Työsulkupelaajien onnistuminen joukkueessasi?

  • 8 266
  • 35
Kun tuo työsulkupelaajia käsittelevä ketju on aikas täynnä (yli 450 vastausta), ajattelin, että olisi ehkä paikallaan avata ketju koskien työsulkupelaajia omassa joukkueessasi. Väriähän kaverit toki sarjaan toivat, mutta ne isot kalat jäivät Suomeen tulematta ja parhaita vahvistuksia ovat olleet ne, keiltä mitään ei odotettu (Campbell, Williams). Ja taas tietenkin ne, keiltä jotain odotettiin, eivät olleet mitään kummoisia tai eivät viihtyneet maassa (Madden, Avery, Malone). Siis todellisuus olikin jotain ihan muuta.

Kotimaisistakin pelaajista on sanottu, että ainoat, joita fanit tulevat erikseen katsomaan ovat Koivu, Selänne ja Miikka Kiprusoff. Näistä vain Koivu pelaa nyt työsulun aikana sarjassa. Tässäkin alueella on ollut lievää yllätystä, kun Nieminen oli alkukaudesta liiankin hyvä ja Hahl pelasi HPK:n ykkösessä. Ehkä kiekkomaailman vähiten tunnettu suomalainen NHL-pelaaja Tomi Pettinenkin on ollut Lukossa hyvä.

JYP:ssä nähtiin kaksi työsulkupelaajaa tällä kaudella: Westcott oli saapuessaan velton oloinen ja oikeastaan toi pelottavalla tavalla mieleen nimen Jamie Mattie. Mutta mutta- Westcott keräsi homman kasaan ja on nyt JYP:n paras pakki Korhosen ja Kovasen ohella. Tai oikeastaan mies luistelee kuin Kovanen ja on peliälyltään Korhosta parempi, vaikkei pisteitä samaan tapaan teekään.

Toisen työsulkuvahvistuksen tietänevätkin kaikki, elikäs Jody Shellyn. Pelillisesti Shelley on lähinnä laidan lähellä viihtyvä vääntäjä, jolla ei ole mahdollisuuksia minkään tason kiekolliseen pelaamiseen. Lähtönopeudeltaan ja pelitavaltaan joukkueesta selkeästi erottuva- eikä hyvässä mielessä. Itseasiassa niin hidas, että Pauli Levokarin tapainen pelaaja ehtii ongelmitta taklauksen alta pois, kuten Ässä-pelissä kävi. Päätä lyhyemmät pelaajat välttelevät jäällä, ja Shelleyn taklaamisesta on näyttänyt tulleen SM-liigajoukkueiden sisäinen "miehuuskoe". Maskimiehenä toki hyvä, ja tuo kunnioitusta nuoreen JYP-porukkaan, jolla ei tuota uskottavuutta ole aiemmin löytynyt. Vaikka Shelley ei ole tapellut- ja tuskin näin tulee edes tekemään- on psyykkinen vaikutus joukkueen sisällä selkeä. Nyt JYP:n joukkue on vapautunut kuin pikkupoika, jolle rehtori on sanonut, että kiusaaminen koulussa loppuu. Kouluarvosanalla JYP:n työsulkuvahvistukset ansaitsisivat arvosanan 8+.

Mites muualla?

Esimerkiksi Espoon Bluesin työsulkuvahvistusten onnistumisesta minulla ei ole oikein mitään käsitystä- esim. näkemässäni TV-pelissä Ribeiro oli kohtuullinen, muttei kyllä mikään selkeästi erottuva kuten Montrealin ykköspistemiehen helposti voisi kuvitella olevan.
 

Mahtiankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Anaheim Ducks, Luleå HF
Ässät: Jason Williams

Ei todellakaan valittamista, maagiset tehot tällä kaudella, yli piste/peli. Joukkueen selkeä avainpelaaja, ja yksi parhaista ulkomaalaisista, mitä Ässissä on pelannut. Todella onnistunut hankinta. Kiitos Jukka Hirsimäki, ja Williamsin hankinnan mahdollistaneet sponsorit.
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Ilves

Meillä täällä Mansesterin tällä hetkellä valoisemmalla puolella työsulkuvahvistusten voisi sanoa olleen kaikki kaikessa.

Patrik Stefanin tulo oli heti positiivinen uutinen, eikä pelkoa floppaamisesta juuri ollut. Onhan mies vasta nuori, ja varmasti kehityshaluinen. Kuitenkin, kun itse en ollut Stefaniin sen paremmin pelaajan tutustunut, tiesin lähinnä kaverin olevan ykkösvaraus ja tshekki, oli persiissä pieni pelko siitä, että kuinka on Stefanin joukkupelaamisen laita. Kaiken kaikkiaan, odotin Stefanista perusvarmaa, ehkä noin Jari Kauppilan tasoista sentteriä.

Ja paskat. Jo ensimmäisestä pelistä lähtien oli selvää, kuka käskee ja ketkä tottelevat. Stefan tehtaili mukavat tehot heti muutamassa ensimmäisissä otteluissaan Steve Kariyan vierellä, ja Hannes I saavuttua meininki oli aikamoista. Loppu onkin historiaa, menestyksekästä historiaa.

Pelaajatyyppinä Patrik on lähes täydellinen. Ilvesmäisen taitava, nuori, lupaava, ja ennenkaikkea viimeisen päälle joukkuepelaaja. Ja se lähtönopeus. Siinä ei ehdi edes Raipe silmiään räpsäyttää, kun Stefan saa kiekon punaviivalla, ottaa pari potkua, ja sujahtaa pakkien välistä karkumatkalle.

Jos niitä heikkouksia välttämättä haluaa etsiä, niin aloitukset ja viimeistely ovat sellaisia. Varsinkin aloitukset, mutta silti Patrikia peluutetaan myös alivoimissa.

Toinen työsulkuvahvistuksemme, Vesa Toskala, ei ole vielä pelannut peliäkään. Odotus ja luotto on kuitenkin kova, ja uskon että Vesku - huippukuntoon päästyään (5-10peliä) - antaa Ilvekselle joka päivä mahdollisuuden voittaa. Myös, ja ennenkaikkea playoffseissa.

Saku #11
 

bluefox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukon NHL-vahvistukset

Esa Pirnes: Ykköskentän sentteri, pelannut suhteellisen hyvin. Ei valittamista, mutta ei mikään huippusuoritus tähän mennessä. Työsulun jatkuessa playoffeissa arvokas pelaaja.
Kouluarvosana 8

Tomi Pettinen: Parantanut otteitaan kauden edetessä, ja myös pisteitä alkanut syntyä. Perusvarmaa puolustamista.
Kouluarvosana 9-

Hal Gill: Puolustuksen liideri. Iso ja kokenut maalinedustan siivooja. Roolissaan ehdottomasti SM-liigan top-kamaa.
Kouluarvosana 9

Dwayne Roloson: Hankittiin Vehasen loukkaannuttua täyttämään Peten saappaat. Onnistunut suhteellisen hyvin. Viime aikojen tapahtumat tiputtaneet miehen sympaattisuus-statusta. Kevät kaiken muuttaa voi.
Kouluarvosana 8
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
TEPEÄSS!!

Saku Koivu 9-: hyvä alku, sitten pitkään poissaolleen pelaajan sääntömääräinen slumppaus, nyttemmin menossa kohti huippuvirettä. Ikä näkyy jo otteissa, joka runkosarjamatsiin ei satojen NHL-pelien THE K11NG enää selvästikään jaksa motivoitua mutta esim. lauantaina Tapparaa vastaan oli jo suht maukkaassa iskussa. Keväällä OJ:n kanssa taatusti todella kovassa tikissä.

Tyler Bouck 7 1/2: kuten Saku, aloitti hyvin mutta (raskaan treenivaiheen vuoksi?) vajosi aika alas tammikuussa. Viikonloppuna oli jo huomattavan aktiivinen ja on varmasti MVP tavaraa joukkueen sisällä play offissa. Sääli vaan, että Jokke unohti ostaa Tyynelle kädet, Kauppilan kaltaisen huippuovelan sentterin kanssa pelkkä asenne ei riitä välttämättä...

Craig Rivet 8 1/2: Äijien äijä, samaa fiilistä pelaamisessa kuin Chris Josephilla Kojon aikana. Peruspakki, joka siivoaa maalinedustan väellä ja voimalla. Erittäin hyvä kuti pointilta, kätisyys erinomainen. Turkasen huono luistelija avojäällä mutta mitä muuta voi toisaalta odottaa klassiselta pikkuaskin mieheltä? Paikkaa puutteitaan hyvin ja lukee peliä erinomaisesti, sijoittuen useimmiten oikein. Pudotuspelikamaa tämäkin jäpikkä!
 
Viimeksi muokattu:

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:

Jarkko Ruutu: 8,5
Jos mussuttaisi vähemmän olisi täydellisesti onnistunut. Tärkeä IFK:lle ja on onnistunut. Pleijareissa tulee olemaan todella tärkeä.
Marek Zidlicky: 8,5
SM-liigan taitavin pelaaja. Hiukan löysäillyt eikä ole 100% jengille antanut. Väläyttelee kuitenkin joka pelissä ja välillä maaginen. Niin hyvä, että huononäkin päivänä liigan parhaita pakkeja.
Tomas Vokoun: 9+
Tim Thomasin kanssa SM-liigan paras maalivahti. Torjunut yksin IFK:lle pisteitä ja muutenkin ollut erittäin vakuuttava.
Lasse Pirjetä: 9+
Alussa peli oli hakemista mutta nyt on joukkueen paras pelaaja. Huikea taitotaso illasta toiseen ja pystyy yksin voittamaan otteluita.
John Madden: 5,5
Tuli, näki ja pakkasi laukkunsa. Ei ollut odotetulla tasolla niissä kolmessa ottelussa jossa pelasi.
Olli Jokinen: 9
Pelannut vasta kolmessa ottelussa, mutta niissä erittäin hyvin. Liideri jengiin joka on joka ilta erittäin hyvä.
 
Suosikkijoukkue
Kerho ja Philly
Jani Rita - Ei käsistään maaginen, mutta jalat sitäkin vahvemmat. 1 vs. 1 -tilanteissa pistää vastustajan pakit yleensä ihmettelemään, kun pistää jalat liikkeelle. Tehnyt tehopisteitä paljon enemmän kuin odotin, mutta toisaalta vastuutakin on tullut, aiheesta. Tunnollinen pelaaja, josta keväämmällä vielä varmasti paljon iloa.

Riku Hahl - Oman kylän poika on valovuoden edellä pelaajana niistä ajoista, kun lähes junnuna lähti Pohjois-Amerikkaan. Ritan tavoin erittäin tunnollinen pelaaja, alivoimapelaamisen pääeksperttejä. Ammattimies, joka pelaa jokaisen tilanteen loppuun asti. Tällaisia kavereita ei voi olla missään joukkueessa liikaa. SM-tasolla pärjää hyvin myös kiekollisessa pelissäkin.

Mika Noronen - Paljon kaivattu kovan luokan maalivahti. Liigan parhaimpiin kuuluvalla maalivahdilla voi hyvillä mielin lähteä myös pudotuspeleihin. Viime vuosien tärkeinä hetkinä HPK:n maalivahtiosaston niskaan ollaan kaadettu paskaa osin aiheesta, osin aiheetta. Nyt tämäkin osasto on kuitenkin kunnossa.

Rostislav Klesla - On näyttänyt heti ensimmäisissä peleissään minkä tason pelaaja on kysymyksessä. Ei todellakaan uskoisi otteiden perusteella 22-vuotiaaksi. Teki ensimmäisellä laukauksellaan Suomessa liigamaalin. Isokokoinen, sijoittuu hyvin, siivoaa maalin edustaa ja tuo jatkossa varmasti pelotetta HPK:n ylivoimapeliin hyvän laukauksensa ansiosta. Huomaa ettei ole tullut pystymetsästä liigaan kiekkoilemaan vaan on pelannut koko alkukauden kovia pelejä. Todellinen kruunaus Kerhon nuorille ja nälkäisille, urallaan eteenpäin kovaa vauhtia pyrkiville työsulkulaisille.

Täytyy sanoa, että tämän nelikon pelaaminen on todellakin yksi iso lisäarvo minkä takia hallille lähden oman suosikkijoukkueeni pelejä katsomaan. Tosin menisin sinne joka tapauksessa, mutta kyllähän tällainen nelikko mielenkiintoa lisää väkisinkin. Vaikka esim. Rita ja Hahl eivät mitään maailmantähtiä olekaan, niin omilla vahvuuksillaan ovat kyllä tuoneet HPK:n peliin paljon lisämausteita. Ovat ennenkaikkea varmoja pelaajia, joilta virheitä on vaikeata löytää suurennuslasillakaan.
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
HIFK

Tomas Vokoun
Loistava vahvistus joukkueelle! Herran peliä on ollut ilo katsella. Erittäin värikäs persoona kentällä, jolla on itseluottamus korkealla. Ei pelkää lähteä haastamaan vastustajien hyökkääjiä, vaan hakee kiekon kulmista vaikka alivoimalla ja laukoo sen pois omalta alueelta. Mikäs siinä, kun mailatekniikka on kohdillaan. Ja nyt kun fanitkin ovat jo osanneet lopettaa nitrojen syönnin... ; ) Omaa nopeat refleksit, niin käsissä kuin jaloissa. Muutamat alanurkkavenytykset ovat jääneet hyvin mieleen. Pystyy myös loistavasti nollaamaan itsensä vastustajan maalin jälkeen. Varsinaisia heikkoja kohtia ei herralta löydy, vaikka pari helppoa on mennytkin. Torjuntaprosentti (94.57) 11 ottelun jälkeen kertoo paljon. Pitänyt ajoittain joukkuettaan yksin pystyssä. Arvosana 9+. Viihdearvosana 10+!!! ; )

Lasse Pirjetä
Ainakin toistaiseksi Ifk:n kenttäpelaajista paras ts-vahvistus mielestäni. Muutama ensimmäinen matsi meni totutellessa, mutta sen jälkeen on tehoja tullut tasaiseen tahtiin. Lasse on viime Ifk-visiittinsä jälkeen oppinut/alkanut käyttämään myös kokoaan kunnolla hyväksi. Taklaa ja voittaa useimmiten kaksinkamppailut. On ollut aloituksissa myös hyvä. Ei myöskään enää yritä itsepintaisesti yksin ratkoa matseja, vaan lainaa kiekkoa myös joukkuekavereilleen. Näyttäisi herättäneen Harkinsinkin henkiin. Arvosana 9+. Jos tahti jatkuu samanlaisena kuin viime peleissä, arvosana ehdottomasti 9 1/2.

Olli Jokinen
Vasta 3 matsia alla, mutta ehdoton liideri joukkueessa jo nyt. Liike on nopeaa ja sulavaa, isosta koosta huolimatta. Tuo paljon uusia mahdollisuuksia ylivoimaan. Antaa myös loistavat mahdollisuuset kahteen toimivaan ketjuun. Käyttää hyvin kokoaan edukseen. Arvosana 9. Mahdollisuuksia vielä parempaan, kunhan saa enemmän pelejä alle.

Marek Zidlicky
Tämä mailavirtuoosi on viihdyttänyt yleisöä tälläkin kaudella. Kauden yksi kauneimmista maaleista nähtiin Nordiksella Ilvestä vastaan. Ei ole ollut ihan siinä lennossa, mitä monet ovat odottaneet. Suoritustaso on ailahdellut liikaa otteluiden välissä ja itse ottelun aikanakin. Toivotaan, että tämä on johtunut vain ja ainoastaan "pikku Zetan" odottelusta. Ollut parhaimmillaan kentän kunkku ja heikoimmillaan harmaata massaa. Arvosana 8. Viihdearvosana 9.

Jarkko Ruutu
Pelaa aina sata lasissa ja tunteella joukkueensa puolesta. Tämä näkyy ajoittain turhina jäähyinä. Niitä on tullut tällä kaudella muutama liikaa. Osa toki tuomarin suosiollisella avustuksella... Kun on keskittynyt vain ja ainoastaan kovaan, mutta puhtaaseen taklauksia suosivaan pelaamiseen, on ollut liigan ehdotonta eliittiä omassa roolissaan! On pystynyt varjostamaan miehen kuin miehen ja saanut vatustajan pelin sekaisin. Ifk-ikoni suurella sydämellä, jolta olisin kuitenkin toivonut vielä enemmän "ajelua" ja vähemmän mussutusta, siksi arvosana 8-.

Edit: Lintu tuossa yllä jo näköjään kertoilikin aika lailla samoja ajatuksia... =)

Edit 2: Tuli tuossa vielä mieleen, että kertoo aika paljon näistä Ifk:n työsulkupelaajista se, että heistä saisi muodostettua oikein hyvin Ifk:n ykköskentän. Edellyttäen siis työsulku jatkuu ja että Lyde liittyy vahvuuteen...

Ruutu-Pirjetä<->Jokinen
Lydman-Zidlicky

Vokoun
 
Viimeksi muokattu:

LaCew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pelicansin työsulkuvahvistuksista muotoutui lopulta varsin kirjava porukka.

Pasi Nurmisen panoksen pelikaanien alkukauden "lennossa" muistavat varmasti kaikki hiemankin liigaa seuranneet: Johtajatyyppiä kopissa ja korvaamaton maalinsuulla, vaikka maagisuus hävisikin loppua kohden. Nurmisen kausi jatkuu Elitserienissä.

Hyökkäyspään vahvistuksia Zdnek Blatnya ja Sean Averya taas ei juuri pääse kehaisemaan. Tosin heistä jälkimmäinen esitti todellisen vahvistuksen elkeitä kaukalossa - muutenhan tämän persläven tekemisiä ei varmasti tarvitsekaan muistella.

Blatny taas osoittautui lopulta joka suhteessa varsin kehnoksi vahvistukseksi. Esitti ensimmäisissä otteluissaan varsin lupaavia otteita, ottaen huomioon miehen pitkän tauon peleistä. Niinpä tshekin oli muutaman pelin jälkeen odotettu auttavan joukkuettaan toden teolla - mitä vielä, turhia jäähyjä tämä maalintekijäksi odotettu laituri lähinnä keräili. Sai yhdeksässä pelaamassaan ottelussaan iskettyä kiekon kertaalleen maaliin, ja vielä rangaistuslaukauksesta.

Jos, jos Nurminen ja Avery olisivat jatkaneet lahtelaisjoukkueessa kauden loppuuun asti, niin Pelicansin sijoitus olisi hyvinkin mahdollisesti hieman toisenlainen.
 
Viimeksi muokattu:

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Viestin lähetti Tribal
Vaikka esim. Rita ja Hahl eivät mitään maailmantähtiä olekaan, niin omilla vahvuuksillaan ovat kyllä tuoneet HPK:n peliin paljon lisämausteita. Ovat ennenkaikkea varmoja pelaajia, joilta virheitä on vaikeata löytää suurennuslasillakaan.
Tästä olen 100% samaa mieltä. Lisäksi kotipsykologina vedän sellaisen johtopäätöksen että kyseisten kahden herran mukana olo kesästä asti suurelta osalta on 'syynä' siihen että sen sijaan että olisivat 'HPK:n näköisiä' pelaajia niin tämän kauden HPK onkin Ritan ja Hahlin näköinen. Virheitä ei paljon tapahdu.

Tästä(kin) ketjusta on mukava havaita kuinka jokaisessa joukkueessa on juuri ne parhaat NHL-vahvistukset. Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, mutta jää on tasaisempaa laidan omalla puolella.
 

ex-jokipoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Entäs kauden 97-98 Raipe? Liigan paras pelaaja kaudella, jolla HIFKillä oli liigahistorian kovin joukkue. Ja keväällä MM-kisoissa pistepörssissä samoissa numeroissa kuin Forsberg.
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Viestin lähetti ex-jokipoika
Entäs kauden 97-98 Raipe? Liigan paras pelaaja kaudella, jolla HIFKillä oli liigahistorian kovin joukkue. Ja keväällä MM-kisoissa pistepörssissä samoissa numeroissa kuin Forsberg.
Tästä huomataankin, että Raipe on maanosan paras pelaaja aina kymmenen vuoden välein.

"Hade, sainaa Raipe vuodeksi '07-'08!" -plakaatti mukaan ensi otteluun.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät & Florida Panthers
Kyllähän tämä meidän Williams on ollut uskomaton. Paras ulkomaalainen pitkiin aikoihin Porissa. Tulee ikävä, kun NHL alkaa.

Lisää näitä.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Viestin lähetti ex-jokipoika
Entäs kauden 97-98 Raipe? Liigan paras pelaaja kaudella, jolla HIFKillä oli liigahistorian kovin joukkue. Ja keväällä MM-kisoissa pistepörssissä samoissa numeroissa kuin Forsberg.
Samaa piti sanoa.
Mikko Mäkelän ennätys otteluista joissa pelaaja tekee tehopisteitä jouti romukoppaan,Raipen pelatessa muistaakseni 23 ottelua peräkkäin,niin ettei tehosarake näyttänyt nollaa.

Tuolloin Helminen dominoi peliä tavalla,jota en muista nähneeni muuten kuin K-L-M ketjun peleistä.

Stefan on Ilveksen kaikkien aikojen Vahvistus.
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Ryan Malone
Pittsburghin viime kauden paras maalintekijä, tuli kuitenkin ylimielisellä asenteella. Hyvä pelaaja. Asennetta löyty silti vaikka oli hemmetin ylimielinen.
7 ½

Krys Kolanos
Suht tuntematon nimi, kun oli try-outilla teki kovia tehoja, sopimuksen saatuaan vajosi varjojen maille.
8+

Mike Ribeiro
Montrealin viime kauden paras pistemies, SM-liigan taitavin pelaaja. Asenne kunnossa, perhe on tullut myös Suomeen. Vaihtaisin kyllä Maloneen.
8

Bryan Muir
Köyhän miehen Radek Philipp.
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Hmm, montakohan "Liigan taitavinta pelaaja" tämä liiga pitääkään sisällään? Stefan, Koivu, Ribeiro, Zidlicky, Metropolit, Williams...Kaikki joidenkin mielestä liigan taitavin pelaaja.
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Saku #11
Hmm, montakohan "Liigan taitavinta pelaaja" tämä liiga pitääkään sisällään? Stefan, Koivu, Ribeiro, Zidlicky, Metropolit, Williams...Kaikki joidenkin mielestä liigan taitavin pelaaja.

Kun taitoja on niin monta. Zidlickyn kohdalle piti kirjoittaa taitavin mailankäsittelijä. Pelinluku ei ole samaa tasoa Koivun kanssa mutta ne kädet...
 

wezq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti lintu
Kun taitoja on niin monta. Zidlickyn kohdalle piti kirjoittaa taitavin mailankäsittelijä. Pelinluku ei ole samaa tasoa Koivun kanssa mutta ne kädet...

Itse pidän kyllä Metron mailankäsittelyä parhaimpana. Marek on taitava, mutta häviää kyllä Metrolle, Ribeirolle sekä Williamsille.. Kyseisillä herroilla on kyllä niin pehmee kosketus että kylmät väreet menee välillä...
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Viestin lähetti iiron_troikka
Lähtönopeudeltaan ja pelitavaltaan joukkueesta selkeästi erottuva- eikä hyvässä mielessä. Itseasiassa niin hidas, että Pauli Levokarin tapainen pelaaja ehtii ongelmitta taklauksen alta pois, kuten Ässä-pelissä kävi.
Mää en taas ymmärrä tätä Levokarivihaa. Jos seuraisit peliä niin huomaisit että kokoonsa nähden Pauli on hemmetin hyvin liikkuva kaveri. Ison miehen luistelu näyttää hitaalta mutta ei oikeasti sitä ole...

Ja Ässien Williams on loistava kaveri, en kuitenkaan nosta kaveria kaikkien aikojen Ässäpelaajaksi koska sitä hän ei ole. Ulkomaalaisten Top kolmessa kuitenkin Vujtekin ja Jooriksen kanssa.
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Säestettäköön vielä jumalointia

HN:

"Oli se silloinkin, joo, uskomattoman kova. Niin kuin aina."


Näinpä. Historian ainoa keskushyökkääjä, joka on valittu kolme kertaa peräkkäin (1997, -98, -99) SM-liigan all stars -kentälliseen.

Huippupelaajia tulee ja huippupelaajia menee, mutta on vain yksi Helminen.



Ranger
 

bunghole

Jäsen
Viestin lähetti ex-jokipoika
Entäs kauden 97-98 Raipe? Liigan paras pelaaja kaudella, jolla HIFKillä oli liigahistorian kovin joukkue. Ja keväällä MM-kisoissa pistepörssissä samoissa numeroissa kuin Forsberg.

Mutta 87-88 Raipe oli vieläkin kovempi! Pelasi MM-kisoissa ja teki pisteitä, kun Peter Forsberg ei mahtunut edes Ruotsin maajoukkueeseen!!!

EDIT: Ennen kuin joku neropatti sen huomaa sanoa niin sanonpa nyt itse että voihan se olla että Ruotsilla sattui silloin olemaan niin kova joukkue ettei Foppa mahtunut mukaan.

No mutta joo. Turhaa paskanjauhantaa kuten ex-jokipojankin viesti.
 

ipanmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canadiens
Patrik Stefan

Huipputason ykkössentteriä etsittiin syksyllä Ilvekseen ja sellainen myös saatiin. Kovia odotuksia Stefanin suhteen oli kaikilla, onhan mies NHL:n ykkösvaraus. Kukaan tuskin uskalsi odottaa näin jäätäviä otteita mitä mies on liigassa tähän mennessä esittänyt.

Stefanin pelaamista on ilo katsella. Se näyttää helpolta ja kauniilta. Välillä jopa katsomoon saattaa näyttää, että Patrik löysäilisi kentällä, mutta miehen sijoittuminen ja tilanteiden luku on sen verran kovaa luokkaa, ettei hänen tarvitse ryntäillä tilanteesta toiseen kuin päätön kana (vrt. useimmat Sm-liigan keskitason pelaajat).

Stefanin pelinäkemys on jotain sellaista mitä minä en ainakaan henkilökohtaisesti ole pelaajalta nähnyt aiemmin Hakametsän pyhätössä käydessäni. Puolustuspäässä mies hoitaa tilanteet usein oikea-aikaisesti nostamalla vastustajan mailan ja nappaamalla karkin pois. Ei tarvita hirveitä hyppytaklauksia tai viikateiskuja. Kiekko vaan lavasta pois ja vastahyökkäystä suunnittelemaan.

Lähtönopeus on myös erittäin hyvä ja parilla potkulla Stefan ohittaa helposti puolustuslinjan ja tästä tulee usein Ilvekselle yv-hyökkäyksiä. Syöttötaito on ihailtava ja syötöt lähtevät lapaan vaikeistakin paikoista ja monen miehen vartiointiyrityksistä huolimatta.

Kukaan pelaaja tuskin hallitsee täydellisesti kaikkia pelin osa-alueita. Stefanillakin on omat heikkoutensa. Aloituksissa mies on keskitasoa. Yleensä Stefan yrittää pelata kiekon aloituksesta sivulle eikä taaksepäin. Hänen aloitustyylinsä on vastustajan kannalta liian ennalta arvattava. Viimeistelyssä kaivattaisiin lisää röyhkeyttä niin tulosta syntyisi enemmän. Toisaalta Stefan syöttää mieluummin kaverille vapaan paikan kuin koittaa itse ratkaisua. Patrikin rannelaukaus on kuitenkin hyvä, joten sitä voisi käyttää röyhkeämmin joissain tilanteissa.

Kaiken kaikkiaan Stefanista Ilves on saanut kaipaamansa ykkössentterin ja vielä enemmän. Monipuolisen taitopelaajan, joka tuo väkeä halliin ja joka pystyy omalla panoksellaan kääntämään pelejä Ilveksen hyväksi. Stefan tekee kanssapelaajistaan parempia ja se on hyvän pelimiehen merkki. Toivottavasti saamme nauttia Patrik Stefanin otteista Ilves-paidassa mahdollisimman pitkään.
 

rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti wezq
Itse pidän kyllä Metron mailankäsittelyä parhaimpana. Marek on taitava, mutta häviää kyllä Metrolle, Ribeirolle sekä Williamsille.. Kyseisillä herroilla on kyllä niin pehmee kosketus että kylmät väreet menee välillä...

Turha tästäkään on kiistellä, Nordikselle menee pokaali. Suosittelen kaikkia katsomaan tämän:
KIS KIS, ILVES

Kaikki ovat erittäin kiekkotaitavia pelimanneja, mutta Marekin kiekonkäsittely on kyllä vertaansa vailla. Williamsin ilmaveivi on toki näyttävä.
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti wezq
Itse pidän kyllä Metron mailankäsittelyä parhaimpana. Marek on taitava, mutta häviää kyllä Metrolle, Ribeirolle sekä Williamsille.. Kyseisillä herroilla on kyllä niin pehmee kosketus että kylmät väreet menee välillä...

Metro on niin hyvä, koska hänellä ei periaatteessa ole heikkoja osa-alueita. Millään osa-alueella hän ei ole liigan paras, mutta kaikilla liigan kärkipäätä. Sama kuin Peltosella, eri erittäin hyvä kaikessa ja siksi huippupelaaja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös