TUTO Hockeyn fanitoiminta ja -matkat

  • 89 562
  • 218

Makke

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTon suhteellisen hyvin alkanut organisoitunut fanitoiminta laantui lähes täysin liigasta putoamisen jälkeen, jolloin TuTo ei suostunut päästämään alennetuilla hinnoilla virallisia fanclubin jäseniä enää matsiin. Herne meni syvälle nenään ja toiminta loppui. Itse olin fanclubin kahdenkymmenen ensimmäisen jäsenen joukossa ja aina mukana, kun esim. reissuja vierasmatseihin järjestettiin.
Löytyisikö vielä henkeä tämän toiminnan elvyttämiseen ja kehittämiseen? Toiminnan pitäisi olla aktiivista ja houkuttelevaa, jotta uusia faneja saataisiin mukaan. Tietysti ensisijainen asia on, että joukkue on menestyvä ja mielenkiintoinen. Tarvittaisiin uusi Timo Nykopp, jolla oli ihan omat faninsa fanien joukossa.
Kookoolla on aktiivinen ”Kuudes kenttäpelaaja”-ryhmänsä, Sportilla Red Army jne. Itse olen sitä mieltä, että fanijoukon pitäisi olla joukkueelleen ylpeyden aihe, joka kannustaa omiaan, eikä vain keskity vastustajan solvaamiseen tai ”sika-huutoihin”. Käsittääkseni Tapparan fanitoiminta on sellaista, mistä kannattaisi ottaa mallia.
Itse olen yrittäjä useammallakin alalla, tällä hetkellä pääosan ajasta vie nettikaupan pyörittäminen. Olisin valmis osallistumaan esim. hankkimalla fanclubille sponsoreita yritysmaailmasta sekä osallistumalla vaikkapa kilpailujen järjestämiseen silloin tällöin esim. palkintojen hankinnan ja lahjoitusten muodossa. Fanclubin jäsenet tietysti saisivat myös alennuksen em. nettikaupassa ;-)
Jos aktiivisuutta löytyy ja osallistumishalukkuutta esim. em. tavalla, uskoisin, että fanitoiminnalla voisi olla toivoa vai onko tämä pystyyn kuollut ajatus?
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Makke kirjoitti:
Jos aktiivisuutta löytyy ja osallistumishalukkuutta esim. em. tavalla, uskoisin, että fanitoiminnalla voisi olla toivoa vai onko tämä pystyyn kuollut ajatus?

Kupittaalla on, toisin kuin Artukaisissa, se pieni vaara, että kannustus myös kuuluu vaikka huutamassa olisi pienempikin porukka. Halli on siinä määrin matala, että huuto ei huku ylisuureen tilaan.

Mutta mitä tämä porukka huutaisi? "Tuuto, tuuto" vaiko karskimmin "Toverit, Toverit"? Jälkimmäiseen voisi anoa rahoitusta SAK:lta.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Tuo fanitoiminta ei olisi yhtään hullumpi ajatus, mutta ei taida minulla töiden takia aika riittää sen kehittämiseen/järjestämiseen pientä taustatukea lukuunottamatta.

Mutta jos onnistuttaisiin saamaan tähän riittävästi halukkaita/innokkaita ihmisiä ja pystyttäisiin tätä jollakin tavalla markkinoimaan, niin miksei olisi mahdollista. Uskon että hallissa on myös muita ihmisiä jotka haluavat antaa kortensa/äänensä kekoon TuTon puolesta, tuskin ainakaan kenelläkään olisi vastaan mitään tällaista toimintaa.
 

botto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Heitämpä sitten oman lusikkani tähänkin soppaan. Vaikka en TUTOa kannatakkaan on seuralla aina ollut lämmin paikka sydämessäni. En tiedä johtuuko tuo aivan uskomattomasta TPS vihasta vai mistä, mene ja tiedä. Joka tapauksessa olen jo vuosia miettinyt että miksi noin legendaarisella seuralla kuin tutolla ei ole kunnollista fanitoimintaa. Tottakai TuTohan on pelannut nuo fanitoiminnan kasvuvuodet mestiksessä eikä seurajohto näköjään ole ollut kiinnostunut asiasta, mutta silti. Tässä hieman ehdotuksia mitä kannattaa ottaa huomioon fanitoiminnassa:

-Fanit seisovat ja kannustavat koko ottelun.
-Touhua pyörittämään ei tarvita periaatteessa kuin yksi aktiivinen capo, mutta tämän henkilön pitää todellakin olla aktiivinen ja avoin ajatuksille.
-Edes pienimuotoinen tifoilu ja vaikkapa yksi suuri lippu herättävät varmasti ainakin hieman kiinnostusta mediassa. Nuoriin vetoaa tuo tifoilu suhteellisen hyvin.
-Halvemmat kausarit faneille helpottavat tilannetta aina.
-Oma nettisivusto ja keskustelupalsta lisäävät usein kiinnostusta toimintaan.
 

Shane Falco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sunnydale Razorbacks, Washington Sentinels
Makke kirjoitti:
Löytyisikö vielä henkeä tämän toiminnan elvyttämiseen ja kehittämiseen? Toiminnan pitäisi olla aktiivista ja houkuttelevaa, jotta uusia faneja saataisiin mukaan.......

....Jos aktiivisuutta löytyy ja osallistumishalukkuutta esim. em. tavalla, uskoisin, että fanitoiminnalla voisi olla toivoa vai onko tämä pystyyn kuollut ajatus?

Ajatus TuTon fanitoiminnasta ei todellakaan ole pystyyn kuollut ja olisi ihan oikeasti hienoa jos edes kotiotteluissa olisi hieman väriä ja vaikkapa vain parikymmentä ihmistä ääntä pitämässä.

Ongelmana on tietysti se, että joku puuhamies/nainen tällaiselle touhulle täytyy aina löytää. Itsekin joudun häpeäkseni tunnustamaan, että monessa tykkään olla mukana, mutta harvaa asiaa tulee mielellään järjesteltyä. Mielestäni olisi toimivinta, jos saataisiin tosiaan aluksi edes ihmiset samaan katsomonosaan ja jotain möykkää pystyyn. Sitten vasta ruvettaisiin hommaa mahdollisesti kasvattamaan ja katsottaisiin yhdessä olisiko touhusta mihinkään suurempaan. Täällä netissä on helppo luvata mitä vain, mutta paikan päällä sitten näkisi onko sitä potentiaalia. Toki niitä TuTon kannattajia, jotka eivät netissä yökausia roiku on hankala täällä sopimalla hallille saada, mutta sekin lienee loppujen lopuksi vain markkinointikysymys.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Tässä tapauksessa pitäisi mielestäni myös TuTon auttaa fanitoiminnan järjestämisessä, ei välttämättä rahallisesti. Mutta jollain pienellä tavalla auttaa toiminnan aloittamiseksi, esim. ihan vaikka nettisivuille pieni pränttäys, että yritetään aloittaa fanitoimintaa ja kysytään halukkaita henkilöitä liittymään tähän. Uskon että vähemmän aktiivisemmatkin fanimme käyvät ainakin silloin tällöin TuTon omilla nettisivuilla.

Eikä me nyt välttämättä tarvita aluksi sinne katsomon kulmaan huutamaan kuin 7-10 ihmistä. Tällainen pieni äänekäs porukka varmasti myöhemmin innoittaa myös muita liittymään toimintaan ja tällä tavoin varmasti nousee oman pikku huutosakkimme jäsenmäärä.

Ps. Jos tällainen onnistuisi olisiko täällä ketään, joka osaisi järjestää omat nettisivut Fan Clubille?
 

Makke

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Flyingbird kirjoitti:
Ps. Jos tällainen onnistuisi olisiko täällä ketään, joka osaisi järjestää omat nettisivut Fan Clubille?

Voisin sponssata faneille oman domainin ja nettisivut. Taitoa löytyy jonkin verran myös sivujen rakentamisesta, joten voisin vaikka aluksi toimia webmasterina, kunnes pätevämpi tekijä löytyisi.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Makke kirjoitti:
Löytyisikö vielä henkeä tämän toiminnan elvyttämiseen ja kehittämiseen? Toiminnan pitäisi olla aktiivista ja houkuttelevaa, jotta uusia faneja saataisiin mukaan.

Ihan kannatettava ajatus sinäänsä. Epäilen vaan, että tämän kanssa kannattaisi olla yhteydessä myös TuToon ja yrittää saada sieltä päin hieman vetoapua touhuun. Luulisin, että sielläkin päässä osattaisiin nykyään hieman eri tavalla arvostaa tällaista hanketta ja sen merkitystä seuran toiminnalle ylipäätään. Pelkästään tämän median kautta voi nimittäin olla hieman hankala saada tarpeellista massaa homman taakse, jos ajattelee, että vain noin kymmenkunta kaiffaria kirjoittelee enemmän tai vähemmän aktiivisesti näihin TuTon ketjuihin, eikä niistäkään kaikilla varmastikaan ole aikaa lähteä mukaan toimintaan. Jos TuTon puolella olisi jonkinlainen yhteyshenkilö, niin olisikohan niillä mahdollisuutta käyttää omaa verkostoaan kertomaan mahdollisesti asiasta kiinnostuneille (seuran jäsenille, junnuille, ym.(?)), että tällaista joku on virittelemässä...? Joka tapauksessa koko systeemin liikkeelle saaminen vaatisi oikein todellisin die-hard fanin, joka ottaisi homman haltuun ja asiakseen. Vai miten sitä fanitoimintaa silloin aikaisemmin oikein pyöritettiin?
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Makke kirjoitti:
Voisin sponssata faneille oman domainin ja nettisivut. Taitoa löytyy jonkin verran myös sivujen rakentamisesta, joten voisin vaikka aluksi toimia webmasterina, kunnes pätevämpi tekijä löytyisi.

Olisitko yhteydessä Heinosen Villeen, ville.heinonen@tutohockey.fi
Tämä ideasi voisi olla merkittävä tekijä uutta fanikulttuuria luotaessa, eikä oikein mitään menetettävää ole.

Miten jos yrittäisimme raahata itsemme isommalla porukalla vierasotteluun? Ennen vanhaan siellä oli menoa ja möykkää. Silmiin pistää FPS- TuTo 10.2.
 

Makke

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kaukalon laidalla kirjoitti:
Olisitko yhteydessä Heinosen Villeen, ville.heinonen@tutohockey.fi
Tämä ideasi voisi olla merkittävä tekijä uutta fanikulttuuria luotaessa, eikä oikein mitään menetettävää ole.

Miten jos yrittäisimme raahata itsemme isommalla porukalla vierasotteluun? Ennen vanhaan siellä oli menoa ja möykkää. Silmiin pistää FPS- TuTo 10.2.

Otan yhteyttä Villeen asian tiimoilta. Pidetään kunnianhimoisena tavoitteena tuota 10.2. FPS-TuTo matsia, johon pyrkisimme saamaan ryhmän matkaan.
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Kannatetaan sivustakatsojan varmalla vakaumuksella! Nyt on TuTolla otollinen aika iskeä vahvempaa kiilaa Tepsin tavoittelemaan vaihtoehdottomaan hegemoniaan Turussa ja siinähän pieni meteli vain auttaisi!

Olen samaa mieltä siitäkin, että pelkästään netistä käsin juttua on vaikea luoda, sen osoittaa mm. aladivarifanien välillä pahastikin kangerrellut "valtakunnallinen vallankumoustoiminta".

Mutta mitä ihmettä tarkoittaa "TIFOILU"? Hauskannäköinen sana!
 

botto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Loistava asia että yhden päivän keskustelun jälkeen on jo siirrytty sanoista tekoihin. Itse uskon että TuTolla ja sen faneilla olisi juuri nyt tilausta turussa. Tylsän tepsin tilalle aito ja kiinnostava TuTo äänekkäine faneineen kuulostaa aika hyvältä. Itse olen sitä mieltä että tuo fanimatka pitäisi saada järjestettyä tämän kauden aikana. TuTon organisaatiolla olisi todellinen mahdollisuus kasvattaa suosiotaan turussa nyt kun tepsin talouden on todettu olevan kuralla ja tulevien kausien aikana ei hyvää lätkää ole odotettavissa. Ihmiset alkavat varmasti käydä katsomassa myös vauhdikasta mestiskiekkoa ja jos tuohon saataisiin vielä yhdistettyä hyvä tunnelma katsomossa niin lopputulos voi olla vaikka kuinka hieno.

Ps. edelliselle kirjoittajalle tiedoksi että jos et oikeasti tiedä mitä tifoilu on niin kirjoita vaan googleen sana tifo niin eiköhän se siitä aukea.
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Just joo, vai että sellaista tifoilua! Enpä ole tosiaan sanaa aiemmin missään kuullut, vaikka Jokerien saitilla näkyy käsite olleen jo 2003.

Kertonee siitä, etteivät tifoilevat "gloryhunterit" ym. ole tähän asti kovin sankoin joukoin kansoittaneet aladivarihalleja tai sitten vain siitä, että olen vähän pihalla ja väärää sukupolvea.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Kaukalon laidalla kirjoitti:
Miten jos yrittäisimme raahata itsemme isommalla porukalla vierasotteluun? Ennen vanhaan siellä oli menoa ja möykkää. Silmiin pistää FPS- TuTo 10.2.

Fanimatka olisi kyllä mainio idea, vielä kun se osuu lauantaihin. Ja se on varmasti yksi tehokas ja hyvä tapa markkinoida fanitoiminnan aloittamista.
Lähtökohdat alkavat näyttää jopa hyviltä tulevaisuutta ajatellen, enää puuttuu vain itse TuTon tuki ja turva.

Fanitoiminta pystyyn saaminen olisi hieno asia koko TuTolle. TuTon nuoremmat ja ehkä jopa kokeneemmatkin pelaajat saavat lisää potkua siitä otteisiinsa. Ja myös yleisön tunnelmiin varmasti vaikuttaa kannustusta pitävä joukko kentän kulmalla. Tällaisilla pienillä asioilla voidaan yrittää saada nostetta sellaiseen ns. pieneen TuTo buumiin Turkuun ja nostamaan sitä varteenotettavaksi kilpailijaksi TPS:n yleisömäärille.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Charlie Horse kirjoitti:
Ihan kannatettava ajatus sinäänsä. Epäilen vaan, että tämän kanssa kannattaisi olla yhteydessä myös TuToon ja yrittää saada sieltä päin hieman vetoapua touhuun. Luulisin, että sielläkin päässä osattaisiin nykyään hieman eri tavalla arvostaa tällaista hanketta ja sen merkitystä seuran toiminnalle ylipäätään... Jos TuTon puolella olisi jonkinlainen yhteyshenkilö, niin olisikohan niillä mahdollisuutta käyttää omaa verkostoaan kertomaan mahdollisesti asiasta kiinnostuneille (seuran jäsenille, junnuille, ym.(?)), että tällaista joku on virittelemässä...? Joka tapauksessa koko systeemin liikkeelle saaminen vaatisi oikein todellisin die-hard fanin, joka ottaisi homman haltuun ja asiakseen. Vai miten sitä fanitoimintaa silloin aikaisemmin oikein pyöritettiin?

Samaa mieltä. Ajatus on erittäin kannatettava, ja ryhmän kokoaminen Forssan matkaa varten suorastaan houkutteleva. Ennen kuin Makke kertoo, millaisen vastaanoton tämä hanke on Heinoselta saanut, niin uskoisin nykyisen markkinointipäällikön olevan huomattavasti vastaanottavampi tällaisia juttuja kohtaan verrattuna esim. liigavuosien puheenjohtajaan. En ollut silloin liigavuosina fanitoiminnassa mukana, enkä siis tiedä, miten fanitoimintaa silloin pyöritettiin tai millaiset suhteet fanikerholla silloin oli TuTon organisaation kanssa. Pidän ilmapiiriä nykyään kuitenkin joka suhteessa avoimempana.

TuTo Hockeylla on nykyään projektikoordinaattori. En tiedä, onko hän täysipäiväinen työntekijä, vai esim. opiskelija, joka suorittaa työharjoittelua, enkä edes tiedä hänen toimenkuvaansa. Kyseessä oleva henkilö on kuitenkin se nuori nainen, joka nykyään matsien jälkeen jakaa niitä mestistähtiä vai mitä ne nyt on. Ilmeisesti juuri hän olisi se Charlie Horsen peräänkuuluttama jonkinlainen yhteyshenkilö TuTon puolella tällaisia juttuja silmällä pitäen.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Lisää vaan ääntä halliin

Loistavaa, lisää tunnelmaa kupittaalle ja TuTon peleihin tulee varmasti kun saadaan "uinuvaa" fanitoimintaa jalkeille. Tätä juuri tarvitaan, koska myös uusi halli antaa tunnelman nostattamiseen kaikki eväät. Nyt olisi sopiva aika myös käyttää näitä "eväitä" ja ottaa kaikki hyöty irti. Jo pienellä faniryhmällä voitaisiin saada aikaan hyvä tunnelma ja näin uutta hallia katsomaan tulleet näkisivät että tunnelmaa löytyy myös Mestis peleistä. Tästä voisi sitten syntyä positiivinen kierre, joka toisi lisää katsojia ja faneja, jonka seurauksena tulisi lisää tunnelmaa ja taas lisää katsojia. Ehkä parhaimmassa tapauksessa jopa se "buumi".

Monille ihmisille ottelun suurin anti on juuri pelin tunnelma. Monet TPS:n kannattajatkin tuntuvat kritisoivat TuToa juuri tunnelman puutteesta. Välillä tuntuu jopa, että itse pelillä on ehkä heille vähemmän merkitystä kuin tunnelmalla paikan päällä. Heille on tärkeintä, että fiilis on korkealla ja halli on täynnä, sitten peli vasta kiinnostaa. TuTo on nyt siinä otollisessa asemassa, että se tarvitsee tunnelman luomiseen paljon vähemmän kuin TPS. En tiedä TPS:n faniryhmän kokoa, mutta TuTo tarvisee vain 1/4 osan siitä (3000 vs 12000), jos sitäkään, saadakseen aikaan jotenkin vastaavan tunnelman kupittaalle. Tunnelmassa TuTolla ja kupittaalla on siis ihan realistiset mahdollisuudet jopa ohittaa TPS ja turkuhalli, varsinkin näin TPS:n katsojalukujen laskiessa ja taloudellisten huolien painaessa.

Ehkäpä turkuun ollaan vihdoin saamassa todellista kilpailutilannetta TuTon ja TPS:n välille, jossa suurin voittaja olisi maksava turkulainen katsoja.
 

TilastoToveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO
Hieno ketjunavaus Makkelta!

Liiga-aikana clubiin kuului muistaakseni n. 300 jäsentä, voi jopa olla, että kaudella 95-96 määrä oli lopulta 400:n paikkeilla. Syynä näin suosittuun liittymiseen oli varmasti se, että clubin kortilla sai huomattavan alennuksen Elyseen fanikatsomon C3 lipuista. Ellen edelleenkään ihan väärin muista, liigan jälkeisellä ensimmäisellä divarikaudella fan clubiin liittyi vielä yli 100 jäsentä, mutta sitä seuraavien parin (?) kauden aikana clubi kuoli itsestään. Ihan villinä arvauksena voisi veikata, että tuosta 100sta liittyisi nyt perustettavaan clubiin 30 ihmistä... ihan heitto.

Omat ”fani”nettisivut olisi hieno juttu! Sellaisia ei 90-luvulla ollut, vaan TuTon fan clubin asiat oli luettavissa TuTon sivuilta joko omana alasivunaan tai vain uutisissa, en muista tarkalleen. Toisista urheilupiireistä tietäen myös keskustelupalsta fanisivuilla voisi toimia, ellei sitten tämä Jatkoaika jo tyydytä kaikkien nettikirjoittajien kirjoitushalut. Satunnainen katsoja eksyisi kuitenkin helpommin fan club -sivujen keskusteluihin kuin tänne ammattilaisfanien foorumiin.

10.2. on toistaiseksi vapaa kalenterissa! Tässähän alkaa jo innostua :)
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TilastoToveri kirjoitti:
Liiga-aikana clubiin kuului muistaakseni n. 300 jäsentä, voi jopa olla, että kaudella 95-96 määrä oli lopulta 400:n paikkeilla. Syynä näin suosittuun liittymiseen oli varmasti se, että clubin kortilla sai huomattavan alennuksen Elyseen fanikatsomon C3 lipuista.

Tässä täytyy nyt muistaa sellainen juttu, että jos olettaa TuTon lähtevän sponssaamaan toimintaa, niin silloin kyseisen ryhmän täytyy myös näkyä hallilla jotenkin. Se, että porukka juoksee lippualennusten perässä ja tulee sitten hallille notkumaan kuten kaikki muutkin, ei seuran kannalta tuo mitään lisäarvoa hommaan. Molemmin puolin kannattaa siis olla aika varovainen siinä millaista "yhteistyötä" odottaa.

TilastoToveri kirjoitti:
Ihan villinä arvauksena voisi veikata, että tuosta 100sta liittyisi nyt perustettavaan clubiin 30 ihmistä... ihan heitto.

Onkohan tuota jäsenrekisteriä olemassa enää missään? Siinä olisi nimittäin erittäin potentiaalinen kohderyhmä, jolle asiaa mainostaa.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Villien huhujen mukaan joku turkulainen oli eilen innostunut oikein taputtamaan Surkuhallissa jatkoajan loppupuolella. Pitäisikö huomenna koittaa, josko Kupittaalla taputtaisi kaksi ihmistä jo varsinaisella peliajalla...
 

Shane Falco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sunnydale Razorbacks, Washington Sentinels
Devon kirjoitti:
Pitäisikö huomenna koittaa, josko Kupittaalla taputtaisi kaksi ihmistä jo varsinaisella peliajalla...

99 prosenttisella varmuudella olen paikalla huomenna ja 99,9 prosentin varmuudella lupaan olla se toinen taputtaja!

Nyt olisi hyvä ryhtyä pitämään ääntä myös kotiotteluissa. On äärimmäisen hienoa, että tässä on jo alettu ajatuksen tasolla puuhaamaan Forssan matkaa ja nettisivujakin, mutta mielestäni se kaikkein tärkein juttu on nimenomaan Kupittaan ottelutapahtumat. Kotipeleihin kun saadaan tunnelmaa, niin kiinnostus fanitoimintaa (ja joukkuettakin) kohtaan saadaan kasvuun. Näin uskallan väittää.
 

botto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Nyt kun odotellaan tuota lopullista organisointia voitaisiin päättää missä katsomossa fanit ovat. Jos kerran luvataan huutaa niin kai se kannattaisi huutaa samassa katsomossa. Itse ehdotan jotain kaarretta. Siinä etuna se ettei kukaan oikeastaan ole kenenkään edessä. Eli nyt te aktiiviset sopimaan joku katsomo mihin voi tulla taputtamaan tai vaikkapa jo huutamaan. Totta on että kotiottelut ovat se tärkein tapahtuma ,joten ensin himapelit kuntoon.
 

Makke

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
botto kirjoitti:
Nyt kun odotellaan tuota lopullista organisointia voitaisiin päättää missä katsomossa fanit ovat. Jos kerran luvataan huutaa niin kai se kannattaisi huutaa samassa katsomossa. Itse ehdotan jotain kaarretta. Siinä etuna se ettei kukaan oikeastaan ole kenenkään edessä. Eli nyt te aktiiviset sopimaan joku katsomo mihin voi tulla taputtamaan tai vaikkapa jo huutamaan. Totta on että kotiottelut ovat se tärkein tapahtuma ,joten ensin himapelit kuntoon.

Eikö tuo ns. Palmbergin kulma (b-pisteen kaarella Palmbergin mainos) olisi hyvä. TuTo hyökkää kaksi erää tähän suuntaan. Okei, on tässä hieman oma lehmäkin ojassa eli olen istunut siellä about 100 vuotta. Siellä toki tuntuu olevan muutenkin nämä muutamat "huutajat".
 

Makke

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Keskustelin fanitoiminnan aloittamisesta Ville Heinosen kanssa ja asia otettiin vastaan erittäin myönteisellä ja avoimella mielellä. Mitään konkreettista "etupakettia" fanclubin jäsenille ei vielä sovittu, koska varsinaista fanclubiahan ei vielä ole. Keskustelimme esim. pääsylippujen edullisemmasta hinnoittelusta fanclubin jäsenille sekä muista mahdollisista eduista, kuten esim. fanituotteiden alennuksista. Itse olen valmis lisäämään "etupakettiin" alennuksen verkkokaupastani tms. täkyn. Olen myös varma siitä, että saan muutamia yrityksiä osallistumaan esim. huutosakin "varusteluun" lipuin ym. (olin tätä jäjestämässä jo liigavuosina). Homma pitäisi nyt vaan saada konkreettisesti eteenpäin esim. fanclubin "perustamiskokouksen" muodossa vaikka ennen jotain kotimatsia. Kokoontuminen voisi tapahtua esim. jossakin hallin "kulmakuppilassa", mikä ei ole auki ko. matsissa (saan Heinoselta tästä tiedon). Heinonen lupasi jo tähän kokoukseen kahvit ja pullat
:-). Sopiva matsi voisi olla vaikka TuTo-Koovee 16.12.2006. Lisäksi porukalle pitäisi tietysti saada innokas johtohenkilö. Itse olen lupautunut olemaan webmasterina. Jotta saataisiin homma alustavasti liikkeelle, voisivat ne, jotka ovat halukkaita liittymään fanklubiin ns. "perustajajäseninä", laittaa minulle vaikka sähköpostilla tietoja. Parempia ehdotuksia otetaan mielellään vastaan ;-)
 

Shane Falco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sunnydale Razorbacks, Washington Sentinels
Makke kirjoitti:
Eikö tuo ns. Palmbergin kulma (b-pisteen kaarella Palmbergin mainos) olisi hyvä. TuTo hyökkää kaksi erää tähän suuntaan. Okei, on tässä hieman oma lehmäkin ojassa eli olen istunut siellä about 100 vuotta. Siellä toki tuntuu olevan muutenkin nämä muutamat "huutajat".

Itsekin ajattelin tietysti juuri sitä päätyä mihin TuTo kaksi erää hyökkää. Tunnustan tässä myös oman sivistymättömyyteni, mutta onko tuo ns. Palmbergin kulma vaihtoaition vai enemmän jäähyaitioiden puolella. Itselleni on toki loppujen lopuksi samaa missä istuu, mutta jos pilkkua ruvetaan viilaamaan, niin eikös sekin olisi ihan hyvä juttu jos vaikka vaihtoaitiosta olisi näkymä tuohon orastavaan fanikatsomoon. Okei, eihän se mikään lippumeri varmaan tulisi ainakaan alussa olemaan, mutta saattaisi olla ihan hyvä juttu, että joukkuekin näkisi ketkä kannustavat.
 

Makke

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Shane Falco kirjoitti:
Itsekin ajattelin tietysti juuri sitä päätyä mihin TuTo kaksi erää hyökkää. Tunnustan tässä myös oman sivistymättömyyteni, mutta onko tuo ns. Palmbergin kulma vaihtoaition vai enemmän jäähyaitioiden puolella. Itselleni on toki loppujen lopuksi samaa missä istuu, mutta jos pilkkua ruvetaan viilaamaan, niin eikös sekin olisi ihan hyvä juttu jos vaikka vaihtoaitiosta olisi näkymä tuohon orastavaan fanikatsomoon. Okei, eihän se mikään lippumeri varmaan tulisi ainakaan alussa olemaan, mutta saattaisi olla ihan hyvä juttu, että joukkuekin näkisi ketkä kannustavat.

On jäähyaitioiden puolella. Pelaajilla on suora näköyhteys tähän kulmaan vaihtoaitiosta ja tietysti maaleja on kiva tuuletella "fanikatsomolle".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös