Jakson alku oli aivan naurettava. Metsästäjänvermeisiin pukeutunut Dexter pinkoi tuhatta ja sataa metsässä kauriin perässä iloisen musiikin soidessa taustalla. Lopulta hän saikin kauriin tähtäimeen ja tapahtui jäätyminen, joka oli hahmon aiemman murhanhimoisen luonteenlaadun kanssa melkoisessa kontrastissa – ennen hän tappoi ihmisiäkin ihan tuosta noin vain, nyt hän ei vain kyennyt painamaan liipaisinta edes metsästystarkoituksessa. Muutenkin jakson alkupäässä yritettiin selvästi tietoisesti ottaa pesäeroa aikaisempiin kausiin. Kukapa olisi voinut kuvitella, että Dexter-sarjan suurimmat draamat tulevat joskus siitä, että jonkun lammaslauma on karannut naapurin pihalle mellastamaan tämän talvi-istutusten kimpussa, tai kirkon nyyttikesteistä on varastettu pekaanipiirakka. Talvinen pikkukylämiljöö erosi kaiken kaikkiaan aurinkoisesta Miamista kuin yö ja päivä. Dexterkään ei ollut enää verta pelkäävä verijälkitutkija, vaan yhtä ironisella tavalla ampumista pelkäävä asekauppias, eikä hänen nimensäkään itse asiassa ollut enää Dexter vaan Jim (minulle hän on silti aina Dexter).
Jotain tuttuja elementtejäkin katsojalle esitettiin jo jakson alkupuolella. Dexterin sisko Deborah (vai oliko hänen nimensä sarjassa Debra, kirjoissa se ainakin oli muistaakseni Deborah) ei näköjään ollutkaan kadonnut kokonaan sarjan hahmokaartista, vaan hänet tuotiin takaisin hallusinaation muodossa. Olinkin jo unohtanut, että hallusinaatiot (mm. Brian, Dexin isä ja mitä näitä nyt oli) olivat alkuperäisessä sarjassa suuressa roolissa. Eli eipä Dexter selvästi aivan selväjärkiseksi ollut ilmeisesti onnistunut tervehtymään. Debran haamun kanssa käytyjä keskusteluja lukuun ottamatta hahmon sielunmaisema jäi kuitenkin aluksi hämän peittoon, sillä aiemmilta kausilta tutut päänsisäiset monologit loistivat poissaolollaan. Se sai Dexterin, tai siis nykyään Jimin, tuntumaan hieman vieraalta, mutta hallusinoinnista tuli heti kotoisa olo, samoin kuin hänen uudesta kulissityttöstävästään, joka toi heti mieleeni Ritan pelkällä olemassaolollaan.
Alusta alkaen oli perin selvää, että tokihan Dexter tulee jossain vaiheessa sortumaan taas murhaamisen tielle. Eihän sarjan lämmittämisessä olisi mitään ideaa, jos kaikki jaksot käsittelisivät pelkkää eräjormailua. Tulevasta saatiinkin viitteitä suurin piirtein jakson puolivälissä, kun Dexter näki harhanäyssä iskevänsä jotain tyyppiä yhtäkkiä aseenperällä. Oletin, että tällaisia harhoja alkaa vähitellen tulla yhä useammin ja hän alkaa vähitellen luisua yhä syvemmälle hulluuden suohon, kunnes sitten tapahtuu jotakin lopullisesti kamelin selän katkaisevaa. Varmastihan kymmenen vuoden kuivilla olon jälkeen pitäisi käydä jotakin todella radikaalia (kuten että joku murhaisi Dexterin uuden tyttöystävän tai pojan), että rakas psykopaattimme repsahtaisi takaisin vanhoihin kujeisiinsa.
Mutta kuinkas kävikään… Matthew Caldwell -niminen öykkäri ampui sen valkoisen peuran, Dexterillä naksahti päässä ja kymmenen vuotta lainkuuliaista elämää oli silmänräpäyksessä poispyyhkäisty. Mitä vittua, jos saan kysyä. Tokihan tuolla uhrilla oli kontollaan eräs veneen kanssa tapahtunut viiden sivullisen kuolemaan johtanut törttöily, eli koodin vaatimukset hän kyllä toteutti, ja kieltämättä hän peuraa tappaessaan ampui luotinsa tökerösti niin, että se olisi voinut osua yhtä hyvin Dexteriin. Dexter oli myös vähän aikaisemmin tavannut itselleen täytenä yllätyksenä poikansa Harrisonin, mikä varmasti nosti vanhat muistot pintaan. Enkä kiellä sitäkään, etteikö uhriksi päätynyt Matt olisi ollut kaiken kaikkiaan aika ärsyttävä tyyppi, mutta luulisi että Dex olisi tavannut muitakin ärsyttäviä tyyppejä tässä kymmenen vuoden hiljaiselonsa aikana. Käsittääkseni nimenomaan sen peuran kuolema meni Dexterillä niin pahasti tunteisiin, että hän palasi hetkessä vanhoihin tapoihinsa ihan tuosta noin vain. Eihän tuossa ole järjenhiventäkään! Kai tuo kohtaus oli olevinaan jotenkin taiteellinen – ammuttu peura ole olevinaan jonkinlainen viattomuuden metafora – mutta minun mielestäni se oli vain typerää.
Eli jos jakson alku oli naurettava, loppu oli sitä tuplasti. Alun naurettavuus oli sitä paitsi kutkuttavaa ja selvästi itsetarkoituksellista, kun taas loppu oli vain tökeröä ja heikosti pohjustettua käsikirjoittamista. Kaikki uutuuden tuntu vedettiin hetkessä vessasta alas. Jaksoon ei myöskään sisältynyt yhtään aiemmille kausille tyypillisiä hauskoja heittoja tai kiinnostavia sivuhenkilöitä. En kuitenkaan heitä vielä kirvestä kaivoon. Jaksan toivoa, että tälle uudelle kaudelle olisi kehitetty jotain muutakin uutta kuin toisenlainen nimi ja erilainen miljöö; vaikkapa jonkinlainen radikaali muutos Dexterin tappotöitä ohjaavassa koodissa. Ensimmäisen jakson perusteella näin ei ole, mutta ei pidä tuomita heti kättelyssä. Sillä vaikka pidin alkuperäisestä sarjasta, ei sitä samaa huttua välttämättä jaksaisi enää ainakaan täysimittaisen kauden verran. Tulihan siitä kieltämättä kotoisa olo, kun Dexterillä oli jälleen uhri pöydällä ja hänen sisäinen äänensä pääsi kuuluville – Michael C. Hall osoitti osaavansa vieläkin näytellä sujuvasti muutoksen leppoisasta kulissi-Dexteristä hahmon todelliseksi murhanhimoiseksi minäksi. Mielestäni sarjan lämmittämisessä näin pitkän tauon jälkeen ei kuitenkaan ole oikein mitään järkeä, jos mitään uutta lähestymistapaa ei ole keksitty.
Jos nyt saan esittää jonkinlaisen veikkauksen (ikään kuin minun veikkaukseni olisivat koskaan aiemminkaan osuneet oikeaan), niin Dexter alkaa varmaan seuraavaksi kouluttaa jaksossa esiteltyä nuorukaiseksi varttunutta poikaansa koodin saloihin. Kirjoissa hänen oli tarkoitus opettaa taitonsa poikapuolelleen Codylle, mutta yritys ei tuntunut ainakaan viiden ensimmäisen osan (muita en ole lukenut) aikana ottavan tuulta purjeisiinsa. Tässä olisi nyt siis ainekset ihan kiinnostaviinkin juonenkäänteisiin, mutta ensimmäinen jakso oli tosiaan niin paha pohjanoteeraus, että en enää pidättelisi hengitystäni niitä odotellessa.