaljaan? Kuuntelevat musiikkia vesilasi kädessään? Tuntuu oudolta.
Viimeksi kun olin pari viikkoa sitten keikalla, niin sen 1,5 h istuin ja kuuntelin musiikkia. En juonut edes vettä. Joskus olen ihmetellyt, kun naiset useimmiten ovat olettaneet, että keikalle menoni on synonyymi ryyppäämiselle. Juuri ikinä en ole keikoilla ollessa juonut alkoholia. Varsinkaan viime vuosina. Miksi justiin musiikkia kuunnellessa kuuluisi juoda alkoholia. Senhän voi yhdistää samoin perustein ihan mihin tahansa asiaan. Vaikka siivoamiseen, "on kivempaa".
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Mitä ihmiset tekee keikoilla jos ei oo varaa kaljaan? Kuuntelevat musiikkia vesilasi kädessään? Tuntuu oudolta.

Maailma on muuttunut eikä se ole varallisuudesta kiinni ainakaan aina. Kyllähän artistitkin nykyään esiintyy selvinpäin. Ei tietenkään kaikki, mutta monet.

Niin, en käy keikoilla selvinpäin, koska se tunnelma nyt vain on parempi pienessä. Jos isompi eikä oikein muista edes olleensa siellä, niin aina näkee YouTubesta.

Miksi justiin musiikkia kuunnellessa kuuluisi juoda alkoholia. Senhän voi yhdistää samoin perustein ihan mihin tahansa asiaan.

Viihdetapahtumissa on kiva olla viihteellä varsinkin, jos omalla rahalla joutuu olla eikä pokkuroida aitiossa asiakkaille.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Viihdetapahtumissa on kiva olla viihteellä varsinkin, jos omalla rahalla joutuu olla eikä pokkuroida aitiossa asiakkaille.
Alkoholi vaan turruttaa aisteja. Autolla ei saa ajaa yli 0,50 promillessa ja siihen on syynsä. Paremmin saa keikasta irti, kun kaikki aistit ovat sataprosenttisesti kuosissa. Paitsi jos menisi jonkun räppärin keikalle, niin silloin olisi syytä tempaista ennen keikkaa Kossu-pullo ykkösellä nieluun.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Olisi kyllä ollut ihan kiva nähdä ihka oikea elävä lepakko (kuolleita olen nähnyt) muutakin kuin valon edestä vilahtavana varjona.
Eipä ne kovin kummoisen näköisiä ole. Nukkuvan yksilön olen poistanut talosta joskus.
Olen yöihminen ja pari kertaa yöllisillä metsäpyöräilyillä olen törmännyt lepakkoon. Eivät ne tosiaan mitenkään erikoisen näkösiä ole. Pöllöt on livenä siistimpiä imo. Siistein luontohavainto ollut ehkä silti kun törmäsin kokonaiseen kettuperheeseen. Vieläpä motarin välittömässä läheisyydessä.
Naisten kiekkopiireissä niitä näkee kuulema paljon. Elävänä ja kovassa kunnossa.
Nauroin tälle ääneen.
 
Glove

Jäsen
Kyllä ne hiiret kiipeää seinää pitkin jos se on vähänkin karkea. Kipittää ne muuten tikapuitakin pitkin. Pikkujyrsijät pääsee sisälle suunnilleen lyijykynän paksuisesta reiästä. Sitten ne kiipee seinien sisällä. Vanhoja rakennuksia on vaikea tilkitä niin ettei pikkujyrsijät pääse sisälle. Eikä ne ole pelkästään hiiriä mitkä rakenteissa rapistelee. Jotkut myyrät hakeutuu myös sisätiloihin syksyllä. Olen nähnyt sisällä myös päästäisen.
Ei riitä lyijykynän kokoinen reikä hiirelle. Todistettu juttu https://m.youtube.com/watch?v=iGXYZwZEZa0
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Olisi kyllä ollut ihan kiva nähdä ihka oikea elävä lepakko (kuolleita olen nähnyt) muutakin kuin valon edestä vilahtavana varjona.

Muinoin nukuttiin vanhan aitan tiloihin rakennetussa huoneessa. Yöllä katosta kuului rapinaa ja lepakko tunki itsensä pienestä raosta sieltä katonrajasta huoneeseen. Aikansa roikkui draculamaisesti pää alaspäin, välillä liiteli huoneessa. Ei ollut kivaa itsellä silloin. Varsinkaan sillä hetkellä, kun se lepakko teki kertaalleen syöksyn sinne sänkyä kohden.

Aamu kun eteni, niin lepakko poistui samasta reiästä välikattoon kuin mistä oli sisään tullutkin.

Jälkeenpäin ajateltuna, olihan se siisti kokemus päästä näkemään lepakko niin läheltä.
 
Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Onko osa porukasta todellakin niin tyhmiä kuin he antavat juttujensa perusteella olettaa? Toivotavasti eivät.
 
NDT665

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onkohan olemassa yhtään espanjankielistä laulua, jossa ei esiinny termit: corason tai sitten baila? Ei varmaankaan tällä vuosisadalla. Jään kuuntelemaan ja odottelemaan. Pistän auton parkkiin moottoritien levennykselle, kirjaan tapahtumia ja raportoin teille Jatkoaikaan.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onks teilläkin usein se sama ongelma, että ootte Nordiksen edessä taskut täynnä kaljaa ja maha aivan täynnä?
Ei kyllä ole ollut tuommoista ongelmaa, eikö niitä pohjia voi ottaa siinä viisipennisessä ja jatkaa hallin tarjoiluilla. Jonkun jallupullon ymmärtäisin vielä, mutta kaljaa taskussa, kaikkea sitä kuulee. En tosin ole vuoden -97 jälkeen käynyt tuolla kun pornomessuilla ja firman bileissä, mutta molemmissa on tarjoilu pelannut.
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Ei riitä lyijykynän kokoinen reikä hiirelle. Todistettu juttu https://m.youtube.com/watch?v=iGXYZwZEZa0
On se hyvä että täällä on faktan tarkastajia jotka jaksaa kaivaa materiaalia todistaakseen kantansa. Eikä tämä ole mitään vittuilua vaan kehu ja video oli mielenkiintoinen. "Kynänreikä- teoriaan" löytyy maininta mm. Ylen sivuilta.
Hiiri pujahtaa lämpimään vaikka kynän paksuisesta reiästä (linkki Ylen sivuille artikkeliin hiirien häätämisestä sisätiloissa).
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Onkohan olemassa yhtään espanjankielistä laulua, jossa ei esiinny termit: corason tai sitten baila? Ei varmaankaan tällä vuosisadalla. Jään kuuntelemaan ja odottelemaan. Pistän auton parkkiin moottoritien levennykselle, kirjaan tapahtumia ja raportoin teille Jatkoaikaan.
Brujerialta saattaisi löytyä sellaisia biisejä. En ole heidän sanoituksistaan niin kiinnostunut.
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei kyllä ole ollut tuommoista ongelmaa, eikö niitä pohjia voi ottaa siinä viisipennisessä ja jatkaa hallin tarjoiluilla. Jonkun jallupullon ymmärtäisin vielä, mutta kaljaa taskussa, kaikkea sitä kuulee. En tosin ole vuoden -97 jälkeen käynyt tuolla kun pornomessuilla ja firman bileissä, mutta molemmissa on tarjoilu pelannut.
Ööö on kait sitä nyttenkin kolme tölkkiä taskuissa. Avonainen paidan rintataskussa ja täydet takin sivuilla. Joo pornomessutkin tulee taas. Kaapelitehtaalla.

Karhu ministerissä muuten oli joskus Viiden pennin lasi. Yleensä kyllä juon siellä litran tuopin, tai en ole tällä kaudella käynyt. Viime kaudella oli tapana pyrkiä ennen viittä happy hourille ja toissa kaudella join hallissa molemmilla erätauoilla ei saatana. Hetkinen. Tätä menoa ens kaudella Lasolia parkkipaikan vieressä pusikossa.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Miksei Sibel Kekillin wikipediasivulla ole filmografia-kohdassa mitään mainintaa niistä sen parhaista rainoista? En oo nähny kun klippejä mutta aika vakuuttavaa suorittamista. Moni tyttö tukehtuis semmoseen soppatykkiin mitä se itteensä sisäistää niissä. Ja monelta tytöltä musta aurinko räjähtäis jos samalla kalustolla analisoitas.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters

Kaverillani oli herännyt mielenkiinto ja päätti katsoa mistä on kyse. En tullut kysyneeksi mistä oli löytänyt, mutta aikamoista kamaa oli kuulemma tarjolla.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
.... Joo pornomessutkin tulee taas. Kaapelitehtaalla.
....
On muuten paska tapahtuma. Todellinen amatöörien taidonnäyte. Siis suomessa on ihan ammattilaisia, jotka rakentavat messuja ja tekevät niistä siistejä ja hyvännäköisiä. Tuolla on onnistuttu saamaan koko iso halli näyttämään likaiselta töhryiseltä pornokaupan takahuoneelta. Siitä on erotiikka kaukana kun tuolla pyörii.
 
No jaa, mutta mutta. Sitä kait ihmiset haluaa. Monella muulla messuilla vituttaa se kliinisyys ja jengin jäpitys. Tietty Kaapelitehdas on paikkana vähän erikoinen ja pitkä ja kapea sali. Mutta vähän väliä joku strippaa tai hässii lavalla plus puuhalavalle voi mennä itse. Ulkomailla jengi käy klubeilla ja maksaa paljon isomman hinnan kun kerran näkee toisen tissin tai joku istuu hetken sylissä. Miks ei menis Lasnamäelle ja nussis kahdellakympillä. Mun mielestä messuilla on aika hyvä hinta-laatusuhde. Ja onhan pornokaupoissakin se kuin olis kotiin tullut -fiilis. Tietty messuillakin on kaikki puljut plus se ohjelma ja lisäksi näkee netistä tuttuja tyyppejä. Ei jossain lätkämatseissa silleen näe.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No jaa, mutta mutta. Sitä kait ihmiset haluaa. Monella muulla messuilla vituttaa se kliinisyys ja jengin jäpitys.....
Kuka haluaa? Jotkut poikamiehet voisivat mielestäni mennä vaikka sinne Lasnamäelle tai vaasankadulle. Suurin osa jengistähän tuolla on pariskuntia ja aika harva niistä on kiinnostunut lavalle menemisestä tai muustakaan suorasta toiminnasta. Toki en ole vuosiin käynyt tuolla, koska se on niin persestä, mutta niin ei varmaan ole moni muukaan kun se on mitä on. Ihmettelen vaan, että miksi tuota ei tehdä tyylillä ja siististi. Nyt se on tyylitön, epäsiisti ja likainen, eikä siitä kukaan halua maksaa. Ilmoita ihmeessä jos tilanne on muuttunut. Olen toki käynyt ihan kunnon bileissä ympäristöissä, mitkä olivat tyyliltään sata vuotta tuota autotallia edellä. Toi on tommosta white trash meininkiä. Schollia et siellä nää, etkä minua.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Kaverillani oli herännyt mielenkiinto ja päätti katsoa mistä on kyse. En tullut kysyneeksi mistä oli löytänyt, mutta aikamoista kamaa oli kuulemma tarjolla.
Juu. En juurikaan katsele mitään tv-sarjoja, mutta arvaa heräsikö kiinnostus tuota paljon mainostettua Bullets-sarjaa kohtaan... Sitä kattelee ihan eri perspektiivistä kun tietää että mihin tuo tyty suostuu ja mitä se osaa.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Jos sattuu ajelemaan ns. kolmiolääkkeen vaikutuksen alaisena, poliisit sattuvat pysäyttämään ja huomaavat tämän tavalla tai toisella, niin tuleeko syyte huumausaineen vaikutuksen alaisena ajamisesta?
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jos sattuu ajelemaan ns. kolmiolääkkeen vaikutuksen alaisena, poliisit sattuvat pysäyttämään ja huomaavat tämän tavalla tai toisella, niin tuleeko syyte huumausaineen vaikutuksen alaisena ajamisesta?

Niin eihän ainakaan suurin osa kolmiolääkkeistä sinällään auton ajamista estä. Tai siis se on ihan sallittua. Mutta jos tulee onnettomuus, johon sitten todetaan näillä lääkkeillä olevan vaikutusta niin voidaan muistaakseni tuomita rattijuopumuksesta.

Vähän niin kuin omalla vastuulla siis.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Jos sattuu ajelemaan ns. kolmiolääkkeen vaikutuksen alaisena, poliisit sattuvat pysäyttämään ja huomaavat tämän tavalla tai toisella, niin tuleeko syyte huumausaineen vaikutuksen alaisena ajamisesta?

Liikenneturvallisuuden vaarantamisesta voidaan aina tuomita. Olisi kyllä melko hassua, jos tulisi mieleen lähteä ajelemaan. Jos on rahaa huumeisiin, niin on pakko olla myös taksiin. Muutenkaan tuskin tuossa kunnossa oikeasti tarvitsee mihinkään mennä.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Jos sattuu ajelemaan ns. kolmiolääkkeen vaikutuksen alaisena, poliisit sattuvat pysäyttämään ja huomaavat tämän tavalla tai toisella, niin tuleeko syyte huumausaineen vaikutuksen alaisena ajamisesta?
Jos häröilee liikenteessä niin ainakin liikenneturvallisuuden vaarallisuudesta ja rattijuopumuksesta syytetään. Tämä toki edellyttää että viedään verikokeisiin. Näin siis jos sulla on resepti em. nappeihin. Jos ei ole, niin tulee syyte myös huumausaineen käyttörikoksesta. Toki tuo rattijuopumussyyte saattaa myös jäädä saamatta jos sitä vaikuttavaa ainetta ei ole kovin suurta määrää. Viimeisin ihan mutuilua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös