TV-sarjaketju

  • 2 298 923
  • 10 093

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En lähde väittämään vastaan Kathy Batesin näyttelijäntaidoista. Hän oli mahtava varsinkin elokuvassa Misery (mm. Oscar-palkinto).


Silti, Andy Griffith on Matlock, ei kukaan muu! Vähän kuin laitettaisiin Emma Stone tai Kristen Stewart MacGyverin rooliin. Ei värähdä viisari!

Niinpä.

Tuolle kirjailija ”Paul Sheldonille” sanoisin, että mitäs lähti kikkailemaan lukijan tunteilla.

Tykkäsin muuten lakisarjasta Harryn laki (Harry’s Law), jossa Bates näytteli.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Disney+ tarjous tuli ainakin mulle meiliin juuri. Eli Only murders in the building neljättä kautta sitten…
 

Teresa

Jäsen
Sain juuri katsottua kotimaisen Kylmäverisesti sinun -poliisisarjan loppuun. Tosin olen toki katsonut sarjan aiemminkin lukuisia kertoja, mutta sen pariin on kiva aina palata. Omistan kaikki kolme kautta myös dvd:einä, joiden tämänhetkinen olinpaikka ei valitettavasti ole tiedossani, mutta iloiseksi yllätyksekseni jaksot ovat löytäneet tiensä myös Ruutu plussaan – järkyttävän huonolla kuvanlaadulla varustettuna kylläkin. Muistaakseni olen jo kommentoinut sarjaa tähän ketjuun yleisemmin, joten seuraavassa yksityiskohtaisempia kausikohtaisia huomioita.

Kausi 1: Avauskaudelta erottuvat samat vahvuudet ja heikkoudet kuin tästä sarjasta yleensäkin. Kylmäverisesti sinun on etenkin keissien osalta varsin dramaattinen rikossarja ja sehän on tietysti sinänsä positiivista, mutta toisaalta tuo toinen toistaan raflaavampien tapausten tykittäminen tuo Kylmäreihin hieman epärealistisen sivumaun. Totta kai poliisityötä onkin syytä dramatisoida tällaisessa fiktiivisessä sarjassa ihan vain kiinnostavuuden takia, mutta ylenmääräisellä dramatisoinnilla on myös varjopuolensa. Tälläkin kaudella päähenkilö Velille ja hänen kollegoilleen siunaantuu suht lyhyen ajan sisällä sen verran runsahasti shokeeraavaa kamaa – esimerkiksi ampumaradalla tapahtunut teloitus (siis Sanna Sillanpää -case), saatananpalvontaan liittyvä henkirikos (siis Hyvinkään paloittelusurma), Suomenlinnan tienoilla mellastava sarjamurhaaja, lapsenmurha, isänmurha – että se tuntuu jo suorastaan epäuskottavalta. Tosin kyllä kaudella on edellä mainittujen vastapainoksi jokunen proosallisempikin tapaus, kuten ihan tavallinen mustasukkaisuusdraama, huumehommia ja eräs velanperintäjuttu. Toisaalta nimenomaan tällä avauskaudella tapaukset perustuvat ainakin pääosin todellisiin kotimaisiin rikosjuttuihin ja osa niistä oli minullekin ennestään lehdistä tuttuja, mikä puolestaan antaa tapahtumille realistisen ja kiintoisen lisävivahteen. Keissien osalta tämä ykköskausi onkin mielestäni paras Kylmärit-kausi.

Rikostapausten ohella kaudella kuvataan sopivasti myös Velin yksityiselämää. Mitään erityisen kiinnostavaa privaattielämän kuvioita ei tosin ole meneillään. Etenkin hankaluudet perhe-elämän ja työn yhteensovittamisessa ovat melkoista rikossarjojen ja -kirjojen kliseeosastoa, vaikkei Velillä eronneena enää mitään varsinaista perhettä edes ole. Jokainen teini-ikäisen tyttären kanssa sovittu illanvietto päättyy kuitenkin siihen, että jostakin löytyy ruumis ja isäpappa joutuu rientämään. Sekin tuntuu hieman turhan kärjistetyltä – ei kai kukaan tekisi rikostutkijan työtä murharyhmässä, jos vapaa-aikaa ei jäisi käytännöllisesti katsoen ollenkaan. Myöskään Velin suhde asianajaja Miran kanssa ei ole erityisen mieleenpainuva. Joka tapauksessa on positiivista, että Velin privaattiasioitakin käsitellään runsaasti, koska pelkkä asiapitoinen rikosjuttujen perkaaminen kävisi nopeasti puisevaksi. Kausi etenee sujuvasti, sillä jokainen jakso muodostaa oman, tietyn casen käsittelevän kokonaisuutensa, mutta juuri esimerkiksi Velin yksityiselämän kuviot jatkuvat luontevasti jaksosta toiseen.

Näyttelijä- ja hahmonmateriaalinkin osalta sarjassa yleensä ja tälläkin kaudella on hyvät ja huonot puolensa. Enimmäkseen näyttelijät ovat täyttä priimaa – Taneli Mäkilä esittää Velin ensimmäistä työparia, Antti Reini toista, Leena Uotila on heidän pomonsa, Mari Nenonen se asianajaja, Petri Manninen Velin lapsuudenystävä, Kari Väänänen eräs rikollinen... Eli loistonäyttelijöitä kaikki tyynni, mutta samaa ei valitettavasti voida sanoa Velin roolissa hääräilevästä Ville Virtasesta, joka on aivan hirvittävä puupökkelö. Harmillinen juttu, että juuri pääosaan on valittu moinen ohilaukaus. Veli ei myöskään ole varsinkaan tällä kaudella hahmona kovin kiinnostava, vaikka hänelle rakennetaan jonkinlaisia viitteitä pimeästä puolestakin, kun hän meinaa erään keissin yhteydessä tappaa erään rikollisen ja toisen keissin yhteydessä saa hillittömän raivarin kyseiseen juttuun sotkeutuneelle tyttärelleen. Muissa henkilöissä on kuitenkin enemmän väriä. Erityisesti Taneli Mäkelän hahmo on ihan symppis ja hänen kuolemansa heti ensimmäisen jakson lopussa on melkoinen paukku. Hänen tilalleen tuleva TT on kyllä myös ihan sympaattinen, joskin vähän juntti tyyppi. En kuitenkaan pidä siitä, kuinka yksiulotteinen asetelma hänen ja Velin välille on kirjoitettu keissien suhteen. Veli on ikään kuin sellainen ylivertaisen älykäs Sherlock Holmes ja TT sitten rakas Watson, joka ei ikinä ole oikeassa missään.

Mutta toimiva kausi noin kokonaisuutena. Parhaita jaksoja olivat mielestäni Kuninkaan portti, sillä siinä esitetty sarhamurhaajatrilleri oli todella karmiva ja sisälsi toimivia twistejä, ja Paras mahdollinen maailma, koska siinä esiintyi sivuroolissa Apulannan Toni Wirtanen.

Kausi 2: Toisella kaudella keissit eivät käsittääkseni enää pohjaa tositapahtumiin, mutta ihan kiinnostavia ja tunteita herättäviä ne silti ovat. Toki Velille siunaantuu jälleen lyhyen ajan sisään epäuskottavankin monta epätavallisen raflaavaa tapausta (esim. panttivankitilanne, pedofiliajuttu, lapsen yliajo, eutanasia), mutta toisaalta niiden vastapainoksi nähdään taas joitakin suht tavallisia perhesurmia sekä huume- ja prostituutiohommia. Tällä kaudella yritetään rakentaa laajamittaisempia draamankaaria myös keissien osalta, sillä useampi tapaus ulottuu useampaan jaksoon. Mielestäni se on ihan positiivista, sillä näin jää riittävästi rilaa myös tapahtumien pohjustamiselle. Kokonaisuutena kauden caset jäävät silti jonkin verran edelliskauden tason alapuolelle, ehkä juuri siksi kun autenttisuuden lisävivahde puuttuu ja toisaalta mitään edelliskauden Kuninkaanportin kaltaista kylmäävän jännittävää tapausta ei tällä kertaa ole mukana.

Sen sijaan Velin ja muidenkin hahmojen yksityiselämän kuviot ovat tällä erää edelliskautta mielenkiintoisempia. Velin tämänkertainen romanssi nuoruudenrakkauden kanssa ei tosin ole sen persoonallisempi kuin hänen ja Miran juttu, mutta muutoin päähenkilömme privaattielämässä on koskettavia kuvioita meneillään – isä sairastuu ensin dementiaan ja sitten kuolee. Velin persoonaan saadaan nyt kunnolla synkkiä elementtejä, sillä isän kuoleman jälkeen hän on jonkin aikaa suorastaan epästabiili. Myös pomo Majliksen ja työpari TT:n henkilökuvat saavat kakkoskaudella lisää lihaa luiden päälle. Aiemmin he olivat nimittäin lähinnä stasteja, mutta nyt kummallakin on omia, varsin dramaattisiakin juonikuvioita: Majliksella jonkin tarkemmin määrittelemätön syöpä ja TT:llä väkivaltainen parisuhde. Myös asianajaja Mira on vielä kuvassa mukana vielä Velistä eronneenakin ja hänelläkin on ihan raflaavia juovikuvioita, kun asiakkaat ovat vetäneet hänet mukaan hämärähommiin. Kauden uudet vakihahmot sen sijaan ovat joko veemäisiä (se TT:n väkivaltainen tyttöystävä, Velin uusvanhan tyttöystävän ex-mies) tai sitten vain tylsiä (TT:n loppukauden tyttöystävä, se Velin uusvanha tyttöystävä).

Kaiken kaikkiaan hyvä kakkoskausi, ei pelkkää vanhan toistoa vaan uusiakin juttuja tuli riittämiin.

Kausi 3: Kolmoskausi on mielestäni keissipoliittisesti ehkä tämän sarjan mittapuulla heikoin, vaikka vahva toki siltikin. Tällä kaudella tapahtumat perustuvat käsittääkseni pääosin todellisiin ulkomaisiin rikosjuttuihin, mutta näemmä todellisuus on tarua ihmeellisempää ja ainakin Suomen miljööseen soviteltuina nuo keissit tuntuvat vieläkin yliampuvammilta kuin muilla kausilla nähdyt. Tämänkertaisiin caseihin sisältyy nimittäin ainakin useampikin pommi tai muu räjähde, vauvansurma, lapsenkaappaus, sadomasokismia ja ihmissyöntiä, eikä vastapainoksi ole nyt juuri mitään proosallisempaa. Poikkeuksellista jännittävyyttähän noista tapauksista toki irtoaakin, mutta kolikon toisena puolena realistisuudesta jäädään vielä kauemmas kuin kahdella ensimmäisellä kaudella.

Myös hahmojen yksityiselämän kuviot suorastaan tihkuvat draamaa. Veli on saanut kintereilleen salaperäisen vainoojan, kun taas TT:llä on meneillään rajuja huumejuttuja ja Majlis kituuttelee edelleen sen syöpänsä kanssa. Ehkäpä näissä privaattijuonissakin on siis joiltakin osin pieniä yliampuvuuden oireita, mutta toisaalta ne myös ravistelevat katsojaa aidosti. Kauden päätöskohtaus on suorastaan koskettava – ensimmäistä kertaa sitten avausjakson kuolo korjaa merkittävän hahmon, tällä kertaa siis Velin vaimon. Olisin tosin mielelläni nähnyt myös kyseisen kuolintapauksen jälkipyykit, sillä nyt lopetus tuntui ehkä hivenen töksähtävältä.

Eli tämäkin kausi oli ihan timangia ja jäi kyllä harmittamaan, ettei sarjaan sitten enää tullut jatkoa.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Sain muutama kuukausi sitten Black Sails-sarjan päätökseen ja oli kyllä loistava! Välillä pohtinut liekkö se kaikista kovin TV-show, Sopranos, Band of Brothers, Game of Thrones, Wire jne myös helmiä ja varmasti omassa kategoriassaan menevät ihan kärkeen. BS oli loistavasti kirjoitettu, hahmot hyvin rakennettu ja näyttelijät hyvin roolitettu. Piti mielestäni tasonsa jokaisella kaudella ja kaikille toivoi onnellista loppua, en ala paljastamaan saatiinko niitä mikäli joku harkitsee sarjan katsomista.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: F#21
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Aussien versio Konttorista ilmestyy Suomenkin Amazon Prime Videoon 18. lokakuuta.

Täytyy tsekata jos joskus ottaa Primen takaisin valikoimaan. Varmaan hieman eri teemat kuin Jenkkien ja Brittien versiossa. Jenkkiversion päättymisestäkin on muutama vuosi vierähtänyt.

Nyt muuten otin Disneyplus kolmeksi kuukaudeksi kun sai 3.99€/kk hintaan. Pääsee tsekkaamaan The bearin kolmoskauden.
 

John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Vilmos Gallo
Otin Skyshowtimen viikoksi kokeiluun ja tuli bingetettyä kaikki neljä tuotantokautta sellaista sarjaa kuin 12 apinaa. Tästä on taidettu leffakin tehdä joskus. Todella vahva suositus täältä, jos aikamatkailu ja post apokalyptinen meininki kiinnostaa. Tätä sarjaa oli käsittääkseni tarkoituskin tehdä vain neljä tuotantokautta ja tämä näkyy. Taso säilyy loppuun asti ja sanoisin jopa, että viimeinen kausi on koko sarjan paras ja lopetuskin oli hyvin tyydyttävä.
 

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
The Wire katsottu läpi. On huikea sarja vaan. Aika rauhalliseen tahtiin katsoin läpi. Nelos kausi on parasta TV:ta ikinä.
Tämä on järjestys parhaasta "heikompaan".

Kausi 4
Kausi 3
Kausi 1
Kausi 2
Kausi 5

Seuraavana sitten varmaan Sopranos, jota en oo vielä koskaan kattonu.
 
Viimeksi muokattu:

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Myyräkin on taas alkanut, kyllähän tämä näistä "tosi tv" ohjelmista parhaimmasta päästä vaikka toivoisi että olisi taviskausi.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
The Wire katsottu läpi. On huikea sarja vaan. Aika rauhalliseen tahtiin katsoin läpi. Nelos kausi on parasta TV:ta ikinä.
Tämä on järjestys parhaasta "heikompaan".

Kausi 4
Kausi 3
Kausi 1
Kausi 2
Kausi 5

Seuraavana sitten varmaan Sopranos, jota en oo vielä koskaan kattonu.
Sopranosista varoitus että kevyesti hikottelee vielä ekan kauden aikana mutta heti kakkosen alusta asti läpi loppu sarjan kaasu pohjassa parasta tv-draamaa ikinä. Varsinkin jos nauttii laadukkaasta kirjoituksesta. Esim writer guild of america pitää sarjaa edelleen parhaiten kirjoitettuna.
 

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Sopranosista varoitus että kevyesti hikottelee vielä ekan kauden aikana mutta heti kakkosen alusta asti läpi loppu sarjan kaasu pohjassa parasta tv-draamaa ikinä. Varsinkin jos nauttii laadukkaasta kirjoituksesta. Esim writer guild of america pitää sarjaa edelleen parhaiten kirjoitettuna.
The Wireä on kyllä aika vaikea ohittaa, mutta saa nähdä millainen on.
 

Voranen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tomi Sallinen
Omissa papereissani Breaking Bad/Better Call Saul, The Wire ja The Sopranos ovat ihan omassa luokassaan tv-sarjojen kohdalla ja kaikki muut mitä olen nähnyt on kaukana kaukana perässä. Näistä BB/BCS oma suosikkini tyylinsä ja tematiikkansa vuoksi mutta mestariteoksia kaikki.
 

mr hat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
The Wire katsottu läpi. On huikea sarja vaan. Aika rauhalliseen tahtiin katsoin läpi. Nelos kausi on parasta TV:ta ikinä.
Tämä on järjestys parhaasta "heikompaan".

Kausi 4
Kausi 3
Kausi 1
Kausi 2
Kausi 5

Mielenkiintoinen ranking, todella. Omalla listalla kakkoskausi on ylivoimainen ykkönen, ja kolmas tuntui jopa välillä puuduttavalta katsoa, vaikka oikeasti sekin on huipputasoa, kun tuo edeltävä oli sen verran jykevä palanen. Viimeinen kausi on ansaitusti pohjalla, vaikka suhteutettuna yleensä sarjojen viimeisien kausien tasoon sekin puolustaa paikkaansa, eikä ole millään tavalla turha.
 

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Mielenkiintoinen ranking, todella. Omalla listalla kakkoskausi on ylivoimainen ykkönen, ja kolmas tuntui jopa välillä puuduttavalta katsoa, vaikka oikeasti sekin on huipputasoa, kun tuo edeltävä oli sen verran jykevä palanen. Viimeinen kausi on ansaitusti pohjalla, vaikka suhteutettuna yleensä sarjojen viimeisien kausien tasoon sekin puolustaa paikkaansa, eikä ole millään tavalla turha.
Neloskausi oli vaan niin jäätävän surullinen kokonaisuudessaan. Meinasi monesti tulla kyynel kyllä. Toki ei kakkoskausikaan mitenkään mukava sinänsä ollut kuten ei muutkaan kaudet.


Viimeisellä kaudella olisin kyllä toivonut, että Omar ois päässy posauttamaan kaikilta persenaamoilta pään irti, mutta toisaalta Omarin kohtalokin oli hyvin tehty. Silleen vaan, että joku kersa kadulta tulee ja posauttaa kuoliaaksi.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Oma pyhä kolminaisuus on nykyään Sopranos, Succession ja Breaking Bad.
Itselläni The Wire, Six Feet Under (Mullan alla) ja Mad Men (edit. amerikkalaisista sarjoista siis).

Mullan alla tuossa tuli juuri viimeisen vuoden sisällä nautiskeltua uudelleen, eikä paikka kärkikolmikossa todellakaan mennyt uudelleenharkintaan. Seuraavana, kun hetki tuntuu sopivalta, on Mad Menin aika, sitten The Wire.
 
Viimeksi muokattu:

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sopranosista varoitus että kevyesti hikottelee vielä ekan kauden aikana mutta heti kakkosen alusta asti läpi loppu sarjan kaasu pohjassa parasta tv-draamaa ikinä. Varsinkin jos nauttii laadukkaasta kirjoituksesta. Esim writer guild of america pitää sarjaa edelleen parhaiten kirjoitettuna.

Itse katsoin tässä jokunen kuukausi sitten ekakertaa Sopranosia (tai ehkä nuorena katsonut paha sanoa) ja lopulta se jäikin ykköskauden loppuun, ensin vaikutti ihan mielenkiintoiselta mutta jotenkin se sitten hyytyi. Pitää varmaan aloittaa uudestaan ja katsoa pitemmälle.

Toinen oma suosikki Buffy (+Angel) pitäisi katsoa uudestaan, onko enää niin hyvä kun nuorena vai onko jo vähän aika mennyt ohi.
 

Nick Neim

Jäsen
Seuraavana sitten varmaan Sopranos, jota en oo vielä koskaan kattonu.
Tämä on niitä aika harvoja tapauksia tv-tuotantojen osalta, joista itse maksaisi mielellään aika isonkin tukun rahaa, jotta saisi kokea vielä tuon fiiliksen ja lähtötilanteen edes joskus uusiksi.

Mestariteos.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Aloittelin kolmen jakson verran 1883 sarjaa ja tarkoituksena katsoa sen jälkeen 1923 ja Yellowstone. Ihan mukavasti ja lupaavasti tuo on lähtenyt käyntiin. Lisäksi katsonut Mahtisormuksia, Battlestar Galacticaa ja myös Special Ops:Lioness uusi kausi kolkuttelee ovelle joten erityyppisiä sarjoja kaikki. The Last of Us:Iin vielä pitkä tovi ja Tehranin uutta kautta ei haluttu julkaista sodan takia. En tiedä lopetanko jälkimmäisen katsomisen kokonaan, tykkäsin kyllä mutta täytyy funtsia miten omatunto tuon sallii.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Aloittelin kolmen jakson verran 1883 sarjaa ja tarkoituksena katsoa sen jälkeen 1923 ja Yellowstone.

Yellowstonesta olen sen 4 kautta katsonut. Aivan sarjojen aatelia. Onkos noita esiosia ja Yellowstonen viimeistä kautta nyt missään muualla kuin SkyShowtimessa?

Yellowstoneahan on 3 kautta Netflixissä ja 4 kautta Katsomossa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: JMT
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Itselläni The Wire, Six Feet Under (Mullan alla) ja Mad Men (edit. amerikkalaisista sarjoista siis).
Täällä Succession, Justified, Munkkivuori :) (kunniamaininta Better Call Saulille)

Six Feet Underin voisi vihdoin ottaa katseluun johonkin rauhalliseen tahtiin. Tullut sitä välteltyä, kun noita laadukkaita minisarjoja on oma katselulista täynnä ja aikaa päivittäin katsoa se noin 0-2 jaksoa illassa.

Disneyllä näyttäisi muuten olevan tarjous, 3kk/3,99€ kuukausihintaan. Sielläkin itselläni olisi muutama sarja jonossa, samoin Areenassa ja HBO:lla katselulista onkin tutun loputon. Voi kun jostain saisi enemmän tunteja vuorokauteen.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Yellowstonesta olen sen 4 kautta katsonut. Aivan sarjojen aatelia. Onkos noita esiosia ja Yellowstonen viimeistä kautta nyt missään muualla kuin SkyShowtimessa?

Yellowstoneahan on 3 kautta Netflixissä ja 4 kautta Katsomossa.
Ei taida ainakaan vielä olla muualla kuin Showtimessa.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Otin Skyshowtimen viikoksi kokeiluun ja tuli bingetettyä kaikki neljä tuotantokautta sellaista sarjaa kuin 12 apinaa. Tästä on taidettu leffakin tehdä joskus. Todella vahva suositus täältä, jos aikamatkailu ja post apokalyptinen meininki kiinnostaa. Tätä sarjaa oli käsittääkseni tarkoituskin tehdä vain neljä tuotantokautta ja tämä näkyy. Taso säilyy loppuun asti ja sanoisin jopa, että viimeinen kausi on koko sarjan paras ja lopetuskin oli hyvin tyydyttävä.

Elokuva on muuten todella hyvä. Kannattaa sekin katsoa. Nuori Brad Pitt tekee varsin sekopäisen ja hyvän roolin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös