TUTO Hockey U20-nuoret kaudella 2020–2021

  • 39 006
  • 125

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Jos tuossa lohkojaossa sijainnin mukaan mennään on TUTO:lle kyyti kylmää ennen peliäkään. TPS, Lukko, Ässät ja HPK voisivat olla samassa lohkossa. TUTO:n pistekeskiarvolla 0,53 nuo pelit ovat aivan turhia. Jos tuohon taas ympätään Tampereen joukkueita tilanne ei ole yhtään sen parempi. Suora karsintasarjakin olisi järkevämpi kun kerran tiedetään mitkä joukkueet voivat pudota.
No nehän sanoo että lohkot määritellään maantieteellisesti mutta pistekeskiarvot huomioiden. Mitä lie sitten tarkoittaa. Lisäksi kaikki neljä joukkuetta jotka voivat joutua karsintasarjaan yritetään sijoittaa eri lohkoihin.

Edit: Tällä hetkellä Mestiksen kaksi parasta ovat RoKi ja KOOVEE, joten siinä mielessä lohkojako lienee suht helppo tehdä niin että kaikki neljä on eri lohkoissa. Mutta sitten kolme seuraavaa ovat TPS Ak, K-Vantaa ja K-Kissat. Niiden noustessa karkeloihin mukaan menisi vaikeammaksi.
 
Viimeksi muokattu:

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
No nehän sanoo että lohkot määritellään maantieteellisesti mutta pistekeskiarvot huomioiden. Mitä lie sitten tarkoittaa. Lisäksi kaikki neljä joukkuetta jotka voivat joutua karsintasarjaan yritetään sijoittaa eri lohkoihin.
Jos karsintasarjaan päätyy liigaseurojen mandaattijoukkueita, jotka eivät voi pudota sarjasta niin mistä ne pelaavat karsintasarjassa, kun rupusakit taistelevat sarjapaikasta? Kunniasta vai pelaamisen ilosta? Tosi urheilullista.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Korona yllätti jälleen ja hämmentävän iso uutinen U20 sarjaan tässä vaiheessa kautta. Muutoksia perustellaan Koronalla ja siitä seuranneilla tartunnallisilla ja taloudelllisilla syillä. Tartuntojen leviämistä saadaan ehkä hieman rajattua, mutta liekö tällä merkittävää muutosta nykytilanteeseen? Täytyy sanoa, että en itse ihan ymmärrä näitä taloudellisia perusteita U20 sarjan muutoksille? Kuinka paljon tässä otteluohjelman rukkaamisessa oikeasti muka säästetään? Nuorten Liigassa ei nyt ihan hirveitä rahasummia luulisi liikkuvan, eli säästöt jäävät varsin mitättömiksi suhteessa esim. Liigan pääsarjan budjetteihin. Mandattipaikan omaavat Liiga joukkueet on myös valmiiksi jo käytännössä suojattu putoamiselta. Näitä suojia on perusteltu osin myös taloudellisista syistä johtuviksi ja teoriassa tietyt U20 joukkueet voivat lyödä pelin täysin "ranttaliksi" välittämättä seurauksista. Ne joukkueet joilla on kaikista kapein taloudellinen pelivara on jätetty suojan ulkopuolelle nyt myös poikkeuksellisella Korona kaudella. Täysin käsittämätön tämä mandaattipaikkajärjestelmä.

TuTo ja K-Espoo ovat myös pelijärjestelmän muuttamisen isoimmat häviäjät. Pistekeskiarvo ei suosi häntäpään joukkueita ja käytönnössä näiltä joukkueilta vietiin mahdollisuus "aloittaa" kausi uudestaan alemmassa jatkosarjassa. Karsintasarja on ainakin omasta mielestä ihan hyvä lisä, vaikka suosisi U20 Mestisjoukkueita. Itse ainakin kaipaan kovien panoksien pelejä ja kyllä sarjapaikka pitää TuTon U20 joukkueen ansaita, vaikka iso osa joukkueista jossain mandaattien suojissa lymyilee. Jokerien mandaatti tarkoittaa ilmeisesti sitä (ellei ole vain virhe), että he ovat ostaneet paikan/suojan rahalla. Vaikea keksiä muuta selitystä.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Jos karsintasarjaan päätyy liigaseurojen mandaattijoukkueita, jotka eivät voi pudota sarjasta niin mistä ne pelaavat karsintasarjassa, kun rupusakit taistelevat sarjapaikasta? Kunniasta vai pelaamisen ilosta? Tosi urheilullista.
Ei mandaattijoukkueet voi päätyä karsintasarjaan. Se pelataan ei-mandaattijoukkueiden kesken. Ne neljästä ei-mandaattijoukkueesta jotka eivät pääse pudotuspeleihin pelaavat keskenään karsintasarjan.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Lähdin rakentamaan lohkoja niin, että jokaiseen lohkoon tulisi yksi joukkue sijoilta 1-4, yksi sijoilta 5-8, 9-12, 13-16 ja 17-18+Mestis-jengit.

Järjestys voi vielä muuttua moneen kertaan, mutta näilllä näppäimillä laittaisin nämä näin:

TPS, Pelicans, HPK, Sport, Tuto
Kärpät, Jukurit, JYP, KalPa, RoKi
Jokerit, HIFK, SaiPa, K-Espoo, KooKoo
Lukko, Tappara, Ässät, Ilves, Koovee.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Minä keksin yhden selityksen. Kalervo Kummola joka tanssii Jokereiden pillin mukaan joka asiassa.
"Rautakanslerilla" voisi tosiaan tässäkin olla jotain tekemistä, vaikka on jo hieman vetäytynyt taustalle. Hämmentävän moneen asiaan hän on tämän maan kiekossa vaikuttanut.

Järjestys voi vielä muuttua moneen kertaan, mutta näilllä näppäimillä laittaisin nämä näin:
Veikkataan täältäkin jotain. TuTo kovaan "rannikko" lohkoon:
TPS, Lukko, Ässät, Sport, TuTo
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
"Rautakanslerilla" voisi tosiaan tässäkin olla jotain tekemistä, vaikka on jo hieman vetäytynyt taustalle. Hämmentävän moneen asiaan hän on tämän maan kiekossa vaikuttanut.


Veikkataan täältäkin jotain. TuTo kovaan "rannikko" lohkoon:
TPS, Lukko, Ässät, Sport, TuTo

Tuo olisikin kieltämättä optimaalinen, edellyttäisi tuossa omassa ajatuksessani sitä, että Pelicans menisi Lukon edelle. Näin ollen saataisiin sitten Häme-Pirkanmaan lohko tamperelaiskolmikon, HPK:n ja Pelicansin kesken.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Siirtolistan mukaan uutena pelaajana TuToon Vaasasta:

 
TuTo voitti tänään Kärpät luvuin 5-3. Maalivahti Severi Soukalle matsissa peräti 57 torjuntaa. Kärpille pelissä yhteensä 96 laukausta.

TuTon maaleista vastasi Okko Kangasniemi ja Josef Kolacek kahdella osumalla sekä Iivari Miikkulainen iski kertaalleen.

Kaikki tilastot:


Oli myös TuTon ensimmäinen varsinaisen peliajan voitto Nuorten SM-liigan / U20 SM-sarjan historiassa Kärpistä.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Oli myös TuTon ensimmäinen varsinaisen peliajan voitto Nuorten SM-liigan / U20 SM-sarjan historiassa Kärpistä.
Uskomaton peli TuTo:n nuorilta ja varmasti yksi kauden tähtihetkistä. Kärpät on maan kovimpia juniorijoukkueita vuodesta toiseen (nyt sarjassa toisena) ja erittäin vaikea heitä on aina voittaa. Eilen tämä historiallinen voitto napattiin todella värikkäässä ja jännittävässäkin ottelussa. Pieni flasback tuli itselle mieleen myös kaukaa ajasta, kun Kärpät pelasi divarissa ja TuTo onnistui "sensaatiomaisesti" tiputtamaan joukkueen ulos pudotuspeleistä.

Alku oli TuTolle vaikea. Kärpät sai pelin avausmaalin hienon kuvion päätteeksi ylivoimalla. Kaksi nopeaa ja tarkkaa poikittaissyöttöä rikkoi TuTon puolustuksen ja maalivahti jäi pahasti liikkeeseen lähes vaille mahdollisuuksia. Vastaavia syöttökuvioita oli pelissä muitakin, mutta osaan TuTo pääsi hieman paremmin mukaan. Vieraat lisäsivät johtoaan ensimmäisen erän puolivälin jälkeen, kun TuTon puolustus pakitti liikaa ja Arttu Tuomaala iski illan toisen maalinsa hyvästä paikasta tarkalla laukauksella. Tässä vaiheessa kotijoukkue oli vaikeuksissa, mutta lopulta TuTon avainpelaajiin lukeutuva Okko Kangasniemi iski todella arvokkaan kavennusmaalin. Erän lopussa TuTo hyödynsi vielä vieraiden pitkänkiekon, jonka jälkeen Josef Kolacek iski kotijoukkueen tasoihin.

Toisessa erässä Kärpät oli heti alussa jo lähellä mennä johtoon ja tuomari näytti myös maalia, mutta videotarkastuksen jälkeen todettiin, että kiekko ei sittenkään ylittänyt maaliviivaa. Tämän jälkeen TuTo sai mahdollisuutensa ja pelin puolivälin lähestyessä Kolacek onnistuikin iskemään kotijoukkueen ensimmäistä kertaa pelissä johtoon. Tämä hieman herätti myös vieraita ja paine alkoi siirtyä enemmän kotijoukkueen päätyyn, mutta paikkoja oli silti molemmissa päissä lisämaaleihin. Viimeiseen erään TuTo sai hyvän lähdön, kun ylivoimalla Iivari Miikkulainen lisäsi kotijoukkueen karkumatkaa onnistuneen kuvion päätteeksi. Tämä hieman lamaannutti vieraita ja Kangasniemi onnistui hyödyntämään tämän vaiheen ja vei TuTon jo 5-2 johtoon illan toisella osumallaan viimeisen kympin jo lähestyessä. Viimeisellä vitosella sitten nähtiin yksi kovimpiä vieraiden rynnistyksiä Kupittaalla vähään aikaan, kun vieraat aikalisän jälkeen vetivat maalivahdin pois ja saivatkin kavennusmaalista vielä lisää buustia. Tämän jälkeen TuTo kipsasi selvästi ja paine oli valtava viimeisten minuuttien aikana, mutta se kestettiin. Muutaman kerran oli lähellä myös TuTon viimenen niitti, mutta tänään ei tolppaa lähemmes enää viime minuuteilla päästy maalinteossa.

TuTon suurin sankari oli pelissä ehkä jopa 6-8 GameSaveria tehnyt maalivahti Severi Soukka. Hän selvitti kuin ihmeellä joitain Kärppien syöttökuvioista, joissa maali tuntui jäävän osin tyhjäksi. Suurten torjuntamäärien lisäksi jotain kertoo myös se että kolmesta takaiskusta huolimatta torjuntavarmuus oli 95%. Suuri oli myös TuTon voitonnälkä ja joukkue jaksoi taistella vaikeat hetket loistavasti ja siten ansaitsi voittonsa. Paljon jäi vielä petrattavaa TuTolle, mutta joukkue osoitti että kykyä löytyy voittaa ihan sarjan terävintä kärkeä, jossa pelaa Aatu Rätyn tasoisia tulevaisuuden tähtiä. Sarjataulukossa TuTo sai nyt hieman eroa jumbona olevaan KooKoon ryhmään. Tänään olisi heti seuraavaksi peli Kalpaa vastaan kotona ja 3 pinnan voitolla ero sarjassa 14 olevaan Kalpaan kutistuisi "vain" 3 pisteeseen.
 
Viimeksi muokattu:

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tänään sitten tulee hieman selkään. Varmaan tuo edellinen peli vaikuttanut hieman. Jäähyt kostautuivat nyt oikein kunnolla ja edellisen pelin maalivaahti Soukan olisin itse laittanut lepovuoroon. Hikinen homma eilen ja ihan samaan ei vaan pysty. Ei huono, mutta rasitus näkyi. Ja sama hieman pelaajissa. Oli Kalpa myös kentällä eilen, mutta tuskin vastaavassa pyörityksessä. No tämä peli pitää vaan kestää ja katseet seuraavaan.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Varmaan tuo edellinen peli vaikuttanut hieman. Jäähyt kostautuivat nyt oikein kunnolla ja edellisen pelin maalivaahti Soukan olisin itse laittanut lepovuoroon.
Edellinen iso voitto varmasti jotenkin näkyi ja valmistautuminen seuraavaan koitokseen ei onnistunut TuTon nuorilta. Kalpan asettama pelillinen haaste oli myös erilainen ja siihen ei oltu valmiita. Vikkelät vieraat jättivät kotijoukkueen pelaajat tilanteissa pahasti kakkoseksi lähes joka osa-alueella (mikä näkyi myös jäähyinä) ja takaa-ajoa ei edes saatu kunnolla käyntiin missään vaiheessa. Kalpa iski aika suoraviivaisesti ja käänsi peliä todella nopeasti, eikä TuTo löytänyt lääkkeitä tähän. Pelin hahmo oli Oliver Kapanen, joka iski tehot 3+2=5. Viime kesällä 17 vuotta täyteen saanut Kapanen tuntui ajoittain olevan lähes pitelemätön ja liekö tässä kasvamassa jälleen seuraava NHL pelaaja Kapasten kiekkosuvusta?
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tänään SaiPa voitti jatkoajalla 2-1. TuTo oli hieman alakynnessä 1 erän, mutta 2 ja 3 oli ihan hyviä. Kalaj oli TuTo:n ainoa maalintekijä. JA ei kauan kestänyt ja hieman huonosti se pelattiin. Kiekko päätyyn ja siellä kaksi pelaajaa kummastakin taistelemassa. TuTo:n kolmas pelaaja varmaan odotti paikkaa keskemmällä lähellä siniviivaa. SaiPa:n pelaaja taas laidan tuntumassa. Ja hänelle se kiekko meni ja pääsi yksin läpi. Ihan taitavasti maalin viimeisteli.
 
Viimeksi muokattu:

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Tänään hieno 7-2 voitto Mikkelissä sarjakolmonen Jukureista. TuTon tehomiehiä olivat Adam Kalaj 3+1, Okko Kangasniemi 0+4 ja Martin Voiko 2+0. Huomenna Tappara vastassa Kupittaalla klo 17.00.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tänään TuTo U20 sai mahdollisuuden Tapparan nuoria vastaan, mutta taistelusta huolimatta lopulta vieraat veivät aika selvinkin numeroin pisteet. Alku oli TuTolle vaikea ja vastustajan ensimmäinen veto painui heti maalin perukoille. Martin Volko toi TuTon takaisin peliin, kun vieraiden maalivahdin pieni seikkailu kostautui. Ensimmäisen erän lopussa Tapparan Tomas Hamara onnistui vielä sutaisemaan maalinedustalle jääneen kiekon verkon perukoille ja iski 1-2 lukemat taululle. Toisessa erässä TuTo sai mahdollisuutensa päästä peliin mukaan ylivoimilla, mutta tätä vaihetta ei onnistuttu hyödyntämään. Viimeisessä erässä lopulta Tappara onnistui hyödyntämään tilanteensa ja kasvatti johtonsa 1-3 lukemiin, kun Niko Huuhtasen hyvä veto yllätti TuTo maalissa Severi Soukan. Tämän jälkeen kotijoukkue yritti saada vielä kiriä päälle, mutta se ei onnistunut. TuTo otti veskarin pois maalista hyvissä ajoin, mutta se kostautui heti. Lopulta Tappara kaunisteli vielä hitusen numeroita ja nappasi ansaitun voiton.

Tilanne sarjan hännillä on aika tasainen ja pisteillä on merkitystä myös jatkoa ajatellen. Tänään tuli tieto, että pääkaupunkiseudun joukkueet peruvat pelejä Korona rajoitusten takia ja otteluohjelma muuttuu. TuTon nuorilla on näillä näkymin enää 4 peliä alkusarjaa jäljellä ellei rajoituksia tule lisää.

 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Huomenna taisikin olla se hetki, kun Turussa ilmoitetaan mahdollisista rajoituksista. Voi siis olla, että myös TuTo U20 kausi päättyy ainakin hetkeksi. Karsintasarja varmaan pelataan, jos tilanne paranee.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
U20 alkusarjan pelit on siis peruttu ja seuraavana on sitten edessä alempi lohkosarja. Pistekeskiarvo TuTo 0,70 ja K-Espoo 0,81.
U20 Mestis kärki nyt RoKi ja KooVee. Vielä on vaikeata tietää mitä tulossa on ja miten lopulta sarjaa jatketaan. Pieneen "etuun" ei saa tyytyä, vaan hyviä esityksiä jatkettava tauon jälkeen.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
U20 alkusarjan pelit on siis peruttu ja seuraavana on sitten edessä alempi lohkosarja. Pistekeskiarvo TuTo 0,70 ja K-Espoo 0,81.
U20 Mestis kärki nyt RoKi ja KooVee. Vielä on vaikeata tietää mitä tulossa on ja miten lopulta sarjaa jatketaan. Pieneen "etuun" ei saa tyytyä, vaan hyviä esityksiä jatkettava tauon jälkeen.

Eikös se nyt niin ollut, ettei mitään alempia sarjoja ole. Ja edutkin taitaa kaikki olla junnujen Mestis joukkueilla, kun tällä systeemillä selvästi haluttaa tiputtaa nykyiset Liigassa pelaavat Mestis joukkueet. Aivan fiasko systeemi Espoon ja Tuton kannalta.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Eikös se nyt niin ollut, ettei mitään alempia sarjoja ole. Ja edutkin taitaa kaikki olla junnujen Mestis joukkueilla, kun tällä systeemillä selvästi haluttaa tiputtaa nykyiset Liigassa pelaavat Mestis joukkueet. Aivan fiasko systeemi Espoon ja Tuton kannalta.
Juu, ei niitä alempia sarjoja mitä aiemmin oli. Nyt siis päätettiin pelata jatkosarja lohkoihin jaettuna ja siitä sitten seuraavaksi karsinnat. Ellei sitten tapahdu niin, että joku karsimaan oletetuista onnistuisi pääsemään pudotuspeleihin. Tämä on kuitenkin epätodennäköistä
Tuossa vielä linkki finhockey sivuston uutiseen asiasta. Mutta tuokin voi muuttua vielä.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Mielenkiintoiseksi menee U20 sarjan jatko, mutta toivoa on edelleen kauden viemisestä loppuun vaikka tässä joudutaankin pidemmälle tauolle. TuTon nuoret paransivat peliään sarjan loppua kohti ja alkusarjan jumbosija vältettiin, mille jouduttiin edellisellä kaudella. TuTo U20 keräsi kaikki pisteensä viimeisestä 12 ottelusta ja niissä pistekeskiarvo oli 1,33 ottelua kohti, mikä osaltaa kertoo pelin parantumisesta.

Pelaajista Okko Kangasniemi pelasi 22 ottelua ja oli alkusarjan pistepörssissä peräti kahdeksas tehoilla 10+20=30. Pakistossa Rayen Petrovicky osoitti potentiaaliaan ja 18 pelissä kertyi tehot 3+7=10. PPG:llä mitattuna esim. naapurissa jo useamman kauden pelannut ja NHL varattu Samuel Knazko oli aika vastaavassa tahdissa. Maalivahtiosastolle tullut Severi Soukka on ajoittain myös ollut joukkueen ratkaiseva palanen ja jos hän löytää vireensä on joukkueella varmasti eväät taistella voitosta. Tässä voisi vielä elätellä pientä playoff unelmaakin, jos tauko onnistutaan käyttämään hyvin ja saataisiin hyvä startti seuraavaan vaiheeseen. Toki aika kovaa temppua se vaatii ja Koronan suhteen on vielä paljon epävarmuutta kaikesta.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
U20 jatkosarjojen lohkot päätetty ja näillä siis mennään.
Lohko 1: HIFK, HPK, Jokerit, TPS, TUTO Hockey
Yhtään tulevista vastustajista ei alkusarjassa voitettu, mutta HIFK oli sellaine, jolta teoriassa olisi voinut ottaa pisteen. No uudet pelit ja unohdetaan menneet.
 

Oadie

Jäsen
Tämä TUTO:lle sijoituksellisesti täysin turha ja ääliömäinen jatkosarja alkaa tulevana keskiviikkona. Peukut vaan pystyyn, ettei KooVee tai RoKi pahemmin otteluja voita ja TUTO:n kohtalona olisi lähteä suoraan Mestikseen..
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tämä TUTO:lle sijoituksellisesti täysin turha ja ääliömäinen jatkosarja alkaa tulevana keskiviikkona. Peukut vaan pystyyn, ettei KooVee tai RoKi pahemmin otteluja voita ja TUTO:n kohtalona olisi lähteä suoraan Mestikseen..
KooVee voi olla pienellä edulla, koska matkustelua vähemmän. Tappara ja Ilves samassa lohkossa. Salaliittoteoreita saa alkaa miettiä. Toivon kuitenkin, että TuTo hoitaa homman kotiin omilla toimilla ja raapii tarvittavia pisteitä jokaiselta tulevalta vastustajalta.
 

Oadie

Jäsen
KooVee voi olla pienellä edulla, koska matkustelua vähemmän. Tappara ja Ilves samassa lohkossa. Salaliittoteoreita saa alkaa miettiä. Toivon kuitenkin, että TuTo hoitaa homman kotiin omilla toimilla ja raapii tarvittavia pisteitä jokaiselta tulevalta vastustajalta.
Olenkohan ymmärtänyt jotain väärin, mutta TUTO:lla tuskin on noista lähtökohdista mahdollisuutta kammeta itseään kuiville tästä jatkosarjasta. Muilla joukkueilla lohkossa on TUTO:a sen verran kovenmpi pistekeskiarvo jo valmiiksi, ettei riitä vaikka voittaisi lähes kaikki pelit. Mahdollinen karsintasarja on sitten asia erikseen jos sitä tarvitaan. Espoolla toki sama homma.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös