TuTon peliasu ja logo

  • 4 272
  • 13

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Mitä mieltä olette TuTon peliasusta ja logosta?

Peliasu on pitkään ollut NY Rangers kopio, eikä sitä juurikaan ole kehitetty mihinkään suuntaan aikoihin. Mielestäni se on ihan ok (ainakin kotivärit), mutta kieltämättä näyttävämpikin voisi olla ja alkaahan se olla jo aikansa elänyt... Tiedä sitten millainen olisi hyvä, sillä kaipa sentään TuTon perinteinen sini-puna-valkoinen pitäisi olla lähtökohtana. Perusvärit on kuitenkin sellainen asia, johon on paha mennä sörkkimään, vaikka em. yhdistelmä vaikuttaakin vähintään haastavalta. Voisiko värisävyillä yrittää pelata? Se täytyy kyllä todeta, että on tämä nykyinen asu parempi, kuin se TuTon edellinen jostain 90-luvun vaihteesta...

Logo on mielestäni huono. Ensinnäkin se NHL-logon muoto itsessään on jo huono lähtökohta ja sen lisäksi siinä on sama väriongelma, kuin peliasussakin. Jotenkin se on vaan valju ja mielikuvitukseton. Hihamerkiksi se voisi peliasuun joten kuten käydä, mutta että siihen rintaan... Ja isolla... Eläinteemathan oli jossain vaiheessa muotia, mutta vaikea on keksiä mikä olisi hyvä, kun nimestäkään ei voi oikein mitään johtaa. Tietty TuTon kohdalla pelkästään sellainen silloin tällöin nähty vinoon kirjoitettu TUTO -teksti pelipaidan rinnassa on mielestäni jo paljon paremman näköinen, kuin tämä nykyinen hirvitys. Tosin puolustukseksi täytyy sanoa, että on sitä Suomessa muillakin porukoilla kaikenlaisia mystisiä logo-virityksiä nähty.

Ajattelin aloittaa tällaisen ketjun, koska tuollaisella asialla on vaikutusta joukkueen imagoon ja yleisilmeeseen. TuTolla ei varmaankaan ole varaa jättää huomioimatta sellaistakaan seikkaa. En tiedä lisäisikö peliasun tai logon muutokset esimerkiksi fanituotteiden, ym. myyntiä sen kummemmin, mutta antaisihan se ainakin dynaamisemman kuvan joukkueesta. Eli asiaan voisi varmasti hieman enemmän panostaa, kunhan ei ruveta jatkuvasti niitä vaihtamaan.
 

Rocco

Jäsen
Ainoa mikä ihmetyttää on se, miksi TuTo tulee pelaamaan (ainakin) Vaasaan sinisellä vieraspaidalla. Sport pelaa kotona punaisilla, olisi paljon katsojaystävällisempää jos TuTo ottaisi ainakin Vaasaan valkoiset paidat. Näin on ollut ennen, miksei nyt?
 

toveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Idrottsföreningen Kamraterna i Helsingfors
Muistan kun TuTo oli liigassa, niin joukkueen markkinointia aiottiin vauhdittaa tekemällä sarjakuvista tutusta Harald Hirmuisesta eräänläinen joukkueen tunnusmerkki. Neuvotteluja ko. hahmon oikeudet omistavan Bullsin kanssa ehdittiin jo käydä ennen kuin hanke kariutui minulle tuntemattomasta syystä.

Mielestäni nykyinen ilme on Juhani Tammisen ja silloisen markkinointimiehen yhteistyön tulos. Tietääkö joku paremmin?

Kieltämättä asua voisi päivittää, mutta vielä tärkeämpää olisi saada kokoon menestyvä joukkue. Kun joukkueen asiat ovat kunnossa, niin seuran johdossa ja markkinoinnissakin uskalletaan satsata enemmän.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Eikö Tovereille luonnollinen merkki olisi sirppi ja vasara? Tai vaihtoehtoisesti kaukaisuuteen katseensa luonut punalippua heiluttava työläinen?
 
Suosikkijoukkue
TuTo
eh kirjoitti:
Eikö Tovereille luonnollinen merkki olisi sirppi ja vasara? Tai vaihtoehtoisesti kaukaisuuteen katseensa luonut punalippua heiluttava työläinen?


Joo, näin varmasti olisi. Mutta kun joukkueen nimi on TUTO HOCKEY, niin eivät nuo sinun ideasi oikein toimi. Peruutuspeiliin tuijottamalla on moni sokeutunut..

Minusta Tuton peliasu on oikein ok, varsinkin kotiasu. Sininen on hiukan outo,ei oikein tunnista joukkuetta omakseen. Logo on varsinkin makuuni, siisti ja naseva.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Charlie Horse kirjoitti:
Logo on mielestäni huono. Ensinnäkin se NHL-logon muoto itsessään on jo huono lähtökohta ja sen lisäksi siinä on sama väriongelma, kuin peliasussakin. Jotenkin se on vaan valju ja mielikuvitukseton. Hihamerkiksi se voisi peliasuun joten kuten käydä, mutta että siihen rintaan... Ja isolla... Tietty TuTon kohdalla pelkästään sellainen silloin tällöin nähty vinoon kirjoitettu TUTO -teksti pelipaidan rinnassa on mielestäni jo paljon paremman näköinen, kuin tämä nykyinen hirvitys.

Ensinnäkin hyvä avaus mielenkiintoisesta aiheesta.

Olen tainnut nukkua tämän kauden kotiotteluissa silmät auki. Onko TuTon peliasun rinnassa siis nykyään taas se iso NHL-logo? Itse olen koko ajan elänyt siinä uskossa, että tämänkin kauden pelipaidassa on vinoon kirjoitettu TUTO-teksti. Pakko toki myöntää, että sitä etupuolta en juurikaan ole huomioinut, vaan uudessa peliasussa huomioni on kiinnittynyt lähinnä selässä oleviin nimiin. Nimien kirjasintyyppi on nimittäin ainakin meikäläisen silmille viime vuotista epäselvempi ja siten siis myös huonompi.

Minun mielestäni nykyinen NY Rangers asu on tyylikäs ja toimiva. Kaikki mainoksetkin on sjoitettu asuun hyvällä maulla, joten en näe siinä mitään negatiivista. Millään muulla ylimpien sarjatasojen joukkueella Suomessa ei ole samanlaista väritystä, joten TuTo on helppo tunnistaa, ja aina kun jossain näkee Rangersin pelaavan, tulee automaattisesti mieleen TuTo.

Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen, eli mielestäni NHL-joukkueiden perinteisiä värityksiä ja kuviointeja voisi hyödyntää Suomessa paljon enemmänkin. Perinteisillä värityksillä tarkoitan 90-luvun alkuun asti käytössä olleita kuoseja. Siis aikaa ennen kuin NHL-joukkueet alkoivat uudistaa logojaan ja värityksiään. Tuntuu, että Suomessa monet seurat vetävät peliasun värityksen ihan hatusta, ja kun siihen päälle vielä asetellaan monen värisiä paikallisen T-kaupan tai autoliikkeen mainoksia, niin lopputulos on yleensä suorastaan järkyttävä. TuTo peliasu on ehdottomasti tyylikkäimmästä päästä. Lainattu ja tyylikäs on paljon parempi kuin itse keksitty ja mauton.

TuTon NHL-logo on tosiaan liiganousun jälkeisen kesän keksintöjä. Idean isää en tiedä. Tamin valmennuskaudella divarissa TuTon logona oli jonkinnäköinen vaakuna. Kuinka moni muistaa vielä sen? Sitä on pirun vaikea kuvailla, mutta siinä oli ylhäällä sininen TuTo-teksti valkoisella pohjalla. Vaakunan alaosan vasen puoli oli punainen ja oikea puoli sininen. Niiden välissä oli lavoistaan toisissaan kiinni valkoiset jääkiekkomailat tai jotain sinne päin. Korven valmentaessa TuTon logo oli vielä se alkuperäinen musta ympyrä, jossa oli iso keltainen T-kirjain, valkoinen Turun vaakuna ja vuosiluku 1929. Pelipaidassa taisi kuitenkin sekä Tamin että Ranen vuosina olla sellainen vino TUTO-teksti. Ja ainakin kuvien mukaan TuTon paidoissa 60-70-luvuillakin luki vinosti TUTO. Paidan pääväri taisi silloin vaihdella valkoisen, sinisen ja punaisen välillä. 80-luvullahan TuTolle tuli ne Finnoil-paidat, jolloin rintamuksessa oli iso Finnoilin logo, ja punaista väriä oli paidassa nykyistä enemmän.

Silloin liigavuosina MTV3:n Pakkipari-ohjelmassa joku mainosmies tai graafinen suunnittelija rankkasi SM-liigajoukkueiden peliasut tyylikkyysjärjestykseen. K-Espoo voitti ja TuTo oli toinen. En sitäkään peliasua silloin karsastanut, vaikka siinä se iso ja hiukan keksimällä keksityn oloinen logo rinnassa olikin. Siihen aikaan se toimi, vaikka nykyään se saattaisi olla liian yliampuva. Nykyiseen Rangers-lookiin siirryttiin kaudeksi 99-00, kun liigasta asti eli 4 kautta käytössä olleet pelipaidat olivat tulleet tiensä päähän.

Summa summarum. En ole peliasun värityksen tai kuvioinnin muuttamisen kannalla. Nykyinen toimii hyvin. Vieraspaidoille voisi silti tehdä jotain. Ainakin jossain vaiheessa TuTon sinisessä vieraspaidassa kaikki mainokset olivat valkoisella pohjalla. Tietenkin on ihan hyvä, että yhteistyökumppanien logot on peliasussa oikean värisinä, mutta jokin parempi ratkaisu siihen pitäisi keksiä.

Logoa voi muuttaa, jos joku keksii nykyistä toimivamman ratkaisun. Aika monet logojaan muuttaneet seurat ovat palanneet fanien painostuksesta tai muista syistä takaisin vanhaan. Mitään väkisin väännettyjä eläinhahmoja en ainakaan halua TuTon yhteydessä nähdä.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Devon kirjoitti:
Olen tainnut nukkua tämän kauden kotiotteluissa silmät auki. Onko TuTon peliasun rinnassa siis nykyään taas se iso NHL-logo? Itse olen koko ajan elänyt siinä uskossa, että tämänkin kauden pelipaidassa on vinoon kirjoitettu TUTO-teksti.

Et ole :) Itselläni meni ajatus solmuun, kun kiireessä naputtelin tuota tilitystä. Eihän sitä isoa logoa ole rinnassa nähty vähään aikaan, vaan siinä on tietenkin se vinoteksti. Huomasin virheen kyllä vähän sen jälkeen, kun olin lähettänyt viestin, mutta en ehtinyt sitten enää alkaa korjailemaan sitä... Enivei... Se ajatus siinä oli, että sitä vinotekstiä (tai jotain sen ympärille kehitettyä) voisi mielestäni itsessään käyttää logona sen nykyisen teennäisen sijasta.

Devon kirjoitti:
Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen, eli mielestäni NHL-joukkueiden perinteisiä värityksiä ja kuviointeja voisi hyödyntää Suomessa paljon enemmänkin. Perinteisillä värityksillä tarkoitan 90-luvun alkuun asti käytössä olleita kuoseja. Siis aikaa ennen kuin NHL-joukkueet alkoivat uudistaa logojaan ja värityksiään. Tuntuu, että Suomessa monet seurat vetävät peliasun värityksen ihan hatusta, ja kun siihen päälle vielä asetellaan monen värisiä paikallisen T-kaupan tai autoliikkeen mainoksia, niin lopputulos on yleensä suorastaan järkyttävä. TuTo peliasu on ehdottomasti tyylikkäimmästä päästä. Lainattu ja tyylikäs on paljon parempi kuin itse keksitty ja mauton.

Minä olen taas sitä mieltä, että muiden joukkuiden apinoinnin sijaan voisi kehittää jotain persoonallista. Tosin se edellyttää sitä, että asiaan panostetaan kunnolla ja ammattilaisten toimessa, ettei joku naapurin talonmies laiteta suunnittelemaan sitä. Hommahan ei ole missään nimessä helppo. Tai varmaan on helppo suunnitella, mutta hemmetin vaikea on luoda tyhjästä hyvää konseptia ihan heittämällä niin, että se kelpaa kaikille.

Devon kirjoitti:
TuTon NHL-logo on tosiaan liiganousun jälkeisen kesän keksintöjä. Idean isää en tiedä. Tamin valmennuskaudella divarissa TuTon logona oli jonkinnäköinen vaakuna. Kuinka moni muistaa vielä sen? Sitä on pirun vaikea kuvailla, mutta siinä oli ylhäällä sininen TuTo-teksti valkoisella pohjalla. Vaakunan alaosan vasen puoli oli punainen ja oikea puoli sininen. Niiden välissä oli lavoistaan toisissaan kiinni valkoiset jääkiekkomailat tai jotain sinne päin. Korven valmentaessa TuTon logo oli vielä se alkuperäinen musta ympyrä, jossa oli iso keltainen T-kirjain, valkoinen Turun vaakuna ja vuosiluku 1929. Pelipaidassa taisi kuitenkin sekä Tamin että Ranen vuosina olla sellainen vino TUTO-teksti. Ja ainakin kuvien mukaan TuTon paidoissa 60-70-luvuillakin luki vinosti TUTO. Paidan pääväri taisi silloin vaihdella valkoisen, sinisen ja punaisen välillä. 80-luvullahan TuTolle tuli ne Finnoil-paidat, jolloin rintamuksessa oli iso Finnoilin logo, ja punaista väriä oli paidassa nykyistä enemmän.

Silloin liigavuosina MTV3:n Pakkipari-ohjelmassa joku mainosmies tai graafinen suunnittelija rankkasi SM-liigajoukkueiden peliasut tyylikkyysjärjestykseen. K-Espoo voitti ja TuTo oli toinen. En sitäkään peliasua silloin karsastanut, vaikka siinä se iso ja hiukan keksimällä keksityn oloinen logo rinnassa olikin. Siihen aikaan se toimi, vaikka nykyään se saattaisi olla liian yliampuva. Nykyiseen Rangers-lookiin siirryttiin kaudeksi 99-00, kun liigasta asti eli 4 kautta käytössä olleet pelipaidat olivat tulleet tiensä päähän.

Itseasiassa mulla on faktatietoa nyt näistä vanhoista peliasuista. Kaivelin nimittäin vanhoja kausikirjoja kaapin perukoilta... Ajasta ennen vuotta 1988 ei ole havaintoa, mutta ainakin kaudesta 88-89 kauteen 91-92 käytössä oli se kamala riemunkirjava Finnoil-paita. Sen jälkeen kaudet 92-93 ja 93-94 pelattiin vinoteksti-paidassa, joka oli huomattava parannus. Kaudet 94-95 ja 95-96, eli liigakaudet pelattiin sillä logopaidalla, jonka mielestäni ainoa hyvä ajatus oli sen yksivärinen pohja (ts. ei mitään olkakuviota). Sen jälkeisestä ajasta ei enää ole referenssiä, eikä oikein muistikaan pelaa, mutta jos Devon sanoo, että Rangers tuli vasta kaudeksi 99-00, niin pakko sitä on uskoa. Mitäs siinä välissä oli? Sama liigakuosi edelleen?

Minä muistan sen sini-puna logon. Mistäs sellainen muuten oikein reväistiin? Se musta pallologo taitaa kuitenkin olla ihan Turun Tovereiden alkuperäinen logo? Niitä ei ole taidettu kuitenkaan koskaan käyttää kiekkopuolen pelipaidassa? Tai ei koskaan... Ei ainakaan 20 vuoteen. En muuten tiennyt, että se vinoteksti on ollut TuTolla joskus aikaisemminkin. Hassu sattuma, sillä eilen peliohjelmaa Jääkiekkolehdestä tarkistaessani silmiin osui ihan vahingossa valokuva jostain 70-luvun alkupuolelta, jossa Urpo Ylönen patsasteli TuTon vinoteksti-paita päällä :) Väreistä on paha mennä sanomaan, sillä kuva oli mustavalkoinen, mutta jos siitä jotain pitäisi arvata, niin kokosininen pohja, jossa valkoreunaisin punaisin kirjaimin TuTo ja hihassa sekä paidan helmassa kolme raitaa, valkoinen-punainen-valkoinen. Siinä kuvassahan se näytti itseasiassa pelkistetyn tyylikkäältä ja tuo vinoteksti-lookkihan on todella perinteinen. Tosin niissä paidoissa kun ei silloin ollut mainoksia, niin se tekee asian huomattavasti helpommaksi. Nykyisin vaarana tosiaan on, että paidasta tulee sellainen tilkkutäkki hyvin nopeasti, jos mainokset vain lätkitään sinne, missä tilaa vielä on.

Onkohan kenelläkään käynyt mielessä sellainen tempaus, jota liigassa ja varsinkin rapakon takana näkee, että silloin tällöin pelattaisiin peli vanhoissa retro-asuissa. Se olisi ihan mielenkiintoista. Tosin se varmaan edellyttäisi myös paitasponsoreiden kanssa sopimista jo siinä vaiheessa, kun sopimuksia lyödään lukkoon, että osa peleistä pelataan ilman mainoksia paidoissa. Eli ei ihan tältä seisomalta varmaan onnistuisi, vaikka sitä haluttaisiinkin.

Devon kirjoitti:
Summa summarum. En ole peliasun värityksen tai kuvioinnin muuttamisen kannalla. Nykyinen toimii hyvin. Vieraspaidoille voisi silti tehdä jotain. Ainakin jossain vaiheessa TuTon sinisessä vieraspaidassa kaikki mainokset olivat valkoisella pohjalla. Tietenkin on ihan hyvä, että yhteistyökumppanien logot on peliasussa oikean värisinä, mutta jokin parempi ratkaisu siihen pitäisi keksiä.

Logoa voi muuttaa, jos joku keksii nykyistä toimivamman ratkaisun. Aika monet logojaan muuttaneet seurat ovat palanneet fanien painostuksesta tai muista syistä takaisin vanhaan. Mitään väkisin väännettyjä eläinhahmoja en ainakaan halua TuTon yhteydessä nähdä.

Samaa mieltä. Kotiasu on ihan ok, mutta vierasasu on jotenkin, jos nyt ei ihan epäonnistunut, niin muuten vaisu. Nyt kun muutenkin tuli asiaa tarkemmin mietittyä ja eilen liigan maalikoosteista katsottua liigajoukkueiden paitoja "sillä silmällä", niin täytyy todeta, ettei TuTolla ainakaan mitään hävettävää ole. Päinvastoin.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Devon muistelee osa 2

Charlie Horse kirjoitti:
Kaudet 94-95 ja 95-96, eli liigakaudet pelattiin sillä logopaidalla, jonka mielestäni ainoa hyvä ajatus oli sen yksivärinen pohja (ts. ei mitään olkakuviota). Sen jälkeisestä ajasta ei enää ole referenssiä, eikä oikein muistikaan pelaa, mutta jos Devon sanoo, että Rangers tuli vasta kaudeksi 99-00, niin pakko sitä on uskoa. Mitäs siinä välissä oli? Sama liigakuosi edelleen?

Yleensä ei kannata ottaa todesta ihan kaikkea mitä kirjoitan, mutta tämä ketju osui kyllä täällä päässä maaliinsa. Olen näitä TuTon logo ja peliasujuttuja miettinyt aiemminkin ja samalla on mieleen jäänyt, millaisilla kuoseilla TuTo on vuosien varrella pelannut. Poikkeuksellisesti siis tällä kertaa lähes tiedän, mistä puhun. Tosin kausikirjoja meikäläisellä on valitettavasti ainoastaan 90- ja 2000-luvuilta.

Se Rangers tuli tosiaan vasta kaudeksi 99-00. Liigasta putoamisen jälkeen TuTo jatkoi samoilla paidoilla vielä 3 kautta divaria. Siis todellakin samoilla paidoilla, ei ainoastaan samanlaisilla. TuTon talous oli liigasta putoamisen jälkeen kauniisti sanottuna kuralla, joten uusiin peliasuihin ei varmaan yksinkertaisesti ollut varaa. Kuvaavaa tilanteelle oli se, että Ana Virtanen sai Pikkari Virtasen numeron 18, joten siihen paitaan ei silloin tarvinnut vaihtaa edes nimeä. Kaudeksi 97-98 TuTolle tuli uudet punaiset Koff-housut, mutta muuten jatkettiin vielä niillä valkoisilla paidoilla. Kaudella 98-99 TuTo käytti sekä kotona että vieraissa niitä sinisiä ns. vieraspaitoja. Ilmeisesti ne valkoiset paidat olivat kovan käytön takia siinä vaiheessa jo kulahtaneita, ja ne siniset olivat puolestaan vähäisemmän käyttönsä takia paremmassa kunnossa.

Kaudella 98-99 TuTolle tuli myös kaksi uutta pelipaitaa. Kuka muistaa ne? Hirsimäki ja Rautee nimittäin liittyivät joukkueeseen kesken kauden, ja molemmille tehtiin uudet paidat. Erikoista niissä paidoissa oli se, että ne olivat paljon tummemman sinisiä kuin muut paidat, ja muista poiketen niissä olivat mainokset valkoisella pohjalla. En tiedä, mistä ne paidat oli revitty, mutta jonkinnäköinen rimanalitus ne kuitenkin olivat.

Monet liigajoukkueet pelaavat harjoitusottelutkin uusilla paidoilla, mutta TuTolle ovat uudet pelipaidat tulleet perinteisesti vasta runkosarjan avausotteluun. Ensimmäisellä liigakaudella TuTon paidat taisivat tulla tavallistakin myöhemmin. Mahtoiko Tamin lähdön jälkeen paidatkin mennä uusiksi? Muistan nimittäin, että Urheilulehden kausiennakossa TuTon pelaajien numerot olivat vielä edellisen divarikauden paitojen mukaiset. Samoin Aamuset-lehdessä oli silloin kauden alla TuTon ja TPS:n pelaajien esittelyt, ja TuTon pelaajien numeroista todettiin, että ne voivat osittain vaihtua uusien paitojen myötä. Samalla kaudella oli Urheilulehdessä Hirsimäen haastattelu ja sen yhteydessä olleessa rintakuvassa Lätyllä oli yllään edellisen kauden TuTon divaripaita. Siis paita, jota hän ei koskaan missään virallisessa ottelussa käyttänyt.

Kyllä se vino TUTO-teksti tosiaan on aika perinteinen. Tosin 60-luvulla ennen SM-sarjaan nousua TuTon paidoissa oli vino TOVERIT-teksti, ja vielä aiemmin se TOVERIT luki puoliympyrän muodossa. Siitä, mikä TuTon paidan pääväri kunakin SM-sarjavuotena oli, en osaa sanoa yhtään mitään. Olen nähnyt kuvia sinisistä, punaisista ja valkoisista paidoista sekä 60- että 70-luvuilta. Mainoksina siihen aikaan oli ainakin tuossa linkissäkin nähty Kenkätalo Korko/Umberto ja Viking Line. Joinakin vuosina oli varmaan muitakin paitamainoksia.

Noita vanhoja TuTo-paitoja näkee nykyään lähinnä polttarisankareiden yllä tai kesäfestareilla. Ainahan siitä tulee sellainen nostalginen tunne, kun sellaisen näkee. Se retro-paitailu olisi ihan mielenkiintoinen kokeilu. Todennäköisesti TuTon retro-paita olisi pääväriltään tummansininen komistettuna punaisilla ja valkoisilla raidoilla hihoissa ja helmassa. Eli siis vähän niin kuin nykyinen vieraspaita, mutta ilman mainoksia ja muutenkin pelkistetympi.

Olen edelleen sen NHL:n apinoinnin kannalla muidenkin joukkueiden kuin TuTon kohdalla. Jos jollekin tökkii se kopiointi, niin ehkä kannattaisi palata oman seuran menneisyyteen ja etsiä sopiva malli sieltä. Sikäli mikäli sitä peliasua on ylipäätään tarvetta muuttaa yhtään mihinkään.
 
Viimeksi muokattu:

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Mane kirjoitti:

Minulle jäi kirpparilta joskus käteen sellainen keltainen TuTo -viiri, jossa tuo keskuskuvio on alkuperäisemmässä muodossaan, kaksi yhdistettyä kättä. Sehän on ihan vanha suomalainen kuvio, vaikka joku siitoimen uus-IKL tms. koitti sitä omia tuossa joitain vuosia sitten. Viirissä on lisäksi kaupungin vaakuna, 1929 ja joku hämmentävä tsaikedeelinen T-kuvio, ehkä.

Sehän sopisi Tovereille edelleenkin, esimerkiksi NYR vaakunakilven sisään laitettuna. Nykyisen Rangersin sininen on tyylikkäästi tummentunut ja se vapaudenpatsaslogo on myös mielestäni onnistuneempia näistä uudemmista NHL-logoista, kyllä sieltä kehtaa vaikutteita ottaa.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Uusi logo

Nyt se on sitten oikein virallisesti totta. TuTon sivuilla poseeraavat uusi ja vanha logo rinnakkain. Makuasioitahan nämä tietty ovat, mutta itse tällaisena vanhana jääränä pidän tuosta vanhasta enemmän. Vanhaan logoon sopivat mielestäni yhtä lailla samat adjektiivit, joilla tuota uutta logoa TuTon sivuilla kehutaan.

Uusi on jotenkin hätäisesti sutaistun näköinen. Jos työpaikkani huonolla tulostimella yritän tulostaa kuvan vanhasta logosta, niin tulostus näyttää suunnilleen tuolta uudelta logolta. Siksi se ei miellytä. Kai siihenkin ajan kanssa tottuu, ja toki on hyvä, ettei hatusta tempaistu mitään apinaa tai mäyrää uudeksi logoksi.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Makuasioitahan nämä tietty ovat, mutta itse tällaisena vanhana jääränä pidän tuosta vanhasta enemmän. Vanhaan logoon sopivat mielestäni yhtä lailla samat adjektiivit, joilla tuota uutta logoa TuTon sivuilla kehutaan.

Uusi on jotenkin hätäisesti sutaistun näköinen. Jos työpaikkani huonolla tulostimella yritän tulostaa kuvan vanhasta logosta, niin tulostus näyttää suunnilleen tuolta uudelta logolta. Siksi se ei miellytä. Kai siihenkin ajan kanssa tottuu, ja toki on hyvä, ettei hatusta tempaistu mitään apinaa tai mäyrää uudeksi logoksi.

Höh... Mäyrähän olisi ollut mahtava! No enivei... Minä kyllä melkein pidän tuota uutta jotenkin parempana. Aika kauan tuolla vanhalla mentiinkin.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Höh... Mäyrähän olisi ollut mahtava! No enivei... Minä kyllä melkein pidän tuota uutta jotenkin parempana. Aika kauan tuolla vanhalla mentiinkin.

On siinä uudessa tietty hyvää ainakin se, että se ei kovinkaan radikaalisti poikkea vanhasta. Josta tulikin mieleen, että tarvittiinko tuon vanhan logon stailaamiseen todellakin Neljää Ulottuvuutta? Tuskin sellainen firma näitä juttuja ihan ilmaiseksi tekee, ja kun raha on muutenkin seurassa kortilla, niin eikö tuollaisen olisi saanut väännettyä vaikka oppilastyönä jossain oppilaitoksessa.

Monet seurat niin täällä kotimaassa kuin NHL:ssäkin ovat harharetkiensä jälkeen palanneet vanhoihin logoihin ja väreihinkin. TuTolla värit ovat tutut ja turvalliset, mutta kaikille kelpaava SE logo on vielä hakusessa. Vai pitäisikö rintapieleen laittaa se vanha keltainen T-kirjain mustassa ympyrässä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös