TV-sarja: Game of Thrones (jenkkitahtiin)

  • 782 319
  • 3 871

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Munattomia jäljellä parisen tuhatta, Dothrakeja näytti olevan vieläkin vähemmän. Ei jousiampujia, ei maastotuntemusta, ei kontakteja tai liittolaisia. Mutta silti sodan pelossa valitaan kahdessa minuutissa sarjan hyödyttömin hahmo valtaistuimelle. Erikoinen ratkaisu varsinkin kun valtaosa paikallaolijoista ei varmaan edes tiennyt mikä Bran oli miehiään. Muutenkin perustelut Branin valitsemiselle ontui.

Ihan järkeenkäypää myös se, että Rautasaarelaiset ja Dorne mielellään jäivät osaksi kuningaskuntaa, vaikka Sansalta kävi maailman helpoiten irtautua siitä. Erittäin uskottavaa.

Jon jätettiin henkiin munattomien toimesta. Uskottavaa.

Tyrionista käsi, koska miksei. Bronnkin piti vielä raahata estradille. Miksi? Miksi ihmeessä tuo Tyrionin tekemä lupaus edes pidettiin? Fan servicea.

Todella paska päätös hyvälle sarjalle. Ei nyt ihan Lost-tason paske, mutta ei millään mittapuulla tyydyttäväkään. En todellakaan tajua tekijöiden logiikkaa parin viimeisen kauden ajalta ja tätä ratkaisua vetää homma pakettiin kuudessa jaksossa vielä vähemmän. Harmi. Vaikuttaa uudelleenkatsomiseen aika paljon, kun tietää minkälainen pökäle tästä kuoriutuu loppua kohti.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Erään aikakauden päätös. Elämä jatkuu, mutta yksi arjen määrittäjistä ei, mikä on omalla tavallaan haikeaa, vaikka haikeutta kieltämättä loiventaa sarjan tason heikkeneminen loppua kohden. Katsoin viimeisen osan ihan puhtaasti tarinan loppuunsaattamisena vailla tarvetta puuttua yksityiskohtiin ja lopetus oli mielestäni ihan tyylikäs. The North Remembers!

Ensimmäisen viiden tai edes kuudennen kauden tasolle ei enää missään vaiheessa päästy myöhemmin, mutta haluan nähdä kokonaisuuden sen sijaan, että surisin vain hukattua potentiaalia - ensimmäiset neljä kautta ovat omaan makuuni top-3 telkkaria kokonaisuudessaan, synkkä viides kausikin todella hyvä ja kuudennella kaudella oli vielä monta timanttisen kovaa jaksoa sekä legendaarisia kohtauksia kuten Hold the door ja Septin räjäytys.

Seiska sukelsi Hollywoodiin jo aika pahasti ihmepelastumisineen ja kasi oli hyvin sekava, vaikka sisälsi hienoja kohtauksia. Harmi, että näin loistava kokonaisuus ei säilyttänyt tasoaan kirjamateriaalin loputtua, mutta kiitollinen silti olen, että tarina saatiin pakettiin. Tyylistä voi olla monta mieltä, mutta minä totean kaikesta huolimatta, että kiitos 2011-2019!

"When the snows fall and the white winds blow, the lone wolf dies, but the pack survives."
 

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Seuraava askel on varmaan ottaa nuo kirjat äänikirjoina, ilmeisesti sitä kantsii ihan sieltä Game of Thrones-nimisestä teoksesta aloittaa? Luultavasti ei ole sitten kunnon käännöstä suomeksi, enkku toki onnistuu mutta pääsis ehkä vähän rennommin jos ois kotimaisella.
Suosittelen ihan enkuksi, itsekkin pysyn kärryillä, kun GoT on aika suoraan yks yhteen 1. tuotantokauden kanssa. Pysyy hyvin kärryillä ja treenauttaa samalla vähän kielitaitoa. Itselleni ei ainakaan ole mitään paineita tuottanut vaikka olenkin pirun kauan lukenut kyseistä kirjaa. Aika on/off lukemista ollut, mutta sarjan päätös saa taas innostamaan lukemaan. Kirjoissa kun mennään pintaa syvemmälle ja pienen pettymyksen fiiliksen tv-sarja tuotti.
 

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Laitetaas linkkiä kun tuli vastaan. https://youtu.be/TO2zjSYivS4 Youtubessa WhatCulture sivustolta tulee hyvää vastausta 8 ongelmasta mitä on esitetty. Suosittelen katsomaan. En tiedä saako se kenenkään vakaamusta käännettyä, mutta nostetaan hyviä pointteja.
Ihan hyvä video. Mun mielestä noista tosin vain ensimmäinen on asia, josta on syytä valittaa. Kaikki muu oli alunperinkin hyvää kamaa, vaikka kärsikin enemmän tai vähemmän huonosta käsikirjoituksesta. Ykköskohdasta tubettaja on kuitenkin väärässä. Joo, Benioff ja Weiss ovat kirjoittaneet koko shown, mutta koko ajan on ollut selkeä ero heidän keksimien tapahtumien ja Martiniin pohjautuvien tapahtumien välillä. Toiset on parasta fantasiaa ikinä (oma mielipide) ja toiset pahimmillaan hirveetä jöötiä, vaikkakin välillä mukiinmenevää. Kasikaudenkin parhaat tapahtumat (esim. Danyn flippaus) lienevät Martinin keksimiä.

Sitä en kyllä ymmärrä, kun tubettaja niputti plot armorin fan serviceksi. Tuohan oli esim. kolmosjaksossa fan servicen vastakohta, kun kaikki odottivat, että porukkaa lakoaa, mutta sitten plot armor pelastikin melkein kaikki.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Laitetaan vielä muutama ajatus ja pari kasasin netin keskusteluista.

  • Tyrion on Munattomien vankina maanpetoksesta. Grey Worm sanoo, että olet vanki etkä saa puhua. Tyrion saa silti puhua jakson pisimmän puheen ja päättää miten kuningas valitaan. Ok.
  • Branista kuningas, koska hänellä on paras tarina. Jonin tarina henkiinheräämisineenhän oli aika paska. Ok.
  • Muille lordeille on ok, että hyödytön ja rampa Bran nousee kuninkaaksi, mutta pohjoinen jää itsenäiseksi. Esimerkiksi Yaralle ei tullut mieleen pyytää vastaavaa järjestelyä. Ok
  • Sarjan kunniakkain henkilö Jon, vaatii 10 minuuttia selvitystä Tyrionilta miksi miljoonan siviilin tappaminen ei ole OK. Typerin kohtaus koko sarjassa.
  • Tyrionin tuolileikki kesti pidempään kuin Daenaryksen kuolon-kohtaus. Ok.
  • Lannisterin sotilaat antautuivat ja munattomat tappoivat heidät, mutta heidän kuningattarensa murhaaja vain vangittiin. Ok.
  • Kuolleiden merkkiä joka näkyi kauden ekassa(?) sekä sarjan ekassa (?) jaksoissa ei avattu mitenkään
  • Bran pystyi näkemään kaiken sekä vaikuttamaan menneisyyteen. Ei mitään merkitystä.
  • Bran pystyi wargaamaan eläimiin. Ei mitään merkitystä.
  • Arya pystyi vaihtamaan kasvoja. Ei mitään merkitystä. Eiku tappoi se näin pari b-luokan hahmoa.
  • Arya sai majesteetillisen hevosen ei mistään, mutta jäi silti King's Landingiin hengailemaan. Ok.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Sarja on päättynyt.


Mielenkiintoni spekulointeihin tai arvosteluun/kehumiseen päättyi samalla kuin taikaiskusta. Ensimmäinen vietini tähän ketjuun oli 17.06.2011 ja tämä on viimeinen


Lopullisena arviona toteaisin, että sarja päättyi hyvin. Starkin suvun tarinana se alkoi ja päättyi.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Tästä viimeisestä jaksosta ei varmaankaan tarvitse enää muuta sanoa, kuin että tuottajien itsepintainen pakkohalu saada sarja kasaan mahdollisimman nopeasti näkyi pahemmin kuin koskaan tähän mennessä. Jakso oli niin juosten kustu, ettei mikään tuntunut miltään poislukien muutama todella paha myötähäpeän tuulahdus. Näistä pahimmat olivat se koko Westeros-neuvosto demokratialäppineen sekä aivan äärimmäisen vaivaannuttava LOTR-imitaatiopelleily, jossa Sam halusi nimetä sarjan tapahtumista kertovan kirjan Song of ice and fireksi. Voi helvetti että oli vaikea istua sohvalla ja katsoa tv-ruutua.

Mitä itse kauteen - ja samalla koko sarjan lopetukseen tulee, GRRM oli täysin oikeassa. Kahdeksan kautta, joista kaksi viimeisintä olivat tynkiä, oli todella huono ajatus. Kuten Martin sanoi, sarja olisi vaatinut kymmenen kautta ja yhteensä sata jaksoa. Tällä tavoin nyt nähdyn kaltainen kiire olisi voitu välttää ja sarja pitää korkeatasoisena. Oli hyvä analyysi, että GoT muuttui lähdemateriaalin loppumisen jälkeen sosiologisesta psykologiseksi kerronnaksi. Se oli jo itsessään mielestäni väärä valinta, mutta sekin olisi ollut mahdollista toteuttaa korkeatasoisesti. Nyt kaksi viimeisintä kautta hylkäsi hahmojen kehittämisen täysin, koska kiire juonilankojen päättämisen kanssa oli niin kova.

Sarjan viimeinen kausi oli täysin näennäinen. Kaikki tapahtumat ja keskustelut palvelivat vain visuaalisuutta tai tarvetta asettaa hahmot tiettyihin tilanteisiin sarjan päättämistä varten välittämättä lainkaan loogisuudesta. Viimeinen kausi oli myös äärimmäisen sovinnainen, ennalta-arvattava ja vailla yhtäkään älykästä käännettä. Se hylkäsi lopullisesti sarjalle tyypilliset piirteet, kuten juonen arvaamattomuuden, tapahtumien ja keskusteluiden merkitykset hahmojen kehitykselle sekä henkilökemiat.

Dan ja Dave tekivät loistavaa työtä kausilla 1-4 ja ok- tai hyvälaatuista työtä vielä kausilla viisi ja kuusi. Sen jälkeen heiltä loppui kiinnostus ja alkoi kiire päästä Disneylle. Kiire pilasi Game of Thronesin aivan täysin ja lopullisesti. Jäljelle jäi visuaalisesti upea ja kallis paskaläjä.
 

Undrafted

Jäsen
Bronnkin piti vielä raahata estradille. Miksi? Miksi ihmeessä tuo Tyrionin tekemä lupaus edes pidettiin? Fan servicea.
Toisaalta Tyrion läpi sarjan hokenut miten velat maksetaan, niin olisi minusta ollut omituista poiketa tästä linjasta, kun lupasi, niin teki kaikkensa pitääkseen lupauksensa. Kuninkaan Kourana vielä kykenee lupauksensa pitämään.

Branin hahmolta olisin kaivannut selvempää vaikuttamista tarinan etenemiseen läpi kauheuksien hänen kruunamiseksi,
 

BileTooth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Seuraava askel on varmaan ottaa nuo kirjat äänikirjoina, ilmeisesti sitä kantsii ihan sieltä Game of Thrones-nimisestä teoksesta aloittaa? Luultavasti ei ole sitten kunnon käännöstä suomeksi, enkku toki onnistuu mutta pääsis ehkä vähän rennommin jos ois kotimaisella.
En kyllä pysty suosittelemaan noita käännöksiä, jos Englanti vain sujuu sen verran että pystyy suurimmaksi osaksi ilman sanakirjaa lukemaan. Lost in translation -sanonta pätee näiden kohdalla, todella vaikeita juttuja kääntää ilman että kuulostaa jäykältä ja epäluonnolliselta. "Vaara Talvivaarassa" ei jotenkin ainakaan itselle iske samalla tavalla kuin "Winterfell in peril".
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Päätösjakso jatkoi siitä mihin edellinen jäi. Pääpiirteissään ihan ookoo Hollywood-lopetus poppariviihteeksi valuneelle sarjalle, mutta kirjapuristille syötettynä aika katkeraa kalkkia. En sinänsä ole pahoillani valinnasta lopulliseksi kuninkaaksi, mutta tapa millä lopputulemaan päädyttiin oli kyllä taas sitä itseään.

Ensinnäkin Danyn kuolema ja mitä sen jälkeen tapahtui. Katsojanko pitäisi uskoa että Grey Worm vain vangitsi Jonin? Uskottavampaa olisi ollut mikäli Jon olisi noussut loharin selkään ja ottanut homman haltuunsa edes hetkeksi - olisi sitten vaikka myöhemmin voinut todeta että hallitseminen ei ole hänen juttu. Kuninkuusneuvoston lähtökohtana olisi pitänyt olla Jonin kuninkuus: hänen todellisen henkilöllisyytensä luulisi olevan jo jotakuinkin kaikkien tiedossa - lähettelihän Varys viime jakson alussa kirjeitä jonnekin päin manteretta. Nyt koko Jonin sukutausta vedettiin maton alle, aivan turhan päiten. Ketä oikeasti tuossa vaiheessa kiinnostaa muutaman eunukin tyytyväisenä pitäminen, varsinkin kun eivät lopulta edes jääneet Westerosiin?

Loppujakso olikin sitten täynnä fan serviceä, josta voisi nillittää enemmänkin, esim. Samin yhtäkkisestä kohoamisesta Grand Maesteriksi (ilmeisesti Old Town paloi ruutuajan ulkopuolella, kun eivät parempaa vaihtoehtoa keksineet). Mutta päällimmäinen fiilis lopetuksesta on lopulta välinpitämättömyys, joten jätetään nillitykset tähän, ja palataan kirjasarjan jatkon odottamiseen.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Toisaalta Tyrion läpi sarjan hokenut miten velat maksetaan, niin olisi minusta ollut omituista poiketa tästä linjasta, kun lupasi, niin teki kaikkensa pitääkseen lupauksensa. Kuninkaan Kourana vielä kykenee lupauksensa pitämään.

Toisaalta vatipääkaksikko antoi Bronnille eka Riverrunin kaupungin, joten eipä jäänyt muuta mahdollisuutta kuin tuplata. Olkoonkin, että Tyrion toimi, kuten lupasi, oli tuo koko juonikyhäelmä yhtä fan serviceä. Bronnin hahmon olisi voinut ihan hyvin päästää eläkkeelle hyvissä ajoin.
Mutta ei voinut, koska suosio ja tästä syystä piti keksiä tälle joku tosi kiva loppukin vielä. Fan serviceä tai studion pr-miesten urpoilua parhaimmillaan.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Mietin hetken miten itse olisin tehnyt loppusodan niin parilla taktisella muutoksella ei olisi nyt niin meh olo. Kellojen soittoon asti kuten ennenkin. Dany ei sekoa vaan hoveroi linnan tornille, tuijotuskisa ja sekalaista uhoamista. Sitten Cersei kaivaa tornista vielä yhden scorpionin, ehkä Jaimen avulla ampuu niin että Dany putoaa Drogonin selästä ja kuolee. Drogon ottaa pultit ja alkaa paahtamaan Red Keepiä (Iron throne sulaa) ja sen jälkeen Kings Landingia kuten nytkin. Cersei pakenee, Mountain ja Hound face off, kellarin romahdus jne. Toimintaa. Sitten Bran ottaa vaivoin Drogonin haltuun, Jon vie Danyn ruumiin Drogonille ja he lähtevät Valyriaan tai minne sitten menevätkin. Jonista kuningas. Story book ending, tosin ilman prinsessaa ja valtakunnasta puolet palanut mutta kumminkin.

Monta juonen päätä jäi sitomatta mutta osimoilleen noin.
 

ipaz

Jäsen
Kovaa on spekulointi ja puinti ollut tämän sarjan ympärillä. Kaikkea tapahtunutta ja tapahtumatta jäänyttä on pyritty selvittämään eri palstoilla ympäri maailman. Kivet ja kannot on käännetty ja yritetty ymmärtää, että miksi tapahtui niin tai näin.

Mitäs jos kaikki kiteytyikin tuohon Jonin ja Tyrionin väliseen keskusteluun, jossa Tyrion kysyi Jonilta että mitä kuolemassa on ja Jon vastasi että ei mitään. Silloinhan kaikilta uskonnoilta ja jumalten eteen tehtäviltä uhrauksilta putoaa pohja ja tärkeintä on se mitä ihminen itse haluaa:

- Jon ei halunnut kuninkaaksi > hänestä ei tullut kuningasta
- Sansa halusi pohjoisen itsenäiseksi > Pohjoinen itsenäistyi
- Arya halusi kuudennen kauden aikana tietää mitä on Westerosista lähteen > Arya lähti länteen
- Bran tietää kaikesta kaiken - tai ainakin saa kaiken halutessaan selville > hänelle on siis aivan sama mitä tekee

Mitäs jos Martin onkin kehitellyt koko fantasiamaailman pelkäksi viihteeksi. Ja ei, en ole lukenut kirjoja. Ollut tässä pelkän tv-viihteen varassa.
 
Viimeksi muokattu:

Ziege

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Middlesbrough, Pens, Pirates, Steelers
Winter is coming... Oli muuten kamala talvi. Muurin takana näytti olevan 2 senttiä lunta.
Olihan siellä lunta vaikka kuinka paljon kausilla 5-6. Stannisin armeijakin jäi lumeen jumiin ja linnojen muureilta pystyi hyppimään lumeen telomatta itseään. Se jopa levisi jossain vaiheessa Tridentiin asti mutta sitten taisi unohtua koko lumi. Triden on jo niin lähellä King's Landingia että sielläkin olisi pitänyt olla lunta. Toisaalta lumi jostain syystä välillä unohtui Tridentin ja Winterfellin väliltäkin.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Winter is coming... Oli muuten kamala talvi. Muurin takana näytti olevan 2 senttiä lunta.
Ja tästä muistui mieleen taas yksi nolo detalji. Siellähän kasvoi lumesta joku nuori kielo tai mikälie muu ruoho. Kevät teki tuloaan. Ei jeesus.

Pakko laittaa lista asioista, jotka Dan ja Dave kinda forgot

- Branilla oli green seer- ja warg-kyvyt
- Arya osasi murhata paremmin kuin kukaan muu ja lisäksi naamioitua toiseksi ihmiseksi
- Dorne ja Iron Islands ovat olleet kaikkein haluttomimpia kuulumaan Westerosin seitsemään valtakuntaan
- Bronn ei tiedä miten raha, lainat tai pankit toimivat
- Samwell ei ollut likellekään maesterin koulutustasolla
- Brienne lupautui Sansan palvelukseen koko loppuiäkseen ja piti aina kaikki valansa
- Lena Headey on sarjan kenties paras näyttelijä ja Cersei sarjan kiinnostavimpia hahmoja
- Jaimen hahmon kehitys tapahtui tietyllä logiikalla seitsemän tuotantokautta
- Westeros on iso manner
- Daeneryksella oli turvallisemmissakin paikoissa aina joukko unsullied-henkivartijoita mukanaan
- Jon Snow oli kunniallinen, yritti aina pelastaa viattomat ja oli heidän puolellaan
- Varys...

Olen oikeasti sitä mieltä, että tämä viimeisin jakso olisi ollut parempi n. 15 kuvan diaesityksenä. "Tällee me haluttiin et näille hahmoille käy. Ei jaksettu mitään vuorosanapaskaa tai juonijuttuja miettii. Keskinkertasta yritettiin mut paskaa pukkaa tulemaan".
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Juu sorry. On varmasti käsitelty jo vuosia sitten. Ja koskee sarjaa telkkarissa, tosiaankin. Kunhan kysyin. Mulla alkaa kirjan lukeminen nyte. Oot sä tosifani aika tosikko.

Joskus olen tosikko, kuten sinä olet nykyään one linereiden laukoja. Tässä ketjussa käytiin aikanaan kova keskustelu kirja- ja tv-sarjan eroista. Jos keskustelun pohjana olisi kirjojen lukeminen, suuri osa tämän ketjun keskustelijoita putoaisi pois. Tästä syystä perustettiin toinen ketju, jossa keskustelun pohjana on kirjat.

Minusta vaikuttaa kirjoitustesi perusteella siltä, ettet ole myöskään sarjaa isommin väijynyt.

Kuusi kautta olen pariin kertaan katsonut, kaksi viimeistä odottaa toista katselua.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Sitä mieltä olen, että taistelu kuolleiden kanssa olisi pitänyt jättää viimeiseen jaksoon ja se olisi saanut loppua ikuiseen talveen.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Guardianissa on subjektiivisesti rankattu jokainen jakso paremmuusjärjestykseen. Ilmeisesti heikkoja jaksoja oli kuin olikin sitten muillakin tuotantokausilla kuin 7-8, vaikkei uskoisikaan kun näitä haukkuja lukee:

Valar dohaeris! Every Game of Thrones episode – ranked

Luin kirjat jo silloin, kun ne ensimmäisen kerran suomennettiin eli alkaen vuodesta 2003. Paitsi A Dance with Dragons luin englanniksi, kun en malttanut odottaa käännöstä. Usein kun lukee ensin kirjan ja sitten katsoo siitä tehdyn elokuvan tai tv-sarjan, on jälkimmäinen pettymys. Tällä kertaa ei käynyt niin. Hyvistä kirjoista erinomainen sarja.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän se piippuun ikävä kyllä jäi. Nytkin oli pari ihan hienoa kohtausta, mutta kyllähän tästä viimeisestäkin jaksosta jäi sellainen fiilis, että kaikki se edellisten kausien alustukset, puheet sun muut oli ihan erillistä menoa suhteessa tähän.

- Jonin lohikäärmetausta jäi lopulta ihan piippuun. Mitä lisää siitä saatiin muuta kuin väkinäinen draama Jonin ja Danyn välille?
- Yara naureskelee Samin ehdotukselle, että koko kansa saisi valita uuden hallitsijan. Eikö se jotenkin näin juuri Rautasaarilla valita?
- Tyrionin täytyy oikeasti perustella Jonille miksi Danyn kaupunginpolttamiset yms. ovat paha juttu. Jon vielä itse sanoo alussa, että hän ei hyväksy tai yritä ymmärtää Danyn tekoja, mutta sen jälkeen silti sönköttää Tyrionille "mutku mutku"-vastauksia pitkään.

Kaikkea pettymystä ei edes muistakaan.

Itse tykkäsin jopa kohtauksesta, jossa Dany kuolee. Mielestäni lohikäärmeen reaktio oli ihan hienosti tehty ja itse koin sen symbolisena, kun tämä polttaa valtaistuimen reaktiona Danyn kuolemalle. Valtaistuinpelin takia hän menetti äitinsä.
Toki se on eri asia tarkoitti tekijät edes tätä, mutta itse sen niin koin kuitenkin. Ei sinänsä edes yllättäisi, jos tekijät ajattelivat sen niin, että lohikäärme luuli Danyn kuolleen istuessaan valtaistuimelle, kun miekka upposi perseeseen tms.

Loppu oli sinänsä ihan okei. Jon päätyi minne kuuluikin, eli pohjoiseen, Arya seikkailuhenkisenä lähti maailmalle ja Sansa joka halusi aina olla hallitsija sai kruunun päähänsä. Ainoa vain, että jotenkin se ei vain tuntunut miltään, kun viimeistä kohtausta katsoi.

Kyllä tuohon olisin jotain twistiä loppuun kaivannut. Joku viimeinen kohtaus, jossa Bran makaa yksin sängyssä, avaa silmänsä jotka ovatkin muuttuneet jäänsinisiksi tms. Eihän siinäkään välttämättä olisi järkeä ollut, mutta olisi ollut joku sellainen lopetus, että olisi lopulta saanut ikuiset ajat miettiä, että mitäköhän helvettiä.

Itselleni ensimmäiset kuusi kautta melkein parasta televisiota ikinä. Loput kaksi heikompaa ja etenkin viimeinen aika suuri pettymys. Audiovisuaalisesti hienoa menoa, mutta tuntui että siihen se jäikin.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Guardianissa on subjektiivisesti rankattu jokainen jakso paremmuusjärjestykseen. Ilmeisesti heikkoja jaksoja oli kuin olikin sitten muillakin tuotantokausilla kuin 7-8, vaikkei uskoisikaan kun näitä haukkuja lukee:

Valar dohaeris! Every Game of Thrones episode – ranked

Luin kirjat jo silloin, kun ne ensimmäisen kerran suomennettiin eli alkaen vuodesta 2003. Paitsi A Dance with Dragons luin englanniksi, kun en malttanut odottaa käännöstä. Usein kun lukee ensin kirjan ja sitten katsoo siitä tehdyn elokuvan tai tv-sarjan, on jälkimmäinen pettymys. Tällä kertaa ei käynyt niin. Hyvistä kirjoista erinomainen sarja.

Lopetin lukemisen kun "kriitikon" kaikkein huonoimman jakson arvio perustui vain siihen että Jaime oli laitettu raiskaamaan Cersei ja että näin ei ollut kirjoissa. Melkoista analyysia.

Toiseksi huonoin on sitten se missä Sansa raiskataan... Hohhoijaa...
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lopetin lukemisen kun "kriitikon" kaikkein huonoimman jakson arvio perustui vain siihen että Jaime oli laitettu raiskaamaan Cersei ja että näin ei ollut kirjoissa. Melkoista analyysia.

Toiseksi huonoin on sitten se missä Sansa raiskataan... Hohhoijaa...
Guardianin logiikalla sinä kannatat nyt naisten raiskaamista.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Guardianissa on subjektiivisesti rankattu jokainen jakso paremmuusjärjestykseen. Ilmeisesti heikkoja jaksoja oli kuin olikin sitten muillakin tuotantokausilla kuin 7-8, vaikkei uskoisikaan kun näitä haukkuja lukee:

Valar dohaeris! Every Game of Thrones episode – ranked
Olipa kyllä aivan helvetin käpyisiä perusteluja. Just tätä "ei juuri mitään mieleenpainuvia tapahtumia, en jaksanu kattoo" -tyylistä paskaa. Ei jatkoon.

Hyvistä kirjoista erinomainen sarja.
Huono provo. Loistavista kirjoista neljä loistavaa, kaksi ok ja kaksi aivan paskaa tuotantokautta.
 

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Huono provo. Loistavista kirjoista neljä loistavaa, kaksi ok ja kaksi aivan paskaa tuotantokautta.
Eikö jokainen saa päättää itse mitä hyvinä kausina ja mitä ei? Kyllä joku voi jopa tykätä viimeisistä kausista. Aika väsynyttä tämä vihaaminen vikalla kaudella. Vaikuttaa kuitenkin massailmiöltä. Samasta syystä vihataan Star Warsin prequlseja, Nickelbackin musiikkia jne. Tuntuu että moni vihaa niitä koska päättää vihata niitä.

Ja ei siis siinä. Sinun ja kenen tahansa mielestä sarja saa olla viimesten kausien osalta paskaa. Jokaisella on oikeus mielipiteensä. Se että tulla sanomaan ettei se voisi jonkun mielestä olla hyvä on kyllä naurettavaa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös