TUTO Hockey U20-nuoret kaudella 2020–2021

  • 39 006
  • 125

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Vielä ei ole mitään uutisia A-nuorista kuulunut. Uutisten mukaan seuraavaksi julkaistaan pelaajia, jotka ovat A-nuorten ja Edustuksen käytettävissä. Uusi strategia haluaa houkutella pelaajia, mutta tuliko uutinen ulos hieman myöhään vai onko mahdollisille tulijoille tästä vinkattu?

Hieman on aiempina vuosina nuoria otettu mukaan edustuksen peleihin, joten sekin on hyvää mainosta. Tikka teki ensimmäisen Mestis-maalinsa päästyään mukaan.

Jotain uutista olisi hyvä tulla. Olisikohan seuraavassa 3/3 jaksossa myös A-nuorten valmentaja mukana ja kertoisi hieman joukkueen kuulumisista ja tavoitteista? Kyllä tuo strategia sitä hieman vaatisi.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
A-nuorten Liiga on varsin mielenkiintoinen tulevaisuuden lupausten pelikenttä. NHL varauksiksi rankattuja pelaajia on sarjassa useita ja sarja on myös kehittynyt viime vuosina. Voitosta peletaan aiempaa enemmän ja sanoisin, että nykyään sarja valmistaa pelaajia paremmin ammattimaisuuden haasteisiin kuin muutama vuosi sitten. TuTo-A:lla viime kausi oli vuoristorataa. Sarjan alku oli kohtuullinen, mutta sen jälkeen tuli pitkä paljon tappioita sisältänyt jakso, joka johti mm. valmentajan vaihtumiseen. Uuden valmentajan johdolla päästiin jälleen paremmin peliin kiinni ja kauden loppu oli nousujohteinen, vaikka pudotuspeleihin asti ei päästy. Unelma playoffeihin pääsystä elää edelleen, mutta haaste on Mestis taustaiselle joukkueelle hyvin vaativa, mutta ei kuitenkaan mahdoton.

Uusi kausi ja uudet haasteet. Aavinen taisi puhua, että jotain Tsekin nuorten maajoukkuetason pelaajia olisi liittymässä A-nuorten mukaan. Eliteprospectsin perusteella TuTo-A:n joukkueesta näyttäisi tällä hetkellä löytyvän mm. 18 vuotiaas hyökkääjä Michal Rouha. Rouha on pelannut paljon Tsekin nuorten maajoukkueissa ja hänet on noteerattu myös NHL varausten alustavilla listoilla. Onnistuneella kauden alulla hän voisi olla eväitä napata NHL varaus lokakuussa. Joukkueessa näyttäisi löytyvän myös Michael "Mikey" Pereira. Kanadan ja Portugalin kansalaisuudet omaava 18 vuotias hyökkääjä on pelannut kaiketi pääsin Kanadan juniorisarjoja tähän mennessä. Menee ihan arvauksen puolelle, mutta jotenkin tuntuisi, että hänellä on eväät olla kohtuu värikäs pelaaja. North York Rangersin joukkueessa hän keräsi viime kaudella joukkueensa seitsemänneksi eniten pisteitä, viidennäksi eniten maaleja ja kolmanneksi eniten jäähyminuutteja.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Pian alkavalle try out -leirille TuTon sivujen mukaan osallistuu paljon ulkomaalaisia. Esim. Tsekistä ja Slovakiasta yhteensä 10 pelaajaa.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Pian alkavalle try out -leirille TuTon sivujen mukaan osallistuu paljon ulkomaalaisia. Esim. Tsekistä ja Slovakiasta yhteensä 10 pelaajaa.
Oikeassa olet ja näyttää nyt Eliteprospectsin sivu myös päivittyneen. A-nuorissa olisi siis ilmeisesti 8 sopimuspelaajaa, jotka ovat jo viime kaudelta tuttuja ja muodostavat varmasti jonkunlaisen joukkueen rungon. Eliten mukaan näyttäisi vieläkin Michal Rouha olevan myös jo joukkueessa, mutta Michael "Mikey" Pereira hävisi johonkin tai olisiko niitä tryout pelaajia? Iso on tryout ryhmä ja varmasti aika mielenkiintoinen ja kansainvälinenkin. Sinänsä ihan hyvä, että kiinnostusta ja vetovoimaa riittää laajemminkin. Osaltaan tämä varmasti tukee myös mahdollisuuksia menestyä, jos vain ostataan rakentaa tarjolla olevista pelaajista hyvä joukkue ja antaa pelaajille ne oikeat kehittymisen eväät. A-nuorten sarjassa joukkueen ja pelaajien kehittyminen koko ajan kohti kauden loppua on äärimmäisen tärkeää. Mitä isompia askelia pystytään ottamaan sitä paremmat mahdollisuudet on kauden ratkaisuhetkillä edetä pitkälle. Vaikka kauden alussa oltaisiin välillä ylivoimaisia, niin kauden lopussa ilman kehitystä voidaan olla sarjan hännillä.

TuTo-A:n sopimuspelaajien runko vaikuttaa jo ihan hyvältä. Michal Vojvoda lienee tällä hetkellä kohtuu selvä ykkösveskari, jolla on varmasti myös eväät nousta taistelemaan peliajasta Mestiksessä. Toinen maalivahdeista on vasta n. kuukaisi sitten 17 vuotta täyttänyt Lukas Klika. Vaikka ikää ei ole paljoa hän tuonee vastustajille haastetta jo pelkästään rightin veskarina. Varsin mielenkiintoinen ja lupaava maalivahti. Puolustuksesta löytyy jo aika rutinoituneet Manu Räty ja Tuomas Pyyhtiä. Molemmilla jo yli 70 pelia A-nuorten liigaa takana, joten isoa roolia on joukkueessa heti tarjolla. Kehittyessään molemmilla on myös eväitä lunastaa peliaikaa ja rooliakin Mestiksestä.

Hyökkäyspäässä sopimuspelaajista ehkä isoimmat odotukset laittaisin Adam Kalaj:lle. Eväät riittävät pistenikkariksi ja joukkueen avainpelaajaksi. Tulosta olisi tullut enemmän jo aiemminkin, jos muutama kausi ei olisi ollut niin rikkonainen. Tällä hetkellä A-nuorten ykkössentteri. Markus Raita on pitkän linjan TuTo peluri, jolla on eväitä varmasti monenlaisiin tärkeisiin rooleihin joukkueessa. Voi olla että hänen ketjunsa rakennetaan hyydyttämään vastustajien NHL lupaukset. Tomi-Petteri Ansiolla riittää taisteluasennetta ja voi olla, että viime kaudella meni jopa vähän yliyrittämiseksi. Parhaimmillaan pystyy kuitenkin omalla asenteellaan nostamaan koko joukkueen suoritustasoa. Rasmus Kiik oli viime kauden lopussa todella räjähtävän nopean tuntuinen pelaaja. Mikäli kehitys jatkuu samana, niin vastustajille tulee A-nuorten Liigassa todella kiire ja häntä joudutaan rikkomaan. Tilanteiden hyödyntäminen pitäisi saada kuitenkin paremmaksi ja sitä kautta tehot voivat moninkertaistua ja rooli kasvaa. Erinomaiset eväät myös muortautua läpiajoihin.
 
Somen perusteella ainakin tämmöiset kaverit ovat tryout-ryhmässä:

 

Toveri-76

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Pakko todeta, että on ainakin mielenkiintoisia hakuja. Nuorten maajoukkuepelejä, joitakin miesten pelejä, hyviä pisteitä junnusarjoissa ja änäriprospekteja. Luulisi paikan A-nuorten joukkueessa irtoavan ja tekevän joukkueesta paremman. Olisiko nyt vihdoinkin se ylempi loppusarja ja playoffit realismia? Tietysti on aina riski, kun on paljon ulkomaalaisia, että miten tiivis ja yhtenäinen tuollainen joukkue voi koskaan olla vai pelaavatko yksilöt vain itseään eteenpäin uralla. Parhaimmillaanhan noiden pitäisi pystyä myös haastamaan edustuksen pelaajat tai vähintäänkin paikkaamaan loukkaantumisia. No aika näyttää. Ei se miesten peleihin nouseminen niin helppoa ole ennenkään ollut. Mestis on kuitenkin aika paljon fyysisempi sarja kuin Nuorten SM Liiga. Joka tapauksessa tässä alkaa kiekkokuume hiljalleen nousemaan...
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tietysti on aina riski, kun on paljon ulkomaalaisia, että miten tiivis ja yhtenäinen tuollainen joukkue voi koskaan olla vai pelaavatko yksilöt vain itseään eteenpäin uralla.
Tämä on varmasti yksi isoja haasteita TuTo-A:n valmennukselle. Saada homma toimimaan yhteinäisesti eri kulttuureista ja tavoista huolimatta, sekä kyetä myös ihan viestimään siten että kaikki info saadaan pelaajille oikeasti perille. TuTo-A:lle verkkojen heittäminen ulkomaisille pelaajamarkkinoille on lähes pakon sanelemaa, jos sarjassa halutaan pärjätä. Liigajoukkueet ovat scoutanneet maan juniorisarjat aika läpikotaisin ja lupaavia pelaajia on napattu myös jonkun verran TuTon junioreista. Viimeisimpänä esimerkkinä voisi laittaa vaikka 2019 pohjola leirille päässeet nyt 15 vuotiaat Jan-Kasper Bergmanin ja Jalmari Mäkelän. Molemmat taitavat nykyään löytyä naapurin U18 joukkueesta. Eli vaikka TuTo tekisi ihan hyvää juniorityötä, niin omat resurssit harvoin riittävät isompien lupausten pitämiseen omissa riveissä edes A-nuoriin asti. Tähän suhteutettuna voisi sanoa, että TuTo-A on onnistunut kohtuu hyvin Suomestakin löytämään lupaavia pelureita, mutta täydennystä tarvitaan myös kauempaa.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTon U20 joukkueen tryout ryhmästä saatiin myös TuTon nettisivuille lisää infoa. Paljon todella mielenkiintoisia pelaajia löytyy ryhmästä ja aika monella myös erilaisia TuTo taustojakin. Kenties muutaman pelaajan voisi tässä nostaa esiin, mistä ei juuri ole vielä pahemmin ollut puhetta.


Aapeli Landström. Rightin sentteri, jolla viime kausi meni vähän joukkueiden välillä sahaamiseksi. Potentiaalia voi olla piilossa ja tarvitsisi vain lunastaa nyt paikka uudelle tasolle. Hyökkääjä Iivari Pihlajaniemi ja puolustaja Joona Kokko pelasivat
USPHL Premier sarjassa viime kaudella pinna per peli tahtia. Voi olla että eväitä olisi ottaa roolia myös TuTo-A:sta?

Tsekin Josef Kolacek vaikuttaisi varsin lupaavalta hyökkääjältä. Nuorten maajoukkueissa todella paljon pelannut hyökkääjä tuntuisi omaavan eväitä pitkälle, vaikka ikää on vasta vähän. Liettualainen Eimantas Noreika on pelannut Ruotsin puolella lupaavasti. Hänellä on ehdottomasti eväitä maansa tähtipelaajaksi. Slovakialainen hyökkääjä Martin Volko omaa myös kokemusta Ruotsista ja edellisellä kaudella näyttää menneen pinna per peli tahtia, joskin vain 13 peliä.

Listan yksi mielenkiintoisimmista nimistä on varmasti puolustaja Rayen Petrovický, joka on NHL:ssä pelanneen Róbert Petrovický poika ja suvusta taitaa löytyä muitakin NHL pelaajia. Tilastojen valossa näyttäisi, että "omena ei ole kauas puusta pudonnut". Rayen Petrovický takoi maansa U18 joukkueessa kovaa jälkeä viime kaudella. Vaikka hänellä on ikää tällä hetkellä vasta 18 vuotta niin sopivalla kehityksellä voisi veikata nousua TuTon edustusjoukkueeseen.
 

Toveri-76

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Alkaa mennä jo toistelun puolelle, mutta pakko kompata kyllä, että on mielenkiintoinen ryhmä. Paljon eri kansalaisuuksia ja potentiaalia pelaajissa, jos Elite Prospektsin tilastoista voi mitään päätellä. Parhaimmillaan voi yllättää kaikki tai sitten kaudesta voi tulla myös aivan katastrofi. Ulkomaan vahvistukset eivät viime vuosien aikana mitään sateentekijöitä ole ollut, vaikka odotukset ovat olleet enemmän tai vähemmän korkealla joka vuosi. Jospa tällä kertaa...

Yksi vielä mainitsematon, joka pisti silmään on ex-TuTo Iikka Kangasniemen veli Okko Kangasniemi. Mahtaakohan olla saman tasoinen pelimies kuin isoveljensä?

Listauksesta pisti myös silmään nämä pelaajien aiempaa pidemmät sopimukset. Eli selvästi seura haluaa nyt kiinnittää nuoria potentiaalisia pelaajia pidemmillä sopimuksilla ja kasvattaa heistä Mestis-pelaajia, kuten aiemmin uutisoitiin. Pisin diili näytti olevan 2003-syntyneellä Petr Ullrychillä, joka oli Tsekin U17-sarjan pistepörssin kuudes, mutta vielä tosi nuori. Mielenkiintoista nähdä, että miten projekti toteutuu.

Voisi tosiaan kuvitella, että tuosta ryhmästä muutamatkin pystyisivät jo paikkaamaan edustusjoukkueen loukkaantumisia. Tällaisia voisivat olla mm. Petrovicky, Rouha, Kangasniemi tai vaikkapa venäläinen Yegor Antonov.

Pieni kokoinen puolustaja Marek Blaha oli näköjään merkitty EP:ssä naapurin pelaajaksi. Ilmeisesti jonkinlainen virhe päässyt siellä käymään, jos tähän TuTon uutiseen on luottamista.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Pieni kokoinen puolustaja Marek Blaha oli näköjään merkitty EP:ssä naapurin pelaajaksi. Ilmeisesti jonkinlainen virhe päässyt siellä käymään, jos tähän TuTon uutiseen on luottamista.

Hieman ihmetyttää jos Blaha on naapurin A-nuoriin napattu, vaikka lupaava pelaaja onkin. TPS A:ssa pelasivat viime kaudella lupaavat slovakialaiset puolustajat David Mudrak ja Samuel Knazko, joilla ei vielä näyttäisi olevan sopimusta. Naapurin A-nuorten ryhmä vaikuttaisi olevan jo aika pitkällä, joten mahtaakohan heille enää löytyä paikkaa? Olisikohan TuTolla jotain eväitä tarjota heille paikkaa? Ilmeisesti myös TPS-A:n tehopelaaja Arttu Nevasaarikin on vielä vailla sopimusta. Mistään sen enempää tietämättä niin tuntuu, että naapurin pelaajabudjetin supistukset ovat koskettaneet hieman myös TPS-A:ta.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kyllä Blaha on lähellä seuraa olevan tahon mainininnan mukaan TuTo:n pelaaja. TuTo on kieltämättä vielä siinä tilanteessa, että ihan vielä ei nuorimmista ikäpolvista ei saada nostettua pelaajia seuraavalle portaalle. Naapuri vie vielä osan. Jos nuorissa u20 päästäisiin paremille sijoille ja siitä sitten edustukseen (joka hieman alkaa toteutumaan), niin vetovoima pysyä seuran putkessa voisi parantua. U20 sarjan ohjelma on vielä hieman epäselvä. Jotenkin näyttää, että hieman odottavat jotain.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
A -junnujen elokuun harkkapelit:
Torstaina 13.8 klo 16.15 ja perjantaina 21.8. klo 16.15 joukkue kohtaa TuTon edustuksen Marlilla. Mielenkiintoista nähdä molempien joukkueiden uudet kokoonpanot ensimmäistä kertaa.
Perjantaina 14.8. klo 18.45 vastassa on HCIK Marlilla ja sunnuntaina 30.8. klo 13.15 Kaarinassa sekä keskiviikkona 26.8. klo 19.45 Marlilla TPS 20 Akatemia.

Tuossa on elokuulle kiva määrä jääkiekkoviihdettä ja lisäksi vielä edustuksen harjoituspeli Tapparaa vastaan 27.8.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Joukkue on tosiaan mielenkiintoinen. Saa nähdä, miten hyvin Tommi Elomo saa homman pidettyä näpeissään. Hänhän on valmentajana vielä täysi kysymysmerkki. Viime kauden loppu meni käytännössä Aittolan jälkiliukkailla, ja nyt on ensimmäistä kertaa edessä kausi ns. oman joukkueen kanssa. Siinä mielessä tällainen muukalaislegioona voi olla aika haastava paketti, mutta toivotaan, että Elomo hoitaa homman kiitettävästi.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tommi Elomolla on kyllä iso työsarka, mutta samalla ehkä valmentajan uransa suurin näyttöpaikka tähän mennessä. Täytyy vain laittaa peukut pystyyn, että palaset loksahtaisivat paikoilleen yllättävistäkin vaikeuksista huolimatta. Korona taitaa olla ainakin osittain vaikeuttanut myös A-nuorten tilannetta?

TuTon sivuilla uutisoitiin viime kuun puolivälissä: "Tryoutista varsinaiseen joukkueeseen valitut pelaajat julkaistaan elokuun ensimmäisellä viikolla."

Pahasti näyttää, ettei tällä viikolla vielä päästä tryoutin tuloksia katsomaan. Sportin U20-joukkue näyttää myös napanneen Ilari Vähäuskin, joka esitti aika lupaavia otteita viime kauden loppupuolella TuTo-A:ssa.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
TuTo on muuttanut päätöstään. A20 joukkueen peleihin Marlilla tänään TuTon edustusta vastaan (16.15) ja huomenna (18.45) Kaarinan intiaanien edustustusta vastaan on vapaa pääsy 300 hengelle. Erilaiset turvatoimet käytössä.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tämä on hieno päätös. Pitkää huolta, että noudatatte ohjeita ja hyvä olisi käyttää vaikka sitä TUTO maskia tai muuta maskia. Näyttää esimekkiä, vaikka ohjeissa ei näemmä sitä ei ole listalla.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tämä on hieno päätös. Pitkää huolta, että noudatatte ohjeita ja hyvä olisi käyttää vaikka sitä TUTO maskia tai muuta maskia. Näyttää esimekkiä, vaikka ohjeissa ei näemmä sitä ei ole listalla.
Tuossahan olisi bisnessideaa. Ohjeen mukaan yhtä maskia ei pitäisi käyttää yli puolta tuntia, joten se olisi 5 maskia per katsoja. Kassakone kiittää.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Harmittaa että ei tänään peliin pääsy onnistunut. Ennakkoon kiinnostava peli monessa suhteessa. Alku aika tosin oli haasteellinen ja info peliin pääsystä tuli aika myöhään. Mitenköhän pelissä kävi? Kokoonpanot näyttivät varsin mielenkiintoisilta. Oliko edustus iskussa vai menikö vielä kesäterässä pelailuksi? Miten nuorten tryout pelaajat onnistuivat? Enta onnistuivatko Koronan varotoimet?
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
U20 -joukkueen ensimmäisen maalin teki Aapeli Landström ketjukavereidensa Risto Saarisen ja Okko Kangasniemen syötöistä. Hyökkäyskolmikko pelasi koko ottelun hyvin. Joukkueen toisen maalin teki
Rasmus Kiik hienosta läpiajosta Eimantas Norelkan syötöstä. Kiik näyttää kehittyneen viime kaudesta. Puolustajista huomiotani kiinnitti Marek Blahin hyvä luistelu.

U20 -joukkueen maalivahdit Michal Vojvoda ja viime kaudella Tuton U18 joukkueessa pääasiassa torjunut Lukas Klika pelasivat ottelun puoliksi. Vojvoda piti nollan ja torjui erinomaisesti. Vaikka edustuksen tekemä toinen maali pomppikin vähän helposti Klikan taakse, myös hän esitti monia hyviä torjuntoja.

Edustus hallitsi peliä, mutta sen viimeistely oli vähän tehotonta. Ensimmäisen maalin teki Saku Salminen Juho Virtasen ja Valtteri Niemen syötöistä. Toisen Aapo Kaskinen Adam Kalaj`n ja Valtteri Niemen syötöistä. Näistä Kaskinen ja Kalaj olivat lainalla vastustajajoukkueesta. Voittomaalin jatkoajalla teki Olli Valtola Valtteri Ilomäen syötöstä. Mielestäni edustuksen paras pelaaja oli Imatran Ketterästä siirtynyt Valtteri Niemi.

Hallissa käsidesiä oli tarjolla ja sen käyttämisestä muistutettiin. Kun yleisöä oli 111 niin ruuhkia ei päässyt muodostumaan. Myyntipiste oli kiinni. Kiva nähdä joukkueiden seuraava kohtaaminen ensi viikon perjantaina, kun uudet pelaajat ovat jo vähän tutumpia.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Mestis voitti jatkoajalla 2-3.
U20 -joukkueen ensimmäisen maalin teki Aapeli Landström ketjukavereidensa Risto Saarisen ja Okko Kangasniemen syötöistä. Hyökkäyskolmikko pelasi koko ottelun hyvin. Joukkueen toisen maalin teki
Rasmus Kiik hienosta läpiajosta Eimantas Norelkan syötöstä. Kiik näyttää kehittyneen viime kaudesta. Puolustajista huomiotani kiinnitti Marek Blahin hyvä luistelu.

U20 -joukkueen maalivahdit Michal Vojvoda ja viime kaudella Tuton U18 joukkueessa pääasiassa torjunut Lukas Klika pelasivat ottelun puoliksi. Vojvoda piti nollan ja torjui erinomaisesti. Vaikka edustuksen tekemä toinen maali pomppikin vähän helposti Klikan taakse, myös hän esitti monia hyviä torjuntoja.

Edustus hallitsi peliä, mutta sen viimeistely oli vähän tehotonta. Ensimmäisen maalin teki Saku Salminen Juho Virtasen ja Valtteri Niemen syötöistä. Toisen Aapo Kaskinen Adam Kalaj`n ja Valtteri Niemen syötöistä. Näistä Kaskinen ja Kalaj olivat lainalla vastustajajoukkueesta. Voittomaalin jatkoajalla teki Olli Valtola Valtteri Ilomäen syötöstä. Mielestäni edustuksen paras pelaaja oli Imatran Ketterästä siirtynyt Valtteri Niemi.

Hallissa käsidesiä oli tarjolla ja sen käyttämisestä muistutettiin. Kun yleisöä oli 111 niin ruuhkia ei päässyt muodostumaan. Myyntipiste oli kiinni. Kiva nähdä joukkueiden seuraava kohtaaminen ensi viikon perjantaina, kun uudet pelaajat ovat jo vähän tutumpia.

Kiitokset otteluinfoista. A-nuorten osalta tuntuisi lupaavalta, jos sieltä löytyy jo nyt pelaajia jotka pysyvät edustuken kyydissä, vaikkakin vasta harjoituspelissä. Korona rajoituksia on hyvä ajaa hiljalleen sisälle jo pienemmillä yleisömäärillä. Mitä isompi väkimäärä hallille tulee sitä tärkeämpää on että osa katsojista on jo sisäistänyt ohjeet. Tänään TuTo U20 vetaa sitten jo toisen harjoituspelin tällä kertaa HC Indians Kaarinaa vastan. Aika pienillä kokoonpanojen muutoksilla ilmeisesti mennään.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Eilen TuTo-A vs. HCIK peli sujui paljolti kotijoukkueen tahdissa. 9-1 (1-1, 4-0, 4-0) luvut kuvasivat peliä jopa kohtuu hyvin. Pelin alku oli aika tunnustelavaa ja varovaistakin. HCIK:n fyysisyys oli alussa selvästi nähtävissä ja osalle TuTo-A:n pelaajista se aiheutti selviä vaikeuksia. Tietynlainen kesäterä näkyi myös ottelussa. Syöttöpelissä oli paljon hakemista alussa ja vieraiden kone vähän hyytyi lopussa.

Ensimmäinen erä oli aika tunnustelavaa, vähän odottava ja kohtuullisen tasainen. Molemmat onnistuivat kerran maalinteossa, mutta hieman sekavaa peli oli. Toisessa erässä TuTo-A:n kone tuntui lämpenevän. Nuorten peleissä tyypillisesti onnistumiset ruokkivat onnistumisia ja Manu Rädyn 2-1 maalista lähti kotijoukkueen peli lentoon. Tuntui kuin joku olisi laittanut "valot päälle" TuTo-A:n joukkueessa. Kotijoukkueen pelaajien pelirohkeus kasvoi ja uskallettiin haastaa vastustajia, sekä käyttää omia vahvuuksia. Yllättävän vikkeliä ja näppäriä pelaajia nousi esiin, kun vastustajalta löytyi sitä tilaa ja aikaa. Erä oli kotijoukkueen näytöstä ja viimeiseen erään lähdettin selvissä 5-1 numeroissa.

Aika selvästä tilanteesta huolimatta 3,erässä nähtiin vielä useita hienoja TuTo-A:n maaleja. 6-1 maali oli ehkä illan näyttävin. Martin Volko viimeisteli Rayen Petrovicky ja Tomi-Petteri Ansion syötöistä todellisen klap-klap maalin lähes tyhjiin. Tämän jälkeen vielä loppulukuja kaunisteltiin muutamalla muullakin hienolla maalilla. Tehopelureita oli monia tehot jakautuivat myös aika hyvin eri ketjuille. 17 vuotias Tsekki sentteri Josef Klocek paukutti 2 maalia ja samoin teki vahvasti TuTo taustainen Markus Raita. Pelillisesti kentällä huomiota herätti todella sulavalla liikkeellään varsin pienikokoinen, mutta taitavan ja vikkelän tuntuinen puolustaja Marek Blaha. Monia muitakin onnistujia oli ja ehkä joukkue on nopeampi ja näppärämpi kuin aiemmin. Potentiaalia myös kehittyä kauden aikana on paljon. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Taas pelataan. Tänään nuoret kohtaavat uudelleen edustuksen Marlilla. Ottelu alkaa klo 16.15. Viime viikollahan edustus voitti pelin jatkoajalla.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Olipa yllättävänkin hyvätasoinen TuTo-A vs. TuTo harjoituspeli eilen, jonka TuTo voitti 1-4. Pelissä ei paljoa löysäilty ja näyttöhaluja tuntui löytyvän molemmin puolin eikä jäähyiltäkään vältytty. Molempien joukkueiden valmentajat saivat paljon hyvää tietoa siitä missä joukkue tällä hetkellä menee.

Ottelu meni aika odotetusti selvässä edustusjoukkueen hallinnassa, vaikkakin A-nuoret pistivät kovasti vastaan. Selvimmin ero näkyi pelin rytmissä. Siinä missä HCIK:ta vastaan A-nuoret määräsivät paljonti pelin rytmin, niin nyt edustus otti selvästi pelissä ohjat. Tekisi mieli sänoa, että edustuksella oli paikkoja lähes tuplata maalimääränsä, mutta viimeistely oli vaikean tuntuista. Toisaalta A-nuoret jaksoivat puolustaa ja maalivahdit pelasivat molemmissa päissä hyvän pelin. Urpolahti pääsi ajoittain aika vähällä edustusen maalissa ja oli lähellä nollapeliä, mikä meni vasta aika lopussa. A-nuorten maalissa Vojvodan ilta oli hikinen, mutta neljästä takaiskusta huolimatta hän oli ehkä se suurin syy että numerot eivät revenneet enempää.

Kehittämiskohteita riittää vielä molemmissa joukkueissa. Edustuksen pelissä tehottomuus on aika usein noussut pinnalle ja ehkä tähän olisi nyt jo hyvä lähteä etsimään lääkkeitä. Iso kysymys tällä hetkellä on myös mikä on se kärkiketju tai ketjut edustuksella? Ketjupaletissa on jälleen monta palasta sovitettavana ja palasten hioutuminen paikoilleen vie aikansa. A-nuorilla pitäisi löytää tie vielä laajempi alaiseen kehitykseen, kun edustuksessa hiotaan jo enemmän pelin yksityiskohtia. Pelintaso ja fysiikka pitäisi yrittää nostaa sille tasolle, että kauden lopussa olisi jo joukkueena selvästi parempia eväitä vastata esim. Mestisjoukkueen pelin rytmin asettamiin haasteisiin. Taitavankaan pelurin taidot eivät pääse esiin jos niille ei löydy tilaa ja aikaa kentällä.

Edit: Onko muuten TuTo-A:n tryout jo päättynyt ja A-nuorten ryhmä siltä osin valmistumassa?
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös