TUTO Hockey U20-nuoret kaudella 2020–2021

  • 39 010
  • 125

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Olenkohan ymmärtänyt jotain väärin, mutta TUTO:lla tuskin on noista lähtökohdista mahdollisuutta kammeta itseään kuiville tästä jatkosarjasta. Muilla joukkueilla lohkossa on TUTO:a sen verran kovenmpi pistekeskiarvo jo valmiiksi, ettei riitä vaikka voittaisi lähes kaikki pelit. Mahdollinen karsintasarja on sitten asia erikseen jos sitä tarvitaan. Espoolla toki sama homma.

Juurikin näin. Kyseessä ei ole mikään ihan pieni etu, vaan aivan mieletön ja ei niin tasapuolinen etu RoKille ja KooVeelle.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Myönnän, että kipuamin lohkossa ei käytännössä liene mahdollinen. Mutta tässä vaiheessa parasta kuitenkin esitettävä, jotta karsintasarjassa oltaisiin jo löydetty pitkän tauon jälkeen hyvä moodi.
Elien paikallisottelu hävittiin. Vielä 2-0 tilanteessa oli hyvä paikka kaventaa. Toisessa erässä huolimatta jäähyistä vastustaja sai vain yhden maalin. Kolmannessa erässä jäähyily sitten kostautui ja tilanne olikin 5-0. Yhden maalin TuTo sai lopulta vastustajan verkkoon. Ihan huonoa peliesitys ei ollut, mutta oikein kunnolla ei maalipaikkoja saatu luotua ja laukauksissakin oli toivomisen varaa. Kivaa oli kuitenkin pitkästä aikaa seurata peliä.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Toinen paikallisottelu päättyi samoihin numeroihin kuin edellinen. Heti alussa olisi voinut TuTo siirtyä johtoon, mutta yksin läpi pääsy ei tuonut tulosta. Hetkeä myöhemmin naapuri sai vastaavan tilanteen ja viimeistely parempi. TuTo joutui myös maalivaahdin vaihtamaan törmäyksen tuloksena. Toisen erän keskivaiheilla saatiin sitten tasoitus aikaiseksi. Erä oli menossa kohti loppua, mutta sitten pieni kömmähdys maalivaahdilta ja naapuri johtoon. Ja seuraava maali seurasi pian perässä.
Kolmattakin erää mentiin yli puolenvälin, kunnes naapuri onnistui taas. Lopuksi vielä yksi takaisku. Peli ei TuTo:lta ollut ihan parasta, mutta sen taakse ei voi menmä. Hieman ihmetytti kun molemmat pelit pelattu naapurin kentällä. Mutta seuraavat kaksi sitten varmaan kotikentällä.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Eilen tuli kolmas paikallispelin tappio. Tietysti vastustaja on tällä kaudella ollut vaikea, kuten saattoi odottaa. Tärkeää näissä otteluissa on hengen nostatraminen ja karsintapeleihin valmistautuminen.
Nuorten Mestiksestä nousseista Koovee on saanut jatkoaikavoiton Ässistä ja suoran voiton Ilveksestä. Nyt ovat hankkineet pari kanukkia, joten taitavat aika vahvasti pyrkiä saamaan nuoret sarjaa ylemmäs. RoKi ei ole kuitenkaan sellainen, jota pitäisi aliarvioida. Etäisyys laittaa haasteen, joka voi pelata heille. Tulossa siis aika mielenkiintoiset karsintapelit, kun ne joskus alkavat.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTo U20 pelaa kovassa lohkossa, mutta on siinä hyvätkin puolensa. Nuoret pelaajat saavat nyt jatkuvalla syötöllä vastustajia, jotka pitävät rimaa korkealla ja pakko on koko ajan yrittää parantaa, jos haluaa pärjätä. Hieman tulee kauden alku mieleen, missä tuli paljon tappioita, mutta jossain vaiheessa alettiin saada rytmistä kiinni. Monelle TuTon pelaajalle tässä on loistava mahdollisuus saada merkittäviä askelia pelaajana kohti seuraavia tasoja ja toivottavasti tästä hyötyisi myös TuTon edustus.

TuTon U20 joukkueella on 12 ottelua jatkosarjan lohkovaiheetta jäljellä ja tarjolla olisi 36 pistettä, mikäli pelejä ei peruta. Yksi tavoite voisi olla voittaa kaikki lohkon joukkueet ainakin kerran. Pisteillä mitattuna olisi todella hienoa, jos pystyttäisiin jättämään joku joukkue taakse, vaikka pelkillä jatkosarjan pisteillä mitattuna. Mikäli pelkkiä pisteitä laskettaisiin ja kaikki joukkueet olisivat lähteneet 0 pisteestä lohkoon, niin TuTo U20 olisi tällä hetkellä lohkon taulukossa toisena 3 pisteellä. Vaikka karsimaan todennäköisesti joudutaan, niin sinnekin pitäisi pyrkiä menemään otteita parantaen. Hieman tässä myös elättelee pientä unelmaa, että rajoitukset höllentyisivät ennen tuota TuTo-TPS peliä Kupittaalla 19.2 ja saataisiin peliin yleisön lisäksi U20 maajoukkuepelaajia molemmin puolin.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tänään sitten Hämeenlinassa peli. Neloskenttä vajaa, joten oisko vielä karanteeni jollakin. Tammikuussa kotona 4-2. Saas nähdä miten tänään käy. Tärkeintä olisi hyvä peliesitys ja miksei voittokin.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Ei mennyt peli oikein hyvin. 5-1 lopputulos. Jotenkin TuTo ei päässyt oikein kiinni peliin ja hyökkäykset jäivät laidoille. Tämän seurauksena laukauksia liian vähän.
 

Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Koska tuli hankittua tuo ruutupalvelu, niin pitihän sitä vähän katsella viikonlopun matsii Jälkijunassa.
Kerholla taisi olla toinen peli 24 tuntiin. Kerholla oli heikko yv ja vielä heikompi av.
TUTO taas näytti siltä miltä edustusjengiki. Täysin hajuton ja mauton. Ihanku kummassakaan joukkuees ei olis koutsia lainkaan.
tässä pelissä mv Soukkakin pysy pelissä mukana.
mut kai parista pinnasta,voi kumminki iloita.
 

Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Onko jollain tietoo miten tämä U20 sarja jatkuu/päättyy? Eli voiko TUTO tippua pahassa skenaariossa mestikseen? En oikeen hahmota tota kuviota.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Pelit jatkuvat karsintasarjalla, missä pelaavat TuTon lisäksi KOOVEE, ROKI ja Kiekko-Espoo. Kaksi huonointa putoaa ensi kaudeksi U20 Mestikseen.
 

Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Pelit jatkuvat karsintasarjalla, missä pelaavat TuTon lisäksi KOOVEE, ROKI ja Kiekko-Espoo. Kaksi huonointa putoaa ensi kaudeksi U20 Mestikseen.

Ei hyvältä näytä. Eikä näytä pelikään tällä hetkellä. kolme kärkipelaajaa puuttu vissiin , mutta ei kai pelin pitäisi silti tuolta näyttää?
2 erää pelattu hämeenlinnassa ja 8-1.
 

Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Toivottavasti peli paranee, kun alkavat ratkaisupelit.

Hyvä valmennus saa heikonkin materiaalin pelaamaan edes jotenkin yhtenäistä kiekkoa Ja tekemään samoja asioita.
nyt näyttää vaan siltä, ettei olla edes siellä päin. Aikaa on ollu.
No, vielä on aikaa ruuvata.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Hyvä valmennus saa heikonkin materiaalin pelaamaan edes jotenkin yhtenäistä kiekkoa Ja tekemään samoja asioita.
nyt näyttää vaan siltä, ettei olla edes siellä päin. Aikaa on ollu.
No, vielä on aikaa ruuvata.
Kovaa on kyyti ollut TuTon A-nuorilla 1 lohkossa. Liekö eilisessä pelissä ajatukset jo karanneet hieman tulevaan karsintasarjaan, mutta eihän se toki pitäisi tuollaista romahdusta aiheuttaa. Veskarille ja puolustuspelaamiselle karmea ottelu (pelaajille isoja miinuksia tasakentällisin ja veskarin taakse painui lähes joka kolmas laukaus). Seuraavaksi TuTon U20 ryhmällä olisikin sitten kauden tärkeimmät pelit eli karsintasarja edessä, missä tulevaisuus on panoksena. Lähtökohdat ovat haastavia ja mikään läpihuutojuttu ei sarjapaikan säilyttäminen nyt ole.

TuTo keräsi lohkovaiheesta 8 pelistä 5 pistettä. Lohkovaiheen peleistä pistekeskiarvo 0,62 (pistekeskiarvo kaikista peleistä 0,68). KOOVEE:llä pelejä vielä jäljellä, mutta heillä pistekeskiarvo tällä hetkellä 14 ottelusta 0,93. RoKilla 16 peliä takana ja pistekeskiarvo niistä 0,69. K-Espoon osalta tilastot ovat sekaisin tai sitten he eivät ole pelanneet lohkovaiheettta ollenkaan? Hieman erikoinen kuvio tämäkin, jos ei osallistu ollenkaan lohkovaiheeseen, mutta säilyttää silti oikeuden sen jälkeiseen karsintasarjaan? Toivoa sopii, että Korona ei karsintoja enää sekoittaisi ja sitten menisi vaikeaksi putoajan arpominen. Ääritapauksessa putoajat voitaisiin määritellä jopa lohkovaiheen pohjalta, mutta jos K-Espoo ei sitä ole pelannut niin sekin menisi kummaksi. Muutenkin pahalta tuntuisi systeemin viilaus ihan viime metreillä ja ei Koronan pitäisi ratkaista kaikkea. Jännitettävää riittää vielä TuTon U20 joukkueen pääsarjapaikan puolesta.
 

Ladex

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Tilanne on varsinkin pääkaupunkiseudun joukkueille kohtuuton kun ovat joutuneet olemaan monta kuukautta pelaamatta. Veikkaan, että jää tänäkin vuonna mitalit jakamatta U16, U18 sekä U20 Sm-sarjoissa. Ja syksyllä aloitetaan sarjat isoilla joukkuemäärillä, esim. U20 ja U18 20 joukkueella.
 
Viimeksi muokattu:

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tilanne on varsinkin pääkaupunkiseudun joukkueille kohtuuton kun ovat joutuneet olemaan monta kuukautta pelaamatta. Veikkaan, että jää tänäkin vuonna mitalit jakamatta U16, U18 sekä U20 Sm-sarjoissa. Ja syksyllä aloitetaan sarjat isoilla joukkuemäärillä, esim. U20 ja U18 20 joukkueella.
Kimurantti on tilanne monella tavalla. Viruksen tartuntamäärät ovat edelleen koholla ja hallituksen määräämän 3vko "sulkutilan" rajoituksista huolimatta. KOOVEE:llä lohkovaiheen ottelu vielä 27.3 (sulkutilan pitäisi loppua 28.3) ja karsinnat pitäisi kai aloittaa joskus sen jälkeen? Sulkutilan kehittyminen ratkaisee lienee todella paljon. Uudet rajoitukset 28,3-> voivat olla kaudelle se viimeinen isku. Nähtäväksi jää mitä seuraavaksi tapahtuu ja mitä päätöksiä tulee.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Mitä itse olen näitä nuorten pelejä seurannut, niin aika paljon on eroa vastustajiin ollut. Muutamat vastustajat ovat voittaneet TuTo:n vaikka heidänkään peliesitykset eivät niissä otteluissa ole hurmanneet. TuTo joukkue on kuitenkin aika haavoittuvainen heti kun sieltä puuttuvat tietyt pelaajat. Leveyttä ei siis ole. Lisäksi ikävä sanoa, mutta myös vieraspelaajie määrä mielestäni on heikentänyt joukkuetta. Tämä vieraspelaajien määrä johtunee ihan siitä, että niiden tarjonta oli suurta ja talous edellä varmaa menty.
Haastavaa tulee sarjapaikan säilyttäminen olemaan. Toivotaan kuitenkin, että jos karsinotoja pelataan, niin seura panostaisi niihin parhaalla mahdollisella miehistöllä.
 

Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
SM-sarjassa jatkuu pelit syksylläkin. Karsintasarja on peruttu Kiekko-Espoon vuoksi.

Pelaamalla se olisi ollut ison tasonnoston takana. Mielestäni liian ison.
Peli ei parantunut koko kautena lainkaan, lähes päinvastoi.
muutama ilon hetki ei muuta tilannetta miksikään.
kyllä on heikoilla kantimilla myös ensi kausi, jos valmennus ei vaihdu.
Tietenki joku sen koutsinkin sinne on valinnut. Kuuleman mukaan totaalisesti ilman näyttöjä.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
kyllä on heikoilla kantimilla myös ensi kausi, jos valmennus ei vaihdu.
Valmennus vaihtuu. Uusi päävalmentaja on Kim Weckström, joka tällä kaudella valmensi Sven Sirkelinin kanssa TuTon U18 joukkueen syksyllä Mestiksen alkusarjan lohkovoittoon, minkä ansiosta TuTo sai paikan SM-sarjan alemmassa jatkosarjassa. Sarjaa ei koronan takia pelattu. Sirkelin siirtyy U20 joukkueen toiseksi valmentajaksi.
 

Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Valmennus vaihtuu. Uusi päävalmentaja on Kim Weckström, joka tällä kaudella valmensi Sven Sirkelinin kanssa TuTon U18 joukkueen syksyllä Mestiksen alkusarjan lohkovoittoon, minkä ansiosta TuTo sai paikan SM-sarjan alemmassa jatkosarjassa. Sarjaa ei koronan takia pelattu. Sirkelin siirtyy U20 joukkueen toiseksi valmentajaksi.

Kuulostaa järkevältä. Toki tuo alkusarjan lohkovoitto sinällään ei kokonaisuudesta paljon kerro.
Hieno homma kuitenkin, tarkottaa kuitenkin että jotain on tehty oikein.
ei ole kovin vaikeaa ylittää nykyvalmennuksen rimaa ja aikaa on.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös