Mainos

Tuukka Mäntylän törmäys Justin Morrisoniin

  • 77 742
  • 377

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Tuossa lainauksessa olisi mielestäni ainekset ikuiseen pelikieltoon. Tähän kun vielä lisätään se, että Muukkosen mukaan Mäntylä on valehtelija, sekä se että tämä oli jo toinen tapaus pienen ajan sisään, niin aika lepsuksi jäi tuomio.

Helvettiin molemmat.

Joku voisi ajatella, että joku muukin kun Mäntylä kärsii hieman toisen osapuolen kunnioittamisen puutteesta. Muukkosen väite, että Mäntylä ei kunnioita vastustajan terveyttä on nimittäin aika rankka. Ja Mäntylän mielipiteen täysi tyrmäys on hyvin mielenkiintoinen.

Muukkonenhan olisi voinut laittaa raporttiinsa seuraavat kohdat:

-Näin videolta mitä Mäntylä ajatteli
-Olisin osannut itse pelata tilanteen juuri tuossa tilanteessa oikealla tavalla
-Vaikka kiekko olikin juuri ennen törmäystä Morrisonin edessä, niin näin videolta, ettei Mäntylä ajatellut kiekontavoittelua, vaikka Morrison löikin kiekon pois Mäntylän nenän edestä
-Olen kaiketi muutenkin helvetin looginen ja nokkela jätkä
 

seisnauraa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit + muut kestomenestyjät
Tämän ketjun perusteella voi hyvin todeta, että Tapparalla on fyysisimmän pelin kannattajat tässä liigassa. Jopa Ässien ja IFK:n kannattajat ovat käyneet hämmästelemässä Tuukan tekoa. Jos kauden aikana Tapparan miehiä ajellaan rumahkosti, voi ainakin olla varma, että sieltä suunnalta ei faneilta ole mutinaa luvassa. Tapparan fanit (tai ainakin muutamat heistä, eipä nyt yleistetä ihan liikaa sentään) ymmärtävät, että rapatessa roiskuu.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Olin puheissa tänään Mäntylän kanssa ja mies vilpittömästi vakuutti ettei tietenkään ollu muuta ajatusta kuin ottaa kiekko ja painaa hyökkäysalueelle. Oli raumalla tauolla nähnyt tilanteesta uusinnan ja käynyt Morrisonin jutulla joka oli sanonu että "ei mitään, näitä sattuu." Mutta totesi (Tuukka) että "istutaan taas, osuhan se jalka kypärään".
Toivottavasti uskaltaa kuitenkin jatkossakin vielä taklata, ettei nämä tapaukset laita varovaiseksi.
Sanoin toki että näkisitpä mitä nörtit raapustelee netissä sun kohelluksista, ni totes että "pääasiahan onki että jotain kirjottavat".
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Omituinen tuomio! Rangaistuksen hyväksyn ilman muuta - se vastaa täysin sitä mitä itsekin olisin antanut (kaksi peliä vahingossa päähän osumisesta ja yksi lisää, koska on tekijälleen jo toinen rikkomus lyhyen ajan sisällä).

Perustelut ovat kuitenkin täysin eriparia tuomion kanssa. Kuten moni Tapparankin kannattaja on jo ehtinyt kirjoittaakin, noilla perusteilla pelikiellon olisi pitänyt olla vähintään 10 ottelua.

Nyt jäi tuntuma, että haluttiin verbaalisesti kovistella ("HYI HYI!") oikein kovasti, mutta todellinen rangaistus on samanlainen kuin mistä tahansa vahinkotaklauksesta (lisättynä Mäntylän rikoksenuusijan taustalla).
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Mutta nythän se on sitten virallisesti päätetty, että Mäntylä veti täysin kiekollisen tilanteen ulkopuolella täysin tahallaan Morrisonia polvella päähän. Ja se siitä.

Huhhei! Näin tosiaan sitten kävi, aina sitä oppii uutta, jopa lätkästä. No, kai tämä antaa jatkoa ajatellen sitten jonkilaiset raamit tuomioille. Tästä ketjusta oppi ainakin sen, ettei ikipäivänä pitäisi lähteä näihin huutokisoihin mukaan.

Rafael kirjoitti:
Muukkonenhan olisi voinut laittaa raporttiinsa seuraavat kohdat:

-Näin videolta mitä Mäntylä ajatteli
-Olisin osannut itse pelata tilanteen juuri tuossa tilanteessa oikealla tavalla
-Vaikka kiekko olikin juuri ennen törmäystä Morrisonin edessä, niin näin videolta, ettei Mäntylä ajatellut kiekontavoittelua, vaikka Morrison löikin kiekon pois Mäntylän nenän edestä

Nämä ovat myös poimintoja tästä ketjusta, etenkin olen yllättynyt tuosta, että niinkin moni näki videolta mitä Mäntylä ajatteli. Tilannehan olisi ilmeisesti kuulunut pelata siten, että heti kun Morrison menee jäihin on alettava kunnioittamaan häntä ja odottaa, että saa kiekon lyötyä pois.

Tahallinen teko ja kolme matsia? Vai sittenkin varomatonta peliä ja kolme matsia? Koska jos tahallisuus tarkoittaa kolmea peliä, niin aika kovan ennakkotapauksen Muukkonen sitten teki.

Kiitos kaikille ketjuun osallistuneille ja etenkin niille jotka mainitsivat sanan pygmi, se oli mainiosti keksitty. Ensi kerralla sitten uudet taklaukset!

EDIT. Viitaten tuohon Borren alempana olevaan viestiin:
Pentikäisen tilanteesta saatiin aikaan 46 viestiä ja katselukertoja oli 8 367. Kahdesta Mäntylän tilanteesta 382 viestiä ja 44 925 katselukertaa :D. Vähän Mäntylä-lisää vissiin.
 
Viimeksi muokattu:

Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Lainaus päätöksestä: "Jos Morrison olisi loukkaantunut tilanteessa pahemmin, olisin kutsunut kurinpitoryhmän päättämään yli 3 peliä kestävästä pelikiellosta."

Ei helvetti...pitääkö oikesti jonkun loukkaantua, ennenkuin noista aletaan lätkimään kunnollisia tuomioita???? Mielestäni Muukkosen perusteluilla olisi pitänyt 5 ottelua pannaa olla minimi.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
-Näin videolta mitä Mäntylä ajatteli
-Olisin osannut itse pelata tilanteen juuri tuossa tilanteessa oikealla tavalla
-Vaikka kiekko olikin juuri ennen törmäystä Morrisonin edessä, niin näin videolta, ettei Mäntylä ajatellut kiekontavoittelua, vaikka Morrison löikin kiekon pois Mäntylän nenän edestä
-Olen kaiketi muutenkin helvetin looginen ja nokkela jätkä

1. Ajatteliko Tuukka sitten jotain muuta kuin mitä teki? Ehkä kuitenkin on hyvä että annamme teoista tuomiot eikä ajatuksista :)

2. Miten Muukkosen pelitaidot liittyy tähän. Muukkonen tietää, että Mäntylä olisi osannut pelata oikealla tavalla.

3. Ei ajatellutkaan. Sen on nähnyt myös 90% tämän ketjun kirjoittajista. Kiekkoa kuuluu pelata mailalla. eikä Mäntylä yritä edes luistimella ottaa kiekkoa haltuun.

4. Ei yhtään sen loogisempi tai nokkelampi kuin 90% tähän ketjuun kirjoittajista. Mutta paljon löysempi kyllä. Minimi olisi pitänyt olla 5 peliä pelikieltoa.
 

Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Lainaus päätöksestä: "Jos Morrison olisi loukkaantunut tilanteessa pahemmin, olisin kutsunut kurinpitoryhmän päättämään yli 3 peliä kestävästä pelikiellosta."

Ei helvetti...pitääkö oikesti jonkun loukkaantua, ennenkuin noista aletaan lätkimään kunnollisia tuomioita???? Mielestäni Muukkosen perusteluilla olisi pitänyt 5 ottelua pannaa olla minimi.

Muukkonen ei voi antaa enempää kuin 3 ottelua, (mutta oletan, että tämän tiesitkin).
Kurinpitoryhmän koolle kutsuminen tarkoittaa käytännössä 5-8 matsia, joista jokainen kolmen tai neljän jälkeen varmaankin olisi ollut jo kohtuuton Mäntylää ja hänen tekoaan ajatellen. Ihan hyvässä linjassa tämä oli.
 

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Aivan naurettava tuomio, jos kyseessä on tahallinen vahinhoittaminen, niin pelikiellon tulee olla kaksinumeroisissa lukemissa. Kolmen pelin huili, mitä sen jälkeen? Yksi peli kiltisti ja sitten kolisee taas..?
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Kun kerta Sm-liiga matkii paljon Nhl:ää niin miksei se sitten voi myös matkia kun annetaan pelikieltoa. Änärissä tuosta olisi tullut 10 peliä vähintään pelikieltoa. Törkeä taklaus jäässä makaavaa kohtaan ja pelikielto liian pieni.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos kauden aikana Tapparan miehiä ajellaan rumahkosti, voi ainakin olla varma, että sieltä suunnalta ei faneilta ole mutinaa luvassa.

Tällä kaudella on jo yksi Tapparan mies viety paareilla jäältä vastustajan taklauksen/tuuppauksen seurauksena. Eipä kukaan tuota tapausta alkanut suurentelemaan.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Aivan naurettava tuomio, jos kyseessä on tahallinen vahinhoittaminen, niin pelikiellon tulee olla kaksinumeroisissa lukemissa. Kolmen pelin huili, mitä sen jälkeen? Yksi peli kiltisti ja sitten kolisee taas..?

Mistä sait tämän yhden pelin kiltisti? Edellisen pelikiellon jälkeen hän oli (muistaakseni) 13 minuuttia kiltisti.

Tuomio oli minustakin aivan naurettava. Tahallinen polvitaklaus päähän eli erittäin härski noutoyritys niin 3 peliä huilia!? 10 peliä olisi ollut sopiva ottaen huomioon aikaisemman rikostaustan.

"Jonkun pitää näköjään halvaantua ensin"
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Olin puheissa tänään Mäntylän kanssa.

Toivottavasti uskaltaa kuitenkin jatkossakin vielä taklata, ettei nämä tapaukset laita varovaiseksi.
Kun kerran tunnet kaverin, niin tuohon toiseen lainaukseen viitaten voisit käydä sanomassa Tuukalle, että nyt nimenomaan kannattaa aloittaa taklaamaan, ja jättää nämä tahalliset vahingoittamisyritykset jonnekin muualle. Nämä tapaukset mistä nyt on pari kertaa pelikieltoa tullut, eivät nimittäin ole olleet millään asteikolla mitattuna taklauksia.
 

msg

Jäsen
"Jonkun pitää näköjään halvaantua ensin"

Linjahan on koventunut. Halvaantumisesta ei liigassa ole saanut yhtään pelikieltoa ja nyt jostain maassa makaavaan ja mailallaan hirsomaisesti huitovaan pelaajaan törmäämisestä tuli kolme peliä.

Oikea tuomio tuosta videosta katsottuna olisi Morrisonille moraalinen kakkonen jälkikäteen huitomisesta ja Mäntylälle synninpäästö.
Ai niin ja Muukkosen, Halosen ja Vanhasen pitää erota.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sanoin toki että näkisitpä mitä nörtit raapustelee netissä sun kohelluksista, ni totes että "pääasiahan onki että jotain kirjottavat".
Oliko muuten Tuukan kans puhetta mitä Muukkonen raapustaa?
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Linjahan on koventunut. Halvaantumisesta ei liigassa ole saanut yhtään pelikieltoa ja nyt jostain maassa makaavaan ja mailallaan hirsomaisesti huitovaan pelaajaan törmäämisestä tuli kolme peliä.

Oikea tuomio tuosta videosta katsottuna olisi Morrisonille moraalinen kakkonen jälkikäteen huitomisesta ja Mäntylälle synninpäästö.
Ai niin ja Muukkosen, Halosen ja Vanhasen pitää erota.

Pitikö tämän olla hauskaa vai onko tämä todella sinun oikea mielipiteesi?

Tämä ei todellanaan ole sellainen tilanne jossa voisi hokea, että "pää ylös".
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Kaksi eri mailmaa

EDIT. Viitaten tuohon Borren alempana olevaan viestiin:
Pentikäisen tilanteesta saatiin aikaan 46 viestiä ja katselukertoja oli 8 367. Kahdesta Mäntylän tilanteesta 382 viestiä ja 44 925 katselukertaa :D. Vähän Mäntylä-lisää vissiin.

Itse näen kyllä näissä kahdessa tapauksessa aika ison eron. Mäntylän osuma nyt on muutenkin erittäin harvinainen tapahtuma. Milloinkahan viimeksi?
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
" Mutta totesi (Tuukka) että "istutaan taas, osuhan se jalka kypärään".
Eli jos Tuukka on noin sanonut, niin silloin kyllä varmistui sekin että sepusteli Muukkoselle ihan omiaan, kun kerran vastineessaan väitti että käteen tai olkapäähän osui. Ihmetytti miksi tuohon päätökseen edes oli otettu mukaan tuo tuukan lausunto, kun kerran oli sen antanut videoiden mukaan eikä siten miltä itseltä tuntui kentältä.

Niin ja niille jotka kovasti yrittävät käyttää tuota "putki-korttia". Varmasti kaikki pelanneet tietävät, että tuollaisessa tilanteessa kannattaa viimeiseen asti vältellä syöksyvää pelaajaa, kun siihen törmätessä menee itse nurin ja menettää erittäin hyvän ylivoimahyökkäyspaikan. Niin ja yllättävän nopeasti noilla luistimilla pystyy tuota suuntaa vaihtamaan, jos vai sitä haluaa.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Muukkonen on kyllä jännä äijä. Itse tuomiot menee yleensä hyvin kohdilleen, mutta perustelut on sitten mitä onkaan. Noilla perusteluilla pelikiellon pituudesta taisi jäädä vahingossa nolla pois perästä, no tosin Muukkonen itsekin toteaa että pidempää pannaan olisi pitänyt kutsua muitakin kasaan, ja kuka nyt jaksaa tämmösestä kokoustella. Mäkin haluaisin tommosia tabuja, joista tulee hyvät tripit mutta siitä huolimatta asiat menee normaalisti. Esim. töissäkäynti olisi juhlaa noiden kanssa.
 

JPL

Jäsen
Ei ollut törkein ikinä, mutta tyhmyydestä sakotetaan. Mäntylä olisi voinut ajatella ensin vastustajan terveyttä ja sitten vasta sitä irtopalaa. Nyt napsahti kolme peliä ja seuraavasta vastaavasta tuleekin sitten jo hyvin suurella todennäköisyydellä laajemman komission istunto ja pidempi pelikielto.
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
Sanoin toki että näkisitpä mitä nörtit raapustelee netissä sun kohelluksista, ni totes että "pääasiahan onki että jotain kirjottavat".

Eli seuraavaa odotellessa. Kun ei tekemillään pisteillä pääse ihmisten huulille niin vaikka sitten tämmöisillä tempauksilla.

Aivan älytön tuomio. 5 peliä olis ollu minimi ja sekin olis ollu liian vähän... Oli mulkku jo joskus 2000-luvun alussa baarissa, siitäkin pitäis tulla jo min. 10 peliä.. : )

Kuten on monesti mainittu niin ilmeisesti pitää käydä pahasti ennen kuin alkaa oikeita rangaistuksia tulemaan, naurettavaa. Toimii ehkä siivilissä, esim. kolarit yms, mutta ei sovellu kaukaloon käytettäväksi.

Itse ainakin toivon että joku palauttaa Tuukan nopeasti mannpinnalle. Tehtyjen tekojen takia, sekä tulevien estämiseksi. Toivottavasti ei "uskalla" pelata enää lujaa...
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuukka ajaa kaikkea mikä liikkuu - tuliko tehtyä liian pitkä pahvi vai mistä voi johtua moinen hulluus.

Ara ''toisten kunnioittaja'' antaisi Tuukalle ison korvapuustin jos pelaisi narreissa.
 

ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Oli mulkku jo joskus 2000-luvun alussa baarissa, siitäkin pitäis tulla jo min. 10 peliä.. : )

Itse ainakin toivon että joku palauttaa Tuukan nopeasti mannpinnalle. Tehtyjen tekojen takia, sekä tulevien estämiseksi. Toivottavasti ei "uskalla" pelata enää lujaa...

Veikö sun muijas?

Toivottavasti jatkaa nimenomaan kovilla ja räiskyvillä otteilla. Pieni pygmi hämeestä on sekoittanut jo koko kiekkoa seuraavan fanilauman tavoittelemalla kiekkoa, saavutus se on sekin.

Kuinka kyseisen ottelun tuomitsijat? Neljä tuomaria pelitilanteessa ja tälläinen menee ohi, vai oliko pelitilanne heillekin liian nopea kuten Tuukka Mäntylälle? Joutuvatko kyseiset pillipiiparit hyllylle?

Tämähän on aivan hyvin verrattavissa hirvikolariin liikenteessä.
 
Viimeksi muokattu:

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Tärkeintä tässä olisi Tapparan kannalta varmaan se, että Mäntylä itse kässittäisi rauhoittua ja keskittyä siihen olennaiseen. Molemmissa näissä kohua herättäneissä tapauksissa on yksi todella raskauttava osatekijä, jonka Muukkonen on mielestäni ottanut hyvin esille: "Teko kuvastaa täydellistä vastustajan pelaajan kunnioittamisen puutetta." Tämän takia näistä pitää rankaista ja ankarasti. Mäntylä osaa pelata, joten ainakin minua ihmetyttää miksi mies päätyy tällaisiin täysin järjettömiin tekoihin jäällä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös